536 result(s) found for ""
Kaikkien aikojen farssi
Täysin katetulla Heinolan kesäteatterilla jälleen kerran luvassa korkealuokkaista teatteriviihdettä romanttisessa dekkarikomediassa Kaikkien aikojen farssi. Ohjaaja Sari Siikanderilla on jälleen käsissään upea näyttelijäkaarti, jossa mukana mm. Mikko Nousiainen Sauli Suonpää, Emilia Sinisalo ja Mari Turunen. Kaksi poliisia, kolme roistoa, kahdeksan ovea ja toimintaa! Pienen budjetin motellihuoneessa kuudentoista miljoonan dollarin kavalluksesta epäillyn pormestarin on tarkoitus tavata kirjanpitäjänsä, kun taas viereisessä huoneessa kaksi ensimmäistä kertaa peitetehtäviin komennettua polisia ovat valmiina videoimaan kohtaamisen. Suunnitelma vaikuttaa kristallin kirkkaalta, jos vain kaikille olisi selvää, kuka on missäkin huoneessa, ketä lopulta videoidaan, kenellä anastetut rahat ovat, kuka palkkasi palkkamurhaajan ja miksi ihmeessä kirjanpitäjä riisuu jatkuvasti vaatteensa! Paul Slade Smithin komediassa yhdistyvät nokkelasti klassisen farssin elementit amerikkalaisen modernin komedian juonenkuljetukseen. Esityspaikka: Heinolan kesäteatteri (Kymenkartanonkatu 2)
FI
28 views
Buy Ticket
Read More
Työväen Musiikkitapahtuma 2026
Työväen Musiikkitapahtuma – Lämminhenkinen festivaali keskellä kaupunkia 23.-26.7.2026
Työväen Musiikkitapahtuma kerää heinäkuussa kymmeniätuhansia ihmisiä monipuolisen ohjelmansa pariin Valkeakoskelle. UPM Tervasaaren paperitehtaan ja Myllysaaren museon pihamaan ainutlaatuiseen miljööseen sijoittuvassa festivaalissa on laadukas kattaus huippuartisteja, vaihtoehtomusiikkia, työväenkulttuuria, yhteislaulua, ajankohtaisia ja yhteiskunnallisia keskustelutilaisuuksia, sirkustaidetta, lastenmusiikkia, ilmakitaransoittoa ja lavatansseja.
Huom. Tapahtuman iso alue on auki vain perjantaina ja lauantaina.
FacebookInstagramYoutubeLippujen hinnat nousevat portaittain. Valitsethan siis halvimman mahdollisen kategorian, jossa on lippuja jäljellä.
Liput vaihdetaan rannekkeisiin.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kyllä
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Madama Butterfly
Nuori geisha Cio-Cio-San uskoo löytäneensä todellisen rakkauden, kun hän menee naimisiin amerikkalaisen laivastoupseeri Pinkertonin kanssa. Hän uhraa kaiken miehen vuoksi – mutta Pinkertonille avioliitto on vain ohimenevä järjestely. Kun Pinkerton palaa vuosien kuluttua amerikkalaisen vaimonsa kanssa noutamaan poikaa, jonka olemassaolosta hän ei edes tiennyt, Cio-Cio-Sanin maailma romahtaa.Vuonna 1904 ensi-illassaan flopannut Madama Butterfly nousi myöhemmin yhdeksi Puccinin rakastetuimmista oopperoista. Riipaisevan kaunis musiikki ja Butterflyn traaginen rakkaustarina koskettavat syvältä. Henry Akinan ohjaus nostaa esiin yhden oopperahistorian sydäntäraastavimman sankarittaren luhistumisen.LisätietojaEsityskieli italiaEsityksen kokonaiskesto n. 3 t, yksi väliaikaaLapset ja opiskelijat edullisemmin oopperaanPeruslippujen kaikista hintaryhmistä voit ostaa myös opiskelija- ja lastenlipun –25% (lapset alle 16-vuotta).
FI
45 views
Buy Ticket
Read More
Kuopiorock 2026
KUOPIOROCK 23.7.-25.7.2026
Facebook | Instagram @kuopiorock#kuopiorock#rokkikuuluukaikillePimmeet kukot on loppuunmyyty.
