4216 result(s) found for ""
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valosuunnittelu Ville Virtanen Videosuunnittelu Ville Virtanen ja Linda Wallgren Musiikki Joonas Outakoski ja Stina Koistinen Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi, näyttämöruumiillinen ajattelu Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Eläinten vallankumous ennakko
George OrwellEläinten vallankumous Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha! "Ja muistakaa myös, että taistellessamme ihmistä vastaan emme saa alkaa muistuttaa häntä." Michael Baranin tuore tulkinta tuo ensimmäistä kertaa Kansallisteatterin näyttämölle George Orwellin modernin klassikon, joka kertoo jännittävän ja opettavaisen tarinan vallan korruptoivasta luonteesta ja totalitarismin syntymekanismeista.Mitä tapahtuu, kun Jonesin maatilan eläimet kyllästyvät orjuuteensa? He nousevat kapinaan, kukistavat tyrannimaisen ihmisisäntänsä ja alkavat hallita itseään. Syntyy Eläinten tila ja uljas uusi aate ‒ animalismi ‒ jonka keskeinen käsky kuuluu: Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia.Alkuun kaikki sujuu hienosti uudessa ihanneyhteiskunnassa. Ensimmäistä kertaa elämässään eläimet saavat nauttia vapaudesta ja työnsä hedelmistä. Mutta pian he kohtaavat myös monenlaisia vaikeuksia: vihollisen kierot juonet, omien petturuuden ja luonnonvoimien mahdin.Eläimistä älykkäimpinä siat ottavat alusta asti hoitaakseen päätöksenteon ja työnjohdon. Eikä aikaakaan, kun siat jo linjaavat, että tilan tulevaisuuden turvaamiseksi on demokratian periaatteista tarpeen tullen pakko hieman tinkiä: Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.Pysyvästi ajankohtainen tarina diktatuurista George Orwellin Eläinten vallankumous on eläinsadun nahkoihin puettu pilkuntarkka historiallinen allegoria, mutta myös satiirisen terävänäköinen ja pysyvästi ajankohtainen analyysi diktatuurin luonteesta ‒ siitä, kuinka vallankumous aina ja kaikkialla pettää jalot ihanteensa ja muuttuu omaksi irvikuvakseen.Eläinten vallankumous (Animal Farm) julkaistiin elokuussa 1945, kun toisen maailmansodan taistelut jo olivat ohi Euroopassa, ja maailma seisoi kylmän sodan kynnyksellä. Orwellin motiivi teoksen kirjoittamiseen syntyi henkilökohtaisesta kokemuksesta. Vakaumuksellisena sosialistina hän oli osallistunut Espanjan sisällissotaan (1936–1939) tasavaltalaisten puolella ja kokenut karvaan poliittisen pettymyksen huomatessaan, kuinka vasemmistolaisten keskinäiset valtataistelut osaltaan edesauttoivat Francon fasistit voittoon.Orwellille kirkastui, millainen hirviö sosialismista oli Stalinin käsissä muovautunut, ja kuinka sinisilmäisesti monet demokraattisten maiden ‒ myös niiden valveutuneet, edistyksellisinä itseään pitävät ‒ asukkaat uskoivat totalitaarisen valtion propagandaa. Kirjailija kävi taisteluun totuuden puolesta aseenaan fiktio ‒ poliittinen eläinsatu ‒ joka kohosi yhdeksi maailmankirjallisuuden tunnetuimmista teoksista.Ensi-ilta Taivassalissa 15.1.2025Työryhmä Rooleissa Jani Karvinen, Verneri Lilja, Pirjo Luoma-aho, Pirjo Määttä, Antti Pääkkönen, Wenla Reimaluoto ja Marketta Tikkanen sekä Seela Sella (videolla)Muusikko Juhani Nuorvala / Turkka InkiläOhjaus, dramatisointi ja suomennos Michael Baran Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Mikki Kunttu Musiikki Juhani Nuorvala Äänisuunnittelu Jani Peltola, Juhani Nuorvala ja Turkka Inkilä Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
FI
14 views

15 views
Buy Ticket
Read More
Vaikutus
VAIKUTUSSuomen kantaesitys 14.9.2024Kaksi nuorta vapaaehtoista osallistuu lääketutkimukseen. Sen aikana he rakastuvat vastoin kokeen sääntöjä. Ovatko heidän tunteensa aitoja vai testattavan masennuslääkkeen sivuvaikutus? Nuorten kielletty rakkaus pakottaa koetta valvovat lääkärit kipeiden eettisten kysymysten äärelle. Mitä rakkaus on? Onko se pelkkää dopamiinimyrskyä? Voiko ihmisen sisintä, ydintä, erottaa neurokemiasta? Ja annettiinko jommallekummalle lumelääkettä?Lucy Prebblen kirjoittama Vaikutus (The Effect) on monikerroksinen, viihdyttävä ja syvällinen näytelmä. Se kuvaa viisaasti ja empaattisesti sekä rakkauden pyörryttävää ihmettä että masennuksen kauhistuttavaa autiomaata.Lääkekokeessa toisiinsa hullaantuvia nuoria näyttelevät Roderick Kabanga ja Anna Böhm. Lääkäreinä, joiden menneisyydestä paljastuu yllättäviä yhteyksiä, nähdään Elsa Saisio ja Mikko Nousiainen.Kirjoittanut: Lucy PrebbleSuomentanut: Reita LounatvuoriOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Elsa Saisio, Mikko Nousiainen, Anna Böhm ja Roderick KabangaSkenografia: Anna SinkkonenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
