82 result(s) found for "Madetojan sali"

Pat Metheny (USA)
Kitaristilegenda Pat Methenyn ainutlaatuinen soolokiertue saapuu Suomeen!Kaikkien aikojen legendaarisimpiin kitaristeihin lukeutuva Pat Metheny saapuu soittamaan Suomeen kaksi konserttia, joiden kaltaisia häneltä ei ole aiemmin koettu! Metheny tekee Oulun Madetojan salissa 11.8. ja Helsingin Finlandia-talossa 13.8.2025 sooloesiintymiset, joiden kuluessa hänen musiikillinen dna:nsa ja näkemyksensä valottuu yleisölle ennenkuulemattomalla tavalla.Pat Metheny saapuu Suomeen osana Dream Box/MoonDial -kiertuetta, joka on ollut valtaisa yleisömenestys sekä merkittävä askel yhdysvaltalaismuusikon uralla, jolta ei aiempiamerkkipaaluja puutu. Methenyn soolokonsertteihin on myyty valtavat määrät lippuja, ja esiintymiset ovat keränneet niin yleisöltä kuin medialtakin varauksetonta suitsutusta. Methenyn mukana esiintymislavalla on yli tusina erilaista kitaraa, ja konsertin kuluessa hän soittaa kappaleita niin vanhasta tuotannostaan kuin myös tuoreilta DreamBox- ja MoonDial-albumeiltaan. Tiivistunnelmaisissa konserteissa on koettu eri puolilla maailmaa upeita hetkiä, kun Metheny on kappaleiden välissä kertonut tarinoita huikean uransa varrelta.Yli 50 vuoden uran tehnyt Pat Metheny on jazzmusiikin elävä legenda ja yksi kaikkien aikojen merkittävimmistä kitaristeista. Läpimurtonsa Metheny teki aikanaan vibrafonisti Gary Burtonin yhtyeessä, ja soolouransa kitaristi käynnisti menestyksekkäästi vuoden 1976 albumilla Bright Size Life. Uransa alkuajoista lähtien Metheny on tunnettu niin virtuoosimaisena kitaristina kuin myös musiikillisena visionäärinä, joka on yhdistänyt taidokkaasti jazzin ja muiden musiikinlajien elementtejä. Yhteistyötä Metheny on tehnyt muun muassa Chick Corean, Joni Mitchellin ja David Bowien kanssa.Pat Methenyn viimeisin albumi MoonDial on vahvasti henkilökohtainen teos, jolla hänen omien sävellystensä rinnalla kuullaan versiot muun muassa Beatles-kappeleesta “Here, There and Everywhere” sekä Chick Corean sävellyksestä “You’re Everything”.KONSERTTI:Pat Metheny (US)Dream Box/MoonDial TourOulu, Madetojan Sali 11.8.2025Ovet klo 19:00Ikäraja: -S-LIPUT:Myyntiin perjantaina 11.4.2025 klo 10Oulu: Liput palvelumaksuineen alkaen 79,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 + 0,65% tilauksesta) Lippu.fi:stä.Mastercardin kortinhaltijoilla on pääsy tapahtuman ennakkomyyntiin Suomessa 9.4. klo 9 - 11.4. klo 9 välisenä aikana. Lue lisää osoitteessa www.priceless.com/music
FI
34 views
Buy Ticket
Read More

