35 result(s) found for "Tavara-asema"

Lee Rocker (USA), Son Demon and his Holy Boys
Stray Cats -basisti Lee Rocker Tavara-asemalle!
Stray Cats -yhtyeen perustajajäsen ja bändin kanssa yli 10 miljoonaa albumia myynyt basistilegenda Lee Rocker saapuu esiintymään Tampereen Tavara-asemalle 10.7. Viimeiset 35 vuotta maailmaa kiertänyt Lee Rocker tunnetaan paitsi villeistä keikoistaan, myös lyömättömästä tarinankerronnasta. Vuonna 2014 Lee Rocker valittiin Bass Player Hall of Fameen.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
74 views
Buy Ticket
Read More

Antti Autio, Nössö Nova, Sonja Selene
Tunnelmallinen tapahtumien sarja Uusi Tampere valloittaa Tavara-aseman korttelin jälleen kesällä 2025. Luvassa on neljä illanviettoa, joissa esiintyvät popin, rockin ja räpin persoonalliset tekijät. Jokainen tapahtuma sisältää myös tarkasti kuratoidun valikoiman muita taide- ja ruokaelämyksiä.
11.7. Uusi Tampereen pääesiintyjänä nähdään uuden polven lauluntekijöiden terävimpään kärkeen kuuluva Antti Autio.
Yleisöä tanssittavat myös groovaavasta soitostaan ja lauluharmonioistaan tunnettu Nössö Nova sekä maailmanmusiikkia ja iskelmää rockiin yhdistelevä Sonja Selene. Illan DJ:t julkaistaan myöhemmin.
Aikataulu:18.00 ovet19.00 Sonja Selene20.30 Nössö Nova22.00 Antti AutioEteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 35 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
74 views
Buy Ticket
Read More

Kotiteollisuus
Kotiteollisuus akustisena ja sähköisenä!
Tavara-aseman keikalla raskaan rokin ykkösryhmä Kotiteollisuus riisuutuu ensimmäiseen settiin akustiseen olomuotoonsa, mutta pukeutuujälleen toiseen eli sähköiseen myrskyyn.
Kotiteollisuus on koko uransa ajan keikkaillut ahkerasti muun muassa festareilla ja klubikiertueilla. Jouni Hynynen summaa: ”Keikkailussa on parasta se, että silloin ollaan aidossa kontaktissa faneihin. Keikoista saa valtavasti virtaa, vaikka meidän energiatasolla sitä haihtuu samalla myös hikenä ja pieruina taivaan tuuliin. Mutta tietääpähän ainakin tehneensä jotain, kun valumme keikkojen jälkeen takahuoneeseen puuskuttamaan ja puristamaan hikeä läpimäristä paidoistamme. Mutta kontakti yleisöön, se on tärkeintä ja antavinta”.Showtime 20:00
Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
38 views
Buy Ticket
Read More

Samae Koskinen, Jarkko Martikainen, Viitasen Piia
Tavara-aseman Tammerfest-torstai tarjoaa kolmen näkemyksellisen lauluntekijän illan!
Samae Koskinen säväytti vuonna 2024 julkaisemalla albumillisen vimmaisia protestilauluja nimeltä ”Mä näin unta että kaikki meni hyvin”. Tänä vuonna julkaistiin myös Koskisen esikoisromaani ”Aina on itketty”.
Jarkko Martikainen on tehnyt soolouraakin jo yli 20 vuotta tätä juhlistettiinkin aiemmin tänä vuonna Mierolaisuudesta itse tehtyyn elämään -juhlakiertueella. Lauluntekijänä täysin ainutlaatuinen Martikainen tunnetaan vahvoista teksteistään ja karismaattisista esiintymisistään.
Viitasen Piia esiintyy soolona Tavara-aseman Tammerfesteillä. Hänen viides albuminsa Ihmisen aika keräsi Emma- ja Indie Awards -pystejä alkuvuoden gaaloissa. Viitasen Piian vahvuudet ovat hänen tarkkanäköisissä lauluissaan ja vahvassa läsnäolossaan lavalla.
19:00 Viitasen Piia
20:30 Jarkko Martikainen
22:00 Samae KoskinenEteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
40 views
Buy Ticket
Read More

Business City, Tonium 4, 20 000 Hz
Business City tarjoilee omaperäistä happoteknoa Lahesta! Seppo Räty Berghainissa -hitillä alun perin kansan villinnyt Business City on anteeksipyytelemätön yhtye, jonka musiikissa tyly teknotykitys kohtaa flirtin kasari-iskelmän kanssa.
Tonium 4 –yhtyeen keikoilla kuullaan elektronisempia versioita Plutonium 74 -yhtyeen tuotannosta. Uuttakin musiikkia on suunnitteilla!
20 000 Hz on tamperelainen yhtye, joka julkaisi viime vuonna Kaaosteoria -nimisen albumin. Yhtyeen synavetoinen musa ei jätä ketään kylmäksi, siitä todistavat hitit kuten Kari Tapio tai Mara Ballsin vierailun sisältävä Kaupungin kireimmät farkut.20 000 HZ klo 19.00TONIUM 4 klo 20.30BUSINESS CITY klo 22.00
Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

