Ritari Siniparta
Yksi murha on rikos, miljoona sankaruutta. Numerot pyhittävät. Ritari Siniparta (engl. Monsieur Verdoux) kertoo suuren laman seurauksena työttömäksi jäävästä pankkivirkailija Henri Verdoux´sta (Seppo Kaisanlahti). Hän pyrkii kekseliäästi elättämään itsensä ja perheensä viettelemällä varakkaita naisia ja huijaamalla heidän omaisuutensa. Näytelmän teemat ovat sekä ajattomia että äärimmäisen ajankohtaisia. Teos on kuvaus kyynisyyden ja katkeruuden tuhoavasta voimasta sekä epätoivon synnyttämästä väkivallasta. Teos sijoittuu pörssikeinottelun ja itsekkyyden aikaan ja on väistämättä myös yltiökapitalismin kritiikki. Ritari Siniparta on merkittävä elokuva Chaplinin uralla. Vuonna 1947 valmistunut teos oli Chaplinin ensimmäinen elokuva, jossa hän ei esiintynyt legendaarisessa Kulkuri-hahmossaan. Elokuvaa on pidetty eräänä Chaplinin uran hienoimmista teoksista. Käsikirjoitus: Charles Chaplin Ohjaus ja dramatisointi: Juha Luukkonen Lavastus: Juho Lindström Puvustus: Noora Salmi Näyttelijät: Seppo Kaisanlahti, Volter Putro, Jussi Johnsson, Anna-Kaisa Makkonen, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Noora Koski, Sanna Kemppainen, Jisook Kim Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 7.9. klo 16, Suurella näyttämöllä Kesto 2 h 20 min Rikosdraama
FI
33 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
90 views
Buy Ticket
Read More
Pikkurikoksia rakkaudessa
Pikkurikoksia rakkaudessa Lisan ja Tomin viisitoistavuotinen suhde saa yllättävän käänteen, kun Tom tapaturman seurauksena menettää muistinsa. Lisa yrittää palauttaa Tomin mieleen pariskunnan yhteistä historiaa ja jopa sitä, millainen Tom ylipäätään on. Arvoituksellinen teksti muistin häilymisestä uppoutuu pohdintaan pitkän parisuhteen luonteesta. Tiivistunnelmaiseksi trilleriksi kehittyvä esitys haastaa katsojan miettimään, mikä on totta, mitä on tapahtunut, kumpi pariskunnasta on oikeassa ja kumpi manipuloi kumpaa…. Suomen kantaesityksen ohjaa Anssi Valtonen, Eric-Emmanuel Schmittin alkuperäistekstin (Petits crimes conjugaux) on suomentanut Reita Lounatvuori. Käännöstyötä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto. käsikirjoitus Eric-Emmanuel Schmitt suomennos Reita Lounatvuori ohjaus Anssi Valtonen lavastus- ja pukusuunnittelu Annina Nevantaus valosuunnittelu Jonna Rautala äänisuunnittelu Lauri Malin (vier.) kampaus ja maskit Niina Vattulainen Rooleissa: LISA Hegy Tuusvuori TOM Asko Vaarala Näytelmän oikeuksia valvoo Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner Oy #pikkurikoksiarakkaudessajkl Ensi-ilta Paviljongin pienellä näyttämöllä pe 20.9.2024 klo 19 Liput peruslippu 35 € eläkeläiset 33 € alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12 + Eric-Emmanuel Schmitt on suuren suosion saavuttanutranskalainen filosofi ja kirjailija, jonka teoksia on käännetty 30 kielelle. Näytelmien lisäksi hän kirjoittaa romaaneja, esseitä ja elokuvakäsikirjoituksia. Jyväskylän kaupunginteatterissa on aiemmin (2007) nähty hänen näytelmänsä Arvoituksellisia muunnelmia
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Marie Antoinette
David AdjmiMARIE ANTOINETTE Ohjaus Taava Hakala– Aikansa suurin superjulkkis, joka tiputettiin jalustaltaan kovaa ja kolinalla. ”Katkaiskaa sen akan kaula!” David Adjmin näytelmä Marie Antoinette kertoo nuoresta Ranskan kuningattaresta, joka on hurjien ristipaineiden puristuksessa. Samaan aikaan kun monarkia vaatii kruununperillistä, joka ei vain ota syntyäkseen, on Ranskan poliittinen tilanne kuumentunut. Vallankumous lähestyy vääjäämättä ja kuninkaalliset halutaan mestata.Marie Antoinette oli aikansa suuri julkkis ja muodin edelläkävijä. Hänen tyyliään ihailtiin ja matkittiin. Hän oli estoton, valloittava ja hyvin naiivi nuori nainen.Kaupunginteatterin näyttämöllä nähdään anarkistista epookkidraamaa, johon on lisätty street dance -koreografiaa eli tiedossa on mukaansatempaavaa menoa ja aitoa ihmetystä. Versaillesin hovi ei ole koskaan näyttänyt tältä ja vallankumous saa katsojan niskakarvat pystyyn. Suurella näyttämöllä keikaroi ja meuhkaa suuri ensemble; kaikki näyttelijät, uudet kiinnitetyt kasvot sekä Savonian tanssinopettajaopiskelijat. Nimiroolissa nähdään upea Lotta Vaattovaara.Tervetuloa vallankumoukseen!
