3390 result(s) found for ""

The Halo Effect (SWE), Bloodred Hourglass image
The Halo Effect (SWE), Bloodred Hourglass
THE HALO EFFECT SUOMEEN ENSI TALVENA Melodeath-yhtye The Halo Effect saapuu Suomeen ensi talvena mittavan Halos Over Europe -kiertueensa saattelemana. Helsingin Tavastialla tiistaina 11. helmikuuta ja keskiviikkona 12. helmikuuta keikkojen avausnimenä nähdään visionäärisen ruotsalaisyhtyeen musiikillinen hengenheimolainen Bloodred Hourglass. Seuraajaa debyytilleen Days of The Lost parhaillaan viimeistelevän yhtyeen keikkojen lipunmyynti käynnistyy Tiketissä perjantaina 30. elokuuta klo 9. Genrensä superbändiksikin nimetyn The Halo Effectin vuonna 2022 julkaistu debyytti Days of the Lost kiteytti yhteen 90-luvun maineikkaan göteborg-soundin, jonka räjähtävät riffit ja vangitsevat melodiat kietoutuvat yhteen raskaasti soivaksi äänimaisemaksi. Kotimaansa Ruotsin listaykköseksi kohonnut albumi sijoittui myös Suomen albumilistan kärkisijoille ja sai osakseen ylistystä kuolonmetallin ystäviltä kautta maailman. Raskaan sarjan yhtyeissä, kuten In Flamesissa ja Dark Tranquilityssa meritoituneet vokalisti Mikael Stannen, kitaristi Jesper Strömblandin ja Niclas Engelinin, basisti Peter Iwersin sekä rumpali Daniel Svenssonin muodostama The Halo Effect tunnetaan erinomaisena livebändinä. Yhdessä muun muassa Meshuggahin, Machine Headin ja Amon Amarthin kanssa keikkalavat halki Euroopan valloittaneen kokoonpanon ensimmäinen oma headliner-kiertue kattaa yli 20 kaupunkia. Iltojen avausnimenä nähdään kotimaisen metallin kiistattomaan eturintamaan lukeutuva Bloodred Hourglass. Kuusi pitkäsoittoa nousujohteisen uransa aikana julkaisseen mikkeliläisyhtyeen tuorein julkaisu on Vuoden Metalli Emma-ehdokkuudellakin edeltäjänsä Your Highness (2021) tapaan noteerattu How´s The Heart (2023). Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.  Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Thelma ja Loviisa image
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
Eläinten vallankumous image
Eläinten vallankumous
George OrwellEläinten vallankumous Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha! "Ja muistakaa myös, että taistellessamme ihmistä vastaan emme saa alkaa muistuttaa häntä." Michael Baranin tuore tulkinta tuo ensimmäistä kertaa Kansallisteatterin näyttämölle George Orwellin modernin klassikon, joka kertoo jännittävän ja opettavaisen tarinan vallan korruptoivasta luonteesta ja totalitarismin syntymekanismeista.Mitä tapahtuu, kun Jonesin maatilan eläimet kyllästyvät orjuuteensa? He nousevat kapinaan, kukistavat tyrannimaisen ihmisisäntänsä ja alkavat hallita itseään. Syntyy Eläinten tila ja uljas uusi aate ‒ animalismi ‒ jonka keskeinen käsky kuuluu: Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia.Alkuun kaikki sujuu hienosti uudessa ihanneyhteiskunnassa. Ensimmäistä kertaa elämässään eläimet saavat nauttia vapaudesta ja työnsä hedelmistä. Mutta pian he kohtaavat myös monenlaisia vaikeuksia: vihollisen kierot juonet, omien petturuuden ja luonnonvoimien mahdin.Eläimistä älykkäimpinä siat ottavat alusta asti hoitaakseen päätöksenteon ja työnjohdon. Eikä aikaakaan, kun siat jo linjaavat, että tilan tulevaisuuden turvaamiseksi on demokratian periaatteista tarpeen tullen pakko hieman