Pinokkio
Eve LeighPINOKKIOJoskus valhe on toiveSyöksy yhdessä Pinokkion kanssa hurjaan, avaraan maailmaan! Tuttu tarina saa nyt ennennäkemättömän ja taianomaisen koko perheen koukuttavan teatteritulkinnan.Leluntekijä Geppetton seurakseen veistämä Pinokkio saa mahdollisuuden muuttua oikeaksi pojaksi, kunhan hän oppii ensin, miten olla hyvä ihminen. Edessä on siis löytöretki oikean ja väärän värikkääseen välimaastoon. Miten maagista olisikaan olla oikea ihminen! Pinokkio ja Geppetto ystävineen saavat huomata, että se on myös kovaa työtä, eikä kukaan opi hyväksi yksin. Etenkään maailmassa, joka tuntuu palkitsevan valehtelusta ja vääristä valinnoista. Totuuden kertominen vaatii rohkeutta, mutta vain siten voi tulla rakastetuksi aitona itsenään. Kasvaako Pinokkio sydämensä ja sanojensa mittaiseksi pojaksi vai näyttääkö elämä vain pitkää nenää?Carlo Collodin klassikkotarinaan pohjautuvan Eve Leighin näytelmän (Pinocchio, 2022) on suomentanut Sarka Hantula ja esityksen ohjaa Lija Fischer. Ensi kertaa Suomessa nähtävä sovitus Pinokkiosta on täynnä riemastuttavaa teatterileikkiä, mutta kasvutarinassa on myös elämän syvempiä sävyjä. Päärooleissa Pinokkiona nähdään Markus Ilkka Uolevi, Geppettona Mika Kujala. Ikäsuositus S6.
FI
51 views
Buy Ticket
Read More
Hyönteishotellin arvoitus
HYÖNTEISHOTELLIN ARVOITUSOnerva Helnen kirjoittama uunituore lastennäytelmä vie meidät hyönteisten värikkääseen ja jännittävään maailmaan.Pyjamalude on varannut rentouttavan loman Kultakuoriaisen pyörittämästä hyönteishotellista, jossa alkaa tapahtua kummallisia asioita.Hotellivieraille tarkoitettuja haavanlehtipeittoja on nakerrettu. Arvoitusta saapuu selvittämään myös Ötökkäsanomien tutkiva toimittaja Erakkomehiläinen ja pian ystävykset ajautuvatkin oikeaan seikkailuun. Mutta kuka onkaan Törkki?Hyönteishotellin arvoitus on hauska, vauhdikas ja sopivasti jännittävä salapoliisikomedia, jossa väijytään, naamioidutaan ja pölytetään - saattaapa mukaan tarttua hieman ympäristötietouttakin."Ohoo. Onpa meillä paljon vieraita. Tervetuloa te kaikki – pölyttäjät ja muut otukset! Te kaikki kuoriaiset, pistiäiset ja korennot. Hepokatit, kukkakärpäset, turilaat ja perhoset! Tervetuloa hyönteishotelliin!"Rooleissa Maria Karhapää, Markku Maasilta ja Minna Maaria VirtanenKäsikirjoitus Onerva HelneOhjaus Sarianne TursasKantaesitys ja ensi-ilta 27.1.2026PIENI NÄYTTÄMÖKESTO noin 35 min, ei väliaikaaIKÄSUOSITUS n. 3-vuotiaasta ylöspäinLIPUT alkaen 13 e perushinta
FI
52 views
Buy Ticket
Read More
Kulkukoira Kotilainen ja Citymetsän sankarit
Tule mukaan matkalle, jossa ystävyys on suurin supervoima! Kesto tarkentuu lähempänä ensi-iltaa. Jukka Itkosen lastenrunoihin perustuva esitys kertoo Kulkukoira Kotilaisesta, joka varastaessaan nälkäänsä nakin joutuu pakosalle lähiömetsään. Siitä alkaa vauhdikas ja sydämellinen tarina ystävyydestä, vapaudenkaipuusta ja suurista unelmista. Itkosen oivaltavia, haikean hauskoja runoja on sävelletty ahkerasti ja sehän sopii Kulkukoira Kotilaiselle, sillä hän on aloitteleva katusoittaja. Citymetsän sankareiden esittämää akustista livemusiikkia on siis tiedossa. Näyttämöllä vilisee niin värikkäitä eläimiä, ihmishahmoja ja juureksia, että nukketeatterin keinot on otettava välillä käyttöön. Lämmin, naurattava ja koskettava esitys sopii kaikenikäisille!
FI
38 views
Buy Ticket
Read More
