804 result(s) found for ""

Riippumaton Jussi 2025 image
Riippumaton Jussi 2025
Tulevan kesän 2025 rento juhannusfestivaali Riippumaton Jussi kasvaa kaksipäiväisestä, kolmipäiväiseksi tapahtumaksi. Musiikkitapahtuma järjestetään Rantakahvila Juho Kustin kauniilla ja idyllisellä hiekkarannalla. 25.7.2024 Riippumaton Jussi julkaisi neljä artistia. Torstaina 19.6. lavalla nähdään mm. Arppa ja Lyyti, juhannusaattona Samuli Putro ja juhannuspäivänä lauantaina 21.6. Viitasen Piia. Lisää esiintyjiä julkaistaan talven ja kevään aikana. Taattua riippumatonta laatua tarjolla. Tulevana jussina esiintymisiä päästään nauttimaan kahdelta lavalta. Artisteja tullaan näkemään vähintään 17, viime vuoden kahdeksan artistin sijaan. Harjattula ja Riippumaton Jussi tarjoaa 17 esiintyjän lisäksi majoitusmahdollisuuksia telttamajoituksesta kartanomajoitukseen, juhannussaunan sekä tarvittavat muut palvelut ruokaan ja hyvinvointiin. Kun saapuu kauniiseen Harjattulaan voi keskittyä hyvään musiikkiin ja nauttimiseen, pois ei tarvitse välillä lähteä. Ensivuoden varhaisen linnun liput ovat myynnissä nyt, hintaan 93,50 euroa. Tervetuloa viettämään yöttömän yön juhlaa Kakskerran saareen, Harjattulaan. www.riippumatonjussi.fi Instagram: @riippumatonjussiFacebook: @riippumatonjussiThreads: @riippumatonjussiEsteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Tahko Juhannus 2025 image
Tahko Juhannus 2025
TAHKO JUHANNUS 2025 - LIPUT & INFO ArtistitGasellit, Lauri Haav, Sexmane, Portion Boys, Arttu Wiskari, ABREU, Erika Vikman Facebook | Instagram @tahkojuhannusLippujen varausaika 2 päivää.Pääsyliput vaihdetaan rannekkeeseen. JUHLI RAKKAUDEN JUHANNUS VIPISSÄ!Tahko Juhannuksen VIPissä pääset nauttimaan Rakkauden Juhannuksen tunnelman lisäksi maistuvista herkuista ja ohjelmasta aitiopaikalla.VIP-LIPPU (K-18) SISÄLTÄÄ: VIP-passin kaulanauhallaBuffetruokailun (1 ruokailu/päivä)Pääsyn VIP-alueelleOma sisääntulokaista festivaalialueelleOmat vessa -ja baaripalvelut VIP-alueellaVIP-alue on kokenut muutoksia, sillä VIP-alueen teltta on saanut alleen korotuksen, josta festivaaliesiintymisestä ja tunnelmasta voi nauttia kuivin jaloin – satoi tai paistoi! Korokkeelle on esteetön pääsy. HUOM! VIP-lippuja ei voi maksaa kulttuuriseteleillä.SAAVUTETTAVUUSAvustaja pääsee aina tapahtumaan veloituksetta, mutta avustettavan on ostettava pääsylippu. Myynnissä oleva ”Pyörätuoli + avustaja” -lippu on tarkoitettu vain pyörätuolia käyttävälle asiakkaalle. ”Asiakas + avustaja” -lippu on tarkoitettu kaikille sellaisille asiakkaille, jotka tarvitsevat avustajaa päivittäiseen toimintaansa.Lisätiedot tapahtuman saavutettavuudesta Tahko Juhannuksen sivuilla!. TURVALLISEMPI TILAOstamalla lipun sitoudut turvallisemman tilan periaatteisiimme. Lue lisää Nelonen Media Liven nettisivuilta! Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Vanhoja poikia image
Vanhoja poikia
Seija Holma – Tommi Auvinen – Juha VainioVanhoja poikiaMiehet, unelmat ja laulutVierailuesitykset Viikinsaaren kesäteatterissa 3.-19.6.2025Niilo on eläköitynyt kalastaja, Arvi käy vielä muikkuverkoillaan. Arvin poika Pekka kaipaa sinne missä on naisia, kaupunkeihin. Ja omaan elämään. Lati on osuuskauppias, jota vaimo turhaan yrittää pitää tiukassa hihnassa.Neljä miestä tuulisella Saimaan saarella, muistot, toiveet, syvimmät surut ja hellimmät unelmat jaetaan yhdessä. Usein huiman hauskasti, yhtä usein kömpelön karheasti. Nokipannukahvi on tulilla, kuppinsa pohjalle on lupa kaataa pienet plöröt, kukaan ei kiellä eikä kehota.Miehet kuljettavat tarinaansa parinkymmenen Junnun laulun