46 views
Buy Ticket
Read More
UK PINK FLOYD EXPERIENCE
Kehuttu UK Pink Floyd Experience Suomeen alkuvuodesta 2025Legendaarisen Pink Floydin liveshow:n henkiin herättävä UK Pink Floyd Experience esiintyy tammikuussa 2025 Turussa, Hyvinkäällä, Oulussa, Helsingissä ja Tampereella. Luvassa on reilut kaksi tuntia Pink Floydin musiikkia ison bändin esittämänä sekä upea valoshow. Suomen konserttien lipunmyynti alkaa tänään.Liki kaksikymmentä vuotta toiminut UK Pink Floyd Experience kiertää juhlistamassa Pink Floydin vuonna 1973 julkaistua ikonista The Dark Side of The Moon -albumia, joka on tähän päivään mennessä viettänyt liki 1000 viikkoa Billboardin Top 200 -listalla. Pink Floydinsa hyvin tunteva ja yksityiskohtiin huolella paneutuva UK Pink Floyd Experience herättää Pink Floydin live-esitysten taian henkiin. Tribuuttiyhtye panostaa sekä esitysten visuaalisuuteen että musiikilliseen tarkkuuteen.Hyviä arvioita keränneen UK Pink Floyd Experiencen tulevissa konserteissa kuullaan kappaleita maailman myydyimpiin artisteihin lukeutuvan yhtyeen klassikkoalbumeilta kuten The Dark Side of The Moon, Animals, Wish You Were Here ja The Wall. Mukana on myös vuonna 1971 julkaistun Meddle-albumin päättävä mestariteos Echoes, joka on Pink Floydin pisin kappale yli 23 minuutin kestollaan. Katso esityksen traileri täältä.UK Pink Floyd Experience kostuu kokeneista muusikosita. Bassoa ja akustista kitaraa soittaa UK Experience perustaja ja koko show:n tuottanut David Power. Show:n musiikillinen johtaja Rick Benbow soittaa kosketinsoittimia. Paul Andrews ja Mike Bollard soittavat sekä sähkökitaraa että akustista kitaraa ja laulavat. Lisäksi Mike Bollard soittaa myös koskettimia. Rumpuja soittaa Francesco Borrelli. Emma Street laulaa ja soittaa lyömäsoittimia, Jo Paterson-Neild laulaa sekä soittaa saksofonia ja lyömäsoittimia. Pink Floydin konserttitunnelman henkiin herättämisen viimeistelevät valosuunnittelija Stu Hunt ja äänisuunnittelija Dave Woodfield.www.ukpinkfloydexperience.comUK PINK FLOYD EXPERIENCETi 14.1.2025 Kuopio, Musiikkikeskus Konserttisali klo 19.00Ke 15.1.2025 Turku, Konserttitalo klo 19.00To 16.1.2025 Hyvinkääsali klo 19.00Pe 17.1.2025 Oulu, Madetojan sali klo 19.00La 18.1.2025 Helsinki, Kulttuuritalo klo 20.00Su 19.1.2025 Tampere-talo, pieni sali klo 19.00Liput:Lippujen myynti alkaa 19.3. Lippu.fi:ssä.Hinnat alkaen 59,90€ sisältäen kulutJärjestäjä: Gramopop Oy, paitsi Hyvinkään konsertin järjestää Hyvinkääsali
FI
51 views
Buy Ticket
Read More
Katrina
Wasa Teater - Österbottens regionteaterSandögatan 7, 65100 VasaPÅ KOMMANDE VÅREN 2025! Den unga Katrina lockas av kärleken att flytta från Österbotten till Åland för att bli sjömanshustru. Trots att hon blir lämnad ensam i den torftiga stugan, lyckas hon gång på gång övervinna både yttre svårigheter och sig själv. Katrinas stolthet och rättvisa banar väg där hon utmanar samhällets normer och vad det är att vara kvinna. Samproduktion med Lilla Teatern och Åbo Svenska Teater.Urpremiär i Helsingfors på Lilla Teater onsdag 31.1.2024
FI
29 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni, Casanova
Vaimoni, Casanova -esityksessä on pieni, nouseva katsomo myös näyttämöllä. Asiakas voi halutessaan valita paikat joko normikatsomosta tai näyttämöllä olevasta katsomosta.HUOM! Frenckell-näyttämö ei sijaitse teatteritalossa, vaan osoitteessa Frenckellinaukio 2. Frenckell-näyttämöllä on kaksi pyörätuolipaikkaa ja inva-wc. Pyörätuoliliput vain Teatterin lipunmyynnistä, Aplodista, p.010 346 2500, ma-pe klo 10-17, la klo 11-18Induktiosilmukka on käytössä Frenckell-näyttämön etupermannolla paikoilla 8-14, 21-30, 33-42, 47-56, 64-72Vaimoni, CasanovaKirjoittanut Leea KlemolaOhjannut Antti MikkolaRooleissa Mari Turunen, Matti Hakulinen, Lari Halme, Kai Vaine, Katriina LilienkampfPeruslippu 43/38/28 €Vaimoni, Casanova on kertomus Jukka Merenmiehen vaimon, 60-vuotiaan näyttelijä Kyllikki Lallan työhönpaluusta Casanova-näytelmän harjoituksiin pitkän sairasloman ja seksuaalisten häirintäsyytteiden jälkeen.Vaimoni, Casanova on näytelmä rakkaudenkaipuusta ja kivusta, sekä tuhoon tuomitusta yrityksestä pysyä kohtuudessa ja hyvässä käytöksessä. Se on eroottinen komedia loppuun kulutetusta valloittajan naamiosta, jonka läpi jo kuultavat kantajansa epävarmat, nälkäiset, avuttomat ja yksinjäämistä pelkäävät kuolevaiset kasvot.