tinkiä: Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.Pysyvästi ajankohtainen tarina diktatuurista George Orwellin Eläinten vallankumous on eläinsadun nahkoihin puettu pilkuntarkka historiallinen allegoria, mutta myös satiirisen terävänäköinen ja pysyvästi ajankohtainen analyysi diktatuurin luonteesta ‒ siitä, kuinka vallankumous aina ja kaikkialla pettää jalot ihanteensa ja muuttuu omaksi irvikuvakseen.Eläinten vallankumous (Animal Farm) julkaistiin elokuussa 1945, kun toisen maailmansodan taistelut jo olivat ohi Euroopassa, ja maailma seisoi kylmän sodan kynnyksellä. Orwellin motiivi teoksen kirjoittamiseen syntyi henkilökohtaisesta kokemuksesta. Vakaumuksellisena sosialistina hän oli osallistunut Espanjan sisällissotaan (1936–1939) tasavaltalaisten puolella ja kokenut karvaan poliittisen pettymyksen huomatessaan, kuinka vasemmistolaisten keskinäiset valtataistelut osaltaan edesauttoivat Francon fasistit voittoon.Orwellille kirkastui, millainen hirviö sosialismista oli Stalinin käsissä muovautunut, ja kuinka sinisilmäisesti monet demokraattisten maiden ‒ myös niiden valveutuneet, edistyksellisinä itseään pitävät ‒ asukkaat uskoivat totalitaarisen valtion propagandaa. Kirjailija kävi taisteluun totuuden puolesta aseenaan fiktio ‒ poliittinen eläinsatu ‒ joka kohosi yhdeksi maailmankirjallisuuden tunnetuimmista teoksista.Ensi-ilta Taivassalissa 15.1.2025Työryhmä Rooleissa Jani Karvinen, Verneri Lilja, Pirjo Luoma-aho, Pirjo Määttä, Antti Pääkkönen, Wenla Reimaluoto ja Marketta Tikkanen sekä Seela Sella (videolla)Muusikko Juhani Nuorvala / Turkka InkiläOhjaus, dramatisointi ja suomennos Michael Baran Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Mikki Kunttu Musiikki Juhani Nuorvala Äänisuunnittelu Jani Peltola, Juhani Nuorvala ja Turkka Inkilä Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Skymning 41 - berättelsen om Molly och Henry image
Skymning 41 - berättelsen om Molly och Henry
Kjell Westö - Annina EnckellSkymning 41 – berättelsen om Molly och HenryÅret är 1939 då nyförälskade Molly och Henry förstår att deras lilla nation kommer att hamna i krig. Henry skickas inte till fronten, han är för gammal för att bli inkallad. Ändå förändrar kriget allt. Skådespelerskan Molly åker på turné till Sverige för att samla in pengar för Finlands sak, medan Henry reser till fronten för att skriva reportage om krigets fasor. Henrys texter blir inte publicerade, hans förmän tycker språket är för rått och ärligt. De saknar patriotiska berättelser om den finska soldaten – en hjälte som stålt dör för fosterlandet. Samtidigt måste Molly spela triviala roller i lättsamma komedier då hon egentligen skulle vilja “stå på scenen och gestalta mänskans villkor här i världen”. Molly och Henry försöker hitta tillbaka till livet som det var, men kriget är en gapande käft som slukar åt sig människornas glädje och hopp.Föreställningen baserar sig på Kjell Westös roman och den handlar om en nation i krig, om hur retoriken i samhället militariseras och om hur kriget påverkar den civila befolkningen. Det är även en berättelse om kärlek och moral i kristid och om att kämpa för det man tror på.