voimin, huumori ja haikeus lyövät komeasti kättä. Ja jossain kääntää norppakin kylkeään.Rooleissa Taneli Mäkelä, Esko Roine, Tuomas Uusitalo ja Puntti ValtonenLive-yhtyeenä näyttämöllä Antti Paalanen ja KiharakolmioKäsikirjoitus Tommi Auvinen ja Seija HolmaOhjaus Tommi AuvinenLaulut Juha VainioKapellimestari Antti PaalanenKoreografia Jouni PrittinenLavastussuunnittelu Perttu SinervoKantaesitys oli Tampereen Työväen Teatterissa 6.11.2018.Esityksen kesto noin 2 h 10 minuuttia sisältäen väliajan.Näytelmän tekijänoikeuksia valvovat Nordic Drama Corner ja Warner Chappell Music Finland.--------------------Teatterilippu: 45 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)Eläkeläinen: 43 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta)Ryhmälippu: 42 € (min. 20 hlöä, vain Hopealinjojen kautta)Huom! Oikea katsomolohko on anniskelukatsomo. Se on K-18. Anniskelukatsomossa voit nauttia alkoholijuomia myös esityksen aikana.Lipun hinta ei sisällä laivamatkaa saareen. Laivalippu on ostettava erikseen Hopealinjojen verkkokaupasta:https://www.hopealinjat.fi/palvelut/tampere-laukontori-viikinsaari/ Teatterin asiakkaana voit ostaa edulliset teatterilaivaliput Viikinsaareen. Nämä liput käyvät vain yhdessä teatterilipun kanssa näytöspäivänä ennen näytöstä.Laivaan astuessasi sinut tulee esittää sekä teatteri- että laivalippu.Aikuinen ja eläkeläinen 10 € (norm. 15/12 €)Lapsi 3-12 v. 8 € (norm. 10 €)Ostathan laivalippusi hyvissä ajoin ennen esityspäivää.Laivamatka saareen kestää 20 minuuttia. Laivat lähtevät tasatunnein Tampereen keskustasta, Laukontorin satamasta klo 10 alkaen, paluulaivat Viikinsaaresta aina puolelta.Jos esitys alkaa klo 14, osta laivalippu viimeistään klo 13 laivaan. Laivalle tulee saapua 15 min. ennen lähtöaikaa.Viikinsaareen kannattaa kuitenkin saapua ajoissa. Saaressa on paljon tekemistä ja hyvät ravintolapalvelut.Kartanomenu 59 € (sis. palvelumaksun)Kartanomenu on kolmen ruokalajin ateria johon kuuluu alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka. Menun nauttimiseen kannattaa varata aikaa noin kaksi tuntia. Suosittelemme tekemään myös pöytävarauksen.p. 050 352 5505varaukset@ravintolaviikinsaari.fi------Viikonloppuisin tarjolla on myös Ravintola Viikinsaaren upea brunssi, joka täyttää vaativimmankin saarikävijän tarpeet. Brunssi 35 € aikuinen / 15 € lapsi (sis. palvelumaksun)Viikinsaaren brunssi menu: https://www.ravintolaviikinsaari.fi/brunssi Tarjolla on lisäksi lipunoston yhteydessä seuraavat väliaikatarjoilut:Kahvi ja Viikinsaari -leivos 10,50 €Kahvi ja pulla 7,50 €Kahvi ja pasteija 7,50(hinnat sisältävät palvelumaksun)Ryhmämyynti yli 30 hengen ryhmät: asiakaspalvelu@hopealinja.fi, 010 422 5600
RMJ 2025 image
RMJ 2025
RMJ 2025 - LIPUT & INFO Keskikesän getaway juhlitaan taas palmujen katveessa Raumalla ensi juhannuksena 19.-21.6.2025.Ensimmäiset artistit on nyt julkaistu. Lavalle nousevat ainakin: Lauri Haav, Vitunleija, Sexmane, ABREU, Hugo, Averagekidluke, Jaxomy "DE", Blanka "PL", Jaakko Kulta sekä Olga.Lisää ohjelmajulkaisuja on tulossa vielä joulukuussa sekä tulevan talven aikana! Hankithan lippusi ajoissa! Edullisemmat early bird -hintaiset liput ovat myynnissä 31.12. saakka! Mitä aiemmin lippusi hankit, sitä halvemmalla ne saat Facebook | Instagram @raumanmerenjuhannusLippujen varausaika 2 päivää.Kaikki festivaaliliput vaihdetaan rannekkeisiin. VIP-lippu sisältää: VIP-passin ja rannekkeenOma check-in palvelupiste tapahtuman sisäänkäynnillä, sekä maksuton narikkapalveluSisäänpääsyn festivaalialueelle VIP-kaistaa pitkinPääsyn VIP-alueelle, josta