6999 result(s) found for ""

Peter Pan
Peter Pan Taaborin kesäteatterissa 2025Heinäkuussa Kapteeni Koukun merirosvolaiva rantautuu Taaborinvuorelle. Luvassa on loputtomasti seikkailua ja lumoa - ja vielä ripaus tähtipölyä!Koe kesän sykähdyttävin koko perheen teatterielämys, luonnonkauniissa Taaborin kesäteatterissa. Tervetuloa!Peter Pan on poika, joka ei koskaan halua kasvaa aikuiseksi. Eräänä päivänä hän tapaa kuitenkin Leenan, joka sisaruksineen hyppää Peterin mukaan Mikä-Mikä-Maan hurjia seikkailuja kohti! Seikkailun lomassa rohkeutta testataan ja nuorta sydäntä koetellaan. Mutta voiko Peter jättää lapsuuden taakseen ja astua aikuisuuden maailmaan?Tähtikaarti koostuu kesältä 2024 tutuista kasvoista sekä uusista lumoavista näyttelijöistä: Timo Lavikainen (Kapteeni Koukku), Krisse Salminen (Koukun sisko), Samuli Ainasvuori (Peter Pan), Amelie Blauberg (Helinä-keiju) ja muut vievät sinut mukanaan unenomaiseen Mikä-Mikä-Maan maailmaan, hetkeksi lapsuuden mielikuvitusmaailmaan irti arjen ja aikuisuuden todellisuudesta.Näytelmän ohjaa Taaborilla jo yli 15 vuotta kesäteatteria tehnyt elokuvaohjaaja Taavi Vartia (mm. Syke: särkynyt sydän, Rölli - ja Pertsa ja Kilu -elokuvat). Taaborin kesäteatteri on näiden vuosien aikana kerryttänyt mainetta takuulaadukkaana kesäteatterina, jonka näytelmien parissa viihtyvät sekä perheen nuorimmat että aikuisetkin. Yönäytös 2.8.20252.8.2025 Taaborinvuori muuntautuu Suomen tunnelmallisimmaksi ulkoilmateatteriksi. Peter Pan -yönäytös 2.8.2025 klo 21, liput 40€ + tilausmaksu. Liput ovat myynnissä, varaa paikkasi ainutkertaiseen iltaanNähdään Mikä-Mikä-Maassa - seikkailu jo odottaa!Peter Pan Taaborinvuorella 18.7.-8.8.2025Ohjaus: Taavi VartiaKäsikirjoitus: Taavi Vartia, Esa Silander (J.M. Barrien alkuperäishahmoihin pohjautuen)www.taaborinkesateatteri.fi***- Tilaisuuden kesto 2h, sis. 30min väliajan- Tila on esteetön. Teatteri sijaitsee mäen päällä, mutta autolla voi tuoda katsojan teatterialueelle. Auto tulee siirtää paikoitusalueelle esityksen ajaksi.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More

Vaimoni on toista maata
FI
23 views
Buy Ticket
Read More

ILOSAARIROCK - 3 PÄIVÄÄ
LIPUTIlosaarirock on ikärajaton kolmipäiväinen tapahtuma. Festivaalille myydään kolmen päivän lippuja sekä kolmen päivän VIP-lippuja. VIP-liput ovat K-18.LIPPUJEN HINNAT3 PÄIVÄÄ alk. 219 €VIP 3 PÄIVÄÄ alk. 329 €Festivaalin yhden ja kahden päivän liput sekä muut VIP-lipputyypit tulevat myyntiin myöhemmin.Kaikki festivaaliliput vaihdetaan rannekkeisiin ennen festivaalialueelle pääsyä.OHJELMAIlosaarirockin ensimmäiset artistit on julkaistu! Kesän parasta viikonloppua tähdittävät muun muassa Shaboozey (US), Alex Warren (US), ABREU, Apulanta, Endstand, Gasellit, Haloo Helsinki!, J. Karjalainen, Jenni Vartiainen, Mirella, Sexmane, Battlesnake (AU), Aaro630, AHTI, Averagekidluke, good boys, Grande Mahogany, Mariska, Nyrkkitappelu, OLGA, Sara Bee, Swallow the Sun ja Turisti.Ohjelmaan on luvassa lisäyksiä talven aikana. Festivaaliohjelmisto valmistuu perinteisesti kevään korvilla.VIPKohota festarielämyksesi entistä korkeammalle Ilosaarirockin VIP-asiakkaana! VIP-lipulla pääset nauttimaan ainutlaatuisella tavalla Ilosaarirockin tunnelmasta. Festivaalin muun tarjonnan lisäksi saat pääsyn upeille ja viihtyisille VIP-alueille, joiden sisältä löytyy kaikki tarvittava viiden tähden festarikokemuksen luomiseen, laadusta tinkimättä!Ilosaarirockin VIP on K-18.— — — —Ilosaarirockin lippuja ei saa käyttää kilpailujen tai arvontojen palkintoina ilman festivaalijärjestäjän nimenomaista kirjallista lupaa.Festivaalin ohjelmistoon, aikatauluihin ja järjestelyihin saattaa tulla muutoksia. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan välittömästi. Festivaalien yleisen käytännön mukaisesti festivaalilippuja ei voi palauttaa yksittäisten artistien peruuntumisten perusteella, eikä niistä saa hyvitystä tällaisten muutosten johdosta.
FI
40 views
Buy Ticket
Read More

Sanni, Olga
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

D.R.I.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More

TAMMERFEST - PERJANTAI VIP K-18
TAMMERFEST 30 VUOTTA - Juhlavuoden ensimmäiset artistit on julkaistu!Koko kaupunki juhlii 30-vuotiasta Tammerfestiä! Ensimmäiset artistijulkaisut, olkaa hyvät: Haloo Helsinki!, Portion Boys, Popeda, BESS, Ismo Alanko ja Erika Vikman. Lisää artisteja sekä muuta juhlavuoden festariohjelmaa julkaistaan ensi vuoden puolella. Seuraile festarin somekanavia ja nettisivuja, niin kuulet uusimmat käänteet ensimmäisenä.Hanki lippusi pian! Tammerfestin useat lipputyypit on myyty viimevuosina loppuun aikaisempaa nopeammin, joten jos haluat olla mukana kesän odotetuimmilla kolmekymppisillä, kannattaa lippukauppaan suunnata heti!
Suosittelemme ostamaan festivaalilipun mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Mitä aikaisemmin lipun ostat, sitä edullisemmin sen saat. Lippujen hinnat nousevat tapahtuman lähestyessä.
FI
39 views
Buy Ticket
Read More

