4031 result(s) found for ""

Niskavuoren Heta ENSI-ILTA image
Niskavuoren Heta ENSI-ILTA
Hella Wuolijoki - Mikko RoihaNISKAVUOREN HETA Niskavuoren Heta (Annukka Blomberg), suuren suvun vanhin tytär, naitetaan rengille ja viskataan köyhään Muumäen mökkiin. Vuosien uurastuksen jälkeen Heta näyttää suvulle ja kylälle, että niskavuorelaisia katsotaan ylöspäin eikä alaspäin. Heta kohtelee huonosti puolisoaan Akustia ja pitää häntä alempiarvoisena koko avioliiton ajan. Lopulta Akusti kuolee työhönsä väsyneenä.  Surun ja katumuksen aallot pyyhkäisevät Hetan ylitse ja hän ymmärtää liian myöhään kumppaninsa arvon. Hella Wuolijoen Hämeeseen sijoittuva klassikkonäytelmä halkaisee puoli vuosisataa Suomen historiaa. Niskavuoren Heta on täyden tunteen teatteria, melodraama tunnustuksen puutteesta ja näyttämisen pakosta, tunteista, jotka jätimme käsittelemättä. Ohjaaja Mikko Roiha, joka on Suomen arvostetuimpia teatterintekijöitä. Visuaalisesti näyttävistä esityksistään ja näyttelijäntyön tarkkuudesta tunnettu Roiha on tunnustettu suomalaisten- ja kansainvälisten klassikkojen tulkitsija. Ensi-ilta 22.1.2025 Sovitus ja ohjaus Mikko Roiha Lavastus Mikko Roiha Pukusuunnittelu Riitta Röpelinen Valosuunnittelu Kari Laukkanen Äänisuunnittelu Tatu Virtamo Naamiointisuunnittelu Eija Nurminen Rooleissa Annukka Blomberg, Tomi Enbuska, Laura Huhtamaa, Saana Hyvärinen, Tapani Kalliomäki, Aurora Manninen, Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Aki Raiskio, Jari-Pekka Rautiainen, Veeti Vekola, Liisa Vuori Esityksen kesto ilmoitetaan lähempänä ensi-iltaa. Esitykseen tulee englanninkielinen tekstitys. / There will be surtitles in English. Mainoskuva Vuokko Salo
Geoff Tate image
Geoff Tate
GEOFF TATE MÖSSÖLLÄ! Queensrÿchen alkuperäisenä solistina sekä Grammy-ehdokkaana tunnettu Geoff Tate konsertoi Möysän musaklubilla ke 22.1.2025.Luvassa on lähes kaksituntinen kimara kappaleita kaikilta Queensrÿchen albumeilta, kuten legendaariset “Silent Lucidity,” “Jet City Woman,” “Eyes of a Stranger,” “Another Rainy Night (Without You),” “Empire,” “I Don’t Believe in Love,” “Walk in the Shadows” sekä muutamia valikoituja yllätyksiä. Geoff Tate oli perustamassa Queensrÿcheä 1980-luvun alussa Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Bändi tuli seuraavan vuosikymmenen aikana tunnetuksi progressiivisen metallin suunnannäyttäjänä, jonka konseptialbumi ”Operation: Mindcrime” ja sitä seuranneet ”Empire” ja ”Promised Land” olivat sekä kaupallisia että taiteellisia menestyksiä. Neljän vuosikymmenen aikana yli 20 miljoonaa albumia myynyt Queensrÿche on julkaissut huikean määrän klassikoiksi kasvaneita kappaleita, joita päästään kuulemaan Geoff Taten pian alkavalla Big Rock Show -kiertueella. Möysä: Instagram | Facebook | X | YoutubeLiput ovelta 39,50 € Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen ⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️ Z-YÖJUNA HELSINKIIN Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin. Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput! Tarkista juna-aikataulut täältä. Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten. Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