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Geoff Tate
STAHL Entertainment: Geoff Tate - Big Rock Show 2025Queensrÿchen alkuperäisenä solistina sekä Grammy-ehdokkaana tunnettu Geoff Tate konsertoi Rovaniemi Korundi perjantaina 15 tammikuu 2025! Vastikään loppuunmyydyllä Helsingin keikallaan juhlittiin Queensrÿchen legendaarista, 35 vuotta täyttänyttä ”Operation: Mindcrime” -konseptialbumia ja nyt Geoff Tate tarjoilee kaikkien aikojen hittikimaran.Luvassa on kappaleita kaikilta Queensrÿchen albumeilta, kuten legendaariset “Silent Lucidity,” “Jet City Woman,” “Eyes of a Stranger,” “Another Rainy Night (Without You),” “Empire,” “I Don’t Believe in Love,” “Walk in the Shadows” sekä muutamia valikoituja yllätyksiä.Geoff Tate oli perustamassa Queensrÿcheä 1980-luvun alussa Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa.Bändi tuli seuraavan vuosikymmenen aikana tunnetuksi progressiivisen metallin suunnannäyttäjänä, jonka konseptialbumi "Operation: Mindcrime" ja sitä seuranneet "Empire" ja "Promised Land" olivat sekä kaupallisia että taiteellisia menestyksiä.Neljän vuosikymmenen aikana yli 20 miljoonaa albumia myynyt Queensrÿche on julkaissut huikean määrän klassikoiksi kasvaneita kappaleita, joita päästään kuulemaan Geoff Taten pian alkavalla Big Rock Show -kiertueella.Ovet: 18.00Showtime: 19.00
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Eläinten vallankumous ensi-ilta
George OrwellEläinten vallankumous Neljä jalkaa hyvä, kaksi jalkaa paha! "Ja muistakaa myös, että taistellessamme ihmistä vastaan emme saa alkaa muistuttaa häntä." Michael Baranin tuore tulkinta tuo ensimmäistä kertaa Kansallisteatterin näyttämölle George Orwellin modernin klassikon, joka kertoo jännittävän ja opettavaisen tarinan vallan korruptoivasta luonteesta ja totalitarismin syntymekanismeista.Mitä tapahtuu, kun Jonesin maatilan eläimet kyllästyvät orjuuteensa? He nousevat kapinaan, kukistavat tyrannimaisen ihmisisäntänsä ja alkavat hallita itseään. Syntyy Eläinten tila ja uljas uusi aate ‒ animalismi ‒ jonka keskeinen käsky kuuluu: Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia.Alkuun kaikki sujuu hienosti uudessa ihanneyhteiskunnassa. Ensimmäistä kertaa elämässään eläimet saavat nauttia vapaudesta ja työnsä hedelmistä. Mutta pian he kohtaavat myös monenlaisia vaikeuksia: vihollisen kierot juonet, omien petturuuden ja luonnonvoimien mahdin.Eläimistä älykkäimpinä siat ottavat alusta asti hoitaakseen päätöksenteon ja työnjohdon. Eikä aikaakaan, kun siat jo linjaavat, että tilan tulevaisuuden turvaamiseksi on demokratian periaatteista tarpeen tullen pakko hieman tinkiä: Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.Pysyvästi ajankohtainen tarina diktatuurista George Orwellin Eläinten vallankumous on eläinsadun nahkoihin puettu pilkuntarkka historiallinen allegoria, mutta myös satiirisen terävänäköinen ja pysyvästi ajankohtainen analyysi diktatuurin luonteesta ‒ siitä, kuinka vallankumous aina ja kaikkialla pettää jalot ihanteensa ja muuttuu omaksi irvikuvakseen.Eläinten vallankumous (Animal Farm) julkaistiin elokuussa 1945, kun toisen maailmansodan taistelut jo olivat ohi Euroopassa, ja maailma seisoi kylmän sodan kynnyksellä. Orwellin motiivi teoksen kirjoittamiseen syntyi henkilökohtaisesta kokemuksesta. Vakaumuksellisena sosialistina hän oli osallistunut Espanjan sisällissotaan (1936–1939) tasavaltalaisten puolella ja kokenut karvaan poliittisen pettymyksen huomatessaan, kuinka vasemmistolaisten keskinäiset valtataistelut osaltaan edesauttoivat Francon fasistit voittoon.Orwellille kirkastui, millainen hirviö sosialismista oli Stalinin käsissä muovautunut, ja kuinka sinisilmäisesti monet demokraattisten maiden ‒ myös niiden valveutuneet, edistyksellisinä itseään pitävät ‒ asukkaat uskoivat totalitaarisen valtion propagandaa. Kirjailija kävi taisteluun totuuden puolesta aseenaan fiktio ‒ poliittinen eläinsatu ‒ joka kohosi yhdeksi maailmankirjallisuuden tunnetuimmista teoksista.Ensi-ilta Taivassalissa 15.1.2025Työryhmä Rooleissa Jani Karvinen, Verneri Lilja, Pirjo Luoma-aho, Pirjo Määttä, Antti Pääkkönen, Wenla Reimaluoto ja Marketta Tikkanen sekä Seela Sella (videolla)Muusikko Juhani Nuorvala / Turkka InkiläOhjaus, dramatisointi ja suomennos Michael Baran Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Mikki Kunttu Musiikki Juhani Nuorvala Äänisuunnittelu Jani Peltola, Juhani Nuorvala ja Turkka Inkilä Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Pari sanaa parisuhteesta
Pari Sanaa Parisuhteesta – Ilkka Heiskasen monologi Pari Sanaa Parisuhteesta tuo viriiliä materiaalia arkiseen taivallukseen! Esitys on Ilkka Heiskasen kirjoittama monologi, jossa komediankeskiössä on varsin tavallinen suomalainen mies. Tapio eli ystävien kesken Tapi on 61-vuotias. Hän on myös taitavanakuttelija. Kumivasaraa ja talttaa apuna käyttäen hänen käsissään valmistuu kädenkäänteessä ryhdikäs luumukuppi! Tapin verbaliikka on kehittynyt autotallissa vietettyjen harrastusten parissa ihmeen tarkaksi. Myös monivuotinen avioliitto on viime aikoina alkanut tuoda hänen eteensä aprikoitavaa. Esitys on alusta loppuun asti ”hand made by Ilu”, sillä Ilkka toimii sekä esityksen käsikirjoittajana, ohjaajana, lavastajana, pukusuunnittelijana, että näyttelijänä.Ilkka Heiskanen valmistui näyttelijäksi vuonna 1985, jonka jälkeen hän oli kiinnityksellä ensin Vaasan Kaupunginteatterissa 1985–1987 ja sen jälkeen Helsingin Kaupunginteatterissa 1987–1990. Tämän jälkeen vuodet freelancerina ovat vieneet Ilkan lukuisille teatterilavoille sekä elokuva- ja Tv-tuotantoihin. Omien sanojensa mukaan Ilkka on uransa aikana ollut mukana ”kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä”. Hän on toiminut myös teatteriohjaajana ja kiertänyt pitkin Suomea suosituilla monologeillaan, sekä ihastuttanut kahdentoista vuoden Teatterin Saiturin jouluesityksen nimiroolissa. Ilkka omistaa myös kaksi Jussi-palkintoa, jotka hänelle myönnettiin parhaasta sivuosasta elokuvista Hiljaisuus (2012) ja Hetki lyö (2023).
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
UK PINK FLOYD EXPERIENCE
Kehuttu UK Pink Floyd Experience Suomeen alkuvuodesta 2025Legendaarisen Pink Floydin liveshow:n henkiin herättävä UK Pink Floyd Experience esiintyy tammikuussa 2025 Turussa, Hyvinkäällä, Oulussa, Helsingissä ja Tampereella. Luvassa on reilut kaksi tuntia Pink Floydin musiikkia ison bändin esittämänä sekä upea valoshow. Suomen konserttien lipunmyynti alkaa tänään.Liki kaksikymmentä vuotta toiminut UK Pink Floyd Experience kiertää juhlistamassa Pink Floydin vuonna 1973 julkaistua ikonista The Dark Side of The Moon -albumia, joka on tähän päivään mennessä viettänyt liki 1000 viikkoa Billboardin Top 200 -listalla. Pink Floydinsa hyvin tunteva ja yksityiskohtiin huolella paneutuva UK Pink Floyd Experience herättää Pink Floydin live-esitysten taian henkiin. Tribuuttiyhtye panostaa sekä esitysten visuaalisuuteen että musiikilliseen tarkkuuteen.Hyviä arvioita keränneen UK Pink Floyd Experiencen tulevissa konserteissa kuullaan kappaleita maailman myydyimpiin artisteihin lukeutuvan yhtyeen klassikkoalbumeilta kuten The Dark Side of The Moon, Animals, Wish You Were Here ja The Wall. Mukana on myös vuonna 1971 julkaistun Meddle-albumin päättävä mestariteos Echoes, joka on Pink Floydin pisin kappale yli 23 minuutin kestollaan. Katso esityksen traileri täältä.UK Pink Floyd Experience kostuu