60 result(s) found for "Tampere-talo, Iso sali"

SatchVai Band Surfing With The Hydra 2025 Tour feat. Joe Satriani and Steve Vai
Ikoniset kitaristit Joe Satriani ja Steve Vai perustivat uuden yhtyeen – SatchVai Band nähdään Suomessa kesäkuussa!Ensimmäistä kertaa lähes 50-vuotisella urallaan, legendaariset kitaristi-ikonit Joe Satriani ja Steve Vai, nähdään samassa yhtyeessä. SatchVai Band starttaa kesäkiertueelle vuonna 2025. Yhtye esiintyy Helsingin Kulttuuritalolla 29. kesäkuuta ja Tampere-talossa 30. kesäkuuta. Lipunmyynti keikoille alkaa Lippu.fi:ssä perjantaina 13. joulukuuta klo 10.00.Satrianin ja Vain omat yhtyeet yhdistivät voimansa ja tekivät ensimmäisen yhteisen kiertueen viime keväänä Yhdysvalloissa sekä ensimmäisen musiikillisen yhteistyön maaliskuussa 2024. The Sea of Emotion, Pt. 1 esitteli legendaaristen kitaristien synergiaa, kun he vuorottelivat soolo-osuuksia lähes kuuden minuutin teoksen ajan. Heidän toinen yhteistyö julkaistaan ennen tulevaa Euroopan kiertuetta.Joe Starianin ja Steve Vain musiikilliset urat ovat kietoutuneet yhteen heidän varhaisista ajoistaan lähtien. Satriani toimi Vain kitaransoiton opettajana heidän teinivuosinaan New Yorkissa. Heidän yhteys on kehittynyt vuosien varrella, ja kaksikko on ollut jopa samoilla levy-yhtiöillä. Yhdessä kolmannen kitaristin kanssa he ovat tehneet usein keikkoja Yhdysvalloissa ja sen ulkopuolella.”Odotan innolla, että pääsen taas jakamaan lavan Steven kanssa”, Satriani sanoo. ”Aina, kun soitamme yhdessä, palaan takaisin teiniaikaamme. Söimme ja hengitimme musiikkia joka sekunti. Työnsimme, haastoimme ja autoimme toisiamme olemaan parhaita mahdollisia alallamme. En usko, että olemme koskaan tainneet pysähtyä!"Vai lisää: ”Kiertue Joen kanssa on aina ilo ja kunnia. Hän on suosikkikitaristini, jonka kanssa jammailen. Nyt meillä on taas mahdollisuus viedä se lavalle. Koen, että olemme molemmat huipulla, ja show tulee olemaan massiivinen juhla maailman tyylikkäimmälle instrumentille, sähkökitaralle!”SatchVai BandFeaturing Joe Satriani and Steve Vai29.06.2025 Kulttuuritalo, Sturenkatu 4, Helsinki30.06.2025 Tampere-talo, Yliopistonkatu 55, TampereLiput:Helsinki: alkaen (sis. palvelumaksut) 78,90e / kplTampere: alkaen (sis. palvelumaksut) 79,90e / kplLisätiedot:Promoottori:Helsinki: All Things LiveTampere: Tampere-talo (yhteistyössä All Things Live)**************Joe SatrianiYli kolmen vuosikymmenen ajan kitaravirtuoosi Satriani on kiertänyt ympäri maailmaa ja soittanut loppuunmyydyille katsomoille. Hänen studio- ja livelevyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa kappaletta, ja sooloalbumeista kaksi on saavuttanut platinaa ja neljä kultaa, sekä vastaanottaneet 15 Grammy-ehdokkuutta. Joe Satriani lanseerasi vuotuisen "G4 Experience" -tapahtuman vuonna 2014 tuoden aloittelevat kitaristit yhteen työpajoihin, mentorisessioihin ja live-esityksiin, tarjoten ainutlaatuisen oppimisalustan. Vuonna 2021 Joe esitteli Crystal Planet -sarjakuvasarjan, viisiosaisen teoksen, joka kietoo yhteen musiikin ja taiteen osa-alueet. ZZ Satrianin ohjaama kiertuedokumentti Beyond the Supernova, on tällä hetkellä suoratoistopalveluissa.Satrianin sivuprojekti Chickenfoot, jossa on mukana entinen Van Halenin keulahahmo Sammy Hagar, entinen basisti Michael Anthony ja Red Hot Chili Peppersin rumpali Chad Smith, myi debyyttialbumillaan kultaa ja heidän toinen studioalbumi debytoi sijalla 9.Satriani julkaisi 19. studioalbuminsa The Elephants of Mars huhtikuussa 2022. Vuonna 2024 Joe Satriani teki G3 Reunion -kiertueen alkuperäisellä voimakokoonpanolla: Satriani, Eric Johnson ja Steve Vai. Tätä seurasi Satch/Vai-duo-kiertue, jossa he julkistivat uuden musiikillisen yhteistyönsä. Vuoden päätteeksi Satriani yhdisti voimansa Sammy Hagarin, Michael Anthonyn ja Jason Bonhamin kanssa Best of All Worlds -kiertueelle, joka myytiin loppuun. satriani.comSteve VaiSteve Vai on virtuoosikitaristi, säveltäjä ja tuottaja, jota monet pitävät yhtenä kaikkien aikojen parhammista kitaristeista. Yli 45 vuoden aikana Vai on myynyt yli 15 miljoonaa levyä, saanut kolme Grammy-palkintoa ja levyttänyt musiikkilegendojen kuten Frank Zappan, David Lee Rothin, Whitesnaken ja monien muiden kanssa. Vai on myös kiertänyt laajasti maailmaa ja levyttänyt liveprojekteja. Vai on kirjoittanut Vaideology: Basic Music Theory for Guitar Players -musiikkiteoriakirjan, joka on suunniteltu auttamaan sekä aloittelijoita että kokeneita kitaristeja. Viime aikoina Vai on kiertänyt ympäri maailmaa viimeisimmän studioalbuminsa Inviolaten tiimoilta esiintyen 51 eri maassa. Tällä kiertueella hän vieraili joissain paikoissa ensimmäistä kertaa. Vai nähtiin muun muassa Ho Chi Minh Cityssä (Vietnam), Kaohsiungissa (Taiwan), Zallakissa (Bahrain), Bangaloressa ja Kolkatassa (Intia) sekä kuudella uudella alueella Kiinassa (Foshan, Xi'an, Chengdu, Chongqing, Nanjing ja Hefei). vai.com
FI
76 views
Buy Ticket
Read More

