3861 result(s) found for ""

Tanssiteatteri MD: Tanssiva Muumilaakso image
Tanssiteatteri MD: Tanssiva Muumilaakso
Ympäri maailmaa kiertäneen ja palkitun kestosuosikin hersyvän pyöreät muumihahmot on kuin luotu tanssimaan. Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teoksen pohjalta käsikirjoitetussa koreografiassa taidokas tanssi, musiikki ja visuaaliset elementit punovat kokonaisvaltaisen ja lumoavan maailman. Tanssin kielellä teos kertoo Janssonille tärkeistä teemoista, ystävyydestä, suvaitsevaisuudesta ja rohkeudesta olla oma itsensä.Tanssiva Muumilaakso -teos ja sen vuorovaikutteinen pikkusisar Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon esitettiin Shanghain EXPOSSA vuonna 2010 ja palkittiin myös Shanghai EXPO 2010 Kulttuuripalkinnolla. Tanssivan Muumilaakson 200. esitystä juhlittiin syyskuussa 2015 kiertueella Shanghai Children’s Art Theatressa Kiinassa. Nyt 2025 juhlistamme ensimmäisen muumitarinan Muumit ja suuri tuhotulva 80. juhlavuotta.Matka tanssivien Muumien kanssa jatkuu yhä. Hurraa! Onnea Muumit.Käsikirjoitus, ohjaus ja koreografia Samuli RoininenKäsikirjoitus, sävellys ja äänisuunnittelu Heikki MäenpääPukusuunnittelu ja visuaalinen toteutus Carmela WagerProjisointi- ja visuaalinen toteutus Sanna MalkavaaraValosuunnittelu Sari MayerLavasteiden toteutus Matias Palo ja Riina KuusistoPukujen toteutus Osk Työhuone HengariPeruukit ja hatut Anni HiroOrkesteri Heikki Mäenpää & Moominvalley Orchestra (Suomi), yhteistyössä Ringing Bells Rondo Club (Japani)Valokuvat Ari Ijäs © Moomin Characters™Tuotanto Tanssiteatteri MD sekä vastaava tuottaja Heikki MäenpääEsitysoikeudet Agency North / © Moomin Characters™Perustuu Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teokseenKesto 60 minuuttiaSuositusikä yli 3-vuotiailleRyhmäliput vähintään 5 hengen ryhmille sekä pyörätuolipaikkojen varaus Tanssiteatteri MD:n lipunmyynnistä liput(a)tanssiteatterimd.fi / 050 556 6025. Tanssiteatteri MD:n lipunmyynti palvelee arkisin klo 12-16 ja 1h ennen esityksiä.Tanssiteatteri MD, Hällä-näyttämö, Hämeenkatu 25, 33200 Tamperehttps://tanssiteatterimd.fi/
Päin näköä image
Päin näköä
Päin näköä Täysin improvisoitu esitysEnsimmäistä kertaa Oulun teatterin suurella näyttämöllä: Täysin improvisoitu esitys! Tässä esityksessä jokainen hetki ja tilanne pamahtaa esiintyjille kirjaimellisesti PÄIN NÄKÖÄ! Oulun teatterin näyttelijät joutuvat mitä yllättävämpiin tilanteisiin luodessaan yleisön ehdotusten pohjalta näyttämölle lauluja, kohtauksia, tarinoita ja lopulta kokonaisen näytelmän. Katsoja pääsee näkemään, kuinka näyttelijät syttyvät yllättävistä tilanteista ja synnyttävät tyhjästä mitä erilaisimpia roolihahmoja. Näyttelijöiden lisäksi esityksessä improvisoivat myös muusikko sekä valo- ja äänisuunnittelijat. Katsojat ja esiintyjät ovat siinä mielessä samassa tilanteessa, että kukaan ei tiedä mitä näyttämöllä seuraavaksi tapahtuu. Esityksen ensimmäisellä puoliajalla yleisöllä on poikkeuksellinen mahdollisuus vaikuttaa kaikkeen siihen, mitä näyttämöllä tapahtuu. Esiintyjät improvisoivat katsojien ideoista näyteltyjä kohtauksia, joissa tyylilajit ja tunnetilat vaihtuvat sulassa sovussa laidasta laitaan. Myös musiikkinumerot varioivat duurista molliin, eikä jazzista ole pitkä matka heavy rockiin. Väliajan jälkeen näyttämölle syntyy katsojien toiveiden pohjalta kokonainen näytelmä, jonka juoni, tyylilaji ja roolihahmot rakentuvat kohtaus kohtaukselta muodostaen lopulta yhden ehyen kokonaisuuden. Koska kyse on improvisaatiosta, kaikki on mahdollista ja mitä tahansa saattaa tapahtua. Mitään esityksen