5458 result(s) found for ""

Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia image
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.Käsikirjoitus: Katariina LeinoOhjaus: Petri LairikkoPuvustus ja lavastus: Katariina LeinoRyhmämyynti vain myynti@musiikkiteatteri.fi ja 044-3466713
Prima Facie image
Prima Facie
Suzie MillerPrima FacieTodistusvoimainen monologinäytelmä"Ei ole olemassa perimmäistä totuutta, on vain oikeudellinen totuus."Lontoolainen Tessa Ensler on lahjakkuutensa ja ahkeruutensa ansiosta tehnyt loikan työväenluokasta huippujuristiksi. Hän on nousukiidossa oleva alansa tähti, joka tuntee kuulustelutekniset niksit kuin omat taskunsa. Erityisesti hän on kunnostautunut seksuaalirikoksista syytettyjen puolustusasianajajana.Juuri kun Tessan ura on saamassa uutta nostetta, hänet raiskataan. Alkaa piinallinen oikeudenkäynti, jossa Tessa joutuu kohtaamaan edustamansa oikeusjärjestelmän ‒ tällä kertaa asianomistajan näkökulmasta. Ja se näkymä, mikä Tessalle avautuu, muuttaa hänen käsityksensä totuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.Suzie Millerin Prima Facie on väkevän todistusvoimainen monologinäytelmä seksuaalisesta väkivallasta ja yhteiskunnan valtarakenteista. Ennen kirjailijanuraansa asianajajana toimineen Millerin teksti valottaa oikeusjärjestelmän toimintaa ja oikeuden toteutumista terävästi ja asiantuntevasti eri näkökulmista. Samalla näytelmä muistuttaa, että laki on inhimillinen rakennelma; epätäydellinen, mutta korjattavissa – jos niin halutaan.Ajankohtainen tarina ensimmäistä kertaa näyttämöllä Suomessa.Australialaisyntyisen, nykyisin Lontoossa asuvan Millerin Prima Facie on ollut menestys sydneyläisen Griffin Theatren kantaesityksestä (2019) lähtien. Näytelmä on palkittu monilla palkinnoilla, käännetty liki kolmellekymmenelle kielelle ja esitetty lukuisissa teattereissa ympäri maailman. Prima facie -näytelmän pohjalta ollaan parhaillaan tekemässä elokuvaa; samannimisenä romaanina teos julkaistiin syksyllä 2023 (Pan Macmillan). Nyt teos on nähtävillä ensimmäistä kertaa näyttämöllä suomeksi Aleksi Milonoffin käännöksenä ja näyttelijä Annika Poijärven esittämänä. Esityksen ohjaa Susanna Kuparinen.”On ajankohtaista ja kiinnostavaa tuoda tämä tarina näyttämölle nyt, kun Suomessa on vuodenvaihteessa astunut voimaan uusi, suostumukseen perustuva laki seksuaalirikoksista”, kertoo Annika Poijärvi. ”Vaikka suomalainen ja brittiläinen oikeuslaitos käytäntöineen eroavat monin tavoin toisistaan, ovat Tessan tarina ja kokemus ehdottomasti universaaleja. Ne ansaitsevat tulla kerrotuiksi myös Suomessa”, Poijärvi toteaa.”Prima facie” on latinankielinen ilmaisu, joka merkitsee suomeksi ”ensi näkemältä”. Oikeustieteessä sillä tarkoitetaan todisteiden antamaa ensisijaista vaikutelmaa, joka voi muuttua todisteiden tarkemman tutkimuksen aikana.Suomen kantaesitys Maalaamosalissa 18.4.2024TyöryhmäNäyttämöllä Annika PoijärviOhjaus Susanna Kuparinen Suomennos Aleksi Milonoff Lavastus-, valo- ja videosuunnittelu Pyry Hyttinen Pukusuunnittelu Saara Ryymin Musiikki Meriheini Luoto Äänisuunnittelu Olli Valkola Esitysdramaturgi Akse Pettersson Dramaturgi Eva Buchwald
Giacomo Puccini: Viitta (Il Tabarro) image
Giacomo Puccini: Viitta (Il Tabarro)
