Pikku Robinson
Leena 5-v. haluaisi koiran, mutta toive ei valitettavasti voi toteutua, sillä Leenan sisko Nicolina on allerginen eläimille.Eräänä päivänä Leena istuessaan huoneessaan piirtelemässä, hän kyllästyy puuhailuunsa ja päättää lähteä seikkailemaan mielikuvitusmatkalle ja purjehtimaan ryhtymällä uudeksi Robinson Crusoeksi.Pieni paatti vie hänet Kadotettujen lelujen saarelle, jossa hän tutustuu hylättyyn lelukoiraan. Uusi ystävä on nimetön, joten Leena alkaa kutsua koiraa Perjantaiksi. Pitkän seikkailupäivän päätteeksi ystävyksiä alkaa väsyttää, ja Leena tahtoo takaisin kotiin, mutta purjevene on mennyt rikki, joten parivaljakko päättää rakentaa yhdessä lentokoneen.Lopulta he pääsevät kotiin, ja Leenan iloksi lelukoira on siskon allergiasta huolimatta tervetullut perheen kotiin. Christian Lindroosin hyväntuulinen ja sympaattinen lastennäytelmä on suunnattu perheen pienimmille, 3-6-vuotiaille lapsille.Käsikirjoitus ja ohjaus: Christian Lindroos
FI
56 views
Buy Ticket
Read More
Tea ja Tyhmentäjä
Kahdeksanvuotiaan Tean elämä on mennyt täysin uusiksi. Vanhemmat ovat eronneet ja Tea on muuttanut isänsä kanssa uuteen ankeaan kotiin. Muuttolaatikot ovat purkamatta, vessa ei vedä kunnolla eikä videoblogin pitämisessä ole mitään järkeä, kun isä ei anna julkaista sitä. Ja sitä paitsi, isällä on ollut erosta asti maailman pisin flunssa ja räkäpapereita on kaikkialla, siis aivan kaikkialla! Tealla on tylsää ja yksinäistä. Mutta yllättäen muuttolaatikoiden keskeltä löytyy kummallisia uusia ystäviä - palsamoinnista haaveileva Muumiokissa, hiukan hassulta haiseva Kummituskakka ja Puru-Hai, jonka pyrstöstä koira on maistanut palasen. Häh, onko muuttolaatikoiden seassa piilossa vielä joku? Kyllä vain, kurjilla ja tyhmillä tunteilla herkutteleva Tyhmentäjä! Tea ja Tyhmentäjä on suuri seikkailunäytelmä mielikuvituksen ja ystävyyden mullistavasta voimasta. Esitys missä kaikki tunteet, siis aivan kaikki tunteet saavat näkyä ja tuntua. Esitys, missä ketään ei jätetä yksin ja pelkoja kohti mennään yhdessä! Ensi-ilta 2.9.2026 Pieni näyttämö Näytelmä Salla ViikkaOhjaus Emma MattilaLavastus, pukusuunnittelu Tiina Hauta-ahoValosuunnittelu Harri PeltonenÄänisuunnittelu Tatu VirtamoNaamiointisuunnittelu Eija NurminenRooleissa Saana Hyvärinen, Anna Kuusamo, Teemu Palosaari, Mikko Pörhölä, Aki RaiskioKuva Raana LehtinenKesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa.Esitysoikeudet Nordic Drama Corner Oy
FI
126 views
Buy Ticket
Read More
Näin Unessa - vauva- ja taaperoteatteriesitys
Fanni Lieto, Kirsi Siren, Sanna Hallén ja Outi Haaranen-Halme:NÄIN UNESSAEsitys johdattaa pienet perheineen taikaportin läpi musiikin täyttämään tilaan, jossa laskeudutaan nukke- jaesineteatteriesityksen pariin. Näytelmässä jumpataan, rakennetaan isoista palikoista juna ja hämmästellään luonnon ääniä. Matka kuljetaan yhdessä suloisen dinosauruksen kanssa. Satu tulee pienin askelin lähelle.Elämys on suunnattu 6 kk – 3 v -ikäisille vauvoille ja taaperoille sekä heidän aikuisilleen. Kesto on noin 20 min.Esityksen jälkeen on yleisön leikki- ja olohetki. Kokonaiselämys kestää 40 min. Esitys on myös kiertävä.
FI
35 views
Buy Ticket
Read More
Tove Jansson: Kuusi - Talvinen tarina Muumilaaksossa
Tove Jansson:KUUSI – TALVINEN TARINA MUUMILAAKSOSSAMuumit nukkuvat rauhallista talviuntaan lumen peittäessä Muumilaakson. Pian rauha on kuitenkin tipotiessään, sillä jokin kamala on tulossa. Jokin, jolle pitää laittaa ruokaa, hankkia lahjoja ja vaikka mitä. Se jokin on kuulemma nimeltään ”Joulu”… Yhtäkkiä kaikilla on kamala kiire.Tämä talvinen tarina Muumilaaksossa muistuttaa meitä tärkeistä perusasioista; yhdessä olosta, jakamisen tärkeydestä ja antamisen ilosta. Tähtien syttyessä taivaalle, ketkä kokoontuvatkaan koristellun kuusen ympärille?Lapsille 3 v. ylöspäin. Kesto noin 40 min. Esitys on myös kiertävä.