New Worlds: Bill Murray, Jan Vogler & Friends
To 3.7.2025 klo 19New Worlds: Bill Murray, Jan Vogler & FriendsVanessa Perez & Mira WangIso sali, Tampere-taloLiput 79,90/69,90/59,90/49,90 €Eläkeläiset, opiskelijat, lapset (16-v. asti), työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 76,40/66,40/56,40/46,40 €Esiintyjät:Bill Murray, lausunta ja lauluJan Vogler, selloVanessa Perez, pianoMira Wang, viuluEsitys kestää n. 1 tunti 45 minuuttia. Ei väliaikaa.Esityskieli on englanti. Esitystä suositellaan yli 14-vuotiaille katsojille.Huomioithan, että esityksessä luetaan osia klassikkokirjoista, joiden teksti saattaa sisältää nykyajalle vanhentuneita ja halventavia sanoja tai ilmaisuja.Vietä unohtumaton ilta näyttelijä Bill Murrayn ja huippumuusikoiden seurassa!“A show no one else could have done” – Chicago Tribune“A truly enchanting evening” – BillboardNäyttelijä ja koomikko Bill Murray (s. 1950) on yksi Yhdysvaltojen arvostetuimmista ja kiinnostavimmista taiteilijoista. Murray nousi kuuluisuuteen Saturday Night Live -ohjelmassa vuosina 1977–1980 ja vakiinnutti asemansa valkokankaalla menestyselokuvissa, kuten Ghostbusters (1984), Groundhog Day (1993) ja Lost in Translation (2003), josta hän sai Oscar-ehdokkuuden.Murray tunnetaan omaleimaisesta, kuivasta huumoristaan sekä kyvystään yhdistää komediaa ja draamaa. Nyt konkarinäyttelijä esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa tuoden Tampere-taloon yhdessä sellisti Jan Voglerin kanssa huippuarvioita keränneen New Worlds -esityksen. Murrayn ja Voglerin lisäksi lavalla esiintyvät viulisti Mira Wang ja pianisti Vanessa Perez. Kunnianhimoista taideprojektia on esitetty yli 60 kaupungissa ympäri maailman.Kaikki alkoi vuonna 2013, kun Murray tapasi Atlantin ylittävällä lennolla kansainvälisesti arvostetun saksalaissellisti Jan Voglerin. Vuonna 2016 taiteilijoiden ystävyydestä syntyi New Worlds -projekti, jossa yhdistyvät Murrayn ja Voglerin yhteinen kiinnostus lauluun, runouteen, kirjallisuuteen ja musiikkiin. Ateenan Akropolis-kukkulalla kuvattu esityksen taltiointi sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla vuonna 2021, ja seuraavana vuonna se julkaistiin maailmanlaajuisesti elokuvateattereissa nimellä New Worlds: Cradle of Civilization.Vanha kohtaa uudenNew Worlds yhdistää klassisia ja uudempia musiikin ja kirjallisuuden teoksia, nostaa esiin amerikkalaisen kirjallisuuden ja musiikin ydinarvoja sekä kertoo taiteilijoiden rakentamista silloista Amerikan ja Euroopan välillä. Kulttuurialaa muovanneet vaikuttajat, kuten Mark Twain, Walt Whitman, Leonard Bernstein ja George Gershwin saavat osansa Murrayn ja muusikoiden luovissa käsissä.Murray on vangitseva esiintyjä, joka liikkuu sulavasti vakavuuden ja huumorin välillä. Franz Schubertin ja Maurice Ravelin sävellysten lomassa näyttelijä lukee kirjallisia otteita James Fenimore Cooperilta ja Ernest Hemingwaylta sekä esittää lauluja Stephen Fosterista Stephen Sondheimiin ja Tom Waitsista Bruce Hornsbyyn. Chicago Tribune -lehti on kuvaillut New Worlds -teosta "esitykseksi, jota kukaan muu ei olisi voinut tehdä", ja The New York Timesin mukaan Murray "sukeltaa yhä syvemmälle yllätysten maaperälle".Tampere-talolle on ilo ja kunnia lisätä kesän ohjelmistoon tällainen erityislaatuinen ja kansainvälisesti mielenkiintoinen avaus. Bill Murray on ilmiömäinen veteraaninäyttelijä, jolla on paljon fanikuntaa myös Suomessa. Hollywood-tähden rakkaus klassiseen musiikkiin on tuore, ja hänen sanataiteensa rajaton. Luvassa on unohtumaton ilta legendan ja huippumuusikoiden seurassa sekä kirjallisuuden klassikoiden ja musiikin kiehtova kohtaaminen”, Tampere-talon tuottaja Antti Oksa kertoo.Tiesitkö, että tässä esityksessä voit nauttia virvokkeita katsomossa!Esityksessä on K18-alue Ison salin aitioissa A ja B. Aitioon lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon joko ennen esitystä tai väliajalla ostamansa juoman. Huomioithan, että anniskelukatsomon 18 vuoden ikäraja on ehdoton, joten alaikäiset eivät pääse katsomoon.Muutokset mahdollisia.Tuotanto: Tampere-talo
FI
26 views
Buy Ticket
Read More

Elements of Freestyle
La 2.8.2025 klo 18Tampereen Teatterikesä: Elements of Freestyle (NL) Iso sali, Tampere-talo Liput 67 €Eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 57 €Alle 17-vuotiaat ja opiskelijat 42 €Breakdancea, rullaluistelua, rullalautailua, freestyle-koripalloa, BMX-pyöräilyä ja vapaajuoksua – tässä huikeassa spektaakkelissa sulautuvat yhteen urbaani urheilu ja taide! Tampere-talon Ison salin valtaa joukko omien lajiensa huippuosaajia, joiden yhteispeli tekee esityksestä saumatonta, elävää runoutta. Esitys vetoaa koko perheeseen!Hollantilaisen ISH Dance Collectiven valloittava ja adrenaliinin täyteinen Elements of Freestyle saa katsojan pidättämään hengitystään. Taidokas esitys on täynnä näyttäviä temppuja, painovoimaa uhmaavaa hurjapäisyyttä ja läsnäolon herkkyyttä. Se kuvaa niitä kriittisiä sekunteja, joiden ansiosta haastava temppu onnistuu: täydellistä taitoa, täydellistä keskittymistä hetkeen ja täydellistä vapauden tunnetta.2000-luvun menestyneimpiin hollantilaisiin tanssiryhmiin kuuluva ISH Dance Collective vierailee Suomessa nyt ensi kertaa. Koreografi ja ohjaaja Marco Gerris työryhmineen lupaa, ettei katsoja tule uskomaan silmiään.”Valmistaudu siihen, ettet enää koskaan katso polkupyörääsi tai rullaluistimiasi samoin kuin ennen!” – The Reviews Hub, 2022 Esityksen kesto on n. 1 tunti. Ei väliaikaa. Kuva: Alex Brenner Muutokset mahdollisia. Tuotanto: Tampere-talo ja Tampereen TeatterikesäELEMENTS OF FREESTYLEBreakdancing, inline skating, skateboarding, freestyle basketball, BMX riding and freerunning! A spectacular mashup of urban sports and art!Elements of Freestyle by the ISH Dance Collective is a thrilling, family-friendly adrenaline explosion that keeps you on your toes from start to finish. Filled with awe-inspiring stunts, gravity-defying daredevilry and exquisitely delicate moments, it’s about the critical seconds that make a complicated trick successful – the perfect skill, the perfect focus, the perfect freedom.The ISH Dance Collective is one of the Netherlands’ frontline dance companies of the past two decades. Taking over the Tampere Hall Main Auditorium with a display of seamless harmony, excellence and poetry in motion, the team helmed by choreographer-director Marco Gerris guarantees their first visit to Finland will be both unbelievable and unforgettable.”Prepare to never look at your bike or skates the same way again!” The Reviews Hub 2022Co-produced by the Tampere Hall.
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Auri - A Trail Of Candles & Beginnings
Auri - A Trail Of Candles & BeginningsTaianomaisia tunnelmia musiikillaan maalaileva Auri on Johanna Kurkelan, Tuomas Holopaisen ja Troy Donockleyn yhtye, jonka he visioivat yhdessä jo vuonna 2011.Auri syntyi tarpeesta löytää tekijöilleen luova kanava, joka on vapaa heidän päätoimisten yhtyeiden ja niiden yleisöjen odotusten kahleista.Debyyttialbuminsa Auri pääsi esittelemään maailmalle vasta vuonna 2018, ja seuraaja "Auri II - Those We Don't Speak Of" puolestaan vuonna 2021.Kolmannen albuminsa myötä Auri nousee ensi kertaa konserttilavoille elokuussa 2025. Viimein yhtye pääsee jakamaan visionsa suoraan yleisönsä kanssa.Celtic folkista ja elokuvallisesta popista ammentava, mutta mihinkään tiettyyn genreen vaikeasti lokeroitava AURI on musiikkia, jota on vaikea selittää sanoin.Tule viipymään siis hetki unimaailman seikkailujen parissa, jolloin arkisetkin asiat voivat hetkeksi muuttua toismaailmallisiksi ihmeiksi.Konserteissa Aurin vahvistuksena esiintyvät Kai Hahto, Johanna Iivanainen ja Mikko Iivanainen.Meet & Greet -lippuun kuuluva tapaaminen klo 17. (Pidätetään oikeudet muutoksiin)
FI
220 views
Buy Ticket
Read More

Marcus & Martinus
Pe 22.8.2025 klo 19Marcus & Martinus (NOR)Iso sali, Tampere-taloLiput 74,90/69,90/64,90/59,90 €Aikataulu:Ovet avataan klo 18.30Konsertti alkaa klo 19Konsertti kestää n. 1 h 15 min. Ei väliaikaa.Pohjoismaiden suurin popduo Marcus & Martinus valloittaa Tampere-talonNorjan Troforsista kotoisin olevat Marcus ja Martinus Gunnarsen ovat ilmiö. Vasta parikymppiset identtiset kaksoset ovat nauttineet valtaisaa kansainvälistä suosiota jo yli kymmenen vuotta ja vakiinnuttaneet asemansa menestyvinä artisteina suuressa osassa Eurooppaa. Pohjoismaiden suurimman popduon tuoreimpiin menestyksiin lukeutuu sijoittuminen yhdeksännelle sijalle vuoden 2024 Euroviisuissa kappaleellaan ”Unforgettable”.Vuoden 2012 Melodi Grand Prix Junior -laulukilpailun voiton myötä pinnalle noussut kaksikko on tunnettu tarttuvista rytmeistään sekä valovoimaisesta ja energisestä esiintymisestään. Popduon vuonna 2015 julkaistu ”Elektrisk” on Norjan kaikkien aikojen striimatuin kappale, ja heidän tekemisiään seuraa TikTokissa yli viisi miljoonaa fania.Uransa aikana Marcus & Martinus ovat myyneet Tukholman Globen-areenan loppuun kahdesti minuuteissa, toimineet lämmittelijöinä Jason Derulolle sekä esiintyneet arvostetussa Nobel-palkintogaalassa. Marcus & Martinus ovat konsertoineet ahkerasti myös Suomessa. Kaksikko esiintyi loppuunmyydylle Helsinki-areenalle vuosina 2017 ja 2018, Kaisaniemen puistossa kesällä 2018 sekä Töölön jalkapallostadionilla kesällä 2019.Muutokset mahdollisia.Tuotanto: Tampere-talo, yhteistyössä United Stage
FI
82 views
Buy Ticket
Read More

