2734 result(s) found for ""

Hevisaurus
Nyt kuuluu upeita uutisia Velhovuorelta! Jurahevin kuninkaat Herra Hevisaurus, Milli Pilli, Komppi Momppi, Riffi Raffija Muffi Puffi eli lasten ja aikuisten suosikkiyhtye Hevisaurus on saanut valmiiksi upouuden levynsä!Uuden levyn nimi on Maailmankiertueella ja se julkaistiin helmikuussa 2025. Albumilta lohkaistiin etukäteen kaksi singleä: Hevimetallisarvet sekä halloweenin suosikkibiisiksi noussut karmaiseva Kalloween. Levyn maailmankiertueella Hevisaurus seikkailee kahdentoista kappaleen voimin ympäri maailmaa niin Irlannissa, Egyptissä, Saksassa kuin Thaimaan lämmössäkin. Maailmankiertueella on Hevisauruksen jo kuusitoista vuotta sitten alkaneen levytysuran yhdeksäs studioalbumi. Edellinen albumi Bändikouluun!julkaistiin vuonna 2019.Neljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut yhdeksän studioalbumia ja on palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kolme yhdeksästä Hevisauruksen albumeista on yltänyt kultarajoille, kaksi myynyt platinaa ja vuoden 2009 Jurahevin kuninkaat-esikoisalbumi myi jo ensimmäisenä vuotenaan tuplaplatinaa. Viime vuosina Hevisaurus on ollut maailmankiertueella myös ihan konkreettisesti, kun Heavysaurus-nimellä toimiva yhtye on saavuttanut suurta suosiota Keski-Euroopan saksankielisissä maissa.Konsertti soveltuu kaikenikäisille.Konsertin kesto on n. 1 tunti. Ei väliaikaa.Tapahtumamuutokset mahdollisia.Tuotanto: Tampere-talo ja Sony Music Finland
FI
5 views
Buy Ticket
Read More

Giuseppe Verdi : Messa da Requiem
Kun Giuseppe Verdin suuresti ihailema kirjailija Alessandro Manzoni menehtyi, Verdi sävelsi hänen muistolleen yhden klassisen musiikin upeimmista teoksista – Requiemin, Sielunmessun.Tämä koskettava mestariteos kuullaan nyt Ilpo Laspaksen virtuoosimaisena urkusovituksena, jossa niin solisti- kuin kuoro-osuudetkin esittävät neljä solistia.Urut: Ilpo LaspasSolistit: Anu Hälvä-Sallinen (sopraano), Anne Korpelainen (altto), Ilkka Hämäläinen (tenori) ja Jouni Kokora (bassobaritoni)Konsertin kesto n.1h 15
FI
83 views
Buy Ticket
Read More

Lauantain toivotut: Jyrki Anttila, Anu Kosonen, Petri Ikkelä
Lauantain toivotut - Vuosikymmenten rakkaimmat laulut on hyväntuulinen romanttisten melodioiden konsertti.Tenori Jyrki Anttila laulaa mm. kappaleet Niin paljon kuuluu rakkauteen, Be my love, Con te partiro, Delilah, Muistathan kai, Rakastaa voi monta kertaa sekä sikermän Kipparikvartetin parhaista. Konserttia säestävät pianisti Anu Kosonen ja harmonikkataiteilija Petri Ikkelä. Konserttikokonaisuus juhlistaa osaltaan OperArt Jyrki Anttila Oy:n 20-vuotisjuhlavuotta!
FI
16 views
Buy Ticket
Read More

THE SOUND OF MUSIC -musikaali
The Sound of Music -musikaaliKäsikirjoitus Howard Lindsay, Russell CrouseSuomennos Esko Elstelä, Ilpo TiihonenMusiikki Richard Rodgers, Oscar Hammerstein IISuggested by "The Trapp Family Singers" by Maria Augusta TrappOhjaus Joonas SuominenMaailman suosituin suurmusikaali saapuu Saloon! Luvassa on Trappin lasten laulua ja leikkiä, rakkautta ja romantiikkaa, maailmansodan uhka painolastina ja tunteikkaat ikivihreät sävelmät - mikä vois olla sen mukavampaa!Nonnbergin luostarin postulantti Maria lähetetään itävaltalaisen leski-kapteeni Georg von Trappin seitsemän lapsen kotiopettajaksi. Perheen äidin kuoltua surun murtama isä on pitänyt lapsilleen yhtä tiukkaa kuria kuin alaisilleen laivastossa. Leikkejä ja musiikkia ei talossa suvaita. Helläsydäminen ja lempeä Maria ei suvaitse isän ankaraa suhtautumista lapsiinsa ja sinnikkyydellään saa kapteenin ymmärtämään miten väärin tämä lapsiaan kohtelee. Monen mutkan jälkeen kapteeni ja Maria rakastuvat toisiinsa ja lopulta avioituvat. Pian häiden jälkeen natsien hyökkäys pakottaa perheen hurjalle pakomatkalle vuorten yli.Tositapahtumiin perustuva musikaali sai ensi-iltansa New Yorkin Broadwayllä 1959. Sen elokuvaversio (1965) tunnetaan kaikkien aikojen menestyneimpänä elokuvamusikaalina.Yhteistyössä Salon kulttuuripalvelut.Tekijänoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.This amateur production of THE SOUND OF MUSIC is presented by arrangement with Concord Theatricals Ltd. on behalf of The Rodgers & Hammerstein. Organization www.concordtheatricals.co.uk
FI
17 views
Buy Ticket
Read More