SUMMER SOUND FESTIVAL - PERJANTAI K-18
SUMMER SOUND FESTIVAL 2025- UltraViolet Edition -18. & 19.07.2025Vanha Ylioppilastalo, HelsinkiFinlandLisää tietoa | More info: https://www.summersound.net/► ESIINTYJÄT | LINE UP 2025tbc► TAPAHTUMAPAIKKA | VENUEVanha Ylioppilastalo, HelsinkiMannerheimintie 3, 00100 Helsinki► Huomioithan, että tapahtumapaikka ei valitettavasti ole esteetön.Please note that the venue is not accessible.► IKÄRÄJA | AGE LIMITTapahtuman ikäraja on 18-vuotta. Alueelle pääsy edellyttää 18-vuoden ikää, sekä kuvallista henkilöllisyystodistusta (esim. ajokortti tai passi.) Ovet festivaaleille aukeavat kello 20:00 ja tapahtuma päättyy kello 04:00.The age limit for the event is 18 years. To enter the area, you must be 18 years of age or older and must have a photo ID (eg driver's license or passport). Doors to the festivals open at 8 p.m., and the event ends at 4 a.m.► TAPAHTUMA-AIKA | TIMEPerjantai / Lauantai (Friday / Saturday) 18. & 19.07.202520:00 - 04:00YHDEN TAI KAHDEN PÄIVÄN NORMAALI PÄIVÄLIPPU | ONE or TWO DAYS NORMAL TICKETYhden päivän oikeuttaa yhteen sisäänpääsyyn vain lipun osoittamana päivämääränä. Yhden päivänlippua ei vaihdeta rannekkeeseen. Entitles you to one admission on the date indicated by the ticket. The day ticket will no exchanged for a wristband.Kahden päivän lippu vaihdetaan rannekkeeseen, joka oikeuttaa edestakaiseen pääsyyn alueelta ulos ja sisään tapahtuman aikana.Two days ticket is changed to a wristband at the door that entitles back and forth from within and out during the event.☆ VIP -lippu sisältää / VIP ticket includes ☆- VIP-ranneke / VIP wristband- Oma VIP-baarialue / Own VIP bar area- Pääsy VIP-alueelle / Access to VIP area- VIP-sisäänkäynti linja / VIP entrance line- VIP-alueelta suora näkymä päälavalle / VIP area with a direct view of the main stage- Edestakainen pääsy festivaali-alueelta ulos ja sisään tapahtuman aikana / Back-and-forth access wristband to enter and exit the festival area without restrictions► LIIKENNEYHTEYDET | TRANSPORT CONNECETIONSRuuhkien välttämiseksi toivomme, että festivaalivieraat käyttäisivät julkisia liikennevälineitä. Lisää tietoa tapahtumatilasta: https://www.vanhaylioppilastalo.fi/The location of the Vanha is unique and easy to arrive. More information: https://www.vanhaylioppilastalo.fi/► SAAPUMINEN JA POISTUMINEN | ENTERING AND LEAVINGFestivaali alueelle saapuminen tapahtuu Vanhan pääsisäänkäynnin kautta. Pääsyliput vaihdetaan ovella rannekkeeseen, mikäli ostettu lippu oikeuttaa siihen. Päivittäinen 4 € security fee / narikkamaksu peritään tapahtumaan saavuttaessa kaikilta narikkaa käyttäviltä; pääsylippu ei sisällä security fee -maksua. Tämä maksu on turvayrityksen määrittelemä, eikä järjestäjällä ole siihen vaikutusvaltaa. Portilla suoritetaan turvatarkastus. Lasiesineiden, terävien tai muuten vaarallisten esineiden, laittomien aineiden sekä alkoholin tuominen alueelle on kielletty. Tapahtuman järjestyksenvalvojilla on oikeus evätä pääsy huomattavasti päihtyneeltä tai uhkaavalta vaikuttavalta henkilöltä.The festival entrance to the area is located at the main entrance of the Vanha. Tickets will be exchanged for a wristband at the entrance if the purchased ticket entitles the holder to one. A daily security fee/cloakroom fee of 4 € will be charged for everyone using the cloakroom upon arrival; this security fee is not included in the entrance ticket. The security fee is imposed by the security company and is beyond the organizer's control. Security checks are performed at the entrance. Bringing glass items, sharp or otherwise dangerous objects, illegal substances, and alcohol into the area is prohibited. Event security personnel have the right to deny entry to anyone who is significantly intoxicated or appears threatening.► JUOMA & RUOKA | DRINKS & FOODFestivaalialueella on anniskelua, joten omia juomia ei voi tuoda tapahtuma-alueelle. Alueelle ei saa tuoda minkäänlaisia pulloja tai tölkkejä, ei myöskään muovisia. Festivaalialueella ei ole ruokailumahdollisuutta, ja omien ruokien tuonti alueelle on kielletty. Tarvittaessa omia eväitä voi kuitenkin jättää narikkaan ja käydä siellä syömässä esimerkiksi lääketieteellisistä syistä, kuten diabeteksen vuoksi.The festival area has licensed bars, so you are not allowed to bring your own drinks into the event area. No bottles or cans of any kind, including plastic, are permitted. There is no food service in the festival area, and bringing your own food is prohibited. However, you may leave your snacks at the cloakroom and go there to eat if needed, for example, due to medical reasons such as diabetes.► VALOKUVAUS / PHOTOGRAPHYKännykkäkamerat ovat sallittuja, ja kuvien ja videoiden lataaminen internetiin on sallittua. Järjestelmäkamerat ja videokamerat ovat tapahtuma-alueella kiellettyjä.Mobile phone cameras are permitted, and uploading photos and videos to the internet is allowed. DSLR cameras and camcorders are prohibited within the event area.► PÄÄSYLIPUT / TICKETSSinun tulee esittää festivaalin sisäänkäynnillä voimassa oleva lippu. Lipuissa on uniikki koodi, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn. Osta lippusi vain viralliselta lipunmyyjältä lippu.fi-sivustolta, jotta voit varmistua lipun aitoudesta. On sinun vastuullasi varmistaa, että lippu on aito. Pääsylippu oikeuttaa pääsyn tapahtumaan eikä ole sidottu tiettyyn artistiin, joten artistien peruuntuminen ei ole peruste lipun tai osan hinnasta palautukselle. Tapahtuman aukioloaikojen muutokset tai lyhentäminen eivät myöskään oikeuta palautuksiin tai hyvityksiin. Ohjelman ja esiintyjien aikataulut voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Poistumisoikeuden sisältävät VIP-liput vaihdetaan portilla henkilökohtaiseen rannekkeeseen, jonka siirtäminen toiselle henkilölle ei ole sallittua. Rannekkeet on suunniteltu siten, ettei niitä voi irrottaa ilman niiden rikkoutumista. Rikkinäinen ranneke ei oikeuta sisäänpääsyyn, joten huolehdi rannekkeestasi hyvin. Festivaalin lipunmyynti ja rannekkeenvaihto suljetaan kello 03:00, joten saavuthan ajoissa paikalle.You must present a valid ticket at the festival entrance. Each ticket has a unique code that entitles entry. To ensure authenticity, purchase your ticket only from the official vendor at lippu.fi. It is your responsibility to verify that the ticket is authentic. Tickets provide access to the festival as a whole and are not for specific artist performances, meaning that artist cancellations are not grounds for ticket refunds, partial or full. Changes to event opening times or shortened hours are also not grounds for refunds or partial refunds. Program schedules and artist set times are subject to change without notice. Tickets that include re-entry will be exchanged at the entrance for a personal wristband, which cannot be transferred to another person. Wristbands are designed to be non-removable without damage. A damaged wristband is not valid for re-entry, so please take good care of your wristband. Festival ticketing and wristband exchange will close at 03:00, so please arrive in time.► Huomioithan, että festivaalin tuotannossa käytetään strobo- ja savuefektejä, tämä voi aiheuttaa joillekin epileptisen kohtauksen.Please note that the festival production uses strobe and smoke effects, this can cause some people to have an epileptic seizure.► Festivaali pidättää oikeuden tehdä muutoksia ohjelmaan, aikatauluihin, esiintyjälistaan tai muihin tapahtuman yksityiskohtiin ilman ennakkoilmoitusta. Tämä sisältää muun muassa esiintyjien vaihtumisen, aikataulujen muutokset, tapahtumapaikan muutokset ja kaikki muut tapahtuman onnistuneen toteutuksen kannalta tarvittavat muutokset. Tällaisista muutoksista ei makseta hyvitystä tai korvausta.Festival reserve the right to make any changes to the program, schedule, lineup, or other event details without prior notice. This includes, but is not limited to, artist substitutions, rescheduling, venue modifications, and any other adjustments necessary for the event’s successful execution. No refunds or compensation will be provided due to such changes.
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

