Elias Gould Harjupaviljongilla image
Elias Gould Harjupaviljongilla
Elias Gould on suomalainen laulaja-lauluntekijä ja näyttelijä. Hänen musiikissaan yhdistyvät tarttuvat melodiat ja persoonallinen laulusoundi, sekä orgaaninen tuotanto. Artistin debyyttisingle Huvilakatu (2015) sai paljon radiosoittoa ja nosti hänet nopeasti suomalaisten tietoisuuteen. Eliaksen musiikissa kuuluu vaikutteita rockista ja indie-popista. Kappaleiden lyriikat käsittelevät usein nuoruuden, rakkauden ja elämän pohdiskelua. Elias on julkaissut useita menestyneitä singlejä sekä kaksi albumia LP (2019) ja Susihavaintoja (2022). Monilahjakkaan taiteilijan musiikki on saanut kiitosta sen raikkaudesta ja ajattomuudesta. Musiikki-uran lisäksi hän on esiintynyt näyttelijänä muun muassa elokuvissa Miss Farkku-Suomi, Tuntematon sotilas ja TV-sarjassa Uusi päivä. Harjupaviljongilla yleisö kohtaa esiintyjät ja esiintyjät yleisönsä lähietäisyydeltä. Tervetuloa nauttimaan ainutlaatuisesta tunnelmasta! Tutustu Heinolan Harjupaviljongin Facebook-sivuihin!EsteettömyysAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä järjestäjään: Harjupaviljonki p. 044 7273 688
Koivurannan stand up -kesä - Pöllänen, MacDonald, Strandberg K-18 image
Koivurannan stand up -kesä - Pöllänen, MacDonald, Strandberg K-18
Koivurannan stand up -kesäSuuren suosion saavuttanut Koivurannan stand up -kesä naurattaa Oulunjoen rannalla tänä kesänä jo kolmatta kertaa.Koivurannan kahvilan tapahtumateltassa nähdään mm. suosikkikoomikot Niko Kivelä, Heli Sutela ja André Wickström, viihteen moniottelijat Christoffer Strandberg ja Ville Myllyrinne, sekä sometähti Comedy Fabe.Stand up -illoissa esiintyy aina kolme koomikkoa, lukuun ottamatta elokuista iltaa, jolloin lavan valtaa kuusi Vuoden stand up -tulokas 2024 -kilpailun finalistia Kuudet perunat -kiertueellaan.Luvassa on siis koko kesän täydeltä hauskoja iltoja – tervetuloa viihtymään Oulun parhaisiin maisemiin!Koivurannan stand up -kesä 2025Pe 13.6. Ursula Herlin, Antti Haapala, Niko KiveläPe 27.6. Kaisa Pylkkänen, Aatu Raitala, Mikko VaismaaPe 4.7. André Wickström, Anna Rimpelä, Tomi HaustolaPe 11.7. Arttu Järvinen, Roosa Maskonen, FabePe 18.7. Helena Pöllänen, Jamie MacDonald (in English), Christoffer StrandbergPe 1.8. Ray Zambino (in English), Saana Peltola, Ville MyllyrinnePe 15.8. Kuudet perunat – Vuoden 2024 stand up -tulokas -finalistitPe 29.8. Jaakko Antila, Heli Sutela, Heikki ViljaShowtime 19.00, ovet klo 18.00.Kesto noin 2 h 15 min, riippuen taukojen pituuksista. Esityksissä on kaksi taukoa.Ikäraja 18 vuotta.Esitykset voidaan taltioida ja materiaalia näyttää mm. sosiaalisessa mediassa.Esitysten valokuvaaminen on sallittu, videokuvaaminen kielletty.Keikat järjestetään ulkona tapahtumateltassa.Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Entäs Peltonen? + Keidas image
Entäs Peltonen? + Keidas
Entäs Peltonen? on helsinkiläinen, hiljalleen horroksesta heräävä kitarapop-yhtye. Bändi on työstänyt toista albumiaan hiljalleen muutaman vuoden ajan. Toukokuussa 2024 kuultiin uutta musiikkia singlen ”Linja-autot” muodossa. Elämää suurempia melodioita monipuolisiin vaikutteisiin yhdistelevää musiikkia kuullaan lisää alkuvuoden 2025 aikana.  Keidas perustettiin tarpeesta tuoda coolius takaisin suomirockiin. Yhtyeen äänimaailma liukuu sujuvasti pitkistä kitarariffeistä nostalgisiin ruotsalaispopin sävyihin, joihin nasevat sanoitukset tuovat juuri sopivan vinksahtaneen kulman. Live-esiintymistä rakastava Keidas pyrkii keikoilla olemaan nimensä mukaisesti virkistävä saareke arkisen paahdon keskellä. Tarkemmat aikataulut julkaistaan lähempänä tapahtumaa. Tapahtuman järjestää All Out Productions & Kuudes Linja. All Out ProductionsLiput ovelta 15 €, mikäli jäljellä. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ovella peritään security fee 3,90 €. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Pyörätuolille käynti takaoven kautta, Hämeentie 13 B. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
Van Gogh Alive image
Van Gogh Alive
Van Gogh Alive25.6.–17.8.2025Tampere-talo, SorsapuistosaliAukioloajatMa suljettuTi–pe 10–18La–su 10–17LiputSuosittelemme ostamaan näyttelyn liput ennakkoon verkosta. Näin vältät ylimääräisen odottelun paikan päällä Tampere-talon lipunmyynnissä. Etenkin ruuhkaisina päivinä lipunmyynnissämme saattaa olla jonoja. Valikoimassamme on kahdenlaisia lippuja. Jos tiedät jo nyt, minä päivänä haluat vierailla näyttelyssä, sinun kannattaa valita edullisempi päiväkohtainen lippu. Jos haluat vielä miettiä vierailupäivääsi, voit tehdä sen avoimen päivän lipulla. Lippuja myydään myös paikan päällä Tampere-talon lipunmyynnissä avoimen päivän lipun hinnalla.Voit viipyä näyttelyssä niin kauan kuin haluat. Näyttelyn kokemiseen kannattaa varata aikaa ainakin 1–2 tuntia. Kunkin vierailupäivän lipunmyynti loppuu tuntia ennen sulkemisaikaa. Näyttely sopii koko perheelle. Varauduthan esittämään alennushintaiseen lippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelija- tai eläkeläiskortti tai voimassa oleva todistus työttömyydestä) vahtimestarille lipuntarkastuksen yhteydessä. Alle 7-vuotiaat pääsevät näyttelyyn maksutta.Yli 10 hengen ryhmät voivat varata lippunsa laittamalla sähköpostia osoitteeseen ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai soittaa puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16).Päiväkohtaiset liputPerusliput 22 €Lapset (7–16 v.), opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 19 €Perhelippu (2 aikuista ja 2–4 lasta) 65 €Alle 7-vuotiaat 0 € (erillistä lippua ei tarvita)Avoimen päivän liputPerusliput 24 €Lapset (7–16 v.), opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 21 €Perhelippu (2 aikuista ja 2–4 lasta) 70 €Alle 7-vuotiaat 0 € (erillistä lippua ei tarvita)Tee näin:1. Valitse haluamasi vierailupäivä tai avoimen päivän lippu.2. Valitse haluamasi määrä lipputuotteita ostoskoriin ja viimeistele ostokset.3. Lippu mobiililaitteessasi tai paperille tulostettuna voit vierailupäivänä siirtyä Tampere-talon pääaulan lipunmyynnin ohi suoraan näyttelyn sisäänkäynnille Sorsapuistosalin ovelle.Van Gogh Alive saapuu Suomeen – immersiivinen taide-elämys avautuu kesäkuussa Tampere-talossaTänä kesänä Tampere-talon kävijöillä on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua hollantilaisen Vincent van Goghin (1853–1890) taiteeseen ja taiteilijan värikkääseen maailmaan. Van Gogh Alive on aisteja kutkutteleva koko perheen taide-elämys, jonka on luonut ja tuottanut australialainen Grande Experiences. Yksi maailman suosituimmista immersiivistä taide-elämyksistä on kiertänyt yli 100 kaupungissa, ja sen on nähnyt yli 9 miljoonaa vierailijaa. Nyt näyttely saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Kyseessä ei ole mikä tahansa taidenäyttely. Yli 3 000 kuvaa kattava elämys tarkastelee Vincent van Goghia tavalla, joka valtaa näyttelytilan seinät, pylväät, katon ja lattian. Teosten rinnalla kuullaan taiteilijan ajankuvaan sopivaa klassista musiikkia. Lisäksi kävijöillä on mahdollisuus tutustua van Goghin inspiraation lähteisiin ja elämään teosten rinnalla kulkevien valokuvien ja videoiden avulla. Moniaistillinen elämys jatkuu näyttelyn pop up -puodissa sekä Ravintola Tuhton puolella, jossa tarjolla on kolmen ruokalajin van Gogh -menu sekä taiteilijan inspiroima kahvila.“Vincent van Goghin mestariteosten immersiivinen näyttely tarjoaa kävijöille ainutlaatuisen kokemuksen. Saamme ikään kuin astua teosten sisään, sukeltaa yksityiskohtien keskelle ja tarkastella niitä uudesta perspektiivistä. Taiteilijan kiehtova maailma ja näyttelyn ainutlaatuinen toteutus hurmaavat kaikenikäiset kävijät’, kertoo Tampere-talon taiteellinen johtaja Suvi Leinonen.Saavutettavia taide-elämyksiäGrande Experiencesin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Bruce Peterson sai ajatuksen immersiivisestä taide-elämyksestä lapsiltaan. Italian-lomallaan australialaisperhe vieraili lukuisissa taidegallerioissa ja museoissa, joissa lapset kuitenkin valittivat tylsyydestä ja pyysivät isää sen sijaan ostamaan jäätelöä. Peterson perehtyi asiaan ja totesi, että perinteinen, staattinen museokokemus ei enää puhuttele kävijöitä toivotulla tavalla. Kaksi vuotta kestäneen kehitystyön jälkeen taidetta, teknologiaa, musiikkia ja tuoksuja yhdistävä Van Gogh Alive julkistettiin vuonna 2011. Näyttely hyödyntää Grande Experiencesin kehittämää SENSORY4™-järjestelmää, joka yhdistää monikanavaisen liikegrafiikan ja elokuvatason surround sound -äänentoistojärjestelmän. Teknologian avulla mikä tahansa näyttelytila voidaan muuntaa dynaamiseksi, informatiivisesti ja visuaalisesti säväyttäväksi elämykseksi.Tänä päivänä Grande Experiences on kansainvälisesti johtava tekijä immersiivisten kulttuurielämysten ideoinnissa, kehityksessä, tuotannossa. Vincent van Goghin taiteen lisäksi suosiota ovat saaneet muiden muassa Claude Monet’n, Salvador Dalín ja Leonardo da Vincin taide-elämyksiin pohjautuvat kiertävät näyttelyt, jotka ovat keränneet yhteensä yli 25 miljoonaa kävijää kuudessa maanosassa ja yli 200 kaupungissa.”Olemme iloisia, että ensiluokkainen taide-elämyksemme saapuu Suomeen. Globalisaation ja teknologiamme ansiosta voimme tehdä kulttuurielämyksistä entistä saavutettavampia suurelle yleisölle. Mikään ei toki voita alkuperäisen taideteoksen näkemistä omin silmin. Opetus tarvitsee kuitenkin tuekseen osallistumista, ja osallistuminen vaatii vuorostaan viihdyttävyyttä. Toivon mukaan vierailijamme oppivat samalla myös lisää taiteilijasta ja pyrkivät myöhemmin etsimään käsiinsä alkuperäiset teokset”, Bruce Peterson kertoo.”Etenkin nuoret jahtaavat uudenlaisia elämyksiä, joita voivat kokea ystäviensä kanssa sekä jakaa eteenpäin sosiaalisen median kautta. Monet kävijöistämme kokevat suurta mielihyvää siitä, että voivat olla paikoillaan ja nauttia joka aistillaan intensiivisistä ja kauniista kuvista ja äänistä, jotka vyöryvät heidän ylitseen”, Peterson jatkaa. Muutokset mahdollisia.Tuotanto Tampere-talo Oy
NORDIS LIVE: SEMMARIT -  Mammarit 35v-kesäkeikka K-18 image
NORDIS LIVE: SEMMARIT - Mammarit 35v-kesäkeikka K-18
Nordis Live julkistaa lisää keikkoja kesälle 2025Helsingin uuden ulkoilmakeikkapaikan, Nordis Liven, ohjelmisto kasvaa entisestään! Jo aiemmin julkaistujen konserttien rinnalle on nyt julkistettu joukko uusia keikkoja, joiden joukossa on mm. Ruotsin vuoden 2025 euroviisuedustaja KAJ, kaksipäiväinen Nordiksen juhannus, Averagekidluke, BESS, Costee, Mouhous, Semmarit, Stratovarius sekä elokuinen Rock Nordis Rock. Myös lapsille on luvassa viihdettä, kun Hevisaurus valtaa Nordiksen lavan elokuun alussa.Juhannuksena kahden päivän Nordiksen juhannus -juhlilla avattava Nordis Live tuo Helsingin ydinkeskustaan monipuolisen kattauksen livemusiikkia kesällä 2025. Jäähallin etupihalla sijaitseva keikkapaikka mahdollistaa suurten konserttien järjestämisen keskellä kaupunkia ja tarjoaa asiakkaille modernit puitteet, kuten ison lavan tekniikoineen ja screeneineen, suuren ulkoilmaterassin, kattavan ruoka- ja juomatarjonnan sekä esteettömät tilat.3 000 ihmistä vetävällä Nordis Livellä tullaan kesän aikana näkemään yli kolmekymmentä tapahtumaa. Ensimmäiset keikat julkistettiin joulukuussa, tänään julkistetut tapahtumat löydät alla olevasta listasta lihavoituna. Ensimmäisenä toimintavuotena Nordis Liven keikat jatkuvat syyskuuhun saakka.Nordis Liven takana ovat kokeneet tapahtuma-alan toimijat: Prodisco yhteistyössä Red Events Restaurants Oy:n ja Helsingin jäähallin kanssa.NORDIS LIVE 2025 JULKISTETUT KEIKATOvet aukeavat klo 18.00 Ikäraja: K-18 ( jos ei erillistä mainintaa keikan yhteydessä)Pe 20.6. NORDIKSEN JUHANNUS DAY 1 klo 19.00 julkaistaan myöhemmin ja klo 20.30 Mikael GabrielLa 21.6. NORDIKSEN JUHANNUS DAY 2 klo 19.00 Irina ja klo 20.30 Martti Servo & NapanderPe 27.6. klo 19.00 Emma & Matilda ja klo 20.30 YonaLa 28.6. klo 19.30 Costee ja klo 21.00 Mouhous (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)Ke 2.7. klo 20.00 KAJ (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja.)Pe 4.7. klo 18.30 St. Aurora, klo 19.30 Sonata Arctica ja klo 21.00 StratovariusLa 5.7. klo 20.00 KasevaKe 9.7. klo 19.00 Aliisa Syrjä klo 20.30 Ilta (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)To 10.7. klo 19.00 Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden vangit ja klo 20.30 PopedaPe 11.7. klo 20.30 Käärijä (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)La 12.7. klo 19.30 Oku Luukkainen ja klo 21.00 Pasi ja AnssiTo 17.7. klo 19.00 Honey B. & T-Bones ja klo 20.30 SF BluesPe 18.7. klo 20.00 Semmarit – Mammarit 35v-kesäkeikkaLa 19.7. klo 19.00 William ja klo 20.30 EttaTo 24.7. klo 20.30 Portion Boys (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)Pe 25.7. klo 19.30 Ahti ja klo 21.00 Hugo (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)La 26.7. klo 19.00 Stig ja klo 20.30 Neon 2Pe 1.8. klo 20.30 Samuli EdelmannLa 2.8.   klo 14.00 Hevisaurus (Ikärajaton keikka, myynnissä perhelippu. Ovet klo 13.00)La 2.8.   klo 19.30 Ares ja klo 21.00 Averagekidluke (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)Pe 15.8. klo 20.30 BESSLa 16.8. klo 19.00 The 69 Eyes ja klo 20.30 Michael MonroeTo 21.8. klo 20.30 Leavings-Orkesteri solistinaan Timo RautiainenLa 23.8. klo 20.30 Marcus & Martinus (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)Ke 27.8. klo 20.30 Kaija KooLa 30.8. ROCK NORDIS ROCK klo 18.30 Wheel, klo 19.30 Marko Hietala ja klo 21.00 Lost SocietyLa 6.9. klo 20.30 Neljä Ruusuawww.nordislive.fiTervetuloa kokemaan Nordis Liven taikaa!NORDIS LIVENordenskiöldinkatu 11-13 / Helsingin jäähallin edustaPriority K-18 sisältää:- oma sisäänkäynti alueelle- suora näkyvyys lavalle omalta terassilta- priority passi ja kaulanauha- oma baari priority-alueella- saniteettitilat sisällä- pientä suolaista naposteltavaa buffasta
Kangasniemen Musiikkiviikot 2025: Kesäyön onni / Diandra image
Kangasniemen Musiikkiviikot 2025: Kesäyön onni / Diandra
Kangasniemen Musiikkiviikoilla heinäkuussa nuorta voimaa:Viiden nuoren laulajan muodostama inTones ja 12 mieslaulajasta koostuva Seim Ensemble. Molemmat lauluyhtyeet tulevat pääkaupunkiseudulta.Viime kesän Kangasniemen laulukilpailun voittaja, sopraano Marjaana Ritanen konsertoi yhdessä sopraano Anna Ginströmin ja pianisti Tuula Hällströmin kanssa Palkittujen paluu -konsertissa Kangasniemi-salissa.Viime kesänä Ollinahon tilalla järjestetty konsertti sai suuren suosion ja myös tulevana kesänä palataan Ollinahon navetan vintille.Karjapihalla -konsertissa laulaa sopraano Reetta Haavisto pianistinaan Tuula Hällström.Festivaalin ohjelmassa on tuttuun tapaan laulukurssilaisten konsertteja kirkossa ja viime kesänä aloitetut päivittäiset aamunavaukset torilla klo 10 maanantaista 14.7. alkaen.Upeaääninen DIANDRA tuo Kesäyön Onni -konsertissa kuultavaksemme valitsemiaan suurten tunteiden iskelmiä, maailman tähtien hittikappaleita ja rakastettuja kotimaisia klassikoita. Diandra konsertoi Kangasniemen kirkossa 18.7. klo 19.Musiikkiviikot päättyvät Miniooppera Carmeniin. Kyseessä on Juhani Koiviston Suomen Kansallisoopperalle ohjaama sovitus Bizet´n oopperasta Carmen kaikille yli 2-vuotiaille, ilman yläikärajaa.Oopperassa esiintyvät:Marika Hölttä, sopraanoJussi Vänttinen, baritoniMartta Jämsä, huiluOtto Kentala, kitaraJoona Lintunen, kertojaAnna Kontek, lavastus ja puvustusKonserttien lisäksi ohjelmassa on kursseja, joissa opettavat Reetta Haavisto, Sirkku Wahlroos-Kaitila, Rilla Kyykkä ja Mikko Franck.
Likapyykkiä image
Likapyykkiä
Michele Riml – Olka HorilaLIKAPYYKKIÄRooleissa Lari Halme ja Nina TapioKäsikirjoitus Michele RimlSuomennos ja ohjaus Olka HorilaHenri ja Liisa ovat toisiinsa tottunut aviopari. He ovat päätyneet naurettavan hienoon hotellihuoneeseen mukanaan Tuhma touhukirja toivottomille sekä 25 vuoden edestä haaveita, pettymyksiä, yrityksiä ja erehdyksiä. Henrin haave on, että hänen teini-ikäinen tyttönsä pukeutuisi niin, että vaatteet peittäisivät kokonaan hänen vatsansa, ja Liisa haaveilee cappuccinosta kahvilan kuuman tarjoilijan kanssa. Mutta minne kaikki yhteiset haaveet ovat kadonneet? Löytyvätkö ne ylelliseltä lomamatkalta, seksioppaasta vai pitäisikö erota? Ei ainakaan ennen kuin kaikkea on kokeiltu!Michele Rimlin alkuperäisteos Sexy Laundry on kansainvälisesti mainetta niittänyt komedia, joka nähdään nyt suomenkielisenä musiikkikomediana.Ensi-ilta ja Suomen kantaesitys oli Riihimäen Teatterissa 9.2.2023.Esityksen kesto noin 2 h sisältäen väliajan.Näytelmän tekijänoikeuksia valvo Theater Mogul.--------------------Teatterilippu: 35 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)Eläkeläinen: 33 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)Ryhmälippu: 31 € (min. 20 hlöä, vain Hopealinjojen kautta)Huom! Oikea katsomolohko on anniskelukatsomo. Se on K-18. Anniskelukatsomossa voit nauttia alkoholijuomia myös esityksen aikana.Lipun hinta ei sisällä laivamatkaa saareen. Laivalippu on ostettava erikseen Hopealinjojen verkkokaupasta:https://www.hopealinjat.fi/palvelut/tampere-laukontori-viikinsaari/Teatterin asiakkaana voit ostaa edulliset teatterilaivaliput Viikinsaareen. Nämä liput käyvät vain yhdessä teatterilipun kanssa näytöspäivänä ennen näytöstä.Laivaan astuessasi sinut tulee esittää sekä teatteri- että laivalippu.Aikuinen ja eläkeläinen 10 € (norm. 15/12 €)Lapsi 3-12 v. 8 € (norm. 10 €)Ostathan laivalippusi hyvissä ajoin ennen esityspäivää.Laivamatka saareen kestää 20 minuuttia. Laivat lähtevät tasatunnein Tampereen keskustasta, Laukontorin satamasta klo 10 alkaen, paluulaivat Viikinsaaresta aina puolelta.Jos esitys alkaa klo 14, osta laivalippu viimeistään klo 13 laivaan. Laivalle tulee saapua 15 min. ennen lähtöaikaa.Viikinsaareen kannattaa kuitenkin saapua ajoissa. Saaressa on paljon tekemistä ja hyvät ravintolapalvelut.Kartanomenu 59 € (sis. palvelumaksun)Kartanomenu on kolmen ruokalajin ateria johon kuuluu alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Menun nauttimiseen kannattaa varata aikaa noin kaksi tuntia. Suosittelemme tekemään myös pöytävarauksen.p. 050 352 5505varaukset@ravintolaviikinsaari.fi------Viikonloppuisin tarjolla on myös Ravintola Viikinsaaren upea brunssi, joka täyttää vaativimmankin saarikävijän tarpeet. Brunssi 35 € aikuinen / 15 € lapsi (sis. palvelumaksun)Viikinsaaren brunssi menu: https://www.ravintolaviikinsaari.fi/brunssiTarjolla on lisäksi lipunoston yhteydessä seuraavat väliaikatarjoilut:Kahvi ja Viikinsaari -leivos 10,50 €Kahvi ja pulla 7,50 €Kahvi ja pasteija 7,50(hinnat sisältävät palvelumaksun)Ryhmämyynti yli 30 hengen ryhmät: asiakaspalvelu@hopealinja.fi, 010 422 5600
Konneveden Naisten viikko image
Konneveden Naisten viikko
KONNEVEDEN NAISTEN VIIKKO 18.-21.7. 2025 Konneveden Naisten viikolla 2025 luvassa on maailmanluokan taidetta Helsinki Chamber Orchestran Kaija Saariahon Lichtbogen-ulkoilmakonsertista jouhikkotaiteilija Pekko Käpin intiimiin savutupakeikkaan Konneveden Naisten viikko järjestetään tänä vuonna viidettä kertaa 18.-21. heinäkuuta. Naisten viikon aikana Konnevedellä kuullaan muun muassa ainutlaatuinen Taide kuuluu kaikkialle! -ulkoilmakonsertti, joka muodostuu säveltäjä Kaija Saariahon harvoin esitetystä teoksesta Lichtbogen sekä 70-vuotisjuhlavuottaan viettävän säveltäjä Olli Kortekankaan kantaesityksestä Alkyone – sarja oopperasta Isfåglarna sopraanolle ja kamariorkesterille, solistinaan Minna-Leena Lahti. Konsertissa kuullaan ja nähdään myös näyttelijä Seela Sellan lausuntaa. Mukana eri ohjelmakokonaisuuksissa nähdään myös esimerkiksi näyttelijä Sinikka Sokka, harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen, saksofonisti Pauli Lyytinen, kantelisti Senni Vesanen ja jouhikkoshamaani Pekko Käppi K:H:H:L -yhtyeineen. Makuelämykset paikallisista raaka-aineista eri tapahtumiin loihtivat huippukokit Pipsa Hurmerinta ja Meri-Tuuli Väntsi. Konneveden Naisten viikon avajaispäivä perjantai 18.7. käynnistyy Suomen kansainvälisesti tunnetuimman harmonikkataiteilijan Kimmo Pohjosen konsertilla Konneveden museon akustisesti ainutlaatuisessa 1700-luvun savutuvassa. Konsertin jälkeen Konneveden Väentalon sisään rakennettavassa suuressa teltassa nautitaan Pipsa Hurmerinnan ja Meri-Tuuli Väntsin suunnittelema Kesäyön illallinen Shakespearen tapaan, jonka Titaniana, keijukaisten kuningattarena loistaa näyttelijä Sinikka Sokka. Lauantain 19.7. ohjelma rakentuu muinaisen Ancylus-jääjärven historiasta kumpuavan Vedenaika – vedentaika -teeman ympärille musiikin, äänimaisemien, ruoan, valokuvataiteen ja moniaististen elämysten kautta. Koko ohjelma kietoutuu noin 10 000 vuotta sitten Konneveden museon alueelle ulottuneen Ancylus-järven tarinaan. Kokonaistaideteos sisältää muun muassa geologi Elina Lehtosen luennon Ancyluksen vaiheista, valokuvaaja Sanna Saatamoinen-Barroisin tilataideteoksen Esiäidit elämänvirrassa, Heikki Laitisen ja Iki-Turso ääniteatteriryhmän Ancyluksen aika – loitsu ja taika -teoksen sekä Pekka Jalkasen säveltämän Alussa – nyt! -teoksen solisteinaan sähkökantelisti Senni Vesanen ja Emma-palkittu saksofonisti Pauli Lyytinen, joka soittaa illan päätteeksi myös oman sooloteoksensa Kuikan kutsu M/S Linnea -aluksella. Sunnuntaina 20.7. Konneveden Torilavalla Taide kuuluu kaikkialle! -ulkoilmakonsertissa kuullaan aikamme merkittävimmäksi säveltäjäksi mainitun Kaija Saariahon teos Lichtbogen Helsinki Chamber Orchestran esittämänä. Toisena teoksena konsertissa koetaan säveltäjä Olli Kortekankaan kantaesitys Alkyone – sarja oopperasta Isfåglarna sopraanolle ja kamariorkesterille. Solistina konsertissa laulaa Minna-Leena Lahti, kapellimestarina toimii Henriikka Teerikangas ja näyttelijä Seela Sella esiintyy lausujana. Naisten viikon maanantai 21.7. alkaa eksoottisessa Navettakinossa Aki Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö -elokuvalla. Konnevetisten isoäitiensä elämäkerroista saapuvat luennoimaan YLE:n toimittajat Seppo Puttonen ja Pietari Kylmälä. Päivä päättyy shamanismia ja arkaaista alkuvoimaa jouhikostaan loihtivan Pekko Käppi ja K:H:H:L -yhtyeen konserttiin Konneveden museon savutuvassa. Naisten viikko on vuodesta 2021 alkaen vuosittain heinäkuussa järjestetty valtakunnalliseen tietoisuuteen noussut Konneveden Kotiseutuyhdistys ry:n toteuttama monipuolinen ja omaleimainen kulttuuritapahtuma. Naisten viikon ytimessä on ajatus synnyttää valtakunnan tason taidetta ja ruokaa paikallisella osaamisella ja raaka-aineilla. Maamme kärkiartistien konsertit linkittyvät yllättävissä puitteissa kiinnostaviin maksuttomiin puheenvuoroihin ja kulinaristiset elämykset taidenäyttelyihin. Tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa Konneveden ja koko maakunnan kesän odotettuna kohokohtana sekä kulttuurillisena kohtauspaikkana, jossa syntyy uudenlaisia ideoita, yhteistyötä ja energiaa. Katso koko Naisten viikon monipuolinen ohjelma täältä.
ILOSAARIROCK - 3 PÄIVÄÄ image
ILOSAARIROCK - 3 PÄIVÄÄ
LIPUTIlosaarirock on ikärajaton kolmipäiväinen tapahtuma. Festivaalille myydään kolmen päivän lippuja sekä kolmen päivän VIP-lippuja. VIP-liput ovat K-18.LIPPUJEN HINNAT3 PÄIVÄÄ alk. 219 €VIP 3 PÄIVÄÄ alk. 329 €Festivaalin yhden ja kahden päivän liput sekä muut VIP-lipputyypit tulevat myyntiin myöhemmin.Kaikki festivaaliliput vaihdetaan rannekkeisiin ennen festivaalialueelle pääsyä.OHJELMAIlosaarirockin ensimmäiset artistit on julkaistu! Kesän parasta viikonloppua tähdittävät muun muassa Shaboozey (US), Alex Warren (US), ABREU, Apulanta, Endstand, Gasellit, Haloo Helsinki!, J. Karjalainen, Jenni Vartiainen, Mirella, Sexmane, Battlesnake (AU), Aaro630, AHTI, Averagekidluke, good boys, Grande Mahogany, Mariska, Nyrkkitappelu, OLGA, Sara Bee, Swallow the Sun ja Turisti.Ohjelmaan on luvassa lisäyksiä talven aikana. Festivaaliohjelmisto valmistuu perinteisesti kevään korvilla.VIPKohota festarielämyksesi entistä korkeammalle Ilosaarirockin VIP-asiakkaana! VIP-lipulla pääset nauttimaan ainutlaatuisella tavalla Ilosaarirockin tunnelmasta. Festivaalin muun tarjonnan lisäksi saat pääsyn upeille ja viihtyisille VIP-alueille, joiden sisältä löytyy kaikki tarvittava viiden tähden festarikokemuksen luomiseen, laadusta tinkimättä!Ilosaarirockin VIP on K-18.— — — —Ilosaarirockin lippuja ei saa käyttää kilpailujen tai arvontojen palkintoina ilman festivaalijärjestäjän nimenomaista kirjallista lupaa.Festivaalin ohjelmistoon, aikatauluihin ja järjestelyihin saattaa tulla muutoksia. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan välittömästi. Festivaalien yleisen käytännön mukaisesti festivaalilippuja ei voi palauttaa yksittäisten artistien peruuntumisten perusteella, eikä niistä saa hyvitystä tällaisten muutosten johdosta.
KEMIJÄRVI FESTIVAALI - 2 PÄIVÄÄ VIP K-18 image
KEMIJÄRVI FESTIVAALI - 2 PÄIVÄÄ VIP K-18
Kemijärvelle uusi festivaali ensi kesänä!Suosituista Vauhti Kiihtyy! - tapahtumistaan tunnettu Rauhala Events Oy lanseeraa uuden Kemijärvi-festivaalin ensi kesänä. Uutuusfestivaali järjestetään Ahvensalmen kentällä perjantaista lauantaihin 18.-19.7.205. Historian ensimmäisillä Kemijärvi-festivaaleilla esiintyvät mm. Arttu Wiskari, Bess, Suvi Teräsniska ja Stig.Kemijärvellä päästään nauttimaan ensi kesänä festivaalitunnelmasta, kun uusi Kemijärvi-festivaali rantautuu Ahvensalmen kentälle perjantaista lauantaihin 18.-19.7.2025. Täysi-ikäisille suunnatulla festivaalilla esiintyy kaikkiaan kymmenen kotimaista huippuartistia.Ensimmäisenä vuotena festivaalin lavalle kiipeävät Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Arttu Wiskari, huippusuosion saavuttanut nelinkertainen Emma-voittaja Bess, upeista tulkinnoistaan ja koskettavista kappaleistaan tunnettu Suvi Teräsniska, lukuisia kulta- ja platinasinglejä vuosien varrella julkaissut Stig, jo vuosikymmenien ajan suomalaisia musiikillaan viihdyttänyt Ressu Redford, muun muassa Puhu äänellä jonka kuulen ja Che Guevara -hiteistään tunnettu Happoradio, syksyn 2024 Vain Elämää -ohjelmassa hurmanneen Jussi Rainion ja Rami Alangon Neon 2, maamme tunnetuimpien esiintyjien joukossa jo 40 vuoden ajan pysytellyt Dingo, Poika saunoo ja Esson baari -hiteistään tunnettu Poju sekä keikoilla tarttuvia biisejä hiki päässä ja suurella intensiteetillä tahkoava Lumottu Apina. Livemusiikin lisäksi festivaaleilta löytyy monipuolinen ruoka-ja juomavalikoima.- On hienoa päästä järjestämään Kemijärvelle uutta ja laadukasta kesäfestivaalia. Haluamme kehittää Kemijärvi-festivaalia pitkäjänteisesti ja luoda siitä valtakunnallisesti tunnettu kesäfestivaali. Tarkoituksenamme on rakentaa Kemijärvi-festivaalista viihtyisä tapahtuma, joka olisi jatkossa alueen isoin kesäfestivaali kiinnostavine esiintyjineen. Pohjoisen kesä on kaunis, ja Ahvensalmen kenttä tarjoaa täydelliset puitteet kesäfestivaalille. Jo ensimmäisen vuoden artistikattaus näyttää hyvältä -tervetuloa mukaan, sanoo Rauhala Events Oy:n Marko Savolainen.- Toivotamme festivaalin järjestäjät lämpimästi tervetulleiksi Kemijärvelle. Tapahtuma antaa hienon lisän Kemijärven keskikesän tapahtumiin. Uskon, että festivaali saa väkeä liikkeelle niin Kemijärveltä, kuin myös lähialueilta, toteaa Kemijärven elinvoimajohtaja Anne Karppinen.Festivaali toteutetaan yhteistyössä Kemijärven kaupungin kanssa.Kokeneiden tapahtumatuottajien perustama Rauhala Events Oy tunnetaan ennen kaikkea suosituista Vauhti Kiihtyy -festivaaleistaan. Kesällä 2024 Vauhti Kiihtyy! -festivaali järjestettiin neljässä suomalaiskaupungissa, jossa festivaali keräsi paikkakunnasta riippuen 16 000 - 32 500 kävijää. Ensi kesänä Rauhala Events Oy järjestää Kemijärvi-festivaalin lisäksi viisi Vauhti Kiihtyy! -festivaalia.Kemijärvi-festivaaliAhvensalmen kenttä18-19.7.2025Portit perjantaina klo 15-01 ja lauantaina klo 15-01K18Esiintyjät:Arttu WiskariBessSuvi TeräsniskaStigRessu RedfordHapporadioNeon 2DingoLumottu ApinaPojuHinnat:Kahden päivän lippu: 99 €Kahden päivän kaverilippu (sisäänpääsy 2:lle henkilölle): 149 €Kahden päivän vip-lippu: 149 €Kahden päivän vip-lippu kahdelle: 249 €Vip-lippu sisältää: Sisäänpääsylipun ja vip-passin ja kaulanauhan, pientä suolaista naposteltavaa buffetista, oman baari-alueen, omat saniteettitilat sekä oman katetun teltta-alueen, josta on näkyvyys lavalle.www.kemijarvifestivaali.fiJärjestäjä: Rauhala Events Oy
