9341 result(s) found for ""

JUICE 75 V JUHLAKIERTUE: MUSTA AURINKO NOUSEE image
JUICE 75 V JUHLAKIERTUE: MUSTA AURINKO NOUSEE
Juice Leskisen elämästä kertova uusi musiikkinäytelmä Suomen-kiertueelle lokakuussaJuice Leskinen (1950–2006) oli suomalaisen musiikin ja lyriikan mestari, jonka tuotanto jätti pysyvän jäljen maamme kulttuuriin. Juicen 75-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Heikki Vihinen on käsikirjoittanut verbaalinerona tunnetun taiteilijan elämästä uuden Musta aurinko nousee -musiikkinäytelmän, joka saa kantaesityksensä Kempeleellä Pirilän Tapahtumapuistossa heinäkuun alussa. Koskettava teos sukeltaa Juicen viimeisiin hetkiin ja muistoihin, joissa elävät hänen tunnetuimmat laulunsa, syvä elämänviisaus sekä tunnistettava huumori ja ironia. Lokakuussa tämä Juicen rakastetuimpia kappaleita sisältävä musiikkinäytelmä lähtee juhlakiertueelle viiteentoista suomalaiskaupunkiin.Juice on kyllästynyt dialyysihoitoihin ja päättänyt jättää hyvästit niin hoidoille kuin elämällekin. Huolestuneiden läheisten ympäröimänä hän sukeltaa muistojen syövereihin: seikkailuihin, ilojen ja surujen lauluihin, elämän virtoihin, jotka tekivät hänestä yhden Suomen rakastetuimmista taiteilijoista. Musta aurinko nousee - musiikkinäytelmä on tinkimätön matka taiteilijana olemisen taiteeseen – hurttia huumoria ja ironiaa unohtamatta.Musta aurinko nousee -esitys keskittyy Juicen viimeisiin hetkiin ja muistoihin. Heikki Vihisen käsikirjoittama ja ohjaama musiikkinäytelmä tuo Leskisen ainutlaatuisen maailman näyttämölle musiikin ja tarinankerronnan keinoin. Juicena loistaa jälleen useista teatterirooleistaan tunnettu Otto Kanerva, joka on jo aiemmin herättänyt tämän suomalaislegendan henkiin yli 200 kertaa Vihisen käsikirjoittamien Taiteilijaelämää ja Lasilliset Juicea -esitysten kehuttuna Juicena. Hänen tulkintansa on saanut kehuja siitä  kuinka uskottavasti ja herkästi hän tulkitsee Leskisen monivivahteista persoonaa ja musiikkia. Kanerva ei tulkitse Juicea karikatyyrinä vaan vaan antaa tämän hahmolle aidon inhimillisyyden ja läsnäolon.- Juhani ” Juice” Leskisen esittäminen on minulle tärkeää: kuljin jo yläasteikäisenä ylpeänä ” Juice presidentiksi”- college päällä. Kotimaisten sanoittajien tekstit ovat minulle tärkeintä musiikissa. Leskisen hahmon esittämisessä minua kiinnostaaa erityisesti epäsuhta, joka syntyy hänen ajattelun terävyydestä ja muun olemuksen rentoudesta. Olen saanut syventää rooliani Vihisen ja Juicen parhaisiin ystäviin lukeutuneen ja hänen kanssaan keikkailleen Kankun kanssa, Otto Kanerva kertoo.Otto Kanervan lisäksi Juicen hittejä esityksessä tulkitsevat vahvasta äänestää ja monipuolisista tulkintataidoistaan tunnettu Annika Eklund ja Anna Hanski, jonka lämmin äänenväri  ja lavakarisma tuovat syvyyttä Juice-musiikin tulkintoihin. Juhlaorkesteria johtaa Leskisen kanssa pitkään yhteistyötä tehnyt Ari ‘Kankku’ Kankaanpää. Monipuolisena säestäjänä ja sovittajanakin tunnettu Kankaanpää huolehtii siitä, että Leskisen musiikki soi lavalla kunnianhimoisesti ja elävästi – alkuperäistä henkeä kunnioittaen.- Ehdin tehdä Juicen kanssa yhteistyötä seitsemän vuoden ajan. Noina vuosina hänestä tuli minulle läheinen ystävä ja hänen tuotantonsa nousi minulle tärkeäksi. Duo-keikoilla esiinnyimme improvisoiden niin, etten ikinä tiennyt mikä biisi hänen isosta tuotannostaan seuraavaksi tulee. Juicelle itselleen hänen laulunsa olivat samanarvoisia, ehkä yhtä poikkeusta lukuunottamatta. Seurasin usein vierestä kun toimittajat yrittävät kysyä häneltä, että mitä biisiä taiteilija itse omasta tuotannostaan eniten arvostaa. Usein hän oli ensin haluton arvottamaan kappaleitaan keskenään, mutta saattoi lopuksi todeta, että jos joku pitää valita niin ehkä sitten se, minkä tekemiseen meni yhdeksän vuotta. Se biisi on Musta aurinko nousee. Tuntuu hienolta päästä soittamaan jälleen Juicen mestarillisia biisejä. Otto on sisäistänyt Juicen olemuksen hyvin ja rakentanut hahmon pieteetillä,  Ari Kankaanpää kertoo.Esityksen Gramopopille tuottaa Iltama-tuotanto. Heinä-elokuun vaihteessa Musta aurinko nousee -esitys on nähtävissä myös kahdeksan esityksen verran Ikaalinen Spa & Resortissa.Juicen musiikki elää – tervetuloa kokemaan matka suomalaisen lyriikan mestarin maailmaan.
TAMPERE INTERNATIONAL DARTS CUP Meet & Greet pöytäpaikat rivit 1-2 image
TAMPERE INTERNATIONAL DARTS CUP Meet & Greet pöytäpaikat rivit 1-2
Dartsin MM-finalistit Suomeen marraskuussa! Helsingissä menestyksekkäästi viime vuoden lopulla järjestetty Helsinki International Darts Cup siirtyy Tampereelle. Hakametsän jäähallissa sunnuntaina 30.marraskuuta järjestettävään Tampere International Darts Cupiin on saatu darts-maailman kerma. Mukana ovat mm. pe 3.1.2025 toisensa Dartsin MM-finaalissa kohtaavat darts-sensaatio Luke Littler ja kolminkertainen dartsin maailmanmestari Michael Van Gerwen sekä maailmanlistan ykköspaikkaa pitävä vuoden 2024 maailmanmestari Luke Humphries. Kaikkiaan Tampere International Darts Cupissa heittää kahdeksan darts-tähteä. Kansainvälisen turnauksen tuomaroi Russ Bray ja illan isäntinä toimivat lajin suurimpiin legendoihin lukeutuva Phil Taylor sekä mm. TV-kommentaattorina monille tutuksi tullut GlenDurrant. Kansainvälisessä darts-turnauksessa on mukana yhteensä kahdeksan darts-tähteä, joista kuuden nimi on jo tiedossa. Jo nyt voidaan sanoa, että Tampereella heittää dartsin tuore maailmanmestari, sillä kumpikin 3.1.2025 -illan finalisteista saapuu Suomeen marraskuussa. Nuoren darts-sensaatio Luke Littlerin ja lajia pitkään dominoineen Michael Van Gerwenin lisäksi Tampereella nähdään vuoden 2024 maailmanmestari Luke Humphries, lajin kaksinkertainen maailmanmestari Peter Wright, nopeasta ja viihdyttävästä pelityylistään tunnettu Vincent van der Voort ja tunnetuimpiin naispuolisiin darts-pelaajiin lukeutuva Fallon Sherrock sekä kaksi myöhemmin julkistettavaa heittäjää. Illan isäntinä toimii kaksi darts-legendaa: kuusitoistakertainen maailmanmestari Phil Taylor sekä oman ammattilaisuransa jälkeen arvostettuna tv-kommentaattorina toiminut Glen Durrant. Cupin tuomaroi legendaarinen Russ Bray.- Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Helsinki International Darts Cup oli menestys kaikilla mittareilla. Helsingin jäähalli oli täynnä ja yleisö eli kiihkeästi mukana. Myös pelaajat nauttivat ja jälkikäteen saamamme palaute on ollut pelkästään positiivista. Oli selvää, että tälle on saatava jatkoa. Olen aivan supertyytyväinen tämän vuoden kattaukseemme. Meillä on mukana entistä enemmän maailmantähtiä, tämän hetken kuumin nimi sekä illan isäntinä kaksi darts-legendaa. Myös turnauksen siirtäminen keskemmäs Suomea Tampereelle tekee siitä helpommin saavutettavan monille, kertoo turnausta yhdessä Gramopop Oy:n kanssa järjestävä Biljardikaupan Jussi Tyrkkö. -Olen monen muun tavoin seurannut Dartsin MM-finaaleja kotisohvaltani ja nauttinut sekä heittäjien taidosta että tapahtuman vauhdikkuudesta ja viihdyttävyydestä. Olen iloinen, että saamme kokea maailmanluokan dartsia livenä Tampereella marraskuun lopussa. Lajia seurataan Suomessa laajalti ja on hienoa saada maailman parhaat heittäjät paikalle, sanoo Tampereen kaupungin Tapahtumajohtaja Perttu Pesä. TAMPERE INTERNATIONAL DARTS CUPIN JO JULKISTETUT HEITTÄJÄT Tammikuun lopussa 18-vuotta täyttävä Luke Littler on uusi darts-sensaatio, joka on nostanut lajin suosiota ympäri maailman. Kymmenen pdc-titteliä viime vuoden aikana voittanut ‘The Nuke’ on noussut raketin lailla maailmanlistalla, jossa hän pitää tällä hetkellä neljättä sijaa. Nuori englantilaisheittäjä tienasi viime vuonna palkintorahaa 718 500 puntaa. Viime vuonna maailmanmestaruuskisoissa kakkoseksi heittänyt Littler nähdään myös tämän vuoden maailmanmestaruuskilpailuiden finaalissa tänään illalla. Vastaansa Littler saa kolminkertaisen maailmanmestarin Michael Van Gerwenin. Mikäli Littler voittaa, tulee hänestä dartsin nuorin maailmanmestari. Lajin kautta aikojen parhaisiin pelaajiin lukeutuva hollantilainen Michael Van Gerwen on kolminkertainen dartsin maailmanmestari (2014, 2017 ja 2019) ja tällä hetkellä maailmanlistan sijalla kolme pidettyään listan kärkisijaa pitkään vuosina 2014-2021. Liki kymmenen vuotta lajia dominoinut Van Gerwen on tienannut 11,6 miljoonaa puntaa palkintorahoja. Van Gerwen on heittänyt itsensä myös tämän vuoden dartsin maailmanmestaruuskilpailuiden finaaliin, jossa hän kohtaa tänään illalla lajin uuden supertähden, Luke Littlerin. Englantilainen Luke Humphries on dartsin hallitseva maailmanmestari, joka löytyy maailmanlistan sijalta yksi. Maailmanmestaruuden lisäksi ‘Cool Hand Luke’ on voittanut urallaan kolme major-turnausta ja viisi European Tour -turnausta. Historian ensimmäisen Helsinki International Darts Cupin voittaja on myös nuorten maailmanmestari vuodelta 2019 ja UK Openin finalisti vuodelta 2021. Cool Hand on urallaan tienannut 2,8 miljoonaa puntaa palkintorahoja.Lajin kaksinkertainen maailmanmestari Peter Wright tuo omalla värikkäällä pukeutumisellaan ja irokeesillään näkyvyyttä lajille. Skotlantilainen ‘Snakebite’ on pidetty persoona ja hänellä on laaja fanikunta ympäri maailmaa. Maailmanmestaruuksien lisäksi seitsemän major-turnausta voittanut Wright on tienannut urallaan liki kuusi miljoonaa puntaaPitkän uran ammattilaisena heittänyt Vincent van der Voort on yksi maailman nopeimmista darts-heittäjistä. Viihdyttävästä pelityylistään tunnettu ‘The Dutch Destroyer’ on voittanut urallaan useita PDC Pro Tour -turnauksia ja ottanut osaa maailmanmestaruuskisoihin peräti kaksikymmentäkaksi kertaa. Viime vuosina selkäongelmista kärsinyt hollantilaisheittäjä on tienannut urallaan 1,3 miljoonaa puntaa. Tunnetuimpiin naispuolisiin darts-pelaajiin lukeutuva Fallon “Queen of the Palace” Sherrock on saavutuksillaan rikkonut monia raja-aitoja lajin parissa. Vuonna 2019 Sherrock teki historiaa olemalla ensimmäinen nainen, joka voitti miehen PDC World Darts Championship -turnauksessa ja vuonna 2021 Sherrockista tuli ensimmäinen nainen, joka pääsi World Series of Darts -finaaliin. Lisäksi hän voitti ensimmäisen naisten World Matchplay-turnauksen vuonna 2022. Sherrock on ollut suuri vaikuttaja sille, että Professional Darts Corporation (PDC) aloitti naisten Women’s Series -turnaukset. Urallaan neljäkymmentäseitsemän turnausta voittanut Sherrock sai Iso-Britannian hallitsijan myöntämän arvostetun MBE (Member of the Order of the British Empire)-arvonimen vuonna 2023. Sherrock on urallaan ansainnut 189 tuhatta puntaa. + 2 myöhemmin julkistettavaa heittäjää Cupin tuomaroi Russ Bray, joka valittiin viime vuonna Professional Darts Corporationin (PDC) Hall of Fameen. Illan isäntinä toimivat kaikkien aikojen legendaarisin darts-pelaaja Phil Taylor sekä oman ammattilaisuransa jälkeen näytösotteluissa heittävä ja arvostettuna tv-kommentaattorina toimiva Glen Durrant.TAMPERE INTERNATIONAL DARTS CUPHakametsän jäähalli su 30.11.2025Klo 17.00-24.00Ikäraja: C2-katsomo ikärajaton, muut katsomot K-18Liput: Hinnat nousevissa katsomoissa alkaen 39,90€, permannon pöytäpaikat alkaen 109€Meet & Greet 249€/299€Meet & Greet -lippu sisältää: - aikaisempi sisäänpääsy klo 16.00- pelaajatapaamisen valitun lipputyypin mukaan- vip-passin ja kaulanauhan- valokuvan lipputyypin mukaisen pelaajan kanssa- pientä suolaista naposteltavaa pöydissäJärjestäjä: Gramopop Oy ja Biljardikauppa.fiwww.dartscup.fi
Tatun ja Patun outo uninäytelmä image
Tatun ja Patun outo uninäytelmä
Jos luulit tietäväsi kaiken nukkumisesta, niin kohta tiedät vielä lisää!Tatu ja Patu saavat yövieraan unitutkimuslaboratorioonsa. Eli sinut, rakas katsoja! Iloksesi voimme ilmoittaa, että olet hyvissä käsissä. Veljekset ovat valmistaneet nukkumiseen täydellisesti sopivan esityksen, joka kuitenkin pitäähereillä. Se sisältää kaiken tarpeellisen liittyen nukkumisen valmisteluihin, nukahtamisjärjestelyihin, unien näkemiseen ja muihin yöllisiin toimintoihin.Nyt hoidetaan iltapala, -pesu ja -pisu tieteellisellä tarkkuudella, valitaan täydellinen unilelu ja kootaan paras mahdollinen yövarustekokonaisuus. Uniongelmien vianetsintäkaavio, The Very Best of Tuutulaulut, oikeaoppiset iltatoimet ja mörkökarkotin takaavat parhaat mahdolliset yöunet. Ja jos jäi vielä jotain askarruttamaan, niin ei hätää! Kysy - ja nukkumisen asiantuntija Prinsessa Ruusunen vastaa.Linnateatterin riemastuttava, tieteelliset raportit tarkkuudellansa ylittävä esitys sisältää villejä ja outoja unia, vauhdikkaita ja täysin nukahtamiseen sopimattomiakin lauluja sekä täydellisyyttä hipovia ratkaisuja hyvän yöunentakaamiseksi. Se sopii kaikille, jotka nukkuvat, ovat nukkuneet tai haluavat nukkua. Ei muuta kuin silmät kiinni… eikun auki ja mukaan Outolan veljesten hauskaan uniesitykseen!Ohjaus ja dramaturgia Sami Rannila. Rooleissa Nestori Kyyrä & Kalle Tulander.Kesto: n. 50 min. Ei väliaikaa.
Kuraattorikierros: Antti Holma image
Kuraattorikierros: Antti Holma
Mitä tapahtuisi, jos kuvittelisimme enemmän? Onko mahdotonta ajatella uusia sääntöjä tai vapautua olemassa olevista? Onko mahdollista luoda vaihtoehtoisia loppuja? Kaija Hinkulan PLAY kutsuu katsomaan jokapäiväistä ympäristöä toisenlaisesta vinkkelistä. Näyttelyn englanninkielinen nimi viittaa suomeksi leikkiin, peliin sekä näytelmään. Mielikuvitus ja vapaus ovat olleet taiteilijan lähtökohtina hänen rakentaessaan tilallista maalausinstallaatiota, jossa arkiset elementit asettuvat uusiin asentoihin. Hinkulan taiteellinen työskentely paikantuu laajennetun maalauksen kontekstiin, jossa perinteinen kaksiulotteinen maalaus levittäytyy tilalliseksi kokemukseksi. Tällä laajennetulla kentällä maalauksen traditiosta tutut väri, maali ja sommitelma yhdistyvät kuvanveiston ja tila-aikataiteen menetelmiin. Taiteilijalle PLAY on myös tutkielma taidemuseon tilasta ja kaikessa värikyydessään se rinnastuu postminimalistisen taiteen perinteeseen, jossa niukkojen geometristen muotojen rinnalla teoksissa näkyvät myös yhteiskunnalliset pohdinnat. Maalausinstallaatio ottaa haltuunsa taidemuseon alakerran C-salin, jossa teoselementit asettuvat seinien lisäksi tilan tukirakenteisiin ja lattialle. Teokseen voi tutustua sen lomassa kulkien. Oululainen kuvataiteilija Kaija Hinkula (s. 1984 Kuopiossa) valmistui kuvataiteilijaksi Saimaan Ammattikorkeakoulusta 2008 sekä kuvataiteen maisteriksi Helsingin Kuvataideakatemiasta 2021. Hinkula on pitänyt yksityisnäyttelyitä ja osallistunut yhteisnäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla vuodesta 2007 lähtien. Hänen teoksiaan on mm. Suomen valtion sekä Oulun taidemuseon kokoelmissa. Vuonna 2021 Hinkula toteutti julkisen teoksen Kummeli Oulun Kanavarantaan. Hinkula työskentelee K2 taiteilijatalossa Oulun Hiukkavaarassa.
TAMPERE INTERNATIONAL DARTS CUP Pöytäpaikat ja istumapaikkaliput image
TAMPERE INTERNATIONAL DARTS CUP Pöytäpaikat ja istumapaikkaliput
Dartsin MM-finalistit Suomeen marraskuussa! Helsingissä menestyksekkäästi viime vuoden lopulla järjestetty Helsinki International Darts Cup siirtyy Tampereelle. Hakametsän jäähallissa sunnuntaina 30.marraskuuta järjestettävään Tampere International Darts Cupiin on saatu darts-maailman kerma. Mukana ovat mm. pe 3.1.2025 toisensa Dartsin MM-finaalissa kohtaavat darts-sensaatio Luke Littler ja kolminkertainen dartsin maailmanmestari Michael Van Gerwen sekä maailmanlistan ykköspaikkaa pitävä vuoden 2024 maailmanmestari Luke Humphries. Kaikkiaan Tampere International Darts Cupissa heittää kahdeksan darts-tähteä. Kansainvälisen turnauksen tuomaroi Russ Bray ja illan isäntinä toimivat lajin suurimpiin legendoihin lukeutuva Phil Taylor sekä mm. TV-kommentaattorina monille tutuksi tullut GlenDurrant. Kansainvälisessä darts-turnauksessa on mukana yhteensä kahdeksan darts-tähteä, joista kuuden nimi on jo tiedossa. Jo nyt voidaan sanoa, että Tampereella heittää dartsin tuore maailmanmestari, sillä kumpikin 3.1.2025 -illan finalisteista saapuu Suomeen marraskuussa. Nuoren darts-sensaatio Luke Littlerin ja lajia pitkään dominoineen Michael Van Gerwenin lisäksi Tampereella nähdään vuoden 2024 maailmanmestari Luke Humphries, lajin kaksinkertainen maailmanmestari Peter Wright, nopeasta ja viihdyttävästä pelityylistään tunnettu Vincent van der Voort ja tunnetuimpiin naispuolisiin darts-pelaajiin lukeutuva Fallon Sherrock sekä kaksi myöhemmin julkistettavaa heittäjää. Illan isäntinä toimii kaksi darts-legendaa: kuusitoistakertainen maailmanmestari Phil Taylor sekä oman ammattilaisuransa jälkeen arvostettuna tv-kommentaattorina toiminut Glen Durrant. Cupin tuomaroi legendaarinen Russ Bray.- Viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty Helsinki International Darts Cup oli menestys kaikilla mittareilla. Helsingin jäähalli oli täynnä ja yleisö eli kiihkeästi mukana. Myös pelaajat nauttivat ja jälkikäteen saamamme palaute on ollut pelkästään positiivista. Oli selvää, että tälle on saatava jatkoa. Olen aivan supertyytyväinen tämän vuoden kattaukseemme. Meillä on mukana entistä enemmän maailmantähtiä, tämän hetken kuumin nimi sekä illan isäntinä kaksi darts-legendaa. Myös turnauksen siirtäminen keskemmäs Suomea Tampereelle tekee siitä helpommin saavutettavan monille, kertoo turnausta yhdessä Gramopop Oy:n kanssa järjestävä Biljardikaupan Jussi Tyrkkö. -Olen monen muun tavoin seurannut Dartsin MM-finaaleja kotisohvaltani ja nauttinut sekä heittäjien taidosta että tapahtuman vauhdikkuudesta ja viihdyttävyydestä. Olen iloinen, että saamme kokea maailmanluokan dartsia livenä Tampereella marraskuun lopussa. Lajia seurataan Suomessa laajalti ja on hienoa saada maailman parhaat heittäjät paikalle, sanoo Tampereen kaupungin Tapahtumajohtaja Perttu Pesä. TAMPERE INTERNATIONAL DARTS CUPIN JO JULKISTETUT HEITTÄJÄT Tammikuun lopussa 18-vuotta täyttävä Luke Littler on uusi darts-sensaatio, joka on nostanut lajin suosiota ympäri maailman. Kymmenen pdc-titteliä viime vuoden aikana voittanut ‘The Nuke’ on noussut raketin lailla maailmanlistalla, jossa hän pitää tällä hetkellä neljättä sijaa. Nuori englantilaisheittäjä tienasi viime vuonna palkintorahaa 718 500 puntaa. Viime vuonna maailmanmestaruuskisoissa kakkoseksi heittänyt Littler nähdään myös tämän vuoden maailmanmestaruuskilpailuiden finaalissa tänään illalla. Vastaansa Littler saa kolminkertaisen maailmanmestarin Michael Van Gerwenin. Mikäli Littler voittaa, tulee hänestä dartsin nuorin maailmanmestari. Lajin kautta aikojen parhaisiin pelaajiin lukeutuva hollantilainen Michael Van Gerwen on kolminkertainen dartsin maailmanmestari (2014, 2017 ja 2019) ja tällä hetkellä maailmanlistan sijalla kolme pidettyään listan kärkisijaa pitkään vuosina 2014-2021. Liki kymmenen vuotta lajia dominoinut Van Gerwen on tienannut 11,6 miljoonaa puntaa palkintorahoja. Van Gerwen on heittänyt itsensä myös tämän vuoden dartsin maailmanmestaruuskilpailuiden