***Vuonna 1939 vastarakastuneet Molly ja Henry kohtaavat sodan, joka muuttaa heidän elämänsä. Näyttelijä Molly lähtee Ruotsiin keräämään rahaa Suomen puolesta, kun Henry taas raportoi rintaman kauhuista, mutta hänen rehelliset tekstinsä jäävät julkaisematta. Esitys, joka perustuu Kjell Westön romaaniin, kertoo sodan vaikutuksista siviileihin sekä rakkaudesta ja moraalista kriisiaikana.Aktörer: Saga Sarkola, Elmer Bäck, Pia Runnakko, Alexander Wendelin, Joachim Wigelius, Antti TimonenRegi: David SandqvistDramatisering: Annina EnckellScenografi: Peter AhlqvistDräktdesign: Sari SuominenLjusdesign: Pekka PitkänenLjuddesign: Niklas LundströmMaskdesign: Jutta KainulainenDramaturgi: Henna Piirto
Se saattaa olla ihminen image
Se saattaa olla ihminen
Se saattaa olla ihminen - lumoava tragikomedia tajunnasta Ryhmäteatterin kevään kantaesitys yhdistää palkitun kirjailijan, Marjo Niemen, älykkäästi leikittelevän tekstin ja uuden sukupolven kiinnostavimpiin ohjaajiin lukeutuvan Anna Jaanisoon vision. ”Ole varovainen, siinä ohimolla sijaitsee kohta, joka vaurioituessaan muuttaa ihmistä. Ja muutos on pelottava asia.” Elli on liukastunut ja pudonnut ystävänsä hautaan. Hän istuu yltä päältä mudassa sairaalan päivystyksessä. Elli saa näyn ja alkaa kirjoittaa uutta romaania. Häntä vaivaa jokin, aivan kuin alitajunta yrittäisi sanoa jotain. Elli havahtuu siihen, ettei voi luottaa muistoihinsa. Mikä on totta? Mikä kuviteltua? Todellisuus ja fiktio limittyvät toisiinsa, kun Elli uppoaa yhä syvemmälle romaanin kirjoittamiseen. Marjo Niemen kirjoittamassa näytelmässä on tarkkoja havaintoja luokkanoususta, ajan syklisyydestä ja ihmisen muistista. Anna Jaanisoon ohjaama esitys jatkaa Ryhmäteatterin tarinavetoisten draamojen perinnettä. Se saattaa olla ihminen on yllättävä sekoitus perinteistä puheteatteria ja elävää musiikkia. Käsikirjoitus: Marjo Niemi Ohjaus: Anna Jaanisoo Rooleissa: Laura Rämä, Robin Svartström, Anssi Niemi, Annimaria Fabritius ja Minna Suuronen Esitysdramaturgi: Rasmus Arikka Lavastussuunnittelu: K Rasila Valosuunnittelu: Ville Mäkelä Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen Pukusuunnittelu: Hilla Ruuska
Hildur image
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
Balance Breach, Vera Wall, Saarisalo, Sonja Selene, Harhala, ANI image
Balance Breach, Vera Wall, Saarisalo, Sonja Selene, Harhala, ANI
MARS LIVE 12.2.2025 MARS-festivaalin keskiviikko on showcase-ilta. Klubi-ilta Rytmikorjaamolla tarjoaa promoottoreille, tapahtumajärjestäjille ja musaintoilijoille monipuolisen katsauksen ajankohtaisiin sekä mielenkiintoisiin artisteihin. Illan aikana esiintyvät nämä artistit: ANIHuikea läpimurron tänä vuonna tehnyt ja Emma Gaalassa Vuoden pop -ehdokkuudella huomioitu ANI julkaisi marraskuussa toisen, ennakkoon platinaa striimanneen albumin Sadekehä. Albumi pitää sisällään Spotifyn ykkössijalle heti julkaisun jälkeen yltäneet, tuplaplatinarajan ja platinarajan rikkoneet hitit Jos puhutaan totta ja Odota sua. Artistin musiikissa suomalainen sielunmaisema ja poeettisuus yhdistyvät nuorekkaaseen soundiin ja huippuluokan tuotantoon. Live-esiintymisessään ANI sulauttaa taitavasti yhteen lavakarismansa ja upean äänenkäytön, taaten energisen ja vuorovaikutteisen elämyksen kuulijoille.ANIn keikat myy Team Agency. Balance BreachKotimaan lupaavimpiin metalliyhtyeisiin kuuluva Balance Breach tekee matkaansa Mikkelistä maailmanmaineeseen, eikä sitä tunnu pysäyttävän enää mikään. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät haikeat melodiat, raivokas energia ja isot kertosäkeet niin vastustamattomalla tavalla, että se on huomattu kotimaan lisäksi myös Keski-Euroopassa. Metallikentän kovimpiin työmyyriin lukeutuva yhtye on julkaissut jo kolme äärimmäisen tykkiä singleä alkuvuodesta julkaistavalta kolmosalbumiltaan.Balance Breachin keikat myy Nahka Agency.HarhalaHarhala on kuin usvainen mielenmaisema, joka kaikuu kiellettyjä ajatuksia. Mustat aallot keinuttavat ja suvanteissa tuulet raivoavat puuskittaisina myrskyinä. Harhala soi suomenkielistä tummanpuhuvaa kitararockia viisihenkisen orkesterin voimin.Harhalan keikat myy orkesteri itse.SaarisaloSaarisalo on asennemuija, joka ei pelkää tunteiden voimaa – päinvastoin, hän tekee siitä taidetta. Herkkyys on Saarisalon supervoima, ja hänen musiikkinsa tarjoaa kuulijoille tilan tuntea, kohdata ja hyväksyä elämän kaikki sävyt – niin kirkkaat kuin synkätkin. Saarisalon musiikki on teatraalista, mahtipontista poprockia, joka iskee suoraan sydämeen. Hän käsittelee kappaleissaan vaikeita, kollektiivisia teemoja aitojen tunteiden kautta. Marraskuussa 2024 julkaistu single “Anteeksi, Tuulia” pureutuu koulukiusaamisen kipeään aiheeseen.Saarisalo luo kokemuksia, jotka jäävät sydämeen. <3Saarisalon keikan myy Saura Booking Agency.Sonja SeleneSonja Selenen musiikissa yhdistyvät iskelmä, rock ja maailmanmusiikki ainutlaatuisella tavalla. Tarinat sitovat kappaleet vieden kuulijan leikkisästi katsomaan ihmisyyttä pyrkimättä kaunisteluun. Sonja Selene luo musiikillaan pohjan, jonka äärelle voi pysähtyä kokemaan ihmisyyttä kokonaisvaltaisesti. Teksteissä nousee esille ihmissuhteiden kiemurat, itseksi kasvamisen haasteet, sekä käsitellään yhteiskunnassamme vallitsevaa puutteellista tasa-arvoa. Vaikeita teemoja värittävät ilo ja toivo. Musiikissa kuuluu omakohtaiset tarinat sekä juuret. Helmi Levyt julkaisee Sonja Selenen debyyttialbumin keväällä 2025.Sonja Selenen keikat myy Alt Agency & Management.Vera WallMonille Vera Wall on tuttu hänen syksyllä 2022 julkaisemastaan debyyttisinkusta nimeltä ”JENKKI”, joka oli ehdolla vuoden kappaleeksi Indie Awards gaalassa 2023. Tammikuussa 2023 julkaistiin artistin toinen sinkku ”Satumaa”.Vera on omistanut elämänsä musiikille ja sen haasteille koko ikänsä luoden samalla hänelle työkalut sekä sanoittaa, sovittaa että tuottaa kappaleensa pääosin itse. Viimeinen silaus kappaleille on tuottaja Väinö Walleniuksen käsialaa, jonka kanssa Vera on tehnyt tiivistä yhteistyötä vuosien ajan.Vera Wallin keikat myy Fullsteam Agency.Tapahtuma on K-18. Liput ovelta 16 €, mikäli jäljellä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä. Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa vapaasti valita. *** Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta Etelä-Pohjanmaalta. Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen. Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
Sinun, Margot image
Sinun, Margot