Pat Metheny (USA) - Mastercard Preferred

30 views
Buy Ticket
Read More

Auri - A Trail Of Candles & Beginnings
Auri - A Trail Of Candles & BeginningsTaianomaisia tunnelmia musiikillaan maalaileva Auri on Johanna Kurkelan, Tuomas Holopaisen ja Troy Donockleyn yhtye, jonka he visioivat yhdessä jo vuonna 2011.Auri syntyi tarpeesta löytää tekijöilleen luova kanava, joka on vapaa heidän päätoimisten yhtyeiden ja niiden yleisöjen odotusten kahleista.Debyyttialbuminsa Auri pääsi esittelemään maailmalle vasta vuonna 2018, ja seuraaja "Auri II - Those We Don't Speak Of" puolestaan vuonna 2021.Kolmannen albuminsa myötä Auri nousee ensi kertaa konserttilavoille elokuussa 2025. Viimein yhtye pääsee jakamaan visionsa suoraan yleisönsä kanssa.Celtic folkista ja elokuvallisesta popista ammentava, mutta mihinkään tiettyyn genreen vaikeasti lokeroitava AURI on musiikkia, jota on vaikea selittää sanoin.Tule viipymään siis hetki unimaailman seikkailujen parissa, jolloin arkisetkin asiat voivat hetkeksi muuttua toismaailmallisiksi ihmeiksi.Konserteissa Aurin vahvistuksena esiintyvät Kai Hahto, Johanna Iivanainen ja Mikko Iivanainen.Meet & Greet -lippuun kuuluva tapaaminen klo 17. (Pidätetään oikeudet muutoksiin)
FI
91 views
Buy Ticket
Read More

Ismo Leikola – Ajatusleikki K-18
ISMO LEIKOLA - AjatusleikkiNyt olisi tarjolla uusi matka Ismon kanssa hänen omaperäiseen maailmaansa, jossa näet niin arkiset asiat kuin oudot ilmiötkin ihan uudesta vinkkelistä. Luvassa yllättävää käännettä käänteen perään, terävää sanailua ja ennen kaikkea hervotonta naurua.Ismo Leikola, tuo Suomen lahja suurelle maailmalle, saapuu kotimaahan vain piipahduksen verran vuonna 2025. Kiertueen kruunaa megakokoinen show Tampereen Nokia Arenalla! Seuraavan kerran mies nähdään Suomessa vasta kaukaisessa tulevaisuudessa…Keikkoja on Suomessa huomattavasti vähemmän kuin aiemmin, joten annettakoon loppuunmyyntivaroitus.Vikkelyyttä suositellaan.
FI
24 views

22 views
Buy Ticket
Read More

THE MUSIC OF HANS ZIMMER
The Music of Hans Zimmer -konsertit yli kymmeneen suomalaiskaupunkiinKansainvälinen nuorten ammattimuusikoiden La Chapelle Sauvage -orkesteri saapuu syyskuussa Suomeen The Music of Hans Zimmer -konserttinsa kanssa. Joensuussa, Mikkelissä, Porissa, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Hyvinkäällä, Tampereella, Ylivieskassa, Lahdessa, Turussa ja Helsingissä kuultavissa konserteissa kuullaan hieno valikoima kuuluisan säveltäjän rakastetuimpia kappaleita. Karel De Wilden johtaman orkesterin solistina laulaa lahjakas belgialainen sopraano Louise Kuyvenhoven. Suomessa syyskuussa järjestettävissä The Music of Hans Zimmer –konserteissa kuullaan filmimusiikin rakastetuimpia klassikoita Suomessa ensimmäistä kertaa vierailevan belgialaisen La Chapelle Sauvage -orkesterin esittämänä. Nuorista ammattimuusikoista koostuvaa orkesteria johtaa sen perustaja Karel De Wilde ja konsertin solistina laulaa sopraano Louise Kuyvenhoven, joka on poikkeuksellisen lahjakkaana muusikkona valittu osaksi maailman arvostetuimpiin musiikkiakatemioihin lukeutuvan Queen Elisabeth Music Chapelin erityiseen koulutusohjelmaan. Belgian kansallisoopperassakin esiintynyt Louise on myös ranskalaisen Lyon Opéra Studion jäsen.Konsertin kappalevalikoima rakentuu lukemattomia palkintoja Oscarista kahteen Golden Globeen ja neljään Grammyyn voittaneen Hans Zimmerin sävellyksistä. Konsertissa kuullaan kappaleita mm. elokuvista Da Vinci –koodi (The Da Vinci Code), Gladiaattori (Gladiator), Inception, Interstellar, Kung Fu Panda, Leijonakuningas (The Lion King), Pirates of the Caribbean -sarja ja Sherlock Holmes.Konsertit järjestetään intiimeissä saleissa, joissa musiikillista elämystä tukee videoscreeneiltä näytettävät pätkät elokuvista sekä valokuvat elokuvien aikakaudelta.THE MUSIC OF HANS ZIMMERLa Chapelle Sauvage (BE)Kapellimestarinan Karel De Wilde ja solistinaan Louise KuyvenhovenKe 10.9.2025 Joensuu, Carelia-saliTo 11.9.2025 Mikkeli, MikaeliPe 12.9.2025 Pori, PromenadisaliLa 13.9.2025 Oulu, Madetojan saliSu 14.9.2025 Kuopio, MusiikkikeskusMa 15.9.2025 Jyväskylä, PaviljonkiTi 16.9.2025 Hyvinkääsali*Ke 17.9.2025 Tampere-talo, iso saliLa 20.9.2025 Turku, konserttitaloSu 21.9.2025 Helsinki, Finlandia-taloKonsertin kesto 2 x 45 minKonsertit alkavat klo 19.00Liput:Lippujen hinnat alkaen 59,90 €Järjestäjä: Gramopop Oy, paitsi *Hyvinkään-konsertin järjestää Hyvinkääsaliwww.lachapellesauvage.be
FI
63 views