KÄRPÄSET / ENNAKKO image
KÄRPÄSET / ENNAKKO
Sirkku PeltolaKÄRPÄSET Aika menee ohi, veli ei Kantaesitys 23.1.2025 Eino Salmelaisen näyttämölläÄidin hautajaisissa veljekset kohtaavat. Puhuvat toistensa ohi, koska kaukaa ei osu. Kärpäsen veljeksiä yhdistävät lapsuuden leikit ja muistot, mutta aikuisena elämä on kulkenut tyystin erilaisia polkuja. Enää ei malta pullakahvillekaan jäädä, vaikka Kalevi tinkaa.Kalevin tyytyväinen todellisuus eläköityneenä bussikuskina ja pienyrittäjänä tarkoittaa pieniä ympyröitä mutta loputtomasti aikaa. Maurin maailma taas täyttyy kiireestä ja kansainvälisestä menestyksestä; huoleton se ei kuitenkaan ole, sillä oopperatähdellä ja startup-sijoittajalla on paljon menetettävää.Sirkku Peltolan uusin näytelmä on merkityksellinen tarina toisensa löytävistä veljeksistä sekä siitä, mikä elämässä todella on arvokasta. Virtuoosinäyttelijät tulkitsevat häkellyttävän tarkasti ihmisen luontoa ja olemusta – tällaisia me olemme.Tule katsomaan sympaattista, empaattista ja yllättävää teosta, johon sydämellinen komiikka hiipii lattialankkujen välistä!“Sä olet Kalevi raskas. Uuvuttava. Todella uuvuttava.”“Se on nyt vaan Mauri näin, että tämmösen Kalevin on riitettävä. Kun ei kollegat käy, eikä poika piittaa.” Näytelmäkirjailija ja ohjaus Sirkku PeltolaLavastus- ja pukusuunnittelu Pirjo Liiri-MajavaKoreografia Reetta-Kaisa IlesValosuunnittelu TJ MäkinenÄänisuunnittelu Kyösti KallioRooleissa Aimo Räsänen, Martti Suosalo, Petra Ahola
Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast image
Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast
FRANK ZAPPA MEMORIAL PANCAKE BREAKFAST TAVASTIALLE! Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast päättää 20-vuotisjuhlavuotensa kiertueeseen tammikuussa 2025!Yhtye keikkailee perinteiseen tapaansa vuoden vaihteen tienoilla ja saapuu jälleen myös Tavastialle. Konsertissa kuullaan yhtyeen omia suosikkikappaleita Zappan uran eri vaiheilta, mukana on myös yhtyeelle uutta ohjelmistoa. Saatetaanpa lavalla nähdä myös yllätysvieraita!FZMPB on esiintynyt Tavastialla aiemmin yhteensä seitsemän kertaa, viimeksi tammikuussa 2024. Tämän lisäksi yhtye on esiintynyt mm. Saksassa Zappanale festivaaleilla 2008, sekä Keitelejazzien pääkonsertissa 2011 ja 2016.Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast onAntti Koivula (laulu)Janne Toivonen (trumpetti)Petteri Hietamäki (saksofoni)Markus Pajakkala (saksofoni)Heikki Tuhkanen (pasuuna)Olli Kari (marimba, vibrafoni)Iikka Kotaja (koskettimet, laulu)Mikko Enqvist (kitara)Antti Kivimäki (basso, laulu)Joni Leino (rummut)   Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Tomi Salesvuo East Funk Attack image
Tomi Salesvuo East Funk Attack