Hevisaurus Jurahevimusikaali
Koko perheen Hevisaurus JurahevimusikaaliTempaudu mukaan hauskaan ja jännittävään seikkailuun! Hevisaurus -bändi kiertää taikakeikkabussilla ympäri maailmaa ja tapaa matkalla mitä ihmeellisimpiä otuksia.Mutta mitä ihmettä? Jokuhan yrittää selvästi hankaloittaa Hevisauruksien maailmankiertuetta. Kuka pihisti Komppi Mompin rumpukapulat? Ja missä ihmeessä on Muffi Puffin lempipähkinä? Mihin katosi Herra Hevisauruksen sävelkorva? Onko mahdollista, että mukaan on eksynyt ilkikurinen salamatkustaja, jolla on näppinsä pelissä? Ratkaiseeko Herra Hevisaurus ystävineen tämänkin arvoituksen? Ukulipöllöllä on ainakin suurtakin suurempi salaisuus kerrottavanaan.Varmaa on, että tässä ratkiriemukkaassa Jurahevimusikaalissa viihtyy koko perhe. Maailmankiertueella löydetään uusia ystäviä, kuullaan hittibiisejä ja uusia kappaleita. Jurahevimusikaali saa ensi-iltansa keväällä 2025. Räyh!Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämön valloittaa neljän dinosauruksen ja yhden lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus. Bändi syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kysymyksessä on pitkän tauon jälkeen yhtyeen odotettu ja toivottu kahdeksas musikaali yhdessä Suomen Komediateatterin kanssa.Esityksen kesto noin 1h 5minuuttia (ei väliaikaa)Ikäsuositus 4-100+Näyttämöllä Olavi Tikka (Herra Hevisaurus), Ville Siuruainen (Komppi Momppi), Maija Heikkilä (Milli Pilli), Kimmo Nissinen (Riffi Raffi), Vesa Kuhlman (Muffi Puffi), Kiti Kokkonen, Ella Pyhältö ja Tatu Siivonen.Osoite: Peacock näyttämö, Tivolikuja 1, HelsinkiTarkemmat saapumisohjeet löydät täältä
FI
34 views
Buy Ticket
Read More
Tatu ja Patu etsivinä
Aino Havukainen ja Sami Toivonen: TATU JA PATU ETSIVINÄ -tapaus puolittajaDramatisointi ja ohjaus: Elina StirkkinenNuket: Fanni LietoLavastus: Juhana HirvonenMusiikki: Tommi LindellValosuunnittelu: Jani SalmiNäyttelijät: Krista Putkonen-Örn ja Antero NieminenOmituiset puolittamistapaukset Outolassa tempaavat Tatun ja Patun keskelle salaperäisten tapahtumien ketjua. Näiden mysteerien selvittämiseen tarvitaan rautahermoisten ammattilaisten terävää ja äärettömän nopeaa päättelykykyä. Tatu ja Patu perustavat etsivätoimiston ja heidän outolalaiset älynystyrät joutuvat tositoimiin.Kuka tämä mystinen puolittaja on?Missä hän piileksii?Ja miksi hän puolittaa?Vahingonteot on selvitettävä, ja siihen pystyvät vain etsivä Tatu ja etsivä Patu. Lapsille 3 v. ylöspäin. Kesto noin 45 min.Esitys on myös kiertävä.ENSI-ILTA 3.10.2025
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Todellinen prinssi
Todellinen prinssi on hauska ja oivaltava tulkinta Hans Christian Andersenin klassikkosadusta Prinsessa ja herne.Herneestä kaikki alkoi mutta tällä kertaa prinssejä ja prinsessoja testataan enemmän kuin kukaan osaisi arvata.Hulvattomilla leikkitreffeillä ystäväehdokkaita koetellaan mitä kummallisimmilla tavoilla - ulkonäön, käytöksen ja huumorintajunkin perusteella. Onkohan odotukset jo niin korkealla, että kaikki ehdokkaat epäonnistuvat väistämättä? Löytyykö herne tällä kertaa nenästä vai patjan alta?Esiintyjät: Riina Harju, Elias Niskanen, Miro Puranen, Jussi Väänänen Koreografia: Kinga László ja Jaakko ToivonenIkäsuositus: kolme vuotta täyttäneetKesto: 50 minIlta- ja viikonloppuesityksissä ulko-ovet avataan tunti ennen esitystä.
FI
40 views