FI
46 views
Buy Ticket
Read More
MUUMIT - Pyrstötähteä etsimässä
MUUMIT - Pyrstötähteä etsimässäSony Music tuo tutut muumihahmot uuden musiikin ja näyttämön äärelle: syyskuussa ilmestyy uusi muumialbumi, joka saa rinnalleen musiikkiteatterimuotoisen live-esityksen Pyrstötähteä etsimässä. Henna Tanskasen käsikirjoittama ja ohjaama esitys tuo tarinan eläväksi laulun, näyttelijäntyön ja visuaalisen kerronnan keinoin. Teos saa ensi-iltansa 29.9. ja jatkaa kiertävänä esityksenä ympäri Suomen.Muumipeikko ja pyrstötähti -romaaniin (Kometjakten, 1946) perustuva esitys keskittyy teemoihin, jotka ovat keskeisiä Tove Janssonin alkuperäisissä tarinoissa: ystävyyteen, seikkailuun, yhdessä tekemiseen ja rohkeuteen olla oma itsensä. Uudet kappaleet laajentavat muumimusiikin perinnettä uusilla sanoituksilla ja nykyaikaisella tuotannolla, samalla kun näyttämöllä kuullaan myös yleisön rakastamia klassikoita uusina sovituksina.Uuden muumimusiikin julkaisut ja live-esitys muodostavat kokonaisuuden, joka kutsuu niin lapset kuin aikuisetkin mukaan Muumilaakson seikkailuihin.
FI
34 views
Buy Ticket
Read More
Veni Vidi Vitsi
VENI VIDI VITSIPuoliksi totta, kokonaan tanssiaLegendan mukaan tarantellahämähäkin puraisemat ihmiset saivat myrkyn pois kehostaan tanssimalla, ja näin syntyi italialainen kansantanssi tarantella. Mutta oletko koskaan miettinyt, miten syntyivät polkka, sadetanssi tai vaikkapa vatsatanssi? Kolme kaverusta, Veni, Vidi ja Vitsi johdattavat yleisön mysteerien täyttämään autiotaloon, jossa lakanoilla peitettyjen huonekalujen alta paljastuu vanhan teatterisalin loisto ja unohtuneet tanssiaskeleet.Veni Vidi Vitsi tanssirevyy vyöryttää lavalle leikkimielisen kronikan tanssista - askel kerrallaan. Aina on tanssittu ja aina tullaan tanssimaan.Esiintyjät: Minna Kaaronen, Sini Morgan, Miika SuonperäOhjaus ja koreografia: Jaakko Toivonen ja Kinga LászlóIkäsuositus: kolme vuotta täyttäneetKesto: 45 minIlta- ja viikonloppuesityksissä ulko-ovet avataan tunti ennen esitystä.Lastennäytelmä
FI
44 views
Buy Ticket
Read More
Fröbelin Palikat - Hippulat vinkumaan-kiertue 2026
Fröbelin Palikat | Hippulat vinkumaan-kiertue 2026Tervetuloa Fröbelin Palikoiden matkaan koko perheen iloiseen konserttiin. Tule mukaan laulamaan, leikkimään ja pitämään hauskaa yhdessä!Hippulat vinkumaan-kiertue 202619.9. Hyvinkää20.9 Vantaa24.10 Nousiainen25.10 Espoo15.11 Hämeenlinna21.11 Järvenpää22.11 YlöjärviKonsertin kesto noin 60 minuuttia.Konsertti soveltuu kaikenikäisille.Alle 1-vuotiaat ilmaiseksi.Konsertin yhteydessä fanituotemyynti.--Fröbelin Palikat on suosittu lastenmusabändi, jonka konsertissa yleisö voi laulaa ja leikkiä mukana.Bändin toiminta-ajatus ja samalla erikoisuus on sekin edelleen alkuperäinen: hyväntuulista, liikuttavaa rytmimusiikkia lapsenmielisille. Hiki virtaa ja nauru raikaa kun yhtye leikkii ja leikittää levyillä, videoilla ja keikoilla. Ohjelmisto rakentuu pienistä sormileikeistä suuriin jumppa- ja liikuntalauluihin.Fröbelin Palikat on keikkailut ympäri Suomen lähes 40 vuoden ajan. Bändi on hurmannut yleisöjä mukaansatempaavalla ja hyväntuulisella musiikilla jo sukupolvien ajan. Keikoilla viihtyvät lapset, aikuiset ja nykyisin myös isovanhemmat.Tule Fröbelin Palikoiden mukaan ja matkaan laulamaan sekä leikkimään.