53 views

57 views
Buy Ticket
Read More

Metallica S&M Tribute Show w/ Orchestra
METALLICA S&M TRIBUTE SHOW orkesterin säestyksellä – ensimmäistä kertaa Suomessa!Jos olet todellinen METALLICA-fani ja rakastat rockia – tätä et voi jättää väliin!Ainutlaatuinen show, jossa huipputason rock-yhtye Orion (Saksa) sekä orkesteri herättävät henkiin METALLICAn legendaarisen live-albumin “S&M” – alkuperäistä kunnioittaen. Tämä ikoninen tupla-albumi, joka äänitettiin San Franciscon sinfoniaorkesterin kanssa, julkaistiin jo vuonna 1999 – mutta sen taika elää vahvana yhä tänäkin päivänä!Ehkä juuri siksi ‘METALLICA orkesterin säestyksellä’ -tribuuttishow on valloittanut yleisöt ympäri maailmaa. Henkeäsalpaava show, järisyttävä äänimaailma ja klassisten sekä rock-muusikoiden mestarillinen yhteissoitto takaavat unohtumattoman elämyksen – tämä konsertti on koettava itse!11.09.2025 – Seinäjoki12.09.2025 – Oulu13.09.2025 – Jyväskylä14.09.2025 – Helsinki15.09.2025 – TampereLukemattomat ylistävät palautteet ja innostuneet arvostelut ovat jo täyttäneet median. Tämä ainutlaatuinen spektaakkeli jättää yleisöön unohtumattoman vaikutuksen – tässä muutamia kommentteja:“Mieletöntä. Upeaa. Lumoavaa. Sanat eivät riitä kuvaamaan tätä konserttia ja sitä tunnetta, jonka se herätti. Se, mitä muusikot tekivät lavalla, oli täysin ainutlaatuista!”“Vavahduttava soitto ja sykähdyttävä laulu veivät täysin toiseen maailmaan – maailmaan, jossa olin vain minä ja musiikki. Hetkeen ei mahtunut mitään muuta, ja sydämeni löi sen tahdissa. Halusin huutaa ja itkeä yhtä aikaa.”“Uskomaton kontrasti vangitsee katsojan. Haluaisin päästä orkesterimuusikoiden pään sisälle – miten tämä on mahdollista?!”“Jos sanon, että tämä oli mahtavaa – se ei edes riitä kuvaamaan sitä!”METALLICA S&M TRIBUTE SHOW orkesterin säestyksellä täyttää konserttisalit ympäri maailmaa ja on saanut loistavia arvosteluja niin kriitikoilta, musiikkitoimittajilta kuin vannoutuneilta rock-faneilta.AINUTLAATUINEN SHOW, JOKA ON KOETTAVA ITSE!Klassinen ja moderni yhdistyvät, luoden lumoavan, mystisen kokonaisuuden, joka tempaa yleisön mukaansa.“Raskas metallimusiikki orkesterin käsittelyssä – se on jotakin täysin ainutlaatuista. Orkesteri tuo metalliin ylevyyttä, ja metalli antaa orkesterille voimaa. Kulttuurien vuoropuhelu synnyttää aina jotain uutta – ja samalla se järisyttää koko tajuntaa.”Tämä fanin kommentti kuvaa täydellisesti tätä uskomatonta show’ta, joka täytyy kokea itse!Konsertin kesto on noin 1 h 50 min
FI
0 views
Buy Ticket
Read More