finaaliin, jossa hän kohtaa tänään illalla lajin uuden supertähden, Luke Littlerin. Englantilainen Luke Humphries on dartsin hallitseva maailmanmestari, joka löytyy maailmanlistan sijalta yksi. Maailmanmestaruuden lisäksi ‘Cool Hand Luke’ on voittanut urallaan kolme major-turnausta ja viisi European Tour -turnausta. Historian ensimmäisen Helsinki International Darts Cupin voittaja on myös nuorten maailmanmestari vuodelta 2019 ja UK Openin finalisti vuodelta 2021. Cool Hand on urallaan tienannut 2,8 miljoonaa puntaa palkintorahoja.Lajin kaksinkertainen maailmanmestari Peter Wright tuo omalla värikkäällä pukeutumisellaan ja irokeesillään näkyvyyttä lajille. Skotlantilainen ‘Snakebite’ on pidetty persoona ja hänellä on laaja fanikunta ympäri maailmaa. Maailmanmestaruuksien lisäksi seitsemän major-turnausta voittanut Wright on tienannut urallaan liki kuusi miljoonaa puntaaPitkän uran ammattilaisena heittänyt Vincent van der Voort on yksi maailman nopeimmista darts-heittäjistä. Viihdyttävästä pelityylistään tunnettu ‘The Dutch Destroyer’ on voittanut urallaan useita PDC Pro Tour -turnauksia ja ottanut osaa maailmanmestaruuskisoihin peräti kaksikymmentäkaksi kertaa. Viime vuosina selkäongelmista kärsinyt hollantilaisheittäjä on tienannut urallaan 1,3 miljoonaa puntaa. Tunnetuimpiin naispuolisiin darts-pelaajiin lukeutuva Fallon “Queen of the Palace” Sherrock on saavutuksillaan rikkonut monia raja-aitoja lajin parissa. Vuonna 2019 Sherrock teki historiaa olemalla ensimmäinen nainen, joka voitti miehen PDC World Darts Championship -turnauksessa ja vuonna 2021 Sherrockista tuli ensimmäinen nainen, joka pääsi World Series of Darts -finaaliin. Lisäksi hän voitti ensimmäisen naisten World Matchplay-turnauksen vuonna 2022. Sherrock on ollut suuri vaikuttaja sille, että Professional Darts Corporation (PDC) aloitti naisten Women’s Series -turnaukset. Urallaan neljäkymmentäseitsemän turnausta voittanut Sherrock sai Iso-Britannian hallitsijan myöntämän arvostetun MBE (Member of the Order of the British Empire)-arvonimen vuonna 2023. Sherrock on urallaan ansainnut 189 tuhatta puntaa. + 2 myöhemmin julkistettavaa heittäjää Cupin tuomaroi Russ Bray, joka valittiin viime vuonna Professional Darts Corporationin (PDC) Hall of Fameen. Illan isäntinä toimivat kaikkien aikojen legendaarisin darts-pelaaja Phil Taylor sekä oman ammattilaisuransa jälkeen näytösotteluissa heittävä ja arvostettuna tv-kommentaattorina toimiva Glen Durrant.TAMPERE INTERNATIONAL DARTS CUPHakametsän jäähalli su 30.11.2025Klo 17.00-24.00Ikäraja: C2-katsomo ikärajaton, muut katsomot K-18Liput: Hinnat nousevissa katsomoissa alkaen 39,90€, permannon pöytäpaikat alkaen 109€Meet & Greet 249€/299€Meet & Greet -lippu sisältää: - aikaisempi sisäänpääsy klo 16.00- pelaajatapaamisen valitun lipputyypin mukaan- vip-passin ja kaulanauhan- valokuvan lipputyypin mukaisen pelaajan kanssa- pientä suolaista naposteltavaa pöydissäJärjestäjä: Gramopop Oy ja Biljardikauppa.fiwww.dartscup.fi
Greta Tuotanto: Saiturin joulu image
Greta Tuotanto: Saiturin joulu
Saiturin joulu on hurmaava jouluesitys sinulle, joka rakastat musiikkia, hersyvää naurua ja Charles Dickensin tarinoiden maailmaa.Englantilaisen Spymonkey-teatterin taiteellinen johtaja Toby Park teki paluunsa Suomeen ohjaamalla näyttämölle musiikillisen iloittelun yhdestä brittiläisen kulttuurin tunnetusta helmestä. Kekseliäs ja hulvaton esitys kiteyttää joulun ja ihmisyyden sanoman yhdistäen teatteria, fyysistä komediaa sekä musiikkia.Näyttämöllä taituroivat Fabulous Bäckström Brothers -tuotannoista tutut Jouni ja Petri Bäckström sekä Reetta Ristimäki, jotka ovat saaneet rinnalleen upeaäänisen ja hurmaavan laulaja-näyttelijä Emmi Hatjasalon. Tätä Greta Tuotannon esitystä muistellaan lämmöllä vielä tulevinakin jouluina.“Dickens-klassikko viihdyttää ja soi moniäänisenä. Taidokasta musisointia kuuntelee mielellään ja parhaimmillaan moniäänisinä soivat musiikkinumerot onnistuvat myös koskettamaan.” – Demokraatti“Vuoden lopun yksi onnistuneimpia joulutunnelmaan virittäjiä.” – Teatteri & Tanssi + Sirkus -lehti“Tarinan ympärille rakennetun joululaulujen potpurin vauhdissa on ilo olla."  – Hanna Helavuori“Saiturin joulun magiikka lumoaa. Saamme kokea esityksen, jossa on tarjolla kaunista, moniäänistä musiikkia, hersyvää naurua ja dickensiläisen tarinan maagista maailmaa.” – Risto KolanenEsiintyjät: Jouni Bäckström, Petri Bäckström, Reetta Ristimäki, Emmi HatjasaloAlkuperäisteoksen dramatisointi: Reetta RistimäkiOsakäsikirjoitus: Jouni BäckströmMusiikkidramaturgia: Jouni Bäckström ja työryhmäSävellys ja sovitus: mm. Jouni Bäckström, Markus Fagerudd, Jukka NykänenOhjaus: Toby Park Apulaisohjaaja: Tommi BäckströmPukusuunnittelu: Marja UusitaloValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Max MarshallAlkuperäisteos: Charles Dickensin Saiturin jouluTuotanto: Greta TuotantoEsityksen ensi-ilta toteutettiin 5.11.2021 Greta Tuotannon, Fabulous Bäckström Brothersin ja Musiikkiteatteri Kapsäkin yhteistuotantona.Liput: 44/ 40/ 28 €Perhelippu neljälle 116 €Ryhmä min. 10 hlöä 39,60 €Kesto n. 1 h 40 min, sis. väliajan. Ikäsuositus:Yli 7-vuotiailleEsityskieli: suomi
Tatun ja Patun outo uninäytelmä image
Tatun ja Patun outo uninäytelmä
Jos luulit tietäväsi kaiken nukkumisesta, niin kohta tiedät vielä lisää!Tatu ja Patu saavat yövieraan unitutkimuslaboratorioonsa. Eli sinut, rakas katsoja! Iloksesi voimme ilmoittaa, että olet hyvissä käsissä. Veljekset ovat valmistaneet nukkumiseen täydellisesti sopivan esityksen, joka kuitenkin pitäähereillä. Se sisältää kaiken tarpeellisen liittyen nukkumisen valmisteluihin, nukahtamisjärjestelyihin, unien näkemiseen ja muihin yöllisiin toimintoihin.Nyt hoidetaan iltapala, -pesu ja -pisu tieteellisellä tarkkuudella, valitaan täydellinen unilelu ja kootaan paras mahdollinen yövarustekokonaisuus. Uniongelmien vianetsintäkaavio, The Very Best of Tuutulaulut, oikeaoppiset iltatoimet ja mörkökarkotin takaavat parhaat mahdolliset yöunet. Ja jos jäi vielä jotain askarruttamaan, niin ei hätää! Kysy - ja nukkumisen asiantuntija Prinsessa Ruusunen vastaa.Linnateatterin riemastuttava, tieteelliset raportit tarkkuudellansa ylittävä esitys sisältää villejä ja outoja unia, vauhdikkaita ja täysin nukahtamiseen sopimattomiakin lauluja sekä täydellisyyttä hipovia ratkaisuja hyvän yöunentakaamiseksi. Se sopii kaikille, jotka nukkuvat, ovat nukkuneet tai haluavat nukkua. Ei muuta kuin silmät kiinni… eikun auki ja mukaan Outolan veljesten hauskaan uniesitykseen!Ohjaus ja dramaturgia Sami Rannila. Rooleissa Nestori Kyyrä & Kalle Tulander.Kesto: n. 50 min. Ei väliaikaa.
Mörri-Möykyn suvi image
Mörri-Möykyn suvi
Mörri-möykyn suvi on koko perheen mukaansatempaava satumusikaali. Marjatta Pokelan rakastetut kappaleet saavat uuden vinkeän elämän Turun nuoren teatterin käsissä.Esitys on täynnä tanssia, laulua ja metsän siimeksestä kurkkivia ihmeellisiä olentoja.Jonja täyttää juhannuksena seitsemän vuotta ja on menossa koko kesäksi Iso-vanhansa luokse metsän keskelle. Iso-vanha tietää kaikki metsän ihmeelliset asukit nimeltä ja kuinka niiden kanssa eletään sulassa sovussa. Kesän aikana Jonja saa uuden ystävän Mörrin, jonka kanssa hän oppii monta uutta peikkotanssia!Hyppää mukaan Mörri-Möykyn matkaan kohti peikkovuorta ja laula hauskan seurueen mukana:"Mörri-möykky tanssii ja ruokopilli soiruokopillin tahdissa tanssiakin voiKäännä korvat, käännä korvat näin,peikkotanssi tanssitaan korvat nurinpäin!"Teatteri- ja tanssitaiteilija Riikka Voutilaisen ohjauksessa kutsutaan Turun nuoren teatterin mahtavat nuoret vahvan kehollisuuden, yllätyksellisyyden ja huumorin pariin. Ohjaaja Voutilaiselle on ollut tärkeää, että kaiken pohjalla toimii yhteinen leikki. Säveltäjä-sovittaja Aleksi Voutilainen luo Marjatta Pokelan rakastetuista kappaleista uudet sovitukset, joissa tyylilajeissa telmiminen saa katsojan penkissä hytkymään.Esitys on visuaalisesti rikas, kun kuvataiteilija/pukusuunnittelija Olga Laine, lavastaja Jouni Kekkonen ja valosuunnittelija Tuomas Vainionpää luovat maagisen metsän Turun nuoren teatterin lavalle, jossa taitava neljätoistatoistapäinen esiintyjäjoukko pääsee loistamaan!