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Kaaos kulisseissa
Kaaos kulisseissaFarssi teatterin tekemisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Kun kirjoitat Googleen ”The funniest farce ever written” (suom. hauskin koskaan kirjoitettu farssi) saat hakutulokseksi Michael Fraynin vuonna 1982 kirjoittaman Noises off -komedian. Kouvolan Teatteriin näytelmä tulee nimellä Kaaos kulisseissa.Näytelmä kertoo teatteriryhmästä, joka epätoivon vimmalla koettaa saada esityskuntoon perinteistä ovifarssia. Milloin on hukassa repliikit ja rekvisiitat, milloin kokonainen näyttelijä. Eivätkä edes ovet aina toimi. Ohjaajan hermot ovat riekaleina sotkuisten ihmissuhteiden, temperamenttisen työyhteisön ja lähestyvän ensi-illan ristipaineessa.“Ja tämä kaikki on – hirvittävän hauskaa!” toteaa varsinaisen näytelmän ohjaaja Jukka Keinonen.“Jos teatterin tekeminen olisi niin kaoottista kuin tässä kuvataan, olisin jättänyt alan jo aikaa sitten. Samalla näytelmän ihmiset ovat tyyppeinä hyvin tunnistettavia ja rakastettavia. Kaaos kulisseissa on myös riemukas kuvaus työyhteisön erilaisista rooleista ja selviytymistaktiikoista.”Noises off on nähty suomalaisilla näyttämöillä vuosikymmenten varrella nimillä Ensimmäinen näytös, Ei ketään kotona, Saranat ja sardiinit, Tilanne päällään sekä Saako olla sardiini? Rakkaan lapsen nimilistaa täydentää Kouvolan Teatterin Kaaos kulisseissa, joka perustuu Mikko Koivusalon tuoreimpaan suomennokseen.Ensi-ilta 14.9.2024 suurella näyttämöllä.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Laura
Laura Mikä on sinun unelmiesi hinta? Harri on paiskinut koko ikänsä rakennusalan töitä kohoten apupojasta menestyväksi yrittäjäksi. Huipulla kilpailu on kuitenkin kovaa, ja ison rahan bisneksessä lakikirja on usein vain tiellä. Stressi ja unettomuus painavat Harria, eikä tilannetta helpota, kun yllätysvierailulle saapuu mies menneisyydestä perimään saataviaan. Harrin vaimo Reetta on ollut miehensä tukena ja kumppanina jo viisitoista vuotta, mutta Harrin todellinen intohimon kohde on hänen nuoruutensa rakastettu Laura. Haaskatuiksi kokemiensa vuosien paino harteillaan Harri haluaa repäistä itsensä irti vanhoista kuvioista, kääntää elämässään uuden sivun, kokea jotain todellista. Todellisuudessa on kuitenkin valuvika: se on arvaamaton. Pasi Lampelan uutuusdraama Laura on tiukasti etenevä, terävien käänteiden näytelmä vastuusta, häpeästä ja syyllisyydestä. Se kysyy, mikä on unelmiemme ja elämänvalintojemme hinta. Näytelmä on enemmän kuin perinteinen kolmiodraama; se kasvaa peilikuvaksi nykyajan rikkinäisen ihmisen jatkuvasti kasvavista paineista niin työelämässä kuin ihmissuhteissa. Onko se, mitä luulemme onnen täyttymykseksi, lopulta suurta harhaa? Jyväskylän kaupunginteatterin ja Kansallisteatterin yhteistuotantoa tähdittävät valovoimaiset näyttelijät molemmista teattereista. Kantaesitys Jyväskylän kaupunginteatterissa 31.10.2024 klo 19 Ensi-ilta Kansallisteatterissa keväällä 2025 Ohjaus ja käsikirjoitus Pasi Lampela Lavastussuunnittelu Markus Tsokkinen Pukusuunnittelu Tellervo Syrjäkari (JKT) Valosuunnittelu Japo Granlund (JKT) Äänisuunnittelu Juuso Voltti (vier.) Kampaus- ja maskeeraussuunnittelu Niina Vattulainen Rooleissa Maria Kuusiluoma (SKT), Hannu Lintukoski (JKT), Esa-Matti Long (SKT), Piia Mannisenmäki (JKT) ja Jukka-Pekka Mikkonen (JKT) Ensi-ilta 31.10.2024 klo 19 Paviljongin suurella näyttämöllä Liput peruslippu 35 € eläkeläiset 33 € alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12+
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Kuka pelkää Virginia Woolfia?
Kuka pelkää Virginia Woolfia on riemukkaan raivokas klassikko ja hurja ihmissuhdemittelö, jossa kahden eri-ikäisen pariskunnan huolettomasti alkanut yöllinen kohtaaminen etenee vääjäämättä keskelle myrskyn silmää.
Yön pikkutunteina, nuorten vieraidensa edessä, keski-ikäinen pariskunta George ja Martha aloittavat raivokkaan parisuhdemittelön, jonka pyörteissä myös nuoripari Nick ja Honey riisutaan vääjäämättä rooleistaan. Ja kun aamu sarastaa, ei kukaan heistä kävele uuteen päivään ennallaan.Näytelmäkirjailija Edward Albee palkittiin näytelmästä Tony-palkinnolla vuonna -63, ja Elisabeth Taylor sekä Sandy Dennis rooleistaan Oscareilla vuonna -66 tehdyssä maineikkaassa elokuvaversiossa.Näytelmä on voimakas, pureva ja koskettava kuvaus pitkän liiton monista puolista. Se on myös erinomainen esimerkki Albeen terävästä ja nokkelasta dialogista, joka haastaa, yllättää, huvittaa ja herkistää, ja kuvaa syvällisesti ihmisyyden ja parisuhteen monia ulottuvuuksia. Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? Kotkan Kaupunginteatterissa Naapurinäyttämöllä 7.9.2024 alkaen. Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valosuunnittelu Ville Virtanen Videosuunnittelu Ville Virtanen ja Linda Wallgren Musiikki Joonas Outakoski ja Stina Koistinen Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi, näyttämöruumiillinen ajattelu Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Kuolema Niilillä
KUOLEMA NIILILLÄMurder on the Nile by Agatha ChristieKirjailija: Agatha ChristieSuomennos: Aino Piirola (2022)Ohjaus: Pekka Laasonen (vier.)Lavastussuunnittelu: Oskari Löytönen (vier.)Pukusuunnittelu: Tiina ValkamaValosuunnittelu: Timo Alhanen (vier.)Äänisuunnittelu: Jukka KouhiaKampausten suunnittelu ja peruukit: Peppi PennanenMaskeerauksen suunnittelu: Eija Juhola-Al-JubooriEsitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyJännitysnäytelmä KUOLEMA NIILILLÄ pohjautuu Agatha Christien vuonna 1937 kirjoittamaan menestysromaaniin ja teos nähdään nyt ensimmäistä kertaa suomeksi teatterin lavalla! Tarinassa turisteille suunnattu idyllinen lomamatka Egyptin Niilillä seilaavalla jokilaivalla muuttuu äkkiä todelliseksi murhaajajahdiksi, kun erään pariskunnan häämatkalla alkaa tapahtua yllättäviä asioita. Nopeat ja arvaamattomat käänteet saavat katsojan pään pyörälle aina viimeiseen loppuratkaisuun saakka!