Tosi rare humppa risse + Humppakeidas
LA 19.7. M/S Tammerkoski klo 17:30-23:00
Tosi rare humppa risseRare DJ’s: Ornamental, Nasty Nikke, Humppaseura DJ’s, Barbitalo, Guilty Pleasures
Vuonna 2024 ensimmäistä kertaa järjestetty Tosi rare humppa risse tekee paluun 19.7! Hopealinjojen laiva starttaa Laukontorin satamasta klo 17:30 ja vie juhlakansan Pyhäjärven aalloille yhdessä Humppaseuran ja RAREn soittajien sekä upeiden vieraiden kanssa. Illan soundista vastaa järjestäjien lisäksi helsinkiläiskollektiivi Guilty Pleasures sekä oululais-helsinkiläinen Barbitalo.
PE 1.8. Tavara-asema klo 18:00-05:00
HumppakeidasBASHKKA (GER), CRRDR (COL) + Svinner, Trabelsi, Kim Nighty, Alakyykky, Rimpela, Armas+ Rare DJ’s: Ornamental, Nasty Nikke+ Humppaseura DJ’s: Samppaliitto, Sloppytopi, DJ Jebaze, Demi, Seksimo+ Humppaseura DJ’s: Samppaliitto, Sloppytopi, DJ Jebaze, Demi, Seksimo
Humppakeidas on kuuman kostea minifestari 1.8. Tampereen sydämessä Tavara-aseman tunnelmallisessa miljöössä. Musiikilliselle maailmanympärysmatkalle kuljettava Humppakeidas käynnistää viimeisen kesäkuukauden 15 artistin ja kahden stagen voimin. Minifestarin headlinerit ovat Berliinin ja New Yorkin queer-alakulttuureissa vaikuttava BASHKKA ja kolumbialainen latintek- ja latincore-genrejen sanansaattaja CRRDR. Molemmat artistit nähdään Suomessa ensimmäistä kertaa. Tapahtuman takana ovat tamperelaiskollektiivit Humppaseura ja RARE Media.
PAKETTIMATKA: Tosi rare humppa risse + HumppakeidasYhteislippu risteilystä Pyhäjärvellä 19.7. ja maailmanympärysmatkasta Tavara-asemalla 1.8. ✨
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

Nyrkkitappelu, Lähiöbotox, Lala Salama
Tavara-aseman Tammerfestissä juhlistetaan paikallisylpeys Nyrkkitappelun 15-vuotista uraa! Nyrkkitappelu on punkrock-yhtye joka omien sanojensa mukaan esittää irtosuhteisiin yllyttävää nuorisomusiikkia. Riehakas keikka luvassa!
Lähiöbotox julkaisi loppuvuodesta 2024 uuden levyn Surullinen tapaus – sellaista on vapaus. Heviriffejä ja räppiä yhdistelevä Lähiöbotox on palkittu Indie Awardsissa Vuoden metalli -palkinnolla ja löytyypä yhtyeeltä Emma-ehdokkuuksiakin. Keikoilla meno lähtee ns. lapasesta.
Lala Salama on puhutuimpia kotimaisia indiebändejä tänä vuonna, maaliskuussa ilmestyi odotettu Miltähän me näytettäis yhdessä –albumi. Lala Salaman räväkän menon voi tiivistää heidän biisinsä Ei oo tultu tänne pyytelee anteeksi -nimessä!LALA SALAMA klo 19.00LÄHIÖBOTOX klo 20.30NYRKKITAPPELU klo 22.00
Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
32 views
Buy Ticket
Read More

Uusi Tampere: Absoluuttinen Nollapiste, Rebekka Holi, Nikita Titov
Tunnelmallinen tapahtumien sarja Uusi Tampere valloittaa Tavara-aseman korttelin jälleen kesällä 2025.
Luvassa on neljä illanviettoa, joissa esiintyvät popin, rockin ja räpin persoonalliset tekijät. Jokainen tapahtuma sisältää myös tarkasti kuratoidun valikoiman muita taide- ja ruokaelämyksiä.
Absoluuttinen Nollapiste tekee kesällä 2025 joitakin festivaalikeikkoja ja julkaisee uutta musiikkia vielä tämän vuoden puolella. Vuonna 1991 Rovaniemellä perustettu, edelleen alkuperäisessä levytyskokoonpanossaan soittava yhtye julkaisi vuosina 1994-2014 kaksitoista albumia ja esiintyi viimeksi yleisölle vuosina 2016 ja 2022. Yhtyeen tunnetuimpia levyjä ovat Kukkia Sinulle, Taasko tämä kanisteri on tyhjä ja Kirroosin jälkeen nostan tuopin varovasti huulille.
Helsingistä kotoisin oleva Rebekka Holi on artisti ja lauluntekijä, jonka musiikki on oivaltava sekoitus rokkia ja indiepoppia. Vuonna 2024 ilmestyi kakkosalbumi Kukkaan.
Lauluntekijä Nikita Titov on hiljalleen valloittanut indiemusiikin ystävien sydämiä. Helmikuussa 2025 ilmestyi viimeisin single Uhrilampaat.
Aikataulu:18:00 ovet19:00 Nikita Titov20:30 Rebekka Holi22:00 Absoluuttinen NollapisteEteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 35 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
67 views
Buy Ticket
Read More