Pääsyliput vaihdetaan rannekkeeseen.
Kuopiorockin ohjelman suositusikäraja on 12 vuotta, mutta kaikenikäinen rokkikansa on tervetullut tapahtumaan.
SAAVUTETTAVUUSAvustaja pääsee aina
tapahtumaan veloituksetta, mutta avustettavan on ostettava pääsylippu.
Myynnissä oleva ”Pyörätuoli + avustaja” -lippu on tarkoitettu vain
pyörätuolia käyttävälle asiakkaalle. ”Asiakas + avustaja” -lippu on
tarkoitettu kaikille sellaisille asiakkaille, jotka tarvitsevat
avustajaa päivittäiseen toimintaansa. Katso lisätiedot Kuopiorockin sivuilta!
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
FI
44 views
Buy Ticket
Read More
KUOPIOROCK - 3 PÄIVÄÄ
FI
42 views
Buy Ticket
Read More
Kaikkien aikojen farssi
Täysin katetulla Heinolan kesäteatterilla jälleen kerran luvassa korkealuokkaista teatteriviihdettä romanttisessa dekkarikomediassa Kaikkien aikojen farssi. Ohjaaja Sari Siikanderilla on jälleen käsissään upea näyttelijäkaarti, jossa mukana mm. Mikko Nousiainen Sauli Suonpää, Emilia Sinisalo ja Mari Turunen. Kaksi poliisia, kolme roistoa, kahdeksan ovea ja toimintaa! Pienen budjetin motellihuoneessa kuudentoista miljoonan dollarin kavalluksesta epäillyn pormestarin on tarkoitus tavata kirjanpitäjänsä, kun taas viereisessä huoneessa kaksi ensimmäistä kertaa peitetehtäviin komennettua polisia ovat valmiina videoimaan kohtaamisen. Suunnitelma vaikuttaa kristallin kirkkaalta, jos vain kaikille olisi selvää, kuka on missäkin huoneessa, ketä lopulta videoidaan, kenellä anastetut rahat ovat, kuka palkkasi palkkamurhaajan ja miksi ihmeessä kirjanpitäjä riisuu jatkuvasti vaatteensa! Paul Slade Smithin komediassa yhdistyvät nokkelasti klassisen farssin elementit amerikkalaisen modernin komedian juonenkuljetukseen. Esityspaikka: Heinolan kesäteatteri (Kymenkartanonkatu 2)
FI
29 views
Buy Ticket
Read More
ROKKI RAIKAA TAMPERE 2026 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY PORUKKALIPPU K-18
TAMPERE 24-25.7.2026paikka ilmoitetaan myöhemminPrioritylippu sisältää:
sisäänpääsyn festareille 2 päivänä kaulanauhan ja passin katettu teltta-alue pientä suolaista naposteltavaa oma baarialue omat saniteettitilat esiintyjä priority-alueella Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin saapuessa festari alueelle
FI
55 views
Buy Ticket
Read More
Nabucco
Babylonian kuningas Nabucco kukistaa juutalaiset vallanhimon ja jumaluusharhojen ohjaamana. Kun hänen valtansa alkaa horjua, kunnianhimoinen Abigaille tarttuu tilaisuuteensa kostaa, uhaten Ismaelen ja Fenenan välistä rakkautta.Vaikka Nabuccon tarina pohjautuu Raamatun kertomukseen, se tuntuu yllättävän ajankohtaiselta. Ohjaaja Rodula Gaitanou ja lavastaja-puvustaja takis tuovat Verdin eeppiseen oopperaan tuoreen näkökulman ja kytkevät tarinaan aikamme globaaleja haasteita. Nabuccon monumentaalinen lavastus, väkevät kuorokohtaukset – erityisesti unohtumaton “Va, pensiero” – ja syvästi inhimillinen draama tekevät paluun Olavinlinnaan vuoden 2024 ylistetyn kantaesityksen jälkeen.LisätietojaEsityskieli italiaEsityksen kokonaiskesto n. 3 t, yksi väliaikaaLapset ja opiskelijat edullisemmin oopperaanPeruslippujen kaikista hintaryhmistä voit ostaa myös opiskelija- ja lastenlipun –25% (lapset alle 16-vuotta).