FI
39 views
Buy Ticket
Read More
Ti-Ti Nallen Rytmiretki -konsertti
Ti-Ti Nallen Rytmiretki -konserttiPuhuuko Ti-Ti Nalle! Mitä ihmettä! Äitinallen uusi kaurapuuroresepti on saanut nallet puhumaan! Mitähän mausteita äiti on puuroon oikein lisännyt?Uudessa konsertissa laitetaan töppösiin vilskettä, rytmitassut heilumaan ja laulu raikumaan!Koko perheen konsertti, jossa jokainen saa osallistua ja olla mukana niin paljon kuin haluaa.Riitta ja nallet johdattavat yleisön musiikilliselle retkelle Hirsimetsän poluille, missä tavataan myös muita metsän asukkaita; esim Torsti Torakka, Taneli sekä Elene Hiiri.Riitta Korpelan luoma Ti-Ti Nalle sekä koko Nalleperhe ovat viihdyttäneet suomalaisia lapsiperheitä jo miltei 40-vuoden ajan.Iloista menoa ja opettavaista musiikkimaailmaa Riitan ja nallejen kanssa!Riitta sai marraskuussa 2026 Lastenmusiikki Ry:n elämäntyöpalkinnon pitkäaikaisesta työstään varhaismusiikin parissa.Ti-Ti Nalle tuli suuren kansan tietoisuuteen 80-luvun lopulla Ylen Pikku Kakkosessa usean vuoden ajan kestäneellä ohjelmallaan Ti-Ti Nallen Talossa tapahtuu.Nalleperhe löysi tiensä nopeasti suomalaisten lapsiperheiden sydämiin Riitta Korpelan kehittämällä lähestymistavalla, jossa Riitta käyttää Nalleperhettä pedagogisena opetusvälineenä musiikin varhaiskasvatustyössään.Konsertissa Ti-Ti Nalle tuotemyyntiKonsertin jälkeen meet&greet!Konsertin toteuttaa Ti-Ti Tuotanto Oy 2026
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Dinosauruksen hikka vai mehiläisen kakka?
La 21.11. klo 14 Dinosauruksen hikka vai mehiläisen kakka? 33 kutkuttavaa lasten tiedekysymystä Uusintaesitys yleisön pyynnöstä. Lasten tiedekysymyksistä kootussa musiikillisessa teatteriseikkailussa tiede tanssii sambaa ja mielikuvitus laukkaa!Esitys on oodi lapsen uteliaisuudelle, ihmettelylle ja kysymisen taidolle. Miksi aikuinen sanoo hieno, vaikka ei edes katso? Kuorsaako kalat? Mistä voi tietää mikä on totta?Näihin ja muihin kiperiin kysymyksiin etsitään vastauksia musiikillisessa ja vauhdikkaassa seikkailussa, joka lennättää katsojan someampparin siivin yli Atlantin, paljastaa puiden salaiset keskustelut ja johdattaa misinformaation villiin viidakkoon. Kun pienet reportterit Solmu ja Silmu tunkeutuvat Äärimmäisen tiedon konferenssiin, syntyy kaaos, jossa tiede kohtaa mielikuvituksen ja faktat tanssivat samban tahdissa.Dinosauruksen hikka vai mehiläisen kakka? – 33 kutkuttavaa lasten tiedekysymystä -esitys pohjaa Helsingin Sanomien palstaan ja sen pohjalta toimitettuihin kirjoihin: Ovatko kaikki esineet joskus olleet märkiä? (2015), Tietääkö karhu että se on karhu? (2018) ja Miksi linnut heräävät niin aikaisin? (2020). Nämä Tuomas Kasevan toimittavat kirjat sisältävät yhteensä yli 400 visaista kysymystä, joita lapset ovat HS:n palstalla eri alojen asiantuntijoille esittäneet.Lasten tiedekysymykset ovat itsessään oivaltavia, mielikuvituksekkaita ja asiantuntijavastauksineen yleissivistäviä ihan kaikille. Ne käsittelevät monia eri tieteen aloja aina biologiasta astrologiaan, filosofisia pohdintoja unohtamatta. Esitys on suunnattu 5─9-vuotiaille, mutta se sopii mainiosti koko perheelle.Esitys on visuaalisesti näyttävä, musiikillisesti runsas, oivaltava, leikkisä ja ajatuksia herättävä teos, jonka tavoite on yllyttää lapsia kysymään, tutkimaan ja ihmettelemään maailmaa sekä pohtimaan syvemmin tiedon olemusta. Se on oodi lapsen uteliaisuudelle, ihmettelylle ja kysymisen taidolle. Esitys kunnioittaa lapsia ja heidän tapaansa katsoa maailmaa. On vaikeaa kuvitella, että aikuiset keksisivat ihmetellä yhtä monialaisesti ja luovasti. Tässä esityksessä ajattelussaan jäykille aikuisille ja pieruvitseille on lupa nauraa.Esitys tarkastelee myös tietoa itsessään ja tiedon olemusta mediakriittisyyden näkökulmasta. Monilukutaitoa ja mediakriittisyyttä opetetaan nykyään yhä nuoremmille. Jo varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten on hyvä osata tunnistaa, mikä tieto on luotettavaa ja mistä tietoa voi etsiä.Esityksen työryhmään kuuluvat näyttelijä-käsikirjoittajat Pinja Hahtola ja Iida-Maaria Lindstedt sekä muusikko Suvi Isotalo. Teoksen visuaalisesta ilmeestä vastaavat skenografi ja nukketaiteilija Tua Hautamäki ja valosuunnittelija Mirkka Saari.Esityksen ensi-ilta on huhtikuussa 2026 ja se toteutetaan yhteistyössä Q-teatterin ja Kanneltalon kanssa. Kanneltalon ensi-illan jälkeen esitys jatkaa Q-teatterin ohjelmistossa 8.5.2026 alkaen. Lue lisää: Dinosauruksen hikka vai mehiläisen kakka? Dinosauruksen hikka vai mehiläisen kakka? – 33 kutkuttavaa lasten tiedekysymystä on myös osa Kulttuurin kummilapset -hanketta. Helsingin esitysten jälkeen esitys on tilattavissa syksystä 2026 eteenpäin ympäri Suomen.Lavalla: Pinja Hahtola, Iida-Maaria Lindstedt ja Jouni Raatikainen.Kesto: maks. 1 h. Esityskieli: suomiVaroitus: Esitys saattaa aiheuttaa kroonista kysymysripulia! Liput: 15 € / 12 € / 6 €
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Voimaeläin
la 21.11.2026 klo 15VoimaeläinVoimaeläin on vuorovaikutuksellinen ja lapsia osallistava tanssiteatteriesitys. Voimaeläimiä etsitään yhdessä yleisön kanssa Pohjolan eläimistä.Esityksessä seikkailevat hahmot, Kaisla, Kiira ja Tuisku, lukevat faabeleita toisilleen. Faabeli on hyvin vanha kerrontamuoto, yleensä eläinsadun muotoon puettu ja moraalisen opetuksen sisältävä kertomus. Kaisla, Kiira ja Tuisku alkavat faabelien innoittamina etsiä omia voimaeläimiään.Kaverukset uppoutuvat yhdessä faabelien eläintarinoiden maailmaan, kunnes Kiira esittelee ystävilleen jännittävät kortit. Alkaa voimaeläimien etsintä! Niitä etsitään Pohjolan eläimistä ja yleisö pääsee osallistumaan mukaan etsintään arvausleikin muodossa. Samalla tutustutaan omiin pohjoisiin eläimiimme, saadaan niistä tietoa ja kuullaan niihin liittyvistä uskomuksista.Esitys herättää ajatuksia eläimen ja ihmisen arvosta. Mitä eläimen tulisi saada ihmiseltä? Mitä ihminen voi saada eläimeltä? Voimaeläin vahvistaa lapsen itsetuntoa ja toimijuutta yksilönä. Lapsi voi miettiä omia kykyjään ja voimiaan eläinten ominaisuuksien kautta.Kesto: 45 minHinta: 6 €Ikäsuositus: yli 6-vuotiailleEsityskieli: suomiTyöryhmä:Koreografia, ohjaus: Marjaterttu WillmanPukusuunnittelu: Aapo SiikalaÄänisuunnittelu: Sami JuutinenValosuunnittelu: Sauli NärhiEsiintyjät: Jonna Aaltonen, Kaisa Niemi, Tanja IllukkaMusiikki: Mr.Scruff, Rinneradio, Propellerheads, Sarah Neufeld, Sväng, Kid KoalaTuotanto: Tanssin Voima ry / Willman Dance CompanyKuva credit: Stanislav Belyaevsky
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Planeetta nimeltä Maa
Teatteri Tuomikko & Amadeu Vives: Planeetta nimeltä Maa Koko perheen esitys, jossa yhdistetään hiekka-animaatio, nukketeatteri ja kaunis musiikki tarinaksi, joka pohtii rauhaisan yhteiselon vaikeutta ja välttämättömyyttä. Esitys on ylistyslaulu ihmeelliselle siniselle planeetalle, planeetalle nimeltä Maa. Kun Lunalle tulee riitaa kavereiden kanssa, hän kuiskaa kuulle toiveen päästä tämän luo. Yllättäen toive toteutuu ja pian Luna jo katselee kuun pinnalta kaukana siintävää planeettaa nimeltä Maa. Vaan onko hiljaisuus ja yksinolo ratkaisu riitoihin? Voiko olla onnellinen, jos kääntää selkänsä muille? Nukketeatteritaiteilija Terhi Tuomikon, hiekka-animaatiotaiteilija Amadeu Vivesin ja säveltäjä Marko Häkkisen yhteistyöstä syntyvän esityksen tavoitteena on antaa uskoa tulevaisuuteen ja ihmisten hyvyyteen. Esityksen kesto: 40 min. Ikäsuositus: Suositellaan koko perheelle n. 5-vuotiaasta alkaen. Esitys on Meijeri-rakennuksessa. Myös lapsi tarvitsee oman lipun.
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
STO: Eläinten vallankumous
STO: Eläinten vallankumousHerra Jonesin maatilan eläimillä tulee mitta täyteen huonosta kohtelusta, ja ne ryhtyvät taisteluun vapauden ja tasa-arvon puolesta. Ihminen on kaiken pahan alku, ja niinpä Jones saa pian kyytiä! Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha!Upeista ihanteista huolimatta uuden järjestyksen luominen ei kuitenkaan käy aivan kivutta.Georg Orwellin vuonna 1945 julkaistu poliittinen satiiri on klassikko ja edelleen kylmäävän ajankohtainen analyysi vallan rakenteista ja totalitarismin synnystä.Alkuperäisteos: Georg Orwell - Eläinten vallankumousSuomennos ja dramatisointi: Michael BaranOhjaus ja musiikki: Tero HeinämäkiPuvustus: Ella KauppinenMusiikin sovitus ja tuotanto: Capri SeloGraafinen suunnittelu: Jere RiihinenTuotanto: Suomen TeatteriopistoSuomen Teatteriopisto, Juhlatalo Hovi, Sukkavartaankatu 9, TampereKesto 1 h, ei väliaikaaRooleissa näyttelijäntyön jatkolinjan opiskelijat 2026–2027Hinnat:Peruslippu 14,50 €Lapsi/opiskelija 10,00 €

Tatun ja Patun ihmeellinen joulu
Tatun ja Patun ihmeellinen joulu on Aino Havukaisen ja Sami Toivosen tekemään Suomen suosituimpaan lasten kirjasarjaan perustuva näytelmä koko perheelle.Tatu ja Patu tulevat viettämään joulua Veeran kotiin – tai ainakin hyvin lähelle. Outolan omalaatuiset veljekset aloittavat jouluun laskeutumisen tutustumalla joulun ihmeellisyyksiin: tonttulaatikon valmistamiseen, lahjoja tuovaan joulukuuseen sekä tuoreeseen, tuuheaan, huolella kasteltavaan ja tiheäpartaiseen joulupukkiin. Mutta kuka on tuo salaperäinen, punapipoinen mies? Ei kai vain… tonttu?Piparitaikinan sotkuinen ja musiikilla ladattu esitys vie katsojat takuuhauskalle matkalle Tatun ja Patun matkaan sekä tarjoaa taatusti iloista jouluströsseliä kaikenikäisille.Ohjaus Janne JämsäSovitus Sami RannilaLavastus Janne Jämsä ja Panu RaipiaKesto. n 45 min, ei väliaikaaHinnat:Peruslippu 26,50 €Opiskelija/lapsi 23,50 €Perhelippu (min. 4 hlöä) 22,50 €Ryhmä min. 20 lippua 21,50 €Ryhmät min. 50 lippua 20,50 €PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388.Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
81 views

96 views
Buy Ticket
Read More
MUUMIT - Pyrstötähteä etsimässä
MUUMIT - Pyrstötähteä etsimässäSony Music tuo tutut muumihahmot uuden musiikin ja näyttämön äärelle: syyskuussa ilmestyy uusi muumialbumi, joka saa rinnalleen musiikkiteatterimuotoisen live-esityksen Pyrstötähteä etsimässä. Henna Tanskasen käsikirjoittama ja ohjaama esitys tuo tarinan eläväksi laulun, näyttelijäntyön ja visuaalisen kerronnan keinoin. Teos saa ensi-iltansa 29.9. ja jatkaa kiertävänä esityksenä ympäri Suomen.Muumipeikko ja pyrstötähti -romaaniin (Kometjakten, 1946) perustuva esitys keskittyy teemoihin, jotka ovat keskeisiä Tove Janssonin alkuperäisissä tarinoissa: ystävyyteen, seikkailuun, yhdessä tekemiseen ja rohkeuteen olla oma itsensä. Uudet kappaleet laajentavat muumimusiikin perinnettä uusilla sanoituksilla ja nykyaikaisella tuotannolla, samalla kun näyttämöllä kuullaan myös yleisön rakastamia klassikoita uusina sovituksina.Uuden muumimusiikin julkaisut ja live-esitys muodostavat kokonaisuuden, joka kutsuu niin lapset kuin aikuisetkin mukaan Muumilaakson seikkailuihin.
FI
37 views
Buy Ticket
Read More
Fröbelin Palikat - Hippulat vinkumaan-kiertue 2026
Fröbelin Palikat | Hippulat vinkumaan-kiertue 2026Tervetuloa Fröbelin Palikoiden matkaan koko perheen iloiseen konserttiin. Tule mukaan laulamaan, leikkimään ja pitämään hauskaa yhdessä!Hippulat vinkumaan-kiertue 202619.9. Hyvinkää20.9 Vantaa24.10 Nousiainen25.10 Espoo15.11 Hämeenlinna21.11 Järvenpää22.11 YlöjärviKonsertin kesto noin 60 minuuttia.Konsertti soveltuu kaikenikäisille.Alle 1-vuotiaat ilmaiseksi.Konsertin yhteydessä fanituotemyynti.--Fröbelin Palikat on suosittu lastenmusabändi, jonka konsertissa yleisö voi laulaa ja leikkiä mukana.Bändin toiminta-ajatus ja samalla erikoisuus on sekin edelleen alkuperäinen: hyväntuulista, liikuttavaa rytmimusiikkia lapsenmielisille. Hiki virtaa ja nauru raikaa kun yhtye leikkii ja leikittää levyillä, videoilla ja keikoilla. Ohjelmisto rakentuu pienistä sormileikeistä suuriin jumppa- ja liikuntalauluihin.Fröbelin Palikat on keikkailut ympäri Suomen lähes 40 vuoden ajan. Bändi on hurmannut yleisöjä mukaansatempaavalla ja hyväntuulisella musiikilla jo sukupolvien ajan. Keikoilla viihtyvät lapset, aikuiset ja nykyisin myös isovanhemmat.Tule Fröbelin Palikoiden mukaan ja matkaan laulamaan sekä leikkimään.