K40-disco: DJ:t Antti & Sami
K40-disco Tampereen Tavara-asemalla!
K40-disco tarjoaa bileet aikuisille ihmisten aikaan! Huippusuosituissa juhlissa luvassa nostalgiatrippejä, uusia tuttavuuksia ja hauskanpitoa Tavara-aseman tunnelmallisessa miljöössä.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Sir Elwoodin Hiljaiset Värit
Sir Elwoodin Hiljaiset Värit pysähtyy kesäkiertueellaan Tavara-asemalla perjantaina 8.8.
Aikataulu:18:30 ovet20:00 showtimeEteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 40 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

SF BLUES
Kotimaisen bluesin instituutio Tavara-asemalla 15.8. Yhtyeessä soittavat Pepe Ahlqvist, Dave Lindholm, Jarmo Nikku, Mikko Löytty ja Harri Ala-Kojola. Keikalla kuullaan vieraina myös Marjo Leinosta, Jukka Ormaa ja Kojoa!
Aikataulu:18:30 ovet20:00 showtimeEteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 40 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
27 views
Buy Ticket
Read More

Speed Metal Party 2025
SPEED METAL PARTY 2025
Saksalainen thrash metal -legenda Tankard Suomeen! Vuonna 1982 Frankfurtissa perustettu Tankard on yksi Saksan thrash-skenen "Big Teutonic 4" kulmakivistä Kreatorin, Destructionin ja Sodomin rinnalla. Nopeasta, aggressiivisesta soundistaan ja huumorintäyteisistä sanoituksistaan tunnettu yhtye on yhtä kuin olut, thrash ja bileet – yhdistelmä, joka tarkoittaa taattua thrash-energiaa ja vauhtia ilman rajoja! Tästä ei (SPEED METAL) PARTY enää parane! Tankard julkaisi debyyttialbuminsa "Zombie Attack" vuonna 1986, mikä loi pohjan massiiviselle uralle, joka kattaa huimat 18 studioalbumia! Viimeisin levy, "Pavlov's Dawgs" (2022), todistaa, että Tankardin luovuus ja thrash-voima eivät ole hiipuneet. Luvassa on bändin ikonisia klassikoita, kuten "The Morning After" ja "Chemical Invasion", sekä uudempia moshpit-räjäyttäjiä, kuten "Die With A Beer In Your Hand".
Mutta siinä ei vielä kaikki – mukana SPEED METAL PARTY 2025 -bileissä myös kotimaisen thrashin pioneerit PRESTIGE ja DETHRONE! PRESTIGE – 37 vuotta suomalaista thrash-jyrää, legendaarista asennetta ja tinkimätöntä riffitulitusta! DETHRONE – Tampereen oma legenda jo vuodesta 1986, uutta materiaalia julkaistu viime aikoina ja luvassa taattua voimahulluutta, Powermad!!Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 40 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
44 views
Buy Ticket
Read More

K40-disco: DJ:t Antti & Sami
K40-disco Tampereen Tavara-asemalla!
K40-disco tarjoaa bileet aikuisille ihmisten aikaan! Huippusuosituissa juhlissa luvassa nostalgiatrippejä, uusia tuttavuuksia ja hauskanpitoa Tavara-aseman tunnelmallisessa miljöössä.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
39 views
Buy Ticket
Read More

DJ Orion
Lähes loppuunmyydyn vuoden 2024 Orion15-illan jälkeen YleX:n perjantai-illoista tuttu DJ Orion palaa Tavara-asemalle elokuussa vuoden ainoalle Tampere-keikalle. Täyspitkä, ultimaattisilla konemusiikin klassikoilla sekä yllätysvierailla höystetty ilta on kotiinpaluu niin Tampereen klubikuvioihin kuin kansainvälisestikin huomioidun radioyhteisön äärelle. Edellisvuoden tapaan Tavara-asemalle kokoontuvat yhteen niin perjantai-iltojen radio-ohjelmien kuin konemusiikin klassikoiden fiilistelijät.
Tavara-aseman keikka on myös viimeinen Suomessa pitkään aikaan, sillä Orion muuttaa opintojen myötä Berliiniin.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 18 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
73 views
Buy Ticket
Read More