THE MUSIC OF HANS ZIMMER
The Music of Hans Zimmer -konsertit yli kymmeneen suomalaiskaupunkiinKansainvälinen nuorten ammattimuusikoiden La Chapelle Sauvage -orkesteri saapuu syyskuussa Suomeen The Music of Hans Zimmer -konserttinsa kanssa. Joensuussa, Mikkelissä, Porissa, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Hyvinkäällä, Tampereella, Ylivieskassa, Lahdessa, Turussa ja Helsingissä kuultavissa konserteissa kuullaan hieno valikoima kuuluisan säveltäjän rakastetuimpia kappaleita. Karel De Wilden johtaman orkesterin solistina laulaa lahjakas belgialainen sopraano Louise Kuyvenhoven. Suomessa syyskuussa järjestettävissä The Music of Hans Zimmer –konserteissa kuullaan filmimusiikin rakastetuimpia klassikoita Suomessa ensimmäistä kertaa vierailevan belgialaisen La Chapelle Sauvage -orkesterin esittämänä. Nuorista ammattimuusikoista koostuvaa orkesteria johtaa sen perustaja Karel De Wilde ja konsertin solistina laulaa sopraano Louise Kuyvenhoven, joka on poikkeuksellisen lahjakkaana muusikkona valittu osaksi maailman arvostetuimpiin musiikkiakatemioihin lukeutuvan Queen Elisabeth Music Chapelin erityiseen koulutusohjelmaan. Belgian kansallisoopperassakin esiintynyt Louise on myös ranskalaisen Lyon Opéra Studion jäsen.Konsertin kappalevalikoima rakentuu lukemattomia palkintoja Oscarista kahteen Golden Globeen ja neljään Grammyyn voittaneen Hans Zimmerin sävellyksistä. Konsertissa kuullaan kappaleita mm. elokuvista Da Vinci –koodi (The Da Vinci Code), Gladiaattori (Gladiator), Inception, Interstellar, Kung Fu Panda, Leijonakuningas (The Lion King), Pirates of the Caribbean -sarja ja Sherlock Holmes.Konsertit järjestetään intiimeissä saleissa, joissa musiikillista elämystä tukee videoscreeneiltä näytettävät pätkät elokuvista sekä valokuvat elokuvien aikakaudelta.THE MUSIC OF HANS ZIMMERLa Chapelle Sauvage (BE)Kapellimestarinan Karel De Wilde ja solistinaan Louise KuyvenhovenKe 10.9.2025 Joensuu, Carelia-saliTo 11.9.2025 Mikkeli, MikaeliPe 12.9.2025 Pori, PromenadisaliLa 13.9.2025 Oulu, Madetojan saliSu 14.9.2025 Kuopio, MusiikkikeskusMa 15.9.2025 Jyväskylä, PaviljonkiTi 16.9.2025 Hyvinkääsali*Ke 17.9.2025 Tampere-talo, iso saliLa 20.9.2025 Turku, konserttitaloSu 21.9.2025 Helsinki, Finlandia-taloKonsertin kesto 2 x 45 minKonsertit alkavat klo 19.00Liput:Lippujen hinnat alkaen 59,90 €Järjestäjä: Gramopop Oy, paitsi *Hyvinkään-konsertin järjestää Hyvinkääsaliwww.lachapellesauvage.be
FI
62 views