kokeneista muusikosita. Bassoa ja akustista kitaraa soittaa UK Experience perustaja ja koko show:n tuottanut David Power. Show:n musiikillinen johtaja Rick Benbow soittaa kosketinsoittimia. Paul Andrews ja Mike Bollard soittavat sekä sähkökitaraa että akustista kitaraa ja laulavat. Lisäksi Mike Bollard soittaa myös koskettimia. Rumpuja soittaa Francesco Borrelli. Emma Street laulaa ja soittaa lyömäsoittimia, Jo Paterson-Neild laulaa sekä soittaa saksofonia ja lyömäsoittimia. Pink Floydin konserttitunnelman henkiin herättämisen viimeistelevät valosuunnittelija Stu Hunt ja äänisuunnittelija Dave Woodfield.www.ukpinkfloydexperience.comUK PINK FLOYD EXPERIENCETi 14.1.2025 Kuopio, Musiikkikeskus Konserttisali klo 19.00Ke 15.1.2025 Turku, Konserttitalo klo 19.00To 16.1.2025 Hyvinkääsali klo 19.00Pe 17.1.2025 Oulu, Madetojan sali klo 19.00La 18.1.2025 Helsinki, Kulttuuritalo klo 20.00Su 19.1.2025 Tampere-talo, pieni sali klo 19.00Liput:Lippujen myynti alkaa 19.3. Lippu.fi:ssä.Hinnat alkaen 59,90€ sisältäen kulutJärjestäjä: Gramopop Oy, paitsi Hyvinkään konsertin järjestää Hyvinkääsali
FI
55 views
Buy Ticket
Read More
Vaikutus
VAIKUTUSSuomen kantaesitys 14.9.2024Kaksi nuorta vapaaehtoista osallistuu lääketutkimukseen. Sen aikana he rakastuvat vastoin kokeen sääntöjä. Ovatko heidän tunteensa aitoja vai testattavan masennuslääkkeen sivuvaikutus? Nuorten kielletty rakkaus pakottaa koetta valvovat lääkärit kipeiden eettisten kysymysten äärelle. Mitä rakkaus on? Onko se pelkkää dopamiinimyrskyä? Voiko ihmisen sisintä, ydintä, erottaa neurokemiasta? Ja annettiinko jommallekummalle lumelääkettä?Lucy Prebblen kirjoittama Vaikutus (The Effect) on monikerroksinen, viihdyttävä ja syvällinen näytelmä. Se kuvaa viisaasti ja empaattisesti sekä rakkauden pyörryttävää ihmettä että masennuksen kauhistuttavaa autiomaata.Lääkekokeessa toisiinsa hullaantuvia nuoria näyttelevät Roderick Kabanga ja Anna Böhm. Lääkäreinä, joiden menneisyydestä paljastuu yllättäviä yhteyksiä, nähdään Elsa Saisio ja Mikko Nousiainen.Kirjoittanut: Lucy PrebbleSuomentanut: Reita LounatvuoriOhjannut: Tuomas ParkkinenNäyttämöllä: Elsa Saisio, Mikko Nousiainen, Anna Böhm ja Roderick KabangaSkenografia: Anna SinkkonenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
42 views
Buy Ticket
Read More
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valosuunnittelu Ville Virtanen Videosuunnittelu Ville Virtanen ja Linda Wallgren Musiikki Joonas Outakoski ja Stina Koistinen Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi, näyttämöruumiillinen ajattelu Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Escape The Internet Tour – 2025: Bernth + Charles Berthoud, Ola Englund
MUUSIKKOVIRTUOOSIT BERNTH SEKÄ CHARLES BERTHOUD SUOMEEN ENSI TALVENA
Escape the Internet -kiertueen erikoisvieraana nähdään Ola Englund
YouTubessa valtavaa suosiota nauttivat kitaristi Bernth sekä basisti Charles Berthoud saapuvat Suomeen ensi vuonna mittavan Euroopan-kiertueensa saattelemana. Escape The Internet Tour 2025 saavuttaa Helsingin Tavastian keskiviikkona 15. tammikuuta. Yhteensä 18 kaupunkia kattavan kiertueen erikoisvieraana nähdään ruotsalaiskitaristi ja tuottaja Ola Englund.
Uransa äärimetalliyhtye Belphegorin riveissä aloittanut itävaltalaiskitaristi Bernth on ansioitunut teknisesti ainutkertaisena soittajana niin livenä kuin studiossakin. Miljoonia seuraajia sekä YouTubessa että Instagramissa omaava muusikko-tubettaja tunnetaan opetusvideoistaan sekä mielikuvitusta haastavista tempauksistaan somealustoilla, kuten rakentamastaan liekinheittäjäkitarasta sekä maailman pisimmästä kitarasta. Lahjakkaan musiikintekijän viimeisin studiojulkaisu on juuri ilmestynyt I Still Miss You -EP.