The Rasmus
TAPAHTUMAN JULKINEN MYYNTI ALKAA PERJANTAINA 25.10.2024 KLO 11:00
***
THE RASMUS – REST IN PIECES
It is often said that the best bands are the ones which keep surprising you time and time again, in the most thrilling of ways. This is something Finnish rockers The Rasmus have been doing since their major label debut and a creative responsibility they take great pride in. If you’ve listened to any of their albums, you’ll be able to hear a kaleidoscopic collage of heavy guitars against futuristic electronics, as well as pop hooks that can find their way into the heart of any kind of music fan. As a direct result, they’ve become one of Finland’s greatest musical exports, selling millions of records worldwide and winning award after award.
But this year, they’re upping the ante and releasing their most commanding music to date in the form of new single Rest In Pieces, set for release on October 25. It’s irresistibly heavy, dark and melodic – marking the start of the next chapter in their sonic evolution with a sense of fearless bravado and world-conquering intensity. “I guess it’s kind of a new sound for us,” ponders founding frontman Lauri Ylönen. “We’ve done heavy things in the past, I remember the second album had songs with hard riffing. So it’s not completely new, but it’s definitely a fresh take on The Rasmus... especially compared to what we’ve done more recently.”
The roots of the song come from a place of betrayal and anger, which explains why the lyrics could be considered Ylönen’s most hard-hitting and direct to date. As he rightly points out, some of the best art comes from the challenges life can throw at us – provided the emotions are processed and channelled through more positive avenues. If art imitates life, it should be every bit as unpredictable...
“This all started very organically,” he continues. “The story behind the music is that I was betrayed by a friend. I was sad and pissed off at the same time. I wanted to channel my frustration into the music and create what I call a ‘fuck you song’ for revenge. That’s usually the best thing for any artist or creator to do in that situation. You take the emotion and turn it into something powerful. There’s an impulse that comes through and you find the strength to capture it in the form of music to make art. It might seem negative at first, but I wanted this song to also feel empowering to anyone who hears it. There’s that uplifting thing that we do. I would say Rest In Pieces is very positive in amongst all the intensity.”
The new track also marks a new partnership with American label Better Noise outside the Nordic and Baltic territories overseen by Playground Music. Currently representing heavyweights like Five Finger Death Punch and Asking Alexandria, having led successful campaigns with Mötley Crüe and Papa Roach in the past, it’s the perfect new home for their new music. The label also introduced the group (completed by bassist Eero Heinonen, drummer Aki Hakala and guitarist Emppu Suhonen) to acclaimed producer Joseph McQueen [As I Lay Dying, Bad Wolves] in order to help them explore and experiment in new creative directions. The initial tracking had been done with Alex Mattson in Helsinki, the mastermind behind Blind Channel’s 100 million-plus streams, and with McQueen on board, they had the recipe for something truly spectacular. “He’s known for producing really cool bands, mostly American ones,” smiles the frontman. “It was very inspiring to work with new blood, so to speak. Here was someone who lived and breathed this kind of music. It was a perfect match.”
The new music will be supported by a world tour, with The Rasmus bringing an unforgettable stage show to their devoted audiences around the world. “It’s been a while since we went on tour, so we’re really excited to be heading out all over the world in 2025,” continues Ylönen. “It’s shaping up to be a massive tour and there’s more dates to come. We can’t wait to hang out with our fans. It’s going to be fun to see them again, we’re like family.”
As for what to expect from album number eleven, all we can say is watch this space.
“Rest In Pieces is a promise of what’s to come, for sure!” adds the frontman. “It represents our new sound... it’s shaping up to be the heaviest and darkest album of our career to date!”Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 35 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
88 views
Buy Ticket
Read More

Paperi T
MALARIAN PELKO TÄYTTÄÄ 10 VUOTTA – PAPERI T AINUTLAATUISELLE KIERTUEELLE
Julkaisullaan suomalaista nykyräppiä uudelleen muovannut Paperi T:n kulttialbumi Malarian pelko täyttää tänään kymmenen vuotta ja juhlan kunniaksi artisti nähdään tulevana kesänä kiertueella. Viimeksi vuonna 2023 omalla kiertueellaan nähdyn artistin ainutlaatuinen kiertue kattaa sekä festivaaleja että klubeja ympäri Suomen.
Huhtikuussa 2015 julkaistu Malarian pelko käänsi sivun kotimaisessa hiphopissa esittelemällä Paperi T:n ainutlaatuista ja leimallista tapaa käsitellä tarinoita ja kieltä. Albumi on jäänyt lukuisien fanien kuuntelulistalle ja sen kappaleita on tähän päivään mennessä striimattu lähes 40 miljoonaa kertaaEteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 40 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Erja Lyytinen
Erja Lyytisen uunituoretta studioalbumia ”Smell the Roses”
juhlistetaan kattavalla Suomen kiertueella syksyllä 2025. Uusi albumi
nojaa edeltäjiään vahvemmin kohti suoraviivaista rockia
ja raskaampaa ilmaisua, tarjoillen groovaavia riffejä ja jalan alle
menevää poljentoa – unohtamatta henkeäsalpaavia kitarasooloja!
Kiittäviä arvioita kansainvälisessä musiikkimediassa saanut ”Smell the Roses”
on Lyytisen studioalbumeista järjestyksessään kymmenes. Lyytinen itse
toteaa tästä levystä: “Hain albumille fiiliksiä ja
tunnelmaa 60–70-lukulaisesta rockista pitkine kitarasooloineen, sillä
viihdyn kotonakin tuon aikakauden rock-vinyylien hengessä. Halusin
albumille jykevää ja orgaanista saundia ja jätin turhat krumeluurit
pois. Olemme testanneet biisejä loistavan bändini (Harri
Taittonen Hammond, Heikki Saarenkunnas basso, Jesse Lehto rummut)
kanssa pitkin Eurooppaa, ja kuten levylläkin, meininki on ollut
älyttömän kovaa!”
Erja Lyytinen on yksi johtavista
kansainvälisillä markkinoilla operoivista blues-rock kitaristeista ja
onkin useasti palkittu eri kategorioissa. Vuonna 2022 Lyytinen teki
historiaa olemalla ainoana suomalaisena artistina
ehdolla Kanadan Maple Blues Awardseissa. Vuonna 2024 Lyytiselle
myönnettiin Brittiläisen HRH – festivaalin toimesta Angel of
Rock -palkinto. Palkinto myönnetään merkittävästä panoksesta rockin,
metallin tai blues-musiikin saralla ja sen ovat aiemmin saaneet
mm Doro Pesch ja Jackie Chambers Girlschool-yhtyeestä. Uransa aikana
Lyytinen on esiintynyt maailman kärkikaartiin kuuluvien kitaristien,
kuten Carlos Santanan, Sonny Landrethin, Jennifer Battenin ja Joe
Bonamassan rinnalla sekä nauttii suosiota kansainvälisillä
ja kotimaisilla markkinoilla.
Lauteet syksyn kiertueella lämmittelee nouseva indie rock -bändi
Airi’s. Bändin musiikilliset vaikutteet tulevat etenkin 70- ja
90-luvuilta, ja biiseissä on kuultavissa vivahteita mm. brittirockista,
grungesta ja progesta. Aktiivisesti keikkaileva Airi’s on ehtinyt
esiintyä Suomen lisäksi mm. Baltiassa, Ruotsissa
ja Iso-Britanniassa.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 38 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