FI
46 views
Buy Ticket
Read More
Ti-Ti Nallen Rytmiretki -konsertti
Ti-Ti Nallen Rytmiretki -konserttiPuhuuko Ti-Ti Nalle! Mitä ihmettä! Äitinallen uusi kaurapuuroresepti on saanut nallet puhumaan! Mitähän mausteita äiti on puuroon oikein lisännyt?Uudessa konsertissa laitetaan töppösiin vilskettä, rytmitassut heilumaan ja laulu raikumaan!Koko perheen konsertti, jossa jokainen saa osallistua ja olla mukana niin paljon kuin haluaa.Riitta ja nallet johdattavat yleisön musiikilliselle retkelle Hirsimetsän poluille, missä tavataan myös muita metsän asukkaita; esim Torsti Torakka, Taneli sekä Elene Hiiri.Riitta Korpelan luoma Ti-Ti Nalle sekä koko Nalleperhe ovat viihdyttäneet suomalaisia lapsiperheitä jo miltei 40-vuoden ajan.Iloista menoa ja opettavaista musiikkimaailmaa Riitan ja nallejen kanssa!Riitta sai marraskuussa 2026 Lastenmusiikki Ry:n elämäntyöpalkinnon pitkäaikaisesta työstään varhaismusiikin parissa.Ti-Ti Nalle tuli suuren kansan tietoisuuteen 80-luvun lopulla Ylen Pikku Kakkosessa usean vuoden ajan kestäneellä ohjelmallaan Ti-Ti Nallen Talossa tapahtuu.Nalleperhe löysi tiensä nopeasti suomalaisten lapsiperheiden sydämiin Riitta Korpelan kehittämällä lähestymistavalla, jossa Riitta käyttää Nalleperhettä pedagogisena opetusvälineenä musiikin varhaiskasvatustyössään.Konsertissa Ti-Ti Nalle tuotemyyntiKonsertin jälkeen meet&greet!Konsertin toteuttaa Ti-Ti Tuotanto Oy 2026
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Tatun ja Patun 14 outoa ongelmaa
Tatun ja Patun 14 outoa ongelmaaSyökö sinun pesukoneesi sukkia? Onko teippirullasi pää hukassa? Eivätkö matkaevääsi mahdu mukaan? Ei hätää, nimittäin… Tatun ja Patun oivallinen esitys muuttaa elämäsi! Sidotaan vain naru jokaiseen sukkaan, aistitaan herkillä silmäripsillä teippirullan pää ja suoristetaan banaanit sekä teipataan rusinat takaraivoon.Nyt päästään eroon kengän pohjaan tarttuneesta vessapaperista, siivoamisen tylsyydestä ja poistetaan myös muutama jouluun ja teatteriin liittyvä ongelma. Uimarannalla käyntikin sujuu tämän esityksen jälkeen huomattavasti helpommin. Tai ainakin oudommin…Linnateatterin koko perheen uutuusnäytelmä tarjoaa riemastuttavat ratkaisut lukuisiin arkisiin pikku hankaluuksiin. Menevän musiikin ja hauskojen tilanteiden esitys ottaa käyttöön peliajan sijaan elämäajan ja vie sinut mukanaan Outolan veljesten nerokkaisiin ratkaisuihin. Missä on outo ongelma, siellä on myös Tatun ja Patun vielä oudompi ratkaisu ongelmaan!Rooleissa: Nestori Kyyrä ja Kalle TulanderAlkuperäisteksti: Aino Havukainen ja Sami ToivonenDramatisointi ja ohjaus: Sami RannilaLavastus: Niina SuniPuvustus: Anniina KuulaMaskeeraus: Minna PilvinenTarpeisto: Nanna MäkinenMusiikki: Kari MäkirantaTuotanto: LinnateatteriEsityksen kesto noin 45 min, ei väliaikaa.