Nightwish Yesterwynde Orchestral
To 28.8.2025 klo 19 (maailmanensi-ilta) Pe 29.8.2025 klo 19 La 30.8.2025 klo 16 (lisäkonsertti) Nightwish Yesterwynde Orchestral – Tampere Filharmonia Iso sali, Tampere-talo Liput: Perusliput 69,90/64,90/59,90 € Eläkeläisten, lasten (alle 16-vuotiaat), opiskelijoiden ja työttömien liput 67,40/62,40/57,40 € Esiintyjät: Tampere Filharmonia, Tampereen Oopperan kuoro ja lapsikuoro N.N., kapellimestari Eero Lehtimäki Konsertin kesto on n. 1 tunti. Ei väliaikaa. Huomioithan, että kyseessä on Yesterwynde-albumin orkesteriversio, ja esiintyjinä ei nähdä Nightwish-yhtyeen jäseniä. Tuotanto: Tampere Filharmonia, Tampere-talo ja All Things Live, yhteistyössä Radio City Nightwish-yhtyeen uutuuslevy Yesterwynde saa sinfonisen maailmanensi-iltansa Tampere-talossa Tampere Filharmonian esittämänä Suomalaisen metallimusiikin ikonin Nightwishin syksyllä julkaistu ja huippuarvioita kerännyt Yesterwynde-levy esitetään ensimmäistä kertaa sinfonisena spektaakkelina. Tuomas Holopaisen säveltämä Yesterwynde Orchestral -teos saa maailmanensi-iltansa Tampere-talossa elokuussa 2025. Teoksen tulkitsevat kolmessa konsertissa Tampere Filharmonia, Tampereen Oopperan kuoro sekä lapsikuoro. Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti menestynein metalliyhtye Nightwish julkaisi syyskuussa 2024 kymmenennen studioalbuminsa, joka kantaa nimeä Yesterwynde. Loistavan vastaanoton kriitikoilta ja faneilta saanut levy esitetään nyt ensimmäistä kertaa orkesteriversiona liveyleisölle. Yesterwynde Orchestral -teos saa maailmanensi-iltansa torstaina 28. elokuuta 2025 Tampere-talossa. Nightwish-yhtyeen perustajan ja johtohahmon Tuomas Holopaisen säveltämän sinfonisen spektaakkelin tulkitsevat Ison salin lavalla Tampere Filharmonian 97 muusikon sinfoniaorkesteri, Tampereen Oopperan 80-henkinen kuoro sekä teosta varten koottava lapsikuoro. Kapellimestarina toimii Eero Lehtimäki, joka liikkuu kapellimestarina suvereenisti ydinalueeltaan klassisesta orkesterimusiikista myös eri genrejä yhdistäviin uusiin musiikillisiin avauksiin. Tampereen Oopperan kuoroa valmentaa kuorokapellimestari Heikki Liimola. ”Yesterwynde-teoksessa yhdistyvät Nightwish-yhtyeen tuotannolle tutut eeppiset ja dramaattiset sävyt sekä sinfoniaorkesterin syvyys ja herkkyys. Teos avaa uudenlaisia maisemia sinfoniseen metallimusiikkiin ja tuo esiin säveltäjä Tuomas Holopaisen vision moniulotteisuuden. Tampere Filharmonialla on ilo kantaesittää teos orkesterin 95-vuotisjuhlavuoden syyskauden alussa”, Tampere Filharmonian intendentti Eija Oravuo kertoo. Yesterwynde vie kuulijan läpi ajan ja tilan Kiteeltä kotoisin oleva Tuomas Holopainen asui lapsuudessaan vuoden Tampereella. Holopainen tunnetaan Suomessa ja maailmalla monipuolisena muusikkona, säveltäjänä, sanoittajana ja tuottajana. Elokuvalliset mittasuhteet saava Yesterwynde maalaa laajoja äänimaisemia. Holopaisen nimeämiä musiikillisia esikuvia ovatkin tutut elokuvamusiikin säveltäjät Vangelis ja Hans Zimmer. Teos vie kuulijaa rauhallisista, melankolisista hetkistä räjähtäviin, monumentaalisiin kliimakseihin. Kuoron ihmisäänet antavat kappaleille mystisen ja lähes hengellisen tunnelman. Holopainen kertoo levyn käsittelevän humanismia ja korostaa sen sävyn olevan optimistinen. Kantavia teemoja ovat aika ja historia sekä ihmisten liittyminen yhteen ja selviäminen huonoista hetkistä huolimatta. "Yesterwynde on matka muistojen, unelmien ja kaipauksen maisemiin. Teos on täynnä tarinoita ajasta, joka tuntuu olevan kadoksissa mutta samalla alati läsnä. Tämä levy on henkilökohtaisin ja monisyisin työni tähän asti, ja olen kiitollinen siitä, että se saa näin erityisen maailmanensi-illan Tampere Filharmonian ja ison kuoron esittämänä. Studiossa asioita voi hioa vaikka maailman tappiin asti, mutta live on aina live”, Holopainen sanoo. Nightwishin historian suurin albumi Yesterwynde-albumin valmistuminen vei Tuomas Holopaiselta kolme vuotta, ja säveltäjä on kuvaillut prosessia lähes pakkomielteeksi. Yesterwynde onkin Nightwishin tähänastisen historian suurin albumi. Bändin esittämien kappaleiden lisäksi levyllä kuullaan raidoista orkesteriversiot, jotka on äänitetty Lontoon kuuluisalla Abbey Road -studiolla paikallisten muusikoiden ja laulajien kanssa. Orkestraatiot levylle on tehnyt englantilainen kapellimestari, orkestroija ja säveltäjä James Shearman, joka tunnetaan erityisesti panoksestaan elokuvamusiikin saralla. ”Nightwish on yksi maailman tunnetuimmista ja menestyneimmistä metallibändeistä. Keikkatauolla oleva yhtye on ilmoittanut, ettei se aio tehdä kiertuetta Yesterwynde-levyn ympärille. Tampereen sinfoniset orkesterikonsertit ovat siis ainoa mahdollisuus kuulla bändin musiikkia livenä lähivuosina. Lippuja konsertteihin on rajoitetusti. Odotamme Tampereelle bändin faneja ulkomaita myöden”, konsertin promoottori Marko Salo Tampere-talosta arvioi. Yesterwynde-levystä kirjoitettua ”Nightwishin Yesterwynde tarjoaa sellaista mahtipontista maksimalismia, joka saa useimmat Hollywoodin menestyselokuvien soundtrackit kalpenemaan rinnalla. - - - Jopa Nightwishin mittapuulla albumi on äänimaailmaltaan valtava.” – Dave Everley, Louder “Universumi on ääretön, ja siltä vaikuttaa myös yhtyeen johtohahmon Tuomas Holopaisen luova mieli. --- Tuomaksen keskeinen viesti on, että olemassaolomme on uskomattoman epätodennäköinen ihme, jota kannattaa juhlia.” – Steve Beebee, Kerrang! ”Kun Suomen kansainvälisesti menestynein bändi julkaisee levyn neljä vuotta edeltäjästään, kyseessä on luonnollisesti tapaus. Ja koska tämä bändi on Nightwish, levy on tapaus itsessään: odotetun eeppinen, ison budjetin seikkailuelokuvan vääjäämättömyydellä pauhaava möhkäle.” – Heikki Romppainen, Helsingin Sanomat
FI
66 views