FI
85 views
Buy Ticket
Read More
Taru sormusten herrasta
Tampereen Teatteri & Tampere-talo ylpeänä esittävät: Taru Sormusten herrasta™Tampereen Teatteri ja Tampere-talo kutsuvat sinut elämäsi seikkailuun, kun J. R. R. Tolkienin rakastettu klassikko Taru Sormusten herrasta™ saa maailman kantaesityksensä Tampere-talon Ison salin näyttämöllä 23. elokuuta 2024. Esityksiä on aikavälillä 22.8.2024–11.1.2025 yhteensä 33.Kesto n. 4 tuntia sisältäen kaksi väliaikaa. Teosta suositellaan kouluikäisestä ylöspäin. Esityskieli on suomi. Esityksessä käytetään voimakkaita valoefektejä ja teatterisavua.LiputPerusliput 89/79/69 €Eläkeläiset 85/75/65 €Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat 79/69/59 €Työttömät 84/74/64 €Varauduthan esittämään alennuslippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelijakortti) Tampere-talon henkilökunnalle.Huomioithan, että pyörätuolipaikat on tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka käyttävät pyörätuolia.Tampereen Teatterin Klubilaiset ja Tampere-talon kanta-asiakkaatPerusliput 85,50/75,50/65,50 €Eläkeläiset 84/74/64 €Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat 75,50/65,50/55,50 €Tampereen Teatterin Klubilaisten erityishintaiset liput ovat ostettavissa ainoastaan Kulttuurimyymälä Aplodinlipunmyynnistä. Tampere-talon kanta-asiakkaiden erityishintaiset liput ovat ostettavissa ainoastaan Tampere-talon lipunmyynnistä.JoustoliputJoustoliput (valitsemasi lipputyyppi + 5 € joustomaksua) voi vaihtaa toiseen esitykseen vähintään viikkoa ennen alkuperäistä esityspäivää. Ilman joustolippua lipun vaihtomaksu on 10 €/lippu.Tracon-näytös pe 6.9.2024Anime- ja roolipelitapahtuma Tracon järjestetään Tampere-talossa viikonloppuna 6.–8.9.2024. Tapahtumaan osallistuvien on mahdollista ostaa tapahtumalippu, joka sisältää Taru Sormusten herrasta -näytöksen perjantaina 6. syyskuuta 2024 klo 18.Huomioithan, että kyseiseen näytökseen ei voi ostaa pelkkiä teatterilippuja, vaan lipun hintaan kuuluu aina joko perjantaipäivän tai koko viikonlopun sisäänpääsy Tracon-tapahtumaan. Hinnat ovat samat aikuisille, lapsille, opiskelijoille ja eläkeläisille.Taru Sormusten herrasta -lippu + Tracon-tapahtuman perjantailippu 84/94/104 €Taru Sormusten herrasta -lippu + Tracon-tapahtuman viikonloppulippu 109/119/129 €Ryhmäliput Yli 10 hengen ryhmät voivat asioida suoraan Tampereen Teatterin tai Tampere-talon ryhmämyynnin kanssa. Myönnämme vähintään 30 hengen ryhmille tuntuvan ennakko-ostajan edun, kun lunastatte lippunne 31.12.2023 mennessä. Kysy meiltä lisätietoja!Tampereen Teatteri: myyntipalvelu@tampereenteatteri.fi tai puh. +358 10 346 2400 (ma–pe klo 9–16Tampere-talo: ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16)Taru Sormusten herrasta™Hobitit, haltiat, örkit, entit ja muut hahmot heräävät henkiin, kun englantilaisen J. R. R. Tolkienin eeppinen fantasiaseikkailu Taru Sormusten herrasta™ muuntuu näyttämölle täysin ennennäkemättömällä tavalla. Ainutlaatuisessa suurtuotannossa yhdistyvät ikimuistoinen teatteritaide, Tuomas Kantelisen teosta varten säveltämä ja Tampere Filharmonian tulkitsema musiikki sekä Sorin Sirkuksen hämmästyttävä sirkustaide.Tampereen Teatterin ja Tampere-talon tuottaman suurteoksen ohjaa Mikko Kanninen ja näyttämölle sovittaa Kersti Juvan suomennoksen pohjalta Sami Keski-Vähälä. Tampere Filharmoniaa johtaa Jonas Rannila. Päärooleissa loistavat mm. Ella Mettänen (Frodo), Antti Reini (Aragorn), Ville Majamaa (Gandalf) ja Risto Korhonen (Klonkku).Perustuu J. R. R. Tolkienin teokseen The Lord of the Rings™, jonka oikeudet on lisensoinut Middle-earth Enterprises. Teoksen esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.Tuotanto Tampereen Teatteri & Tampere-talo
FI
125 views
Buy Ticket
Read More
Vaikutus
VAIKUTUSSuomen kantaesitys 14.9.2024Kaksi nuorta vapaaehtoista osallistuu lääketutkimukseen. Sen aikana he rakastuvat vastoin kokeen sääntöjä. Ovatko heidän tunteensa aitoja vai testattavan masennuslääkkeen sivuvaikutus? Nuorten kielletty rakkaus pakottaa koetta valvovat lääkärit kipeiden eettisten kysymysten äärelle. Mitä rakkaus on? Onko se pelkkää dopamiinimyrskyä? Voiko ihmisen sisintä, ydintä, erottaa neurokemiasta? Ja annettiinko jommallekummalle lumelääkettä?Lucy Prebblen kirjoittama Vaikutus (The Effect) on monikerroksinen, viihdyttävä ja syvällinen näytelmä. Se kuvaa viisaasti ja empaattisesti sekä rakkauden pyörryttävää ihmettä että masennuksen kauhistuttavaa autiomaata.Lääkekokeessa toisiinsa hullaantuvia nuoria näyttelevät Roderick Kabanga ja Anna Böhm. Lääkäreinä, joiden menneisyydestä paljastuu yllättäviä yhteyksiä, nähdään Elsa Saisio ja Mikko Nousiainen.Kirjoittanut: Lucy PrebbleSuomentanut: Reita LounatvuoriOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Elsa Saisio, Mikko Nousiainen, Anna Böhm ja Roderick KabangaSkenografia: Anna SinkkonenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
41 views
Buy Ticket
Read More
Taru sormusten herrasta
Tampereen Teatteri & Tampere-talo ylpeänä esittävät: Taru Sormusten herrasta™Tampereen Teatteri ja Tampere-talo kutsuvat sinut elämäsi seikkailuun, kun J. R. R. Tolkienin rakastettu klassikko Taru Sormusten herrasta™ saa maailman kantaesityksensä Tampere-talon Ison salin näyttämöllä 23. elokuuta 2024. Esityksiä on aikavälillä 22.8.2024–11.1.2025 yhteensä 33.Kesto n. 4 tuntia sisältäen kaksi väliaikaa. Teosta suositellaan kouluikäisestä ylöspäin. Esityskieli on suomi. Esityksessä käytetään voimakkaita valoefektejä ja teatterisavua.LiputPerusliput 89/79/69 €Eläkeläiset 85/75/65 €Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat 79/69/59 €Työttömät 84/74/64 €Varauduthan esittämään alennuslippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelijakortti) Tampere-talon henkilökunnalle.Huomioithan, että pyörätuolipaikat on tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka käyttävät pyörätuolia.Tampereen Teatterin KlubilaisetPerusliput 85,50/75,50/65,50 €Eläkeläiset 84/74/64 €Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat 75,50/65,50/55,50 €Tampereen Teatterin Klubilaisten erityishintaiset liput ovat ostettavissa ainoastaan Kulttuurimyymälä Aplodin lipunmyynnistä.Tampere-talon kanta-asiakkaatPerusliput 85,50/75,50/65,50 €Tampere-talon kanta-asiakkaiden erityishintaiset liput ovat ostettavissa ainoastaan Tampere-talon lipunmyynnistä. Huomioithan, että Tampere-talon kanta-asiakkaat eivät saa alennusta eläkeläisten, opiskelijoiden tai lasten lipuista.JoustoliputJoustoliput (valitsemasi lipputyyppi + 5 € joustomaksua) voi vaihtaa toiseen esitykseen vähintään viikkoa ennen alkuperäistä esityspäivää. Ilman joustolippua lipun vaihtomaksu on 10 €/lippu.Tracon-näytös pe 6.9.2024Anime- ja roolipelitapahtuma Tracon järjestetään Tampere-talossa viikonloppuna 6.