12 views
Buy Ticket
Read More
Meritta ja Sekometelisoppa
Lastenmusiikkiyhtye Meritta ja Sekometelisoppa kutsuu kaikki mukaan ikimuistoiseen konserttielämykseen. Osallistavassa koko perheen konsertissa sukelletaan yhteiseen satuun trio-orkesterin säestämänä laulaen ja leikkien. Konsertissa huomioidaan kaikenikäiset seikkailijat, tanssitaan kehot lämpimiksi ja hupsutellaan mieli hupsuisaksi. Konsertissa on sekoilu - ja hulluttelutakuu. Konsertti on Meijeri-rakennuksessa. Lastenrattaat jätetään esitystilan ulkopuolelle. Sopii kaiken ikäisille. Myös lapsi tarvitsee oman lipun.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Tatun ja Patun ihmeellinen joulu
Tatun ja Patun ihmeellinen joulu on Aino Havukaisen ja Sami Toivosen tekemään Suomen suosituimpaan lasten kirjasarjaan perustuva näytelmä koko perheelle.Tatu ja Patu tulevat viettämään joulua Veeran kotiin – tai ainakin hyvin lähelle. Outolan omalaatuiset veljekset aloittavat jouluun laskeutumisen tutustumalla joulun ihmeellisyyksiin: tonttulaatikon valmistamiseen, lahjoja tuovaan joulukuuseen sekä tuoreeseen, tuuheaan, huolella kasteltavaan ja tiheäpartaiseen joulupukkiin. Mutta kuka on tuo salaperäinen, punapipoinen mies? Ei kai vain… tonttu?Piparitaikinan sotkuinen ja musiikilla ladattu esitys vie katsojat takuuhauskalle matkalle Tatun ja Patun matkaan sekä tarjoaa taatusti iloista jouluströsseliä kaikenikäisille.Ohjaus Janne JämsäSovitus Sami RannilaLavastus Janne Jämsä ja Panu RaipiaKesto. n 45 min, ei väliaikaaHinnat:Peruslippu 26,50 €Opiskelija/lapsi 23,50 €Perhelippu (min. 4 hlöä) 22,50 €Ryhmä min. 20 lippua 21,50 €Ryhmät min. 50 lippua 20,50 €PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388.Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Tove Jansson: Kuusi - Talvinen tarina Muumilaaksossa
Tove Jansson:KUUSI – TALVINEN TARINA MUUMILAAKSOSSAMuumit nukkuvat rauhallista talviuntaan lumen peittäessä Muumilaakson. Pian rauha on kuitenkin tipotiessään, sillä jokin kamala on tulossa. Jokin, jolle pitää laittaa ruokaa, hankkia lahjoja ja vaikka mitä. Se jokin on kuulemma nimeltään ”Joulu”… Yhtäkkiä kaikilla on kamala kiire.Tämä talvinen tarina Muumilaaksossa muistuttaa meitä tärkeistä perusasioista; yhdessä olosta, jakamisen tärkeydestä ja antamisen ilosta. Tähtien syttyessä taivaalle, ketkä kokoontuvatkaan koristellun kuusen ympärille?Lapsille 3 v. ylöspäin. Kesto noin 40 min. Esitys on myös kiertävä.
FI
46 views
Buy Ticket
Read More
Kaksitoista lahjaa Joulupukille
Mauri KunnasKaksitoista lahjaa JoulupukilleRakastettu klassikkoPienen näyttämön lämpiö – Eläintarhantie 5Ensi-ilta 1.11.2018Noin 40 min, ei väliaikaaSoveltuu 3-vuotiaasta ylöspäin.10 €Mauri Kunnaksen rakastettu klassikkotarina taiotaan joulun aikaan eläväksi pienen näyttämön lämpiöön.Joulupukin kylässä, Korvatunturilla, käy kova vilske ja hyörinä, kun tonttujen suureen joulujuhlaan on enää kaksitoista päivää.Ville-tonttu pitää joulusta hurjan paljon ja lahjojen antaminen on parasta mitä hän tietää. Mutta Villellä on pulma. Miten Joulupukkia voisi ilahduttaa? Hän keksii antaa Joulupukille lahjan jokaisena päivänä ennen joulua. Ja hauskaahan siitä tulee, kun kaikki ei sujukaan suunnitelmien mukaan. Tonttupojan tempaukset onnellistuttavat kiireen keskellä ja tuovat hyvän joulumielen. Joulukylässä tapaat Ville-tontun, Joulupukin, Joulumuorin, oikeita ja sulavia poroja, Rekku-koiran, kissan ja tonttuväkeä!Rooleissa: Sanna-June Hyde, Kaisa Torkkel ja Juha JokelaEsitysoikeuksia valvoo Agency North / Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat.
