111 result(s) found for "G Livelab"
Brother Firetribe + Merta
Edellisen G Livelabin keikkansa hyvissä ajoin loppuunmyynyt Brother Firetribe palaa joulukuussa Tampereelle!Suomen suosituin AOR-yhtye Brother Firetribe tekee loppuvuodesta kolme valikoitua keikkaa. Yhtye esiintyy 19.–21. joulukuuta 2024 Helsingin On The Rocksissa, Kouvolan House Of Rockissa ja Tampereen G Livelabissa. Tampereen keikan lämmittelijänä nähdään keväällä uuden albumin julkaissut vaihtoehtorock-yhtye Merta.Brother Firetriben yli 20-vuotiseen taipaleeseen mahtuu lukuisia albumilistojen huippusijoja ja täysiä keikkasaleja läpi maan. Vuosikymmenten kartuttamasta timantinkovasta esiintymistaidostaan tunnettu rockyhtye julkaisu huhtikuussa 2024 viimeisimmän singlensä “Are You Ready?” ja valmistelee parhaillaan kuudetta studioalbumiaan.Illan avaa Merta. Suomenkielistä vaihtoehtorockia ja -metallia esittävä Merta yhdistelee musiikissaan tarttuvia melodioita häpeilemättömiin pop-kuvioihin, jotka tuovat raikkaan vastapainon muutoin raskaalle soundille. Vuonna 2017 alkunsa saanut yhtye tunnetaan aktiivisesta julkaisutahdistaan, kovasta keikkakunnostaan ja energisistä livevedoistaan. Odotetun kolmannen albuminsa “Virta” huhtikuussa julkaissut Merta kuuluu epäilyksettä kotimaan kirkkaimpien lupausten joukkoon.Konsertti on ikärajaton ja järjestetään pääosin seisomakatsomolla. Salissa on myös istumapaikkoja.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
36 views
Buy Ticket
Read More
Henna Emilia Hietamäki + Kadonnut Manner
Henna Emilia Hietamäki juhlistaa uutta albumiaan G Livelabissa joulukuussa
Vaihtoehtomusiikin kentällä useissa eri yhtyeissä vaikuttaneen Henna
Emilia Hietamäen soolotuotanto on inspiroitunut 1960-luvun
folk-liikkeestä, meditatiivisista äänimaisemista, kantrista ja
tee-se-itse-asenteesta.
G Livelabissa juhlistetaan useimmiten yksin esiintyvän Hietamäen
tuoretta "Luutarha"-albumia harvinaisella yhtyekokoonpanolla: Juuli
Jokinen (sello), Tytti Roto (basso), Hanna Perälä (rummut & urut).
Luutarha on kokoelma uusia tulkintoja vanhoista kansanlauluista ja
kansanrunoudesta. Mukana on uusia käännöksiä ja sovituksia
amerikkalaisista, englantilaisista ja suomalaisista 1600‒1800-lukujen
lauluista sekä uusia sävellyksiä Kantelettaren runoihin.
Yhdistävä teema on kuolema, sen kohtaaminen tai sen kaipuu. Monet
levyn kappaleet on tehty erityisesti hautajaisissa esitettäviksi.
Luutarha oli Mikael Agricolan ehdotus hautausmaan suomenkieliseksi
kutsumanimeksi.
Illan avaa Kadonnut manner
Kadonnut manner on suomussalmelaislähtöisen, nykyisin Rovaniemeltä
käsin operoivan Lauri Mannerin soolokitarakeikoillaan käyttämä
taiteilijanimi, jona esiintyessään hän ammentaa vaikutteensa American
Primitive Guitar -koulukunnan fingerpicking-kitaroinnista, country
bluesista, pohjoisista korpimaisemista ja vilkkaasta
mielikuvituksestaan. Mannerin musiikillisesta taustasta löytyy myös
pitkä historia punk rock -basistina.
Kadonnut manner on ehtinyt kiertää Eurooppaa yli 400 keikan verran
sekä levyttää neljä albumillista omaa musiikkiaan, joista viimeisin
"Finnish Primitive Guitar Vol. 4" julkaistiin keväällä 2023. Keikalla
päästään kuulemaan musiikkia näiltä julkaisuilta sekä uuden materiaalin
kenttätestausta.
Konsertti on ikärajaton.
FacebookInstagramTwitter
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
F + Elsa Brotherus
Self-helpless on antiteesi itsensä jatkuvalle kehittämiselle ja ylistys keskeneräisyydelle. Visuaalisesti albumi kumartaa 90-luvun ikonisten tähtien, kuten Anna Nicole Smithin ja Pamela Andersonin suuntaan. Albumilta julkaistiin viisi singleä: musiikkivideollaan vakuuttanut Taas mennään, Muija on ku kone, Teetä (feat. Tuplakääk), Naispaholainen II ja Exit.Rohkeista ja visuaalisesti kekseliäistä livekeikoistaan ylistetty F tunnetaan parhaiten Ihana-hitistään, joka lähentelee kultarajaa.Illan avaa nouseva tähti Elsa BrotherusElsa Brotherus on helsinkiläinen 21-vuotias laulaja-lauluntekijä. Brotheruksen supervoima on sanoittaa ja herättää henkiin hetkiä, joita useimmat meistä ovat käyneet elämässään läpi. Usein nämä hetket liittyvät merkityksellisiin kohtaamisiin, vaikeisiin päätöksiin tai mielensisäisiin kamppailuihin ja haavoittaviin kokemuksiin. Brotherus kuvailee itseään sosiaaliseksi seikkailijaksi, jolla on loputon kiinnostus oppia muista ihmisistä, heidän elämästään ja persoonastaan. Monesti uudet kohtaamiset tuovat mukanaan myös uusia tarinoita, jotka päätyvät lopulta kappaleiden sanoituksiksi.Kappaleiden minimalistinen ja tummanpuhuva tuotanto yhdistettynä Brotheruksen herkkään ääneen luovat äänimaiseman, joka huokuu öistä tunnelmaa ja rauhaa.
FacebookInstagramTwitterKonsertti on ikärajaton.
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Younghearted
Kymmenvuotista taipalettaan ensi vuonna juhlistava Younghearted perustettiin vuonna 2015 laulaja Reetta Huotarisen sekä kitaristi Atte Rannan ja Emil Korkiakosken toimesta. Kulta- ja platinarajoja ylittänyt sekä Emma-ehdokkuudella muistettu yhtye tunnetaan etenkin kappaleistaan Hetkeksi, Tässä ja nyt ja Sun numero.
Vuonna 2022 julkaistu albumi "Rakkaus on kaikki, mitä me tarvitaan" sai jo loppukesästä jatkoa, kun yhtye julkaisi singlensä Mustangi II. Akustisempaan soundiin luottava trio tullaan näkemään keikoilla 10-vuotisjuhlavuoden lähestyessä."Ollaan tosi innoissamme – meidän 9-vuotisen uran aikana ollaan saatu tehdä upeita keikkoja suurien yleisöjen edessä. On mahtavaa päästä toteuttamaan juhlavuotta puhtaalta pöydältä. Luvassa on entistä huolitellumpi Younghearted, joka säilyttää livemusiikin aitouden ja pitää kiinni jokaisen keikan uniikiudesta", yhtye kertoo.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Tapahtumassa on sekä seisoma- että istumapaikkoja
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
25 views
Buy Ticket
Read More
F + Senya
Emma-palkittu rap/R&B-artisti F julkaisi keväällä 2024 uuden albuminsa Self-helpless.Self-helpless on antiteesi itsensä jatkuvalle kehittämiselle ja ylistys keskeneräisyydelle. Visuaalisesti albumi kumartaa 90-luvun ikonisten tähtien, kuten Anna Nicole Smithin ja Pamela Andersonin suuntaan. Albumilta julkaistiin viisi singleä: musiikkivideollaan vakuuttanut Taas mennään, Muija on ku kone, Teetä (feat. Tuplakääk), Naispaholainen II ja Exit.Rohkeista ja visuaalisesti kekseliäistä livekeikoistaan ylistetty F tunnetaan parhaiten Ihana-hitistään, joka lähentelee kultarajaa.Monipuolinen, vahvoja albumikokonaisuuksia luova artisti on ollut ehdolla Emma Gaalassa useasti ja vuonna 2021 hänet palkittiin vuoden musiikkivideo-palkinnolla.Keikkaillan toinen artisti julkaistaan myöhemmin.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
37 views
Buy Ticket
Read More
Younghearted
Kymmenvuotista taipalettaan ensi vuonna juhlistava Younghearted perustettiin vuonna 2015laulaja Reetta Huotarisen sekä kitaristi Atte Rannan ja Emil Korkiakosken toimesta. Kulta- ja platinarajoja ylittänyt sekä Emma-ehdokkuudella muistettu yhtye tunnetaan etenkin kappaleistaan Hetkeksi, Tässä ja nyt ja Sun numero. Vuonna 2023 julkaistu albumi Rakkaus on kaikki, mitä me tarvitaan sai jo loppukesästä jatkoa, kun yhtye julkaisi singlensä Mustangi II. Akustisempaan soundiin luottava trio tullaan näkemään keikoilla 10-vuotisjuhlavuoden lähestyessä.- Ollaan tosi innoissamme – meidän 9-vuotisen uran aikana ollaan saatu tehdä upeitakeikkoja suurien yleisöjen edessä. On mahtavaa päästä toteuttamaan juhlavuotta puhtaaltapöydältä. Luvassa on entistä huolitellumpi Younghearted, joka säilyttää livemusiikinaitouden ja pitää kiinni jokaisen keikan uniikiudesta, yhtye kertoo.Konsertti on ikärajaton.
FacebookInstagramTwitter
FI
20 views
Buy Ticket
Read More
G Livelab Tampere: Kausikortti 2025
G Livelab Tampere - kausikortti 2025
Kausikortti on voimassa kaikissa G Livelab Tampereen vuoden 2025 oman tuotannon konserteissa, myös loppuunmyydyissä konserteissa. Voimassaoloon saattaa tulla yksittäisiä poikkeuksia mm. Tampereen Teatterikesän tuotantojen osalta. Kausikortteja on myynnissä rajoitettu erä.
Kausikortti ei ole henkilökohtainen, joten se sopii esimerkiksi yrityskäyttöön tai perheen jaettavaksi. Kausikortti näytetään ovihenkilökunnalle aina konserttiin saapuessa.
Koskipuiston historiallisessa Frenckellin pannuhuoneessa toimiva G Livelab Tampere avasi ovensa yleisölle loppukesällä 2019. G Livelab Tampere on toinen G Livelab -brändin alla toimiva klubi. Ensimmäinen G Livelab avattiin Helsinkiin vuonna 2016.
Tutustu keikkatarjontaamme nettisivuillamme tai lataamalla puhelimeesi G Livelab -sovellus.
Early bird -hinta 600 € lokakuun loppuun asti, marraskuun alusta eteenpäin hinta 650€.Kausikortin toimitus:
Kaikki kausikortit postitetaan tilaajille loppuvuodesta 2024 alkaen. Voit valita toimitustavaksi noudon toimipisteestä, jolloin saat väliaikaisen kausikortin tilausta lunastaessasi. Noudosta veloitetaan hinnaston mukainen maksu. Tai voit valita toimitustavaksi PDF-lipun, jolloin saat väliaikaisen kausikortin suoraan sähköpostiisi. Jos haluat myös väliaikaisen kausikortin postitse, ota yhteyttä hei@tiketti.fi
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Seuraavassa vaiheessa pyydetään täyttämään korttikohtainen nimi. Tästä huolimatta G Livelabin kausikortti ei ole henkilökohtainen, joten se sopii esimerkiksi yrityskäyttöön. Kausikortti näytetään ovihenkilökunnalle aina konserttiin saapuessa.
FI
27 views
Buy Ticket
Read More
Superposition
Vuonna 2020 We Jazzin julkaisemalla debyyttilevyllään ihastuttanut ja palkittu Superposition palasi odotetun toisen albuminsa myötä heinäkuussa 2024. Superposition II on vakuuttava seuraava askel yhtyeeltä, jonka musiikki huokuu akustisen free jazzin vapautta ja samalla sykähdyttävää melodista syvyyttä. Superposition tekee koskettavaa musiikkia, jossa riittää tasoja jokaiselle kuuntelukerralle.Superpositionin muodostavat rumpali Olavi Louhivuori, saksofonistit Linda Fredriksson ja Adele Sauros, sekä basisti Mikael Saastamoinen. Kaikki heistä ovat tuttuja lukuisista yhteyksistä uutta suomalaista jazzmusiikkia seuraaville, ja kolme yhtyeen neljästä jäsenestä on hionut viime vuosina yhteissoittoaan myös maailmalla taajaan keikkailevan Linda Fredriksson Juniper -yhtyeen riveissä. Myös Superposition herätti laajaa kiinnostusta sekä Suomessa että kansainvälisesti jo heti ensimmäisellä albumillaan ja nousi nopeasti seuratuksi live-suosikiksi intensiivisten esiintymistensä myötä. Kaikki merkit viittaavat siihen, että nousukiito jatkuu uuden levyn myötä.Yhdeksän kappaletta sisällään pitävä Superposition II on voimannäyttö tasa-arvoiselta ja yhteen hiileen puhaltavalta yhtyeeltä. Kaikki jäsenet ovat säveltäneet uudelle levylle kappaleita ja teokset muodostavat eheän kokonaisuuden, jossa kuuluu koko Superposition-nelikon ääni. Tätä on pienyhtyejazz parhaimmillaan: henkilökohtaista otetta, omaäänisyyttä ja ennen kaikkea musiikillisesti uteliasta eteenpäin suuntautumista – yhdessä.Olavi Louhivuori, rummutLinda Fredriksson, altto- & baritonisaksofoniAdele Sauros, sopraano- & tenorisaksofoniMikael Saastamoinen, bassoLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Tapahtumassa on sekä seisoma- että istumapaikkoja. Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 20 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Superposition
Vuonna 2020 We Jazzin julkaisemalla debyyttilevyllään ihastuttanut ja palkittu Superposition palasi odotetun toisen albuminsa myötä heinäkuussa 2024. Superposition II on vakuuttava seuraava askel yhtyeeltä, jonka musiikki huokuu akustisen free jazzin vapautta ja samalla sykähdyttävää melodista syvyyttä. Superposition tekee koskettavaa musiikkia, jossa riittää tasoja jokaiselle kuuntelukerralle.Superpositionin muodostavat rumpali Olavi Louhivuori, saksofonistit Linda Fredriksson ja Adele Sauros, sekä basisti Mikael Saastamoinen. Kaikki heistä ovat tuttuja lukuisista yhteyksistä uutta suomalaista jazzmusiikkia seuraaville, ja kolme yhtyeen neljästä jäsenestä on hionut viime vuosina yhteissoittoaan myös maailmalla taajaan keikkailevan Linda Fredriksson Juniper -yhtyeen riveissä. Myös Superposition herätti laajaa kiinnostusta sekä Suomessa että kansainvälisesti jo heti ensimmäisellä albumillaan ja nousi nopeasti seuratuksi live-suosikiksi intensiivisten esiintymistensä myötä. Kaikki merkit viittaavat siihen, että nousukiito jatkuu uuden levyn myötä.Yhdeksän kappaletta sisällään pitävä Superposition II on voimannäyttö tasa-arvoiselta ja yhteen hiileen puhaltavalta yhtyeeltä. Kaikki jäsenet ovat säveltäneet uudelle levylle kappaleita ja teokset muodostavat eheän kokonaisuuden, jossa kuuluu koko Superposition-nelikon ääni. Tätä on pienyhtyejazz parhaimmillaan: henkilökohtaista otetta, omaäänisyyttä ja ennen kaikkea musiikillisesti uteliasta eteenpäin suuntautumista – yhdessä.Olavi Louhivuori, rummutLinda Fredriksson, altto- & baritonisaksofoniAdele Sauros, sopraano- & tenorisaksofoniMikael Saastamoinen, bassoKonsertti on ikärajaton.
FacebookInstagramTwitter
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Wigwam Revisited
Wigwam Revisited palaa G Livelabiin!
Wigwam on tunnetusti yksi merkittävimmistä yhtyeistä suomalaisessa rock-historiassa. Edellä aikaansa liikkunut kokoonpano muistetaan erityisesti klassikkoaseman saavuttaneista proge- ja taiderock-albumeistaan, joita Love Records julkaisi 1970-luvulla.Mikko Rintanen - koskettimet ja lauluPuka Oinonen - kitaraJanne Brunberg - bassoJan Noponen - rummutfeat.Jukka Gustavson - urut ja lauluLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Tapahtumassa on sekä seisoma- että istumapaikkoja. Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 30 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Wigwam Revisited
Wigwam Revisited palaa G Livelab Helsinkiin!
Wigwam on tunnetusti yksi merkittävimmistä yhtyeistä suomalaisessa
rock-historiassa. Edellä aikaansa liikkunut kokoonpano muistetaan
erityisesti klassikkoaseman saavuttaneista proge- ja
taiderock-albumeistaan, joita Love Records julkaisi 1970-luvulla.
Keikka on ikärajaton.
Mikko Rintanen - koskettimet ja lauluPuka Oinonen - kitaraJanne Brunberg - bassoJan Noponen - rummutfeat. Jukka Gustavson - urut ja laulu
FacebookInstagramTwitter
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Joni Ekman Group + Risto
Joni Ekman Groupin debyyttilevy on täällä! Räjähtävää rokkaamista, herkkää tunnelmointia ja kaikkea siltä väliltä. Uusia sävyjä löytyy niin musiikissa kuin teksteissäkin. Phaser on päällä! Valmistaudu rakastumaan!Joni Ekman - laulu, kitaraKalle Stenvik - basso, lauluSini Suvanto - rummut, lauluIllan avaa Risto! Risto on yksi kaikkien aikojen parhaita rock-yhtyeitä ikinä. Vuonna 2002 perustettu, kymmenvuotisjuhlansa unohtanut rocktähteydestä piittaamattomien avohoitopotilaiden yhteisö julkaisi neljännen studioalbuminsa nimeltä Risto II loppuvuodesta 2013. Yhtyeen keulahahmo pokkasi jossain välissä myös Teosto-palkinnonkin.
Facebook Instagram XLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Tapahtumassa on sekä seisoma- että istumapaikkoja
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Vimma ja Elsi Sloan
Vimma on energistä ja voimakasta indierockia viuluilla höystettynä. Bändin ympäristöaktivistitaustaiset jäsenet kirjoittavat kappaleita siitä, miltä planeetan tuhoaminen tuntuu ja mitä sille pitäisi tehdä. Vimman musiikki on karvaan suolaista pehmoilua ja raivokasta voimantuntoa palavassa maailmassa. Tai vaan uskomattoman hyvää musaa.Vimman toinen albumi Tornadon silmässä julkaistiin lokakuussa 2023, ja se toi yhtyeelle Emma Gaalassa Kriitikoiden valinta -ehdokkuuden. Tulevalta kolmannelta albumilta on julkaistu yksi singlelohkaisu, folk/punk-ralli Kapina on kuumaa. “VIMMAn keikoilla voin tanssien, huutaen ja herkistyen päästää ulos kaiken sen ahdistuksen, turhautumisen ja levottomuuden, mitä en osaa pukea sanoiksi.” Elsi Sloan on urbaanin ajan älykäs ja tarkkanäköinen lyyrikko. Teksteilläänhän osaa luoda arkisesta asiasta yhteiskunnallisen oivalluksen, löytää syvyyttä jokapäiväisistä yksityiskohdista, joita muut eivät ehkä edes huomaa. Hänelle näyttämö on kanava, jossa nämä pienet tarinat saavat suuremman merkityksen. Elsi on queer, ihmisoikeus- ja ympäristöaktivisti, jonka sydän sykkii vahvasti oikeudenmukaisuuden puolesta. Hänen kappaleensa puhuttelevat jaravistelevat; ne kutsuvat kuulijansa mukaan kamppailuun paremman maailman puolesta ja muistuttavat, että kauneus ja radikaali empatia löytyvät niin suurista kysymyksistä kuin elämän pienistä yksityiskohdista.Tämä ilta kannustaa sinua tietty kuuntelemaan musaa, mutta myös seuraamaan sydäntäsi ja ottamaan rohkeita askeleita omien arvojen ja intohimojen mukaan. Ja ennen kaikkea tulemaan tälle hiton hyvälle keikalle!
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
ELLIMEI + Aatulove
ELLIMEI ja Aatulove hurmaavat yhteisessä keikkaillassa G Livelabissa! Keikka on kaikkien G Livelabin tapahtumien tavoin ikärajaton.Esiintymisjärjestys:AatuloveELLIMEIELLIMEI eli Elli Immonen on lupaava artistitulokas, joka on sainattu Etenee Recordsille. Artisti on mukana tuottamassa ja kirjoittamassa kappaleitaan itse. Tuottamisen myötä kappaleisiin on löytynyt oma vahva soundi ja biisit käsittelevät ihmissuhteita avoimesti eri näkökulmista. Artisti on valmistunut vuonna 2020 Popjazz-konservatoriosta ammattimuusikoksi. ELLIMEI julkaisi singlen Annan meille anteeks marraskuussa 2023, joka oli ensimmäinen single Etenee Recordsin kautta.Tuhma Musicin tuorein sainaus Aatulove on alunperin Turengista ponnistanut poplupaus. Emoiskelmäksi musiikkiaan kuvaileva Aatulove julkaisi maaliskuussa Särkyvää -singlen, joka ilmiöityi ennakkoon TikTokissa ja nousi Spotify Top50-listan sijalle 24.Aatuloven katalogista löytyy jo paljon musiikkia ja hän saakin kappaleisiin inspiraatiota omasta elämästään ja ihmissuhteista. Ensimmäinen julkaisu näki päivänvalon vuonna 2019 ja sittemmin artisti on julkaissut myös kaksi albumia, joista viimeisimpänä lokakuussa 2023 ilmestynyt LOVEYOUAATU. Ensimmäinen Tuhma Musicin kautta julkaistu single on Suhun voisin rakastuu.Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton.Keikka järjestetään pääosin seisomakatsomolla, salissa on myös istumapaikkoja.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Pääkallo + Mansion
Tammikuussa G Livelabissa koetaan occultin taikaa!Pääkallo on Kuopiosta kotoisin oleva rock-yhtye, joka on perustettu vuonna 2019.Bändin soundi nojaa kuusikymmentäluvun rockmusiikin raskaampaan ja hämärämpään nurkkaukseen, jossa on mukana fuzzin ja surfin sävyjä. Katkeransuloisen melankolian sävyttämät kappaleet toimivat yhdessä vahvan laulullisen tulkinnan kanssa Pääkallon soinnin peruspilareina. Yhtyeeltä on ilmestynyt tähän mennessä yksi albumi sekä single, joiden molempien julkaisijana on toiminut kotimainen Svart Records.Illan avaa turkulainen Mansion-yhtye.Turussa vuonna 2011 perustettu kulttirock-yhtye Mansion on julkaissut reilun vuosikymmenen aikana kolme EP:tä ja kaksi albumia. Yhtyeen synkkää ja raskasta tyyliä ruokkivat maailman tilan ahdistavuus ja yhteisöllisyyden rappeutuminen. Mansion kuvaa musiikkiaan näin: "Teemamme käsittelevät harvojen ja valittujen haasteita – heidän, jotka löytävät turvapaikan Herran luota, kun taivaan torvet kaikuvat ja enkelit surevat ihmiskunnan lähtöä. Virtemme kohdistuvat saastaisia ajatuksia kantaviin, seurakunnan pettureihin ja suruttoman oikeuslaitoksen turmeltuneisuuteen.”
FacebookInstagramTwitter
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Tomi Salesvuo East Funk Attack
Tomi Salesvuo East Funk Attack julkaisee neljännen albumin lokakuun 4. päivä.Useampaan kertaan euroopassa kiertänyt, kotimaan klubeilla sekä festareilla esiintynyt kymmenen vuotias East Funk Attack yhdistelee eri musa vaikutteita energisellä asenteella ennakkoluulottomasti. Eclipse Music levy-yhtiön julkaisema tiivis rock-funk paketti saattelee yhtyeen laajalle kotimaankiertueelle joka soi pitkälle kevääseen asti! Esimakua uudenlevyn tunnelmasta on saatu jo julkaistuilta kahdelta singleltä ”Losing You” ja ”We Are The Party”, joiden musiikkivideoista vastaa Joel Korhonen (Noise Media). palaute on ollut uudesta materiaalista ylistävää ja mm. Losing You -single nousi ilmestyessään Spotifyn New Music Friday listalle Suomessa. Uudella levyllä kuullaan vierailevina artisteina kitaristit Riku Rajamaa ja Erja Lyytinen sekä funk-artisti, laulaja-pasunisti Nils Landgren (Ruotsi) ja yhtyeen kanssa kiertueilla ja festivaaleilla esiintynyt laulaja Sami Pitkämö.Tomi Salesvuo East Funk Attack:Tomi Salesvuo - rummut, lauluTaru Ratilainen - lauluMatias Kiiveri - kitara, lauluJanne Kinnunen - basso, lauluIlmari Aitoaho - koskettimet, laulu
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
38 views
Buy Ticket
Read More
Hassan Maikal + Biniyam
Hassan Maikalin juhlii kakkosalbuminsa julkaisua ikärajattomalla keikalla G Livelabissa! Illan avaa Biniyam.Hassan Maikal on rap/R&B-artisti, jonka debyyttialbumi Betonitarha sai huikean vastaanoton musiikkialalta: tunnustuksena rohkeudesta olla omaperäinen sekä luottaa tarinan voimaan, albumi sai neljä Emma-ehdokkuutta, muun muassa Vuoden albumi -ehdokkuuden. Albumilla kuultu Yksinäistä (feat. ibe) on kerännyt Spotifyssa yli 1,7 miljoonaa striimiä. Debyyttialbumin myötä Hassania on nähty esiintymässä lukuisilla festivaaleilla, TV-ohjelmissa ja gaaloissa.Hassanin parhaillaan tekeillä olevalta toiselta albumilta on julkaistu sinkut Päästit mut pois, Ketä me huijataan (feat. Senya), Isäongelmii ja Veli (feat. Gracias & Stafa).Tuleva albumi tulee viemään kuuntelijan matkalle rakkauden kaikkiin kerroksiin. Kerroksiin, joista Hassan ei ole tottunut puhumaan. Vaikka Hassanin perheessä ei olla puhuttu rakkaudesta, se ei tarkoita, etteikö Hassan voisi olla se, joka avaa padot ja tuo rakkauden käden ulottuville, meille ihan jokaiselle.Biniyam on helsinkiläinen artisti ja lauluntekijä jonka omalaatuinen musiikki sijoittuu popin ja hip hopin välimaastoon. Biniyam on tunnettu vahvasta lavakarismasta ja mukaansatempaavista live-esiintymisistään.Biniyam julkaisi viimeisimmän singlensä ’In My Life’ keväällä 2023 ja uutta musiikkia päästään kuulemaan vuonna 2024.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
35 views
Buy Ticket
Read More
Silmien Takana: Emilia Sisco
Soul-tähti Emilia Sisco saapuu viettämään soolodebyyttialbuminsa levyjulkkareita Silmien Takana -klubille upean bändinsä kanssa.Viime vuosina kotimaan soul-laulajien eliittiin noussut Emilia Sisco on kansallisaarre. Hänen soulia, bluesia ja jazzia vaivatta yhdistelevä laulunsa iskee suoraan ihmiselämän syvimpiin tuntoihin. Siscon musiikissa Aretha Franklin, Etta James ja Billie Holiday lyövät lumoavasti kättä Emilian oman modernin soundin kanssa.Joulukuun alussa julkaistavalla ensimmäisellä soololevyllä, Introducing Emilia Sisco, kuullaan äänensä löytänyt artisti, jonka taustalla soittaa häikäisevä Cold Diamond & Mink -yhtye. Syvällisistä balladeista myös vapaampaan grooveen ulottuva albumi maistuu varmasti niin perinteisen kuin moderninkin soulin faneille. Ennen konserttia nähtävässä haastattelussa Sisco pääsee kertomaan albuminsa teemoista ja matkastaan muusikkona.Vaihtuviin teemoihin, kiehtoviin haastatteluihin ja intiimiin tunnelmaan perustuvan Silmien Takana -klubikonseptin johtoajatus on syventyä kiinnostavien artistien tuotantoon. Luvassa on erikoiskeikkoja, joille artistit räätälöivät illan teemaa myötäilevän settilistan. Silmien Takana -klubin promoottori Mika Niemi kuvailee klubia näin: ”Laulunkirjoittamisen tekniikkaa enemmän minua kiinnostaa se, mikä artistit saa tarttumaan kynään ja mistä näkökulmasta kukin artisti maailmaa katsoo. Niinpä haastattelunikin kurottavat kohti sitä leikkauskohtaa, jossa lauluntekijä, luomisprosessi ja valmis kappale kohtaavat. Välillä surkeasti hapuillen, toisinaan taas jotain olennaista tavoittaen – kuin elämässä konsanaan.”
Ovet: 19:00 Haastattelu: 20:00 Showtime: 21:00
Konsertti on ikärajaton.
FacebookInstagramTwitter
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
The Ghost Of Bruce Springsteen & The E Street Band
The Ghost Of Bruce Springsteen & The E Street Band esittää amerikkalaisen rocklegenda Bruce Springsteenin henkeäsalpaavaa materiaalia aina 1970-luvulta tämän päivän uutuuksiin asti. Verrattoman tribuuttiyhtyeen loihtima meininki on hikistä, svengaavaa ja käsin kosketeltavan autenttista ”pomotusta”.Muun muassa Suomen parhaaksi tribuuttibändiksi ja bilebändien uudeksi kuninkaaksi medioissa hehkutettu yhtye perustettiin syksyllä 2004.”Tampereen E Street Bandissa” soittaa seitsemän monista yhteyksistä tuttua ammattitaitoista muusikkoa. Yhtyeen tärkein instrumentti on kuitenkin laulaja Saku Virtasen ääni, joka on – uskokaa tai älkää – lähes identtinen alkuperäisen Brucen kanssa. Yhteneväisyyksiä on löydettävissä myös ulkonäöstä…”Ghostareiden” railakas ohjelmisto sisältää Springsteen-biisejä suurimmista hiteistä hieman harvinaisempiin klassikkoralleihin. Keikoilla tarjoillaan siis retrospektiivinen katsaus koko Springsteenin uraan. Yhtye etenee luontevasti Born in the USA:sta Hungry Heartiin ja The Riveriin, kuten myös Rosalitasta Racing In the Streetiin, The Risingiin ja Glory Daysiin.Yhtye on esiintynyt urallaan ympäri Suomea – ja usein täysille tuville. Palaute rocksuuruutta autenttisesti kunnioittavilla keikoilla on ollut poikkeuksetta ylistävää.Kokoonpano:Saku Virtanen – laulu, kitara, huuliharppuTimo Nordlund / Matti Jokelainen – kitaraTomi Nordlund – basso, taustalauluAntti Hietala / Jani Auvinen / Tommi Salminen / Simo Stenman – rummutOkke Komulainen / Markus Mantere – koskettimetLasse Noukka – pianoPekka Koivisto – saksofoni, perkussiot
Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 20 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Tuomo feat. Maja Mannila
Soul-laulajana ja monipuolisena kosketinsoittajana tunnettu Tuomo
Prättälä on julkaissut sielukasta soolomateriaalia pelkällä etunimellään
vuodesta 2007 saakka. Ensimmäinen levy My Thing myi kultaa ja
palkittiin Emma-palkinnolla. Soolouransa ohella Tuomo on vieraillut
laulajana mm. Olavi Uusivirran ja SMG:n levyillä. Kosketinsoittajana
hänen palveluksiaan ovat hyödyntäneet mm. J. Karjalainen, Vesa-Matti
Loiri, Emma Salokoski sekä suomijazzin huippunimet Verneri Pohjola, Timo
Lassy ja Linda Fredriksson.
Uudessa triossa häntä säestää upea komppipari - suomen
arvostetuimpiin jazz-muusikoihin kuuluva rumpali Teppo Mäkynen ja
bassovirtuoosi Tapio Backlund. Tässä dynaamisessa kokoonpanossa Tuomon
erilaiset puolet musiikintekijänä loistavat kirkkaina - laulunkirjoitus,
tulkinta ja improvisointi.
G Livelabin keikalla jatkuu myös viime kesän Viapori Jazzissa alkanut
yhteistyö laulaja Maja Mannilan kanssa. Tuomon lailla jazzin ja rnb:n
raja-alueilla seikkailevan nuoren laulajan notkea lauluääni on
täydellinen lisä kompaktin kokoonpanon saundiin.
Konsertti on ikärajaton.
Kokoonpano:Tuomo Prättälä – laulu & kosketinsoittimetMaja Mannila – lauluTapio Backlund – bassoTeppo Mäkynen – rummut
FacebookInstagramTwitter
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Panama Holding Co. plays Van Halen
Panama Holding Company on vuonna 2015 perustettu tribuuttibändi, joka soittaa pieteetillä Van Halen- yhtyeen tuotantoa Sammy Hagarin ja David Lee Rothin aikakausilta. Bändi on keikkaillut viime vuosina harvakseltaan mutta tarjoilee nyt laadukasta tulkintaansa yhden keikan verran Tampereen G Livelabissa.Idea Van Halenin musiikkia esittävästä tribuuttibändistä sai alkunsa yksittäisestä cover-keikasta edesmenneessä rock-ravintola Jack The Roosterissa vuonna 2012. Bändin hyväntuulinen nimi juontaa juurensa vuoden 2016 skandaalista, jossa julkisuuteen vuodetut paperit paljastivat lukuisia Panamassa veronkiertoon erikoistuneita offshore-yrityksiä.Keikka järjestetään yhteistyössä Tampereen muusikot ry:n ja G Livelabin kanssa.Kokoonpano:Olli Kärki – lauluKim Wirzenius – kitara & taustalauluJanne Sundvall – basso & taustalauluHenri Lehikoinen - rummut
Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 15 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Joe Lovano's Paramount Quartet (US)
Grammy-palkittu jazzsaksofonisti Joe Lovano saapuu G Livelabiin
Paramount Quartet -all star -yhtyeellään, jossa musisoivat
kitaravirtuoosi Julian Lage, basistisuuruus Asante Santi Debriano sekä
Living Colour -rock-yhtyeestäkin tunnettu rumpali Will Calhoun.
Joe Lovano tapasi ihmelapsi Julian Lagen jo vuonna 1999 esiintyessään
Oaklandissa McCoy Tynerin kanssa. "Olen pitänyt häntä luonnollisena,
ilmeikkäänä ja ikäistään kypsempänä muusikkona", kuvailee Lovano Lagea.
"Tiesin aina että haluan tehdä hänen kanssaan yhteistyötä, ja olen hyvin
iloinen hänen panoksestaan Paramount Quartetissa".
Pitkäaikainen Lovanon yhteistyökumppani Asante Santi Debriano soitti
Joen kanssa jo Archie Shepp Quartetissa 1980-luvulla. Will Calhoun
(Living Colour) kutsui puolestaan Lovanon esiintymään yhdessä hänen ja
Debrianon kanssa Puerto Ricon hurrikaanin jälkeisessä
varainkeruutapahtumassa. Tuo räjähtävä yhteinen esiintyminen toimi
ponnahduslauta uudelle bändille, ja Julian Lagen liityttyä mukaan yhtye
debytoi legendaarisessa Village Vanguardissa helmikuussa 2024. Nyt tämä
tuore all star -kokoopano saapuu ensimmäistä kertaa yhdessä Suomeen!
Konsertti on ikärajaton.
FacebookInstagramTwitter
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Hannibal + Jodarok
Maamme arvostetuimpiin räppäreihin lukeutuvat Hannibal ja Jodarok esiintyvät yhteisessä keikkaillassa G Livelabissa! Samalla juhlistetaan Hannibalin Uutisia ei-mistään -EP:n julkaisua.Rap-artisti Hannibal tunnetaan tinkimättömänä tekijänä, jonka musiikissa korostuvat sanoma, juurien kunnioittaminen ja funk. Uransa jo 1990-luvun alussa synnyinseudullaan Rovaniemellä aloittanut pitkän linjan tiimityöskentelijä on vaikuttanut läpi vuosikymmenten mitä erilaisimmissa kollektiiveissa ja yhtyeissä, minkä johdosta häneltä löytyy monipuolista taustaa räpin eri tyylisuuntauksien lisäksi mm. jazzista, kantrista, punkista ja myös muunlaisesta elektronisemmasta materiaalista.Hannibalin läpimurto isompaan tietoisuuteen tapahtui Tulenkantajat-kokoonpanon kautta vuosituhannen vaihteessa, jonka jälkeen tekeminen jatkui West coast -henkisessä Hannibal & Soppa -duossa, jonka kappale Lissää vinkunaa nousi jopa Suomen viralliseksi listaykköseksi. Duo-vuosien jälkeen koitti musiikillisen uudelleensyntymisen aika, Hanen aloittaessa albumitrilogian Hannibal & Joku Roti Mafia -nimellä, jonka kaikki kolme levyä luetaan kantaaottavan suomiräpin klassikkoteoksiksi. Näiden kautta tekeminen myös selkeästi vapautui: viimeisen vuosikymmenen aikana Hannibal on kiertänyt Suomea ja levyttänyt projekteissa kuten Hannibal & Hot Heros, Joku Roti Mafia, Hobo News, Tre-Funk III ja viimeisimpänä Tomigunin kanssa nimellä MEGAFAUNA.Yli 10 vuoden tauon jälkeen Hannibal palaa soolouralleen juhlistaen G Livelabin lavalla Uutisia ei-mistään -EP:n julkaisua. Uuden Lecters-yhtyeen kanssa lavalle saapuu mm. Tomigun sekä vanha Tulenkantajat-toveri Mixtec Timmi. Tampereen setti tulee koostumaan niin uuden EP:n kappaleista kuin myös klassikoista 25 vuoden takaa ollen retrospektiivi artistin urasta.Kokoonpano:Hannibal – vokaalitMatti Salo – kitaraTuukka Ojala – KoskettimetMikko Löytty – BassoGilbert Kuppusami – RummutAziz the Combat Fighter - PerkussiotTomigun - VokaalitMixtec Timmi – VokaalitIllan avaa Jodarok! Alkujaan syvältä idästä, Joensuusta Helsinkiin lehahtanut Jodarok on ehtinyt olla mukana monessa. Vuosituhannen alussa Kemmuru -yhtyeestä tutuksi tullut tekijä julkaisi ensimmäiset soololevynsä Hukattu aika ja Stabiili asunnoton vuonna 2004. Näitä seurasi Valvo viiteen nuku kolmeen 2011, splitti JV:n kanssa ja joitakin uusia sinkkuja alkaen 2021. Uutta soololevyä Jodarok on lupaillut ulos ennen kesää 2025, tästä projektista tullaan kuulemaan palasia myös G Livelabin keikalla.Soolona Jodarokia pääsee kuulemaan ja näkemään harvakseltaan, fokus on pitkään ollut muissa projekteissa: Jodarok perusti 7 albumia julkaisseen Aivovuoton tuottajaveljesten K.V.N & LOBO kanssa. Näiden lisäksi hän johtaa Dödstil levy-yhtiötä ja improvisoi freestyle-räppiä Freerap ryhmässä.Jodarokin musiikissa kuuluu monimerkityksinen ja nokkela lyriikka, jossa säilyy toivon ja huumorin pilke vakavemmissakin aihepiireissä. Tärkeitä arvoja ovat omaehtoinen ja rohkea tekeminen, pyrkimys parempaan, ja ihmisten vastuu itsestään tai toisistaan. Unohtamatta hauskanpitoa, iisiä elämäntapaa ja satunnaista juhlistamista. Tuottajiensa kanssa hän suosii biittipuolessa hyväksi todettua kaavaa: Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain helevetin douppii shittii!
Aikataulut (muutokset mahdollisia):Ovet 20:00Jodarok 21:00Hannibal 22:00Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Alennuskortit tarkistetaan ovella.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Joe Lovano’s Paramount Quartet
Grammy-palkittu jazzsaksofonisti Joe Lovano saapuu G Livelabiin Paramount Quartet -all star -yhtyeellään, jossa musisoivat kitaravirtuoosi Julian Lage, basistisuuruus Asante Santi Debriano sekä Living Colour -rock-yhtyeestäkin tunnettu rumpali Will Calhoun.Joe Lovano tapasi ihmelapsi Julian Lagen jo vuonna 1999 esiintyessään Oaklandissa McCoy Tynerin kanssa. "Olen pitänyt häntä luonnollisena, ilmeikkäänä ja ikäistään kypsempänä muusikkona", kuvailee Lovano Lagea. "Tiesin aina että haluan tehdä hänen kanssaan yhteistyötä, ja olen hyvin iloinen hänen panoksestaan Paramount Quartetissa".Pitkäaikainen Lovanon yhteistyökumppani Asante Santi Debriano soitti Joen kanssa jo Archie Shepp Quartetissa 1980-luvulla. Will Calhoun (Living Colour) kutsui puolestaan Lovanon esiintymään yhdessä hänen ja Debrianon kanssa Puerto Ricon hurrikaanin jälkeisessä varainkeruutapahtumassa. Tuo räjähtävä yhteinen esiintyminen toimi ponnahduslauta uudelle bändille, ja Julian Lagen liityttyä mukaan yhtye debytoi legendaarisessa Village Vanguardissa helmikuussa 2024. Nyt tämä tuore all star -kokoopano saapuu ensimmäistä kertaa yhdessä Suomeen!
Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla.
Konsertti on ikärajaton. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Kalle Kinos + Nelikasi
Yli 25 vuoden ajan suomiräpin parissa meritoitunut Kalle Kinos tuo karismansa ja kattavan kataloginsa Helsingin G Livelabin lavalle 1.2.2025. Erityinen ilta tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua illan kulkuun - settilista rakentuu yleisön äänestämistä suosikeista! Linkistä pääset äänestämään suosikkibiisiäsi, jonka haluaisit kuulla keikalla: https://docs.google.com/forms/... Illan avaa nouseva artistitulokas NeliKasi, joka herätteli rap-yleisöä syyskuussa julkaistulla Ei liksoi -mixtapella!
FacebookInstagramTwitter
FI
1 views
Buy Ticket
Read More
G Liveslow: Heli Hartikainen - CHRONOVARIATIONS
G Livelab tarjoaa musiikin ystäville uuden G Liveslow -konseptin, jossa elävästä musiikista nautitaan kaikessa rauhassa esimerkiksi säkkituolilla köllötellen, joogamatolla makoillen tai nojatuolissa viltin alla rentoutuen. Haluamme tarjota kuulijoille rentouttavan ja puhdistavan hetken musiikin äärellä. Ensimmäistä G Liveslow -konserttiamme tähdittää rajoja rikkova muusikko Heli Hartikainen, jonka estetiikka kumpuaa viehtymyksestä kestollisiin tekstuureihin, funktioihin ja muotoihin. Konsertissa Hartikainen esittää hehkutetun teoksensa CHRONOVARIATIONS. G Livelab tarjoaa yleisölle erilaisia lepopaikkoja salissa, ja salissa on myös perinteisiä istumapaikkoja. Mukaan saa halutessaan tuoda vaikkapa oman joogamaton tai peiton.CHRONOVARIATIONS on monikanavainen teos tenorisaksofonille, live-elektroniikalle ja resonoiville metalliobjekteille. Teoksessa akustinen ja elektroninen ääni sulautuvat alati muuntuviksi variaatioiden ketjuiksi, upottaviksi äänikentiksi ja katarttisiksi resonansseiksi.Teemat teoksen keskiössä ovat resonanssi, ajan käsite ja kehkeytyminen. CHRONOVARIATIONS -nimi juontaa aikaan ja sen muuntumiseen; ajattomuuteen, ajantajun menettämiseen ja muistin rapautumiseen. Minimalistisen ambientin ja kokeellisen jazzin limittävä teos vie kuulijan immersiiviselle ja meditatiiviselle äänelliselle matkalle.CHRONOVARIATIONS sai kiittävän vastaanoton jo vuoden 2022 Flow festivalilla, ja odotettu binauraalinen albumi julkaistiin vihdoin syyskuussa 2024. Levy on herättänyt huomattavaa kansainvälistä kiinnostusta ja kerännyt ylistäviä arvioita. ”While parts of this album could fit in with the current “ambient jazz” trend, most of it is a tantalising mystery; indescribable, indecipherable long slabs of sound and melody, coupled with a sinewy physical and emotional power.” - Finnish Music Quarterly”Low-pitched drones and hymnal sax improvisations are drenched in reverb and accompanied by spectral creaks, metallic rattles and shimmering effects. ”- The Guardian”Ja millaista musiikkia se olikaan? Kauniita hälyääniä saksofonin läpistä, ilman virtauksesta ja saksofonin kielityksestä. Outoja ääniä, jotka kiertävät tilaan ripustetuissa metalliromuissa ja äänitetään vielä oudompina uudelleen. Levollista viipyilyä sävelten tai sävelikköjen ympärillä, ja kaikki taltioituna akustiikassa joka antaa äänelle ja kuulijalle kaiken tarvittavan tilan."- Välilevyjä / YleKonsertin kesto arviolta 75 minuuttia.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
VKB Band (US)
VKB Band, joka tunnetaan myös nimellä Vicki Kristina Barcelona, on New Yorkissa toimiva trio, jonka muodostavat Rachelle Garniez, Amanda Homi ja Mamie Minch. Kaikki kolme ovat omaäänisiä muusikoita ja arvostettuja laulajia ja lauluntekijöitä. He ovat jo pitkään häikäisseet yleisöjä ja loppuunmyytyjä saleja odottamattomilla mutta aina kunnioittavilla versioilla Tom Waitsin tuotannosta, sekä omilla kappaleillaan.VKB Band sukeltaa uskaliaasti Tom Waitsin katalogin syvyyksiin ja tutkii lauluntekijämestarin tuotannon tunnelmia sen karuimmista kauneimpiin tarinoihin. Teatraalisissa esityksissä ja yllättävissä sovituksissa on kuultu mm. haitaria, kitaraa, perkussioita, harmonia, pulloja, kelloja ja banjoa.Yhtyeen nimi on peräisin Woody Allenin elokuvasta, joka keskittyy kolmen vahvan naisen monimutkaiseen tanssiin mieshahmon ympärillä, ja se on reflektio bändin omasta dynamiikasta ja missiosta. Referenssi on sekä leikkisä että feministinen.Konsertti on ikärajaton.
FacebookInstagramTwitter
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
VKB Band (US) Plays the Music of Tom Waits
VKB Band, joka tunnetaan myös nimellä Vicki Kristina Barcelona, on New Yorkissa toimiva trio, jonka muodostavat Rachelle Garniez, Amanda Homi ja Mamie Minch. Kaikki kolme ovat omaäänisiä muusikoita ja arvostettuja laulajia ja lauluntekijöitä. He ovat jo pitkään häikäisseet yleisöjä ja loppuunmyytyjä saleja odottamattomilla mutta aina kunnioittavilla versioilla Tom Waitsin tuotannosta, sekä omilla kappaleillaan.VKB Band sukeltaa uskaliaasti Tom Waitsin katalogin syvyyksiin ja tutkii lauluntekijämestarin tuotannon tunnelmia sen karuimmista kauneimpiin tarinoihin. Teatraalisissa esityksissä ja yllättävissä sovituksissa on kuultu mm. haitaria, kitaraa, perkussioita, harmonia, pulloja, kelloja ja banjoa.Yhtyeen nimi on peräisin Woody Allenin elokuvasta, joka keskittyy kolmen vahvan naisen monimutkaiseen tanssiin mieshahmon ympärillä, ja se on reflektio bändin omasta dynamiikasta ja missiosta. Referenssi on sekä leikkisä että feministinen.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Ánnámáret
G Livelab Tampere juhlii jälleen saamelaisten kansallispäivää konsertilla, jonka tähdeksi saapuu Ánnámáret!
Ánnámáret on saamelaisen joikaajan Anna Näkkäläjärvi-Länsmanin ja hänen työryhmänsä yhdessä luoma audiovisuaalinen maailma. Siinä Ánnámáretin saamelainen joiku yhdistyy Ilkka Heinosen jouhikon ja Turkka Inkilän elektronisen musiikkiin Marja Viitahuhdan videotaiteen keskustellessa musiikin kanssa. Kokonaisuus ammentaa sekä rikkaasta saamelaisesta joikuperinteestä että elävästä Saamenmaan kulttuurista, luonnosta ja arjesta, kuljettaen kokijansa kuvien ja musiikin avulla voimakkaan kokemuksellisiin maailmoihin.
Ánnámáret | Spotify | FacebookLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Tapahtumassa on sekä seisoma- että istumapaikkoja. Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 20 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Siinai (levyjulkkarit) + Ville-Veikko Airaniemi
Siinai juhlii uuden albuminsa julkaisua G Livelabissa! Illan avaa Arppa-kitaristinakin tunnettu Ville-Veikko Airaniemi yhtyeineen.Instrumentaalinen rock-yhtye Siinai syntyi neljän motorik-komppia ja avaruuteen kurottavia koukkuja rakastavan ystävän treenikämpällä 2010-luvun alussa. Matti Ahopelto, Markus Joensuu, Risto Joensuu ja Saku Kämäräinen äänittivät ensimmäisen albuminsa Olympic Games (Splendour, 2011) lainatavaroilla ja 20 euron budjetilla. Albumista tuli Nordic Music Prize -ehdokas ja Siinaista yksi Suomen kiinnostavimmista yhtyeistä.Pian debyyttialbumin julkaisun jälkeen yhtye aloitti yhä jatkuvan yhteistyön kanadalaisen mm. Wolf Parade ja Sunset Rubdown -yhtyeistä tunnetun indie-legendan Spencer Krugin kanssa. Yhteistyöstä ovat syntyneet tähän mennessä maailmanlaajuisesti ylistetyt albumit Heartbreaking Bravery (Jagjaguwar, 2012) ja My Best Human Face (Jagjaguwar, 2016), joka valittiin brittiläisen Guardian-lehden kuukauden levyksi. Yhteistyön tiimoilta Siinai kiersi useampaan otteeseen Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Yhtyeen kokoonpano on vakiintunut viimeisten albumien aikana seitsenhenkiseksi suurperheeksi. Perkussionisti Jussi Peevon, trumpetisti Tapio Viitasaaren ja Johanna Tarkkasen kansanlaulullisia piirteitä saava äänitaiteilu kohottavat yhtyeen soinnin yhä omituisempiin sfääreihin.Viimeiset vuodet hiljaiseloa viettänyt yhtye on viimeistellyt vähitellen uutta Tanssi I -albumiaan, jonka Soit Se Silti julkaisee tammikuussa 2025. Albumi on Siinain oma versio psykedelian siivittämästä tanssin ylistyksestä ja aloittaa yhtyeen tanssia käsittelevän duologian.Illan avaa kitaristi Ville-Veikko Airaniemi, jonka debyyttialbumi Calico on kitaravetoinen instrumentaalilevy, jossa kuuluu vaikutteita niin ambientista ja post-rockista, kuin jazzista ja folkistakin. Kappaleille on tunnusomaista elokuvalliset tunnelmat ja vahvat melodiat.Airaniemen yhtyeeseen kuuluvat lisäksi rumpali Okko Saastamoinen ja basisti Oskari Siirtola.Ville-Veikko Airaniemi - kitaraOskari Siirtola - bassoOkko Saastamoinen - rummutLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijakortti tarkistetaan ovella.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
5 views
Buy Ticket
Read More