Marko Hietala
Alaikäisille on tapahtumissa oma sisäänkäynti ja katsomoalue (muu osa
katsomoa on anniskelualuetta ja K-18). Suositusikäraja ilman huoltajaa
on 12 vuotta, koska tilaisuudessa on seisomakatsomo.
Portit avautuvat klo 19:00Lämppäriesiintyjä alkaen klo 20:00Pääesiintyjä klo 21:30
A-oikeudet
Esteettömyys:
Piha-alue on esteetön. Sisällä inva-wc, johon pääsee rampilla.Avustaja pääsee ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.Ei induktiosilmukkaa.Pyörätuolia käyttävän asiakkaan on hyvä olla etukäteen yhteydessä: info@pyhtaankulttuuritalo.fi
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

Syksy ja rohkeuden ABC
Kesäloma on ohi ja Syksy on aloittanut ensimmäisen luokan Korpilaakson koulussa. Syksyn mielikuvitusystävä, maailman paras Kaarlo-leijona epäilee, onkohan koulussa tylsää. Pian asia todetaan vääräksi ja 1A:n kouluarki täyttyy vauhdista. Liikuntatunnilla hypitään narua, musiikkitunnilla soitetaan nokkahuilua, koulun discossa esitellään parhaimmat tanssiliikkeet ja onpa opettaja luvannut viedä lapset luokkaretkelle sirkukseen!Kouluarjen keskellä Syksy ja Kaarlo-leijona pohtivat tärkeitä kysymyksiä. Miksi joku haluaa kiusata toista, miten asiaan puututaan? Ehkä tulevaisuuden haaveammatti ei olekaan pop-tähti tai prinsessa, vaan kaikkia lapsia ja aikuisia auttava supersankari!Syksy ja Rohkeuden ABC kertoo rakkaudesta ja ystävyydestä, mielikuvituksen voimasta ja leikin riemusta. Siitä, miten saada oma ääni kuulumaan, miten uskaltaa puolustaa heikommassa asemassa olevia? Mistä löytää rohkeutta, miten saada toiset näkemään vääryys? Näytelmä sopii täydellisesti koko perheelle, mutta erityisesti lapselle, joka on uuden äärellä. Tarina on värikäs ja hauska tykitys hahmoja, kommelluksia, uutta livemusiikkia, upeita tansseja sekä näyttävää akrobatiaa ja sirkusta.Kesto n. 2h sis väliajanOhjaus ja käsikirjoitus: Matias HusgafvelKoreografia: Eryka SaksaPäärooleissa Onni Hänninen ja Mikko Semi
Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
FI
65 views
Buy Ticket
Read More