–8.9.2024. Tapahtumaan osallistuvien on mahdollista ostaa tapahtumalippu, joka sisältää Taru Sormusten herrasta -näytöksen perjantaina 6. syyskuuta 2024 klo 18.Huomioithan, että kyseiseen näytökseen ei voi ostaa pelkkiä teatterilippuja, vaan lipun hintaan kuuluu aina joko perjantaipäivän tai koko viikonlopun sisäänpääsy Tracon-tapahtumaan. Hinnat ovat samat aikuisille, lapsille, opiskelijoille ja eläkeläisille.Taru Sormusten herrasta -lippu + Tracon-tapahtuman perjantailippu 84/94/104 €Taru Sormusten herrasta -lippu + Tracon-tapahtuman viikonloppulippu 109/119/129 €Ryhmäliput Yli 10 hengen ryhmät voivat asioida suoraan Tampereen Teatterin tai Tampere-talon ryhmämyynnin kanssa. Myönnämme vähintään 30 hengen ryhmille tuntuvan ennakko-ostajan edun, kun lunastatte lippunne 31.12.2023 mennessä. Kysy meiltä lisätietoja!Tampereen Teatteri: myyntipalvelu@tampereenteatteri.fi tai puh. +358 10 346 2400 (ma–pe klo 9–16Tampere-talo: ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16)Taru Sormusten herrasta™Hobitit, haltiat, örkit, entit ja muut hahmot heräävät henkiin, kun englantilaisen J. R. R. Tolkienin eeppinen fantasiaseikkailu Taru Sormusten herrasta™ muuntuu näyttämölle täysin ennennäkemättömällä tavalla. Ainutlaatuisessa suurtuotannossa yhdistyvät ikimuistoinen teatteritaide, Tuomas Kantelisen teosta varten säveltämä ja Tampere Filharmonian tulkitsema musiikki sekä Sorin Sirkuksen hämmästyttävä sirkustaide.Tampereen Teatterin ja Tampere-talon tuottaman suurteoksen ohjaa Mikko Kanninen ja näyttämölle sovittaa Kersti Juvan suomennoksen pohjalta Sami Keski-Vähälä. Tampere Filharmoniaa johtaa Jonas Rannila. Päärooleissa loistavat mm. Ella Mettänen (Frodo), Antti Reini (Aragorn), Ville Majamaa (Gandalf) ja Risto Korhonen (Klonkku).Perustuu J. R. R. Tolkienin teokseen The Lord of the Rings™, jonka oikeudet on lisensoinut Middle-earth Enterprises. Teoksen esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.Tuotanto Tampereen Teatteri & Tampere-talo
FI
103 views
Buy Ticket
Read More
Vaikutus
VAIKUTUSSuomen kantaesitys 14.9.2024Kaksi nuorta vapaaehtoista osallistuu lääketutkimukseen. Sen aikana he rakastuvat vastoin kokeen sääntöjä. Ovatko heidän tunteensa aitoja vai testattavan masennuslääkkeen sivuvaikutus? Nuorten kielletty rakkaus pakottaa koetta valvovat lääkärit kipeiden eettisten kysymysten äärelle. Mitä rakkaus on? Onko se pelkkää dopamiinimyrskyä? Voiko ihmisen sisintä, ydintä, erottaa neurokemiasta? Ja annettiinko jommallekummalle lumelääkettä?Lucy Prebblen kirjoittama Vaikutus (The Effect) on monikerroksinen, viihdyttävä ja syvällinen näytelmä. Se kuvaa viisaasti ja empaattisesti sekä rakkauden pyörryttävää ihmettä että masennuksen kauhistuttavaa autiomaata.Lääkekokeessa toisiinsa hullaantuvia nuoria näyttelevät Roderick Kabanga ja Anna Böhm. Lääkäreinä, joiden menneisyydestä paljastuu yllättäviä yhteyksiä, nähdään Elsa Saisio ja Mikko Nousiainen.Kirjoittanut: Lucy PrebbleSuomentanut: Reita LounatvuoriOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Elsa Saisio, Mikko Nousiainen, Anna Böhm ja Roderick KabangaSkenografia: Anna SinkkonenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
42 views
Buy Ticket
Read More
Taru sormusten herrasta
Tampereen Teatteri & Tampere-talo ylpeänä esittävät: Taru Sormusten herrasta™Tampereen Teatteri ja Tampere-talo kutsuvat sinut elämäsi seikkailuun, kun J. R. R. Tolkienin rakastettu klassikko Taru Sormusten herrasta™ saa maailman kantaesityksensä Tampere-talon Ison salin näyttämöllä 23. elokuuta 2024. Esityksiä on aikavälillä 22.8.2024–11.1.2025 yhteensä 33.Kesto n. 4 tuntia sisältäen kaksi väliaikaa. Teosta suositellaan kouluikäisestä ylöspäin. Esityskieli on suomi. Esityksessä käytetään voimakkaita valoefektejä ja teatterisavua.LiputPerusliput 89/79/69 €Eläkeläiset 85/75/65 €Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat 79/69/59 €Työttömät 84/74/64 €Varauduthan esittämään alennuslippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelijakortti) Tampere-talon henkilökunnalle.Huomioithan, että pyörätuolipaikat on tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka käyttävät pyörätuolia.Tampereen Teatterin Klubilaiset ja Tampere-talon kanta-asiakkaatPerusliput 85,50/75,50/65,50 €Eläkeläiset 84/74/64 €Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat 75,50/65,50/55,50 €Tampereen Teatterin Klubilaisten erityishintaiset liput ovat ostettavissa ainoastaan Kulttuurimyymälä Aplodinlipunmyynnistä. Tampere-talon kanta-asiakkaiden erityishintaiset liput ovat ostettavissa ainoastaan Tampere-talon lipunmyynnistä.JoustoliputJoustoliput (valitsemasi lipputyyppi + 5 € joustomaksua) voi vaihtaa toiseen esitykseen vähintään viikkoa ennen alkuperäistä esityspäivää. Ilman joustolippua lipun vaihtomaksu on 10 €/lippu.Tracon-näytös pe 6.9.2024Anime- ja roolipelitapahtuma Tracon järjestetään Tampere-talossa viikonloppuna 6.