Under himlen, mellan husen
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Under himlen, mellan husen
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Under himlen, mellan husen
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Under himlen, mellan husen
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Pikku Robinson
Leena 5-v. haluaisi koiran, mutta toive ei valitettavasti voi toteutua, sillä Leenan sisko Nicolina on allerginen eläimille.Eräänä päivänä Leena istuessaan huoneessaan piirtelemässä, hän kyllästyy puuhailuunsa ja päättää lähteä seikkailemaan mielikuvitusmatkalle ja purjehtimaan ryhtymällä uudeksi Robinson Crusoeksi.Pieni paatti vie hänet Kadotettujen lelujen saarelle, jossa hän tutustuu hylättyyn lelukoiraan. Uusi ystävä on nimetön, joten Leena alkaa kutsua koiraa Perjantaiksi. Pitkän seikkailupäivän päätteeksi ystävyksiä alkaa väsyttää, ja Leena tahtoo takaisin kotiin, mutta purjevene on mennyt rikki, joten parivaljakko päättää rakentaa yhdessä lentokoneen.Lopulta he pääsevät kotiin, ja Leenan iloksi lelukoira on siskon allergiasta huolimatta tervetullut perheen kotiin. Christian Lindroosin hyväntuulinen ja sympaattinen lastennäytelmä on suunnattu perheen pienimmille, 3-6-vuotiaille lapsille.Käsikirjoitus ja ohjaus: Christian Lindroos
FI
66 views
Buy Ticket
Read More
Ti-Ti Nallen Rytmiretki -konsertti
Ti-Ti Nallen Rytmiretki -konserttiPuhuuko Ti-Ti Nalle! Mitä ihmettä! Äitinallen uusi kaurapuuroresepti on saanut nallet puhumaan! Mitähän mausteita äiti on puuroon oikein lisännyt?Uudessa konsertissa laitetaan töppösiin vilskettä, rytmitassut heilumaan ja laulu raikumaan!Koko perheen konsertti, jossa jokainen saa osallistua ja olla mukana niin paljon kuin haluaa.Riitta ja nallet johdattavat yleisön musiikilliselle retkelle Hirsimetsän poluille, missä tavataan myös muita metsän asukkaita; esim Torsti Torakka, Taneli sekä Elene Hiiri.Riitta Korpelan luoma Ti-Ti Nalle sekä koko Nalleperhe ovat viihdyttäneet suomalaisia lapsiperheitä jo miltei 40-vuoden ajan.Iloista menoa ja opettavaista musiikkimaailmaa Riitan ja nallejen kanssa!Riitta sai marraskuussa 2026 Lastenmusiikki Ry:n elämäntyöpalkinnon pitkäaikaisesta työstään varhaismusiikin parissa.Ti-Ti Nalle tuli suuren kansan tietoisuuteen 80-luvun lopulla Ylen Pikku Kakkosessa usean vuoden ajan kestäneellä ohjelmallaan Ti-Ti Nallen Talossa tapahtuu.Nalleperhe löysi tiensä nopeasti suomalaisten lapsiperheiden sydämiin Riitta Korpelan kehittämällä lähestymistavalla, jossa Riitta käyttää Nalleperhettä pedagogisena opetusvälineenä musiikin varhaiskasvatustyössään.Konsertissa Ti-Ti Nalle tuotemyyntiKonsertin jälkeen meet&greet!Konsertin toteuttaa Ti-Ti Tuotanto Oy 2026
FI
56 views
Buy Ticket
Read More
Under himlen, mellan husen
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Under himlen, mellan husen
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Under himlen, mellan husen
FI
19 views

60 views
Buy Ticket
Read More
Under himlen, mellan husen
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
STO: Viidakkokirja
Viidakkokirja – Tunnetta, liikettä ja Intian hehkuvaa väriloistoaKiplingin klassikko Viidakkokirja syöksyy näyttämölle täynnä tunnetta, vauhtia ja viidakon sykettä. Intian vehreä viidakko herää eloon koko voimallaan, ja samalla avautuu portti Intian rikkaaseen kulttuuriin, väreihin ja musiikkiin.Lavalla kohtaavat klassisen sitarin lumoava sointi ja bollywoodilainen rytmi. Liike, tanssi ja visuaalinen loisto kuljettavat katsojan keskelle elävää, hengittävää viidakkoa, paikkaan, jossa mielikuvitus saa juosta ja sydän sykkii tarinan mukana.Kaiken keskellä on Mowgli, susiäidin kasvattama ihmislapsi, joka etsii vastausta elämän peruskysymykseen: minne minä kuulun ja mikä on oikea kotini?Kesto: Kesto n. 1 h 30 min sis. väliajanSuositusikä yli viisi vuotiailleRooleissa Suomen Teatteriopiston Näyttelijäntyön Jatkolinja 2026-2027Alkuperäisteos Rudyard Kipling - The Jungle BookDramatisointi Antti MikkolaOhjaus Antti MikkolaKoreografia Patrik RiipinenMusiikin sovitus ja tuotanto Capri SeloValosuunnittelu Petrus KorhonenÄänisuunnittelu Pärnänen JannePukusuunnittelu Kaisa SavolainenMaskeeraus- ja kampaussuunnittelu Katri HaukijärviTarpeisto Silén SatuTuotanto Suomen Teatteriopisto Maria TolonenYhteistyökumppanit: Suomen Teatteriopisto ja KomediateatteriLiput: peruslippu 26,50 e, opiskelijat/lapset 23,5 e, perhelippu min. 4 hlöä 22,50 e / kpl, voidaan myydä yli neljän ja alle 20 hengen ryhmille.Invapaikat,avustajaliput myös Kulttuurimyymälä AplodistaRyhmäliput min. 20 hlöä sekä koululais-/päiväkotiryhmät 12 e, nämä liput varataan vain teatterin omasta lipunmyynnistä p. 0207288388. Kaikki yli 10 lipun tilaukset Komediateatterista
FI
4 views