72 views

50 views
Buy Ticket
Read More

THE MUSIC OF HANS ZIMMER
The Music of Hans Zimmer -konsertit yli kymmeneen suomalaiskaupunkiinKansainvälinen nuorten ammattimuusikoiden La Chapelle Sauvage -orkesteri saapuu syyskuussa Suomeen The Music of Hans Zimmer -konserttinsa kanssa. Joensuussa, Mikkelissä, Porissa, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Hyvinkäällä, Tampereella, Ylivieskassa, Lahdessa, Turussa ja Helsingissä kuultavissa konserteissa kuullaan hieno valikoima kuuluisan säveltäjän rakastetuimpia kappaleita. Karel De Wilden johtaman orkesterin solistina laulaa lahjakas belgialainen sopraano Louise Kuyvenhoven. Suomessa syyskuussa järjestettävissä The Music of Hans Zimmer –konserteissa kuullaan filmimusiikin rakastetuimpia klassikoita Suomessa ensimmäistä kertaa vierailevan belgialaisen La Chapelle Sauvage -orkesterin esittämänä. Nuorista ammattimuusikoista koostuvaa orkesteria johtaa sen perustaja Karel De Wilde ja konsertin solistina laulaa sopraano Louise Kuyvenhoven, joka on poikkeuksellisen lahjakkaana muusikkona valittu osaksi maailman arvostetuimpiin musiikkiakatemioihin lukeutuvan Queen Elisabeth Music Chapelin erityiseen koulutusohjelmaan. Belgian kansallisoopperassakin esiintynyt Louise on myös ranskalaisen Lyon Opéra Studion jäsen.Konsertin kappalevalikoima rakentuu lukemattomia palkintoja Oscarista kahteen Golden Globeen ja neljään Grammyyn voittaneen Hans Zimmerin sävellyksistä. Konsertissa kuullaan kappaleita mm. elokuvista Da Vinci –koodi (The Da Vinci Code), Gladiaattori (Gladiator), Inception, Interstellar, Kung Fu Panda, Leijonakuningas (The Lion King), Pirates of the Caribbean -sarja ja Sherlock Holmes.Konsertit järjestetään intiimeissä saleissa, joissa musiikillista elämystä tukee videoscreeneiltä näytettävät pätkät elokuvista sekä valokuvat elokuvien aikakaudelta.THE MUSIC OF HANS ZIMMERLa Chapelle Sauvage (BE)Kapellimestarinan Karel De Wilde ja solistinaan Louise KuyvenhovenKe 10.9.2025 Joensuu, Carelia-saliTo 11.9.2025 Mikkeli, MikaeliPe 12.9.2025 Pori, PromenadisaliLa 13.9.2025 Oulu, Madetojan saliSu 14.9.2025 Kuopio, MusiikkikeskusMa 15.9.2025 Jyväskylä, PaviljonkiTi 16.9.2025 Hyvinkääsali*Ke 17.9.2025 Tampere-talo, iso saliLa 20.9.2025 Turku, konserttitaloSu 21.9.2025 Helsinki, Finlandia-taloKonsertin kesto 2 x 45 minKonsertit alkavat klo 19.00Liput:Lippujen hinnat alkaen 59,90 €Järjestäjä: Gramopop Oy, paitsi *Hyvinkään-konsertin järjestää Hyvinkääsaliwww.lachapellesauvage.be
FI
63 views

53 views

57 views

62 views

54 views
Buy Ticket
Read More

Metallica S&M Tribute Show w/ Orchestra
METALLICA S&M TRIBUTE SHOW orkesterin säestyksellä – ensimmäistä kertaa Suomessa!Jos olet todellinen METALLICA-fani ja rakastat rockia – tätä et voi jättää väliin!Ainutlaatuinen show, jossa huipputason rock-yhtye Orion (Saksa) sekä orkesteri herättävät henkiin METALLICAn legendaarisen live-albumin “S&M” – alkuperäistä kunnioittaen. Tämä ikoninen tupla-albumi, joka äänitettiin San Franciscon sinfoniaorkesterin kanssa, julkaistiin jo vuonna 1999 – mutta sen taika elää vahvana yhä tänäkin päivänä!Ehkä juuri siksi ‘METALLICA orkesterin säestyksellä’ -tribuuttishow on valloittanut yleisöt ympäri maailmaa. Henkeäsalpaava show, järisyttävä äänimaailma ja klassisten sekä rock-muusikoiden mestarillinen yhteissoitto takaavat unohtumattoman elämyksen – tämä konsertti on koettava itse!11.09.2025 – Seinäjoki12.09.2025 – Oulu13.09.2025 – Jyväskylä14.09.2025 – Helsinki15.09.2025 – TampereLukemattomat ylistävät palautteet ja innostuneet arvostelut ovat jo täyttäneet median. Tämä ainutlaatuinen spektaakkeli jättää yleisöön unohtumattoman vaikutuksen – tässä muutamia kommentteja:“Mieletöntä. Upeaa. Lumoavaa. Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä konserttia ja sitä tunnetta, jonka se herätti. Se, mitä muusikot tekivät lavalla, oli täysin ainutlaatuista!”“Vavahduttava soitto ja sykähdyttävä laulu veivät täysin toiseen maailmaan – maailmaan, jossa olin vain minä ja musiikki. Hetkeen ei mahtunut mitään muuta, ja sydämeni löi sen tahdissa. Halusin huutaa ja itkeä yhtä aikaa.”“Uskomaton kontrasti vangitsee katsojan. Haluaisin päästä orkesterimuusikoiden pään sisälle – miten tämä on mahdollista?!”“Jos sanon, että tämä oli mahtavaa – se ei edes riitä kuvaamaan sitä!”METALLICA S&M TRIBUTE SHOW orkesterin säestyksellä täyttää konserttisalit ympäri maailmaa ja on saanut loistavia arvosteluja niin kriitikoilta, musiikkitoimittajilta kuin vannoutuneilta rock-faneilta.AINUTLAATUINEN SHOW, JOKA ON KOETTAVA ITSE!Klassinen ja moderni yhdistyvät, luoden lumoavan, mystisen kokonaisuuden, joka tempaa yleisön mukaansa.“Raskas metallimusiikki orkesterin käsittelyssä – se on jotakin täysin ainutlaatuista. Orkesteri tuo metalliin ylevyyttä, ja metalli antaa orkesterille voimaa. Kulttuurien vuoropuhelu synnyttää aina jotain uutta – ja samalla se järisyttää koko tajuntaa.”Tämä fanin kommentti kuvaa täydellisesti tätä uskomatonta show’ta, joka täytyy kokea itse!Konsertin kesto on noin 1 h 50 min
FI
0 views
Buy Ticket
Read More

THE MUSIC OF HANS ZIMMER
The Music of Hans Zimmer -konsertit yli kymmeneen suomalaiskaupunkiinKansainvälinen nuorten ammattimuusikoiden La Chapelle Sauvage -orkesteri saapuu syyskuussa Suomeen The Music of Hans Zimmer -konserttinsa kanssa. Joensuussa, Mikkelissä, Porissa, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Hyvinkäällä, Tampereella, Ylivieskassa, Lahdessa, Turussa ja Helsingissä kuultavissa konserteissa kuullaan hieno valikoima kuuluisan säveltäjän rakastetuimpia kappaleita. Karel De Wilden johtaman orkesterin solistina laulaa lahjakas belgialainen sopraano Louise Kuyvenhoven. Suomessa syyskuussa järjestettävissä The Music of Hans Zimmer –konserteissa kuullaan filmimusiikin rakastetuimpia klassikoita Suomessa ensimmäistä kertaa vierailevan belgialaisen La Chapelle Sauvage -orkesterin esittämänä. Nuorista ammattimuusikoista koostuvaa orkesteria johtaa sen perustaja Karel De Wilde ja konsertin solistina laulaa sopraano Louise Kuyvenhoven, joka on poikkeuksellisen lahjakkaana muusikkona valittu osaksi maailman arvostetuimpiin musiikkiakatemioihin lukeutuvan Queen Elisabeth Music Chapelin erityiseen koulutusohjelmaan. Belgian kansallisoopperassakin esiintynyt Louise on myös ranskalaisen Lyon Opéra Studion jäsen.Konsertin kappalevalikoima rakentuu lukemattomia palkintoja Oscarista kahteen Golden Globeen ja neljään Grammyyn voittaneen Hans Zimmerin sävellyksistä. Konsertissa kuullaan kappaleita mm. elokuvista Da Vinci –koodi (The Da Vinci Code), Gladiaattori (Gladiator), Inception, Interstellar, Kung Fu Panda, Leijonakuningas (The Lion King), Pirates of the Caribbean -sarja ja Sherlock Holmes.Konsertit järjestetään intiimeissä saleissa, joissa musiikillista elämystä tukee videoscreeneiltä näytettävät pätkät elokuvista sekä valokuvat elokuvien aikakaudelta.THE MUSIC OF HANS ZIMMERLa Chapelle Sauvage (BE)Kapellimestarinan Karel De Wilde ja solistinaan Louise KuyvenhovenKe 10.9.2025 Joensuu, Carelia-saliTo 11.9.2025 Mikkeli, MikaeliPe 12.9.2025 Pori, PromenadisaliLa 13.9.2025 Oulu, Madetojan saliSu 14.9.2025 Kuopio, MusiikkikeskusMa 15.9.2025 Jyväskylä, PaviljonkiTi 16.9.2025 Hyvinkääsali*Ke 17.9.2025 Tampere-talo, iso saliLa 20.9.2025 Turku, konserttitaloSu 21.9.2025 Helsinki, Finlandia-taloKonsertin kesto 2 x 45 minKonsertit alkavat klo 19.00Liput:Lippujen hinnat alkaen 59,90 €Järjestäjä: Gramopop Oy, paitsi *Hyvinkään-konsertin järjestää Hyvinkääsaliwww.lachapellesauvage.be
FI
51 views