Booze & Glory (UK)
Booze & Glory (UK)Lontoossa vuonna 2009 perustettu Booze & Glory aloitti uransa riehakkaalla Oi!- ja street punkilla. Video ”London Skinhead Crew” on saavuttanut yli kolmekymmentä miljoonaa katselukertaa YouTubessa ja Euroopan lisäksi keikat Aasiassa, Etelä-Amerikassa sekä Yhdysvalloissa on saanut Booze & Glory:n albumit uppoamaan kaikkiin räkäisen rock’n’rollin ystäviin.Booze & Glory soittaa modernia brittiläistä Oi! -punkia tarttuvilla kertosäkeillä. Sanoituksissaan he käsittelevät monia hyvin brittiläisiä aiheita ja esiin nousee mm. ylpeys Lontoota ja jalkapalloseura West Ham Unitedia kohtaan.AppendixAppendix on eräs kuuluisimmista 80-luvulla perustetuista kotimaisista punkbändeistä.Nykyisessä kokoonpanossa on mukana pitkänlinjan Appendix-soittajia ja bändi nauttiivarsin suurta suosiota, Keski-Euroopan lisäksi, myös Meksikossa ja Yhdysvalloissa joissa se onkin viimevuosina ahkerasti keikkaillut.Vuosien kokemus on tehnyt tehtävänsä ja bändi on takuuvarmassa keikkatikissä edelleen!The PistonesVuonna 2009 perustettu The Pistones soittaa brittityylistä punk- ja pubirokkia.Bändi on julkaissut yhden albumin ja kolme singleä. Valmisteilla on myös toinen albumi.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 39,90 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
111 views
Buy Ticket
Read More

K40-disco: DJ:t Antti & Sami
K40-disco Tampereen Tavara-asemalla!
K40-disco tarjoaa bileet aikuisille ihmisten aikaan! Huippusuosituissa juhlissa luvassa nostalgiatrippejä, uusia tuttavuuksia ja hauskanpitoa Tavara-aseman tunnelmallisessa miljöössä.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
30 views
Buy Ticket
Read More