54 views

51 views

121 views

52 views

58 views

The Music of Hans Zimmer -konsertit yli kymmeneen suomalaiskaupunkiinKansainvälinen nuorten ammattimuusikoiden La Chapelle Sauvage -orkesteri saapuu syyskuussa Suomeen The Music of Hans Zimmer -konserttinsa kanssa. Joensuussa, Mikkelissä, Porissa, Oulussa, Kuopiossa, Jyväskylässä, Hyvinkäällä, Tampereella, Ylivieskassa, Lahdessa, Turussa ja Helsingissä kuultavissa konserteissa kuullaan hieno valikoima kuuluisan säveltäjän rakastetuimpia kappaleita. Karel De Wilden johtaman orkesterin solistina laulaa lahjakas belgialainen sopraano Louise Kuyvenhoven. Suomessa syyskuussa järjestettävissä The Music of Hans Zimmer –konserteissa kuullaan filmimusiikin rakastetuimpia klassikoita Suomessa ensimmäistä kertaa vierailevan belgialaisen La Chapelle Sauvage -orkesterin esittämänä. Nuorista ammattimuusikoista koostuvaa orkesteria johtaa sen perustaja Karel De Wilde ja konsertin solistina laulaa sopraano Louise Kuyvenhoven, joka on poikkeuksellisen lahjakkaana muusikkona valittu osaksi maailman arvostetuimpiin musiikkiakatemioihin lukeutuvan Queen Elisabeth Music Chapelin erityiseen koulutusohjelmaan. Belgian kansallisoopperassakin esiintynyt Louise on myös ranskalaisen Lyon Opéra Studion jäsen.Konsertin kappalevalikoima rakentuu lukemattomia palkintoja Oscarista kahteen Golden Globeen ja neljään Grammyyn voittaneen Hans Zimmerin sävellyksistä. Konsertissa kuullaan kappaleita mm. elokuvista Da Vinci –koodi (The Da Vinci Code), Gladiaattori (Gladiator), Inception, Interstellar, Kung Fu Panda, Leijonakuningas (The Lion King), Pirates of the Caribbean -sarja ja Sherlock Holmes.Konsertit järjestetään intiimeissä saleissa, joissa musiikillista elämystä tukee videoscreeneiltä näytettävät pätkät elokuvista sekä valokuvat elokuvien aikakaudelta.THE MUSIC OF HANS ZIMMERLa Chapelle Sauvage (BE)Kapellimestarinan Karel De Wilde ja solistinaan Louise KuyvenhovenKe 10.9.2025 Joensuu, Carelia-saliTo 11.9.2025 Mikkeli, MikaeliPe 12.9.2025 Pori, PromenadisaliLa 13.9.2025 Oulu, Madetojan saliSu 14.9.2025 Kuopio, MusiikkikeskusMa 15.9.2025 Jyväskylä, PaviljonkiTi 16.9.2025 Hyvinkääsali*Ke 17.9.2025 Tampere-talo, iso saliLa 20.9.2025 Turku, konserttitaloSu 21.9.2025 Helsinki, Kulttuuritalo (siirtynyt Finlandia-talolta)Konsertin kesto 2 x 45 minKonsertit alkavat klo 19.00Liput:Lippujen hinnat alkaen 59,90 €Järjestäjä: Gramopop Oy, paitsi *Hyvinkään-konsertin järjestää Hyvinkääsaliwww.lachapellesauvage.be
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