121 views

52 views
Buy Ticket
Read More

VVO: Kaj Chydeniuksen lauluja - Jos rakastat
La 20.9. klo 19 Iso saliVVO: Kaj Chydeniuksen lauluja – Jos rakastat79,90/69,90/59,90 €, eläkeläiset, opiskelijat ja työttömät 76,40/66,40/56,40 €Kaj Chydeniuksen ikonisia sävellyksiä seitsemän vuosikymmenen ajalta Jussi Chydeniuksen, Oona Airolan ja Vantaan Viihdeorkesterin esittämänä.Rakastettu säveltäjä Kaj Chydenius olisi täyttänyt vuoden 2024 lokakuussa 85 vuotta. Hänen poikansa, muusikko Jussi Chydenius, suunnitteli Jos rakastat -konserttikokonaisuuden juhlistaakseen isän syntymäpäivää ja huikeaa uraa. Konsertista tuli totta, mutta se muuttui muistokonsertiksi: Kaj Chydenius menehtyi puoli vuotta ennen Oulu Sinfonian kanssa toteutettua kantaesitystä.Vantaan Viihdeorkesteri esitti loppuunmyydyn Jos rakastat -konsertin Musiikkitalossa helmikuussa 2025. Helsingin Sanomissa (HS 16.2.2025) kiitosta saaneessa konsertissa Jussi Chydenius esittää yhdessä Vantaan Viihdeorkesterin kanssa omat suosikkinsa isänsä laajasta tuotannosta: ohittamattomia, kaikille tuttuja klassikkoja sekä hienoja, vähemmän tunnettuja sävellyksiä. Vierailevana solistina toimii palkittu näyttelijä-laulaja Oona Airola.Illan aikana kuullaan kappaleita seitsemän vuosikymmenen ajalta. Kahdenkymmenen kappaleen valitseminen ikonisen säveltäjän valtavasta tuotannosta ei ollutkaan aivan yksinkertaista.”Materiaalia oli valtavasti, liki kymmenentuhannen sävellyksen verran – isä sävelsi päivittäin melkein elämänsä loppuun saakka.”, Jussi Chydenius kertoo.Klassikkokategoriaa edustavat muun muassa Sinua, sinua rakastan, Nuoruustango, Laulu kuolleesta rakastetusta ja Kalliolle kukkulalle. Vähemmän tuttuja ovat Aulikki Oksasen runoon tehty, yksinkertaisen kaunis Syleily sekä Joakim Grothin runosta suomennettu, dramaattisempi ja teatraalisempi Rakkaus rakkaus.Sovitukset ovat Yrjö Hjeltin, Sampo Kasurisen, Risto Kupiaisen, Jarkko Riihimäen ja Jussi Chydeniuksen käsialaa.”Sovitukset kunnioittavat alkuperäisten sävellysten ydintä, mutta tuovat niihin paljon syvyyttä. On ollut mielenkiintoista nähdä, mitä kaikkia sävyjä isän kappaleista voikaan saada irti”, Jussi Chydenius toteaa.Konsertin johtaa Tomas Djupsjöbacka.Tapahtuman kesto n. 2 tuntia, sisältäen väliajan.Tapahtumamuutokset mahdollisia.Tuotanto Vantaan Viihdeorkesteri ja Tampere-taloTiesitkö, että tässä esityksessä voit nauttia virvokkeita katsomossa!Esityksessä on K-18-alue Ison salin aitioissa A ja B. Aitioon lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon joko ennen esitystä tai väliajalla ostamansa juoman. Huomioithan, että anniskelukatsomon 18 vuoden ikäraja on ehdoton, joten alaikäiset eivät pääse katsomoon.
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

THE MUSIC OF HANS ZIMMER
The Music of Hans Zimmer -konsertit yli kymmeneen suomalaiskaupunkiinKansainvälinen nuorten ammattimuusikoiden La Chapelle Sauvage -orkesteri saapuu syyskuussa Suomeen The Music of Hans Zimmer -konserttinsa kanssa. Joensuussa, Mikkelissä, Porissa, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Hyvinkäällä, Tampereella, Ylivieskassa, Lahdessa, Turussa ja Helsingissä kuultavissa konserteissa kuullaan hieno valikoima kuuluisan säveltäjän rakastetuimpia kappaleita. Karel De Wilden johtaman orkesterin solistina laulaa lahjakas belgialainen sopraano Louise Kuyvenhoven. Suomessa syyskuussa järjestettävissä The Music of Hans Zimmer –konserteissa kuullaan filmimusiikin rakastetuimpia klassikoita Suomessa ensimmäistä kertaa vierailevan belgialaisen La Chapelle Sauvage -orkesterin esittämänä. Nuorista ammattimuusikoista koostuvaa orkesteria johtaa sen perustaja Karel De Wilde ja konsertin solistina laulaa sopraano Louise Kuyvenhoven, joka on poikkeuksellisen lahjakkaana muusikkona valittu osaksi maailman arvostetuimpiin musiikkiakatemioihin lukeutuvan Queen Elisabeth Music Chapelin erityiseen koulutusohjelmaan. Belgian kansallisoopperassakin esiintynyt Louise on myös ranskalaisen Lyon Opéra Studion jäsen.Konsertin kappalevalikoima rakentuu lukemattomia palkintoja Oscarista kahteen Golden Globeen ja neljään Grammyyn voittaneen Hans Zimmerin sävellyksistä. Konsertissa kuullaan kappaleita mm. elokuvista Da Vinci –koodi (The Da Vinci Code), Gladiaattori (Gladiator), Inception, Interstellar, Kung Fu Panda, Leijonakuningas (The Lion King), Pirates of the Caribbean -sarja ja Sherlock Holmes.Konsertit järjestetään intiimeissä saleissa, joissa musiikillista elämystä tukee videoscreeneiltä näytettävät pätkät elokuvista sekä valokuvat elokuvien aikakaudelta.THE MUSIC OF HANS ZIMMERLa Chapelle Sauvage (BE)Kapellimestarinan Karel De Wilde ja solistinaan Louise KuyvenhovenKe 10.9.2025 Joensuu, Carelia-saliTo 11.9.2025 Mikkeli, MikaeliPe 12.9.2025 Pori, PromenadisaliLa 13.9.2025 Oulu, Madetojan saliSu 14.9.2025 Kuopio, MusiikkikeskusMa 15.9.2025 Jyväskylä, PaviljonkiTi 16.9.2025 Hyvinkääsali*Ke 17.9.2025 Tampere-talo, iso saliLa 20.9.2025 Turku, konserttitaloSu 21.9.2025 Helsinki, Finlandia-taloKonsertin kesto 2 x 45 minKonsertit alkavat klo 19.00Liput:Lippujen hinnat alkaen 59,90 €Järjestäjä: Gramopop Oy, paitsi *Hyvinkään-konsertin järjestää Hyvinkääsaliwww.lachapellesauvage.be
FI
58 views
Buy Ticket
Read More

Diandra & Tampere Big Band
Su 21.9.2025 klo 17 Iso sali, Tampere-taloDiandra & Tampere Big Band 40-vuotisjuhlakonserttiLiput 44,90/39,90/34,90 €Ovet avoinna klo 16.30Show klo 17Konsertin kesto n. 2,5 tuntia, sisältäen väliajan.Tampere Big Band goes 80’s – säpinää ja säihkettä jo 40 vuotta!Tampere Big Band perustettiin vuonna 1985 ja silloin myös maailmantähtien, kuten Madonna, Tina Turner, Donna Summer, Michael Jackson ja suomalaisten legendojen, kuten Dingo, Sielun Veljet ja Juice Leskinen, musiikki soi kaikkialla. Tero Lindbergin uusien sovitusten solistina loistaa upea Diandra. Lisäksi konsertissa kuullaan svengaavia instrumentaalinumeroita Tampere Big Bandin 40-vuotisen taipaleen varrelta.Esiintyjät:DiandraTampere Big BandKapellimestarinaan Juha UntalaVuonna 1985 perustettu Tampere Big Band on tunnettu vaihtelevasta ohjelmistostaan, joka ulottuu perinteisestä Big Band -swingistä funkiin ja moderniin rytmimusiikkiin. Orkesteri on tehnyt yhteistyötä suomalaisten huippusolistien, kuten Maria Ylipään, Johanna Förstin, Emma Salokosken, Sami Pitkämön sekä Sami Saaren kanssa. Tampere Big Band on myös kantaesittänyt useampia sille sävellettyjä teoksia. Juice Leskisen musiikkia sovitettuna Big Bandille TBB on konserteissaan esittänyt solisteinaan Mikko Alatalo ja Heikki Hela. Tampere Big Band on noussut suomalaisen jazzin kartalle kahden albumin, ja monipuolisten esitysten, kuten Svengaava Joulu -konserttisarjan myötä. Kapellimestarin ominaisuudessa Tampere Big Bandia on luotsannut vuodesta 2006 Juha Untala, joka toimii myös Tampereen Konservatorion trumpetinsoiton lehtorina, ja johtaa siellä useita erilaisia puhallinkokoonpanoja. Hän on myös meritoitunut sekä teatterimuusikkona että teatterikapellimestarina.Diandra on huikeaääninen suomalais-chileläinen laulaja. Hän on tullut yleisölle tutuksi Idols-voittonsa lisäksi myös Tähdet, tähdet ja The Voice Kids -ohjelmasta. Elämäni Biisi -ohjelmassa hän on viihdyttänyt tähtiartistina yleisöä jo kuusi tuotantokautta. TV-esiintymisten, kahden soololevyn ja joulualbumin lisäksi Diandran upeaa ääntä on kuultu myös mm. Mikael Gabrielin, Uniikin sekä Cheekin hittisingleillä. Artistiuran lisäksi Diandra on näytellyt musikaaleissa, tehnyt roolin Uusi päivä tv-sarjassa, sekä tehnyt dubbauksia lukuisiin animaatioelokuviin, kuten ''Encanto'', ''Smurffit'', ''Ice Age'' ja viimeisimpänä ''Muumiot''.Tässä konsertissa takuulla alkaa jalka vipattamaan!Konsertin kesto, sisältäen väliajan.Tapahtumamuutokset mahdollisia.Tuotanto Tampere-talo ja Tampere Big Band
FI
64 views
Buy Ticket
Read More