FI
50 views
Buy Ticket
Read More
ROKKI RAIKAA TAMPERE 2026 - 2 PÄIVÄÄ K-18
TAMPERE 24-25.7.2026paikka ilmoitetaan myöhemminPrioritylippu sisältää:
sisäänpääsyn festareille 2 päivänä kaulanauhan ja passin katettu teltta-alue pientä suolaista naposteltavaa oma baarialue omat saniteettitilat esiintyjä priority-alueella Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin saapuessa festari alueelle
FI
48 views
Buy Ticket
Read More
ROKKI RAIKAA TAMPERE 2026 - 2 PÄIVÄÄ KAVERILIPPU K-18
TAMPERE 24-25.7.2026paikka ilmoitetaan myöhemminPrioritylippu sisältää:
sisäänpääsyn festareille 2 päivänä kaulanauhan ja passin katettu teltta-alue pientä suolaista naposteltavaa oma baarialue omat saniteettitilat esiintyjä priority-alueella Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin saapuessa festari alueelle
FI
68 views
Buy Ticket
Read More
ROKKI RAIKAA TAMPERE 2026 - 2 PÄIVÄÄ PORUKKALIPPU K-18
TAMPERE 24-25.7.2026paikka ilmoitetaan myöhemminPrioritylippu sisältää:
sisäänpääsyn festareille 2 päivänä kaulanauhan ja passin katettu teltta-alue pientä suolaista naposteltavaa oma baarialue omat saniteettitilat esiintyjä priority-alueella Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin saapuessa festari alueelle
FI
55 views
Buy Ticket
Read More
ROKKI RAIKAA TAMPERE 2026 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY K-18
TAMPERE 24-25.7.2026paikka ilmoitetaan myöhemminPrioritylippu sisältää:
sisäänpääsyn festareille 2 päivänä kaulanauhan ja passin katettu teltta-alue pientä suolaista naposteltavaa oma baarialue omat saniteettitilat esiintyjä priority-alueella Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin saapuessa festari alueelle
FI
55 views
Buy Ticket
Read More
J. Karjalainen
J. Karjalainen on yksi Suomen kaikkien aikojen suosituimpia laulajia ja lauluntekijöitä. Lukemattomat klassikkohitit, kuten ”Kolme cowboyta”, ”Ankkurinappi”, ”Doris”, ”Hän”, ”Telepatiaa” ja ”Villejä lupiineja”, ovat kiinteä osa suomalaista äänimaisemaa. J. Karjalainen nauttii Laukon puiston ainutlaatuisesta tunnelmasta, joten pitkän uran parhaita biisejä kuullaan väliajallisella erikoiskeikalla.
Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi upeissa puitteissa. Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle. Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät ennakkolipun hintaan. Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle 2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme.
Laukon kartano: Facebook | InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja.
Lippu vaihdetaan rannekkeeseen klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.
Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja
esteettömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä.
Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä.
***
Lisätietoa tapahtumaan saapuville:
Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta.
Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin.
Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää.
Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla.
(Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Purple Fest – Indiemusiikkifestivaali
Kolmipäiväistä Purple Fest -indiemusiikkifestivaalia juhlitaan nyt toista kertaa Hämeenlinnassa 24.–26.7.2026.
Purple Fest tuo Katumajärven kauniiseen maisemaan, Vanajanlinnan
vastarannalle rakkaudellisen ja kotoisan maailman, joka on täynnä
musiikkia, iloa ja vapautta. Astu festivaaliin, jossa ilmapiiri ja
jokainen sävel on aitoa ja itse luotua.
Vuonna 2026 Purple Fest kasvaa kolmipäiväiseksi tapahtumaksi, kun sunnuntain perhepäivä liittyy mukaan festivaaliviikonloppuun.
