6899 result(s) found for ""

Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia image
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.Käsikirjoitus: Katariina LeinoOhjaus: Petri LairikkoPuvustus ja lavastus: Katariina LeinoRyhmämyynti vain myynti@musiikkiteatteri.fi ja 044-3466713
Kun Porvoo ei riitä image
Kun Porvoo ei riitä
Porvoon Kesäteatteri 2025, Musiikillinen kulissikomediaOhjelmatoimistoNAURATTAVA AVIOLIITTO, OSA 2. KUN PORVOO EI RIITÄAvioliitto 46 v. ja yhteinen työpaikka 36 v. kiihdyttävät vain tahtiaan. Ohjelmatoimisto Naurattavan Avioliiton ovet käyvät tiuhaan tahtiin ja puhelin soi milloin vaan. Onhan ohjelmatoimisto auki 24/7. Maailman ja Suomen huippuja, presidenttejä, politiikkoja, artisteja, imitaattoreita, näyttelijöitä, tanssijoita ja muuten vaan julkkiksia on tarjoamassa uusia, yllättäviä taitojaan. ”Tartsin Stand upia ja laulua, ”Teatteri-Jorma” ja Sonkajärven Elvis, imitaatiota, runonlausuntaa ja ties mitä. Kulissien takana avioliiton arki sotkeutuu kaikkeen. Soppa on valmis. Kaikki alkoi ja jatkuu siitä, KUN PORVOO EI RIITÄ.Näyttämöllä: Juha Laitila, Satu LaitilaMusiikki Tomi KoponenKäsikirjoitus: Juha LaitilaOhjaus: Päivi MäkinenTuotanto: Satu Laitila, Fast Move Oy, puh. 0400 787878 info@porvoonkesateatteri.fi KARTANO & KYLPYLÄHOTELLI HAIKKO, Haikkoontie 114, 06400 Porvoo, https://www.haikko.fiTeatterin katsomo Kartano & Kylpylähotellin Kongressikeskuksessa on ilmastoitu. Koko tilassa ravintoloineen on tarjoiluoikeudet, myös katsomoon. Väliaika- ja muut tarjoilut, saapuminen, teatteripaketit https://www.haikko.fi/yhteystiedot/saapumisohjeet https://www.haikko.fi/info/yhteystiedot/ puh. 0600 151 31 (arkipäivisin 8:30-17)Näytökset ti 15.07. - su 03.08.2025Esityksen kesto: n, 1,5 h väliajalla. Pidätämme oikeuden muutoksiinRyhmämyynti, erikoisjärjestelyt ja lisätiedot: Satu Laitila, tuottaja, Fast Move Oy, info@porvoonkesateatteri.fi, www.porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878Tapahtuman järjestäjä: Fast Move Oy / Porvoon KesäteatteriPÄÄSYLIPUT JA LIPUNMYYNTI: liput 33,00 € / 29,00 € sis. palvelupalkkion, www.lippu.fi ja R-Kioskit (+ tilausmaksut alk. 1,50 €), lippuja rajoitetusti myös teatterin ovelta tuntia ennen esityksen alkua info@porvoonkesateatteri.fi, puh. 0400 787878. Istuinpaikat ovat numeroimattomia.
Brennan Savage (USA) + Koira image
Brennan Savage (USA) + Koira
Brennan Savage ja Koira Sawohouseen heinäkuussa! Brennan Savage on Kaliforniasta kotoisin oleva artisti, joka tunnetaan tummasävyisestä tyylistään ja rehellisistä lyriikoistaan, jotka puhuttelevat kuulijoita ympäri maailmaa. Hänen musiikissaan kohtaavat trap, emo ja vaihtoehtoinen rap – synkän kauniissa yhdistelmässä. Artistin biisit ovat keränneet Spotifyssa useita satoja miljoonia striimauksia. Brennanin karisma ja omintakeinen tyyli ovat tehneet hänestä kulttiartistin jota kehutaan erityisesti hänen kyvystään välittää syviä tunteita minimalistisen tuotannon läpi. Illan avaa Koira. 20:00 ovet22:00 Koira23:00 Brennan SavageLippuja myydään ovella, jos jäljellä. *** Sawohouse Undergroundin pääsylippu toimii nyt myös matkalippuna! Pääsylippu toimii myös joukkoliikennelippunasi, jolla voit matkustaa Vilkun busseissa. Tapahtumalipun QR-koodi käy matkalippuna Kuopion seudun joukkoliikenne Vilkussa. Matkustusoikeus aktivoituu lippuusi tapahtumapäivänä 3 tuntia ennen tapahtuman ovien avaamista, ja sen voimassaolo päättyy 6 tuntia ovien avaamisen jälkeen. Matkalippu sisältää myös mahdollisuuden linja-auton vaihtoon. Tapahtumalippusi voi olla