Suomalais-brittiläinen basisti Charles Berthoud haastaa kiehtovalla ja monipuolisella soitollaan instrumenttiinsa liitetyt mielikuvat. Mestarillisesti bassokitaraa pianon ja kitaran lailla käsittelevä muusikko ylittää ainutlaatuisella tekniikallaan genrerajoja rockista poppiin ja progressiivisesta folkista funkiin. Kotipaikkaansa sekä Yhdysvalloissa että Iso-Britanniassa pitävä Berthoud on kerännyt mainetta YouTubessa julkaistuista soittovideoistaan, joissa soittotaidollaan hämmästyttävä bassotaitelija tulkitsee omien sävellystensä lisäksi raskaan musiikin klassikoita humoristista otetta unohtamatta.
Illan avausartistina nähtävä Ola Englund tunnetaan soolouransa lisäksi muun muassa raskaan musiikin parissa operoivien The Hauntedin ja Fearedin kitaristina. Myös Solar-kitarabrändin omistajana tunnetun ja palkitun muusikon metallimusiikkiin keskittyvällä YouTube-kanavalla on lähes miljoona seuraajaa.
Nämä modernit muusikot yhdistävät voimansa tammikuussa 2025 käynnistyvällä Escape the Internet -kiertueella. Bernth, Charles Berthoud ja Ola Englund tarjoavat yleisölle rajoja rikkovan konserttikokemuksen, jossa he vievät kykynsä ruudulta lavalle. Bernth ja Charles Berthoud ovat jo esiintyneet kolmella loppuunmyydyllä keikalla Reunionissa huhtikuussa 2024 ja saaneet osallistujilta ylistäviä arvioita. Kun mukana on livebändi ja kitaristitoveri Ola Englund, ”Escape the Internet Tour 2025” lupaa tarjota näyttävän show'n, jossa kuullaan kaikkien kolmen artistin YouTube-kanavien fanien rakastamaa materiaalia.
”Tavoitteenamme on luoda mukaansatempaava tapahtuma, jossa yhdistyvät kanaviltamme tuttujen kappaleiden ja suosittujen videoiden esittäminen livenä lavalla sekä hauskat haasteet, kuten musiikkitaistelut ja vuorovaikutus yleisön kanssa”, Bernth sanoo. ”Mukana on myös livebändi, ja kaikki, jotka ovat koskaan nauttineet yhdestäkään kanaviemme videoista, tulevat rakastamaan tätä erikoishow'ta, jonka olemme kasanneet!”
VIP-liput: Päätapahtuman lisäksi faneilla on mahdollisuus ostaa VIP-lippuja, jotka takaavat pääsyn intiimiin klinikka-työpajaan kaikkien kolmen artistin kanssa ja eksklusiiviseen meet-and-greet-sessioon.
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi.Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 45 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
43 views
Buy Ticket
Read More
UK PINK FLOYD EXPERIENCE
Kehuttu UK Pink Floyd Experience Suomeen alkuvuodesta 2025Legendaarisen Pink Floydin liveshow:n henkiin herättävä UK Pink Floyd Experience esiintyy tammikuussa 2025 Turussa, Hyvinkäällä, Oulussa, Helsingissä ja Tampereella. Luvassa on reilut kaksi tuntia Pink Floydin musiikkia ison bändin esittämänä sekä upea valoshow. Suomen konserttien lipunmyynti alkaa tänään.Liki kaksikymmentä vuotta toiminut UK Pink Floyd Experience kiertää juhlistamassa Pink Floydin vuonna 1973 julkaistua ikonista The Dark Side of The Moon -albumia, joka on tähän päivään mennessä viettänyt liki 1000 viikkoa Billboardin Top 200 -listalla. Pink Floydinsa hyvin tunteva ja yksityiskohtiin huolella paneutuva UK Pink Floyd Experience herättää Pink Floydin live-esitysten taian henkiin. Tribuuttiyhtye panostaa sekä esitysten visuaalisuuteen että musiikilliseen tarkkuuteen.Hyviä arvioita keränneen UK Pink Floyd Experiencen tulevissa konserteissa kuullaan kappaleita maailman myydyimpiin artisteihin lukeutuvan yhtyeen klassikkoalbumeilta kuten The Dark Side of The Moon, Animals, Wish You Were Here ja The Wall. Mukana on myös vuonna 1971 julkaistun Meddle-albumin päättävä mestariteos Echoes, joka on Pink Floydin pisin kappale yli 23 minuutin kestollaan. Katso esityksen traileri täältä.UK Pink Floyd Experience kostuu kokeneista muusikosita. Bassoa ja akustista kitaraa soittaa UK Experience perustaja ja koko show:n tuottanut David Power. Show:n musiikillinen johtaja Rick Benbow soittaa kosketinsoittimia. Paul Andrews ja Mike Bollard soittavat sekä sähkökitaraa että akustista kitaraa ja laulavat. Lisäksi Mike Bollard soittaa myös koskettimia. Rumpuja soittaa Francesco Borrelli. Emma Street laulaa ja soittaa lyömäsoittimia, Jo Paterson-Neild laulaa sekä soittaa saksofonia ja lyömäsoittimia. Pink Floydin konserttitunnelman henkiin herättämisen viimeistelevät valosuunnittelija Stu Hunt ja äänisuunnittelija Dave Woodfield.www.ukpinkfloydexperience.comUK PINK FLOYD EXPERIENCETi 14.1.2025 Kuopio, Musiikkikeskus Konserttisali klo 19.00Ke 15.1.2025 Turku, Konserttitalo klo 19.00To 16.1.2025 Hyvinkääsali klo 19.00Pe 17.1.2025 Oulu, Madetojan sali klo 19.00La 18.1.2025 Helsinki, Kulttuuritalo klo 20.00Su 19.1.2025 Tampere-talo, pieni sali klo 19.00Liput:Lippujen myynti alkaa 19.3. Lippu.fi:ssä.Hinnat alkaen 59,90€ sisältäen kulutJärjestäjä: Gramopop Oy, paitsi Hyvinkään konsertin järjestää Hyvinkääsali
FI
56 views
Buy Ticket
Read More
DON PASQUALE G. Donizettin ooppera
Anna Krogeruksen uusi kotimainen kantanäytelmä Lemminkäisen äiti on näytelmä ihmisistä, jotka pakenevat. Kuka sotaa, kuka kodin mykkää ilmapiiriä, kuka tulevaisuuden synkkiä näkymiä, kuka omaa riittämättömyyden tunnettaan tai kuoleman hipaisua.