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Ti-Ti Nallen Rytmiretki -konsertti
Ti-Ti Nallen Rytmiretki -konserttiPuhuuko Ti-Ti Nalle! Mitä ihmettä! Äitinallen uusi kaurapuuroresepti on saanut nallet puhumaan! Mitähän mausteita äiti on puuroon oikein lisännyt?Uudessa konsertissa laitetaan töppösiin vilskettä, rytmitassut heilumaan ja laulu raikumaan!Koko perheen konsertti, jossa jokainen saa osallistua ja olla mukana niin paljon kuin haluaa.Riitta ja nallet johdattavat yleisön musiikilliselle retkelle Hirsimetsän poluille, missä tavataan myös muita metsän asukkaita; esim Torsti Torakka, Taneli sekä Elene Hiiri.Riitta Korpelan luoma Ti-Ti Nalle sekä koko Nalleperhe ovat viihdyttäneet suomalaisia lapsiperheitä jo miltei 40-vuoden ajan.Iloista menoa ja opettavaista musiikkimaailmaa Riitan ja nallejen kanssa!Riitta sai marraskuussa 2026 Lastenmusiikki Ry:n elämäntyöpalkinnon pitkäaikaisesta työstään varhaismusiikin parissa.Ti-Ti Nalle tuli suuren kansan tietoisuuteen 80-luvun lopulla Ylen Pikku Kakkosessa usean vuoden ajan kestäneellä ohjelmallaan Ti-Ti Nallen Talossa tapahtuu.Nalleperhe löysi tiensä nopeasti suomalaisten lapsiperheiden sydämiin Riitta Korpelan kehittämällä lähestymistavalla, jossa Riitta käyttää Nalleperhettä pedagogisena opetusvälineenä musiikin varhaiskasvatustyössään.Konsertissa Ti-Ti Nalle tuotemyyntiKonsertin jälkeen meet&greet!Konsertin toteuttaa Ti-Ti Tuotanto Oy 2026
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Ti-Ti Nallen Rytmiretki -konsertti
Ti-Ti Nallen Rytmiretki -konserttiPuhuuko Ti-Ti Nalle! Mitä ihmettä! Äitinallen uusi kaurapuuroresepti on saanut nallet puhumaan! Mitähän mausteita äiti on puuroon oikein lisännyt?Uudessa konsertissa laitetaan töppösiin vilskettä, rytmitassut heilumaan ja laulu raikumaan!Koko perheen konsertti, jossa jokainen saa osallistua ja olla mukana niin paljon kuin haluaa.Riitta ja nallet johdattavat yleisön musiikilliselle retkelle Hirsimetsän poluille, missä tavataan myös muita metsän asukkaita; esim Torsti Torakka, Taneli sekä Elene Hiiri.Riitta Korpelan luoma Ti-Ti Nalle sekä koko Nalleperhe ovat viihdyttäneet suomalaisia lapsiperheitä jo miltei 40-vuoden ajan.Iloista menoa ja opettavaista musiikkimaailmaa Riitan ja nallejen kanssa!Riitta sai marraskuussa 2026 Lastenmusiikki Ry:n elämäntyöpalkinnon pitkäaikaisesta työstään varhaismusiikin parissa.Ti-Ti Nalle tuli suuren kansan tietoisuuteen 80-luvun lopulla Ylen Pikku Kakkosessa usean vuoden ajan kestäneellä ohjelmallaan Ti-Ti Nallen Talossa tapahtuu.Nalleperhe löysi tiensä nopeasti suomalaisten lapsiperheiden sydämiin Riitta Korpelan kehittämällä lähestymistavalla, jossa Riitta käyttää Nalleperhettä pedagogisena opetusvälineenä musiikin varhaiskasvatustyössään.Konsertissa Ti-Ti Nalle tuotemyyntiKonsertin jälkeen meet&greet!Konsertin toteuttaa Ti-Ti Tuotanto Oy 2026
FI
55 views
Buy Ticket
Read More
Tove Jansson: Kuusi - Talvinen tarina Muumilaaksossa
Tove Jansson:KUUSI – TALVINEN TARINA MUUMILAAKSOSSAMuumit nukkuvat rauhallista talviuntaan lumen peittäessä Muumilaakson. Pian rauha on kuitenkin tipotiessään, sillä jokin kamala on tulossa. Jokin, jolle pitää laittaa ruokaa, hankkia lahjoja ja vaikka mitä. Se jokin on kuulemma nimeltään ”Joulu”… Yhtäkkiä kaikilla on kamala kiire.Tämä talvinen tarina Muumilaaksossa muistuttaa meitä tärkeistä perusasioista; yhdessä olosta, jakamisen tärkeydestä ja antamisen ilosta. Tähtien syttyessä taivaalle, ketkä kokoontuvatkaan koristellun kuusen ympärille?Lapsille 3 v. ylöspäin. Kesto noin 40 min. Esitys on myös kiertävä.
FI
43 views
Buy Ticket
Read More
Iltapalaklubi: Mikä-mikä musikaali
Mikä-mikä-musikaali – Improvisoitu koko perheen musiikkisatu Minkälainen musikaali tänään nähdään? Kuka siinä seikkailee ja mitä matkan varrella sattuu? Tässä esityksessä yleisö pääsee vaikuttamaan siihen, millaisen musikaalin Musiikki-improvisaatioteatteri Sointi loihtii lavalle! Koko tarina musiikkeineen syntyy esityshetkessä yleisön ideoiden inspiroimana. Musiikki-improvisaatioteatteri Sointi on erikoistunut täysin improvisoituun musiikkiteatteriin, jossa musiikilla, laululla ja liikkeellä on keskeinen osa tarinankerronnassa. Esitys sopii parhaiten noin 3–6-vuotiaille, mutta katsomaan ovat tervetulleita kaikki iästä riippumatta.Esitys toteutetaan kaksikielisenä suomeksi ja englanniksi. Kielet kulkevat luontevasti rinnakkain, ja tarinaa voi seurata myös ymmärtämällä vain toista kielistä. Musiikki ja liike täydentävät tarinankerrontaa omilla, kaikille yhteisillä kielillään. Klubille voit tuoda oman iltapalan mukaan. Ei erillistä kahviota.Kesto: n. 40 min.