Meri Valkama – Tuomas TimonenSinun, MargotMeri Valkaman sensaatiomainen esikoisromaani Sinun, Margot (2021) sulatti kriitikoiden ja lukijoiden sydämet ja nousi heti ilmestyttyään kirjallisuutemme merkkiteokseksi. Helsingin Kaupunginteatteri vastaa lukijoiden ja katsojien lukuisiin pyyntöihin valmistamalla Riikka Oksasen ohjaamana menestysromaanin pohjalta upean teatteriversion suurelle näyttämölle.Vilja Siltasen isä Markus on juuri kuollut. Hänen asunnostaan löytyy nippu kirjeitä naiselta nimeltä Margot. Viljan äiti ei suostu sanomaan kirjeistä mitään, joten Viljan on matkustettava takaisin Berliiniin selvittämään, keneltä kirjeet ovat.Vilja on varttunut DDR:ssä, jossa hänen isänsä työskenteli ulkomaankirjeenvaihtajana 1980-luvun alkupuolella. Perhe piti Itä-Saksaa ihannevaltiona. Sitten Berliinin muuri murtui ja perheonni hajosi. Miksi? Ja kuka kirjeiden Margot oikein on?Sinun, Margot laajenee yksilön ja perheen tarinasta suureksi, kokonaista aikakautta tarkastelevaksi jännitysnäytelmäksi. Otteessaan pitävä draama onnistuu pohtimaan poikkeuksellisella tavalla ajankohtaisia kysymyksiä: Voiko menneisyyden muistaminen auttaa ymmärtämään nykyisyyttä?Sinun, Margot on intensiivinen, psykologinen näytelmä siitä, mitä tapahtuu, kun ihanteelliseksi rakennettu kuva elämästä, aatteesta, tai ihmisestä alkaa särkyä. Kuka tai mitä ihminen lopulta on, jollei tiedä totuutta omasta menneisyydestään?Viljan roolissa nähdään Jussi-palkittu Satu Tuuli Karhu. Margotina loistaa elokuvista ja televisiosta tuttu Sara Soulié. Viljan isää Markusta näyttelee useissa elokuvissa vaikutuksen tehnyt Martin Bahne ja Viljan äitiä Rosaa näyttelee upea Sanna-June Hyde.Rooleissa: Satu Tuuli Karhu, Sara Soulié, Martin Bahne, Helena Haaranen, Vuokko Hovatta, Sanna-June Hyde, Tuukka Leppänen, Lasse Lipponen, Sanna Majuri, Risto Kaskilahti, Samuli Pajunen, Emma Pälsynaho, Raili RaitalaKirjailija: Meri ValkamaDramatisointi: Tuomas TimonenOhjaus: Riikka OksanenLavastus: Antti MattilaPukusuunnittelu: Tiina KaukanenValo- ja videosuunnittelu: Toni HaaranenÄänisuunnittelu: Eradj NazimovNaamioinnin suunnittelu: Milja MensonenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiOhjaajan assistentti: Kirsi Karlenius
KÄRPÄSET image
KÄRPÄSET
Sirkku PeltolaKÄRPÄSET Aika menee ohi, veli ei Kantaesitys 23.1.2025 Eino Salmelaisen näyttämölläÄidin hautajaisissa veljekset kohtaavat. Puhuvat toistensa ohi, koska kaukaa ei osu. Kärpäsen veljeksiä yhdistävät lapsuuden leikit ja muistot, mutta aikuisena elämä on kulkenut tyystin erilaisia polkuja. Enää ei malta pullakahvillekaan jäädä, vaikka Kalevi tinkaa.Kalevin tyytyväinen todellisuus eläköityneenä bussikuskina ja pienyrittäjänä tarkoittaa pieniä ympyröitä mutta loputtomasti aikaa. Maurin maailma taas täyttyy kiireestä ja kansainvälisestä menestyksestä; huoleton se ei kuitenkaan ole, sillä oopperatähdellä ja startup-sijoittajalla on paljon menetettävää.Sirkku Peltolan uusin näytelmä on merkityksellinen tarina toisensa löytävistä veljeksistä sekä siitä, mikä elämässä todella on arvokasta. Virtuoosinäyttelijät tulkitsevat häkellyttävän tarkasti ihmisen luontoa ja olemusta – tällaisia me olemme.Tule katsomaan sympaattista, empaattista ja yllättävää teosta, johon sydämellinen komiikka hiipii lattialankkujen välistä!“Sä olet Kalevi raskas. Uuvuttava. Todella uuvuttava.”“Se on nyt vaan Mauri näin, että tämmösen Kalevin on riitettävä. Kun ei kollegat käy, eikä poika piittaa.” Näytelmäkirjailija ja ohjaus Sirkku PeltolaLavastus- ja pukusuunnittelu Pirjo Liiri-MajavaKoreografia Reetta-Kaisa IlesValosuunnittelu TJ MäkinenÄänisuunnittelu Kyösti KallioRooleissa Aimo Räsänen, Martti Suosalo, Petra Ahola