Lemminkäisen äiti kertoo heistä, jotka eivät pakovauhdissa enää pysy. Heistä, jotka tekonivelistä ja ihoa nuorentavista voiteista huolimatta, kummallista kyllä, vanhenevat ja kuolevat. Heistä, jotka menivät rikki liian suurten vaatimusten paineesta tai sodan sirpaleista jo aivan liian nuorina. Heistä jotka vielä juoksevat mutta eivät enää voi olla kuulematta oman sisimpänsä kuiskauksia.
Lemminkäisen äiti on tragikoominen triptyykki, joka ensin irvailee arkisen ahdinkomme kustannuksella häpeämättömästi ja sitten pakottaa pysähtymään ja kysymään kysymykset, jotka mieluummin hukuttaisimme lempparisarjan uuteen tuotantokauteen.
Pysähtyminen on kivuliasta. Erityisesti jos pysäyttää täydestä vauhdista päin seinää. Joskus muuta vaihtoehtoa ei kuitenkaan ole.
Kanta-esitys Ryhmäteatterissa 4.10.2024
Käsikirjoitus: Anna Krogerus
Ohjaus: Eki Vuori
Rooleissa: Minna Suuronen, Santtu Karvonen, Marja-Leena Kouki, Aapo Salonen ja Nana Saijets
Lavastussuunnittelu: Janne Siltavuori
Valosuunnittelu: Ville Mäkelä
Videosuunnittelu: Mika Haaranen
Äänisuunnittelu: Jussi Kärkkäinen
Pukusuunnittelu: Ninja Pasanen
Maskeeraussuunnittelu: Ia Luhtanen
FI
47 views
Buy Ticket
Read More
Oma näytös
Kokoa enintään 15 henkilön ryhmä, valitse elokuva, tilaa herkut ja saavu nauttimaan omasta näytöksestä! Lue lisää Omista näytöksistä »Huomioithan, että näytöksessä noudatetaan valitsemasi elokuvan ikärajaa. Jos näytöksessä on anniskelua, kaikkien näytökseen saapuvien on oltava vähintään 18-vuotiaita.
FI
39 views
Buy Ticket
Read More
Savoy: Lounaskonsertti: UMO Helsinki Jazz Orchestra&Metropolian uudet kyvyt 2025
Lounaskonsertti: UMO Helsinki Jazz Orchestra & Metropolian uudet kyvyt 2025Kapellimestarina Mikko HassinenHienoja uutisia: Savoy-teatterin ja UMO Helsinki Jazz Orchestran toivotut lounaskonsertit jatkuvat taas kevätkaudella 2025! Tämän konsertin ilmaisliput ovat varattavissa ma 2.12. alkaen Savoy-teatterissa ja Lippu.fi:ssä – lue tarkemmat ohjeet alempaa.UMO Helsinki Jazz Orchestra saa tässä konsertissa riveihinsä ja solisteikseen uusia kykyjä Metropolia Ammattikorkeakoulun musiikin tutkinto-ohjelmasta. Ammattilaiset ja opiskelijat harjoittelevat ja soittavat rinta rinnan.Konsertissa kuullaan 1950–1960-luvun big band -klassikoita ja jazzstandardeja, joita yleisö edelleen tänä päivänä rakastaa. Eikä ihme, sillä asialla ovat olleet aikakautensa luovimmat ja osaavimmat kirjoittajat, kuten Quincy Jones, Neal Hefti, Thad Jones ja Frank Foster. Luvassa on suuren dynamiikan big band -jazzia ja säkenöiviä nuoria solisteja. UMOlaisia ja nuoria kykyjä luotsaa kapellimestari Mikko Hassinen.Metropolian opiskelijoista mukana ovat Veera Aliska (laulu), Rebecca Ekman (trumpetti), Elina Kadrén (laulu), Chiara Orlandi (laulu) ja Rene Willman (kitara).Konsertti on osa UMO Helsinki Jazz Orchestran yleisötyötä ja yhteistyötä Metropolia Ammattikorkeakoulun kanssa.HUOM! Vapaa pääsy, mutta lippu tarvitaan. Hankithan lipun ennakkoon Savoy-teatterin lippuluukulta (0 €) tai Lippu.fi-verkkokaupasta (0 €). Lippu.fi:n myyntipisteissä kulut ovat 3 € / tilaus, R-kioskeilla 3 € / tilaus + 1 € / lippu. Max. 2 lippua / varaus. Isommat ryhmävaraukset suoraan Savoysta. Ennakkolipulla sisään klo 11:50 asti. Tämän jälkeen