THE MUSIC OF HANS ZIMMER
The Music of Hans Zimmer -konsertit yli kymmeneen suomalaiskaupunkiinKansainvälinen nuorten ammattimuusikoiden La Chapelle Sauvage -orkesteri saapuu syyskuussa Suomeen The Music of Hans Zimmer -konserttinsa kanssa. Joensuussa, Mikkelissä, Porissa, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Hyvinkäällä, Tampereella, Ylivieskassa, Lahdessa, Turussa ja Helsingissä kuultavissa konserteissa kuullaan hieno valikoima kuuluisan säveltäjän rakastetuimpia kappaleita. Karel De Wilden johtaman orkesterin solistina laulaa lahjakas belgialainen sopraano Louise Kuyvenhoven. Suomessa syyskuussa järjestettävissä The Music of Hans Zimmer –konserteissa kuullaan filmimusiikin rakastetuimpia klassikoita Suomessa ensimmäistä kertaa vierailevan belgialaisen La Chapelle Sauvage -orkesterin esittämänä. Nuorista ammattimuusikoista koostuvaa orkesteria johtaa sen perustaja Karel De Wilde ja konsertin solistina laulaa sopraano Louise Kuyvenhoven, joka on poikkeuksellisen lahjakkaana muusikkona valittu osaksi maailman arvostetuimpiin musiikkiakatemioihin lukeutuvan Queen Elisabeth Music Chapelin erityiseen koulutusohjelmaan. Belgian kansallisoopperassakin esiintynyt Louise on myös ranskalaisen Lyon Opéra Studion jäsen.Konsertin kappalevalikoima rakentuu lukemattomia palkintoja Oscarista kahteen Golden Globeen ja neljään Grammyyn voittaneen Hans Zimmerin sävellyksistä. Konsertissa kuullaan kappaleita mm. elokuvista Da Vinci –koodi (The Da Vinci Code), Gladiaattori (Gladiator), Inception, Interstellar, Kung Fu Panda, Leijonakuningas (The Lion King), Pirates of the Caribbean -sarja ja Sherlock Holmes.Konsertit järjestetään intiimeissä saleissa, joissa musiikillista elämystä tukee videoscreeneiltä näytettävät pätkät elokuvista sekä valokuvat elokuvien aikakaudelta.THE MUSIC OF HANS ZIMMERLa Chapelle Sauvage (BE)Kapellimestarinan Karel De Wilde ja solistinaan Louise KuyvenhovenKe 10.9.2025 Joensuu, Carelia-saliTo 11.9.2025 Mikkeli, MikaeliPe 12.9.2025 Pori, PromenadisaliLa 13.9.2025 Oulu, Madetojan saliSu 14.9.2025 Kuopio, MusiikkikeskusMa 15.9.2025 Jyväskylä, PaviljonkiTi 16.9.2025 Hyvinkääsali*Ke 17.9.2025 Tampere-talo, iso saliLa 20.9.2025 Turku, konserttitaloSu 21.9.2025 Helsinki, Finlandia-taloKonsertin kesto 2 x 45 minKonsertit alkavat klo 19.00Liput:Lippujen hinnat alkaen 59,90 €Järjestäjä: Gramopop Oy, paitsi *Hyvinkään-konsertin järjestää Hyvinkääsaliwww.lachapellesauvage.be
FI
54 views
Buy Ticket
Read More

THE MUSIC OF HANS ZIMMER
The Music of Hans Zimmer -konsertit yli kymmeneen suomalaiskaupunkiinKansainvälinen nuorten ammattimuusikoiden La Chapelle Sauvage -orkesteri saapuu syyskuussa Suomeen The Music of Hans Zimmer -konserttinsa kanssa. Joensuussa, Mikkelissä, Porissa, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Hyvinkäällä, Tampereella, Ylivieskassa, Lahdessa, Turussa ja Helsingissä kuultavissa konserteissa kuullaan hieno valikoima kuuluisan säveltäjän rakastetuimpia kappaleita. Karel De Wilden johtaman orkesterin solistina laulaa lahjakas belgialainen sopraano Louise Kuyvenhoven. Suomessa syyskuussa järjestettävissä The Music of Hans Zimmer –konserteissa kuullaan filmimusiikin rakastetuimpia klassikoita Suomessa ensimmäistä kertaa vierailevan belgialaisen La Chapelle Sauvage -orkesterin esittämänä. Nuorista ammattimuusikoista koostuvaa orkesteria johtaa sen perustaja Karel De Wilde ja konsertin solistina laulaa sopraano Louise Kuyvenhoven, joka on poikkeuksellisen lahjakkaana muusikkona valittu osaksi maailman arvostetuimpiin musiikkiakatemioihin lukeutuvan Queen Elisabeth Music Chapelin erityiseen koulutusohjelmaan. Belgian kansallisoopperassakin esiintynyt Louise on myös ranskalaisen Lyon Opéra Studion jäsen.Konsertin kappalevalikoima rakentuu lukemattomia palkintoja Oscarista kahteen Golden Globeen ja neljään Grammyyn voittaneen Hans Zimmerin sävellyksistä. Konsertissa kuullaan kappaleita mm. elokuvista Da Vinci –koodi (The Da Vinci Code), Gladiaattori (Gladiator), Inception, Interstellar, Kung Fu Panda, Leijonakuningas (The Lion King), Pirates of the Caribbean -sarja ja Sherlock Holmes.Konsertit järjestetään intiimeissä saleissa, joissa musiikillista elämystä tukee videoscreeneiltä näytettävät pätkät elokuvista sekä valokuvat elokuvien aikakaudelta.THE MUSIC OF HANS ZIMMERLa Chapelle Sauvage (BE)Kapellimestarinan Karel De Wilde ja solistinaan Louise KuyvenhovenKe 10.9.2025 Joensuu, Carelia-saliTo 11.9.2025 Mikkeli, MikaeliPe 12.9.2025 Pori, PromenadisaliLa 13.9.2025 Oulu, Madetojan saliSu 14.9.2025 Kuopio, MusiikkikeskusMa 15.9.2025 Jyväskylä, PaviljonkiTi 16.9.2025 Hyvinkääsali*Ke 17.9.2025 Tampere-talo, iso saliLa 20.9.2025 Turku, konserttitaloSu 21.9.2025 Helsinki, Kulttuuritalo (siirtynyt Finlandia-talolta)Konsertin kesto 2 x 45 minKonsertit alkavat klo 19.00Liput:Lippujen hinnat alkaen 59,90 €Järjestäjä: Gramopop Oy, paitsi *Hyvinkään-konsertin järjestää Hyvinkääsaliwww.lachapellesauvage.be
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