hyvät näkymät päälavalle sekä omaa erikoisohjelmaaVIP-alueen omat ravintolapalvelut sekä wc’tVIP-hostit vastaamassa viihtyvyydestäsi VIP-alueellaHuom! Vip-lippu ei sisällä ruokailua SAAVUTETTAVUUSAvustaja pääsee aina tapahtumaan veloituksetta, mutta avustettavan on ostettava pääsylippu. Myynnissä oleva ”Pyörätuoli + avustaja” -lippu on tarkoitettu vain pyörätuolia käyttävälle asiakkaalle. ”Asiakas + avustaja” -lippu on tarkoitettu kaikille sellaisille asiakkaille, jotka tarvitsevat avustajaa päivittäiseen toimintaansa.Lisätiedot: www.rmj.fi/saavutettavuusTURVALLISEMPI TILAOstamalla lipun sitoudut turvallisemman tilan periaatteisiimme. Lue lisää nettisivuiltamme: Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista Nelonen Media Liven nettisivuilta! Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ohjeistamista varten. RMJ MAJOITUS Rauman Otanlahden ympäristö tarjoaa upeat puitteet leirintäalueelle. Ota aurinkoa tai pulahda maauimalassa festarikarkeloiden välissä ja yövy legendaaristen bileiden jälkeen valitsemallasi majoitusalueella. RMJ’n festarialueen välittömästä läheisyydestä löytyy majoitusta joka makuun. RMJ Rantaleirintä festarialueen viereisellä hiekkarannalla, mistä voit ostaa paikan omaa telttaa varten. Poroholman Lomakeskus on tasokas lomakeskus festarialueen vieressä. Myynnissä sähköllisiä ja sähköttömiä karavaanipaikkoja, telttapaikkoja sekä mökkejä. Majoitusaika on torstaista klo 14.00 – sunnuntaihin klo 12.00.Jokaisella majoittujalla tulee olla majoituspaikan lisäksi ostettuna henkilökohtainen majoitusranneke, majoitusrannekkeet eivät sisälly majoituspaikan hintaan.Jokaisella majoittujalla tulee olla ostettuna RMJ’n festarilippu, joka on voimassa tapahtuman loppuun saakka.Festari- sekä majoitusranneke tarkistetaan majoitusalueelle saapuessa. Lisätiedot: rmj.fi/majoitus RMJ RANTALEIRINTÄ Leiriydy omassa teltassa meren äärellä hiekkarannalla. Rantaleirinnästä on oma portti festarialueelle.Rantaleirinnän majoittujilla on käytössä viereisen maauimalan siistit sisäsuihkut ja wc-tilat. Maauimalan yhteydessä toimiva Beach Bar & Terrace palvelee leiriytyjiä nälän tai janon yllättäessä: tarjolla monipuolinen valikoima virvokkeita, jäätelöä, pikkusuolaista ja makeaa sekä maauimalan kuuluisat vohvelit ja paninit. Leirinnän vieressä on myös minigolfrata. Alueelle ei ole saatavissa sähköpaikkoja. MAJOITUSRANNEKEJokaisella majoittujalla on oltava majoitusranneke sekä festivaalilippu, joka on voimassa majoittumispäivästä tapahtuman loppuun asti. Majoitusrannekkeella kulku kaikille majoitusalueille. TELTTAPAIKKA NORMAALI 2x2m TAI ISO 3,5x3,5mTelttapaikka-lipulla voi tuoda ja pystyttää oman teltan leirintäalueelle.Lippu on telttakohtainen, eli vaikka samassa teltassa majoittuisi kolme ihmistä, tarvitsee ryhmän ostaa vain yksi telttapaikka. PARKKIPAIKKAParkkilipulla voi pysäköidä auton rantaleirinnän parkkialueelle. Alue sijaitsee rantaleirinnän läheisyydessä. Paikkalippu vaihdetaan parkkilippuun paikan päällä. Parkkipaikalla ei voi majoittua tai yöpyä. Poroholman lomakeskus Majoitu viiden tähden leirintäalueella, festarialueen vieressä. Poroholmassa on omat vessat, sisäsuihkut sekä ravintolapalveluita.Poroholmassa voit majoittua laadukkaasti, upeissa puitteissa. Alueelle on ostettavissa myös sähköpaikat. Lue lisää alueesta: www.poroholma.fiMökkien varaukset: info@proholma.fi MAJOITUSRANNEKEJokaisella majoittujalla on oltava majoitusranneke sekä festivaalilippu, joka on voimassa majoittumispäivästä tapahtuman loppuun asti. Majoitusrannekkeella kulku kaikille majoitusalueille.
Aikuinen Nainen -laulunäytelmä image
Aikuinen Nainen -laulunäytelmä
PAULA KOIVUNIEMI - AIKUINEN NAINEN - AIKUINEN NAINEN -laulunäytelmä kertoo pitkän ja menestyksekkään uran tehneestä laulajasta PAULA KOIVUNIEMESTÄ, joka on ollut suomalaisten kestosuosikki jo 1960 luvulta alkaen. Laulunäytelmä kertoo Paulan tarinan nuoresta isänsä orkesterissa aloittaneesta suureen suosioon nousseesta koko Suomen rakastamasta laulajasta. Elämän suurimman rakkauden, musiikin, lisäksi Paulan elämään on sisältynyt äitiyttä ja kaksi avioliittoa. Monenlaiset ihmissuhteet ovat värittäneet elämää. Vaikka elämä on välillä koetellut, niin Paula on kestänyt julkisuuden paineet ja uskonut aina huomiseen. Paula on tehnyt komean nousujohtoisen uran lukuisine menestyskappaleineen ja vakiinnuttanut paikkansa ykkösartistiemme joukossa. Lukuiset kestohitit ovat piirtyneet suomalaisten sydämiin; Perhonen, Sata kesää tuhat yötä, Tummat silmät ruskea tukka ja Luotan sydämen ääneen nistä vain muutama. Viimeisimpinä vuosina hän on esiintynyt myös lukuisilla kesäfestivaaleilla ja saanut myös nuoret villiintymään laulujensa tahtiin. - Tärkeää on osata uusiutua, on Paula aina todennut! Katri Helenan, Marion Rungin ja Lea Lavenin kanssa Paula teki Leidit lavalla kiertueen vuonna 2000. Vuonna 2004 Koivuniemi teki Kari Tapion kanssa konserttikiertueen nimellä Reissumies ja kissa. Leidit, Kari Tapio ja monet muutkin Paulan elämään liittyneet henkilöt nähdään läsnä tässä laulunäytelmässä ja tietenkin Paulan tunnetuimpien hittien siivittämänä. AIKUINEN NAINEN -laulunäytelmässä Paulaa esittää Saija Tuupanen. Muissa rooleissa nähdään Marita Taavitsainen, Merja Kuisma, Anna-Maija Ojansivu, Juse Venäläinen, Kristian Ijäs ja Tarmo Pennanen sekä lapsinäyttelijä Moona Elorinne. Aikuinen nainen -laulunäytelmä nähdään upeassa Ränssin kesäteatterissa kesällä 2025. Luvassa on Paulan lukuisten hittien lisäksi värikkäitä ja hauskoja kohtauksia elävän orkesterin tahdittamana. Suomen ensi-ilta on juhannusaattona, perjantaina 20.6. klo 18.00 Esityksiä on yhteensä 23 ajanjaksolla 20.6. - 27.7.2025 Käsikirjoitus ja ohjaus on Juse Venäläisen käsialaa. Koreografiasta vastaa Merja Kuisma. Musiikillinen johto, Paulan poika Toni Lehti Tuotanto J. Jalkanen Oy FacebookEsityksen kesto n. 2h väliajan kanssa. Ovet avataan 1,5 h ennen esitystä. Lippuja myynnissä myös ovella, jos jäljellä. Maukasta kotiruokaa tarjolla esitysten yhteydessä, hyvät väliaikatarjoilut. Hyvät paikoitusalueet, katettu katsomo, talossa A-oikeudet. ***Esteettömyys Noin 10 pyörätuolipaikkaa katsomon etuosassa ja pihapiirissä käytettävissä esteetön wc. Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa: kyllä (maksuttoman avustajalipun saa Tiketin myyntipisteiltä tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun)Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä järjestäjään: Ränssin Kievari, 050-476 0051
Vanhojen ajoneuvojen ilta 2025 image
Vanhojen ajoneuvojen ilta 2025