13.-17.8.2025Oopperayhdistys Operaatio! ry esittääGiacomo Puccini: Viitta (Il Tabarro)Kolmiodraama Helsingin satamassa vuonna 1952: Mikaelin (Michele) kipparoima alus ui syvällä painolastinaan salaisuuksien tumma kavalkadi. Jatta (Giorgetta) ja Lundberg (Luigi) marssivat vääjäämätöntä polkua kohti päätepistettä vetäen Mikaelin mukaan elon rosoiseen sointiin. Kaiken yllä kuuluu lapsen itku. Tällä kertaa Oopperayhdistys Operaatio! ry tarttuu mustasukkaisuuden kylmään kahvaan tavallistakin tiukemmin.Laulukieli: italia, tekstitykset suomeksi ja ruotsiksi. Textning även på svenskaEsitykset Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissake 13.8.2025 klo 19 (ensi-ilta)pe 15.8.2025 klo 19la 16.8.2025 klo 15 ja klo 18su 17.8.2025 klo 15Ovet saliin aukeavat n. 15 min ennen esitystäyksinäytöksinen oopperaKesto n. 1 tunti, ei väliaikaaSuositusikäraja: 12 vuottaOhjaus: Juha Pikkarainen, ohjaajaJussi Lankoski, apulaisohjaajaMusiikinjohto ja piano: Tiina LaitilaRooleissa:Mikael (Michele), Laivan omistaja: Hannu NiemeläJatta (Giorgetta), Mikaelin vaimo: Viivi Tulkki/ Mirva EchevarriaLundberg (Luigi), ruotsalainen ahtaaja: Matias RaveilaTapaninen (Talpa), tilapäisahtaaja: Antti PakkanenRinkinen (Tinca), tilapäisahtaaja: Antti TolvanenRuusu (Frugola), Tapanisen vaimo: Marle Himberg/Mari HautaniemiLaulunmyyjä Vainio: Antti Tolvanen/NNNuorenparin nainen: Emmi Kaijansinkko/Heidi IisaloNuorenparin mies: NNValosuunnittelu: Espoon KulttuurikeskusPuvut, lavasteet: TyöryhmäValokuvat: Minna PeltonenTuotanto: Oopperayhdistys Operaatio! ry yhteistyössä Espoon kulttuurikeskusLippujen hinnat:Normaalihintainen lippu 42,10 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta).Eläkeläinen 38,10 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta).Opiskelija/varusmies/lapsi/työtön 29,10 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta).Vähintään 8 henkilön ryhmä 35,80 €/ hlö + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta).
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia image
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.Käsikirjoitus: Katariina LeinoOhjaus: Petri LairikkoPuvustus ja lavastus: Katariina LeinoRyhmämyynti vain myynti@musiikkiteatteri.fi ja 044-3466713
Van Gogh Alive image
Van Gogh Alive
Van Gogh Alive25.6.–17.8.2025Tampere-talo, SorsapuistosaliAukioloajatMa suljettuTi–pe 10–18La–su 10–17LiputSuosittelemme ostamaan näyttelyn liput ennakkoon verkosta. Näin vältät ylimääräisen odottelun paikan päällä Tampere-talon lipunmyynnissä. Etenkin ruuhkaisina päivinä lipunmyynnissämme saattaa olla jonoja. Valikoimassamme on kahdenlaisia lippuja. Jos tiedät jo nyt, minä päivänä haluat vierailla näyttelyssä, sinun kannattaa valita edullisempi päiväkohtainen lippu. Jos haluat vielä miettiä vierailupäivääsi, voit tehdä sen avoimen päivän lipulla. Lippuja myydään myös paikan päällä Tampere-talon lipunmyynnissä avoimen päivän lipun hinnalla.Voit viipyä näyttelyssä niin kauan kuin haluat. Näyttelyn kokemiseen kannattaa varata aikaa ainakin 1–2 tuntia. Kunkin vierailupäivän lipunmyynti loppuu tuntia ennen sulkemisaikaa. Näyttely sopii koko perheelle. Varauduthan esittämään alennushintaiseen lippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelija- tai eläkeläiskortti tai voimassa oleva todistus työttömyydestä) vahtimestarille lipuntarkastuksen yhteydessä. Alle 7-vuotiaat pääsevät näyttelyyn maksutta.Yli 10 hengen ryhmät voivat varata lippunsa laittamalla sähköpostia osoitteeseen ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai soittaa puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16).Päiväkohtaiset liputPerusliput 22 €Lapset (7–16 v.), opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 19 €Perhelippu (2 aikuista ja 2–4 lasta) 65 €Alle 7-vuotiaat 0 € (erillistä lippua ei tarvita)Avoimen päivän liputPerusliput 24 €Lapset (7–16 v.), opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 21 €Perhelippu (2 aikuista ja 2–4 lasta) 70 €Alle 7-vuotiaat 0 € (erillistä lippua ei tarvita)Tee näin:1. Valitse haluamasi vierailupäivä tai avoimen päivän lippu.2. Valitse haluamasi määrä lipputuotteita ostoskoriin ja viimeistele ostokset.3. Lippu mobiililaitteessasi tai paperille tulostettuna voit vierailupäivänä siirtyä Tampere-talon pääaulan lipunmyynnin ohi suoraan näyttelyn sisäänkäynnille Sorsapuistosalin ovelle.Van Gogh Alive saapuu Suomeen – immersiivinen taide-elämys avautuu kesäkuussa Tampere-talossaTänä kesänä Tampere-talon kävijöillä on ainutlaatuinen tilaisuus tutustua hollantilaisen Vincent van Goghin (1853–1890) taiteeseen ja taiteilijan värikkääseen maailmaan. Van Gogh Alive on aisteja kutkutteleva koko perheen taide-elämys, jonka on luonut ja tuottanut australialainen Grande Experiences. Yksi maailman suosituimmista immersiivistä taide-elämyksistä on kiertänyt yli 100 kaupungissa, ja sen on nähnyt yli 9 miljoonaa vierailijaa. Nyt näyttely saapuu ensimmäistä kertaa Suomeen. Kyseessä ei ole mikä tahansa taidenäyttely. Yli 3 000 kuvaa kattava elämys tarkastelee Vincent van Goghia tavalla, joka valtaa näyttelytilan seinät, pylväät, katon ja lattian. Teosten rinnalla kuullaan taiteilijan ajankuvaan sopivaa klassista musiikkia. Lisäksi kävijöillä on mahdollisuus tutustua van Goghin inspiraation lähteisiin ja elämään teosten rinnalla kulkevien valokuvien ja videoiden avulla. Moniaistillinen elämys jatkuu näyttelyn pop up -puodissa sekä Ravintola Tuhton puolella, jossa tarjolla on kolmen ruokalajin van Gogh -menu sekä taiteilijan inspiroima kahvila.“Vincent van Goghin mestariteosten immersiivinen näyttely tarjoaa kävijöille ainutlaatuisen kokemuksen. Saamme ikään kuin astua teosten sisään, sukeltaa yksityiskohtien keskelle ja tarkastella niitä uudesta perspektiivistä. Taiteilijan kiehtova maailma ja näyttelyn ainutlaatuinen toteutus hurmaavat kaikenikäiset kävijät’, kertoo Tampere-talon taiteellinen johtaja Suvi Leinonen.Saavutettavia taide-elämyksiäGrande Experiencesin perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Bruce Peterson sai ajatuksen immersiivisestä taide-elämyksestä lapsiltaan. Italian-lomallaan australialaisperhe vieraili lukuisissa taidegallerioissa ja museoissa, joissa lapset kuitenkin valittivat tylsyydestä ja pyysivät isää sen sijaan ostamaan jäätelöä. Peterson perehtyi asiaan ja totesi, että perinteinen, staattinen museokokemus ei enää puhuttele kävijöitä toivotulla tavalla. Kaksi vuotta kestäneen kehitystyön jälkeen taidetta, teknologiaa, musiikkia ja tuoksuja yhdistävä Van Gogh Alive julkistettiin vuonna 2011. Näyttely hyödyntää Grande Experiencesin kehittämää SENSORY4™-järjestelmää, joka yhdistää monikanavaisen liikegrafiikan ja elokuvatason surround sound -äänentoistojärjestelmän. Teknologian avulla mikä tahansa näyttelytila voidaan muuntaa dynaamiseksi, informatiivisesti ja visuaalisesti säväyttäväksi elämykseksi.Tänä päivänä Grande Experiences on kansainvälisesti johtava tekijä immersiivisten kulttuurielämysten ideoinnissa, kehityksessä, tuotannossa. Vincent van Goghin taiteen lisäksi suosiota ovat saaneet muiden muassa Claude Monet’n, Salvador Dalín ja Leonardo da Vincin taide-elämyksiin pohjautuvat kiertävät näyttelyt, jotka ovat keränneet yhteensä yli 25 miljoonaa kävijää kuudessa maanosassa ja yli 200 