sisällöstä, musiikista, roolihahmoista, kohtauksista, valoista tai äänistä ei ole ennakkoon harjoiteltu, sovittu tai suunniteltu. Yleensä katsojat eivät pääse näkemään esitysten harjoitusprosessia ja sitä kuinka näyttelijät luovat ja kehittävät roolihahmojaan. Tässä esityksessä näyttelijöiden ja muiden tekijöiden oivallukset luodaan välittömästi näyttämölle. Katsoja näkee, miten teatteri kirjaimellisesti syntyy tyhjästä esiintyjien ja katsojien yhteistyön tuloksena. Kaikki tapahtuu katsojien silmien edessä ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Kun myös näyttelijät vaihtuvat joka esityksessä, on selvää, että jokainen esitys on ensi-ilta! Päin näköä -esityskonseptista, näyttelijöiden kouluttamisesta ja esityksen ohjaamisesta vastaa näyttelijä Antti Laukkarinen.Näyttelijänä olen kokenut hienoimmat hetkeni niin lavalla kuin katsomossakin improvisaatioteatterin parissa. Kun näyttelijät antautuvat läsnäolevina tilanteelle ja toisilleen, mitä tahansa voi tapahtua. Kukaan ei tiedä mitä tapahtuu seuraavaksi, ja juuri se tekee hetkestä maagisen, kaikki on mahdollista!”, kuvailee Laukkarinen.   Antti Laukkarinen, ohjaajaAntti Laukkarinen on työskennellyt Oulun teatterissa aiemmin näyttelijänä (Post-Kabaree, Pienen hauen pyydystys, Ei kertonut katuvansa) sekä ollut ohjaamassa improvisoitua näytelmää lapsille (2021/2022). Oulun lisäksi hän on vieraillut muun muassa Helsingin-, Espoon-, Turun- ja Kajaanin kaupunginteattereissa sekä monissa pienemmissä ammattiteattereissa eri puolen Suomea.Laukkarinen palkittiin keväällä 2018 vuoden teatterinäyttelijänä pääroolistaan Juha Hurmeen ohjaamasta näytelmästä Hullu. Antti on helsinkiläinen Improvisaatioteatteri Stella Polariksen näyttelijä ja hänellä on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus improvisaatioteatterista, niin näyttelijänä kuin kouluttajankin.
Moulin Rouge! Musikaali image
Moulin Rouge! Musikaali
John LoganMOULIN ROUGE! MUSIKAALIHelsingin Kaupunginteatterin Moulin Rouge! Musikaali on megamenestys! Oscar-palkittu eeppinen klassikkoelokuva herää henkiin, ja sykkii elämää Kaupunginteatterin suurella näyttämöllä. Moulin Rouge! Musikaali räjäyttää tajuntasi, stimuloi kaikkia aistejasi ja kietoo sinut ennenkokemattoman hekumalliseen kimallukseen. Visuaalinen spektaakkeli ja intohimoinen rakkaustarina sisältää popmusiikin historian suurimpia hittejä.Moulin Rouge! Musikaali on aistillinen, näyttävä musikaalishow ja satumainen, henkeäsalpaava rakkaustarina. Musikaali vie katsojan legendaariseen 1800-luvun lopun yökerhoon Pariisiin. Kaikki on sallittua, ja kaiken saa anteeksi rakkauden nimissä, kun boheemi nuori säveltäjä rakastuu kauniiseen kurtisaaniin, ja kielletyt intohimot leimahtavat.Kymmenen Tony-palkintoa kahmineessa Moulin Rouge! Musikaalissa kuullaan yli seitsemääkymmentä musiikkihistorian suurinta hittiä.Moulin Rouge! Musikaali on hunajaista hedonismia kaikilla herkuilla. Astu sisään hekumalliseen loistoon, unohda kaikki estosi ja antaudu villiin ilonpitoon – tervetuloa Moulin Rouge! Musikaaliin!Rooleissa: Jennie Storbacka, Martti Manninen, Risto Kaskilahti, Joel Mäkinen, Nea-Maria Alanko, Laura Allonen, Sofia Arasola, Nicolas Frimodig, Sari Haapamäki, Asbjørn Hagen, Natasja Jean-Charles, Jyrki Kasper, Suvi Salospohja, Antti Lang, Marissa Lattu, Matti Leino, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Eleonoora Martikainen, Jero Mäkeläinen, Ville Mäkinen, Ulla Paajanen, Samuli Pajunen, Saara-Elina Partanen, Justus Pienmunne, Raili Raitala, Tuukka Raitala, Samuli Saurén, Katrin Vaskelainen, Mikko Vihma, Yasmine Yamajako, Osku ÄriläKäsikirjoitus: John LoganSuomentaja: Paavo LeppäkoskiOhjaaja: Anders AlbienApulaisohjaaja: Kirsi KarleniusVastaava kapellimestari: Eeva KontuKapellimestari: Ville MyllykoskiLavastus: takisPukusuunnittelu: Astrid Lynge OttosenPukukoordinaattori: Laura DammertValosuunnittelu: Palle PalméÄänisuunnittelu: Kai PoutanenKoreografi: Jennie Widegren/Anja Gaardbo/Kirsty McDonald/Zain OdelstålNaamioinnin suunnittelu: Maija SillanpääDramaturgi: Henna PiirtoPerustuu Baz Luhrmanin elokuvaan Moulin Rouge.
Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa image
Armi Aavikko - siinä välissä olin elossa
Musiikkinäytelmä valovoimaisesta viihdetaiteilijastaVuonna 1977 Suomen kansa hurmaantui 18-vuotiaasta Miss Suomesta, Armi Aavikosta. Viihdemaailman kulissien takana odotti kuitenkin synkempi todellisuus.Musiikkinäytelmä Armi Aavikko – siinä välissä olin elossa avaa valovoimaisen viihdetaiteilijan elämän käänteitä, matkaa lukiolaistytöstä tanssilavojen valokeilaan ja armottomaan viihdeteollisuuteen.Armi Aavikko syntyi syyskuussa 1958 ja kuoli tammikuussa 2002. Siinä välissä hän oli elossa.Joel Härkösen ohjaama esitys pureutuu Armin herkän ja luonnollisen persoonan, lahjakkuuden ja tähteyden ohella kysymykseen siitä, millaisen tarinan me haluamme kertoa Armista tänä päivänä. 1970- ja 1980-luvun tunnelmaa huokuva musiikkinäytelmä tarjoaa ikimuistoisen elämyksen live-bändin ja solistien säestämänä.Näytelmä pohjautuu Kati Kaartisen kuunnelmakäsikirjoitukseen, joka tuotettiin Yleisradion kuunnelmasarjana radiossa ja Yle Areenassa vuonna 2021.Armin roolissa hurmaa Milla Kuikka ja Dannyn roolissa Jukka Peltola.Alkuperäisteksti Kati KaartinenNäyttämösovitus Martta JylhäOhjaus Joel HärkönenKapellimestari Valtteri Veiskola-PääkkönenLavastus Markku HernetkoskiPukusuunnittelu Tiina SiltalaValosuunnittelu Jukka LaukkanenÄänisuunnittelu Juho LukinmaaVideosuunnittelu Topi LindhNäyttämöllä Perttu Hallikainen, Antti Hovilainen, Janne Kinnunen, Milla Kuikka, Karoliina Niskanen, Heikki Petteri Nousiainen, Jukka Peltola, Satu Turunen ja Vera VeiskolaOrkesteri KAO KonservatorioEsitysoikeudet Näytelmäkulma - Nordic Drama Corner OyKesto noin 2 tuntia 30 min, sisältää väliajan.Osa esityksistä tekstitetään englanniksi.Some of the performances are subtitled in English.27.9. klo 1310.10. klo 1829.11. klo 1330.12. klo 1310.1. klo 1321.2. klo 1321.3. klo 1330.4. klo 1313.5. klo 13
The Rasmus image
The Rasmus
TAPAHTUMAN JULKINEN MYYNTI ALKAA PERJANTAINA 25.10.2024 KLO 11:00 *** THE RASMUS – REST IN PIECES It is often said that the best bands are the ones which keep surprising you time and time again, in the most thrilling of ways. This is something Finnish rockers The Rasmus have been doing since their major label debut and a creative responsibility they take great pride in. If you’ve listened to any of their albums, you’ll be able to hear a kaleidoscopic collage of heavy guitars against futuristic electronics, as well as pop hooks that can find their way into the heart of any kind of music fan. As a direct result, they’ve become one of Finland’s greatest musical exports, selling millions of records worldwide and winning award after award. But this year, they’re upping the ante and releasing their most commanding music to date in the form of new single Rest In Pieces, set for release on October 25. It’s irresistibly heavy, dark and melodic – marking the start of the next chapter in their sonic evolution with a sense of fearless bravado and world-conquering intensity. “I guess it’s kind of a new sound for us,” ponders founding frontman Lauri Ylönen. “We’ve