Purple Fest kokoaa yhteen kotimaisen indie-kentän kiinnostavimmat
artistit ja nousevat tähdet – sekä yleisön, joka etsii aitoutta,
tunnetta ja vapautta. Purple Fest on rakkaudellinen ja kotoisa maailma,
jossa musiikki ja visuaalinen taide sulautuvat
yhdeksi elämykselliseksi kokonaisuudeksi järvimaiseman syleilyssä.
Perjantai & Lauantai / Festivaalipäivät K-18Kahdella lavalla kuullaan laadukasta liveohjelmaa aamusta iltaan, ja
ympärille rakentuu kokonainen taiteen ja elämysten maailma. Purple Fest
on kuin aikuisten leikkikenttä: karaokea, herkullista ruokaa, huikea
rantabaari ja loputtomasti tekemistä
– juuri sopivasti seikkailua ja rentoutta samassa paketissa.
Sunnuntai – Purple Festin PerhepäiväRakkaudellinen perhepäivä Katumajärven rannalla – täynnä musiikkia, naurua ja yhdessäolon taikaa perheen kesken.
Päälavalla kuullaan rakkaudellista musiikkia lapsille ja
lapsenmielisille! (Artistit julkaistaan 2026) Rantalavalle nousevat
pienet ja nuoret tähdet – iloa ja musiikkia suoraan lapsilta lapsille.
Aikuiset voivat hengähtää herkkukahvilan antimien
äärellä, ja koko perheelle riittää tekemistä pitkin rantaa ja
festarialuetta.
Alle 7-vuotiaat ja eläkeläiset ilmaiseksi – mummut ja papat siis mukaan!
Instagram: @purplefestofficialFacebookPortit aukeaa kaikkina päivinä klo 12:00. Pääset sisään festivaalille
näyttämällä joko tulostetun tai digitaalisen pääsylipun
lipunmyynnissä.
Saat sisäänpääsyrannekkeen jonka kanssa on mahdollista käydä ulos alueelta ja palata myöhemmin takaisin.
Portilla on lipunmyynti mikäli ennakkolippuja ei myydä loppuun.
Tapahtumassa on käytössä pääsääntöisesti korttimaksu sekä käteinen.
Purple Festissä ei ole narikkaa eli otathan mukaan kaikki tarvittavat vaatteet ja tavarat mitä tarvitset päivän aikana.
Tapahtuma-alueen läheisyyteen pääset bussilla, pyörällä tai autolla.
(alueen läheisyydessä maksuton parkkipaikka) Julkisen liikenteen
aikataulut löydät Hämeenlinnan Joukkoliikenteen sivuilta.
Tapahtumapaikan osoite: Lohitie 4, 13300 Hämeenlinna.
Alle 7-vuotiaat ja eläkeläiset ilmaiseksi.
Esteettömyys:Avustajan on ostettava oma lippu tapahtumaan.Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.Tapahtumapaikalla ei ole mahdollisuutta induktiosilmukan käyttöön.Tapahtumassa ei ole pyörätuolikoroketta.Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: purpleuniverseofficial@gmail.com
Lisätietoa: Tapahtuma-alue on nurmikenttää ja hiekkapohjaista maata. Rantalavan terassille on porras. johon festivaalin henkilökonta avustaa tarvittaessa.
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
ROKKI RAIKAA TAMPERE 2026 - 2 PÄIVÄÄ PRIORITY KAVERILIPPU K-18
TAMPERE 24-25.7.2026paikka ilmoitetaan myöhemminPrioritylippu sisältää:
sisäänpääsyn festareille 2 päivänä kaulanauhan ja passin katettu teltta-alue pientä suolaista naposteltavaa oma baarialue omat saniteettitilat esiintyjä priority-alueella Kaikki liput vaihdetaan rannekkeisiin saapuessa festari alueelle
FI
65 views
Buy Ticket
Read More
5000 m/s -musiikkifestivaali
Raiteet tärisee ja musiikki raikaa! Jälleen. 5000 m/s -musiikkifestivaali saapuu Veturimuseolle Toijalaan 24.7.2026.