Ville Leinonen & talon bändi
Ville Leinonen & talon bändi kesätunnelmissa Sankilan kartanolla
Romantiikan ja suomi-iskelmän mestari Ville Leinonen ja Sankilan svengaava talon bändi (Tuomas Räisänen, Villet Lehtovaara ja Vallila) loihtivat ennenkokemattoman kesäkokemuksen. Ville Leinonen tulkitsee persoonallisella tavallaan kauneimpia suomalaisia kesäiskelmiä, joita talon bändi säestää. Pakatkaa nenäliinat mukaan, ilon ja liikutuksen kyyneleitä ei voi estää. Saa myös tanssia!
Kartanon tunnelmallisessa, historiaa huokuvassa miljöössä livemusiikki pääsee oikeuksiinsa. Sankilan kartanossa on anniskeluoikeuksin varustettu bistro. Ruokalistalta löytyy mm. kuuluisat lammas- ja savulohiburgerit.Konserttilipulla pääsee myös kotieläinpihan puolelle ihastelemaan maatilan hevosia, lampaita, pupuja, possua, kanoja ja aasia.
Tapahtumassa on anniskelualue.
Aikataulu:16:00 Ovet19:00 Esitys alkaa21:00 Ilta päättyy
Esityksen kesto 2 x 45min sisältäen väliajan.Liput ovelta, mikäli jäljellä.
Saapumisohjeet:Saapua voi kävellen, polkupyörällä, taksilla tai omalla autolla. Parkkitilaa on runsaasti.Bussit tulevat noin 900m päähän.
Tapahtuma järjestetään ulkona puutarhassa.
------
Esteettömyystiedot: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
Pyörätuolia käyttävä henkilö voi nähdä keikan eturivistä tai kauempaa ylätasanteelta. WC:t eivät ole esteettömiä, yksi porrasaskelma, avustajan avustamana onnistuu vessaan pääsy. Tapahtuman järjestäjä auttaa kaikissa esteettömyyteen liittyvissä asioissa sähköpostitse mukavan keikkakokemuksen aikaansaamiseksi: info@sankilankartano.fi
FI
27 views
Buy Ticket
Read More

Kekkonen- syntymästä kuolemattomuuteen
KESÄTEATTERI: KEKKONEN - SYNTYMÄSTÄ KUOLEMATTOMUUTEEN Riemastuttava veijarikomedia Urho Kekkosen elämästä ja teoista! Viisi näyttelijää ja kymmeniä hahmoja maailmanhistorian merkkihenkilöistä aina Kennedysta ja Stalinista Paavo Väyryseen!
FI
48 views
Buy Ticket
Read More

Sublimely Intimate – 1700-luvun lempikappaleet
Vuoden 2025 järjestettävä festivaali päättää vuonna 2018 aloitetun Kaupungit vetten päällä -teemasarjan. Samalla se on festivaalin pitkäaikaisen taiteellisen johtajan, englantilaisen luuttutaiteilija Michael Fieldsin viimeinen festivaali tapahtuman taiteellisena johtajana. Ensi vuoden festivaalin avajaiskonsertissa, ke 16.7.2025 klo 19 Tyrvään Pyhän Olavin kirkossa, esiintyy virolainen Rondellus-yhtye, joka yhdistää Black Sabbathin raskaan rockin keskiaikaisiin soittimiin ja latinankielisiin teksteihin.Festivaalin muu ohjelma koostuu keskiajan, renessanssin ja barokin ajan musiikista: luvassa on jälleen korkeatasoinen kattaus kamari- ja kirkkokonsertteja, koko perheen ilmaistapahtuma ja kulinaarisia elämyksiä – yllätyksiä unohtamatta!Sastamala Gregorianan kirkkokonserttien liput ovat nyt myynnissä – 10 % alennuksella!Osta Early Bird -liput konserttikatsomoihin A, B ja C 13.12.–31.12.2024 välisenä aikana ja hyödynnä etusi. Kesän 2025 Lontoo-teemaisen festivaalin ohjelma ja esiintyjät julkistetaan vanhan musiikin päivänä 21.3.2025, jolloin myös normaalihintaiset liput tulevat myyntiin.Halusitpa yllättää itsesi, ilahduttaa vannoutuneen Gregoriana-fanin tai innokkaan ensikertalaisen, nyt on erinomainen tilaisuus varmistaa paikkasi upeassa musiikkielämyksessä edulliseen hintaan!Toimi nopeasti – Early Bird -lippuja on myynnissä vain rajoitettu erä ja rajoitetun ajan!
FI
40 views
Buy Ticket
Read More

Yhtenä iltana
Lähihoitajana työskentelevä Laura lähtee etsimään juuriaan ja päätyy asumaan taloyhtiöön, joka on täynnä toinen toistaan erikoisempia persoonia. Löytääkö Laura isänsä, päästäänkö talkoisiin valittavasta sinappimerkistä yksimielisyyteen ja kuinka monta taloyhtiön kokousta kuukaudessa on liikaa? Selviääkö Lauralle miksi lapset leikkivät juuri tämän taloyhtiön pihassa, vaikka muilla pihoilla olisi enemmän keinuja ja miksi yksi lapsista näyttää niin surulliselta? Entä kuka on tuo nuori mies, joka tulee usein vastaan mekko päällään ja miksi taloyhtiön puheenjohtaja on aina pihalla kyttäämässä muiden tekemisiä?Jokaisella meistä on omat huolemme ja joskus niiden läpi on vaikeaa nähdä toisten tarpeita. Vastaus elämän haasteisiin saattaakin löytyä yllättävän läheltä, kun uskaltaa hymyillä roskakatoksen reunalla vastaan tulevalle naapurille ja kuunnella mitä tällä on sydämellään. Raikas uusi kesäkomedia ja Riihivuoren kesäteatterin upeissa maisemissa nähtävä Yhtenä iltana kertoo Lauran ja hänen uusien naapureidensa tarinan siitä, että omituisuuksistaan huolimatta, lopulta "kaikki tahtoo rakastaa". Musiikkina kuullaan Hectorin rakastetuimpia lauluja. Käsikirjoitus ja ohjaus: Tiina IisalaKoreografia: Sanaz HassaniRooleissa mm. Mikko Maasola ja Anneli Karppinen
FI
58 views
Buy Ticket
Read More