–8.9.2024. Tapahtumaan osallistuvien on mahdollista ostaa tapahtumalippu, joka sisältää Taru Sormusten herrasta -näytöksen perjantaina 6. syyskuuta 2024 klo 18.Huomioithan, että kyseiseen näytökseen ei voi ostaa pelkkiä teatterilippuja, vaan lipun hintaan kuuluu aina joko perjantaipäivän tai koko viikonlopun sisäänpääsy Tracon-tapahtumaan. Hinnat ovat samat aikuisille, lapsille, opiskelijoille ja eläkeläisille.Taru Sormusten herrasta -lippu + Tracon-tapahtuman perjantailippu 84/94/104 €Taru Sormusten herrasta -lippu + Tracon-tapahtuman viikonloppulippu 109/119/129 €Ryhmäliput Yli 10 hengen ryhmät voivat asioida suoraan Tampereen Teatterin tai Tampere-talon ryhmämyynnin kanssa. Myönnämme vähintään 30 hengen ryhmille tuntuvan ennakko-ostajan edun, kun lunastatte lippunne 31.12.2023 mennessä. Kysy meiltä lisätietoja!Tampereen Teatteri: myyntipalvelu@tampereenteatteri.fi tai puh. +358 10 346 2400 (ma–pe klo 9–16Tampere-talo: ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16)Taru Sormusten herrasta™Hobitit, haltiat, örkit, entit ja muut hahmot heräävät henkiin, kun englantilaisen J. R. R. Tolkienin eeppinen fantasiaseikkailu Taru Sormusten herrasta™ muuntuu näyttämölle täysin ennennäkemättömällä tavalla. Ainutlaatuisessa suurtuotannossa yhdistyvät ikimuistoinen teatteritaide, Tuomas Kantelisen teosta varten säveltämä ja Tampere Filharmonian tulkitsema musiikki sekä Sorin Sirkuksen hämmästyttävä sirkustaide.Tampereen Teatterin ja Tampere-talon tuottaman suurteoksen ohjaa Mikko Kanninen ja näyttämölle sovittaa Kersti Juvan suomennoksen pohjalta Sami Keski-Vähälä. Tampere Filharmoniaa johtaa Jonas Rannila. Päärooleissa loistavat mm. Ella Mettänen (Frodo), Antti Reini (Aragorn), Ville Majamaa (Gandalf) ja Risto Korhonen (Klonkku).Perustuu J. R. R. Tolkienin teokseen The Lord of the Rings™, jonka oikeudet on lisensoinut Middle-earth Enterprises. Teoksen esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.Tuotanto Tampereen Teatteri & Tampere-talo
FI
123 views
Buy Ticket
Read More
Kuka pelkää Virginia Woolfia?
Kuka pelkää Virginia Woolfia on riemukkaan raivokas klassikko ja hurja ihmissuhdemittelö, jossa kahden eri-ikäisen pariskunnan huolettomasti alkanut yöllinen kohtaaminen etenee vääjäämättä keskelle myrskyn silmää.
Yön pikkutunteina, nuorten vieraidensa edessä, keski-ikäinen pariskunta George ja Martha aloittavat raivokkaan parisuhdemittelön, jonka pyörteissä myös nuoripari Nick ja Honey riisutaan vääjäämättä rooleistaan. Ja kun aamu sarastaa, ei kukaan heistä kävele uuteen päivään ennallaan.Näytelmäkirjailija Edward Albee palkittiin näytelmästä Tony-palkinnolla vuonna -63, ja Elisabeth Taylor sekä Sandy Dennis rooleistaan Oscareilla vuonna -66 tehdyssä maineikkaassa elokuvaversiossa.Näytelmä on voimakas, pureva ja koskettava kuvaus pitkän liiton monista puolista. Se on myös erinomainen esimerkki Albeen terävästä ja nokkelasta dialogista, joka haastaa, yllättää, huvittaa ja herkistää, ja kuvaa syvällisesti ihmisyyden ja parisuhteen monia ulottuvuuksia. Edward Albeen Kuka pelkää Virginia Woolfia? Kotkan Kaupunginteatterissa Naapurinäyttämöllä 7.9.2024 alkaen. Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Ihan pienet luut
IHAN PIENET LUUTKantaesitys 16.11.2024Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle. Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen. Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme. Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?Tyttöjen rooleissa nähdään Pihla Penttinen ja Hanna Vahtikari, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Ria Katajan kanssa.Kirjoittaneet: Ria Kataja, Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariOhjannut: Ria KatajaNäyttämöllä: Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariLavastus: Annukka PykäläinenPukusuunnittelu: Riitta RöpelinenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Musiikin sävellys: Marzi Nyman
FI
47 views
Buy Ticket
Read More
EICHMANN - MISTÄ YÖ ALKAA
Tampereen ensi-ilta 6.9.2024 Eino Salmelaisen näyttämöllä.Stefano MassiniEichmann ‒ mistä yö alkaaEsitys pahuudesta ja vastuustaMistä yö alkaa ‒ tai kenestä?Se voi alkaa yhdestä ihmisestä, mutta ilman muita se ei jatku. Esitys pohtii pahuuden muuttumista arkipäiväiseksi. Se voisi kertoa mistä tahansa aatteesta tai liikkeestä.Stefano Massinin näytelmän ytimessä on yhden ihmisen rooli. Hän voi olla joukon ensimmäinen. Tai sadas. Tai tuhannes. Kukaan ei yksin käännä historian kulkua. Aina tarvitaan muita, ja jokaisella heistä on vastuu.Hannah Arendt paljastaa kysymyksillään ja kommenteillaan Adolf Eichmannin roolin natsivallan synnyssä ja kasvussa. Eichmann vetäytyy muiden selän taakse: hän ei ole päättänyt mitään, hän on vain toteuttanut toisten tekemiä päätöksiä.Näin aatteet leviävät ja jonkin ryhmän valta kasvaa. Samankaltainen kehityskulku on mahdollinen myös nykyisin. Ihmisten historian taju hämärtyy, ja jonkun mielestä fanaattinen nationalismi ei ehkä olekaan kovin paha asia. Ja kun samanmielisiä löytyy, historian opetukset menettävät merkityksensä. Kyseenalaisten poliittisten tavoitteiden varjolla työnnetään syrjään oman lähipiirin ulkopuolelle jäävien oikeudet ja ihmisarvo. Voisiko näin käydä tämän päivän Suomessa?Kun valtaa on tarjolla, sitä on ilo käyttää. Kun sen käyttö karkaa käsistä, kukaan ei ilmoittaudu syylliseksi.Eichmann ‒ mistä yö alkaa -esityksen ohjaa Kari Paukkunen, ja sen rooleissa loistavat Seela Sella ja Timo Torikka.Tampereen ensi-ilta TTT:n Eino Salmelaisen näyttämöllä syksyllä 2024TyöryhmäRooleissa Seela Sella ja Timo TorikkaKäsikirjoitus Stefano Massini Ohjaus Kari Paukkunen Suomennos Leena Taavitsainen Lavastus- ja valosuunnittelu Mikki Kunttu Puku- ja naamiointisuunnittelu Auli Turtiainen Äänisuunnittelu Tuomas Fränti Ohjaajan assistentti Sanna Breilin Tuottaja Kulttuurikone, yhteistyössä Suomen Kansallisteatteri ja Tampereen Työväen Teatteri
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
VALKOINEN TALO
VALKOINEN TALO
” Mä olin 8 vuotta kansanedustaja ja lähes poikkeuksetta ainoa huoneessa. ”
Valkoinen talo jatkaa Jani Toivolan kiiteltyjen sooloteosten
Rakkaudesta, sekä Pantteri ja minä menestyksekästä sarjaa. Valkoinen
talo kuitenkin kutsuu yleisönsä uudenlaisen pöytään. Teos tutkii
millaista on kasvaa ja elää ainoana mustana valkoisessa yhteiskunnassa.