GLENN HUGHES - plays Deep Purple
Deep Purple –legenda Glenn Hughes Suomeen loppuvuodestaDeep Purplen entisenä basistina ja solistina tutuksi tullut Glenn Hughes saapuu marraskuussa Suomeen osana Deep Purplen tänä vuonna 50-vuotta täyttävää Burn-albumia juhlistavaa kiertuettaan. Hughes esiintyy keskiviikkona 20.marraskuuta Tampere-talossa, torstaina 21. marraskuuta Hyvinkääsalissa ja sunnuntaina 24. Helsingin Kulttuuritalolla. Konserteissa on luvassa Burn-albumilta löytyvien biisien lisäksi myös muita Deep Purple-biisejä. Konserttien lipunmyynti alkaa 16.2.2024 klo 12.Deep Purplen basistina ja laulajana vuodet 1973-1976 toiminut Glenn Hughes kiertää tänä vuonna Yhdysvaltoja ja Eurooppaa juhlistaakseen vuonna 1974 ilmestyneen Burn-albumin 50-vuotismerkkipaalua. Jo viime vuonna alkaneella juhlakiertueella Hughesin yhtyeessä soittavat Soren Andersen (kitara), Ash Sheehan (rummut) and Bob Fridzema (koskettimet).Kun Glenn Hughes liittyi Deep Purplen riveihin vuonna 1973, olivat laulaja Ian Gillan ja bassokitaristi Roger Glover juuri lähteneet yhtyeestä. Legendaarisen hardrock-yhtyeen kitaristi Ritchie Blackmore, kosketinsoittaja Jon Lord ja rumpali Ian Paice jatkoivat Deep Purplen tarinaa Hughesin ja David Coverdalen kanssa. Uuden kokoonpanon ensimmäinen yhteinen albumi oli marraskuussa 1973 äänitetty Burn, joka oli samalla Deep Purplen kahdeksas albumi. Ilmestymisensä jälkeen levy sijoittui hyvin myyntilistoilla. Se nousi Ison-Britannian albumilistan sijalle 3., Billboard 200-listan sijalle 9. ja listaykköseksi Itävallassa, Tanskassa, Saksassa ja Norjassa.- Kirjoitimme albumin biisejä Clearwellin vanhassa linnassa Englannin maaseudulla. Siellä yhtyeen uusi kokoonpano hioutui yhteen, ja me uusina jäseninä David Coverdalen kanssa emme malttaneet odottaa että pääsemme työstämään uusia kappaleita. Tunnelma oli todella sähköinen. Kaikki Burnin kappaleet kirjoitettiin vanhassa tyrmässä, joka sijaitsee suuren salin alla. Kehitimme kaikki yhdessä uusia musiikillisia ideoita, ja me Davidin kanssa paneuduimme laulumelodioihin. Ja kuten kuvitella saattaa, Ritchie Blackmore kehitteli kaikenlaisia käytännön piloja. Eräänä iltana hän oli sijoittanut huoneeseeni piilotetun kaiuttimen, josta kantautui aavemaisia ääniä sänkyni viereen. Muistan tämän kaiken kuin eilisen! Nyt on aika juhlia Burnia, ja odotan todella innolla kohtaamisia yleisön kanssa, Glenn Hughes sanoo.Trapeze-yhtyeessä uransa aloittanut Glenn Hughes on Deep Purple -pestinsä lisäksi mm. äänittänyt neljä studioalbumia palkitun Black Country Communion –superyhtyeen kanssa sekä julkaissut sooloalbumeita, joiden tiimoilta hän on kiertänyt laajasti Euroopassa, Japanissa ja Etelä-Amerikassa. Vuonna 2019 Glenn liittyi Dead Daisesin laulajaksi ja bassokitaristiksi, äänitti kaksi albumia, Holy Ground (2021) ja Radiance (2022) ja kiersi ympäri maailmaa. Rock and Roll Hall of Fameen Glenn Hughes valittiin vuonna 2016 osana Deep Purplen kolmatta kokoonpanoa. Suomessa Hughes on viimeksi keikkaillut viime kesän Tuska-festivaalilla Classic Deep Purple Live -shownsa kanssa.Glenn HUGHES - Plays Deep PurpleKe 20.11.2024 klo 19.00 Tampere-talo, iso saliTo 21.11.2024 klo 19.00 HyvinkääsaliSu 24.11.2024 klo 19.00 Helsinki KulttuuritaloKonsertit ovat ikärajattomia Lippujen hinnat kaikissa konserteissa 59,90 / 69,90 / 79,90 €Konsertit järjestää Gramopop Oy https://www.Glennnhughes.com/
FI
203 views
Buy Ticket
Read More

Glenn Hughes - plays Deep Purple

224 views
Buy Ticket
Read More

Someone Like You - The Adele Songbook
Kehuttu Adele-tribuuttishow kymmeneen suomalaiskaupunkiinMaailmalla kehuja kerännyt Someone Like You - The Adele Songbook –livekonsertti järjestetään lokakuussa Oulussa, Tampereella, Joensuussa, Kuopiossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Turussa, Porissa, Mikkelissä ja Lappeenrannassa. Konsertin taitavana solistina laulaa itsensä Adelen kehuma brittiläinen Katie Markham, musiikista vastaa nelihenkinen livebändi.Viime vuonna loppuunmyydyille saleille esitetty Someone Like You – The Adele Songbook tarjoaa upean live-esityksen, joka juhlistaa yhden aikamme hienoimman laulaja-lauluntekijän musiikkia. Konserteissa lavalla loistaa brittiläinen X-Factor -finalisti Katie Markham sekä taitava ja yhteen hitsautunut livebändi. Esitys sisältää musiikkia Adelen neljältä ennätyksiä rikoneelta albumilta. Mukana on myös uuden 30-albumin tuoreita biisejä kuten Easy On Me, I Drink Wine ja Oh My God.Katie Markhamin matka menestyneen Someone Like You - The Adele Songbook -kiertueen solistiksi alkoi vuonna 2015 Adelen itsensä valittua Katien esiintymään Graham Nortonin juontaman BBC:n Adele Special -ohjelmaan. Katie ei olisi koskaan voinut kuvitella, että hän päätyisi ensin laulamaan idolinsa kanssa samalle lavalle Lontoossa ja olisi vuoden sisään käynnistämässä menestyksekästä kansainvälistä kiertuetta.- Ensimmäisestä esityksestämme lähtien kaikki on ollut yhtä pyörremyrskyä. Nyt usean vuoden jälkeen myymme loppuun yhä useampia esityksiä, enkä vaihtaisi tätä mihinkään On etuoikeus saada esittää Adelen kappaleita viikoittain. Rakastan erityisesti hänen uusinta tuotantoaan. Uusimman albumin henkilökohtaisuus – itsensä kasaaminen uudelleen vaikean eron jälkeen ja rakkauden etsiminen – on uskomattoman rehellistä ja koskettavaa, Katie sanoo.Someone Like You – The Adele Songbook on täydellinen elämys kaikille Adele-faneille. Esitys sisältää Adelen suurimmat hitit, kuten Rolling in the Deep, Make You Feel My Love, Someone Like You ja Skyfall. Maailmanluokan show on saavuttanut menestystä ympäri maailmaa, Kanadasta Irlantiin, ja sitä on esitetty useilla arvostetuilla näyttämöillä Isossa-Britanniassa.Konsertista sanottua:"Suosittelisin tätä esitystä sataprosenttisesti, mutta kun Adele itse on sitä jo suositellut, tiedät, että olet kokemassa upean show'n. Ja vielä päiviä myöhemmin huomaat laulavasi Adelen kappaleita, aivan kuten minullekin kävi!" thelivereview.co.uk“Katie Markham on uskomaton laulaja, ja hänen esiintymisensä vangitsee yleisön täysin. Hänen tulkintansa Adelen kappaleista on sekä voimakas että tunteikas.”whatsgoodtodo.comSOMEONE LIKE YOU - THE ADELE SONGBOOKKonsertit alkavat klo 19.00Kesto 2 x 45 min, välissä 30 min väliaikaEi ikärajaa
FI
62 views
Buy Ticket
Read More

GLENN HUGHES - Plays Deep Purple
Deep Purple –legenda Glenn Hughes Suomeen loppuvuodestaDeep Purplen entisenä basistina ja solistina tutuksi tullut Glenn Hughes saapuu marraskuussa Suomeen osana Deep Purplen tänä vuonna 50-vuotta täyttävää Burn-albumia juhlistavaa kiertuettaan. Hughes esiintyy keskiviikkona 20.marraskuuta Tampere-talossa, torstaina 21. marraskuuta Hyvinkääsalissa ja sunnuntaina 24. Helsingin Kulttuuritalolla. Konserteissa on luvassa Burn-albumilta löytyvien biisien lisäksi myös muita Deep Purple-biisejä. Konserttien lipunmyynti alkaa 16.2.2024 klo 12.Deep Purplen basistina ja laulajana vuodet 1973-1976 toiminut Glenn Hughes kiertää tänä vuonna Yhdysvaltoja ja Eurooppaa juhlistaakseen vuonna 1974 ilmestyneen Burn-albumin 50-vuotismerkkipaalua. Jo viime vuonna alkaneella juhlakiertueella Hughesin yhtyeessä soittavat Soren Andersen (kitara), Ash Sheehan (rummut) and Bob Fridzema (koskettimet).Kun Glenn Hughes liittyi Deep Purplen riveihin vuonna 1973, olivat laulaja Ian Gillan ja bassokitaristi Roger Glover juuri lähteneet yhtyeestä. Legendaarisen hardrock-yhtyeen kitaristi Ritchie Blackmore, kosketinsoittaja Jon Lord ja rumpali Ian Paice jatkoivat Deep Purplen tarinaa Hughesin ja David Coverdalen kanssa. Uuden kokoonpanon ensimmäinen yhteinen albumi oli marraskuussa 1973 äänitetty Burn, joka oli samalla Deep Purplen kahdeksas albumi. Ilmestymisensä jälkeen levy sijoittui hyvin myyntilistoilla. Se nousi Ison-Britannian albumilistan sijalle 3., Billboard 200-listan sijalle 9. ja listaykköseksi Itävallassa, Tanskassa, Saksassa ja Norjassa.- Kirjoitimme albumin biisejä Clearwellin vanhassa linnassa Englannin maaseudulla. Siellä yhtyeen uusi kokoonpano hioutui yhteen, ja me uusina jäseninä David Coverdalen kanssa emme malttaneet odottaa että pääsemme työstämään uusia kappaleita. Tunnelma oli todella sähköinen. Kaikki Burnin kappaleet kirjoitettiin vanhassa tyrmässä, joka sijaitsee suuren salin alla. Kehitimme kaikki yhdessä uusia musiikillisia ideoita, ja me Davidin kanssa paneuduimme laulumelodioihin. Ja kuten kuvitella saattaa, Ritchie Blackmore kehitteli kaikenlaisia käytännön piloja. Eräänä iltana hän oli sijoittanut huoneeseeni piilotetun kaiuttimen, josta kantautui aavemaisia ääniä sänkyni viereen. Muistan tämän kaiken kuin eilisen! Nyt on aika juhlia Burnia, ja odotan todella innolla kohtaamisia yleisön kanssa, Glenn Hughes sanoo.Trapeze-yhtyeessä uransa aloittanut Glenn Hughes on Deep Purple -pestinsä lisäksi mm. äänittänyt neljä studioalbumia palkitun Black Country Communion –superyhtyeen kanssa sekä julkaissut sooloalbumeita, joiden tiimoilta hän on kiertänyt laajasti Euroopassa, Japanissa ja Etelä-Amerikassa. Vuonna 2019 Glenn liittyi Dead Daisesin laulajaksi ja bassokitaristiksi, äänitti kaksi albumia, Holy Ground (2021) ja Radiance (2022) ja kiersi ympäri maailmaa. Rock and Roll Hall of Fameen Glenn Hughes valittiin vuonna 2016 osana Deep Purplen kolmatta kokoonpanoa. Suomessa Hughes on viimeksi keikkaillut viime kesän Tuska-festivaalilla Classic Deep Purple Live -shownsa kanssa.Glenn HUGHES - Plays Deep PurpleKe 20.11.2024 klo 19.00 Tampere-talo, iso saliTo 21.11.2024 klo 19.00 HyvinkääsaliSu 24.11.2024 klo 19.00 Helsinki KulttuuritaloKonsertit ovat ikärajattomia Lippujen hinnat kaikissa konserteissa 59,90 / 69,90 / 79,90 €Konsertit järjestää Gramopop Oy https://www.Glennnhughes.com/
FI
198 views
Buy Ticket
Read More