5000 m/s -musiikkifestivaalin ensimmäinen kesä sai osakseen runsaasti kiitosta niin yleisöltä kuin medialta. Onnistuimme luomaan arki-illasta ikärajattoman ja päihteettömän tapahtuman, jossa rouhea tunnelma kohtasi kulttuurihistoriallisen miljöön. Lämmin sää helli festarikansaa museon pihalla, ja veturitallin viileys tarjosi virkistystä sekä kiehtovan katsauksen rautatiehistoriaan.
Esiintyjät loivat ainutlaatuisen tunnelman, joka palautekyselyn mukaan oli välitön, avoin ja turvallinen. Tapahtuma tarjosi pelkkää livemusiikin iloa, ja yleisö pääsi nauttimaan monipuolisesta ohjelmasta, jossa yhdistyivät tarinallisuus, energia ja yllätyksellisyys. Festivaalin omana tuotantona kuultiin näyttäviä kokonaisuuksia, jotka toivat esiin kotimaisen musiikin eri sävyt.
Tapahtuma sai kiitosta erityisesti tunnelmastaan, esiintyjistään ja miljööstään. Museon alue oli hyödynnetty erinomaisesti, järjestelyt toimivat sujuvasti, äänentoisto oli laadukas, juotavaa oli helposti saatavilla ja varjopaikkoja riitti. Yhteistyö museoveturiseuran kanssa mahdollisti alueen käytön festivaalikenttänä, ja tekninen toteutus oli huolellisesti koordinoitu.
Veturitalli muuntautui konserttitilaksi, jossa musiikki kohtasi perinteiset soittimet uudella tavalla. Festivaali osoitti, kuinka rock voi taipua myös kanteleelle, harmonikalle ja selloille. Mocktailit, rento tunnelma ja kaunis ympäristö kruunasivat kokemuksen.
Viistonninen kiittää yleisöään unohtumattomasta illasta ja kutsuu kaikki mukaan seuraavaan festivaaliin 24. heinäkuuta! Julkaisemme festivaalin ensimmäiset artistit loppuvuoden aikana ja loput artisteista kevään 2026 aikana. Osta Blind Bird ja Early Bird -lippusi nyt!
Lisätietoa osoitteessa 5000.fiPortit festivaalialueelle aukaistaan klo 16:00.Iltalipulla pääsy alueelle klo 21:00 alkaen.
Liput vaihdetaan rannekkeisiin.
Alle 4-vuotiaat ilmaiseksi.
Saapuminen:
Suosittelemme tapahtumaan saapumista junalla niin Turun, Tampereen kuin Helsinginkin suunnista. Toijalan asemalta on alle 300 metrin kävely Veturimuseolle. Aivan museon läheisyydessä on myös VAU-liikenteen pysäkki Urjalasta, Kylmäkoskelta ja Valkeakoskelta saapuville.
Lähialueilta saapuvia suosittelemme tulemaan paikalle kävellen tai pyörällä. Myös autolla saapuminen on mahdollista. Toijalan aseman ympäristössä on reilusti parkkitilaa rautatien molemmin puolin.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta huomioitavaa: Tapahtuma-alue on lähtökohtaisesti esteetön. Alueella on soramaastoa, nurmialueita ja puisia kulkukäytäviä. Alueella on vähän korkeuseroja. Tapahtuman henkilökuntaa on avustamassa tarvittaessa.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Figaron häät
Susanna ja Figaro ovat valmiita menemään naimisiin ja aloittamaan yhteisen elämänsä – ellei kiero kreivi Almaviva yrittäisi vietellä Susannaa. Kreivittären ja vallattoman Cherubinon avulla pari punoo nokkelan juonen kreivin huiputtamiseksi.Semperoper Dresdenin hurmaavan eloisa ja nokkela Figaron häät -tuotanto palaa yhdentoista vuoden jälkeen Olavinlinnaan uudella kokoonpanolla. Johannes Erathin ohjauksessa Mozartin leikkisä henki lyö kättä kauneuden kanssa.LisätietojaEsityskieli italiaEsityksen kokonaiskesto n. 3 t 20 min, yksi väliaikaaLapset ja opiskelijat edullisemmin oopperaanPeruslippujen kaikista hintaryhmistä voit ostaa myös opiskelija- ja lastenlipun –25% (lapset alle 16-vuotta).