82 views

5 views

6 views
Buy Ticket
Read More
Tea ja Tyhmentäjä
Kahdeksanvuotiaan Tean elämä on mennyt täysin uusiksi. Vanhemmat ovat eronneet ja Tea on muuttanut isänsä kanssa uuteen ankeaan kotiin. Muuttolaatikot ovat purkamatta, vessa ei vedä kunnolla eikä videoblogin pitämisessä ole mitään järkeä, kun isä ei anna julkaista sitä. Ja sitä paitsi, isällä on ollut erosta asti maailman pisin flunssa ja räkäpapereita on kaikkialla, siis aivan kaikkialla! Tealla on tylsää ja yksinäistä. Mutta yllättäen muuttolaatikoiden keskeltä löytyy kummallisia uusia ystäviä - palsamoinnista haaveileva Muumiokissa, hiukan hassulta haiseva Kummituskakka ja Puru-Hai, jonka pyrstöstä koira on maistanut palasen. Häh, onko muuttolaatikoiden seassa piilossa vielä joku? Kyllä vain, kurjilla ja tyhmillä tunteilla herkutteleva Tyhmentäjä! Tea ja Tyhmentäjä on suuri seikkailunäytelmä mielikuvituksen ja ystävyyden mullistavasta voimasta. Esitys missä kaikki tunteet, siis aivan kaikki tunteet saavat näkyä ja tuntua. Esitys, missä ketään ei jätetä yksin ja pelkoja kohti mennään yhdessä! Ensi-ilta 2.9.2026 Pieni näyttämö Näytelmä Salla ViikkaOhjaus Emma MattilaLavastus, pukusuunnittelu Tiina Hauta-ahoValosuunnittelu Harri PeltonenÄänisuunnittelu Tatu VirtamoNaamiointisuunnittelu Eija NurminenRooleissa Saana Hyvärinen, Anna Kuusamo, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki RaiskioKuva Raana LehtinenKesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa.Esitysoikeudet Nordic Drama Corner Oy