SUMMER SOUND FESTIVAL - 2 PÄIVÄÄ VIP K-18
SUMMER SOUND FESTIVAL 2025- UltraViolet Edition -18. & 19.07.2025Vanha Ylioppilastalo, HelsinkiFinlandLisää tietoa | More info: https://www.summersound.net/► ESIINTYJÄT | LINE UP 2025tbc► TAPAHTUMAPAIKKA | VENUEVanha Ylioppilastalo, HelsinkiMannerheimintie 3, 00100 Helsinki► Huomioithan, että tapahtumapaikka ei valitettavasti ole esteetön.Please note that the venue is not accessible.► IKÄRÄJA | AGE LIMITTapahtuman ikäraja on 18-vuotta. Alueelle pääsy edellyttää 18-vuoden ikää, sekä kuvallista henkilöllisyystodistusta (esim. ajokortti tai passi.) Ovet festivaaleille aukeavat kello 20:00 ja tapahtuma päättyy kello 04:00.The age limit for the event is 18 years. To enter the area, you must be 18 years of age or older and must have a photo ID (eg driver's license or passport). Doors to the festivals open at 8 p.m., and the event ends at 4 a.m.► TAPAHTUMA-AIKA | TIMEPerjantai / Lauantai (Friday / Saturday) 18. & 19.07.202520:00 - 04:00YHDEN TAI KAHDEN PÄIVÄN NORMAALI PÄIVÄLIPPU | ONE or TWO DAYS NORMAL TICKETYhden päivän oikeuttaa yhteen sisäänpääsyyn vain lipun osoittamana päivämääränä. Yhden päivänlippua ei vaihdeta rannekkeeseen. Entitles you to one admission on the date indicated by the ticket. The day ticket will no exchanged for a wristband.Kahden päivän lippu vaihdetaan rannekkeeseen, joka oikeuttaa edestakaiseen pääsyyn alueelta ulos ja sisään tapahtuman aikana.Two days ticket is changed to a wristband at the door that entitles back and forth from within and out during the event.☆ VIP -lippu sisältää / VIP ticket includes ☆- VIP-ranneke / VIP wristband- Oma VIP-baarialue / Own VIP bar area- Pääsy VIP-alueelle / Access to VIP area- VIP-sisäänkäynti linja / VIP entrance line- VIP-alueelta suora näkymä päälavalle / VIP area with a direct view of the main stage- Edestakainen pääsy festivaali-alueelta ulos ja sisään tapahtuman aikana / Back-and-forth access wristband to enter and exit the festival area without restrictions► LIIKENNEYHTEYDET | TRANSPORT CONNECETIONSRuuhkien välttämiseksi toivomme, että festivaalivieraat käyttäisivät julkisia liikennevälineitä. Lisää tietoa tapahtumatilasta: https://www.vanhaylioppilastalo.fi/The location of the Vanha is unique and easy to arrive. More information: https://www.vanhaylioppilastalo.fi/► SAAPUMINEN JA POISTUMINEN | ENTERING AND LEAVINGFestivaali alueelle saapuminen tapahtuu Vanhan pääsisäänkäynnin kautta. Pääsyliput vaihdetaan ovella rannekkeeseen, mikäli ostettu lippu oikeuttaa siihen. Päivittäinen 4 € security fee / narikkamaksu peritään tapahtumaan saavuttaessa kaikilta narikkaa käyttäviltä; pääsylippu ei sisällä security fee -maksua. Tämä maksu on turvayrityksen määrittelemä, eikä järjestäjällä ole siihen vaikutusvaltaa. Portilla suoritetaan turvatarkastus. Lasiesineiden, terävien tai muuten vaarallisten esineiden, laittomien aineiden sekä alkoholin tuominen alueelle on kielletty. Tapahtuman järjestyksenvalvojilla on oikeus evätä pääsy huomattavasti päihtyneeltä tai uhkaavalta vaikuttavalta henkilöltä.The festival entrance to the area is located at the main entrance of the Vanha. Tickets will be exchanged for a wristband at the entrance if the purchased ticket entitles the holder to one. A daily security fee/cloakroom fee of 4 € will be charged for everyone using the cloakroom upon arrival; this security fee is not included in the entrance ticket. The security fee is imposed by the security company and is beyond the organizer's control. Security checks are performed at the entrance. Bringing glass items, sharp or otherwise dangerous objects, illegal substances, and alcohol into the area is prohibited. Event security personnel have the right to deny entry to anyone who is significantly intoxicated or appears threatening.► JUOMA & RUOKA | DRINKS & FOODFestivaalialueella on anniskelua, joten omia juomia ei voi tuoda tapahtuma-alueelle. Alueelle ei saa tuoda minkäänlaisia pulloja tai tölkkejä, ei myöskään muovisia. Festivaalialueella ei ole ruokailumahdollisuutta, ja omien ruokien tuonti alueelle on kielletty. Tarvittaessa omia eväitä voi kuitenkin jättää narikkaan ja käydä siellä syömässä esimerkiksi lääketieteellisistä syistä, kuten diabeteksen vuoksi.The festival area has licensed bars, so you are not allowed to bring your own drinks into the event area. No bottles or cans of any kind, including plastic, are permitted. There is no food service in the festival area, and bringing your own food is prohibited. However, you may leave your snacks at the cloakroom and go there to eat if needed, for example, due to medical reasons such as diabetes.► VALOKUVAUS / PHOTOGRAPHYKännykkäkamerat ovat sallittuja, ja kuvien ja videoiden lataaminen internetiin on sallittua. Järjestelmäkamerat ja videokamerat ovat tapahtuma-alueella kiellettyjä.Mobile phone cameras are permitted, and uploading photos and videos to the internet is allowed. DSLR cameras and camcorders are prohibited within the event area.► PÄÄSYLIPUT / TICKETSSinun tulee esittää festivaalin sisäänkäynnillä voimassa oleva lippu. Lipuissa on uniikki koodi, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn. Osta lippusi vain viralliselta lipunmyyjältä lippu.fi-sivustolta, jotta voit varmistua lipun aitoudesta. On sinun vastuullasi varmistaa, että lippu on aito. Pääsylippu oikeuttaa pääsyn tapahtumaan eikä ole sidottu tiettyyn artistiin, joten artistien peruuntuminen ei ole peruste lipun tai osan hinnasta palautukselle. Tapahtuman aukioloaikojen muutokset tai lyhentäminen eivät myöskään oikeuta palautuksiin tai hyvityksiin. Ohjelman ja esiintyjien aikataulut voivat muuttua ilman erillistä ilmoitusta. Poistumisoikeuden sisältävät VIP-liput vaihdetaan portilla henkilökohtaiseen rannekkeeseen, jonka siirtäminen toiselle henkilölle ei ole sallittua. Rannekkeet on suunniteltu siten, ettei niitä voi irrottaa ilman niiden rikkoutumista. Rikkinäinen ranneke ei oikeuta sisäänpääsyyn, joten huolehdi rannekkeestasi hyvin. Festivaalin lipunmyynti ja rannekkeenvaihto suljetaan kello 03:00, joten saavuthan ajoissa paikalle.You must present a valid ticket at the festival entrance. Each ticket has a unique code that entitles entry. To ensure authenticity, purchase your ticket only from the official vendor at lippu.fi. It is your responsibility to verify that the ticket is authentic. Tickets provide access to the festival as a whole and are not for specific artist performances, meaning that artist cancellations are not grounds for ticket refunds, partial or full. Changes to event opening times or shortened hours are also not grounds for refunds or partial refunds. Program schedules and artist set times are subject to change without notice. Tickets that include re-entry will be exchanged at the entrance for a personal wristband, which cannot be transferred to another person. Wristbands are designed to be non-removable without damage. A damaged wristband is not valid for re-entry, so please take good care of your wristband. Festival ticketing and wristband exchange will close at 03:00, so please arrive in time.► Huomioithan, että festivaalin tuotannossa käytetään strobo- ja savuefektejä, tämä voi aiheuttaa joillekin epileptisen kohtauksen.Please note that the festival production uses strobe and smoke effects, this can cause some people to have an epileptic seizure.► Festivaali pidättää oikeuden tehdä muutoksia ohjelmaan, aikatauluihin, esiintyjälistaan tai muihin tapahtuman yksityiskohtiin ilman ennakkoilmoitusta. Tämä sisältää muun muassa esiintyjien vaihtumisen, aikataulujen muutokset, tapahtumapaikan muutokset ja kaikki muut tapahtuman onnistuneen toteutuksen kannalta tarvittavat muutokset. Tällaisista muutoksista ei makseta hyvitystä tai korvausta.Festival reserve the right to make any changes to the program, schedule, lineup, or other event details without prior notice. This includes, but is not limited to, artist substitutions, rescheduling, venue modifications, and any other adjustments necessary for the event’s successful execution. No refunds or compensation will be provided due to such changes.
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