kaupungissa.”Olemme iloisia, että ensiluokkainen taide-elämyksemme saapuu Suomeen. Globalisaation ja teknologiamme ansiosta voimme tehdä kulttuurielämyksistä entistä saavutettavampia suurelle yleisölle. Mikään ei toki voita alkuperäisen taideteoksen näkemistä omin silmin. Opetus tarvitsee kuitenkin tuekseen osallistumista, ja osallistuminen vaatii vuorostaan viihdyttävyyttä. Toivon mukaan vierailijamme oppivat samalla myös lisää taiteilijasta ja pyrkivät myöhemmin etsimään käsiinsä alkuperäiset teokset”, Bruce Peterson kertoo.”Etenkin nuoret jahtaavat uudenlaisia elämyksiä, joita voivat kokea ystäviensä kanssa sekä jakaa eteenpäin sosiaalisen median kautta. Monet kävijöistämme kokevat suurta mielihyvää siitä, että voivat olla paikoillaan ja nauttia joka aistillaan intensiivisistä ja kauniista kuvista ja äänistä, jotka vyöryvät heidän ylitseen”, Peterson jatkaa. Muutokset mahdollisia.Tuotanto Tampere-talo Oy
Peltienkelit image
Peltienkelit
PELTIENKELITArttu Soilumon sooloesitys muuttaa Tampereen keskustan queer-näyttämöksi. Teatterin, esitystaiteen ja kaupunkikierroksen yhdistävä Peltienkelit sukeltaa syvälle Tampereen sateenkaarihistoriaan.“Mä olen asunut lähes aina Tampereella. Tätä mä kutsun mun kotikaupungiksi. Mä en oo kuitenkaan koskaan aatellu että Tampere olis erityisen queer kaupunki. Täällä kaikkeen tuntuu liittyvän lätkäpukkarin tuoksu ja manserokin etäinen jytke. Tampereen sateenkaarihistoria on tuntunut olevan itelleni jotenkin piilossa, joten mä halusin alkaa tutustumaan siihen. Ja sit mä innostuinkin siitä ihan homona.Ai mitä on Peltienkelit? Tampereen vanhoja julkisia käymälöitä kutsuttiin Peltienkeleiksi. Ne olivat homomiesten suosittuja seuranetsimispaikkoja, joista löydettiin myös ystäviä, toisia kaltaisia.Mä toivon, että myös tää esitys muodostuu paikaksi, jossa me voidaan kohdata toisemme, historiamme ja katsoa Tamperetta jostain uudesta kulmasta. Ja kyllä, tähän esitykseen ovat myös heterot tervetulleita.” – Arttu SoilumoEsityksessä tutustutaan todellisiin paikkoihin ja ihmisiin ja kuljetaan kirjaimellisesti halki Tampereen keskustan ja vuosikymmenten, 30-luvulta tähän päivään asti.Kierros alkaa Eteläpuistosta Osuustoimintamuistomerkiltä ja päättyy monen mutkan kautta Tammelaan, yökerho Mixeihin. Väliaika on ravintola Tillikassa.Noin kolmen kilometrin pituinen reitti kuljetaan kävellen. Matkalla on rappuja ja portaikkoja, joista ei pääse pyörätuolilla. Varustaudu säänmukaisesti ja hyvillä kengillä.Ikäsuositus yli 16-vuotiaille.Kesto noin 3t (sis. väliajan)Yhteistyökumppanit Ravintola Mixei, Ravintola Tillikka, Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta Sateenkaarihistorian ystävät ry, Sinuiksi ry, Transfeminiinit ry, Työväenmuseo Werstas
Logomon terassikesä 2025: PAPERI T: MALARIAN PELKO X K-18 image
Logomon terassikesä 2025: PAPERI T: MALARIAN PELKO X K-18
Logomon Terassikesän ohjelmisto laajenee viidellä uudella keikkapäivällä, jotka tuovat lavalle sekä rock-legendoja että tuoreita tähtiä.Lauantaina 2.8. Turun oma rock-legenda Michael Monroe saapuu kovassa liveiskussa olevan bändinsä kanssa soittamaan Logomon Terassikesään yhden harvoista kesän keikoistaan. Luvassa on niin vanhoja hittejä, Hanoi Rocksin materiaaleja kuin täysin uutta tuotantoa. Illan avaajaksi saapuu 2000-luvun alkupuolella menestystä niittänyt Sammy Aaltosen johtama Private Line, joka on tehnyt paluun estradeille.Torstaina 7.8. Logomon Terassikesässä päästään nauttimaan Suomen suosituimpiin rap-yhtyeisiin lukeutuvan