Vain lintuja rakastanut
Rouhea musiikkinäytelmä Pentti Linkolasta, rakkaudesta, puista ja linnuista, linnuista!Käsikirjoitus: Matti Kuusela ja Anni Kytömäki,Ohjaus: Minna Kangas,Musiikki: Harri Salminen ja Markku Lepistö,Koreografi: Marjo HämäläinenVieraile nettisivuillani tutustumassa: www.hape.pro
FI
14 views
Buy Ticket
Read More

Kari Tapio 80 vuotta - Olen suomalainen
Kari Tapion syntymästä 80 vuotta – mittava juhlakiertue ympäri Suomen!Kari Tapion syntymästä tulee kuluneeksi marraskuussa 80 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi järjestetään mittava huippuartistien konserttikiertue ympäri Suomen.Kari Tapio 80 vuotta - Olen suomalainen -juhlakiertue käynnistyy heinäkuussa Kari Tapion syntymäkaupungista Suonenjoelta ja päättyy 13. joulukuuta Espoon Kulttuurikeskukseen.Kiertueella kuullaan Kari Tapion legendaarisia sinivalkoisia lauluja sekä tarinoita hänen elämästään ja urastaan artisti- ja muusikkoystävien kudelmana. – On hienoa päästä taas Kari Tapion laulujen ääreen ja näin kunnioittaa isäni elämäntyötä ja laulajan uraa, kertoo konserttikiertueen järjestelyistä vastaava Kari Tapion poika Joona Jalkanen.– Luvassa on ikimuistoisia hetkiä upean musiikin parissa.Kari Tapio, oikealta nimeltään Kari Jalkanen, syntyi Suonenjoella 22.11.1945. Kari Tapio sai uransa aikana yhteensä 21 kultalevyä, 8 platinalevyä ja yhden tuplaplatinan. Iskelmä-Finlandian hän sai vuonna 2003. Kari Tapio sai urallaan viisi Emma-palkintoa, joista parhaan miespuolisen artistin palkinnon vuosina 1999 ja 2005.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More

Kuka kaappasi auringon
Mauri Kunnas – Liila Jokelin – Lauri SchreckKUKA KAAPPASI AURINGON Väinölän taivaalla aurinko paistaa kultaisena. Niin kultaisena, että Pohjolan ahne Louhi saa idean: jos ryöstäisikin auringon ja takoisi sen kultakolikoiksi!Louhi susijoukkoineen vangitsee auringon luolaan ja Väinölässä tulee kylmä. Pohjolassa sen sijaan on läkähdyttävän kuuma, kun kahlittu aurinko porottaa vihaisena luolassaan.Mutta auringolla on voima, jolle edes Louhi ei mahda mitään. Ahneinkin oppii, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala -aiheiseen lastenkirjaan perustuvan upouuden lasten musiikkinäytelmän ohjaa ja dramatisoi Liila Jokelin, joka on myös säveltänyt näytelmän musiikin yhdessä Lauri Schreckin kanssa.Tässä energisessä musiikkinäytelmässä paahdetaan rockia ja näyttäviä taistelukoreografioita koko näyttämön täydeltä! Esityksessä hehkuu Mauri Kunnaksen tunnistettava maailma. Näytelmän huumori, viisaus ja oivaltavuus lämmittävät pitkään.Rooleissa: Juha Jokela, Jouko Klemettilä, Sanna Majuri, Jari Pehkonen, Inkeri Raittila, Sanna Saarijärvi, Antti Timonen, Leenamari UnhoKirjailija: Mauri KunnasDramatisointi, ohjaus ja sävellys: Liila JokelinSävellys: Lauri SchreckKoreografia: Arvo Jean-Michael ÄrligLavastus ja puvut: Katariina KirjavainenNaamioinnin suunnittelu: Ronja NylundValosuunnittelu: Teppo SaarinenÄänisuunnittelu: Riku-Pekka KellokoskiTarpeiston suunnittelu: Mira RokkanenDramaturgi: Sanna NiemeläinenOikeuksien valvoja: Agency North
FI
20 views
Buy Ticket
Read More