9 views

8 views
Buy Ticket
Read More
En värld utan vuxna (SVE)
FI
88 views
Buy Ticket
Read More
Ti-Ti Nallen Rytmiretki -konsertti
Ti-Ti Nallen Rytmiretki -konserttiPuhuuko Ti-Ti Nalle! Mitä ihmettä! Äitinallen uusi kaurapuuroresepti on saanut nallet puhumaan! Mitähän mausteita äiti on puuroon oikein lisännyt?Uudessa konsertissa laitetaan töppösiin vilskettä, rytmitassut heilumaan ja laulu raikumaan!Koko perheen konsertti, jossa jokainen saa osallistua ja olla mukana niin paljon kuin haluaa.Riitta ja nallet johdattavat yleisön musiikilliselle retkelle Hirsimetsän poluille, missä tavataan myös muita metsän asukkaita; esim Torsti Torakka, Taneli sekä Elene Hiiri.Riitta Korpelan luoma Ti-Ti Nalle sekä koko Nalleperhe ovat viihdyttäneet suomalaisia lapsiperheitä jo miltei 40-vuoden ajan.Iloista menoa ja opettavaista musiikkimaailmaa Riitan ja nallejen kanssa!Riitta sai marraskuussa 2026 Lastenmusiikki Ry:n elämäntyöpalkinnon pitkäaikaisesta työstään varhaismusiikin parissa.Ti-Ti Nalle tuli suuren kansan tietoisuuteen 80-luvun lopulla Ylen Pikku Kakkosessa usean vuoden ajan kestäneellä ohjelmallaan Ti-Ti Nallen Talossa tapahtuu.Nalleperhe löysi tiensä nopeasti suomalaisten lapsiperheiden sydämiin Riitta Korpelan kehittämällä lähestymistavalla, jossa Riitta käyttää Nalleperhettä pedagogisena opetusvälineenä musiikin varhaiskasvatustyössään.Konsertissa Ti-Ti Nalle tuotemyyntiKonsertin jälkeen meet&greet!Konsertin toteuttaa Ti-Ti Tuotanto Oy 2026
FI
56 views
Buy Ticket
Read More
STO: Viidakkokirja
Viidakkokirja – Tunnetta, liikettä ja Intian hehkuvaa väriloistoaKiplingin klassikko Viidakkokirja syöksyy näyttämölle täynnä tunnetta, vauhtia ja viidakon sykettä. Intian vehreä viidakko herää eloon koko voimallaan, ja samalla avautuu portti Intian rikkaaseen kulttuuriin, väreihin ja musiikkiin.Lavalla kohtaavat klassisen sitarin lumoava sointi ja bollywoodilainen rytmi. Liike, tanssi ja visuaalinen loisto kuljettavat katsojan keskelle elävää, hengittävää viidakkoa, paikkaan, jossa mielikuvitus saa juosta ja sydän sykkii tarinan mukana.Kaiken keskellä on Mowgli, susiäidin kasvattama ihmislapsi, joka etsii vastausta elämän peruskysymykseen: minne minä kuulun ja mikä on oikea kotini?Kesto: Kesto n. 1 h 30 min sis. väliajanSuositusikä yli viisi vuotiailleRooleissa Suomen Teatteriopiston Näyttelijäntyön Jatkolinja 2026-2027Alkuperäisteos Rudyard Kipling - The Jungle BookDramatisointi Antti MikkolaOhjaus Antti MikkolaKoreografia Patrik RiipinenMusiikin sovitus ja tuotanto Capri SeloValosuunnittelu Petrus KorhonenÄänisuunnittelu Pärnänen JannePukusuunnittelu Kaisa SavolainenMaskeeraus- ja kampaussuunnittelu Katri HaukijärviTarpeisto Silén SatuTuotanto Suomen Teatteriopisto Maria TolonenYhteistyökumppanit: Suomen Teatteriopisto ja KomediateatteriLiput: peruslippu 26,50 e, opiskelijat/lapset 23,5 e, perhelippu min. 4 hlöä 22,50 e / kpl, voidaan myydä yli neljän ja alle 20 hengen ryhmille.Invapaikat,avustajaliput myös Kulttuurimyymälä AplodistaRyhmäliput min. 20 hlöä sekä koululais-/päiväkotiryhmät 12 e, nämä liput varataan vain teatterin omasta lipunmyynnistä p. 0207288388. Kaikki yli 10 lipun tilaukset Komediateatterista
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
STO: Viidakkokirja
Viidakkokirja – Tunnetta, liikettä ja Intian hehkuvaa väriloistoaKiplingin klassikko Viidakkokirja syöksyy näyttämölle täynnä tunnetta, vauhtia ja viidakon sykettä. Intian vehreä viidakko herää eloon koko voimallaan, ja samalla avautuu portti Intian rikkaaseen kulttuuriin, väreihin ja musiikkiin.Lavalla kohtaavat klassisen sitarin lumoava sointi ja bollywoodilainen rytmi. Liike, tanssi ja visuaalinen loisto kuljettavat katsojan keskelle elävää, hengittävää viidakkoa, paikkaan, jossa mielikuvitus saa juosta ja sydän sykkii tarinan mukana.Kaiken keskellä on Mowgli, susiäidin kasvattama ihmislapsi, joka etsii vastausta elämän peruskysymykseen: minne minä kuulun ja mikä on oikea kotini?Kesto: Kesto n. 1 h 30 min sis. väliajanSuositusikä yli viisi vuotiailleRooleissa Suomen Teatteriopiston Näyttelijäntyön Jatkolinja 2026-2027Alkuperäisteos Rudyard Kipling - The Jungle BookDramatisointi Antti MikkolaOhjaus Antti MikkolaKoreografia Patrik RiipinenMusiikin sovitus ja tuotanto Capri SeloValosuunnittelu Petrus KorhonenÄänisuunnittelu Pärnänen JannePukusuunnittelu Kaisa SavolainenMaskeeraus- ja kampaussuunnittelu Katri HaukijärviTarpeisto Silén SatuTuotanto Suomen Teatteriopisto Maria TolonenYhteistyökumppanit: Suomen Teatteriopisto ja KomediateatteriLiput: peruslippu 26,50 e, opiskelijat/lapset 23,5 e, perhelippu min. 4 hlöä 22,50 e / kpl, voidaan myydä yli neljän ja alle 20 hengen ryhmille.Invapaikat,avustajaliput myös Kulttuurimyymälä AplodistaRyhmäliput min. 20 hlöä sekä koululais-/päiväkotiryhmät 12 e, nämä liput varataan vain teatterin omasta lipunmyynnistä p. 0207288388. Kaikki yli 10 lipun tilaukset Komediateatterista
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
En värld utan vuxna (SVE)
FI
99 views
Buy Ticket
Read More
En värld utan vuxna (SVE)
FI
84 views
Buy Ticket
Read More