Valkoinen talo on tarina vallasta ja vapautumisesta sekä
ulkopuolisuudesta, jonka äärellä on lähes mahdotonta hengittää. Se on
tarina ihosta ja sen historiasta. Vihasta joka etsii ulospääsyä sekä
pyrkimyksestä antaa anteeksi. Vai tarvitseeko kaikkea antaa
anteeksi? Voiko kaikkea antaa anteeksi?
” On helpompi painaa alas ja olla hiljaa. Keskittyä siltojen
rakentamiseen. Eihän maailmasta tulis mitään ilman meitä
kohtikurottautujia. Mutta mitä tapahtuu kaikelle sille mitä ei koskaan
sanottu ääneen? Sukupolvi toisensa jälkeen mykkänä vihasta. Musta tuntuu
että nyt on tullut aika rikkoa hiljaisuus. Siinä samassa
ylitsepääsemättömältä tuntuvassa hetkessä on myös toivo, kivun jälkeiset
rauniot sekä uuden alku. Ensimmäinen katse ja kurottautuminen. Yhteinen
pöytä ja tulevaisuuden ensimmäinen ilta. ”
Esityksen kesto arviolta 2 tuntia (sisältää väliajan)
Lavalla: Jani Toivola
Käsikirjoitus: Jani Toivola
Dramaturgia: Helmi Kekkonen
Liikkeen ohjaus: Natasha Lommi ja Misa Lommi
Ääni: Olesia Åsa Kova
Valosuunnittelu: Pinja Kokkonen, Ellen Virman
Puvustus: Claudia CifuKesto n. 2 h sisältäen väliajan.
Lisätietoa esteettömyydestä: https://www.kokoteatteri.fi/esteettömyys
Mikäli tarvitset esteetöntä kulkua toimi näin:Osta lippu ja ilmoita tämän jälkeen toimisto@kokoteatteri.fi osoitteeseen, että tarvitset esteettömän kulun esitykseen. Saat vastauksena tarkemmat toimintaohjeet. Ilmoitathan samassa sähköpostissa mikäli tarvitset erityisjärjestelyjä katsomossa kuten paikan pyörätuolille tai paikan eturivistä. Lisäksi voitte kertoa, mikäli kanssanne tulee henkilökohtainen avustaja. Avustaja pääsee esityksiin ilmaiseksi. Lisätietoja esteettömyydestä tai muista asioista sähköpostilla osoitteesta toimisto@kokoteatteri.fi.
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Pikkurikoksia rakkaudessa
Pikkurikoksia rakkaudessa Lisan ja Tomin viisitoistavuotinen suhde saa yllättävän käänteen, kun Tom tapaturman seurauksena menettää muistinsa. Lisa yrittää palauttaa Tomin mieleen pariskunnan yhteistä historiaa ja jopa sitä, millainen Tom ylipäätään on. Arvoituksellinen teksti muistin häilymisestä uppoutuu pohdintaan pitkän parisuhteen luonteesta. Tiivistunnelmaiseksi trilleriksi kehittyvä esitys haastaa katsojan miettimään, mikä on totta, mitä on tapahtunut, kumpi pariskunnasta on oikeassa ja kumpi manipuloi kumpaa…. Suomen kantaesityksen ohjaa Anssi Valtonen, Eric-Emmanuel Schmittin alkuperäistekstin (Petits crimes conjugaux) on suomentanut Reita Lounatvuori. Käännöstyötä on tukenut Suomen Kulttuurirahasto. käsikirjoitus Eric-Emmanuel Schmitt suomennos Reita Lounatvuori ohjaus Anssi Valtonen lavastus- ja pukusuunnittelu Annina Nevantaus valosuunnittelu Jonna Rautala äänisuunnittelu Lauri Malin (vier.) kampaus ja maskit Niina Vattulainen Rooleissa: LISA Hegy Tuusvuori TOM Asko Vaarala Näytelmän oikeuksia valvoo Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner Oy #pikkurikoksiarakkaudessajkl Ensi-ilta Paviljongin pienellä näyttämöllä pe 20.9.2024 klo 19 Liput peruslippu 35 € eläkeläiset 33 € alennuslippu 25 € Ikäsuositus 12 + Eric-Emmanuel Schmitt on suuren suosion saavuttanutranskalainen filosofi ja kirjailija, jonka teoksia on käännetty 30 kielelle. Näytelmien lisäksi hän kirjoittaa romaaneja, esseitä ja elokuvakäsikirjoituksia. Jyväskylän kaupunginteatterissa on aiemmin (2007) nähty hänen näytelmänsä Arvoituksellisia muunnelmia
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Taru sormusten herrasta
Tampereen Teatteri & Tampere-talo ylpeänä esittävät: Taru Sormusten herrasta™Tampereen Teatteri ja Tampere-talo kutsuvat sinut elämäsi seikkailuun, kun J. R. R. Tolkienin rakastettu klassikko Taru Sormusten herrasta™ saa maailman kantaesityksensä Tampere-talon Ison salin näyttämöllä 23. elokuuta 2024. Esityksiä on aikavälillä 22.8.2024–11.1.2025 yhteensä 33.Kesto n. 4 tuntia sisältäen kaksi väliaikaa. Teosta suositellaan kouluikäisestä ylöspäin. Esityskieli on suomi. Esityksessä käytetään voimakkaita valoefektejä ja teatterisavua.LiputPerusliput 89/79/69 €Eläkeläiset 85/75/65 €Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat 79/69/59 €Työttömät 84/74/64 €Varauduthan esittämään alennuslippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelijakortti) Tampere-talon henkilökunnalle.Huomioithan, että pyörätuolipaikat on tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka käyttävät pyörätuolia.Tampereen Teatterin Klubilaiset ja Tampere-talon kanta-asiakkaatPerusliput 85,50/75,50/65,50 €Eläkeläiset 84/74/64 €Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat 75,50/65,50/55,50 €Tampereen Teatterin Klubilaisten erityishintaiset liput ovat ostettavissa ainoastaan Kulttuurimyymälä Aplodinlipunmyynnistä. Tampere-talon kanta-asiakkaiden erityishintaiset liput ovat ostettavissa ainoastaan Tampere-talon lipunmyynnistä.JoustoliputJoustoliput (valitsemasi lipputyyppi + 5 € joustomaksua) voi vaihtaa toiseen esitykseen vähintään viikkoa ennen alkuperäistä esityspäivää. Ilman joustolippua lipun vaihtomaksu on 10 €/lippu.Tracon-näytös pe 6.9.2024Anime- ja roolipelitapahtuma Tracon järjestetään Tampere-talossa viikonloppuna 6.