Gasellien keikasta sekä illan avaajasta kovassa nosteessa olevasta Good Boysista.Keskiviikkona 13.8. on luvassa spesiaali-ilta, kun Paperi T esittää kokonaisuudessaan 10-vuotisjuhlavuotta viettävän ”Malarian Pelko” debyyttialbuminsa.Torstaina 21.8. Terassikesässä nähdään Suomen tämän hetken striimatuimpiin artisteihin lukeutuvan Turistin sekä tulokasartisti Senyan yhteisilta, joka on sallittu myös alaikäisille.Perjantaina 22.8. Terassikesän kauden päätösviikonlopun perjantaina on luvassa Suomirockin kaanoniin lukeutuvien Egotripin ja Neljän Ruusun yhteiskeikka.Uusien artisti-iltojen liput tulevat myyntiin ti 22.4. klo 10.00.Jo kuudetta kertaa järjestettävä Terassikesä tekee odotetun paluun Logomon Teatron laajennetulle terassialueelle 30.7.-23.8.2025. Luvassa on lähes toistakymmentä ikimuistoista iltaa, joiden esiintyjäkaartiin kuuluu sekä kotimaisia huippuartisteja että kansainvälisiä tähtiä.Logomon Terassikesässä nähdään tänä vuonna laaja kattaus eri musiikkigenrejä ja yleisön suosikkeja. Yksi kesän odotetuimmista esiintyjistä on ruotsalainen indie-rockin suurnimi The Sounds, joka saapuu tuomaan kansainvälistä säihkettä Turun kesään. Myös syksyllä 2023 Logomon ison salin loppuunmyynyt supersuosittu Joker Out palaa Turkuun ja yhtye tullaan näkemään elokuussa Logomon Terassikesässä keikalla, jonne on myynnissä myös ikärajattomia lippuja.Logomon Terassikesän monipuolisessa kotimaisessa artistikattauksessa nähdään mm. viraaliksi ilmiöksi noussut kotimainen huumoriyhtye KAJ, jonka Bara Bada Bastu -biisi voitti Ruotsin euroviisukarsinnat ja on tämän myötä noussut niin Suomen kuin Ruotsin Spotify-listojen kärkeen. Turkulaista taustaa omaava yksi Suomen historian kansainvälisesti menestynein yhtye Bomfunk MC’s tekee comebackin tulevana kesänä ja soittaa yhden harvoista Suomen keikoistaan Logomossa. Turun oma rock-legenda Michael Monroe saapuu kovassa liveiskussa olevan bändinsä kanssa soittamaan Logomon Terassikesään niin vanhoja hittejä, Hanoi Rocksin materiaaleja kuin täysin uutta tuotantoa. Luvassa on myös ikonisia kestosuosikkeja kuten BEHM, Sleepy Sleepers, J. Karjalainen, sekä Ismo Alanko. Terassikesän kauden päätösviikonlopun perjantaina on luvassa Suomirockin kaanoniin lukeutuvien Egotripin ja Neljän Ruusun yhteiskeikka. Indiemusiikin faneja hemmotellaan muun muassa Antti Aution ja Litku Klemetin yhteiskeikalla sekä kulttiyhtye Absoluuttisen Nollapisteen kesän ainoalla Turun keikalla.Terassikesässä nähdään myös Suomen tämän hetken striimatuimpiin artisteihin lukeutuvan Turistin sekä tulokasartisti Senyan yhteisilta, joka on sallittu myös alaikäisille.Suomen suosituimpiin rap-yhtyeisiin lukeutuvan Gasellit sekä kovassa nosteessa olevasta Good Boys esiintyvät yhteisillassa. Lisäksi luvassa on spesiaali-ilta, kun Paperi T esittää kokonaisuudessaan 10-vuotisjuhlavuotta viettävän ”Malarian Pelko” debyyttialbuminsa.Rajoitettu määrä kausikortteja! Suuren suosion saavuttaneet Logomon Terassikesän kausikortit tekevät paluun tänä vuonna. Myyntiin tulee vain 200 kappaletta 149,90 euron hintaisia kausikortteja, jotka oikeuttavat pääsyn kaikille Logomon Terassikesän keikoille. Poikkeuksena ovat mahdolliset yksittäiset myöhemmin julkistettavat erikoiskeikat, jotka eivät sisälly kausikorttiin. Näistä mahdollisista poikkeuksista viestitään erikseen. Kausikortti on henkilökohtainen. Mikäli ostat kausikortin lahjaksi, ensimmäisellä käyttökerralla kausikorttia käyttävän henkilön nimi kirjataan lopulliseksi kausikortin käyttäjäksi.