FI
69 views
Buy Ticket
Read More
Olavi Uusivirta
Armottomalla energialatauksella varustetuista keikoistaan tunnettu Olavi Uusivirta palaa Laukon maagiseen keikkapuistoon. Multitalentin artistin suurimpia radiohittejä ovat ”On niin helppoo olla onnellinen”, ”Kultaa hiuksissa”, ”Kesäyön uni” ja Behmin kanssa tehty ”Viimeinen tanssi”. Valtakunnan parhaaksi livebändiksi tituleeratun yhtyeen riveissä vaikuttavat rumpali Olli Krogerus, basisti Jaakko Kämäräinen ja kitaristi Timo Kämäräinen. Tampereen seudun kesäkeikkakeitaassa Olavi ja bändi vetävät tuttuun tapaan yllätyksellisen väliajallisen erikoiskeikan.
Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi upeissa puitteissa. Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle. Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät ennakkolipun hintaan. Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle 2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme.
Laukon kartano: Facebook | InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Alle 18-vuotiaat voivat osallistua sallituille keikoille ainoastaan täysi-ikäisen seurassa. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja.
Lippu vaihdetaan rannekkeeseen klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.
Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja
esteettömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä.
Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä.
***
Lisätietoa tapahtumaan saapuville:
Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta.
Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin.
Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää.
Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla.
(Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Kaikkien aikojen farssi
Täysin katetulla Heinolan kesäteatterilla jälleen kerran luvassa korkealuokkaista teatteriviihdettä romanttisessa dekkarikomediassa Kaikkien aikojen farssi. Ohjaaja Sari Siikanderilla on jälleen käsissään upea näyttelijäkaarti, jossa mukana mm. Mikko Nousiainen Sauli Suonpää, Emilia Sinisalo ja Mari Turunen. Kaksi poliisia, kolme roistoa, kahdeksan ovea ja toimintaa! Pienen budjetin motellihuoneessa kuudentoista miljoonan dollarin kavalluksesta epäillyn pormestarin on tarkoitus tavata kirjanpitäjänsä, kun taas viereisessä huoneessa kaksi ensimmäistä kertaa peitetehtäviin komennettua polisia ovat valmiina videoimaan kohtaamisen. Suunnitelma vaikuttaa kristallin kirkkaalta, jos vain kaikille olisi selvää, kuka on missäkin huoneessa, ketä lopulta videoidaan, kenellä anastetut rahat ovat, kuka palkkasi palkkamurhaajan ja miksi ihmeessä kirjanpitäjä riisuu jatkuvasti vaatteensa! Paul Slade Smithin komediassa yhdistyvät nokkelasti klassisen farssin elementit amerikkalaisen modernin komedian juonenkuljetukseen. Esityspaikka: Heinolan kesäteatteri (Kymenkartanonkatu 2)
FI
28 views
Buy Ticket
Read More
La Traviata
La Traviatassa kurtisaani Violetta ja aatelinen Alfredo rakastuvat ja pakenevat Pariisista yksinkertaisemman elämän toivossa. Kun Alfredon isä pyytää Violettaa päättämään suhteen perheensä kunnian tähden, tämä uhraa oman onnensa. Alfredo ymmärtää tilanteen väärin, raivostuu ja häpäisee Violettan juhlissa. Totuus paljastuu hänelle liian myöhään – vasta, kun tuberkuloosia sairastava Violetta on kuolemaisillaan.Verdin rakastettu La Traviata pohjautuu Alexandre Dumas’n romaaniin Kamelianainen. Musiikki on täynnä unohtumattomia melodioita – säihkyvästä “Libiamo”-juomalaulusta Violettan sydäntäsärkeviin aarioihin. Uusi La Traviata on Göteborgin Oopperan vierailu.LisätietojaEsityskieli italiaEsityksen kokonaiskesto n. 3 t 15 min, yksi väliaikaaLapset ja opiskelijat edullisemmin oopperaanPeruslippujen kaikista hintaryhmistä voit ostaa myös opiskelija- ja lastenlipun –25% (lapset alle 16-vuotta).

56 views

31 views
Buy Ticket
Read More