Hevisaurus
La 4.10.2025 klo 13HevisaurusIso sali, Tampere-taloLiput 34,90/29,90 €Hevisaurus saapuu jälleen Tampere-taloon viihdyttämään niin pieniä kuin suuriakin kuuntelijoita! Yhtye on saavuttanut suursuosion soittamalla hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille.Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Neljän dinosauruksen ja lohikäärmeen muodostama Hevisaurus pelastaa koko perheen päivän – liittykää tekin Saurusarmeijaan!Konsertti soveltuu kaikenikäisille.Konsertin kesto on n. 1 tunti. Ei väliaikaa.Tapahtumamuutokset mahdollisia.Tuotanto: Tampere-talo ja Sony Music Finland
FI
39 views
Buy Ticket
Read More

Telemann: Orpheus
Ke 8.10.2025 klo 18Telemann: OrpheusSibelius-Akatemian oopperaIso sali, Tampere-taloLiput 45 €, eläkeläiset 30 €, lapset (16-v. asti) ja opiskelijat 15 €Taiteellinen työryhmä:Vilppu Kiljunen, ohjausMarkus Lehtinen, musiikinjohtoMarianna Metsälampi, ohjaajan assistenttiSampo Pyhälä, lavastussuunnitteluAnton Kulagin, valosuunnitteluPia Lasonen, pukusuunnitteluTuija Luukkainen, maskeeraussuunnitteluLavalla:Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen laulajatSibelius-Akatemian oopperaorkesteri, konserttimestari Minna KangasSibelius-Akatemian oopperakuoroSibelius-Akatemian ensimmäinen oopperavierailu Tampere-talossa – Telemannin harvinaisuus Suomen ensiesityksenäGeorg Philipp Telemannin Orpheus (Die wunderbare Beständigkeit der Liebe) on vuonna 1726 sävelletty monikerroksinen barokkiooppera, joka ehti olla unohduksissa yli 250 vuotta ennen löytymistään uudelleen 1970-luvulla. Nyt tämä harvinaisuus herätetään eloon ensimmäistä kertaa Suomessa, kun Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutus esittää teoksen Helsingissä ja Tampereella.Tuttu antiikin taru Orpheuksen ja Eurydiken tarinasta saa uuden sävyn, kun heidän rinnalleen nousee intohimoa ja valtaa janoava kuningatar Orasia. Säveltäjän itsensä kokoama libretto sisältää runsaasti lainauksia aikakauden muista oopperoista – kaikki alkuperäiskielillään. Saksankieliset resitatiivit yhdistävät toisiinsa aarioita, duettoja ja kuoro-osuuksia, joiden tekstit vaihtuvat saksasta ranskaan ja edelleen italiaan.Teoksen ohjaa kansainvälisesti tunnetuin oopperaohjaajamme Vilppu Kiljunen, joka on tamperelaiselle oopperayleisölle tuttu mm. Tannhäuserin ja Nabuccon menestyksekkäistä ohjauksista Tampere-taloon. Musiikinjohdosta vastaa oopperakoulutuksen professori Markus Lehtinen, jolla on 40 vuoden kansainvälinen ura ooppera-, baletti- ja konserttikapellimestarina. Lavastuksen suunnittelee Sampo Pyhälä, valot Anton Kulagin, puvut Pia Lasonen ja maskeerauksen Tuija Luukkainen.”Orpheuksen myyttistä hahmoa on yritetty tulkita kautta aikojen. Oliko hän Jumalia uhmaava onnenonkija, ylivertainen laulaja, itseään täynnä oleva seikkailija, vai jotain muuta? Onko Orpheuksen kohtalo myös monen meidän kohtalomme – seuraamme intohimoamme, mutta lopulta epäröimme ja käännämme katseemme taaksepäin? Orpheuksessa on jotain puhdasta ja tuttua, ja siksi hänet on kuvattava näyttämöllä puhtain ja kirkkain vedoin”, kuvailee ohjaaja Vilppu Kiljunen.Sibelius-Akatemian oopperakoulutus on intensiivinen 2,5-vuotinen musiikin maisteriohjelma, jossa opiskelijat pääsevät tutustumaan syvällisesti oopperaroolin valmistamiseen. Oopperakoulutuksen produktiot toteutetaan yhteistyössä kotimaisten ja ulkomaisten oopperan ja näyttämötaiteen ammattilaisten kanssa. Viime vuosina vanhan musiikin oopperat ovat olleet erityisen suosittuja, ja barokin suosio on noussut entisestään.”Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen opiskelijat esiintyvät maisteriopintojensa aikana neljässä täysimittaisessa orkesterisäestyksellisessä produktiossa ja yhdessä pianistin kanssa toteutettavassa dramatisoidussa oopperaprojektissa. Meille on suuri ilo tuoda oopperakoulutus ensimmäiselle Tampereen vierailulle mukanamme Telemannin oopperaharvinaisuus. Tämä teos tarjoaa uusia ja ennakkoluulottomia mahdollisuuksia tulkita musiikkia ja draamaa sekä vapauttaa esittäjät vääränlaisesta vahvan perinteen kunnioittamisesta. Esiintyminen Tampere-talon Ison salin lavalla tarjoaa ainutlaatuisen kokemuksen opiskelijoillemme”, kertoo professori Markus Lehtinen.Esitys kestää n. 2 tuntia 30 minuuttia sisältäen yhden väliajan.Teos tekstitetään suomeksi. Oopperaa suositellaan yli 12-vuotiaille.Jane ja Aatos Erkon säätiö on tukenut Tampere-talon ooppera- ja kamarimusiikkitoiminnan kehittämistä vuosina 2024–2025.Tuotanto: Sibelius-Akatemian ooppera ja Tampereen Ooppera
FI
20 views
Buy Ticket
Read More

Laura Voutilainen: Enemmän
Laura Voutilainen jatkaa 50-vuotis juhlakarkeloitaan ainutlaatuisissa Enemmän -konserteissaLaura on avoimesti kertonut elämästään artistina ja naisena sekä elämänkoulun antamistaan opeistaan kevväällä 2025 julkaistussa kirjassaan Laura Voutilainen - Enemmän kuin ääni. Valikoiduissa viidessä Enemmän -konserteissa Lauran bändin kanssa lavalle nousee RNO:n puhaltajista ja jousista koottu upea muusikkoryhmä. Luvassa on koskettavia ja hauskoja tarinoita elämästä, komeita tulkintoja, sointujen juhlaa - jotain Enemmän.” Olen haaveillut tästä pitkään ja nyt 50-vuotissyntymäpäiväni kunniaksi halusin antaa tämän lahjan minulle ja sinulle.”Valikoiduissa viidessä Enemmän -konserteissa Lauran bändin kanssa lavalle nousee RNO:n puhaltajista ja jousista koottu upea muusikkoryhmä. Luvassa on komeita, tulkintoja, sointujen juhlaa - jotain Enemmän.
FI
32 views
Buy Ticket
Read More