Asuntomessut Oulussa image
Asuntomessut Oulussa
Tervetuloa Asuntomessuille Ouluun 18.7.-17.8.2025Liput Asuntomessuille Ouluun myydään päiväkohtaisesti ja niitä on rajallisesti saatavilla. Suosittelemme siis lippujen hankkimista hyvissä ajoin ennakkoon! Tapahtuma on avoinna päivittäin ma-ke & pe-su klo 10.00–18.00, torstaisin klo 12.00–20.00.SaapuminenMessulippu sisältää matkustusoikeuden Oulun Seudun Liikenteen linja-autoissa. Matkustusoikeus on voimassa 24 tuntia ensimmäisestä leimauksesta. Bussissa lipunlukijalle voi näyttää joko printattua tai mobiililippua. Mikäli saavut omalla autolla, aseta navigaattoriin osoitteeksi Merivirrantie 7, Oulu (P1) tai Korjaamontie 4, Oulu (P2) ja seuraa parkkialueiden opasteita. Pysäköintialueelta on maksuton bussikuljetus messuportille. Esteetön pysäköinti sijaitsee osoitteessa Lipporannantie 4–6, Oulu. Lipporannantie 4-6 on oikea osoite myös takseille.Asuntomessujen sovellus ja virtuaaliset AsuntomessutOstamalla messulipun verkosta saat pääsykoodin myös Asuntomessujen sovellukseen, jossa pääset tutustumaan mm. messukotien virtuaaliesittelyihin sekä hyödyntämään messualueen interaktiivista karttapalvelua. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Apple Storesta sekä Google Play Storesta.Lipun vaihtaminenOstettu lippu käy vain lippuun merkitylle päivälle. Vierailupäivän voi muuttaa 24 tuntia aikaisemmin Lippu.fi:n puhelinpalvelussa: 0600 900 900 (Puhelun hinta 2€/alk.min + mpm/pvm. Jonotuksesta peritään normaali puhelumaksu oman liittymäsopimuksen mukaisesti.). Huomioithan, ettei lippu ole henkilökohtainen, esteen sattuessa voit siis halutessasi luovuttaa lipun eteenpäin.Ryhmävierailuihin liittyen olethan yhteydessä asuntomessut@ouka.fiLue lisää tapahtumasta täältä.
Fatboy (SE) image
Fatboy (SE)
Fatboy tuo elokuussa nostalgiaa ja progressiivista rockabillya Ruotsista Tampereen G Livelabiin! Fatboy on rikas sekoitus vaikutteita Faron Youngista, Stray Catsista, Johnny Cashista, Elviksestä ja Roy Orbisonista The Smithsiin, Tom Waitsiin ja The Crampsiin. Viisikymmentäluvun unelmat sekä country ja rockabilly tasapainottuvat nykypopilla ja indie-rockilla.Fatboy tarkoittaa vanhassa muusikkoslangissa kontrabassoa, ja sillä nimellä päätti tämä ruotsalaisen rock’n’roll-viidakon aluskasvillisuudessa marinoitunut kuusikko alkaa kutsua vuonna 1996 perustamaansa bändiä. Ajan oloon Fatboysta on tullut paitsi ruotsalaisten, myös suomalaisten suursuosikki.Fatboy ei ole tarkoituksellisesti retro tai vintage tai tyylillisesti tai soundillisesti tietyssä loukussa. Kuusi kaverusta vain toteuttaa intohimoaan musiikkiin.Jo uransa alussa bändi kiinnitettiin Pistolteaternin tuotantoon Kolmen pennin ooppera, joka on Bertolt Brechtin laulunäytelmä. Lavalla se esitti Puukko-Mackien rikollisjengiä, ja tulkitsi Kurt Weillin haastavaa musiikkia tavalla, joka sai lehdistön banaaneiksi. Tukholman näytäntökauden jälkeen ooppera kiersi Ruotsin teattereissa kokonaisen vuoden ajan 1998-1999.Myöhemmin urallaan Fatboy on esiintynyt – ja sen musiikkia on käytetty – paljon elokuvissa. Bändillä on myös voimakas Suomi-yhteys, mm. melankolisten kappaleidensa kautta. Sen uusimmalla levyllä Diggin’ The Scene vierailevat suomalaiskitaristit Esa Pulliainen ja Jo’ Buddy.Thomas Pareigis: lauluHannu Kiviaho: kitaratJan Lissnils: pedal steel -kitaraPontus Håkansson: bassoJohan Svensson: rummut Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Katsomo: salissa on sekä istuma- että seisomapaikkoja OPISKELIJALIPUTMikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 25 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiTila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan: ravintola.tampere@livelaboratorio.fi.