TFO: Lasten musiikkisalonki
su 26.10. | 14.00 & 16.00Timantti-teatteri, Lastenkulttuurikeskus FäriLASTEN MUSIIKKISALONKI: HAAPANEITTY, METTÄNTYTTÖTimo Väntsi, kertojaAnu Honkanen, huiluTakuya Takashima, oboeAnnika Sinisalo, viuluOskari Eirola, viuluAlexander Pozdniakovas, alttoviuluLarimatti Punelpuro, selloAapo Kyyhkynen, kontrabassoKirmo Lintinen: Haapaneitty, MettäntyttöMusiikkisatu Haapaneitty, Mettäntyttö kutsuu seikkailuun yhdessä päähenkilö Einon ja hänen kissansa kanssa. Mitä tapahtuu, kun he eksyvät metsään, syvälle maan uumeniin peikkojen valtakuntaan? Teos on kolmen taiteilijan, kirjailija Arja Puikkosen, säveltäjä Kirmo Lintisen ja kuvittaja Kustaa Saksin yhteistyön tulos. Eloisa tarina, ilmeikäs musiikki ja värikäs kuvitus pitävät pienet ja isommatkin seikkailijat otteessaan.Ikäsuositus 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille.
FI
6 views
Buy Ticket
Read More

Ella ja Paterock
Ella ja PaterockElla ja Paterock on näytelmäsovitus Timo Parvelan samannimisestä lastenkirjasta, joka on suositun Ella-sarjan yhdeksäs kirja. Näytelmä kertoo Pate– pojan unelmasta tulla rocktähdeksi. Se on samalla myös kuvaus idols-ajasta, jossa kaikki haluavat olla tähtiä riippumatta siitä millaisia uhrauksia sen eteen joutuu tekemään.Rooleissa Suomen Teatteriopiston Näyttelijäntyön JatkolinjaTeksti Timo ParvelaMusiikki Pentti RasinkangasTuotanto Suomen TeatteriopistoHinnat:Peruslippu 25,50 €Lapsi/opiskelija 22,50 €Perhelippu 21,50 € (min. 4 hlöä)Ryhmä 20 hlö 20,50€Ryhmä 50 hlö 19,50 € Koululaisnäytökset arkipäivien aamupäiväesitykset koululais- ja lapsiryhmät 11 € Väliaikatarjoilut Varattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista! Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu ilman joustoa 8€ / lippu. Ryhmät Koululaisryhmien sekä muiden ryhmien lippuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More

Tatu ja Patu etsivinä
Aino Havukainen ja Sami Toivonen: TATU JA PATU ETSIVINÄ -tapaus puolittajaDramatisointi ja ohjaus: Elina StirkkinenNuket: Fanni LietoLavastus: Juhana HirvonenMusiikki: Tommi LindellValosuunnittelu: Jani SalmiNäyttelijät: Krista Putkonen-Örn ja Antero NieminenOmituiset puolittamistapaukset Outolassa tempaavat Tatun ja Patun keskelle salaperäisten tapahtumien ketjua. Näiden mysteerien selvittämiseen tarvitaan rautahermoisten ammattilaisten terävää ja äärettömän nopeaa päättelykykyä. Tatu ja Patu perustavat etsivätoimiston ja heidän outolalaiset älynystyrät joutuvat tositoimiin.Kuka tämä mystinen puolittaja on?Missä hän piileksii?Ja miksi hän puolittaa?Vahingonteot on selvitettävä, ja siihen pystyvät vain etsivä Tatu ja etsivä Patu. Lapsille 3 v. ylöspäin. Kesto noin 45 min.Esitys on myös kiertävä.ENSI-ILTA 3.10.2025
FI
13 views
Buy Ticket
Read More