ABBA - Dancing Queen
FI
13 views
Buy Ticket
Read More

Vaimoni on toista maata
Törnävän kesäteatteri uudistuu ja ensi-ilta nähdään jo kesäkuussa! Näyttämölle nousee tuolloin nokkela ja huippuhauska komedia, Vaimoni on toista maata.Tuore pariskunta, Veera ja Risto ovat menossa vierailulle Riston ystäväpariskunnan, Helenan ja Jannen luo. Ilta uhkaa kuitenkin ajaa karille, sillä automatkalla suutahtanut Veera kieltäytyy perille päästyään puhumasta sanaakaan. Ilmankos isäntäväki luulee häntä ulkomaalaiseksi!Väärinkäsitys laittaa liikkeelle lumipallon, joka kasvaa massiivisiin mittoihin: roolit karisevat, ennakkoluulot ja pidätellyt asiat purskahtavat pintaan ja illanvietto kiihtyy kaaokseksi. Apua, miten tästä selvitään?Hykerryttävä ja vauhdikas ranskalaisfarssi iskee terävästi arkipäivän naamioihin ja roolipeleihin.Kesäkomedian rooleissa hehkuvat Susanna Laine, Antti LJ Pääkkönen, Katriina Sinisalo ja Jani Johansson.
FI
22 views
Buy Ticket
Read More

Juice Musiikkinäytelmä - Erkki Twistaa!
Juice Leskinen - musiikkinäytelmä: Erkki Twistaa!Lohjan kesäteatteriyhdistys Trala tuo kesällä 2025 lavalle hauskan ja musikaalisen kunnianosoituksen suomalaisen rockin legendalle, Juice Leskiselle. Teos yhdistää livebändin energiseen esitykseen ja tuo esiin Leskisen ikimuistoiset laulut, huumorin ja oivaltavat lyriikat. Täynnä taattua kesäteatterikomiikkaa, tämä musiikkinäytelmä vie katsojat läpi Juice Leskisen elämän ja musiikin, joka on jäänyt pysyvästi suomalaisten sydämiin. Esityksiä on 19, joten nauti nauruista, musiikista ja kesän tunnelmasta!
FI
80 views
Buy Ticket
Read More

ATRIA VIP BUFFET PERJANTAI
Tikkurila Festivaalit 17.-18.7.2025 – ensimmäiset artistit julkaistu!Tikkurila Festivaalit juhlitaan tuttuun tapaan Vantaan Hiekkaharjussa heinäkuussa! Festarilavalle kiipeävät Apulanta, Eppu Normaali, Gasellit, BEHM, Käärijä, Portion Boys, Samuli Putro, Karri Koira sekä Mirella. Lisää artisteja ja muuta herkullista festariohjelmaa julkaistaan tulevan talven aikana!Liput ovat nyt myynnissä! Suosittelemme hankkimaan festariliput mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Lippujen hinnat nousevat tapahtuman lähestyessä – mitä aiemmin ne hankit, sitä edullisemmin ne saat!Nähdään kesällä Tiksissä!
FI
40 views
Buy Ticket
Read More

