798 result(s) found for ""
Aikuinen Nainen -laulunäytelmä
PAULA KOIVUNIEMI
- AIKUINEN NAINEN -
AIKUINEN NAINEN -laulunäytelmä kertoo pitkän ja menestyksekkään uran tehneestä laulajasta PAULA KOIVUNIEMESTÄ, joka on ollut suomalaisten kestosuosikki jo 1960 luvulta alkaen.
Laulunäytelmä kertoo Paulan tarinan nuoresta isänsä orkesterissa aloittaneesta suureen suosioon nousseesta koko Suomen rakastamasta laulajasta. Elämän suurimman rakkauden, musiikin, lisäksi Paulan elämään on sisältynyt äitiyttä ja kaksi avioliittoa. Monenlaiset ihmissuhteet ovat värittäneet elämää. Vaikka elämä on välillä koetellut, niin Paula on kestänyt julkisuuden paineet ja uskonut aina huomiseen.
Paula on tehnyt komean nousujohtoisen uran lukuisine menestyskappaleineen ja vakiinnuttanut paikkansa ykkösartistiemme joukossa. Lukuiset kestohitit ovat piirtyneet suomalaisten sydämiin; Perhonen, Sata kesää tuhat yötä, Tummat silmät ruskea tukka ja Luotan sydämen ääneen nistä vain muutama.
Viimeisimpinä vuosina hän on esiintynyt myös lukuisilla kesäfestivaaleilla ja saanut myös nuoret villiintymään laulujensa tahtiin.
- Tärkeää on osata uusiutua, on Paula aina todennut!
Katri Helenan, Marion Rungin ja Lea Lavenin kanssa Paula teki Leidit lavalla kiertueen vuonna 2000. Vuonna 2004 Koivuniemi teki Kari Tapion kanssa konserttikiertueen nimellä Reissumies ja kissa. Leidit, Kari Tapio ja monet muutkin Paulan elämään liittyneet henkilöt nähdään läsnä tässä laulunäytelmässä ja tietenkin Paulan tunnetuimpien hittien siivittämänä.
AIKUINEN NAINEN -laulunäytelmässä Paulaa esittää Saija Tuupanen. Muissa rooleissa nähdään Marita Taavitsainen, Merja Kuisma, Anna-Maija Ojansivu, Juse Venäläinen, Kristian Ijäs ja Tarmo Pennanen sekä lapsinäyttelijä Moona Elorinne.
Aikuinen nainen -laulunäytelmä nähdään upeassa Ränssin kesäteatterissa kesällä 2025. Luvassa on Paulan lukuisten hittien lisäksi värikkäitä ja hauskoja kohtauksia elävän orkesterin tahdittamana. Suomen ensi-ilta on juhannusaattona, perjantaina 20.6. klo 18.00 Esityksiä on yhteensä 23 ajanjaksolla 20.6. - 27.7.2025
Käsikirjoitus ja ohjaus on Juse Venäläisen käsialaa.
Koreografiasta vastaa Merja Kuisma.
Musiikillinen johto, Paulan poika Toni Lehti
Tuotanto J. Jalkanen Oy
FacebookEsityksen kesto n. 2h väliajan kanssa.
Ovet avataan 1,5 h ennen esitystä.
Lippuja myynnissä myös ovella, jos jäljellä.
Maukasta kotiruokaa tarjolla esitysten yhteydessä, hyvät väliaikatarjoilut.
Hyvät paikoitusalueet, katettu katsomo, talossa A-oikeudet.
***Esteettömyys
Noin 10 pyörätuolipaikkaa katsomon etuosassa ja pihapiirissä käytettävissä esteetön wc.
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa: kyllä (maksuttoman avustajalipun saa Tiketin myyntipisteiltä tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun)Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä järjestäjään: Ränssin Kievari, 050-476 0051
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Kylie Minogue - Tension Tour 2025
Kylie Minogue on julkaissut ensi vuoden Euroopan kiertueen päivämäärät.
Suomessa Kylie nähdään Espoo Metro Areenalla 23. kesäkuuta.Kylie Minoguen Tension Tour -maailmankiertue alkaa helmikuussa Kylien
kotimaasta Australiasta, josta se suuntaa Aasiaan ja Pohjois-Amerikkaan.