Melrose Avenue (AU) image
Melrose Avenue (AU)
MELROSE AVENUE TUO AUSTRALIALAISEN METALCOREN HELSINKIIN MARRASKUUSSA 2025 Australialaisen metalcoren nouseva nimi MELROSE AVENUE tekee odotetun Euroopan-debyyttinsä tänä syksynä. Yhtyeen keikka On The Rocksissa, Helsingissä 30. marraskuuta 2025 on bändin ensimmäinen esiintyminen Suomessa, ja luvassa on ilta täynnä modernia metallienergiaa, jota fanit eivät halua jättää väliin. Yhdistellen raskaita breakdowneja ja tunteikkaita melodioita, MELROSE AVENUE on kerännyt nopeasti kansainvälistä huomiota dynaamisella soundillaan ja vahvalla läsnäolollaan. Bändin tuoreimmat singlet "Body Bag" ja "Reflections" ovat saaneet laajasti suitsutusta ja osoittavat kokoonpanon monipuolisuuden ja intensiivisyyden. Bändin menestyksen lisäksi MELROSE AVENUE -yhtyeen jäsenillä on miljoonia seuraajia TikTokissa, mikä on auttanut tuomaan uuden sukupolven faneja metalcore-musiikin pariin ja vahvistanut bändin asemaa genrensä läpimurtojoukkueena. Illan lämmittelijänä nähdään sveitsiläinen post-hardcore/metalcore -yhtye Comastatic, joka tunnetaan tunnelmallisesta soundistaan ja tunteisiin vetoavista live-esiintymisistään. Liput keikalle tulevat myyntiin keskiviikkona 26.6.2025 klo 12:00 EEST. Melrose AvenueTuskaLiveGrey BeardOvella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat *** Saavustettavuus ja esteettömyys: On The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/infoTurvallisemman tilan periaatteet: On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
Konsertti: Meine liebe ist grün - Love letters of a century image
Konsertti: Meine liebe ist grün - Love letters of a century
Näyttelykävijä pääsee osaksi 1930-luvun ylellistä sisustusta, jossa antiikkiesineet, vanha taide ja uskonnolliset esineet vievät aikamatkalle kaukaiseen menneisyyteen. 1940–50-luvuilla rakennettiin suomalaisuuden tarinaa, mikä heijastuu myös Gyllenbergin kokoelmassa. Toisaalta Ane Gyllenberg keräsi myös kansainvälisesti suuntautuneiden naistaiteilijoiden teoksia. 1960-luvulla modernismi löi läpi niin sisustuksessa kuin Gyllenbergin taidekokoelmassa.Kotimuseon puolella astutaan Gyllenbergien kotiin, jossa voi kokea 1900-luvun puolivälin porvariskodin tunnelmaa ja sen elämää arkena ja juhlana. Villa Gyllenberg oli edustuskoti sekä taide- ja antiikkikokoelman näyttämö. Villa Gyllenberg esineistöineen ja taideteoksineen on Ane ja Signe Gyllenbergin luoma kokonaistaideteos. Pariskunta asui talossa 1938–1977. Talossa olevat taideteokset ja esineet kertovat erään perheen tarinan, mutta samalla myös aikakauden sisutusihanteista ja eliitin elämäntyylistä.Puolisoista Ane oli innokkaampi keräilijä, ja valtaosa taideteoksista on hänen hankintojaan. Keräily alkoi 1910-luvun lopulla ja jatkui 1970-luvulle asti. Osa esineistä ja teoksista hankittiin taide- antiikkikauppiaiden kautta, osa hetken mielijohteesta, ja osa tuli perintönä. Helene Schjerfbeck oli Ane Gyllenbergin lempitaiteilija ja kokoelmaan kuuluu 39 taiteilijan teosta. Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö tekee edelleen uusia hankintoja kokoelmaan. Signe ja Ane Gyllenbergin taidekokoelma käsittää hieman yli 400 teosta ja esinekokoelma reilu 1000 esinettä.Kotimuseosta kertova julkaisu Villa Gyllenberg – Koti Kuusisaaressa (2021) esittelee huvilan elämää, esineistöä ja sisustusta. Kirja on julkaistu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Parvsin kanssa, ja sen on kirjoittanut Lassi Patokorpi.Näyttelysuunnittelu: Lotta Nylund, Siiri Oinonen, Lassi Patokorpi, Mikko Välimäki.