Lutakon Lippa LIVE: STAM1NA + HUORA image
Lutakon Lippa LIVE: STAM1NA + HUORA
LUTAKON LIPPA TULEE TAAS – STAM1NA JA HUORA ENSIMMÄISET JULKAISTUT BÄNDITLutakon Lippa -ulkoilmakonserttien sarja toteutuu jälleen 13.-17. elokuuta. Torstaina 14.8. Tanssisali Lutakon pihalla esiintyvät Stam1na ja Huora. Lutakon Lipan muu ohjelma julkaistaan myöhemmin, seuraava julkistus on luvassa jo ensi viikolla.Lemiläislähtöinen metalliyhtye Stam1na on epävirallisesti Lutakon kaikkien aikojen suosituin yhtye: Lutakon keikkoja on kertynyt vuosien varrella yli 30 ja niistä suuri osa on ollut loppuunmyytyjä. Muillakin mittareilla Stam1na on sementoinut paikkansa kotimaisen musiikkihistorian menestyneimpien raskaan musiikin nimien joukossa. Mittavan uransa aikana lukuisia Emma-palkintoja ja jalometallilevyjä ansainnut kokoonpano on niittänyt mainetta alati uudistuvalla ja silti tunnistettavalla soundillaan.Tarttuvilla biiseillä ja energisellä livemeiningillä läpimurron tehnyt punkrock-yhtye Huora on myös ehtinyt vakiinnuttaa asemansa Lutakon yleisön kestosuosikkina. Lipan torstai-illan avaava Huora levyttää Stam1nankin kotina tunnetulle Sakara Recordsilla ja vaikka bändit musiikillisesti eroavatkin selkeästi toisistaan on heillä paljon yhteisiä faneja, joille tämän kaksikon yhteisilta Lutakon Lipalla tulee olemaan kesän 2025 ehdottomia kohokohtia.LUTAKON LIPPA 2025:Ke 13.8. TBATo 14.8. STAM1NA + HUORA -S/K18- portit klo 18Pe 15.8. TBALa 16.8. TBASu 17.8. TBATo 14.8.2025 Lutakon Lippa: STAM1NA + HUORAOvet klo 18:00Ei ikärajaa / Rajattu anniskelualue K18Saattajat veloituksetta saatettavan kanssa.
Outsider Art Festival 2025 image
Outsider Art Festival 2025
Outsider Art Festival OAF järjestetään 14.-24.8.2025! Outsider Art Festival OAF on Helsingin juhlaviikkojen ystäväfestivaali, joka järjestetään elokuussa 14.-24.8.2025 Helsingissä ja Espoossa. Vuoden 2025 ohjelma tarjoilee omaäänisiä ja rohkeita festivaalielämyksiä ja käsittelee monialaisesti ulkopuolisuuden teemaa. Festivaalin avajaisia juhlitaan elokuussa Taiteiden yönä 14.8. Helsingin Leipätehtaalla Kulttuurikeskus Caisassa ja Tekstin talolla. Taidenäyttelyt ovat esillä Caisan ja Pertin Valinnan gallerioissa ja Länsimetrossa. Elokuvaohjelma esitetään yhdessä Espoo Cinén kanssa ja kirjallisuusohjelmaa kuullaan livenä ja Radio Helsingissä. Pertin Valinta ja Minna Records järjestävät yhteisen konsertin 15.8. Caisa-salissa, missä esiintyvät Aatos Ketvel ja Takay-Sin. Pertin Valinnan ja All Dayn yhteistyö kokoaa Cepan Maailman johdolla kattauksen kuuminta suomiräppiä 21.8. Louhisaliin, missä lavalle nousevat good boys, Cepan Maailma, MC KOO ja spoken word -artisti Vapaa Sana. Festivaalin ohjelma täydentyy kevään aikana. OAF valtaa tilaa outsider-taiteelle sekä antaa äänen taidekentän ja yhteiskunnan ulkopuolisille. OAF 2025 esittää monialaisen taideohjelman kaupunkitiloissa, radiossa ja verkossa. Festivaalin tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta tuomalla ihmisiä yhteen ja mahdollistamalla uusia kohtaamisia. OAF tukee vaikeasti työllistyvien taiteilijoiden asemaa ja luo uusia työllistymisen polkuja. Festivaalin tuottaa outsider-taiteen tuotantotalo Pertin Valinta. Järjestäjäkumppaneina toimivat Kukunori ry ja Autismisäätiö. Lue lisää osoitteesta www.outsiderart.fi Seuraa meitä somessa: Facebook, Instagram #outsiderart #outsiderartfestival #outsiderartfestival2025 #outsiderartfinlandSaavutettavuus: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Kulttuurikeskus Caisa: osittain esteetön. Sisäänkäynnin ovet ovat vaikeasti havaittavat. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Ovi on raskas tai muuten vaikeasti avattavissa. Tarkemmat info: Kulttuurikeskus Caisa/esteettömyys