YÖ image
Yö-yhtye solistinaan JP Leppäluoto saapuu Tampereen seudulle Laukon puistoon. Yön kanssa toista kesää kiertävä Leppäluoto on viime vuodet valloittanut yleisöjä ”Elämäni Biisi” -ohjelmassa. Karismaattinen laulaja tunnetaan myös raskaamman rockin yhtyeistä, kuten Charon, Poisonblack ja Raskasta Joulua. Vuonna 1981 perustettu Yö julkaisi Olli Lindholmin johdolla kymmeniä albumeja, joita on myyty liki miljoona kappaletta. Ikonisen suomirock-yhtyeen järkälemäisiin hitteihin lukeutuvat muun muassa ”Rakkaus on lumivalkoinen”, ”Tia-Maria”, ”Vie mut minne vaan”, ”Likaiset legendat I”, ”Ihmisen poika”, ”Särkyvää” ja ”Joutsenlaulu”. Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi ainutlaatuisissa puitteissa. Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle. Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät ennakkolipun hintaan. Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle 2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme. Laukon kartano FacebookLaukon kartano InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Rannekkeita vaihdetaan klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.  Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12. Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja. Liput ovelta, jos jäljellä. Alle 18-vuotiaat ainoastaan huoltajan seurassa. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja esteetömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä. Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä. Lisätietoa tapahtumaan saapuville: Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta. Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin. Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää. Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla. Lapset: alle 18-vuotiaat voivat osallistua huoltajan seurassa. Ethän tuo pieniä lapsia puistoterasseille tai lavan eteen seisomakatsomoon. (Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)
Peter Pan image
Peter Pan
Peter Pan Taaborin kesäteatterissa 2025Heinäkuussa Kapteeni Koukun merirosvolaiva rantautuu Taaborinvuorelle. Luvassa on loputtomasti seikkailua ja lumoa - ja vielä ripaus tähtipölyä!Koe kesän sykähdyttävin koko perheen teatterielämys, luonnonkauniissa Taaborin kesäteatterissa. Tervetuloa!Peter Pan on poika, joka ei koskaan halua kasvaa aikuiseksi. Eräänä päivänä hän tapaa kuitenkin Leenan, joka sisaruksineen hyppää Peterin mukaan Mikä-Mikä-Maan hurjia seikkailuja kohti! Seikkailun lomassa rohkeutta testataan ja nuorta sydäntä koetellaan. Mutta voiko Peter jättää lapsuuden taakseen ja astua aikuisuuden maailmaan?Tähtikaarti koostuu kesältä 2024 tutuista kasvoista sekä uusista lumoavista näyttelijöistä: Timo Lavikainen (Kapteeni Koukku), Krisse Salminen (Koukun sisko), Samuli Ainasvuori (Peter Pan), Amelie Blauberg (Helinä-keiju) ja muut vievät sinut mukanaan unenomaiseen Mikä-Mikä-Maan maailmaan, hetkeksi lapsuuden mielikuvitusmaailmaan irti arjen ja aikuisuuden todellisuudesta.Näytelmän ohjaa Taaborilla jo yli 15 vuotta kesäteatteria tehnyt elokuvaohjaaja Taavi Vartia (mm. Syke: särkynyt sydän, Rölli - ja Pertsa ja Kilu -elokuvat). Taaborin kesäteatteri on näiden vuosien aikana kerryttänyt mainetta takuulaadukkaana kesäteatterina, jonka näytelmien parissa viihtyvät sekä perheen nuorimmat että aikuisetkin. Yönäytös 2.8.20252.8.2025 Taaborinvuori muuntautuu Suomen tunnelmallisimmaksi ulkoilmateatteriksi. Peter Pan -yönäytös 2.8.2025 klo 21, liput 40€ + tilausmaksu. Liput ovat myynnissä, varaa paikkasi ainutkertaiseen iltaanNähdään Mikä-Mikä-Maassa - seikkailu jo odottaa!Peter Pan Taaborinvuorella 18.7.-8.8.2025Ohjaus: Taavi VartiaKäsikirjoitus: Taavi Vartia, Esa Silander (J.M. Barrien alkuperäishahmoihin pohjautuen)www.taaborinkesateatteri.fi***- Tilaisuuden kesto 2h, sis. 30min väliajan- Tila on esteetön. Teatteri sijaitsee mäen päällä, mutta autolla voi tuoda katsojan teatterialueelle. Auto tulee siirtää paikoitusalueelle esityksen ajaksi.