GREGORIAN 25 Years Anniversary World-tour 2025
Huippusuosittu Gregorian-kuoro palaa Suomeen 25-vuotisjuhlakiertueellaan! Maailmanlaajuiseen suosioon jo vuoden 1999 Masters Of Chant -albumillaan noussut Gregorian juhlistaa tänä vuonna menestyksekästä uraansa 25 Years Masters Of Chant –juhlakiertueella. Rakastettu kuoro esiintyi juhlakiertueellaan Suomessa täysille saleille jo alkuvuodesta ja nyt syksylle on luvassa lisää samaa herkkua. Gregorian on kahdenkymmenenviiden vuoden ajan hurmannut yleisönsä koreografioiduilla esityksillään sekä kyvyllään vaihtaa saumattomasti tyylilajia kirkkolaulusta pop-ja rock-kappaleisiin. Frank Petersonin perustama kuoro nousi maailmanlaajuiseen suosioon jo vuoden 1999 Masters Of Chant -esikoisalbumilla. Sittemmin kuoro on esiintynyt yli 35 maassa ja myynyt yli 10 miljoonaa albumia. Maailman menestynein kuoro on saavuttanut kulta- ja platinastatuksen 24 eri maassa. Gregorianin kokeminen livenä merkitsee audiovisuaalista spektaakkelia, joka on jo 25 vuoden ajan kerännyt seisovia suosionosoituksia. Kuoro on viime vuosien aikana myynyt loppuun useita konserttisaleja myös Suomessa. Idea Gregorian-kuorosta syntyi, kun Frank Peterson vieraili San Lorenzo de El Escorialin kuninkaallisessa luostarissa Espanjassa vuonna 1989. Kulkiessaan keskiaikaisessa luostari- ja linnakompleksissa ja kuunnellessaan nykymusiikkia Walkman-laitteellaan hän sai inspiraation uudelle äänikokeilulle. Peterson keksi sekoittaa antiikin gregoriaanista kirkkolaulua moderniin musiikkiin. Peterson toteutti ideansa ensin Michael Cretun ja maailmanlaajuiseksi ääni-ilmiöksi kasvaneen Enigman kanssa. Heidän ensimmäinen albuminsa MCMXC a.D. julkaistiin vuonna 1990, ja siitä tuli nopeasti jättimenestys. MCMXC a.D. oli listaykkönen 41 eri maassa ja myi 57 kertaa platinaa ja 45 kertaa kultaa. Sitä pidetään kaikkien aikojen menestyneimpänä saksalaisena albumina maailmanlaajuisesti. Enigman valtaisa menestys tasoitti tietä Gregorianille, joka vei musiikillista ideaa askeleen pidemmälle. Frank Peterson on ollut mukana erilaisissa musiikkiprojekteissa ja kansainvälisissä tuotannoissa yli 30 vuoden ajan. Hän on työskennellyt tuottajana mm. Sarah Brightmanin, Enigman, Justin Timberlaken, Andrea Bocellin, Paul Stanleyn (Kiss), Backstreet Boysin, Alannah Mylesin, José Carrerasin, Tom Jonesin ja Plácido Domingon kanssa. Gregorianin lisäksi Peterson on työskennellyt ohjelmatuottajana mm. Sarah Brightmanille vuodesta 2005. Gregorian julkaisi viime vuoden lopulla juhlavuoden kunniaksi uuden 25/2025 -albumin, joka sisältää sekä uusia kappaleita että uusia versioita tunnetuista Gregorian-klassikoista. Konsertin kesto noin 3 tuntia sisältäen väliajan. Kiertueen järjestävät : Gramopop Oy (Helsinki, Joensuu) Gramopop Oy ja Vaasa Sport (Vaasa), Tuhti Events Oy (Turku)
www.gregorian.de
FI
8 views
Buy Ticket
Read More

Kuka kaappasi auringon
Mauri Kunnas – Liila Jokelin – Lauri SchreckKUKA KAAPPASI AURINGON Väinölän taivaalla aurinko paistaa kultaisena. Niin kultaisena, että Pohjolan ahne Louhi saa idean: jos ryöstäisikin auringon ja takoisi sen kultakolikoiksi!Louhi susijoukkoineen vangitsee auringon luolaan ja Väinölässä tulee kylmä. Pohjolassa sen sijaan on läkähdyttävän kuuma, kun kahlittu aurinko porottaa vihaisena luolassaan.Mutta auringolla on voima, jolle edes Louhi ei mahda mitään. Ahneinkin oppii, mikä elämässä on oikeasti tärkeää.Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala -aiheiseen lastenkirjaan perustuvan upouuden lasten musiikkinäytelmän ohjaa ja dramatisoi Liila Jokelin, joka on myös säveltänyt näytelmän musiikin yhdessä Lauri Schreckin kanssa.Tässä energisessä musiikkinäytelmässä paahdetaan rockia ja näyttäviä taistelukoreografioita koko näyttämön täydeltä! Esityksessä hehkuu Mauri Kunnaksen tunnistettava maailma. Näytelmän huumori, viisaus ja oivaltavuus lämmittävät pitkään.Rooleissa: Juha Jokela, Jouko Klemettilä, Sanna Majuri, Jari Pehkonen, Inkeri Raittila, Sanna Saarijärvi, Antti Timonen, Leenamari UnhoKirjailija: Mauri KunnasDramatisointi, ohjaus ja sävellys: Liila JokelinSävellys: Lauri SchreckKoreografia: Arvo Jean-Michael ÄrligLavastus ja puvut: Katariina KirjavainenNaamioinnin suunnittelu: Ronja NylundValosuunnittelu: Teppo SaarinenÄänisuunnittelu: Riku-Pekka KellokoskiTarpeiston suunnittelu: Mira RokkanenDramaturgi: Sanna NiemeläinenOikeuksien valvoja: Agency North
FI
22 views
Buy Ticket
Read More