ILOSAARIROCK - 3 PÄIVÄÄ VIP K-18
LIPUTIlosaarirock on ikärajaton kolmipäiväinen tapahtuma. Festivaalille myydään kolmen päivän lippuja sekä kolmen päivän VIP-lippuja. VIP-liput ovat K-18.LIPPUJEN HINNAT3 PÄIVÄÄ alk. 219 €VIP 3 PÄIVÄÄ alk. 329 €Festivaalin yhden ja kahden päivän liput sekä muut VIP-lipputyypit tulevat myyntiin myöhemmin.Kaikki festivaaliliput vaihdetaan rannekkeisiin ennen festivaalialueelle pääsyä.OHJELMAIlosaarirockin ensimmäiset artistit on julkaistu! Kesän parasta viikonloppua tähdittävät muun muassa Shaboozey (US), Alex Warren (US), ABREU, Apulanta, Endstand, Gasellit, Haloo Helsinki!, J. Karjalainen, Jenni Vartiainen, Mirella, Sexmane, Battlesnake (AU), Aaro630, AHTI, Averagekidluke, good boys, Grande Mahogany, Mariska, Nyrkkitappelu, OLGA, Sara Bee, Swallow the Sun ja Turisti.Ohjelmaan on luvassa lisäyksiä talven aikana. Festivaaliohjelmisto valmistuu perinteisesti kevään korvilla.VIPKohota festarielämyksesi entistä korkeammalle Ilosaarirockin VIP-asiakkaana! VIP-lipulla pääset nauttimaan ainutlaatuisella tavalla Ilosaarirockin tunnelmasta. Festivaalin muun tarjonnan lisäksi saat pääsyn upeille ja viihtyisille VIP-alueille, joiden sisältä löytyy kaikki tarvittava viiden tähden festarikokemuksen luomiseen, laadusta tinkimättä!Ilosaarirockin VIP on K-18.— — — —Ilosaarirockin lippuja ei saa käyttää kilpailujen tai arvontojen palkintoina ilman festivaalijärjestäjän nimenomaista kirjallista lupaa.Festivaalin ohjelmistoon, aikatauluihin ja järjestelyihin saattaa tulla muutoksia. Mahdollisista muutoksista tiedotetaan välittömästi. Festivaalien yleisen käytännön mukaisesti festivaalilippuja ei voi palauttaa yksittäisten artistien peruuntumisten perusteella, eikä niistä saa hyvitystä tällaisten muutosten johdosta.
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Sitä saa mitä tilaa, S-etunäytös
Rauman kesäteatterissa musiikkinäytelmä Yölinnun hiteillä!Sitä saa mitä tilaa on kirjailija JP Koskisen ja Rauman teatterin taiteellisen johtajan Otto Kanervan käsikirjoittama uusi musiikkinäytelmä, jonka päähenkilö on Elmeri Aaro Pessi. Rock’n’ rollin kuninkaan innoittaman nimensä mukaisesti Elmeriä voisi luonnehtia ”ihan tavalliseksi Elvikseksi”. Päivisin Elmeri pukeutuu verkkokaupan varastomiehen haalareihin, mutta iltasin ”Elpee” säkenöi Rytmipojat-bändinsä solistina.Musiikkinäytelmän ohjaa Otto Kanerva. Musiikin sovituksesta vastaa Esa Nieminen, jonka työnjäljestä on Raumalla viime aikoina päästy nauttimaan suurmenestykseen nousseen Paula! -musikaalin myötä. Yölinnun musiikin kuljettaman näytelmän kapellimestarina toimii Aleksi Laukkonen, joka on muuan muassa valittu vuonna 2022 Vuoden Harmonikkataiteilijaksi. Rauman kesäteatterin tapaan esityksissä nähdään jälleen huippumuusikoista koostuva livebändi.ROOLEISSA: Patrik Hvitsjö, Heta Halonen, Jani Koskinen, Leena Rousti ja Tatu SiivonenSitä saa mitä tilaa -musiikkinäytelmä Rauman kesäteatterissa 12.6. – 9.8.2025.Rauman kesäteatteri sijaitsee Fåfängassa merenrannan tuntumassa, osoitteessa Suvitie 3, 26100 Rauma.Katsomo on katettu.
FI
70 views
Buy Ticket
Read More

Kolmen mestarin musiikkia
Joroisten Musiikkipäivät järjestetään 47. kerran 18.-27.7.2025. Festivaalin teemana on Kaksin yhdessä - Vastavoimien harmoniaa. Tämä ajankohtainen ja koskettava lähestymistapa juhlistaa erilaisuuden ja samankaltaisuuden harmoniaa, korostaen musiikin kykyä ylittää rajoja ja rakentaa yhteyksiä ihmisten välille.Tunnelmallisissa kartanoissa ja komeissa kirkoissa järjestetyt konsertit ovat olleet Joroisten Musiikkipäivien ydintä jo vuodesta 1977. Festivaali hyödyntää myös alueen erityisimpiä tapahtumapaikkoja. Festivaalin monipuolinen ohjelma sisältää taidemusiikin helmiä, lapsille suunnattuja tapahtumia ja monimuotoisia tapahtumia. Konsertteja järjestetään Joroisissa, Juvalla, Leppävirralla ja Rantasalmella.Pyörätuoli + saattaja -lipulla asiakkaan avustaja pääsee konserttiin ilman pääsymaksua. Jäsenetulippuun ovat oikeutettuja Joroisten Musiikkiyhdistyksen jäsenet. Alle 7-vuotiaat pääsevät konserttiin ilmaiseksi. Oikeus etuhintaisiin lippuihin tarkistetaan konsertin ovella.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More