An Evening With Ronn Moss
Ronn Mossin kiertueelle Suomeen – Mahdollisuus kokealegendaarinen tähti livenä!
Maailmantähti Ronn Moss saapuu Suomeen lokakuussa. Kiertue tarjoaa harvinaislaatuisen tilaisuuden nähdä Ronnin tunnelmallinen lavashow jakokea hänen ikoninen karismansa livenä.“An evening with Ronn Moss”-show yhdistää musiikin ja tarinankerronnan, vieden yleisön Ronn Mossinelämän käännekohtiin ja uran huippuhetkiin.
Ronn Moss on yhdysvaltalainen näyttelijä ja muusikko, joka tunnetaan parhaiten roolistaan Ridge Forresterina suosituissaThe Bold and the Beautiful-saippuasarjassa. Näyttelijäntyönsä lisäksi hän on Player-yhtyeen jäsen, jonka suurimpia hittejä ovat muun muassa“Baby Come Back” ja “This Time I'm in It for Love”.
Kovana Suomi-fanina Ronn Moss on vieraillut Suomessa useita kertoja. Huhtikuussa2022 hän esiintyi MTV:n Huomenta Suomi-ohjelmassa ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen, keskustellen terveellisistä elämäntavoistaan. Kesällä 2022 Moss vieraili Suomessa osallistuakseen Vain elämää-ohjelman kuvauksiin. Lisäksi hän yllätti suomalaiset lähettämällä videotervehdyksen Huomenta Suomen 35-vuotis juhlalähetyksessä, jossa hän muisteli aikaisempia vierailujaan Suomessa ja kiitti fanejaan. Vuonna 2025 Ellen Jokikunnas vieraili Unelmia Italiassa -ohjelmassa Ronnin Italian kodissa.
VIP-lippu sisältää: pääsylipun, fanituote ja tapaaminen artistin kanssa ennen keikkaa VIP-lipun lunastaneiden kanssa.
Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Asiakkaana olevan henkilön avustaja pääsee tapahtumaan asiakkaan kanssa samalla lipulla.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Atomic Swing
Atomic Swing saapuu kolmelle keikalle Suomeen syksyllä 2025
1990-luvun rockiin merkittävän jäljen jättänyt Atomic Swing saapuu
Suomeen kolmelle keikalle syksyllä 2025. Ruotsalaisyhtye esiintyy Turun
Logomossa 8.10., Helsingin Korjaamolla 9.10. ja Tampereen
Tavara-asemalla 10.10. Kiertueen liput tulevat myyntiin torstaina
5. joulukuuta klo 9.00.
Atomic Swing loi 1993 ilmestyneellä läpimurtoalbumillaan A Car Crash in the Blue pohjan
kokonaiselle rockbändien sukupolvelle. Hehkutettujen kiertueiden ja
albumijulkaisujen jälkeen bändi kuitenkin astui taka-alalle ja jäi
pitkälle tauolle. Yhtye teki
paluun vuonna 2021 ilmestyneellä EP:llä Sing Back the Light—heidän
ensimmäinen uusi musiikkinsa 15 vuoteen—ja sen jälkeen seurasi
loppuunmyytyjä keikkoja sekä kiitetty kesäkiertue vuonna 2022.
Nyt, 30 vuotta debyytin jälkeen, bändistä on tullut ajaton klassikko,
joka palaa silloin tällöin kuin harvinainen herkku nautittavaksi. Syksyn
keikat ovat osa yhtyeen pitkää pohjoismaiden kiertuetta.
ATOMIC SWING
Ke 8.10. Turku, Logomo
To 9.10. Helsinki, Korjaamo
La 10.10. Tampere, Tavara-asemaLiput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläLisätiedot: www.korjaamo.fi
FI
83 views
Buy Ticket
Read More

Atomic Swing (SWE)
Atomic Swing saapuu kolmelle keikalle Suomeen syksyllä 2025
1990-luvun rockiin merkittävän jäljen jättänyt Atomic Swing saapuu Suomeen kolmelle keikalle syksyllä 2025. Tampereen Tavara-asemalla ruotsalaisyhtye esiintyy 10.10. Keikan liput tulevat myyntiin torstaina 5. joulukuuta klo 9.00.
Atomic Swing loi 1993 ilmestyneellä läpimurtoalbumillaan A Car Crash in the Blue pohjan
kokonaiselle rockbändien sukupolvelle. Hehkutettujen kiertueiden ja
albumijulkaisujen jälkeen bändi kuitenkin astui taka-alalle ja jäi
pitkälle
tauolle. Yhtye teki paluun vuonna 2021 ilmestyneellä EP:llä Sing Back the Light—heidän
ensimmäinen uusi musiikkinsa 15 vuoteen—ja sen jälkeen seurasi
loppuunmyytyjä keikkoja sekä kiitetty kesäkiertue vuonna 2022.
Nyt, 30 vuotta debyytin jälkeen, bändistä on tullut ajaton klassikko,
joka palaa silloin tällöin kuin harvinainen herkku nautittavaksi.
Syksyn keikat ovat osa yhtyeen pitkää pohjoismaiden kiertuetta.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
91 views
Buy Ticket
Read More

Costee
UMK:SSA KILPAILEVA COSTEE KATTAVALLE KLUBIKIERTUEELLE SYKSYLLÄ 2025
Alternatiivisen popin suunnannäyttäjä sekä UMK:ssa keväällä mukana kilpaileva costee lähtee omalle Cult of costee nimeä kantavalle kiertueelleen syksyllä 2025.
Costee on seitsemän vuotisen soolouransa aikana saavuttanut yli 100 miljoonaa striimiä, julkaissut kolme menestysalbumia ja tehnyt loppuunmyytyjä keikkoja, viimeisimpänä syksyllä 2024 Helsingin Tavastialla ja Jyväskylän Lutakossa. Costee on lahjakas laulaja-lauluntekijä, joka pyrkii olemaan mahdollisimman rehellinen taiteessaan - hänen kappaleensa käsittelevät tunteita avoimesti, mikä kuuluu myös artistin UMK-biisillä Sekaisin. Se nousi julkaisunsa jälkeen Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listan toiseksi, joka on costeen toistaiseksi korkein sijoitus. Uuden musiikin kilpailun lisäksi artisti valmistelee parasta aikaa neljättä albumiaan, joka julkaistaan ennen kiertueen alkua.Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Lippu sisältää eteispalvelun.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
90 views
Buy Ticket
Read More