–8.9.2024. Tapahtumaan osallistuvien on mahdollista ostaa tapahtumalippu, joka sisältää Taru Sormusten herrasta -näytöksen perjantaina 6. syyskuuta 2024 klo 18.Huomioithan, että kyseiseen näytökseen ei voi ostaa pelkkiä teatterilippuja, vaan lipun hintaan kuuluu aina joko perjantaipäivän tai koko viikonlopun sisäänpääsy Tracon-tapahtumaan. Hinnat ovat samat aikuisille, lapsille, opiskelijoille ja eläkeläisille.Taru Sormusten herrasta -lippu + Tracon-tapahtuman perjantailippu 84/94/104 €Taru Sormusten herrasta -lippu + Tracon-tapahtuman viikonloppulippu 109/119/129 €Ryhmäliput Yli 10 hengen ryhmät voivat asioida suoraan Tampereen Teatterin tai Tampere-talon ryhmämyynnin kanssa. Myönnämme vähintään 30 hengen ryhmille tuntuvan ennakko-ostajan edun, kun lunastatte lippunne 31.12.2023 mennessä. Kysy meiltä lisätietoja!Tampereen Teatteri: myyntipalvelu@tampereenteatteri.fi tai puh. +358 10 346 2400 (ma–pe klo 9–16Tampere-talo: ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16)Taru Sormusten herrasta™Hobitit, haltiat, örkit, entit ja muut hahmot heräävät henkiin, kun englantilaisen J. R. R. Tolkienin eeppinen fantasiaseikkailu Taru Sormusten herrasta™ muuntuu näyttämölle täysin ennennäkemättömällä tavalla. Ainutlaatuisessa suurtuotannossa yhdistyvät ikimuistoinen teatteritaide, Tuomas Kantelisen teosta varten säveltämä ja Tampere Filharmonian tulkitsema musiikki sekä Sorin Sirkuksen hämmästyttävä sirkustaide.Tampereen Teatterin ja Tampere-talon tuottaman suurteoksen ohjaa Mikko Kanninen ja näyttämölle sovittaa Kersti Juvan suomennoksen pohjalta Sami Keski-Vähälä. Tampere Filharmoniaa johtaa Jonas Rannila. Päärooleissa loistavat mm. Ella Mettänen (Frodo), Antti Reini (Aragorn), Ville Majamaa (Gandalf) ja Risto Korhonen (Klonkku).Perustuu J. R. R. Tolkienin teokseen The Lord of the Rings™, jonka oikeudet on lisensoinut Middle-earth Enterprises. Teoksen esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.Tuotanto Tampereen Teatteri & Tampere-talo
FI
130 views
Buy Ticket
Read More
Tiranan sydän
Pajtim StatovciTiranan sydänPakomatka minuuteenKantaesitys Finlandia-palkitun Pajtim Statovcin romaanista tuo näyttämölle Bujarin karun elämäntarinan, joka kuljettaa läpi vaihtuvien maiden ja identiteettien.Vielä yksi tarina. Albaanien historiastako? Vai minun perheeni tarina? Tarina minusta ja Agimista. Miehestä ja naisesta sisälläni. Vai häpeästä ja tästä loputtomasta pakomatkasta? Tiedäthän, että mitä enemmän kerron, sitä enemmän valehtelen.Bujarin tarina on palasina ympäri maailmaa. Se alkaa Albaniasta, jossa kommunistinen diktatuuri romahtaa, isä kuolee ja ystävä Agim elää väärässä sukupuolessa. Bujar ja Agim karkaavat länteen rakentamaan parempaa elämää, mutta unelmat pysyvät tavoittamattomissa, vaikka heidän uhraustensa paino kasvaa. Bujar rakentaa identiteettiään ja omaksuu uusia rooleja sitä mukaan, kun maat ja ihmiset hänen ympärillään vaihtuvat. Lopulta elämä kuljettaa Bujarin Suomeen.Kantaesitys perustuu Finlandia-palkitun kirjailijan Pajtim Statovcin romaaniin Tiranan sydän (2016). Näyttämölle sen on dramatisoinut Rasmus Arikka ja esityksen ohjaa David Sandqvist. Näytelmän keskiössä on identiteetin rakentuminen ja uudelleenmäärittely erityisesti sukupuolen, seksuaalisuuden ja etnisyyden näkökulmasta. Miten kohtaamamme tragediat muovaavat meitä ja kenellä on oikeus määritellä identiteettimme? Rooleissa nähdään muun muassa Niki Rautén, Saban Ramadani ja Ella Lymi.TekijätAlkuperäisteos Pajtim StatovciDramatisointi Rasmus ArikkaOhjaus David SandqvistLavastus Jani UljasPuvustus Tuomas LampinenValosuunnittelu Jari SipiläÄänisuunnittelu Jari TengströmNaamioinnin suunnittelu Petriina SuomelaRooleissa Niki Rautén, Saban Ramadani, Ella Lymi, Minna Hämäläinen, Sami Lalou, Ulla Koivuranta, Kimmo Rasila, Ulla Reinikainen, Riitta SalminenPieni näyttämöEnsi-ilta 21.8.2024DraamaS13+
FI
29 views
Buy Ticket
Read More
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valosuunnittelu Ville Virtanen Videosuunnittelu Ville Virtanen ja Linda Wallgren Musiikki Joonas Outakoski ja Stina Koistinen Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi, näyttämöruumiillinen ajattelu Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Marie Antoinette
David AdjmiMARIE ANTOINETTE Ohjaus Taava Hakala– Aikansa suurin superjulkkis, joka tiputettiin jalustaltaan kovaa ja kolinalla. ”Katkaiskaa sen akan kaula!” David Adjmin näytelmä Marie Antoinette kertoo nuoresta Ranskan kuningattaresta, joka on hurjien ristipaineiden puristuksessa. Samaan aikaan kun monarkia vaatii kruununperillistä, joka ei vain ota syntyäkseen, on Ranskan poliittinen tilanne kuumentunut. Vallankumous lähestyy vääjäämättä ja kuninkaalliset halutaan mestata.Marie Antoinette oli aikansa suuri julkkis ja muodin edelläkävijä. Hänen tyyliään ihailtiin ja matkittiin. Hän oli estoton, valloittava ja hyvin naiivi nuori nainen.Kaupunginteatterin näyttämöllä nähdään anarkistista epookkidraamaa, johon on lisätty street dance -koreografiaa eli tiedossa on mukaansatempaavaa menoa ja aitoa ihmetystä. Versaillesin hovi ei ole koskaan näyttänyt tältä ja vallankumous saa katsojan niskakarvat pystyyn. Suurella näyttämöllä keikaroi ja meuhkaa suuri ensemble; kaikki näyttelijät, uudet kiinnitetyt kasvot sekä Savonian tanssinopettajaopiskelijat. Nimiroolissa nähdään upea Lotta Vaattovaara.Tervetuloa vallankumoukseen!