JOE LYNN TURNER plays RAINBOW & DEEP PURPLE
Joe Lynn Turner plays Rainbow & Deep PurpleTampere-talo, Pieni saliKe 30.4.2025 klo 19.00Liput 69,90/59,90/49,90 €Kesto noin 90 min., ei väliaikaa.Legendaarinen rock-laulaja Joe Lynn Turner (USA) Suomeen keväällä 2025Yhdysvaltalainen Joe Lynn Turner saapuu Tampere-taloon 30.4.2025 osana kiertuettaan, jolla hän esittää Rainbow’n ja Deep Purplen tunnetuimpia hittejä. Turner tuli tunnetuksi 1980-luvulla sekä Rainbow’n että Deep Purplen solistina. Konsertin liput tulevat myyntiin tänään.Joe Lynn Turnerin liki 40-vuotinen ura pitää sisällään merkittäviä hetkiä rockin ja hard rockin historiassa. Hän on toiminut sekä Ritchie Blackmoren johtaman Rainbow’n solistina vuosina 1980-1984 sekä Deep Purplen solistina vuosina 1989-1992.Turnerin liityttyä Rainbow’n riveihin yhtye oli jo suosittu Euroopassa ja Japanissa, mutta Turner auttoi bändiä saamaan jalansijaa Yhdysvalloissa. Useat sellaiset biisit, mitä Joe Lynn Turner oli ollut tekemässä, nousivat radiolistojen Top 20:een. Ritchie Blackmoren, Joe Lynn Turnerin ja Roger Gloverin kirjoittama “Stone Cold” oli ensimmäinen Rainbow-biisi, joka nousi pop-radioiden listoille. Lisäksi Joe Lynn Turner oli mukana kirjoittamassa ja/ tai laulamassa monilla sellaisilla Rainbow-biiseillä, kuten "I Surrender," "Can't Happen Here," "Jealous Lover," "Death Alley Driver," "Street of Dreams" ja "Can't Let You Go”, jotka muovasivat koko melodisen rockin genreä. Deep Purplen pääsolistina Joe Lynn Turner toimi vuosina 1989-1992. Hän oli mukana yhtyeen vuoden 1990 Slaves and Masters -albumilla.Deep Purplen ja Rainbow’n lisäksi Joe Lynn Turner on vaikuttanut useissa muissakin yhtyeissä sekä julkaissut musiikkia sooloartistina. Suomessa hänet on nähty keikoilla useasti ja hän on osallistunut myös Raskasta Joulua -kiertueille.TuotantoGramoPop Oy
FI
71 views
Buy Ticket
Read More