Karja/Renard/Wandinger image
Karja/Renard/Wandinger
Karja/Renard/Wandinger on jazzin kansainvälinen huippukokoonpano, joka keskittyy kokeelliseen improvisoituun musiikkiin. Virolaispianisti Kirke Karjan, ranskalaisbasisti Etienne Renardin ja saksalaisrumpali Ludwig Wandingerin trio julkaisi debyyttialbuminsa "The Wrong Needle" vuonna 2022 ja kakkosalbuinsa "Caught in My Own Trap" BMC Recordsin julkaisemana 2024. Kolmikko hakee inspiraationsa mm. karmivista vanhoista mykkäfilmeistä sekä rikkinäisistä koneista. Vuonna 2024 yhtye palkittiin vuoden bändinä Virossa.Kirke Karja: piano (Viro)Etienne Renard: kontrabasso (Ranska)Ludwig Wandinger: rummut (Saksa) Spotify Tämä konsertti on osa Better Live -hanketta, jonka osarahoittajana on Euroopan Unionin Luova Eurooppa -ohjelma.Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Tapahtumassa on sekä seisoma- että istumapaikkoja. Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla. Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 20 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
The Halo Effect (SWE), Bloodred Hourglass image
The Halo Effect (SWE), Bloodred Hourglass
THE HALO EFFECT SUOMEEN ENSI TALVENAMelodeath-yhtye The Halo Effect saapuu Suomeen ensi talvena mittavan Halos Over Europe -kiertueensa saattelemana. Helsingin Tavastialla tiistaina 11. helmikuuta ja keskiviikkona 12. helmikuuta Tampereen Tavara-asemalla nähtävien keikkojen avausnimenä nähdään visionäärisen ruotsalaisyhtyeen musiikillinen hengenheimolainen Bloodred Hourglass. Seuraajaa debyytilleen Days of The Lost parhaillaan viimeistelevän yhtyeen keikkojen lipunmyynti käynnistyy Tiketissä perjantaina 30. elokuuta klo 9.Genrensä superbändiksikin nimetyn The Halo Effectin vuonna 2022 julkaistu debyytti Days of the Lost kiteytti yhteen 90-luvun maineikkaan göteborg-soundin, jonka räjähtävät riffit ja vangitsevat melodiat kietoutuvat yhteen raskaasti soivaksi äänimaisemaksi. Kotimaansa Ruotsin listaykköseksi kohonnut albumi sijoittui myös Suomen albumilistan kärkisijoille ja sai osakseen ylistystä kuolonmetallin ystäviltä kautta maailman. Raskaan sarjan yhtyeissä, kuten In Flamesissa ja Dark Tranquilityssa meritoituneet vokalisti Mikael Stannen, kitaristi Jesper Strömblandin ja Niclas Engelinin, basisti Peter Iwersin sekä rumpali Daniel Svenssonin muodostama The Halo Effect tunnetaan erinomaisena livebändinä. Yhdessä muun muassa Meshuggahin, Machine Headin ja Amon Amarthin kanssa keikkalavat halki Euroopan valloittaneen kokoonpanon ensimmäinen oma headliner-kiertue kattaa yli 20 kaupunkia. Iltojen avausnimenä nähdään kotimaisen metallin kiistattomaan eturintamaan lukeutuva Bloodred Hourglass. Kuusi pitkäsoittoa nousujohteisen uransa aikana julkaisseen mikkeliläisyhtyeen tuorein julkaisu on Vuoden Metalli Emma-ehdokkuudellakin edeltäjänsä Your Highness (2021) tapaan noteerattu How´s The Heart (2023). Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan. Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 45 €. **** Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!
Hovimäki / TN image
Hovimäki / TN
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!