AHTI x HUGO
AHTI JA HUGO LÄHTEVÄT SYKSYLLÄ AINUTLAATUISELLE YHTEISKIERTUEELLE
Suomen räp-kentän kuumimpiin nimiin kuuluva AHTI ja Taulut-singlellään massiivisen läpimurtonsa tehnyt HUGO lähtevät syksyllä ainutkertaiselle yhteiskiertueelle. Parhaillaan omilla kevätkiertueillaan keikkailevan kaksikon Special Fall Tour 2025 koostuu kahdeksasta erityisestä keikasta ympäri Suomen. Kiertue alkaa 15. lokakuuta Naantalista ja päättyy 8. marraskuuta artistien kotikaupunkiin Porvooseen. Kiertueella tullaan kuulemaan muun muassa AHTIn ja HUGOn nelinkertaista platinaa striimannut menestyssingle Väärään aikaan sekä molempien artistien viime vuonna julkaistujen albumien muita jättihittejä. Liput yhteiskiertueelle tulevat myyntiin torstaina 24.4. klo 9.
-Hugo oli aikoinaan mukana mun ensimmäisellä festarirundilla, jolloin jo fiilistelimme ajatusta yhteisestä kiertueesta joku päivä. Mieletöntä, että nyt pääsemme viimein yhdessä tämän toteuttamaan ensi syksynä. Tästä tulee tosi spessu rundi, AHTI fiilistelee.
-Mulla ja Ahtilla on jo pitkä yhteinen historia, ja on mahtavaa päästä viimeinkin yhdessä rundille. Ensi syksyn keikat tulee olemaan erittäin ainutlaatuiset ja ollaan valmisteltu niitä kauan. Nähään siellä!, Hugo komppaa.
Yli tuplaplatinaa striimanneen toisen albuminsa AHTI viime syksynä julkaissut AHTI on yksi viime vuoden Suomen kuunnelluimmista artisteista. Väärään aikaan feat. HUGO -kappaleen lisäksi artisti on julkaissut lähes tuplaplatinaa striimmanneet Sun luokse feat. Isac Elliot sekä Kissafeat. Averagekidluke. Vuoden 2024 aikana kertarysäyksellä Suomen eturivin artisteihin kiilannut popartisti HUGO julkaisi viime syksynä odotetun, tuplaplatinaa striimanneen debyyttialbuminsa Kehykset. Artisti nappasi myös ehdokkuuden Vuoden Tulokas -kategoriassa tämän vuoden Emma Gaalassa. Viime vuoden suurimpiin hitteihin lukeutuva, Costin kanssa julkaistu Taulut-single on striimannut huikeasti viisinkertaista platinaa. Hugon tuorein single on maaliskuussa julkaistu Sekunnis feat. Sexmane. Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Lippu sisältää eteispalvelun.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

W.A.S.P (USA)
METALLILEGENDA W.A.S.P. SUOMEEN LOKAKUUSSA
Metallilegenda W.A.S.P.:n klassikkoaseman saavuttaneen esikoisalbumin 40-vuotista taivalta juhlistava ”Album ONE Alive!” -maailmankiertue saavuttaa Suomen lokakuussa. Genrensä suuntaviivat uudelleen määritellyt merkkiteos kuullaan kokonaisuudessaan Tampereen Tavara-asemalla sunnuntaina 19. lokakuuta.
W.A.S.P.:n järisyttävän vaikutuksen kokonaiseen sukupolveen tehnyt debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1984. ”It was an angry record made by an angry band. It was a record that not only reflected the attitude of the band members who made it, but also a record that reflected its time”, bändin keulakuva Blackie Lawless kertoo. Albumilta irroitetut ikoniset metallianthemit, kuten I Wanna Be Somebody ja L.O.V.E. Machine ovat sementoineet yhtyeen paikan raskaan musiikin kaanonissa.
Loppuunmyydyille yleisöille kautta maailman keikkailevan kokoonpanon muodostavat Blackie Lawlessin lisäksi basisti Mike Dudan, soolokitaristi Doug Blair sekä rumpali Aquiles Priester, jotka herättävät henkiin W.A.S.P.:n värikkään historian henkiin unohtumattoman livespektaakkelin parissa esittäen kaikkien aikojen parhaiden metallidebyyttien joukkoon kuuluvan albuminsa alusta loppuun, vielä viimeisen kerran.
W.A.S.P. – ALBUM ONE ALIVE! Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
75 views
Buy Ticket
Read More

Eivør, Ásgeir, Elinborg
TAPAHTUMAN LIPUNMYYNTI ALKAA PE 21.3.2025 KLO 12:00
EIVØR TAMPEREELLE LOKAKUUSSA
Färsaarelainen laulaja ja lauluntekijä Eivør Pálsdóttir saapuu lokakuussa Helsinkiin ja Tampereelle tuoreen ”Enn-”albumin ympärille rakentuvalla kiertueella. Eivør hurmasi hiljattain Helsingissä Heilungin kiertueen avausesiintyjänä.
Eivørin mittavan uran juuret ulottuvat 90-luvulle asti ja hänen vaikeasti luokiteltava taiteensa pohjaa kansanperinteeseen ja folkiin mutta on sittemmin ottanut vivahteita elektronisen ja pop-musiikin maailmoista.
Eivørin musiikkia on kuultu myös huippusuositussa The Last Kingdom -sarjassa.
Erikoisvieraana konsertissa nähdään islantilainen laulaja-lauluntekijä Asgeir ja konsertin avaa färsaarelainen, nykyisin Kööpenhaminassa vaikuttava Elinborg.Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää.
Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa
ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on
jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 53 €.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