Prima Facie image
Prima Facie
Suzie MillerPrima FacieTodistusvoimainen monologinäytelmä"Ei ole olemassa perimmäistä totuutta, on vain oikeudellinen totuus."Lontoolainen Tessa Ensler on lahjakkuutensa ja ahkeruutensa ansiosta tehnyt loikan työväenluokasta huippujuristiksi. Hän on nousukiidossa oleva alansa tähti, joka tuntee kuulustelutekniset niksit kuin omat taskunsa. Erityisesti hän on kunnostautunut seksuaalirikoksista syytettyjen puolustusasianajajana.Juuri kun Tessan ura on saamassa uutta nostetta, hänet raiskataan. Alkaa piinallinen oikeudenkäynti, jossa Tessa joutuu kohtaamaan edustamansa oikeusjärjestelmän ‒ tällä kertaa asianomistajan näkökulmasta. Ja se näkymä, mikä Tessalle avautuu, muuttaa hänen käsityksensä totuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.Suzie Millerin Prima Facie on väkevän todistusvoimainen monologinäytelmä seksuaalisesta väkivallasta ja yhteiskunnan valtarakenteista. Ennen kirjailijanuraansa asianajajana toimineen Millerin teksti valottaa oikeusjärjestelmän toimintaa ja oikeuden toteutumista terävästi ja asiantuntevasti eri näkökulmista. Samalla näytelmä muistuttaa, että laki on inhimillinen rakennelma; epätäydellinen, mutta korjattavissa – jos niin halutaan.Ajankohtainen tarina ensimmäistä kertaa näyttämöllä Suomessa.Australialaisyntyisen, nykyisin Lontoossa asuvan Millerin Prima Facie on ollut menestys sydneyläisen Griffin Theatren kantaesityksestä (2019) lähtien. Näytelmä on palkittu monilla palkinnoilla, käännetty liki kolmellekymmenelle kielelle ja esitetty lukuisissa teattereissa ympäri maailman. Prima facie -näytelmän pohjalta ollaan parhaillaan tekemässä elokuvaa; samannimisenä romaanina teos julkaistiin syksyllä 2023 (Pan Macmillan). Nyt teos on nähtävillä ensimmäistä kertaa näyttämöllä suomeksi Aleksi Milonoffin käännöksenä ja näyttelijä Annika Poijärven esittämänä. Esityksen ohjaa Susanna Kuparinen.”On ajankohtaista ja kiinnostavaa tuoda tämä tarina näyttämölle nyt, kun Suomessa on vuodenvaihteessa astunut voimaan uusi, suostumukseen perustuva laki seksuaalirikoksista”, kertoo Annika Poijärvi. ”Vaikka suomalainen ja brittiläinen oikeuslaitos käytäntöineen eroavat monin tavoin toisistaan, ovat Tessan tarina ja kokemus ehdottomasti universaaleja. Ne ansaitsevat tulla kerrotuiksi myös Suomessa”, Poijärvi toteaa.”Prima facie” on latinankielinen ilmaisu, joka merkitsee suomeksi ”ensi näkemältä”. Oikeustieteessä sillä tarkoitetaan todisteiden antamaa ensisijaista vaikutelmaa, joka voi muuttua todisteiden tarkemman tutkimuksen aikana.Suomen kantaesitys Maalaamosalissa 18.4.2024TyöryhmäNäyttämöllä Annika PoijärviOhjaus Susanna Kuparinen Suomennos Aleksi Milonoff Lavastus-, valo- ja videosuunnittelu Pyry Hyttinen Pukusuunnittelu Saara Ryymin Musiikki Meriheini Luoto Äänisuunnittelu Olli Valkola Esitysdramaturgi Akse Pettersson Dramaturgi Eva Buchwald