Toukokuussa vuorossa on Iso-Britannia. Nyt julkistettu kesäkuun
Eurooppa-osuus alkaa Berliinistä Saksasta 16. kesäkuuta ja käsittää
yhteensä 11 maata. Kyseessä on kansainvälisen pop-ikonin suurin kiertue
sitten vuoden 2011.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Koristeltu
Kesällä 2025 esittelemme ”Koristeltu” -näyttelyssä talonpoikaistyyliin maalattuja esineitä ja kalusteita. Näyttely on yhdeksän museon yhteistyö. Tuvissa voi katsoa huonekaluja ja kalusteita joita on koristeltu eri tekniikoilla, kuten ootrauksella ja roiskemaalilla. Esittelemme myös kauniisti maalattuja arkkuja ja taidokkaasti koristeltuja kihlajaislahjoja.
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Sitä saa mitä tilaa
Rauman kesäteatterissa musiikkinäytelmä Yölinnun hiteillä!Sitä saa mitä tilaa on kirjailija JP Koskisen ja Rauman teatterin taiteellisen johtajan Otto Kanervan käsikirjoittama uusi musiikkinäytelmä, jonka päähenkilö on Elmeri Aaro Pessi. Rock’n’ rollin kuninkaan innoittaman nimensä mukaisesti Elmeriä voisi luonnehtia ”ihan tavalliseksi Elvikseksi”. Päivisin Elmeri pukeutuu verkkokaupan varastomiehen haalareihin, mutta iltasin ”Elpee” säkenöi Rytmipojat-bändinsä solistina.Musiikkinäytelmän ohjaa Otto Kanerva. Musiikin sovituksesta vastaa Esa Nieminen, jonka työnjäljestä on Raumalla viime aikoina päästy nauttimaan suurmenestykseen nousseen Paula! -musikaalin myötä. Yölinnun musiikin kuljettaman näytelmän kapellimestarina toimii Aleksi Laukkonen, joka on muuan muassa valittu vuonna 2022 Vuoden Harmonikkataiteilijaksi. Rauman kesäteatterin tapaan esityksissä nähdään jälleen huippumuusikoista koostuva livebändi.ROOLEISSA: Patrik Hvitsjö, Heta Halonen, Jani Koskinen, Leena Rousti ja Tatu SiivonenSitä saa mitä tilaa -musiikkinäytelmä Rauman kesäteatterissa 12.6. – 9.8.2025.Rauman kesäteatteri sijaitsee Fåfängassa merenrannan tuntumassa, osoitteessa Suvitie 3, 26100 Rauma.Katsomo on katettu.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Kekkonen- syntymästä kuolemattomuuteen/ Ennakko
KESÄTEATTERI: KEKKONEN - SYNTYMÄSTÄ KUOLEMATTOMUUTEEN Riemastuttava veijarikomedia Urho Kekkosen elämästä ja teoista! Viisi näyttelijää ja kymmeniä hahmoja maailmanhistorian merkkihenkilöistä aina Kennedysta ja Stalinista Paavo Väyryseen!