Neljä pientä annosta
Yleisön rakastama esitys jo vuodesta 2013!Musiikkikomedia 4 Pientä Annosta sisältää illallisen yhdelle ja kolme muuta ratkiriemukasta elämystä. Martti Suosalo eläytyy rooleihin hovimestarista nuotinkääntäjään ja Iiro Rantala pianopedagogista sankarisolistiin. Lotta Kuusisto huolehtii proseduureista. Yleisön suosikkiesitystä on esitetty täysille katsomoille niin Suomessa kuin ympäri Eurooppaakin.Neljästä hulvattomasta annoksesta ensimmäisen tarjoilee Suosalon taipuisa roolihahmo Arvo Savela, joka on näyttelijän alter ego: jäyhä suomalainen perusmies, joka ei todellakaan ole mikään puheiden pitäjä. Toinen annos taas nautitaan flyygelin äärellä, kun yleisö pääsee mukaan Iironin pianokouluun. Roisilla huumorilla sävytetty pikakoulutus vie pianonsoiton saloihin sekä flyygelin historiaan. Illallinen yhdelle puolestaan on uudenvuoden TV-klassikko vuodelta 1963. Suomessakin kulttimaineessa olevassa sketsissä iäkäs Sofie-neiti juhlistaa syntymäpäiviään enemmän ja enemmän humaltuvan hovimestarinsa avustuksella.Esityksen päättää Rantalan ja Suosalon hulvaton Nuotinkääntäjä-sketsi, jossa maailmankuulu neuvostoliittolainen maestro Vladimir Ashkipäivässä yrittää tulkita Tsaikovskin Pianokonserttoa nro 1. mutta nuotinkäännöissä tapahtuu aina jotain kummallista.Martti Suosalo, näyttelijäLotta Kuusisto, näyttelijäIiro Rantala, pianoKesto noin 1 t 20 min ja esityksessä ei ole väliaikaa.Freddie Frintonin ”Illallinen yhdelle” esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.
FI
38 views
Buy Ticket
Read More

Viidakkokirja (Djungelboken)
Viidakkokirja heilauttaa meidät keskelle villiä luontoa. Luvassa on uusi ja mielenkiintoinen näkökulma Rudyard Kiplingin klassikkoon.Viidakkokirja kutsuu seikkailulle värikkääseen ja lumoavaan luontoon samalla muistuttaen, että me ihmiset olemme vain vieraina eläinten ja kasvien valtakunnassa. Luvassa on sadun alkuperäisiä hahmoja ja joitain uusiakin.Teos on täynnä jännittäviä tansseja ja hauskoja hetkiä. Tanssijamme valloittavat yleisön herättäessään viidakon henkiin uusissa, yllättävissäkin muodoissa. Teos luo muistoja ja herättää myös ajatuksia niin perheen pienimille kuin varttuneemmillekin. Viidakkokirja luo värikkäästi viestiä siitä, kuinka hyviä planeettoja on harvassa ja niistä omamme on luonnollisesti tärkein ja kaiken huolenpitomme arvoinen. Koreografi James McNamara
FI
16 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Greta Tuotanto: Kabaree Berlin
Viekoitteleva ja ilkikurinen 20-luvun tyyliin rakennettu kabaree-esitys koostuu rakastetuista schlagereista, elokuvasävelmistä ja aikakauden kupleteista. Esitys lainailee Bertolt Brechtin ajatuksia teatterista ja rakkaudesta, päivänpolttavia asioita unohtamatta. Esitys on tyylikäs kokonaisuus, joka vie kuulijan Weimarin ajan tunnelmiin Max Raaben, Marlene Dietrichin ja Babylon Berliinin tapaan. Esityksessä kuullaan mm. Kurt Weillin ja Friedrich Holländerin säveltämiä rakastettuja schlagereita, elokuvasävelmiä ja aikakauden kupletteja Marko Puron upeasti soivina sovituksina. Solistina esiintyy säkenöivä Greta Kreuzberg eli Reetta Ristimäki kolmen muusikkokumppaninsa kanssa. "Kabaree Berlin on syntisen hauskaa musiikkiteatteria" - Helsingin Sanomat Esiintyjät: Reetta Ristimäki (laulu), Marko Puro (piano, laulu, musiikin johto), Jukka Ojala (harmonikka), Tarmo Anttila (kontrabasso) Käsikirjoitus: Reetta Ristimäki Musiikin sovitus: Marko Puro Tuotanto: Greta Tuotanto Liput: 44 / 40 / 28 € Ryhmä min. 10 hlöä 39,60 € Kesto n. 2 h, sis. väliajan. Esityskieli: suomi ja saksa Ikäsuositus: 15+
FI
6 views
Buy Ticket
Read More

Linda Lampenius - Pop-kuningattaren paluu
Koko Suomen kansan rakastama viulisti Linda Lampenius tekee vihdoin näyttävän paluun pop-musiikin pariin. Lindan uusi ja kauan odotettu pop-show pitää sisällään niin Lindan omaa tuotantoa kuin kotimaisia- ja kansainvälisiä covereita akustisella ja sähköviululla esitettynä. Lampeniuksen popalbumi Linda Lampenius julkaistiin vuonna 1997, ja se nousi Suomen virallisen albumilistan sijalle 8. Vaikka albumi julkaistiin vain Suomessa, Lampeniuksen single "Violator/Toccata and Fugue" sai kansainvälistä huomiota. Muun muassa Daily Record kirjoitti uudesta "sensaatiosta", joka oli The Sunday Timesin mukaan "nauttinut suuresta suosiosta Skandinaviassa eloisalla versiollaan Toccata and Fuguesta". Lampenius on esittänyt musiikkia popalbumiltaan Suomessa ja ulkomailla, muun muassa Sporting Clubilla Monacossa sekä televisioiduissa esiintymisissään Royal Albert Hallissa Lontoossa ja Playboy Mansionissa Los Angelesissa. Linda Lampenius - Pop-kuningattaren paluu -konsertti aiheuttaa jälleen saman Linda-huuman, jonka viulisti sai aikaiseksi 90-luvulla ympäri maailmaa. Keikalla kuullaan muun muassa Lindan kolme jättihittiä, jotka keräsivät Baywatch-tv-sarjan kautta yli miljardiyleisön. Lisäksi Linda tulkitsee muun muassa isoimmat Bond-tunnarit potpurina, Kuuma-yhtyeen jättihitin sekä Pete Parkkosen Kohta sataa -kappaleen. Tätä elämystä et halua missata! Lavalla nähdään niin savua kuin huippuluokan tanssishow.
FI
22 views
Buy Ticket
Read More

Ella ja Paterock
Ella ja PaterockElla ja Paterock on näytelmäsovitus Timo Parvelan samannimisestä lastenkirjasta, joka on suositun Ella-sarjan yhdeksäs kirja. Näytelmä kertoo Pate– pojan unelmasta tulla rocktähdeksi. Se on samalla myös kuvaus idols-ajasta, jossa kaikki haluavat olla tähtiä riippumatta siitä millaisia uhrauksia sen eteen joutuu tekemään.Rooleissa Suomen Teatteriopiston Näyttelijäntyön JatkolinjaTeksti Timo ParvelaMusiikki Pentti RasinkangasTuotanto Suomen TeatteriopistoHinnat:Peruslippu 25,50 €Lapsi/opiskelija 22,50 €Perhelippu 21,50 € (min. 4 hlöä)Ryhmä 20 hlö 20,50€Ryhmä 50 hlö 19,50 € Koululaisnäytökset arkipäivien aamupäiväesitykset koululais- ja lapsiryhmät 11 € Väliaikatarjoilut Varattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista! Joustolippu Viiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu ilman joustoa 8€ / lippu. Ryhmät Koululaisryhmien sekä muiden ryhmien lippuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388.
FI
22 views
Buy Ticket
Read More

TFO: Lasten musiikkisalonki
su 26.10. | 14.00 & 16.00Timantti-teatteri, Lastenkulttuurikeskus FäriLASTEN MUSIIKKISALONKI: HAAPANEITTY, METTÄNTYTTÖTimo Väntsi, kertojaAnu Honkanen, huiluTakuya Takashima, oboeAnnika Sinisalo, viuluOskari Eirola, viuluAlexander Pozdniakovas, alttoviuluLarimatti Punelpuro, selloAapo Kyyhkynen, kontrabassoKirmo Lintinen: Haapaneitty, MettäntyttöMusiikkisatu Haapaneitty, Mettäntyttö kutsuu seikkailuun yhdessä päähenkilö Einon ja hänen kissansa kanssa. Mitä tapahtuu, kun he eksyvät metsään, syvälle maan uumeniin peikkojen valtakuntaan? Teos on kolmen taiteilijan, kirjailija Arja Puikkosen, säveltäjä Kirmo Lintisen ja kuvittaja Kustaa Saksin yhteistyön tulos. Eloisa tarina, ilmeikäs musiikki ja värikäs kuvitus pitävät pienet ja isommatkin seikkailijat otteessaan.Ikäsuositus 3-vuotiaille ja sitä vanhemmille.
FI
6 views
Buy Ticket
Read More

Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valosuunnittelu Ville Virtanen Videosuunnittelu Ville Virtanen ja Linda Wallgren Musiikki Joonas Outakoski ja Stina Koistinen Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi, näyttämöruumiillinen ajattelu Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
15 views
Buy Ticket
Read More

Aaveiden kertomaa
Hyytävä kierros Hämeen linnassa iltojen pimeydessä.Teos ei valitettavasti sovellu liikuntarajoitteisille. Ei herkkähermoisille eikä klaustrofobiasta kärsiville. K-16linkki Hämeen linnan esteettömyys-infoonhttps://www.kansallismuseo.fi/fi/haemeenlinna/esteettomyysKesto n. 50 min.Osa esityksistä myydään illallisen kanssaHinnat 39€/81€Menu Aaveiden kertomaaKirjolohipastramia ja hapankermaa L, GTervasilakkaa ja etikkakasviksia M, GHiillostettu härkätartar, graavattua keltuaista ja piparjuurta M, GMunajuustoa ja karviaishilloketta GLinnanpihan vihreitä yrttejä, versoja ja sinappisoosia M, GHapanjuurileipää ja ruskistettua voita L***Yön yli haudutettua häränniskaa, pippurituorejuustoa ja palsternakkaa L, G***Vadelma-frangipane, sokeroituja vadelmia ja vaniljakermaa L, GKahvi/ teeRuuat tarjoillaan jaettavaksi seurueen kesken pöytäkunnittain.Asiakkaan tulee ilmoittaa mahdolliset erityisruokavaliot ja allergiat lipputilauksen yhteydessä lipunmyyntiin tai viimeistään 10 vrk ennen esitystä ravintolaverkatehdas@kanresta.fiErityisruokavalioisen asiakkaan tulee ilmoittaa tarjoilijalle, kun on saapunut ravintolaan.LIPUT MYYDÄÄN VAIN ENNAKKOON, EI VARAUKSIA, PAIKKOJA RAJOITETUSTI!Teatterin lippukassa avoinna ma-to klo 11 - 12.30, 13-17.p. 0600 160 60www.hmlteatteri.fi
FI
26 views
Buy Ticket
Read More

LORDS OF THE SOUND "Music is Coming"
LORDS OF THE SOUND - orkesteri esittää kiehtovan shown “Music is Coming”“Music is Coming” on uskomaton yhdistelmä elävän orkesterin ja vokaaliensemblen tuottamaa äänimaailmaa, sekä suosikkielokuvista ja tietokonepeleistä tuttua aidon fantasiamaailman täyttämää taikaa.Orkesterin eloisassa esityksessä kuullaan musiikkia kuuluisista elokuvista ja tietokonepeleistä: Game of Thrones, The Mandalorian, Vikings, Dune, Harry Potter, The Witcher, The Lord of the Rings, Wonder Woman, The Chronicles of Narnia, Avatar, Fantastic Beasts, Mad Max, Guardians of the Galaxy, Mortal Kombat, Star Wars, Matrix, The Fifth Element, Pirates of the Caribbean ja muut.Vaikka nämä elokuvat ovatkin genreiltään ja juoniltaan erilaisia, niitä kaikkia yhdistää Hogwartsiakin pidemmälle ulottuva aito taika, jonka LORDS OF THE SOUND -orkesteri luo musiikin keinoin. Jokainen nuotti, jokainen kapellimestarin liike, jokainen instrumentti antaa kuulijoiden sukeltaa toisiin maailmoihin täynnä satuja, myyttejä, lohikäärmeitä, näkymättömiä olentoja ja yliluonnollista voimaa.Tule ja koe elävän musiikin voima!“Music is Coming” -esityksessä mukana ovat orkesterin muusikot, rock-yhtye, lahjakkaat sooloartistit sekä vokaaliensemble.Lupaamme teille illan täynnä unohtumattomia elämyksiä ja aitoa musiikin taikaa!Suositusikäraja 12-vuotta.Konserttiohjelman kokonaiskesto on noin 2,5 tuntia, sisältäen väliajan.---The orchestra LORDS OF THE SOUND will present an enthralling show “Music is Coming”“Music is Coming” is an unimaginable fusion of live orchestral sound, vocal ensemble, and the true magic that fills your favorite fantasy genre films and computer games.In a vibrant performance by the orchestra members, music will sound from famous films and computer games: Game of Thrones, The Mandalorian, Vikings, Dune, Harry Potter, The Witcher, The Lord of the Rings, Wonder Woman, The Chronicles of Narnia, Avatar, Fantastic Beasts, Mad Max, Guardians of the Galaxy, Mortal Kombat, Star Wars, Matrix, The Fifth Element, Pirates of the Caribbean, and others.These films may vary in genre and plot, but they are all united by real magic beyond Hogwarts, created by the orchestra LORDS OF THE SOUND through music. Each note, every movement of the conductor, every instrument allows listeners to immerse themselves in other worlds where there is room for fairy tales, myths, dragons, unseen creatures, and supernatural power.Be sure to come and experience the full power of the live musical flow!The “Music is Coming” program will feature musicians from the orchestra, a rock band, talented soloists, and a vocal ensemble.We promise you an evening of unforgettable impressions and genuine musical wonder!The recommended age limit is 12 years.The total duration of the concert program is about 2.5 hours, including intermission.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More

Aaveiden kertomaa
Hyytävä kierros Hämeen linnassa iltojen pimeydessä.Teos ei valitettavasti sovellu liikuntarajoitteisille. Ei herkkähermoisille eikä klaustrofobiasta kärsiville. K-16linkki Hämeen linnan esteettömyys-infoonhttps://www.kansallismuseo.fi/fi/haemeenlinna/esteettomyysKesto n. 50 min.Osa esityksistä myydään illallisen kanssaHinnat 39€/81€Menu Aaveiden kertomaaKirjolohipastramia ja hapankermaa L, GTervasilakkaa ja etikkakasviksia M, GHiillostettu härkätartar, graavattua keltuaista ja piparjuurta M, GMunajuustoa ja karviaishilloketta GLinnanpihan vihreitä yrttejä, versoja ja sinappisoosia M, GHapanjuurileipää ja ruskistettua voita L***Yön yli haudutettua häränniskaa, pippurituorejuustoa ja palsternakkaa L, G***Vadelma-frangipane, sokeroituja vadelmia ja vaniljakermaa L, GKahvi/ teeRuuat tarjoillaan jaettavaksi seurueen kesken pöytäkunnittain.Asiakkaan tulee ilmoittaa mahdolliset erityisruokavaliot ja allergiat lipputilauksen yhteydessä lipunmyyntiin tai viimeistään 10 vrk ennen esitystä ravintolaverkatehdas@kanresta.fiErityisruokavalioisen asiakkaan tulee ilmoittaa tarjoilijalle, kun on saapunut ravintolaan.LIPUT MYYDÄÄN VAIN ENNAKKOON, EI VARAUKSIA, PAIKKOJA RAJOITETUSTI!Teatterin lippukassa avoinna ma-to klo 11 - 12.30, 13-17.p. 0600 160 60www.hmlteatteri.fi
FI
24 views
Buy Ticket
Read More

Romeo ja Julia / ennakko
William Shakespeare: ROMEO JA JULIAKaikkien aikojen rakkaustarina. Kaikkien aikojen tragedia.Ohjaus ja sovitus Paavo WesterbergRooleissa Meri Luukkanen, Anna Böhm, Annuska Hannula, Mari Turunen, Katriina Lilienkampf, Elisa Piispanen, Ville Mikkonen, Lasse Viitamäki, Arttu Ratinen, Arttu Soilumo, Esa Latva-Äijö, Mikko NousiainenRomeo ja Julia, kaksi merkittyä lasta, tähtien alla, painovoiman ajamina, kohtaavat Capuletien juhlissa ja rakastuvat ennen kuin ehtivät tajuta olevansa vihollisia.Romeo ja Julia, kohtaavat kahtia jaetussa maailmassa, he elävät lyhyen hetken rakkauden hehkussa, ilmakehän alla, ja antavat palaa.Romeo ja Julia on toiveikas tragedia. Kaiken tuhon ja taistelun keskellä Romeo ja Julia uskovat kuoleman ylittävään rakkauteen.Romeo ja Julia, kaksi ruusunnuppua, kohtaavat keskellä polarisoitunutta helvettiä, ja löytävät toistensa silmistä paratiisin.Romeo ja Julia saattavat ehjäksi sen, mihin yksi ei pysty. Heidän kohtaamisensa on kuin kirkas liekki.Romeo ja Julia osaavat lentää. He eivät pelkää puhkaista kuplia, heidän rakkautensa riittää mihin vaan.Romeo ja Julia elävät hehkuvassa kielessä, hekumallisissa suudelmissa, uskossa jolla vuoria siirretään, ja toivossa joka ei horju, vaikka maailma ympärillä palaa, ja kääntyvät tuulet vievät kaiken arvokkaan mennessään.Romeo ja Julia kirkastavat taivaan ja näyttävät meille peiliä: mitä todella tapahtuu nyt? Onko tämä kaikki sen arvoista?Romeo ja Julia vievät meidät sinne mistä muistimme alkaa.Että emme unohtaisi, että havahtuisimme ennen kuin se on liian myöhäistä.Siksi se on kaikkien aikojen tragedia.Siksi se on kaikkien aikojen rakkaustarina.- Paavo Westerberg
FI
0 views
Buy Ticket
Read More