Tomi Salesvuo East Funk Attack julkaisee neljännen albumin lokakuun 4. päivä.Useampaan kertaan euroopassa kiertänyt, kotimaan klubeilla sekä festareilla esiintynyt kymmenen vuotias East Funk Attack yhdistelee eri musa vaikutteita energisellä asenteella ennakkoluulottomasti. Eclipse Music levy-yhtiön julkaisema tiivis rock-funk paketti saattelee yhtyeen laajalle kotimaankiertueelle joka soi pitkälle kevääseen asti! Esimakua uudenlevyn tunnelmasta on saatu jo julkaistuilta kahdelta singleltä ”Losing You” ja ”We Are The Party”, joiden musiikkivideoista vastaa Joel Korhonen (Noise Media). palaute on ollut uudesta materiaalista ylistävää ja mm. Losing You -single nousi ilmestyessään Spotifyn New Music Friday listalle Suomessa. Uudella levyllä kuullaan vierailevina artisteina kitaristit Riku Rajamaa ja Erja Lyytinen sekä funk-artisti, laulaja-pasunisti Nils Landgren (Ruotsi) ja yhtyeen kanssa kiertueilla ja festivaaleilla esiintynyt laulaja Sami Pitkämö.Tomi Salesvuo East Funk Attack:Tomi Salesvuo - rummut, lauluTaru Ratilainen - lauluMatias Kiiveri - kitara, lauluJanne Kinnunen - basso, lauluIlmari Aitoaho - koskettimet, laulu Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Geoff Tate + James Keegan image
Geoff Tate + James Keegan
Legendaarinen Geoff Tate saapuu tammikuussa Tampereen Olympiaan! Queensrÿchen alkuperäisenä solistina sekä Grammy-ehdokkaana tunnettu Geoff Tate saapuu Tampereen Olympia-kortteliin torstaina 23. tammikuuta 2025. Luvassa on lähes kaksituntinen rock show, jossa kuullaan kappaleita kaikilta Queensrÿchen albumeilta, kuten legendaariset “Silent Lucidity,” “Jet City Woman,” “Eyes of a Stranger,” “Another Rainy Night (Without You),” “Empire,” “I Don’t Believe in Love,” “Walk in the Shadows” sekä muutamiavalikoituja yllätyksiä. Geoff Tate oli perustamassa Queensrÿcheä 1980-luvun alussa Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Bändi tuli seuraavan vuosikymmenen aikana tunnetuksi progressiivisen metallin suunnannäyttäjänä, jonka konseptialbumi "Operation: Mindcrime" ja sitä seuranneet "Empire" ja "Promised Land" olivat sekä kaupallisia että taiteellisia menestyksiä. Neljän vuosikymmenen aikana yli 20 miljoonaa albumia myynyt Queensrÿche on julkaissut huikean määrän klassikoiksi kasvaneita kappaleita, joita päästään kuulemaan Geoff Taten pian alkavalla Big Rock Show -kiertueella. Illan avaa irlantilaista pop-/folkmusiikkia esittävä James Keegan.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
KÄRPÄSET / ENSI-ILTA image
KÄRPÄSET / ENSI-ILTA
Sirkku PeltolaKÄRPÄSET Aika menee ohi, veli ei Kantaesitys 23.1.2025 Eino Salmelaisen näyttämölläÄidin hautajaisissa veljekset kohtaavat. Puhuvat toistensa ohi, koska kaukaa ei osu. Kärpäsen veljeksiä yhdistävät lapsuuden leikit ja muistot, mutta aikuisena elämä on kulkenut tyystin erilaisia polkuja. Enää ei malta pullakahvillekaan jäädä, vaikka Kalevi tinkaa.Kalevin tyytyväinen todellisuus eläköityneenä bussikuskina ja pienyrittäjänä tarkoittaa pieniä ympyröitä mutta loputtomasti aikaa. Maurin maailma taas täyttyy kiireestä ja kansainvälisestä menestyksestä; huoleton se ei kuitenkaan ole, sillä oopperatähdellä ja startup-sijoittajalla on paljon menetettävää.Sirkku Peltolan uusin näytelmä on merkityksellinen tarina toisensa löytävistä veljeksistä sekä siitä, mikä elämässä todella on arvokasta. Virtuoosinäyttelijät tulkitsevat häkellyttävän tarkasti ihmisen luontoa ja olemusta – tällaisia me olemme.Tule katsomaan sympaattista, empaattista ja yllättävää teosta, johon sydämellinen komiikka hiipii lattialankkujen välistä!“Sä olet Kalevi raskas. Uuvuttava. Todella uuvuttava.”“Se on nyt vaan Mauri näin, että tämmösen Kalevin on riitettävä. Kun ei kollegat käy, eikä poika piittaa.” Näytelmäkirjailija ja ohjaus Sirkku PeltolaLavastus- ja pukusuunnittelu Pirjo Liiri-MajavaKoreografia Reetta-Kaisa IlesValosuunnittelu TJ MäkinenÄänisuunnittelu Kyösti KallioRooleissa Aimo Räsänen, Martti Suosalo, Petra Ahola