missä muodossa tahansa (esimerkiksi PDF-lippuna, mobiililippuna tai paperisena lippuna) saadaksesi matkustusoikeuden. ***Jallu VIP Jallu VIP-liput (K-18) tarjoavat ainutlaatuisen tavan kokea keikat Sawohouse Undergroundissa. Vip-lipulla pääset Undergroundiin sisään jonojen ohi, saat maksuttoman eteispalvelun ja VIP-tunnisteen, joka oikeuttaa pääsyn VIP-aitioon, jossa voit nauttia parhaista näkymistä lavalle koko tapahtuman ajan sekä ostaa juomat omalta VIP-alueen baaritiskiltä. VIP-alue sijaitsee esiintymislavan välittömässä läheisyydessä.Jallu Vippiin on saatavilla yksittäisiä paikkalippuja, neljän hengen VIP-pöytiä tai halutessasi koko VIP-alueen omaan käyttöösi. Huomiothan, että varmistaaksesi omalle seurueelle oman pöydän, tulee sinun ostaa pöytäpaikka (4 paikkaa). Yksittäisissä paikkalipuissa ei taata omaa pöytää, mutta oma istumapaikka on taattu ja se voi olla myös yhteispöydässä. VIP-lippu ei sisällä pääsylippua, ruokia tai juomia, vaan ne tulee ostaa erikseen. Lisäpalvelut (juomapaketit, drinkkiliput, ruokatarjoilut yms.) ovat ostettavissa ennakkoon Sawohousen myyntipalvelusta sähköpostilla info@sawohouse.fi , soittamalla puh. +358 103389490, tai paikan päältä illan VIP hostilta. Jallu VIP-paikka sisältää: sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksun, istumapaikka VIP-aitiossa koko tapahtuman ajan, VIP-alueen oma baaritiski. Haluatko tulla illalliselle ennen keikkaa?Varaa ennakkoon info@sawohouse.fi tai puh. 010 3389490 *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Peter Pan image
Peter Pan
Peter Pan Taaborin kesäteatterissa 2025Heinäkuussa Kapteeni Koukun merirosvolaiva rantautuu Taaborinvuorelle. Luvassa on loputtomasti seikkailua ja lumoa - ja vielä ripaus tähtipölyä!Koe kesän sykähdyttävin koko perheen teatterielämys, luonnonkauniissa Taaborin kesäteatterissa. Tervetuloa!Peter Pan on poika, joka ei koskaan halua kasvaa aikuiseksi. Eräänä päivänä hän tapaa kuitenkin Leenan, joka sisaruksineen hyppää Peterin mukaan Mikä-Mikä-Maan hurjia seikkailuja kohti! Seikkailun lomassa rohkeutta testataan ja nuorta sydäntä koetellaan. Mutta voiko Peter jättää lapsuuden taakseen ja astua aikuisuuden maailmaan?Tähtikaarti koostuu kesältä 2024 tutuista kasvoista sekä uusista lumoavista näyttelijöistä: Timo Lavikainen (Kapteeni Koukku), Krisse Salminen (Koukun sisko), Samuli Ainasvuori (Peter Pan), Amelie Blauberg (Helinä-keiju) ja muut vievät sinut mukanaan unenomaiseen Mikä-Mikä-Maan maailmaan, hetkeksi lapsuuden mielikuvitusmaailmaan irti arjen ja aikuisuuden todellisuudesta.Näytelmän ohjaa Taaborilla jo yli 15 vuotta kesäteatteria tehnyt elokuvaohjaaja Taavi Vartia (mm. Syke: särkynyt sydän, Rölli - ja Pertsa ja Kilu -elokuvat). Taaborin kesäteatteri on näiden vuosien aikana kerryttänyt mainetta takuulaadukkaana kesäteatterina, jonka näytelmien parissa viihtyvät sekä perheen nuorimmat että aikuisetkin. Yönäytös 2.8.20252.8.2025 Taaborinvuori muuntautuu Suomen tunnelmallisimmaksi ulkoilmateatteriksi. Peter Pan -yönäytös 2.8.2025 klo 21, liput 40€ + tilausmaksu. Liput ovat myynnissä, varaa paikkasi ainutkertaiseen iltaanNähdään Mikä-Mikä-Maassa - seikkailu jo odottaa!Peter Pan Taaborinvuorella 18.7.-8.8.2025Ohjaus: Taavi VartiaKäsikirjoitus: Taavi Vartia, Esa Silander (J.M. Barrien alkuperäishahmoihin pohjautuen)www.taaborinkesateatteri.fi***- Tilaisuuden kesto 2h, sis. 30min väliajan- Tila on esteetön. Teatteri sijaitsee mäen päällä, mutta autolla voi tuoda katsojan teatterialueelle. Auto tulee siirtää paikoitusalueelle esityksen ajaksi.