SOMEONE LIKE YOU - THE ADELE SONGBOOK
Kehuttu Adele-tribuuttishow kymmeneen suomalaiskaupunkiinMaailmalla kehuja kerännyt Someone Like You - The Adele Songbook –livekonsertti järjestetään lokakuussa Oulussa, Tampereella, Joensuussa, Kuopiossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Turussa, Porissa, Mikkelissä ja Lappeenrannassa. Konsertin taitavana solistina laulaa itsensä Adelen kehuma brittiläinen Katie Markham, musiikista vastaa nelihenkinen livebändi.Viime vuonna loppuunmyydyille saleille esitetty Someone Like You – The Adele Songbook tarjoaa upean live-esityksen, joka juhlistaa yhden aikamme hienoimman laulaja-lauluntekijän musiikkia. Konserteissa lavalla loistaa brittiläinen X-Factor -finalisti Katie Markham sekä taitava ja yhteen hitsautunut livebändi. Esitys sisältää musiikkia Adelen neljältä ennätyksiä rikoneelta albumilta. Mukana on myös uuden 30-albumin tuoreita biisejä kuten Easy On Me, I Drink Wine ja Oh My God.Katie Markhamin matka menestyneen Someone Like You - The Adele Songbook -kiertueen solistiksi alkoi vuonna 2015 Adelen itsensä valittua Katien esiintymään Graham Nortonin juontaman BBC:n Adele Special -ohjelmaan. Katie ei olisi koskaan voinut kuvitella, että hän päätyisi ensin laulamaan idolinsa kanssa samalle lavalle Lontoossa ja olisi vuoden sisään käynnistämässä menestyksekästä kansainvälistä kiertuetta.- Ensimmäisestä esityksestämme lähtien kaikki on ollut yhtä pyörremyrskyä. Nyt usean vuoden jälkeen myymme loppuun yhä useampia esityksiä, enkä vaihtaisi tätä mihinkään On etuoikeus saada esittää Adelen kappaleita viikoittain. Rakastan erityisesti hänen uusinta tuotantoaan. Uusimman albumin henkilökohtaisuus – itsensä kasaaminen uudelleen vaikean eron jälkeen ja rakkauden etsiminen – on uskomattoman rehellistä ja koskettavaa, Katie sanoo.Someone Like You – The Adele Songbook on täydellinen elämys kaikille Adele-faneille. Esitys sisältää Adelen suurimmat hitit, kuten Rolling in the Deep, Make You Feel My Love, Someone Like You ja Skyfall. Maailmanluokan show on saavuttanut menestystä ympäri maailmaa, Kanadasta Irlantiin, ja sitä on esitetty useilla arvostetuilla näyttämöillä Isossa-Britanniassa.Konsertista sanottua:"Suosittelisin tätä esitystä sataprosenttisesti, mutta kun Adele itse on sitä jo suositellut, tiedät, että olet kokemassa upean show'n. Ja vielä päiviä myöhemmin huomaat laulavasi Adelen kappaleita, aivan kuten minullekin kävi!" thelivereview.co.uk“Katie Markham on uskomaton laulaja, ja hänen esiintymisensä vangitsee yleisön täysin. Hänen tulkintansa Adelen kappaleista on sekä voimakas että tunteikas.”whatsgoodtodo.comSOMEONE LIKE YOU - THE ADELE SONGBOOKKonsertit alkavat klo 19.00Kesto 2 x 45 min, välissä 30 min väliaikaEi ikärajaa
FI
67 views
Buy Ticket
Read More

SAMULI PUTRO - Vaikkei olla perillä on ajatukset siellä
SAMULI PUTRO - Vaikkei olla perillä on ajatukset sielläSamuli Putro syksyllä levynjulkaisukiertueelleAlati suosiotaan kasvattava lauluntekijä Samuli Putro lähtee yhtyeensä kanssa pitkälle kiertueelle lokakuussa 2025.Kaksikymmentäviisi keikkaa käsittävä rundi vie Putron konserttisaleihin, teattereihin ja klubeile.”En minä nyt oikein tiedä miten tässä näin kävi. Mutta koska tekemisen paloa ja kysyntää tuntuu riittävän, niin sama kai se on pistellä menemään”, toteaa viisikymmentäviisi vuotta elokuussa täyttävä Putro.Kukoistuskausi näkyy myös julkaisurintamalla. Putron yhdeksäs sooloalbumi julkaistaan lokakuussa. Sen ensimmäinen single ”Kuvat meistä kaikista” on soinut radioissa jo taajaan. Myös kiertueen nimi on siitä napattu.”Kai minä sitten olen aina ollut moderni maankiertäjä. Kaikki muu on tullut siihen rinnalle kuin takaapäin kiitävä auto ohituskaistalla”, muotoilee alkuvuodesta myös esikoiskirjansa julkaissut Putro.Samuli Putron levynuulkaisukiertueella nähdään "Suomen coolein trio", eli:Samuli Putro - laulu, kitaraTuukka Tuunanen - koskettimetMiikka Heikkinen - rummut
FI
33 views
Buy Ticket
Read More