Miriam Bryant (SWE) image
Miriam Bryant (SWE)
RUOTSINSUOMALAINEN SUPERTÄHTI MIRIAM BRYANT PALAA SUOMEEN TAMMIKUUSSA 2025 Ruotsin isoimpiin pop-tähtiin lukeutuva Miriam Bryant palaa Suomeen. Lukuisia Grammy, P3 Guldja Rockbjörnen palkintoja voittanut artisti esiintyy Helsingin Tavastia-klubilla 23. tammikuuta 2025. Keikan liput tulevat myyntiin Tiketissä keskiviikkona 2.10. klo 10. Miriam Bryant saavutti laajaa suosiota kotimaassaan Ruotsissa jo 2012, kun hänen debyyttisinglensä Finders, Keepers nousi suoraan listojen kärkeen. Vuonna 2023 Miriam julkaisi dueton Under någon nyyhdessä Veronica Maggion kanssa, jonka menestynyt musiikkivideo oli ohjaaja Jonas Åkerlundin käsialaa. Kappaleen pohjalta toteutettu yhteiskiertue oli valtava menestys, jonka näki yli 60 000 ihmistä. Alkuvuodesta 2024 Bryantin yhdessä Hoojan kanssa julkaisemansa VEM FAN E DU -kappale meni Ruotsissa listaykköseksi. Bryant julkaisi odotetun, ensimmäisen suomenkielisen sinkkunsa Mustelmilla (Mi Amor) toukokuussa. Viimeisin single ruotsiksi, alkuvuodesta 2025 ilmestyvän Okej att dö -albumin kolmas single Regnblöta skor, ilmestyi elokuussa. Suomenkieliset julkaisut saivat jatkoa samaten elokuussa IsacElliotin kanssa julkaistulla heti kultaan menneellä sinkulla Otan kii, joka aiheutti sen, että Bryant oli yhtä aikaa Ruotsin listaykkönen ja Suomen listakakkonen – erikielisin kappalein. Suomalaisen äidin ja englantilaisen isän Göteborgissa kasvaneena lapsena Bryantin musiikissa on luontaisia monikulttuurisia vaikutteita. Sielukasäänisen Bryantin helposti samaistuttavat kappaleet ovat nostaneet hänet yhdeksi Ruotsin viime vuosien menestyneimmistä artisteista. Useiden, nyt jo kolmella kielellä laulettujen listahittien lisäksi Bryant on voittanut muun muassa Grammy-, Rockbjörnen- ja P3 Guld -palkintoja. Karismaattisena live-esiintyjänä tunnettu artisti on nähty myös muun muassa Jimmy Kimmel Livessä ja Allsång på Skansenilla. Miriam Bryantin menestyksekäs debyyttialbumi Raised In Rain vuodelta 2013 avasi hänelle ovet suosittuun tv-ohjelmaan Så mycket bättre (Ruotsin versio Vain elämää -sarjasta), joka tekikin hänestä Ruotsissa koko kansan tunteman artistin. Alun perin englanninkielistä musiikkia tehnyt Bryant julkaisi kolmannen albuminsa PS jag hatar dig (2021) ruotsiksi, ja laulukielen vaihto vain vahvisti hänen asemaansa Ruotsin pop-kentällä. Nyt artisti on kovassa nousukiidossa myös Suomessa. Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Esteettömyys Tapahtumapaikkaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläAvustaja veloituksetta. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa! Liput ovelta 41 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .