655 result(s) found for "Kulttuuritalo"

Nunnia ja konnia – Vaskivuoren lukion musikaali 2026! image
Nunnia ja konnia – Vaskivuoren lukion musikaali 2026!
Nunnia ja konniaVaskivuoren lukion 35. suurmusikaali saa ensi-iltansa torstaina 8.1.2026 Kulttuuritalo Martinuksessa, Vantaalla.Nunnia ja konnia on hyväntuulinen musikaalikomedia, joka kertoo tarinan Deloris Van Cartier’sta, räväkästä laulajattaresta, joka joutuu henkirikoksen todistettuaan pakenemaan piiloon - luostariin! Nunnaksi naamioitunut Deloris mullistaa hiljaisen sisarkunnan elämän ja muuttaa heidän vaatimattoman kuoronsa säkenöiväksi, soulia täynnä olevaksi elämykseksi. Uusien sisartensa löydettyä oman äänensä Deloris löytää itsekin yllättävää ystävyyttä, merkityksellisyyttä ja elämälleen uuden suunnan. Nunnia ja konnia -musikaali sykkii sydäntä lämmittävää tunnelmaa ja se on riemukas ylistys sisaruudelle, yhdessä lauletun musiikin voimalle ja oman paikan löytämiselle maailmassa.Isoista vastoinkäymisistä huolimatta ihmisen elämänasenne voi olla kevyt ja mieli etsiytyä kohti valoa. ”No tää onkin mun onnenpäivä!” huudahtaa Deloris matkatessaan kohti nunnaluostaria; kohti hänen elämänsä käänteentekevää paikkaa. Mikä vain hetki voi olla täydellinen sellaisena kuin se on, kaikkine vikoineen, puutteineen ja yllätyksineen. Elämä on seikkailu ja tehtävämme on yrittää nauttia sen tarjoamista hetkistä yhdessä; suunnata kasvot kohti aurinkoa ja levittää valoa ympärillemme!Vaskivuoren lukion musikaalit ovat jo käsite. Ammattilaisvetoisia musikaaleja on tehty Vaskivuoressa jo vuodesta 1993. Lukion musikaalit ovat Suomen parhaiten satsattua ammattiohjattua nuortenteatteria, ja niiden suosio on mittava. Nunnia ja konnia -musikaalissa lavalla näyttelee, laulaa, tanssii ja soittaa yli 80 Vaskivuoren lukion opiskelijaa. He ovat aloittaneet harjoitukset teatterin ammattilaisten kanssa elokuussa.Nunnia ja konnia (Sister Act - Cheri Steinkeller, Bill Steinkeller, Alan Menken)Ohjaus - Leena GardinerMusiikinjohto - Mika KarhunenKoreografia - Tanja HuotariÄänisuunnittelu - Ilkka RuutuValosuunnittelu - Jukka KuronenLavastus - Mika HaaranenPukusuunnittelu - Elina RiikonenLauluvalmennus - Mari Nieminen
The Show - A tribute to ABBA image
The Show - A tribute to ABBA
Loppuunmyydyille saleille esiintynyt ABBA-tribuuttishow palaa uuden ohjelman keraSuosittu THE SHOW – A Tribute to ABBA juhlistaa Dancing Queenin 50-vuotista taivalta uudella ohjelmalla – kuuden kaupungin konserttikiertue Suomeen tammikuussa.Yli 2 miljoonaa katsojaa viidellä mantereella tavoittanut THE SHOW – A Tribute to ABBA saapuu jälleen Suomeen. Vuoden 2026 kiertueella kuullaan uusi ohjelma, joka juhlistaa Dancing Queen -kappaleen 50-vuotista historiaa.THE SHOW – A Tribute to ABBA on maailman tunnetuimpia ABBA-tribuuttiyhtyeitä, ja se on saavuttanut suuren suosion myös Suomessa. Loppuvuodesta 2024 useille loppuunmyydyille saleille Suomessa esiintynyt ryhmä on valmistellut ensi vuodelle uuden Dancing Queen | The Legacy of ABBAs Greatest Song 1976 – 2026 -esityksen. Show vie yleisön 70-luvun kimaltelevaan maailmaan, jossa Agnethan ja Fridan ajaton laulu ja tarttuvat melodiat vievät mukanaan.Uusi show on saanut inspiraationsa ensi vuonna 50 vuotta täyttävästä Dancing Queen -hitistä. Vuonna 1976 julkaistu kappale nousi listaykköseksi lukuisissa maissa, kuten Australiassa, Belgiassa, Brasiliassa, Kanadassa, Saksassa, Isossa-Britanniassa, Etelä-Afrikassa ja Yhdysvalloissa. Diskohitistä tuli nopeasti yksi aikakautensa merkittävimmistä kappaleista – ja sen suosio jatkuu vahvana: vuonna 2023 se ylitti miljardin striimauksen rajan Spotifyssa, ja nyt lähestytään jo kahta miljardia.THE SHOW’n esiintyjinä loistavat ruotsalaiset laulajat Katja Nord ja Camilla Dahlin*, jotka eivät ainoastaan muistuta esikuviaan Fridaa ja Agnethaa ulkoisesti, vaan tavoittavat myös heidän äänensä vivahteet. Kaksikko löydettiin mukaan show’hun jo vuonna 2001, heidän voitettuaan suositun ruotsalaisen kykykilpailun ABBA-covereillaan.Show’n musiikista vastaa ruotsalainen Waterloo-yhtye, jossa on mukana myös alkuperäinen ABBA-muusikko Lasse Jonsson* (kitara). Jonsson soittaa ABBA:n Voyage-albumilla ja on työskennellyt Björn Ulvaeuksen ja Benny Anderssonin kanssa musikaaleissa Chess ja Mamma Mia. Kapellimestarna toimiii Matthew Freeman*, joka on esiintynyt muun muassa Elvis Costellon, Robbie Williamsin ja Sir Cliff Richardin kanssa.Luvassa on näyttävä konserttielämys, jossa kuullaan kokoelma ABBA:n suurimpia hittejä. Livekonsertti antaa yleisölle mahdollisuuden kokea, miltä ABBA kuulostaisi tänä päivänä modernin teknologian, näyttävän valosuunnittelun ja sinfonisten elementtien tukemana.* THE SHOW pidättää oikeuden muuttaa esiintyjiä.THE SHOW – A Tribute to ABBA Dancing QueenThe Legacy of ABBAs Greatest Song 1976 – 2026Ti 13.1. Kuopio, MusiikkikeskusKe 14.1. Oulu, Madetojan saliTo 15.1. Turku, KonserttitaloPe 16.1. Helsinki, KulttuuritaloSu 18.1. Tampere, Tampere-talo (iso sali)Kaikki konsertit alkavat klo 19.00Konsertin kesto noin 2,5 h, sisältää väliajanEi ikärajaa /  Helsingin Kulttuuritalo K-18/SLiput: 59,90 € / 69,90 € / 79,90 €Järjestäjä: Gramopop Oy

THE SHOW a tribute to ABBA - Dancing Queen image
THE SHOW a tribute to ABBA - Dancing Queen

THE MUSIC OF ENNIO MORRICONE image
THE MUSIC OF ENNIO MORRICONE
The Music of Ennio Morricone palaa Suomeen – ennätyksellinen 14 kaupungin konserttikiertueYmpäri maailmaa kiertänyt italialainen Le Muse -orkesteri saapuu jälleen alkuvuodesta Suomeen The Music of Ennio Morricone -konserttinsa kanssa. Rakastetut elokuvamusiikin mestariteokset kuullaan nyt ennätyksellisesti peräti 14 kaupungissa. Edellisen kerran Andrea Albertinin johtama orkesteri esiintyi Suomessa tämän vuoden alussa – tuolloin liput myytiin lähes kaikkialla loppuun ja kiertueelle järjestettiin kuusi lisäkonserttia.Suomessa päästään jälleen nauttimaan maailman tunnetuimman elokuvamusiikin säveltäjän, Ennio Morriconen, musiikista kun italialainen Le Muse -orkesteri tuo alkuvuodesta 2026 The Music of Ennio Moricone-konserttinsa Jyväskylään, Poriin, Turkuun, Hyvinkäälle, Lahteen, Nivalaan, Kuopioon, Joensuuhun, Ouluun, Mikkeliin, Kouvolaan, Lappeenrantaan, Tampereelle ja Helsinkiin.Konserteissa kuullaan Ennio Morriconen tunnetuimpia kappaleita aina 1960-luvulta nykypäivään. Tuoreimpana mukana on Morriconen Quentin Tarantinon The Hateful Eight -elokuvaan säveltämä musiikki, josta Morricone palkittiin Oscarilla vuonna 2016. Konserttielämystä tukee jokaisen kappaleen aikana näytettävät valokuvat ja pätkät elokuvista sekä kapellimestari Andrea Albertinin kertomat anekdootit ja tarinat.Le Muse on Albertinin perustama instrumentaaliorkesteri, joka koostuu Pohjois-Italian musiikkiakatemiassa opiskelleista lahjakkaista muusikoista. Ympäri maailmaa esiintyneen orkesterin klassisesti koulutetut soittajat tavoittavat hienosti Morriconen musiikin syvimmät sävyt. Suomen konserteissa vierailevana solistina kuullaan ruotsalaissyntyistä italialaissopraano Susanna Rigaccia, joka lauloi soolo-osuuksia Morriconen konserteissa ja kiertueilla lähes kahdenkymmenen vuoden ajan.Italialaista Ennio Morriconea pidetään yhtenä elokuvahistorian tunnetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista säveltäjistä. Hänen ainutlaatuisen monipuolinen, pitkä ja laadukas säveltäjäuransa ulottui italowesterneistä isoihin Hollywood-tuotantoihin ja sisälsi myös muuta kuin elokuvamusiikkia.1960-luvulla uransa aloittaneen säveltäjämestarin elokuvamusiikkia kuullaan mm. Sergio Leonen Dollaritrilogissa (Kourallinen dollareita, Vain muutaman dollarin tähden ja Hyvät, pahat ja rumat) ja Once Upon a Time -trilogiassa (Huuliharppukostaja, Maahan, senkin hölmö! ja Suuri gangsterisota), Giuseppe Tornatoren Cinema Paradisossa, John Boormanin Manaaja II:ssa, John Carpenterin The Thing -elokuvassa ja Quentin Tarantinon The Hateful Eight -elokuvassa.Vuonna 2007 Ennio Morricone sai elämäntyö-Oscarin ja vuonna 2016 hänet palkittiin Oscarilla Tarantinon The Hateful Eight -elokuvaan säveltämästään musiikista. Lisäksi Morricone on palkittu mm. kolmella Grammyllä, kolmella Golden Globella, kuudella Baftalla, kahdella European Film Awardilla sekä Venetsian elokuvajuhlien Kultainen leijona -elämäntyöpalkinnolla. Morricone kuoli 91-vuotiaana vuonna 2020.THE MUSIC OF ENNIO MORRICONE 2026Ensemble Le MuseConductor: Andrea AlbertiniSpecial guest: Susanna RigacciKonsertit ovat ikärajattomia / Helsingin Kulttuuritalossa yläkatsomot A ja B ovat ikärajattomat, muut katsomot K-18 (anniskelualuetta).Kesto n. 2,5h väliaikoineen.Lippujen hinnat: 59,90 € / 69,90 € / 79,90 €Kiertueen järjestää: Gramopop Oy
KULT Live: Honey B & T-Bones K-18 image
KULT Live: Honey B & T-Bones K-18
Suomalaisen rytmimusiikin klassikko on tunnettu evolutiivisuudestaan. Samalla Honey B & T-Bones on laadullisesti varma ja silti aina sopivan rouhea - ja yllättävä. Psykedeeliset värit tyrskyävät yhteen deltabluesin, funkin ja garagerockin kanssa. Tuloksena persoonallista ja ajassa elävää musiikkia. "Honey B & T-Bones on tänään ehdottomasti parhaassa vedossaan", kirjoittaa Keskisuomalaisen Pentti Ronkanen live arviossaan. "Intensiteetti on huikea, komppi ryskää energisenä ja Aija Puurtisen persoonallisen laulun rinnalla kulkee Esa Kuloniemen kitarataituruus sekä mieletön soundivalikoima. Rakkaudella vaalittu perheyhtye on tyylien hurmaavana sekoituksena ainutlaatuinen maailmassa.””Honey B & T-Bones ei soita bluesia, tai mitään muutakaan, viran puolesta tai kaupallisista syistä. Vaistolla se liikkuu juuri tässä ajassa ammentaen samalla melkein huomaamatta valtavasta perinnetietoudesta. Yhtye on jännittävästi hip ja tekee pahaa jälkeä missä tahansa maailman lavoilla. Aija Puurtinen liikehtii sähäkästi silmät tuikkien laulun lipuessa vaivattomasti bluesista ja rockista jodlaukseen ja hämmästyttäviä taajuuksia tavoittavaan äänimaalailuun. Esa Kuloniemi soittaa nykyään slideä entistäkin enemmän ja mielikuvituksella, joka saa monet kollegat tuntumaan tylsiltä.” - Jussi Niemi (Aamulehti)Kokoonpano:Aija Puurtinen, voc, bassEsa Kuloniemi, gtrPekka Rajamäki, bass, gtr, backing vocMooses Kulonimi, drs, backing vocEteispalvelumaksu 4 €Konsertti järjestetään seisovana.HUOM, KULT ei ole esteetön. Lue lisää https://kulttuuritalo.fi/kult/kavijalle.
Nunnia ja konnia – Vaskivuoren lukion musikaali 2026! image
Nunnia ja konnia – Vaskivuoren lukion musikaali 2026!
Nunnia ja konniaVaskivuoren lukion 35. suurmusikaali saa ensi-iltansa torstaina 8.1.2026 Kulttuuritalo Martinuksessa, Vantaalla.Nunnia ja konnia on hyväntuulinen musikaalikomedia, joka kertoo tarinan Deloris Van Cartier’sta, räväkästä laulajattaresta, joka joutuu henkirikoksen todistettuaan pakenemaan piiloon - luostariin! Nunnaksi naamioitunut Deloris mullistaa hiljaisen sisarkunnan elämän ja muuttaa heidän vaatimattoman kuoronsa säkenöiväksi, soulia täynnä olevaksi elämykseksi. Uusien sisartensa löydettyä oman äänensä Deloris löytää itsekin yllättävää ystävyyttä, merkityksellisyyttä ja elämälleen uuden suunnan. Nunnia ja konnia -musikaali sykkii sydäntä lämmittävää tunnelmaa ja se on riemukas ylistys sisaruudelle, yhdessä lauletun musiikin voimalle ja oman paikan löytämiselle maailmassa.Isoista vastoinkäymisistä huolimatta ihmisen elämänasenne voi olla kevyt ja mieli etsiytyä kohti valoa. ”No tää onkin mun onnenpäivä!” huudahtaa Deloris matkatessaan kohti nunnaluostaria; kohti hänen elämänsä käänteentekevää paikkaa. Mikä vain hetki voi olla täydellinen sellaisena kuin se on, kaikkine vikoineen, puutteineen ja yllätyksineen. Elämä on seikkailu ja tehtävämme on yrittää nauttia sen tarjoamista hetkistä yhdessä; suunnata kasvot kohti aurinkoa ja levittää valoa ympärillemme!Vaskivuoren lukion musikaalit ovat jo käsite. Ammattilaisvetoisia musikaaleja on tehty Vaskivuoressa jo vuodesta 1993. Lukion musikaalit ovat Suomen parhaiten satsattua ammattiohjattua nuortenteatteria, ja niiden suosio on mittava. Nunnia ja konnia -musikaalissa lavalla näyttelee, laulaa, tanssii ja soittaa yli 80 Vaskivuoren lukion opiskelijaa. He ovat aloittaneet harjoitukset teatterin ammattilaisten kanssa elokuussa.Nunnia ja konnia (Sister Act - Cheri Steinkeller, Bill Steinkeller, Alan Menken)Ohjaus - Leena GardinerMusiikinjohto - Mika KarhunenKoreografia - Tanja HuotariÄänisuunnittelu - Ilkka RuutuValosuunnittelu - Jukka KuronenLavastus - Mika HaaranenPukusuunnittelu - Elina RiikonenLauluvalmennus - Mari Nieminen
Nunnia ja konnia – Vaskivuoren lukion musikaali 2026! image
Nunnia ja konnia – Vaskivuoren lukion musikaali 2026!
Nunnia ja konniaVaskivuoren lukion 35. suurmusikaali saa ensi-iltansa torstaina 8.1.2026 Kulttuuritalo Martinuksessa, Vantaalla.Nunnia ja konnia on hyväntuulinen musikaalikomedia, joka kertoo tarinan Deloris Van Cartier’sta, räväkästä laulajattaresta, joka joutuu henkirikoksen todistettuaan pakenemaan piiloon - luostariin! Nunnaksi naamioitunut Deloris mullistaa hiljaisen sisarkunnan elämän ja muuttaa heidän vaatimattoman kuoronsa säkenöiväksi, soulia täynnä olevaksi elämykseksi. Uusien sisartensa löydettyä oman äänensä Deloris löytää itsekin yllättävää ystävyyttä, merkityksellisyyttä ja elämälleen uuden suunnan. Nunnia ja konnia -musikaali sykkii sydäntä lämmittävää tunnelmaa ja se on riemukas ylistys sisaruudelle, yhdessä lauletun musiikin voimalle ja oman paikan löytämiselle maailmassa.Isoista vastoinkäymisistä huolimatta ihmisen elämänasenne voi olla kevyt ja mieli etsiytyä kohti valoa. ”No tää onkin mun onnenpäivä!” huudahtaa Deloris matkatessaan kohti nunnaluostaria; kohti hänen elämänsä käänteentekevää paikkaa. Mikä vain hetki voi olla täydellinen sellaisena kuin se on, kaikkine vikoineen, puutteineen ja yllätyksineen. Elämä on seikkailu ja tehtävämme on yrittää nauttia sen tarjoamista hetkistä yhdessä; suunnata kasvot kohti aurinkoa ja levittää valoa ympärillemme!Vaskivuoren lukion musikaalit ovat jo käsite. Ammattilaisvetoisia musikaaleja on tehty Vaskivuoressa jo vuodesta 1993. Lukion musikaalit ovat Suomen parhaiten satsattua ammattiohjattua nuortenteatteria, ja niiden suosio on mittava. Nunnia ja konnia -musikaalissa lavalla näyttelee, laulaa, tanssii ja soittaa yli 80 Vaskivuoren lukion opiskelijaa. He ovat aloittaneet harjoitukset teatterin ammattilaisten kanssa elokuussa.Nunnia ja konnia (Sister Act - Cheri Steinkeller, Bill Steinkeller, Alan Menken)Ohjaus - Leena GardinerMusiikinjohto - Mika KarhunenKoreografia - Tanja HuotariÄänisuunnittelu - Ilkka RuutuValosuunnittelu - Jukka KuronenLavastus - Mika HaaranenPukusuunnittelu - Elina RiikonenLauluvalmennus - Mari Nieminen
THE MUSIC OF ENNIO MORRICONE image
THE MUSIC OF ENNIO MORRICONE
The Music of Ennio Morricone palaa Suomeen – ennätyksellinen 14 kaupungin konserttikiertueYmpäri maailmaa kiertänyt italialainen Le Muse -orkesteri saapuu jälleen alkuvuodesta Suomeen The Music of Ennio Morricone -konserttinsa kanssa. Rakastetut elokuvamusiikin mestariteokset kuullaan nyt ennätyksellisesti peräti 14 kaupungissa. Edellisen kerran Andrea Albertinin johtama orkesteri esiintyi Suomessa tämän vuoden alussa – tuolloin liput myytiin lähes kaikkialla loppuun ja kiertueelle järjestettiin kuusi lisäkonserttia.Suomessa päästään jälleen nauttimaan maailman tunnetuimman elokuvamusiikin säveltäjän, Ennio Morriconen, musiikista kun italialainen Le Muse -orkesteri tuo alkuvuodesta 2026 The Music of Ennio Moricone-konserttinsa Jyväskylään, Poriin, Turkuun, Hyvinkäälle, Lahteen, Nivalaan, Kuopioon, Joensuuhun, Ouluun, Mikkeliin, Kouvolaan, Lappeenrantaan, Tampereelle ja Helsinkiin.Konserteissa kuullaan Ennio Morriconen tunnetuimpia kappaleita aina 1960-luvulta nykypäivään. Tuoreimpana mukana on Morriconen Quentin Tarantinon The Hateful Eight -elokuvaan säveltämä musiikki, josta Morricone palkittiin Oscarilla vuonna 2016. Konserttielämystä tukee jokaisen kappaleen aikana näytettävät valokuvat ja pätkät elokuvista sekä kapellimestari Andrea Albertinin kertomat anekdootit ja tarinat.Le Muse on Albertinin perustama instrumentaaliorkesteri, joka koostuu Pohjois-Italian musiikkiakatemiassa opiskelleista lahjakkaista muusikoista. Ympäri maailmaa esiintyneen orkesterin klassisesti koulutetut soittajat tavoittavat hienosti Morriconen musiikin syvimmät sävyt. Suomen konserteissa vierailevana solistina kuullaan ruotsalaissyntyistä italialaissopraano Susanna Rigaccia, joka lauloi soolo-osuuksia Morriconen konserteissa ja kiertueilla lähes kahdenkymmenen vuoden ajan.Italialaista Ennio Morriconea pidetään yhtenä elokuvahistorian tunnetuimmista ja vaikutusvaltaisimmista säveltäjistä. Hänen ainutlaatuisen monipuolinen, pitkä ja laadukas säveltäjäuransa ulottui italowesterneistä isoihin Hollywood-tuotantoihin ja sisälsi myös muuta kuin elokuvamusiikkia.1960-luvulla uransa aloittaneen säveltäjämestarin elokuvamusiikkia kuullaan mm. Sergio Leonen Dollaritrilogissa (Kourallinen dollareita, Vain muutaman dollarin tähden ja Hyvät, pahat ja rumat) ja Once Upon a Time -trilogiassa (Huuliharppukostaja, Maahan, senkin hölmö! ja Suuri gangsterisota), Giuseppe Tornatoren Cinema Paradisossa, John Boormanin Manaaja II:ssa, John Carpenterin The Thing -elokuvassa ja Quentin Tarantinon The Hateful Eight -elokuvassa.Vuonna 2007 Ennio Morricone sai elämäntyö-Oscarin ja vuonna 2016 hänet palkittiin Oscarilla Tarantinon The Hateful Eight -elokuvaan säveltämästään musiikista. Lisäksi Morricone on palkittu mm. kolmella Grammyllä, kolmella Golden Globella, kuudella Baftalla, kahdella European Film Awardilla sekä Venetsian elokuvajuhlien Kultainen leijona -elämäntyöpalkinnolla. Morricone kuoli 91-vuotiaana vuonna 2020.THE MUSIC OF ENNIO MORRICONE 2026Ensemble Le MuseConductor: Andrea AlbertiniSpecial guest: Susanna RigacciKonsertit ovat ikärajattomia / Helsingin Kulttuuritalossa yläkatsomot A ja B ovat ikärajattomat, muut katsomot K-18 (anniskelualuetta).Kesto n. 2,5h väliaikoineen.Lippujen hinnat: 59,90 € / 69,90 € / 79,90 €Kiertueen järjestää: Gramopop Oy
UK PINK FLOYD EXPERIENCE image
UK PINK FLOYD EXPERIENCE
Loppuunmyydyille saleille esiintynyt UK Pink Floyd Experience palaa Suomeen uuden ohjelmiston keraLegendaarisen Pink Floydin liveshow’n henkiin herättävä UK Pink Floyd Experience kiersi Suomea alkuvuodesta 2025 esiintyen loppuunmyydyille saleille. Kehuttu ryhmä juhlistaa tänä vuonna Wish You Were Here -albumin 50-vuotisjuhlavuotta ja palaa Suomeen alkuvuodesta 2026 entistä suuremman kiertueen ja uusitun ohjelmiston kanssa. Kiertue vierailee peräti neljässätoista suomalaiskaupungissa tammikuussa 2026. Lähes kaksikymmentä vuotta toiminut UK Pink Floyd Experience juhlistaa tänä vuonna Pink Floydin vuonna 1975 ilmestynyttä Wish You Were Here -albumia, joka on monesti valittu kaikkien aikojen parhaimpien rock-albumien joukkoon. Ryhmän upouusi show sisältää kaikki 50-vuotisjuhlavuottaan viettävän Wish You Were Here -albumin kappaleet sekä yleisön suosikkeja levyiltä The Division Bell, The Wall ja The Dark Side of the Moon. Lisäksi ohjelmistossa kuullaan kaksi harvinaisempaa Pink Floyd -teosta: yhtyeen perustajajäsenen Syd Barrettin kirjoittama Lucifer Sam vuodelta 1967 sekä yleisön paljon toivoma Childhood’s End, joka löytyy vähemmän tunnetulta albumilta Obscured By Clouds (1972).Pink Floydinsa hyvin tunteva ja yksityiskohtiin huolella paneutuva UK Pink Floyd Experience herättää Pink Floydin live-esitysten taian henkiin. Hyviä arvioita kerännyt tribuuttiyhtye on tunnettu sekä musiikillisesta tarkkuudestaan että upeasta valoshow’staan. UK Pink Floyd Experience koostuu kokeneista muusikoista. Bassoa ja akustista kitaraa soittaa UK Experience perustaja ja koko show:n tuottanut David Power. Show:n musiikillinen johtaja Rick Benbow soittaa kosketinsoittimia. Paul Andrews ja Mike Bollard soittavat sekä sähkökitaraa että akustista kitaraa ja laulavat. Lisäksi Mike Bollard soittaa myös koskettimia. Rumpuja soittaa Francesco Borrelli. Emma Street laulaa ja soittaa lyömäsoittimia, Jo Paterson-Neild laulaa sekä soittaa saksofonia ja lyömäsoittimia. Pink Floydin konserttitunnelman henkiin herättämisen viimeistelevät valosuunnittelija Stu Hunt ja äänisuunnittelija Dave Woodfield.www.ukpinkfloydexperience.comKesto noin 2h, ei väliaikaaJärjestäjä: Gramopop Oy