mahdollisesti tyhjäksi jääneet paikat täytetään liputtomilla asiakkailla. Kannattaa tulla ajoissa paikalle, koska saliin ei pääse myöhässä. Konsertin kesto 1 h.Tuotanto: Savoy-teatteri & UMO Helsinki Jazz OrchestraKuvan viime vuoden Metropolian uudet kyvyt -konsertista ja trumpetisti Oiva Haapamäestä otti Olli Nurmi.UMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fiSavoy-teatterin asiakkaille majoitukset Hotel Havenissa -30 % alennuksella päivän joustavasta hinnasta.ETUKOODI: PROSAVOYVaraa majoitus tästä
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Akcent
FI
3 views
Buy Ticket
Read More
Sirkus Supiainen: Ytimessä
Astukaa peremmälle piskuiseen kupolitelttaan ja pääsette matkalle sirkustaiteen ytimeen! Nimittäin, Sirkus Supiaisen Ytimessä -esitys tapahtuu huomattavan suljetussa tilassa. Teltan keskiössä sijaitsee halkaisijaltaan vajaan kolmen metrin kokoinen sirkusmaneesi jonka Rauli Katajavuori muuttaa musiikin ja sirkustaiteen avulla hetkellisesti maailman keskipisteeksi. Vajaan tunnin ajan mikään ei voisi olla niin kiinnostavaa kuin esineiden kulku ilman halki ja riisuttu konemusiikki. Ytimestä löytyy taiteen ja taidon hypnoottista voimaa ja kenties palasia totuudesta.
'Syvän kokemuksen kokeneena esitän VAKAVAN SUOSITUKSEN kaikille. Rauli Katajavoren YTIMESSÄ ei ole ainoastaan mestarillisten sirkustaiteojen juhlaa, se on myös sisällöltään kaunis, syvällinen ja äärimmäisen tärkeä esitys. Erityisesti näinä taiteen uhanalaisina aikoina, mutta myös aina.' Pirkko Kurikka, näytelmäkirjailija / teatteriohjaaja 2.6.2023
Sirkus Supiainen: Ytimessä
Esitys ja esiintyjä: Rauli Katajavuori
Musiikki: OJJ
Näytökset:
to 16.1. klo 19:00
pe 17.1. klo 19:00
la 18.1. klo 19:00
to 23.1. klo 19:00
pe 24.1. klo 19:00
la 25.1. klo 19:00
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Stand Up Vinni
Ravintola Vinnin stand up -illoissa Manse -stand upin rokkikukot Jussi Simola ja Jape Grönroos virittelevät esitystään kuntoon kevään kiertuetta varten
instagram.com/jussisimolainstagram.com/koomikko_japegronroosVerkkokaupasta vain suoria ostoja. Tähän tapahtumaan lippuja ei voi varata, ei edes puhelimitse. Maksimiryhmäkoko 10 henkeä.
Numeroimattomat istumapaikat.
Ovet esitystilaan avataan 30 min ennen esitystä.Liput ovelta 25 €, jos jäljellä.
Pyydämme katsojia saapumaan ajoissa paikalle. Ovet alakertaan avataan puoli tuntia ennen esityksen alkua. Mutta yläkerran viihtyisä ravintola palvelee jo klo 14:00 alkaen (torstaina klo 16:00). Alakerrassa katsojat ohjataan paikoilleen.
Tapahtumapaikassa ei ole eteispalvelua. Alakerrassa on naulakoita johon voi jättää päällysvaatteet omalla vastuulla.Huom. Pyydämme huomioimaan että osia esityksestä mahdollisesti julkaistaan sosiaalisessa mediassa.
Haluamme luoda esitykselle parhaat mahdolliset olosuhteet ja tästä
syystä esityksen aikana baari on suljettuna, mutta esityksessä on reilu
väliaika. Esityksen kesto noin 1 h 45 min.
Pyydämme katsojia huomioimaan, että esitys kuvataan ja osia
esityksestä saatetaan näyttää sosiaalisessa mediassa. Esityksessä
videokuvaaminen on kielletty. Valokuvaaminen on sallittua.
Alakertaan ei ole esteetöntä kulkua.
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Movetron
FI
19 views
Buy Ticket
Read More