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Syksy ja rohkeuden ABC
Kesäloma on ohi ja Syksy on aloittanut ensimmäisen luokan Korpilaakson koulussa. Syksyn mielikuvitusystävä, maailman paras Kaarlo-leijona epäilee, onkohan koulussa tylsää. Pian asia todetaan vääräksi ja 1A:n kouluarki täyttyy vauhdista. Liikuntatunnilla hypitään narua, musiikkitunnilla soitetaan nokkahuilua, koulun discossa esitellään parhaimmat tanssiliikkeet ja onpa opettaja luvannut viedä lapset luokkaretkelle sirkukseen!Kouluarjen keskellä Syksy ja Kaarlo-leijona pohtivat tärkeitä kysymyksiä. Miksi joku haluaa kiusata toista, miten asiaan puututaan? Ehkä tulevaisuuden haaveammatti ei olekaan pop-tähti tai prinsessa, vaan kaikkia lapsia ja aikuisia auttava supersankari!Syksy ja Rohkeuden ABC kertoo rakkaudesta ja ystävyydestä, mielikuvituksen voimasta ja leikin riemusta. Siitä, miten saada oma ääni kuulumaan, miten uskaltaa puolustaa heikommassa asemassa olevia? Mistä löytää rohkeutta, miten saada toiset näkemään vääryys? Näytelmä sopii täydellisesti koko perheelle, mutta erityisesti lapselle, joka on uuden äärellä. Tarina on värikäs ja hauska tykitys hahmoja, kommelluksia, uutta livemusiikkia, upeita tansseja sekä näyttävää akrobatiaa ja sirkusta.Kesto n. 2h sis väliajanOhjaus ja käsikirjoitus: Matias HusgafvelKoreografia: Eryka SaksaPäärooleissa Onni Hänninen ja Mikko Semi
Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Liisa Ihmemaassa
Liisa IhmemaassaYksi askel kaninkoloon - ja mikään ei ole enää ennallaan. Vartiovuoren kesäteatterin Liisa Ihmemaassa on visuaalinen, yllätyksellinen ja leikillinen koko perheen musiikkinäytelmä, jossa Liisa lähtee elämänsä seikkailulle. Matkallaan hän tapaa mitä mielikuvituksellisimpia hahmoja ja otuksia, ja tutustuu siinä samalla itseensä.Liisa Ihmemaassa tarinan ainutlaatuinen tyyli ja kieli on tehnyt siitä klassikon. Esitystä on nähty ympäri maailmaa useassa eri teatterissa ja myös elokuvina. Vartiovuorella se nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Kimmo Virtasen sovitus vie katsojan eriskummalisen riemukkaalle matkalle, jossa kaikki on mahdollista.Taiteellinen työryhmäDramatisointi ja ohjaus: Kimmo VirtanenLavastus- ja pukusuunnittelu: Marjo HaapasaloNuket ja tarpeisto: Pia KaleniusKoreografia: Venla ViisanenSävellys: Kari MäkirantaÄänisuunnittelu: Mikko M. KoskinenMaskeeraus-kampaukset: Alisa OksanenRooleissaAnna-Sofia Tuominen, Marc Gassot, Helmi-Leena Nummela, Joonatan Perälä, Miia Wakonen, Jarkko Kallionpää, Vilja Aavikko, Olivia Dellinger, Helmi Henell, Aaron Kalliola, Urho Kallionpää, Kauko Luttinen, Ilona Petäjä, Eedi Roisko ja Enia Roisko#turunkesäteatteri #vartsikka #liisavartsikallaEsitykset: 10.6.-16.8.2025Ensi-ilta: 12.6.2025Linkit: www.turunkesateatteri.fihttps://www.facebook.com/TurunKesateatteri/
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Vanhojen ajoneuvojen ilta 2025
Etelä-Hämeen suurin ja leppoisin museo- ja harrasteajoneuvojen oma päivä täynnä historiaa, nostalgiaa ja hyvää musiikkia jo yhdeksättä kertaa.
Tule katsomaan upeita vanhan ajan ajoneuvoja, työkoneita ja kaksipyöräisiä. Nauti hyvästä ruuasta ja kesätunnelmasta Suomen kauneimman puodin pihapiirissä. Mukana tietenkin Vuoden Vanha Ajoneuvo ja Vuoden Sympaattisin -kilpailu.
Musiikista vastaa mies, kitara ja ääni: Heikki Hela.
FacebookLiput vaihdetaan rannekkeisiin.
Liput ovelta 30 €/45 €.
LIPUT:
Yleisöltä peritään maksu ajoneuvokunnittain siten, että henkilöautosta (1-5 hlöä) tai moottoripyörästä (1-2 hlöä) pääsymaksu on 25 euroa ja pikkubusseilta (1-8 hlöä) 40 euroa. Kävellen tai polkupyörällä saapuvat lasketaan yhdeksi ajoneuvoksi.
Museo- ja harrasteajoneuvot (yli 30 vuotta vanhat autot, työkoneet ja moottoripyörät), kuski + matkustajat pääsevät ilmaiseksi.
YLEISÖLIPPU 1Henkilöauto (max 5 hlö), moottoripyörä (max 2 hlö) tai kävellen/polkupyörällä saapuva.
YLEISÖLIPPU 2Pikkubussi (max 8 hlö)
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Ulko-alue on esteetöntä tilaa, mutta kahvilarakennus ei ole sisätiloiltaan 100% esteetön. Esteetön wc löytyy ulkoalueelta.
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Näytelmä joka menee pieleen
Innokas harrastajateatteriryhmä on vihdoin löytänyt voimavaroilleen sopivan näytelmän, kunnon brittiläisen murhamysteerin. Roolitus on täydellinen, lavasteet ja rekvisiitta verrattomat. Kaikki on valmista, ensi-ilta saa tulla! Mutta. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Poskettoman kaaoksen keskellä urheat amatöörinäyttelijät joutuvat käyttämään kaiken taitonsa ja sinnikkyytensä – ja yleisö ulvoo naurusta!Näytelmä joka menee pieleen sai aikoinaan alkunsa brittiläisten näyttelijäopiskelijoiden pubiin tekemästä hupikomediasta. Nyt se on ylistetty ja huippupalkintoja kerännyt Lontoon-hitti.Pyörätuoliliput ostettavissa vain suoraan Heinolan kesäteatterista (03 849 3606, kulttuuritoimisto@heinola.fi).
FI
26 views

Kolmen Kimppa
Rikalanmäen TeatterivinttiKolmen kimppaKäsikirjoitus Clément MichelSuomennos Reita LounatvuoriOhjaaja Saija-Reetta KotirintaLavalla Jerry Alajoki, Emilia Kilpiö ja Henrik Alm"Mä vaan en kestä tota enää!” Paulin rakkaus naisystäväänsä Sofiaa kohtaan ei enää kanna, ei sitten millään. Sofia on kyllä kaikin puolin hyvä nainen, mutta jotenkin homma ei vaan toimi. Niinpä Paul päättääkin,
että on aika erota. Mutta miten asian kertoisi Sofialle?Kylmien tosiasioiden kertominen on niin vaikeaa, että avoimuuden sijaan Paul panostaa luovuuteen. Hän kutsuu parhaan ystävänsä Martinin asumaan pariskunnan yhteiseen kotiin. Martinia ja kimppakämppäelämää ei kukaan
voi kestää viikkoa enempää, Sofiakin aivan varmasti nostaa kytkintä. Tai niin Paul toivoo..Kolmen kimppa on tarina kaikille niille, jotka ovat ihastuneet, rakastuneet, eronneet tai ajautuneet auttamaan kaveria parisuhdehädässä.
FI
1 views
Buy Ticket
Read More
Liisa Ihmemaassa
Liisa IhmemaassaYksi askel kaninkoloon - ja mikään ei ole enää ennallaan. Vartiovuoren kesäteatterin Liisa Ihmemaassa on visuaalinen, yllätyksellinen ja leikillinen koko perheen musiikkinäytelmä, jossa Liisa lähtee elämänsä seikkailulle. Matkallaan hän tapaa mitä mielikuvituksellisimpia hahmoja ja otuksia, ja tutustuu siinä samalla itseensä.Liisa Ihmemaassa tarinan ainutlaatuinen tyyli ja kieli on tehnyt siitä klassikon. Esitystä on nähty ympäri maailmaa useassa eri teatterissa ja myös elokuvina. Vartiovuorella se nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Kimmo Virtasen sovitus vie katsojan eriskummalisen riemukkaalle matkalle, jossa kaikki on mahdollista.Taiteellinen työryhmäDramatisointi ja ohjaus: Kimmo VirtanenLavastus- ja pukusuunnittelu: Marjo HaapasaloNuket ja tarpeisto: Pia KaleniusKoreografia: Venla ViisanenSävellys: Kari MäkirantaÄänisuunnittelu: Mikko M. KoskinenMaskeeraus-kampaukset: Alisa OksanenRooleissaAnna-Sofia Tuominen, Marc Gassot, Helmi-Leena Nummela, Joonatan Perälä, Miia Wakonen, Jarkko Kallionpää, Vilja Aavikko, Olivia Dellinger, Helmi Henell, Aaron Kalliola, Urho Kallionpää, Kauko Luttinen, Ilona Petäjä, Eedi Roisko ja Enia Roisko#turunkesäteatteri #vartsikka #liisavartsikallaEsitykset: 10.6.-16.8.2025Ensi-ilta: 12.6.2025Linkit: www.turunkesateatteri.fihttps://www.facebook.com/TurunKesateatteri/
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Näytelmä joka menee pieleen
Innokas harrastajateatteriryhmä on vihdoin löytänyt voimavaroilleen sopivan näytelmän, kunnon brittiläisen murhamysteerin. Roolitus on täydellinen, lavasteet ja rekvisiitta verrattomat. Kaikki on valmista, ensi-ilta saa tulla! Mutta. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Poskettoman kaaoksen keskellä urheat amatöörinäyttelijät joutuvat käyttämään kaiken taitonsa ja sinnikkyytensä – ja yleisö ulvoo naurusta!Näytelmä joka menee pieleen sai aikoinaan alkunsa brittiläisten näyttelijäopiskelijoiden pubiin tekemästä hupikomediasta. Nyt se on ylistetty ja huippupalkintoja kerännyt Lontoon-hitti.Pyörätuoliliput ostettavissa vain suoraan Heinolan kesäteatterista (03 849 3606, kulttuuritoimisto@heinola.fi).
FI
28 views

2 views
Buy Ticket
Read More
Kekkonen- syntymästä kuolemattomuuteen/ Ensi-ilta
KESÄTEATTERI: KEKKONEN - SYNTYMÄSTÄ KUOLEMATTOMUUTEEN Riemastuttava veijarikomedia Urho Kekkosen elämästä ja teoista! Viisi näyttelijää ja kymmeniä hahmoja maailmanhistorian merkkihenkilöistä aina Kennedysta ja Stalinista Paavo Väyryseen!
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Näytelmä joka menee pieleen
Innokas harrastajateatteriryhmä on vihdoin löytänyt voimavaroilleen sopivan näytelmän, kunnon brittiläisen murhamysteerin. Roolitus on täydellinen, lavasteet ja rekvisiitta verrattomat. Kaikki on valmista, ensi-ilta saa tulla! Mutta. Kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen. Poskettoman kaaoksen keskellä urheat amatöörinäyttelijät joutuvat käyttämään kaiken taitonsa ja sinnikkyytensä – ja yleisö ulvoo naurusta!Näytelmä joka menee pieleen sai aikoinaan alkunsa brittiläisten näyttelijäopiskelijoiden pubiin tekemästä hupikomediasta. Nyt se on ylistetty ja huippupalkintoja kerännyt Lontoon-hitti.Pyörätuoliliput ostettavissa vain suoraan Heinolan kesäteatterista (03 849 3606, kulttuuritoimisto@heinola.fi).
FI
26 views
Buy Ticket
Read More
Sitä saa mitä tilaa
Rauman kesäteatterissa musiikkinäytelmä Yölinnun hiteillä!Sitä saa mitä tilaa on kirjailija JP Koskisen ja Rauman teatterin taiteellisen johtajan Otto Kanervan käsikirjoittama uusi musiikkinäytelmä, jonka päähenkilö on Elmeri Aaro Pessi. Rock’n’ rollin kuninkaan innoittaman nimensä mukaisesti Elmeriä voisi luonnehtia ”ihan tavalliseksi Elvikseksi”. Päivisin Elmeri pukeutuu verkkokaupan varastomiehen haalareihin, mutta iltasin ”Elpee” säkenöi Rytmipojat-bändinsä solistina.Musiikkinäytelmän ohjaa Otto Kanerva. Musiikin sovituksesta vastaa Esa Nieminen, jonka työnjäljestä on Raumalla viime aikoina päästy nauttimaan suurmenestykseen nousseen Paula! -musikaalin myötä. Yölinnun musiikin kuljettaman näytelmän kapellimestarina toimii Aleksi Laukkonen, joka on muuan muassa valittu vuonna 2022 Vuoden Harmonikkataiteilijaksi. Rauman kesäteatterin tapaan esityksissä nähdään jälleen huippumuusikoista koostuva livebändi.ROOLEISSA: Patrik Hvitsjö, Heta Halonen, Jani Koskinen, Leena Rousti ja Tatu SiivonenSitä saa mitä tilaa -musiikkinäytelmä Rauman kesäteatterissa 12.6. – 9.8.2025.Rauman kesäteatteri sijaitsee Fåfängassa merenrannan tuntumassa, osoitteessa Suvitie 3, 26100 Rauma.Katsomo on katettu.
FI
14 views

12 views
Buy Ticket
Read More
Iskelmä Festivaali Himos 2025
ISKELMÄ HIMOS 2025 - LIPUT & INFO
2025 BLIND BIRDIT MYYNNISSÄ NYT
Kesän paras tapahtuma Himoksella ja Porissa! Täynnä aitoa kotimaista musiikkia ja ilonpitoa!
Iskelmä Festivaali Himos
Facebook | Instagram @iskelmafestivaaliFestivaalilippujen varausaika 2 päivää.Pääsyliput vaihdetaan rannekkeeseen.
SAAVUTETTAVUUSAvustaja pääsee aina tapahtumaan
veloituksetta, mutta avustettavan on ostettava pääsylippu. Myynnissä
oleva ”Pyörätuoli + avustaja” -lippu on tarkoitettu vain pyörätuolia
käyttävälle asiakkaalle. ”Asiakas + avustaja” -lippu on tarkoitettu
kaikille sellaisille asiakkaille, jotka tarvitsevat avustajaa
päivittäiseen toimintaansa.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ohjeistamista varten.
TURVALLISEMPI TILAOstamalla lipun sitoudut turvallisemman tilan periaatteisiimme. Lue lisää Nelonen Median nettisivuilta!
FI
45 views
Buy Ticket
Read More
Liisa Ihmemaassa
Liisa IhmemaassaYksi askel kaninkoloon - ja mikään ei ole enää ennallaan. Vartiovuoren kesäteatterin Liisa Ihmemaassa on visuaalinen, yllätyksellinen ja leikillinen koko perheen musiikkinäytelmä, jossa Liisa lähtee elämänsä seikkailulle. Matkallaan hän tapaa mitä mielikuvituksellisimpia hahmoja ja otuksia, ja tutustuu siinä samalla itseensä.Liisa Ihmemaassa tarinan ainutlaatuinen tyyli ja kieli on tehnyt siitä klassikon. Esitystä on nähty ympäri maailmaa useassa eri teatterissa ja myös elokuvina. Vartiovuorella se nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Kimmo Virtasen sovitus vie katsojan eriskummalisen riemukkaalle matkalle, jossa kaikki on mahdollista.Taiteellinen työryhmäDramatisointi ja ohjaus: Kimmo VirtanenLavastus- ja pukusuunnittelu: Marjo HaapasaloNuket ja tarpeisto: Pia KaleniusKoreografia: Venla ViisanenSävellys: Kari MäkirantaÄänisuunnittelu: Mikko M. KoskinenMaskeeraus-kampaukset: Alisa OksanenRooleissaAnna-Sofia Tuominen, Marc Gassot, Helmi-Leena Nummela, Joonatan Perälä, Miia Wakonen, Jarkko Kallionpää, Vilja Aavikko, Olivia Dellinger, Helmi Henell, Aaron Kalliola, Urho Kallionpää, Kauko Luttinen, Ilona Petäjä, Eedi Roisko ja Enia Roisko#turunkesäteatteri #vartsikka #liisavartsikallaEsitykset: 10.6.-16.8.2025Ensi-ilta: 12.6.2025Linkit: www.turunkesateatteri.fihttps://www.facebook.com/TurunKesateatteri/
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Sitä saa mitä tilaa
Rauman kesäteatterissa musiikkinäytelmä Yölinnun hiteillä!Sitä saa mitä tilaa on kirjailija JP Koskisen ja Rauman teatterin taiteellisen johtajan Otto Kanervan käsikirjoittama uusi musiikkinäytelmä, jonka päähenkilö on Elmeri Aaro Pessi. Rock’n’ rollin kuninkaan innoittaman nimensä mukaisesti Elmeriä voisi luonnehtia ”ihan tavalliseksi Elvikseksi”. Päivisin Elmeri pukeutuu verkkokaupan varastomiehen haalareihin, mutta iltasin ”Elpee” säkenöi Rytmipojat-bändinsä solistina.Musiikkinäytelmän ohjaa Otto Kanerva. Musiikin sovituksesta vastaa Esa Nieminen, jonka työnjäljestä on Raumalla viime aikoina päästy nauttimaan suurmenestykseen nousseen Paula! -musikaalin myötä. Yölinnun musiikin kuljettaman näytelmän kapellimestarina toimii Aleksi Laukkonen, joka on muuan muassa valittu vuonna 2022 Vuoden Harmonikkataiteilijaksi. Rauman kesäteatterin tapaan esityksissä nähdään jälleen huippumuusikoista koostuva livebändi.ROOLEISSA: Patrik Hvitsjö, Heta Halonen, Jani Koskinen, Leena Rousti ja Tatu SiivonenSitä saa mitä tilaa -musiikkinäytelmä Rauman kesäteatterissa 12.6. – 9.8.2025.Rauman kesäteatteri sijaitsee Fåfängassa merenrannan tuntumassa, osoitteessa Suvitie 3, 26100 Rauma.Katsomo on katettu.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Émilie
FI
39 views
Buy Ticket
Read More
Sitä saa mitä tilaa, S-etunäytös

36. Haapavesi Folk Music Festival
Vuoden 2025 ensimmäiset artistijulkistukset ja joululiput ovat täällä!
Joulutarjous on voimassa 23.12.2024 asti – sen kunniaksi julkaisemme Haapavesi Folk Music Festivalin kesän 2025 ensimmäiset artistikiinnitykset!
Suomalaisen kansanmusiikin kruununjalokivi Värttinä palaa Folkeille yli 20 vuoden tauon jälkeen. Haapavesi House Bandin viidentenä toimintavuonna orkesterin solistina loistaa legendaarinen Pepe Willberg. Norjasta festivaalille saapuu viulisti Erlend Viken, jonka trion musiikki on "raikasta kuin pohjoinen aamuilma". Ne Lintuizet on neljän lauluntekijän (Pekko Käppi, Kielo Kärkkäinen, Laura Moisio, Lauri Myllymäki) muodostama superyhtye, joka päivittää moniäänisen folkin 2020-luvun maailmaan.
Festivaaliohjelma julkistetaan ja lipunmyynti avautuu helmikuussa 2025, seuraa kanaviamme!
Facebook | Instagram | YoutubeLiput vaihdetaan festivaalirannekkeisiin.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Syksy ja rohkeuden ABC
Kesäloma on ohi ja Syksy on aloittanut ensimmäisen luokan Korpilaakson koulussa. Syksyn mielikuvitusystävä, maailman paras Kaarlo-leijona epäilee, onkohan koulussa tylsää. Pian asia todetaan vääräksi ja 1A:n kouluarki täyttyy vauhdista. Liikuntatunnilla hypitään narua, musiikkitunnilla soitetaan nokkahuilua, koulun discossa esitellään parhaimmat tanssiliikkeet ja onpa opettaja luvannut viedä lapset luokkaretkelle sirkukseen!Kouluarjen keskellä Syksy ja Kaarlo-leijona pohtivat tärkeitä kysymyksiä. Miksi joku haluaa kiusata toista, miten asiaan puututaan? Ehkä tulevaisuuden haaveammatti ei olekaan pop-tähti tai prinsessa, vaan kaikkia lapsia ja aikuisia auttava supersankari!Syksy ja Rohkeuden ABC kertoo rakkaudesta ja ystävyydestä, mielikuvituksen voimasta ja leikin riemusta. Siitä, miten saada oma ääni kuulumaan, miten uskaltaa puolustaa heikommassa asemassa olevia? Mistä löytää rohkeutta, miten saada toiset näkemään vääryys? Näytelmä sopii täydellisesti koko perheelle, mutta erityisesti lapselle, joka on uuden äärellä. Tarina on värikäs ja hauska tykitys hahmoja, kommelluksia, uutta livemusiikkia, upeita tansseja sekä näyttävää akrobatiaa ja sirkusta.Kesto n. 2h sis väliajanOhjaus ja käsikirjoitus: Matias HusgafvelKoreografia: Eryka SaksaPäärooleissa Onni Hänninen ja Mikko Semi
Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Club For Five & Rajaton
Suomen suosituimmat a cappella -yhtyeet Club For Five ja Rajaton saapuvat Tampereen seudulle Laukon puistoon 11-henkisenä erikoiskokoonpanona. Satumaisen kesäillan aikana maailmankuulut lauluyhtyeet esiintyvät yhdessä ja erikseen.
Virtuoosimainen Club For Five on mukavuusalueellaan niin jazzin, popin ja rockin kuin klassisen musiikin alueella. Monipuolisuus on vuosien varrella johtanut yhteistyöhön lukuisten artistien ja yhtyeiden kanssa aina jazztrioista sinfoniaorkestereihin. Club For Five on Maija Sariola (sopraano), Saima Haapanen (altto), Jouni Kannisto (tenori), Juha Viitala (baritoni) ja Tuukka Haapaniemi (basso).
Maailmankuulu Rajaton on esiintynyt ympäri maailman konserttisaleissa, jazzfestivaaleilla ja sinfoniaorkestereiden solistina. Jäsenten musiikilliset taustat vaihtelevat klassisesta folkiin, jazziin, iskelmään ja rockiin. Vaikutteiden laaja kirjo luo pohjan Rajattoman soinnin monimuotoisuudelle. Rajaton on Aili Ikonen (sopraano), Essi Wuorela (sopraano), Soila Sariola (altto), Antti Annola (tenori), Ahti Paunu (baritoni) ja Jussi Chydenius (basso).
Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi ainutlaatuisissa puitteissa.
Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle.
Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit
herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta
historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät
ennakkolipun hintaan.
Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km
Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle
2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme.
Laukon kartano FacebookLaukon kartano InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Rannekkeita vaihdetaan klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.
Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12.
Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Alle 18-vuotiaat ainoastaan huoltajan seurassa. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja
esteetömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä.
Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä.
Lisätietoa tapahtumaan saapuville:
Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta.
Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin.
Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää.
Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla.
Lapset: alle 18-vuotiaat voivat osallistua huoltajan seurassa. Ethän tuo pieniä lapsia puistoterasseille tai lavan eteen seisomakatsomoon.
(Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Pesänjako
PESÄNJAKONykyaikaan sijoittuva komedia, jossa kartano miljööseen syntyy väärinkäsitysten värittämä tapahtumarikas sattumusten sarja, jonka komedian kuninkaalliset mehustavat herkullisella näyttelijäntyöllä.Tapahtumat käynnistyvät, kun asianajaja Jarmo Pasala (Mikko Rantaniva) joutuu kiristyksen kohteeksi. Jarmon kaksosveli Pertti (Sami Hintsanen) keksii Jarmolle piilopaikan naisystävänsä Kaisan (Mari Turunen) työpaikalta. Sari Siikanderin esittämä varakas leskirouva Miriam Rockwood ajautuu tapahtumien keskiöön tahtomattaan. Miriamin kartanolla asuu kaksi suloista alpakkaa Jackson ja Suttura, miten ne liittyvät tarinaan? Ja kuka onkaan ympäristö- ja käsitetaiteilija Onni (Ville Majamaa)? Näytelmässä mukana myös enkeliääninen Lissu (Senni Raappana).Muissa rooleissa mm. Pasi Sarikoski ja Louie So.Kesäkomedian tarinaan linkittyy Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaanin sielukas musiikki. Luvassa on nopeatempoinen rikoskomedia kaukana arki realismista.Tule ja viihdy!Esityksen kesto väliaikoineen n. 2h.Tuotanto: Pinky Ponky Productions OyKäsikirjoitus: Pinky Ponky Productions Oy ja Marika VapaavuoriOhjaus: Marika VapaavuoriNäyttelijät: Mikko Rantaniva, Mari Turunen, Sami Hintsanen, Sari Siikander, Ville Majamaa, Senni Raappana, Pasi Sarikoski, Louie SoAlpakat: Rockwood Alpacas, AkaaEsitykset: Lappeenrannan kesäteatteri 26.6.-2.8.2025

25 views
Buy Ticket
Read More