49 views

54 views

57 views

74 views

47 views
Buy Ticket
Read More
Näin Unessa - vauva- ja taaperoteatteriesitys
Teatteri HevosenkenkäVauvoille ja taaperoille 6-24 kk ja heidän seuralaisilleen toteutettu esitys- ja leikkikokonaisuus vie ihanan taikaportin
läpi kauniiseen musiikin täyttämään tilaan, jossa lempeästi nautitaan yhdessä katsojien kanssa aistielämyksistä,
hauskasta nukke- ja esineteatterista ja yhdessä keksitään, mikä ilahduttaisi Dinoa. Satu tulee pienin askelin lähelle.Esityksen jälkeen, näissä tunnelmissa ja kaikkea katsellen ja viihtyen, katsojat viipyvät vielä Tusculumissa n. 20 min halutessaan.
FI
39 views

26 views

53 views

41 views
Buy Ticket
Read More
Näin Unessa - vauva- ja taaperoteatteriesitys
Teatteri HevosenkenkäVauvoille ja taaperoille 6-24 kk ja heidän seuralaisilleen toteutettu esitys- ja leikkikokonaisuus vie ihanan taikaportin
läpi kauniiseen musiikin täyttämään tilaan, jossa lempeästi nautitaan yhdessä katsojien kanssa aistielämyksistä,
hauskasta nukke- ja esineteatterista ja yhdessä keksitään, mikä ilahduttaisi Dinoa. Satu tulee pienin askelin lähelle.Esityksen jälkeen, näissä tunnelmissa ja kaikkea katsellen ja viihtyen, katsojat viipyvät vielä Tusculumissa n. 20 min halutessaan.
FI
40 views
Buy Ticket
Read More
Hevisaurus Jurahevimusikaali
Koko perheen Hevisaurus JurahevimusikaaliTempaudu mukaan hauskaan ja jännittävään seikkailuun! Hevisaurus -bändi kiertää taikakeikkabussilla ympäri maailmaa ja tapaa matkalla mitä ihmeellisimpiä otuksia.Mutta mitä ihmettä? Jokuhan yrittää selvästi hankaloittaa Hevisauruksien maailmankiertuetta. Kuka pihisti Komppi Mompin rumpukapulat? Ja missä ihmeessä on Muffi Puffin lempipähkinä? Mihin katosi Herra Hevisauruksen sävelkorva? Onko mahdollista, että mukaan on eksynyt ilkikurinen salamatkustaja, jolla on näppinsä pelissä? Ratkaiseeko Herra Hevisaurus ystävineen tämänkin arvoituksen? Ukulipöllöllä on ainakin suurtakin suurempi salaisuus kerrottavanaan.Varmaa on, että tässä ratkiriemukkaassa Jurahevimusikaalissa viihtyy koko perhe. Maailmankiertueella löydetään uusia ystäviä, kuullaan hittibiisejä ja uusia kappaleita. Jurahevimusikaali saa ensi-iltansa keväällä 2025. Räyh!Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämön valloittaa neljän dinosauruksen ja yhden lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus. Bändi syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kysymyksessä on pitkän tauon jälkeen yhtyeen odotettu ja toivottu kahdeksas musikaali yhdessä Suomen Komediateatterin kanssa.Esityksen kesto noin 1h 5minuuttia (ei väliaikaa)Ikäsuositus 4-100+Näyttämöllä Olavi Tikka (Herra Hevisaurus), Ville Siuruainen (Komppi Momppi), Maija Heikkilä (Milli Pilli), Kimmo Nissinen (Riffi Raffi), Vesa Kuhlman (Muffi Puffi), Kiti Kokkonen, Ella Pyhältö ja Tatu Siivonen.Osoite: Peacock näyttämö, Tivolikuja 1, HelsinkiTarkemmat saapumisohjeet löydät täältä
FI
32 views

45 views
Buy Ticket
Read More