done heavy things in the past, I remember the second album had songs with hard riffing. So it’s not completely new, but it’s definitely a fresh take on The Rasmus... especially compared to what we’ve done more recently.” The roots of the song come from a place of betrayal and anger, which explains why the lyrics could be considered Ylönen’s most hard-hitting and direct to date. As he rightly points out, some of the best art comes from the challenges life can throw at us – provided the emotions are processed and channelled through more positive avenues. If art imitates life, it should be every bit as unpredictable... “This all started very organically,” he continues. “The story behind the music is that I was betrayed by a friend. I was sad and pissed off at the same time. I wanted to channel my frustration into the music and create what I call a ‘fuck you song’ for revenge. That’s usually the best thing for any artist or creator to do in that situation. You take the emotion and turn it into something powerful. There’s an impulse that comes through and you find the strength to capture it in the form of music to make art. It might seem negative at first, but I wanted this song to also feel empowering to anyone who hears it. There’s that uplifting thing that we do. I would say Rest In Pieces is very positive in amongst all the intensity.” The new track also marks a new partnership with American label Better Noise outside the Nordic and Baltic territories overseen by Playground Music. Currently representing heavyweights like Five Finger Death Punch and Asking Alexandria, having led successful campaigns with Mötley Crüe and Papa Roach in the past, it’s the perfect new home for their new music. The label also introduced the group (completed by bassist Eero Heinonen, drummer Aki Hakala and guitarist Emppu Suhonen) to acclaimed producer Joseph McQueen [As I Lay Dying, Bad Wolves] in order to help them explore and experiment in new creative directions. The initial tracking had been done with Alex Mattson in Helsinki, the mastermind behind Blind Channel’s 100 million-plus streams, and with McQueen on board, they had the recipe for something truly spectacular. “He’s known for producing really cool bands, mostly American ones,” smiles the frontman. “It was very inspiring to work with new blood, so to speak. Here was someone who lived and breathed this kind of music. It was a perfect match.” The new music will be supported by a world tour, with The Rasmus bringing an unforgettable stage show to their devoted audiences around the world. “It’s been a while since we went on tour, so we’re really excited to be heading out all over the world in 2025,” continues Ylönen. “It’s shaping up to be a massive tour and there’s more dates to come. We can’t wait to hang out with our fans. It’s going to be fun to see them again, we’re like family.” As for what to expect from album number eleven, all we can say is watch this space. “Rest In Pieces is a promise of what’s to come, for sure!” adds the frontman. “It represents our new sound... it’s shaping up to be the heaviest and darkest album of our career to date!” Möysä: Instagram | Facebook | X | YoutubeLiput ovelta 36 € jos jäljellä. Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen ⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️ Z-YÖJUNA HELSINKIIN Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin. Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput! Tarkista juna-aikataulut täältä. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten. Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
Costee image
Costee
UMK:SSA KILPAILEVA COSTEE KATTAVALLE KLUBIKIERTUEELLE SYKSYLLÄ 2025 Alternatiivisen popin suunnannäyttäjä sekä UMK:ssa keväällä mukana kilpaileva costee lähtee omalle Cult of costee nimeä kantavalle kiertueelleen syksyllä 2025. Kiertue alkaa syyskuun lopussa Helsingin Tavastialta ja päättyy marraskuussa Kouvolan Pato Areenalle kattaen yhteensä 12 Suomen kaupunkia. Liput syksyn Cult of costee -klubikiertueelle tulevat myyntiin keskiviikkona 22.1. klo 10. Costee on seitsemän vuotisen soolouransa aikana saavuttanut yli 100 miljoonaa striimiä, julkaissut kolme menestysalbumia ja tehnyt loppuunmyytyjä keikkoja, viimeisimpänä syksyllä 2024 Helsingin Tavastialla ja Jyväskylän Lutakossa. Costee on lahjakas laulaja-lauluntekijä, joka pyrkii olemaan mahdollisimman rehellinen taiteessaan - hänen kappaleensa käsittelevät tunteita avoimesti, mikä kuuluu myös artistin UMK-biisillä Sekaisin. Se nousi julkaisunsa jälkeen Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listan toiseksi, joka on costeen toistaiseksi korkein sijoitus. Uuden musiikin kilpailun lisäksi artisti valmistelee parasta aikaa neljättä albumiaan, joka julkaistaan ennen kiertueen alkua.Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä. *** Sawohouse Undergroundin pääsylippu toimii nyt myös matkalippuna! Pääsylippu toimii myös joukkoliikennelippunasi, jolla voit matkustaa Vilkun busseissa. Tapahtumalipun QR-koodi käy matkalippuna Kuopion seudun joukkoliikenne Vilkussa. Matkustusoikeus aktivoituu lippuusi tapahtumapäivänä 3 tuntia ennen tapahtuman ovien avaamista, ja sen voimassaolo päättyy 6 tuntia ovien avaamisen jälkeen. Matkalippu sisältää myös mahdollisuuden linja-auton vaihtoon. Tapahtumalippusi voi olla missä muodossa tahansa (esimerkiksi PDF-lippuna, mobiililippuna tai paperisena lippuna) saadaksesi matkustusoikeuden. ***Jallu VIP Jallu VIP-liput (K-18) tarjoavat ainutlaatuisen tavan kokea keikat Sawohouse Undergroundissa. Vip-lipulla pääset Undergroundiin sisään jonojen ohi, saat maksuttoman eteispalvelun ja VIP-tunnisteen, joka oikeuttaa pääsyn VIP-aitioon, jossa voit nauttia parhaista näkymistä lavalle koko tapahtuman ajan sekä ostaa juomat omalta VIP-alueen baaritiskiltä. VIP-alue sijaitsee esiintymislavan välittömässä läheisyydessä.Jallu Vippiin on saatavilla yksittäisiä paikkalippuja, neljän hengen VIP-pöytiä tai halutessasi koko VIP-alueen omaan käyttöösi. Huomiothan, että varmistaaksesi omalle seurueelle oman pöydän, tulee sinun ostaa pöytäpaikka (4 paikkaa). Yksittäisissä paikkalipuissa ei taata omaa pöytää, mutta oma istumapaikka on taattu ja se voi olla myös yhteispöydässä. VIP-lippu ei sisällä pääsylippua, ruokia tai juomia, vaan ne tulee ostaa erikseen. Lisäpalvelut (juomapaketit, drinkkiliput, ruokatarjoilut yms.) ovat ostettavissa ennakkoon Sawohousen myyntipalvelusta sähköpostilla info@sawohouse.fi , soittamalla puh. +358 103389490, tai paikan päältä illan VIP hostilta. Jallu VIP-paikka sisältää: sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksun, istumapaikka VIP-aitiossa koko tapahtuman ajan, VIP-alueen oma baaritiski. Haluatko tulla illalliselle ennen keikkaa?Varaa ennakkoon info@sawohouse.fi tai puh. 010 3389490 *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
GLENN HUGHES - Plays Deep Purple image
GLENN HUGHES - Plays Deep Purple
Deep Purple –legenda Glenn Hughes Suomeen loppuvuodestaDeep Purplen entisenä basistina ja solistina tutuksi tullut Glenn Hughes saapuu marraskuussa Suomeen osana Deep Purplen tänä vuonna 50-vuotta täyttävää Burn-albumia juhlistavaa kiertuettaan. Hughes esiintyy keskiviikkona 20.marraskuuta Tampere-talossa, torstaina 21. marraskuuta Hyvinkääsalissa ja sunnuntaina 24. Helsingin Kulttuuritalolla. Konserteissa on luvassa Burn-albumilta löytyvien biisien lisäksi myös muita Deep Purple-biisejä. Konserttien lipunmyynti alkaa 16.2.2024 klo 12.Deep Purplen basistina ja laulajana vuodet 1973-1976 toiminut Glenn Hughes kiertää tänä vuonna Yhdysvaltoja ja Eurooppaa juhlistaakseen vuonna 1974 ilmestyneen Burn-albumin 50-vuotismerkkipaalua. Jo viime vuonna alkaneella juhlakiertueella Hughesin yhtyeessä soittavat Soren Andersen (kitara), Ash Sheehan (rummut) and Bob Fridzema (koskettimet).Kun Glenn Hughes liittyi Deep Purplen riveihin vuonna 1973, olivat laulaja Ian Gillan ja bassokitaristi Roger Glover juuri lähteneet yhtyeestä. Legendaarisen hardrock-yhtyeen kitaristi Ritchie Blackmore, kosketinsoittaja Jon Lord ja rumpali Ian Paice jatkoivat Deep Purplen tarinaa Hughesin ja David Coverdalen kanssa. Uuden kokoonpanon ensimmäinen yhteinen albumi oli marraskuussa 1973 äänitetty Burn, joka oli samalla Deep Purplen kahdeksas albumi. Ilmestymisensä jälkeen levy sijoittui hyvin myyntilistoilla. Se nousi Ison-Britannian albumilistan sijalle 3., Billboard 200-listan sijalle 9. ja listaykköseksi Itävallassa, Tanskassa, Saksassa ja Norjassa.- Kirjoitimme albumin biisejä Clearwellin vanhassa linnassa Englannin maaseudulla. Siellä yhtyeen uusi kokoonpano hioutui yhteen, ja me uusina jäseninä David Coverdalen kanssa emme malttaneet odottaa että pääsemme työstämään uusia kappaleita. Tunnelma oli todella sähköinen. Kaikki Burnin kappaleet kirjoitettiin vanhassa tyrmässä, joka sijaitsee suuren salin alla. Kehitimme kaikki yhdessä uusia musiikillisia ideoita, ja me Davidin kanssa paneuduimme laulumelodioihin. Ja kuten kuvitella saattaa, Ritchie Blackmore kehitteli kaikenlaisia käytännön piloja. Eräänä iltana hän oli sijoittanut huoneeseeni piilotetun kaiuttimen, josta kantautui aavemaisia ääniä sänkyni viereen. Muistan tämän kaiken kuin eilisen! Nyt on aika juhlia Burnia, ja odotan todella innolla kohtaamisia yleisön kanssa, Glenn Hughes sanoo.Trapeze-yhtyeessä uransa aloittanut Glenn Hughes on Deep Purple -pestinsä lisäksi mm. äänittänyt neljä studioalbumia palkitun Black Country Communion –superyhtyeen kanssa sekä julkaissut sooloalbumeita, joiden tiimoilta hän on kiertänyt laajasti Euroopassa, Japanissa ja Etelä-Amerikassa. Vuonna 2019 Glenn liittyi Dead Daisesin laulajaksi ja bassokitaristiksi, äänitti kaksi albumia, Holy Ground (2021) ja Radiance (2022) ja kiersi ympäri maailmaa. Rock and Roll Hall of Fameen Glenn Hughes valittiin vuonna 2016 osana Deep Purplen kolmatta kokoonpanoa. Suomessa Hughes on viimeksi keikkaillut viime kesän Tuska-festivaalilla Classic Deep Purple Live -shownsa kanssa.Glenn HUGHES - Plays Deep PurpleKe 20.11.2024 klo 19.00 Tampere-talo, iso saliTo 21.11.2024 klo 19.00 HyvinkääsaliSu 24.11.2024 klo 19.00 Helsinki KulttuuritaloKonsertit ovat ikärajattomia Lippujen hinnat kaikissa konserteissa 59,90 / 69,90 / 79,90 €Konsertit järjestää Gramopop Oy https://www.Glennnhughes.com/
Loistava ystäväni image
Loistava ystäväni
LOISTAVA YSTÄVÄNI"Saduissa tyypit saa sen mitä ne haluu, elämässä sen mitä pystyy.”   Loistava ystäväni perustuu italialaisen menestyskirjailija Elena Ferranten neliosaiseen Napoli-romaanisarjaan. Kirjojen pohjalta on tehty myös suosittu tv-sarja, joka nousi 2010-luvun ilmiöksi.  Tämä moderni klassikko vie meidät värikkääseen ja vaaran tuntua huokuvaan Napoliin, sen köyhiin kortteleihin, joissa ei pelätä elää, rakastaa ja kuolla. Elenan ja Lilan elinikäinen ja monimutkainen ystävyys on sekoitus intohimoa, haastetta ja syvää kiintymystä.  He ovat toistensa vastakohtia, mutta yhdessä kokonaisia. Yhdessä heissä on voimaa selvitä miesten hallitsemassa yhteisössä, jossa naiset taistelevat tilastaan ja jossa väkivalta on jokapäiväistä.  Teos kuvaa sodanjälkeisen Italian rajuja yhteiskunnallisia muutoksia, ääriliikkeiden nousua, yhteiskunnan polarisoitumista ja vastakkainasettelua, mafian valtaa ja taloudellista lamaa.  Näytelmässä on mukana seitsenhenkinen orkesteri.  Suomenkielinen kantaesitys suurella näyttämöllä 6.9.2025 Näytelmäsovitus April De Angelis Suomentaja Juho Gröndahl Ohjaus Anna-Elina Lyytikäinen Ohjaajan assistentti Susanne Mast Musiikin sovitus ja johto Antti Vauramo Lavastus, pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho Koreografia Tiina Brännare Taistelukoordinointi Markus Järvenpää Äänisuunnittelu Tommi Raitala Valosuunnittelu Jyri Suominen Naamiointisuunnittelu Anu Reijonen Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Saana Hyvärinen, Mikko Jurkka, Tapani Kalliomäki, Vilma Kinnunen,  Maarit Niemelä (vier.), Riku Nieminen (vier.), Teemu Palosaari,  Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Nenna Tyni, Lumikki Väinämö sekä lapsiavustajat Kesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa. Esitysoikeudet Agency North Mainoskuva Antti Sepponen
UKK image
UKK
UKK UKK on Sirpa Kähkösen käsikirjoittama ja Taru Mäkelän ohjaama karnevalistinen musiikkinäytelmä Suomesta, vahvan johtajan kaipuusta ja ilmiöstä nimeltä Kekkonen. Greta Tuotannon ja Musiikkiteatteri Kapsäkin uutuus saa ensi-iltansa 3.10.2024! On vuodenvaihde 1972-1973 ja Suomessa otetaan merkittävä askel, kun päätetään vahvistaa presidentti Kekkosen valinta jatkokaudelle poikkeuslailla, ilman vaaleja. Energiakriisi on ovella ja kansalaisia kehotetaan säästämään sähköä. Jopa katuvaloista sammutetaan joka toinen, mutta myös presidentin aivosähköissä alkaa tapahtua katkoksia, onhan hän Maan Pää. Railakkaasti Suomen lähihistoriaa ravistelevan komedian keskeinen henkilö on itsevaltiasta hallitsijaansa ihaileva kansa. Mukana karkeloissa pyörivät myös valtapeleissä syrjään sysätyt UKK:n kilpailijat sekä tarinan viehko kertoja, Lottotyttö. UKK:n ytimessä ovat lokakampanjat, hähmäiset salaisuudet sekä hyssyttely ja hillittömyys. Esitys on suomettumisen kauden ajankuvaa ja kiteyttää samalla ikuisen totuuden: on harhaista takertua valtaan ja kuvitella voivansa pelata ihmiskohtaloilla. UKK-musiikkinäytelmän takana on mm. ylistetystä Brechtiä jokanaiselle -musiikkinäytelmästä (2022) tuttu kolmikko; kirjailija ja käsikirjoittaja Sirpa Kähkönen, ohjaaja Taru Mäkelä sekä Reetta Ristimäki, joka vastaa teoksen taiteellisesta konseptista. Rooleissa: Paavo Kerosuo, Juha Pulli, Reetta Ristimäki ja Hanna Vahtikari sekä muusikot Niko Kumpuvaara ja Jusu Berghäll / Sara Puljula Käsikirjoitus: Sirpa KähkönenOhjaus: Taru MäkeläKonseptisuunnittelu: Reetta RistimäkiSävellys: Niko Kumpuvaara ja Aili JärveläMusiikin sovitus ja johtaminen: Niko KumpuvaaraKuva- ja videosuunnittelu: Pietu PietiäinenÄänisuunnittelu: Max MarshallPukusuunnittelu: Marja UusitaloTuotanto: Greta Tuotanto ja Musiikkiteatteri KapsäkkiKuva: Nils Krogell Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy. Liput: 48€/44€/34€ Kesto: n. 2 h 15min (sis. väliajan)Täydennä teatterielämyksesi  ja osta Show&Dinner-lippu.Kolmen ruokalajin illallinen ravintola Bistro K:ssa tarjoillaan keväällä 2025 ennen UKK-iltaesityksiä.KATSO MENU TÄSTÄ Lisätietoja: Bistro K, bistrok@marcante.fi