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!
FI
103 views
Buy Ticket
Read More
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
38 views
Buy Ticket
Read More
Orlando
Aikakausien halki kulkeva rakkausAatelisnuorukainen Orlando lähtee etsimään itseään halki vuosisatojen, rakastaa niin ihmisiä kuin runouttakin, pettyy niin ihmisiin kuin runouteenkin, löytää itsensä kaukaisilta mailta ja tutuilta kotikonnuilta, aina uudestaan tutun tammipuun syleilystä. Orlando on fantastinen teatterileikki, Peer Gyntmäinen kohtalonmatka ja ajaton nostalgiatrippi siihen mikä ei muutu: ihminen.ENSI-ILTA 9.10. 2024 PIENI NÄYTTÄMÖALKUPERÄISTEOS Virginia WoolfSUOMENNOS Kirsti SimonsuuriSOVITUS Tommi KainulainenOHJAUS Emma MattilaLAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Tiina Hauta-ahoVALOSUUNNITTELU Harri PeltonenÄÄNISUUNNITTELU Tatu VirtamoNAAMIOINNIN SUUNNITTELU Anu ReijonenROOLEISSA Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Mikko Jurkka, Vilma Kinnunen, Aurora Manninen ja Miikka Wallin
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Väylä
VÄYLÄRosa Liksomin kiitettyyn ja palkittuun romaaniin perustuva Väylä kuvaa sodan mullistaman maailman pienen ihmisen näkökulmasta. Se on rujonkaunis kasvukertomus, jossa metsän polut ovat yhtä tärkeitä kuin pommikoneiden kumu. Se on vuoden mittainen tarina siitä miltä tuntuu jättää kotinsa. Ja palata takaisin.Näytelmä kertoo Lapin sodan ajasta, jolloin kymmenet tuhannet ihmiset joutuivat hylkäämään kotinsa. Keskiössä on nuori tyttö, jonka pitää saattaa kotitilansa karja suojaan länteen. Väylän toiselle puolelle. Jossain siellä pitäisi olla myös tytön äiti.Teoksen ohjaaja ja sovittaja Tuomo Rämö on tehnyt urallaan lukuisia vaativia näyttämösovituksia. Rämön Lappeenrannan kaupunginteatteriin tekemä ohjaus ja sovitus Viimeinen Atlantis nähtiin Tampereen Teatterikesän pääohjelmistossa vuonna 2023. Samana vuonna esitys voitti myös vuoden esityksen Thalia-palkinnon.“Olima selvihneet tähän pisteeseen asti. Eessä oli pakko olla jotaki parempaa.”Kirjailija: Rosa LiksomDramatisointi ja ohjaus: Tuomo RämöLavastus: Kaisa NivaPukusuunnittelu: Elina VaskoRooleissa: Sirpa Filppa (vier.), Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme, Antti Kyllönen ja Helena PuskaKantaesitys 18.9.2024 Kemin Teatteri
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
Ihan pienet luut
IHAN PIENET LUUTKantaesitys 16.11.2024Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle. Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen. Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme. Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?Tyttöjen rooleissa nähdään Pihla Penttinen ja Hanna Vahtikari, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Ria Katajan kanssa.Kirjoittaneet: Ria Kataja, Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariOhjannut: Ria KatajaNäyttämöllä: Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariLavastus: Annukka PykäläinenPukusuunnittelu: Riitta RöpelinenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Musiikin sävellys: Marzi Nyman
FI
39 views
Buy Ticket
Read More
Pasi was here
Pasi was here onVeikko Nuutisen sykähdyttävä näytelmä, joka tempaa katsojat matkalle suomalaisen miehen mielenmaisemaan, muistoihin ja nostalgiaan. Tarina seuraa Hemmoa, 35-vuotiasta Helsingissä asuvaa savonlinnalaista, joka elää kipeää muistojen sekamelskaa lapsuudenystävänsä Pasin kanssa. Menneisyyden elävien ja absurdeiksi äityvien kohtausten kautta tutuksi tulevat lapsuuden rosoiset hetket, surut ja ilot, jotka jättivät pysyvät jäljet Hemmoon ja määrittivät hänen kasvuansa ja identiteettiään.Esitykset:11.1.202517:0016.1.202518:3018.1.202517:0021.1.202518:3023.1.202518:3025.1.202517:0029.1.202518:3031.1.202518:302.2.202517:004.2.202518:306.2.202518:309.2.202517:0011.2.202518:3013.2.202518:3015.2.202517:00Teksti:Veikko NuutinenOhjaus:Marko LöllöRooleissa:Riitta Aarnio, Pauliina Alanko, Suvi Kosela, Krista Markoff, Telma Nuottimäki, Jouni Puumalainen, Kari SimonenValosuunnittelu:Jukka HeinoÄänisuunnittelu:Marko LöllöPuvustus:Susanna NyströmLavastus: Marko LöllöTuotanto:Suvi Kosela, Pauliina AlankoKuvat:Pauliina Alanko /Mika SuutariEsitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oyhttps://www.teatterikultsa.fi/ohjelmisto/pasi-was-here
FI
8 views
Buy Ticket
Read More