Aki Sirkesalo – Parempaa Aikaa -kiertue
Aki Sirkesalo – Parempaa Aikaa
Aki Sirkesalon musiikkia juhlistetaan syksyn aikana kiertueella,
jolla hänen Lemmen Jättiläiset-yhtyeensä esiintyy alkuperäisessä
kokoonpanossaan.
Solisteina nähdään Janna, Jussu Pöyhönen ja Sami Saari, jotka
tulkitsevat Sirkesalon tunnetuimpia kappaleita, kuten Naispaholainen,
Hikinen iltapäivä ja Punatukkainen.
Kiertue on lämminhenkinen ja nostalginen kunnianosoitus artistille,
joka jätti lähtemättömän jäljen suomalaiseen musiikkiin. Se tarjoaa
yleisölle mahdollisuuden nauttia Sirkesalon rakastetusta musiikista
upeiden tulkitsijoiden ja alkuperäisen bändin esittämänä.
Showtime 19:00
Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
48 views
Buy Ticket
Read More

LACUNA COIL (IT) K-18
LACUNA COIL KAHDELLE KEIKALLE SUOMEEN MARRASKUUSSAPian uuden ”Sleepless Empire” -albumin julkaiseva italialainen modernin metallin edelläkävijä Lacuna Coil saapuu marraskuun hämärässä Suomeen kahdelle keikalle. Saapasmaan metallijättiläiset nähdään Jyväskylän Lutakossa 7.11. ja seuraavana päivänä 8.11. Lacuna Coilin tie vie Tampereen Tavara-asemalle.Lacuna Coilin helmikuun puolessa välissä ilmestyvä ”Sleepless Empire” -albumi on bändin mukaan kuvaus tämän hetkisestä synkästä ajasta, jossa mikään ei ikinä pysähdy: ”kuulumme sukupolveen, joka muistaa analogisen ajan mutta on joutunut sopeutumaan digitaaliseen maailmaan, kaikki ovat aamusta iltaan puhelimillaan loppumattoman tietotulvan armoilla.”Special guestina kiertueella nähdään amerikkalainen, jo 90-luvun lopulla perustettu nu-metal -veteraani Nonpoint.TuskaLive ja Grey Beard esittävät:Lacuna CoilSpecial Guests: Nonpoint7.11.2025 - Lutakko, JyväskyläLiput 53,90 €Ovet: 20:00 | K-18lacunacoil.com/nonpoint.com/tuska.fi/tuskalive/greybeard.fi/
FI
222 views
Buy Ticket
Read More

Lacuna Coil (IT), Nonpoint (USA)
LACUNA COIL SUOMEEN MARRASKUUSSA
Pian uuden ”Sleepless Empire” -albumin julkaiseva italialainen modernin metallin edelläkävijä Lacuna Coil saapuu marraskuun hämärässä Suomeen kahdelle keikalle. Saapasmaan metallijättiläiset nähdään Tampereen Tavara-asemalla 8.11.
Lacuna Coilin helmikuun puolessa välissä ilmestyvä ”Sleepless Empire” -albumi on bändin mukaan kuvaus tämän hetkisestä synkästä ajasta, jossa mikään ei ikinä pysähdy: ”kuulumme sukupolveen, joka muistaa analogisen ajan mutta on joutunut sopeutumaan digitaaliseen maailmaan, kaikki ovat aamusta iltaan puhelimillaan loppumattoman tietotulvan armoilla.”
Special guestina kiertueella nähdään amerikkalainen, jo 90-luvun lopulla perustettu nu-metal -veteraani Nonpoint.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
174 views
Buy Ticket
Read More

Katatonia (SWE)
TUMMIEN TUNTEIDEN TULKKI KATATONIA TAVARA-ASEMALLE MARRASKUUSSA 2025
Ruotsalainen surumielisyyden suurmestari Katatonia
tuo talven pimeyteen katarttisen keikkakokemuksen osana Waking State of Europe -kiertuettaan. Yhtye nähdään Tampereen Tavara-asemalla 11. marraskuuta 2025. Tunnelman alustavat tummasävyistä progressiivista metallia soittava ruotsalainen Evergrey sekä italialainen vaihtoehtometalliyhtye Klogr.
Katatonian vokalisti ja perustajajäsen Jonas Renkse kommentoi:
"Olemme erittäin innoissamme päästessämme kiertueelle ystäviemme, Evergreyn ja Klogrin, kanssa. Kun kesä on haipunut muistoihin, alamme valmistautua tuomaan faneillemme suurimman ja parhaan kiertueemme tähän mennessä. Nähdään syksyllä!"
Katatonia julkaisi viimeisimmän, niin fanien kuin kriitikkojenkin ylistämän Sky Void of Stars -albuminsa vuonna 2023. Vuosikausia murheisen metallin eturintamassa mököttänyt yhtye yhdistää ainutlaatuisella tavalla melodisen death metalin ja tunnelmallisen post rockin, luoden syvän vaikuttavia ja tunteisiin vetoavia äänimaisemia.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.