KEMIJÄRVI FESTIVAALI 2025 - PERJANTAI K-18 image
KEMIJÄRVI FESTIVAALI 2025 - PERJANTAI K-18
Kemijärvelle uusi festivaali ensi kesänä!Suosituista Vauhti Kiihtyy! - tapahtumistaan tunnettu Rauhala Events Oy lanseeraa uuden Kemijärvi-festivaalin ensi kesänä. Uutuusfestivaali järjestetään Ahvensalmen kentällä perjantaista lauantaihin 18.-19.7.205. Historian ensimmäisillä Kemijärvi-festivaaleilla esiintyvät mm. Arttu Wiskari, Bess, Suvi Teräsniska ja Stig.Kemijärvellä päästään nauttimaan ensi kesänä festivaalitunnelmasta, kun uusi Kemijärvi-festivaali rantautuu Ahvensalmen kentälle perjantaista lauantaihin 18.-19.7.2025. Täysi-ikäisille suunnatulla festivaalilla esiintyy kaikkiaan kymmenen kotimaista huippuartistia.Ensimmäisenä vuotena festivaalin lavalle kiipeävät Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Arttu Wiskari, huippusuosion saavuttanut nelinkertainen Emma-voittaja Bess, upeista tulkinnoistaan ja koskettavista kappaleistaan tunnettu Suvi Teräsniska, lukuisia kulta- ja platinasinglejä vuosien varrella julkaissut Stig, jo vuosikymmenien ajan suomalaisia musiikillaan viihdyttänyt Ressu Redford, muun muassa Puhu äänellä jonka kuulen ja Che Guevara -hiteistään tunnettu Happoradio, syksyn 2024 Vain Elämää -ohjelmassa hurmanneen Jussi Rainion ja Rami Alangon Neon 2, maamme tunnetuimpien esiintyjien joukossa jo 40 vuoden ajan pysytellyt Dingo, Poika saunoo ja Esson baari -hiteistään tunnettu Poju sekä keikoilla tarttuvia biisejä hiki päässä ja suurella intensiteetillä tahkoava Lumottu Apina. Livemusiikin lisäksi festivaaleilta löytyy monipuolinen ruoka-ja juomavalikoima.- On hienoa päästä järjestämään Kemijärvelle uutta ja laadukasta kesäfestivaalia. Haluamme kehittää Kemijärvi-festivaalia pitkäjänteisesti ja luoda siitä valtakunnallisesti tunnettu kesäfestivaali. Tarkoituksenamme on rakentaa Kemijärvi-festivaalista viihtyisä tapahtuma, joka olisi jatkossa alueen isoin kesäfestivaali kiinnostavine esiintyjineen. Pohjoisen kesä on kaunis, ja Ahvensalmen kenttä tarjoaa täydelliset puitteet kesäfestivaalille. Jo ensimmäisen vuoden artistikattaus näyttää hyvältä -tervetuloa mukaan, sanoo Rauhala Events Oy:n Marko Savolainen.- Toivotamme festivaalin järjestäjät lämpimästi tervetulleiksi Kemijärvelle. Tapahtuma antaa hienon lisän Kemijärven keskikesän tapahtumiin. Uskon, että festivaali saa väkeä liikkeelle niin Kemijärveltä, kuin myös lähialueilta, toteaa Kemijärven elinvoimajohtaja Anne Karppinen.Festivaali toteutetaan yhteistyössä Kemijärven kaupungin kanssa.Kokeneiden tapahtumatuottajien perustama Rauhala Events Oy tunnetaan ennen kaikkea suosituista Vauhti Kiihtyy -festivaaleistaan. Kesällä 2024 Vauhti Kiihtyy! -festivaali järjestettiin neljässä suomalaiskaupungissa, jossa festivaali keräsi paikkakunnasta riippuen 16 000 - 32 500 kävijää. Ensi kesänä Rauhala Events Oy järjestää Kemijärvi-festivaalin lisäksi viisi Vauhti Kiihtyy! -festivaalia.Kemijärvi-festivaaliAhvensalmen kenttä18-19.7.2025Portit perjantaina klo 15-01 ja lauantaina klo 15-01K18Esiintyjät:Arttu WiskariBessSuvi TeräsniskaStigRessu RedfordHapporadioNeon 2DingoLumottu ApinaPojuHinnat:Kahden päivän lippu: 99 €Kahden päivän kaverilippu (sisäänpääsy 2:lle henkilölle): 149 €Kahden päivän vip-lippu: 149 €Kahden päivän vip-lippu kahdelle: 249 €Vip-lippu sisältää: Sisäänpääsylipun ja vip-passin ja kaulanauhan, pientä suolaista naposteltavaa buffetista, oman baari-alueen, omat saniteettitilat sekä oman katetun teltta-alueen, josta on näkyvyys lavalle.www.kemijarvifestivaali.fiJärjestäjä: Rauhala Events Oy
SUMMER SOUND FESTIVAL - LAUANTAI K-18 image
SUMMER SOUND FESTIVAL - LAUANTAI K-18
SUMMER SOUND FESTIVAL 2025- UltraViolet Edition -18. & 19.07.2025Vanha Ylioppilastalo, HelsinkiFinlandLisää tietoa | More info: https://www.summersound.net/► ESIINTYJÄT | LINE UP 2025tbc► TAPAHTUMAPAIKKA | VENUEVanha Ylioppilastalo, HelsinkiMannerheimintie 3, 00100 Helsinki► Huomioithan, että tapahtumapaikka ei valitettavasti ole esteetön.Please note that the venue is not accessible.► IKÄRÄJA | AGE LIMITTapahtuman ikäraja on 18-vuotta. Alueelle pääsy edellyttää 18-vuoden ikää, sekä kuvallista henkilöllisyystodistusta (esim. ajokortti tai passi.) Ovet festivaaleille aukeavat kello 20:00 ja tapahtuma päättyy kello 04:00.The age limit for the event is 18 years. To enter the area, you must be 18 years of age or older and must have a photo ID (eg driver's license or passport). Doors to the festivals open at 8 p.m., and the event ends at 4 a.m.► TAPAHTUMA-AIKA | TIMEPerjantai / Lauantai (Friday / Saturday) 18. & 19.07.202520:00 - 04:00YHDEN TAI KAHDEN PÄIVÄN NORMAALI PÄIVÄLIPPU | ONE or TWO DAYS NORMAL TICKETYhden päivän oikeuttaa yhteen sisäänpääsyyn vain lipun osoittamana päivämääränä. Yhden päivänlippua ei vaihdeta rannekkeeseen. Entitles you to one admission on the date indicated by the ticket. The day ticket will no exchanged for a wristband.Kahden päivän lippu vaihdetaan rannekkeeseen, joka oikeuttaa edestakaiseen pääsyyn alueelta ulos ja sisään tapahtuman aikana.Two days ticket is changed to a wristband at the door that entitles back and forth from within and out during the event.☆ VIP -lippu sisältää / VIP ticket includes ☆- VIP-ranneke / VIP wristband- Oma VIP-baarialue / Own VIP bar area- Pääsy VIP-alueelle / Access to VIP area- VIP-sisäänkäynti linja / VIP entrance line- VIP-alueelta suora näkymä päälavalle / VIP area with a direct view of the main stage- Edestakainen pääsy festivaali-alueelta ulos ja sisään tapahtuman aikana / Back-and-forth access wristband to enter and exit the festival area without restrictions► LIIKENNEYHTEYDET | TRANSPORT CONNECETIONSRuuhkien välttämiseksi toivomme, että festivaalivieraat käyttäisivät julkisia liikennevälineitä. Lisää tietoa tapahtumatilasta: https://www.vanhaylioppilastalo.fi/The location of the Vanha is unique and easy to arrive. More information: https://www.vanhaylioppilastalo.fi/► SAAPUMINEN JA POISTUMINEN | ENTERING AND LEAVINGFestivaali alueelle saapuminen tapahtuu Vanhan pääsisäänkäynnin kautta. Pääsyliput vaihdetaan ovella rannekkeeseen, mikäli ostettu lippu oikeuttaa siihen. Päivittäinen 4 € security fee / narikkamaksu peritään tapahtumaan saavuttaessa kaikilta narikkaa käyttäviltä; pääsylippu ei sisällä security fee -maksua. Tämä maksu on turvayrityksen määrittelemä, eikä järjestäjällä ole siihen vaikutusvaltaa. Portilla suoritetaan turvatarkastus. Lasiesineiden, terävien tai muuten vaarallisten esineiden, laittomien aineiden sekä alkoholin tuominen alueelle on kielletty. Tapahtuman järjestyksenvalvojilla on oikeus evätä pääsy huomattavasti päihtyneeltä tai uhkaavalta vaikuttavalta henkilöltä.The festival entrance to the area is located at the main entrance of the Vanha. Tickets will be exchanged for a wristband at the entrance if the purchased ticket entitles the holder to one. A daily security fee/cloakroom fee of 4 € will be charged for everyone using the cloakroom upon arrival; this security fee is not included in the entrance ticket. The security fee is imposed by the security company and is beyond the organizer's control. Security checks are performed at the entrance. Bringing glass items, sharp or otherwise dangerous objects, illegal substances, and alcohol into the area is prohibited. Event security personnel have the right to deny entry to anyone who is significantly intoxicated or appears threatening.