Etelä-Hämeen suurin ja leppoisin museo- ja harrasteajoneuvojen oma päivä täynnä historiaa, nostalgiaa ja hyvää musiikkia jo yhdeksättä kertaa. Tule katsomaan upeita vanhan ajan ajoneuvoja, työkoneita ja kaksipyöräisiä. Nauti hyvästä ruuasta ja kesätunnelmasta Suomen kauneimman puodin pihapiirissä. Mukana tietenkin Vuoden Vanha Ajoneuvo ja Vuoden Sympaattisin -kilpailu. Musiikista vastaa mies, kitara ja ääni: Heikki Hela. FacebookLiput vaihdetaan rannekkeisiin. Liput ovelta 30 €/45 €. LIPUT: Yleisöltä peritään maksu ajoneuvokunnittain siten, että henkilöautosta (1-5 hlöä) tai moottoripyörästä (1-2 hlöä) pääsymaksu on 25 euroa ja pikkubusseilta (1-8 hlöä) 40 euroa. Kävellen tai polkupyörällä saapuvat lasketaan yhdeksi ajoneuvoksi. Museo- ja harrasteajoneuvot (yli 30 vuotta vanhat autot, työkoneet ja moottoripyörät), kuski + matkustajat pääsevät ilmaiseksi. YLEISÖLIPPU 1Henkilöauto (max 5 hlö), moottoripyörä (max 2 hlö) tai kävellen/polkupyörällä saapuva. YLEISÖLIPPU 2Pikkubussi (max 8 hlö) Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Ulko-alue on esteetöntä tilaa, mutta kahvilarakennus ei ole sisätiloiltaan 100% esteetön. Esteetön wc löytyy ulkoalueelta.
Club For Five & Rajaton image
Club For Five & Rajaton
Suomen suosituimmat a cappella -yhtyeet Club For Five ja Rajaton saapuvat Tampereen seudulle Laukon puistoon 11-henkisenä erikoiskokoonpanona. Satumaisen kesäillan aikana maailmankuulut lauluyhtyeet esiintyvät yhdessä ja erikseen. Virtuoosimainen Club For Five on mukavuusalueellaan niin jazzin, popin ja rockin kuin klassisen musiikin alueella. Monipuolisuus on vuosien varrella johtanut yhteistyöhön lukuisten artistien ja yhtyeiden kanssa aina jazztrioista sinfoniaorkestereihin. Club For Five on Maija Sariola (sopraano), Saima Haapanen (altto), Jouni Kannisto (tenori), Juha Viitala (baritoni) ja Tuukka Haapaniemi (basso). Maailmankuulu Rajaton on esiintynyt ympäri maailman konserttisaleissa, jazzfestivaaleilla ja sinfoniaorkestereiden solistina. Jäsenten musiikilliset taustat vaihtelevat klassisesta folkiin, jazziin, iskelmään ja rockiin. Vaikutteiden laaja kirjo luo pohjan Rajattoman soinnin monimuotoisuudelle. Rajaton on Aili Ikonen (sopraano), Essi Wuorela (sopraano), Soila Sariola (altto), Antti Annola (tenori), Ahti Paunu (baritoni) ja Jussi Chydenius (basso). Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi ainutlaatuisissa puitteissa. Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle. Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät ennakkolipun hintaan. Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle 2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme. Laukon kartano FacebookLaukon kartano InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Rannekkeita vaihdetaan klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.  Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12. Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja. Liput ovelta, jos jäljellä. Alle 18-vuotiaat ainoastaan huoltajan seurassa. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja esteetömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä. Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä. Lisätietoa tapahtumaan saapuville: Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta. Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin. Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää. Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla. Lapset: alle 18-vuotiaat voivat osallistua huoltajan seurassa. Ethän tuo pieniä lapsia puistoterasseille tai lavan eteen seisomakatsomoon. (Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)