Asuntomessut Oulussa
Tervetuloa Asuntomessuille Ouluun 18.7.-17.8.2025Liput Asuntomessuille Ouluun myydään päiväkohtaisesti ja niitä on rajallisesti saatavilla. Suosittelemme siis lippujen hankkimista hyvissä ajoin ennakkoon! Tapahtuma on avoinna päivittäin ma-ke & pe-su klo 10.00–18.00, torstaisin klo 12.00–20.00.SaapuminenMessulippu sisältää matkustusoikeuden Oulun Seudun Liikenteen linja-autoissa. Matkustusoikeus on voimassa 24 tuntia ensimmäisestä leimauksesta. Bussissa lipunlukijalle voi näyttää joko printattua tai mobiililippua. Mikäli saavut omalla autolla, aseta navigaattoriin osoitteeksi Merivirrantie 7, Oulu (P1) tai Korjaamontie 4, Oulu (P2) ja seuraa parkkialueiden opasteita. Pysäköintialueelta on maksuton bussikuljetus messuportille. Esteetön pysäköinti sijaitsee osoitteessa Lipporannantie 4–6, Oulu. Lipporannantie 4-6 on oikea osoite myös takseille.Asuntomessujen sovellus ja virtuaaliset AsuntomessutOstamalla messulipun verkosta saat pääsykoodin myös Asuntomessujen sovellukseen, jossa pääset tutustumaan mm. messukotien virtuaaliesittelyihin sekä hyödyntämään messualueen interaktiivista karttapalvelua. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Apple Storesta sekä Google Play Storesta.Lipun vaihtaminenOstettu lippu käy vain lippuun merkitylle päivälle. Vierailupäivän voi muuttaa 24 tuntia aikaisemmin Lippu.fi:n puhelinpalvelussa: 0600 900 900 (Puhelun hinta 2€/alk.min + mpm/pvm. Jonotuksesta peritään normaali puhelumaksu oman liittymäsopimuksen mukaisesti.). Huomioithan, ettei lippu ole henkilökohtainen, esteen sattuessa voit siis halutessasi luovuttaa lipun eteenpäin.Ryhmävierailuihin liittyen olethan yhteydessä asuntomessut@ouka.fiLue lisää tapahtumasta täältä.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More

NORDIS LIVE: SEMMARIT - Mammarit 35v-kesäkeikka K-18
Nordis Live julkistaa lisää keikkoja kesälle 2025Helsingin uuden ulkoilmakeikkapaikan, Nordis Liven, ohjelmisto kasvaa entisestään! Jo aiemmin julkaistujen konserttien rinnalle on nyt julkistettu joukko uusia keikkoja, joiden joukossa on mm. Ruotsin vuoden 2025 euroviisuedustaja KAJ, kaksipäiväinen Nordiksen juhannus, Averagekidluke, BESS, Costee, Mouhous, Semmarit, Stratovarius sekä elokuinen Rock Nordis Rock. Myös lapsille on luvassa viihdettä, kun Hevisaurus valtaa Nordiksen lavan elokuun alussa.Juhannuksena kahden päivän Nordiksen juhannus -juhlilla avattava Nordis Live tuo Helsingin ydinkeskustaan monipuolisen kattauksen livemusiikkia kesällä 2025. Jäähallin etupihalla sijaitseva keikkapaikka mahdollistaa suurten konserttien järjestämisen keskellä kaupunkia ja tarjoaa asiakkaille modernit puitteet, kuten ison lavan tekniikoineen ja screeneineen, suuren ulkoilmaterassin, kattavan ruoka- ja juomatarjonnan sekä esteettömät tilat.3 000 ihmistä vetävällä Nordis Livellä tullaan kesän aikana näkemään yli kolmekymmentä tapahtumaa. Ensimmäiset keikat julkistettiin joulukuussa, tänään julkistetut tapahtumat löydät alla olevasta listasta lihavoituna. Ensimmäisenä toimintavuotena Nordis Liven keikat jatkuvat syyskuuhun saakka.Nordis Liven takana ovat kokeneet tapahtuma-alan toimijat: Prodisco yhteistyössä Red Events Restaurants Oy:n ja Helsingin jäähallin kanssa.NORDIS LIVE 2025 JULKISTETUT KEIKATOvet aukeavat klo 18.00 Ikäraja: K-18 ( jos ei erillistä mainintaa keikan yhteydessä)Pe 20.6. NORDIKSEN JUHANNUS DAY 1 klo 19.00 julkaistaan myöhemmin ja klo 20.30 Mikael GabrielLa 21.6. NORDIKSEN JUHANNUS DAY 2 klo 19.00 Irina ja klo 20.30 Martti Servo & NapanderPe 27.6. klo 19.00 Emma & Matilda ja klo 20.30 YonaLa 28.6. klo 19.30 Costee ja klo 21.00 Mouhous (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)Ke 2.7. klo 20.00 KAJ (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja.)Pe 4.7. klo 18.30 St. Aurora, klo 19.30 Sonata Arctica ja klo 21.00 StratovariusLa 5.7. klo 20.00 KasevaKe 9.7. klo 19.00 Aliisa Syrjä klo 20.30 Ilta (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)To 10.7. klo 19.00 Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden vangit ja klo 20.30 PopedaPe 11.7. klo 20.30 Käärijä (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)La 12.7. klo 19.30 Oku Luukkainen ja klo 21.00 Pasi ja AnssiTo 17.7. klo 19.00 Honey B. & T-Bones ja klo 20.30 SF BluesPe 18.7. klo 20.00 Semmarit – Mammarit 35v-kesäkeikkaLa 19.7. klo 19.00 William ja klo 20.30 EttaTo 24.7. klo 20.30 Portion Boys (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)Pe 25.7. klo 19.30 Ahti ja klo 21.00 Hugo (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)La 26.7. klo 19.00 Stig ja klo 20.30 Neon 2Pe 1.8. klo 20.30 Samuli EdelmannLa 2.8. klo 14.00 Hevisaurus (Ikärajaton keikka, myynnissä perhelippu. Ovet klo 13.00)La 2.8. klo 19.30 Ares ja klo 21.00 Averagekidluke (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)Pe 15.8. klo 20.30 BESSLa 16.8. klo 19.00 The 69 Eyes ja klo 20.30 Michael MonroeTo 21.8. klo 20.30 Leavings-Orkesteri solistinaan Timo RautiainenLa 23.8. klo 20.30 Marcus & Martinus (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)Ke 27.8. klo 20.30 Kaija KooLa 30.8. ROCK NORDIS ROCK klo 18.30 Wheel, klo 19.30 Marko Hietala ja klo 21.00 Lost SocietyLa 6.9. klo 20.30 Neljä Ruusuawww.nordislive.fiTervetuloa kokemaan Nordis Liven taikaa!NORDIS LIVENordenskiöldinkatu 11-13 / Helsingin jäähallin edustaPriority K-18 sisältää:- oma sisäänkäynti alueelle- suora näkyvyys lavalle omalta terassilta- priority passi ja kaulanauha- oma baari priority-alueella- saniteettitilat sisällä- pientä suolaista naposteltavaa buffasta
FI
30 views
Buy Ticket
Read More