► JUOMA & RUOKA | DRINKS & FOODFestivaalialueella on anniskelua, joten omia juomia ei voi tuoda tapahtuma-alueelle. Alueelle ei saa tuoda minkäänlaisia pulloja tai tölkkejä, ei myöskään muovisia. Festivaalialueella ei ole ruokailumahdollisuutta, ja omien ruokien tuonti alueelle on kielletty. Tarvittaessa omia eväitä voi kuitenkin jättää narikkaan ja käydä siellä syömässä esimerkiksi lääketieteellisistä syistä, kuten diabeteksen vuoksi.The festival area has licensed bars, so you are not allowed to bring your own drinks into the event area. No bottles or cans of any kind, including plastic, are permitted. There is no food service in the festival area, and bringing your own food is prohibited. However, you may leave your snacks at the cloakroom and go there to eat if needed, for example, due to medical reasons such as diabetes.► VALOKUVAUS / PHOTOGRAPHYKännykkäkamerat ovat sallittuja, ja kuvien ja videoiden lataaminen internetiin on sallittua. Järjestelmäkamerat ja videokamerat ovat tapahtuma-alueella kiellettyjä.Mobile phone cameras are permitted, and uploading photos and videos to the internet is allowed. DSLR cameras and camcorders are prohibited within the event area.► PÄÄSYLIPUT / TICKETSSinun tulee esittää festivaalin sisäänkäynnillä voimassa oleva lippu. Lipuissa on uniikki koodi, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn. Osta lippusi vain viralliselta lipunmyyjältä lippu.fi-sivustolta, jotta voit varmistua lipun aitoudesta. On sinun vastuullasi varmistaa, että lippu on aito. Pääsylippu oikeuttaa pääsyn tapahtumaan eikä ole sidottu tiettyyn artistiin, joten artistien peruuntuminen ei ole peruste lipun tai osan hinnasta palautukselle. Tapahtuman aukioloaikojen muutokset tai lyhentäminen eivät myöskään oikeuta palautuksiin tai hyvityksiin. Ohjelman ja esiintyjien aikataulut voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Poistumisoikeuden sisältävät VIP-liput vaihdetaan portilla henkilökohtaiseen rannekkeeseen, jonka siirtäminen toiselle henkilölle ei ole sallittua. Rannekkeet on suunniteltu siten, ettei niitä voi irrottaa ilman niiden rikkoutumista. Rikkinäinen ranneke ei oikeuta sisäänpääsyyn, joten huolehdi rannekkeestasi hyvin. Festivaalin lipunmyynti ja rannekkeenvaihto suljetaan kello 03:00, joten saavuthan ajoissa paikalle.You must present a valid ticket at the festival entrance. Each ticket has a unique code that entitles entry. To ensure authenticity, purchase your ticket only from the official vendor at lippu.fi. It is your responsibility to verify that the ticket is authentic. Tickets provide access to the festival as a whole and are not for specific artist performances, meaning that artist cancellations are not grounds for ticket refunds, partial or full. Changes to event opening times or shortened hours are also not grounds for refunds or partial refunds. Program schedules and artist set times are subject to change without notice. Tickets that include re-entry will be exchanged at the entrance for a personal wristband, which cannot be transferred to another person. Wristbands are designed to be non-removable without damage. A damaged wristband is not valid for re-entry, so please take good care of your wristband. Festival ticketing and wristband exchange will close at 03:00, so please arrive in time.► Huomioithan, että festivaalin tuotannossa käytetään strobo- ja savuefektejä, tämä voi aiheuttaa joillekin epileptisen kohtauksen.Please note that the festival production uses strobe and smoke effects, this can cause some people to have an epileptic seizure.► Festivaali pidättää oikeuden tehdä muutoksia ohjelmaan, aikatauluihin, esiintyjälistaan tai muihin tapahtuman yksityiskohtiin ilman ennakkoilmoitusta. Tämä sisältää muun muassa esiintyjien vaihtumisen, aikataulujen muutokset, tapahtumapaikan muutokset ja kaikki muut tapahtuman onnistuneen toteutuksen kannalta tarvittavat muutokset. Tällaisista muutoksista ei makseta hyvitystä tai korvausta.Festival reserve the right to make any changes to the program, schedule, lineup, or other event details without prior notice. This includes, but is not limited to, artist substitutions, rescheduling, venue modifications, and any other adjustments necessary for the event’s successful execution. No refunds or compensation will be provided due to such changes.
Anna Eriksson image
Anna Eriksson
Tunteen, tulkinnan ja musiikin palo täyttää Laukon satumaisen puiston, kun Anna Eriksson ja pianisti Mikko Mäkinen astuvat uudelle esiintymislavalle. Ikimuistoisen upeassa konsertissa kuullaan voimallisia tulkintoja Anna Erikssonin uran tunnetuimmista lauluista ja suurista maailman klassikoista. Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi ainutlaatuisissa puitteissa. Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle. Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät ennakkolipun hintaan. Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle 2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme. Laukon kartano FacebookLaukon kartano InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Rannekkeita vaihdetaan klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.  Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12. Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja. Liput ovelta, jos jäljellä. Alle 18-vuotiaat ainoastaan huoltajan seurassa. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja esteetömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä. Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä. Lisätietoa tapahtumaan saapuville: Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta. Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin. Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää. Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla. Lapset: alle 18-vuotiaat voivat osallistua huoltajan seurassa. Ethän tuo pieniä lapsia puistoterasseille tai lavan eteen seisomakatsomoon. (Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)