116 result(s) found for "G Livelab"

Edward Vesala 80-vuotisjuhlakonsertti
Helmikuussa 2025 tulee kuluneeksi 80 vuotta säveltäjä ja muusikko Edward Vesalan syntymästä. Tampereen G Livelab juhlistaa merkkipäivää 19.2. järjestettävällä konsertti-illalla, joka tuo esiin Vesalan taiteilijapersoonan ja hänen ainutlaatuisen musiikillisen perintönsä. Edward Vesala (1945–1999) oli visionäärinen lyömäsoittaja, säveltäjä ja yhtyeenjohtaja, joka yhdisti teoksissaan jazzin, rockin, klassisen musiikin, kansanmusiikin ja improvisaation elementtejä. Hänen musiikkinsa on edelleen eurooppalaisen jazzin ja Suomen musiikkihistorian kulmakivi. Konsertissa Vesalan sävellykset heräävät eloon alkuperäisen Sound & Fury -yhtyeen jäsenten ja nuoremman polven muusikoiden esittämänä. Yhtyeen perustajajäseniin kuulunut Tapani Rinne avaa illan improvisoivalla ja meditatiivisella esityksellään, joka tuo esiin Vesalan perinnön ja sen merkityksen osana laajempaa luovaa jatkumoa.Konsertin ohjelma:1. osa
Tapani Rinne – soolo (feat. Aleksi Myllykoski)Sound & Furyn muusikoita pienkokoonpanoissa esittämässä Vesalan sävellyksiä(väliaika)2. osa
Sound & Fury -yhtye esittää alkuperäistä Vesalan säveltämää ja Iro Haarlan sovittamaa musiikkiaEsiintyjät:Sound and Fury:Jorma Tapio (puupuhaltimet)Pepa Päivinen (puupuhaltimet)Tane Kannisto (puupuhaltimet)Eero Savela (trumpetti)Jimi Sumén (kitara)Jukka Orma (kitara)Sampo Lassila (kontrabasso)Ilmari Heikinheimo (rummut, lyömäsoittimet)Tapani Rinne soolo - puhaltimet feat. Aleksi Myllykoski (live-sampling)
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 25 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.Tapahtumapaikalla on esteetön WC.
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

D.O.P.A. + Viive
D.O.P.A. on kitaravirtuoosi Timo Kämäräisen perustama nelihenkinen yhtye, jota tähdittävät erityisesti jazzpiireistä tunnetut muusikot basisti Juho Kanervo, rumpali Tuomas Timonen ja pianisti Alexi Tuomarila. Kämäräinen on uransa aikana ehtinyt toimia freelancer- muusikkouden lisäksi myös säveltäjänä sekä taiteellisena tuottajana ja hänet tunnetaan muun muassa myös Olavi Uusivirran yhtyeen pitkäaikaisena kitaristina.Yhtyeen instrumentaalimusiikissa yhdistyvät muusikoiden moniulotteinen genretausta, joka tuo kappaleisiin soitannollisesti vaikuttavia elementtejä. Mukaansatempaavassa musiikissa on kuultavissa niin progea, jazzia kuin elektropoppia ja se tuo Suomen musiikkimarkkinoille kiehtovan ja ennakkoluulottoman uuden lisäyksen.Illan avaa Viive-yhtye.Bändin ydinkaksikon muodostavat multi-instrumentalisti Antti Niiranen sekä laulaja ja kosketinsoittaja Riikka Suutari. Kaksikko tutustui toisiinsa kymmenen vuotta sitten lukiossa. Vuosien varrella he ovat muun muassa soittaneet indieyhtyeiden covereita pikkukaupunkien keikkapaikoilla. Tästä kehittynyt ystävyys ja yhteinen rakkaus jazziin tuotti lopputulokseksi pian ilmestyvän albumin. Mukana levyllä soittavat myös Manuel Trabucco (saksofoni) , Laurence Wilkins (trumpetti) sekä Miguel Vargas (huilu).Viive itse määrittelee musiikkinsa soundtrackiksi elokuvaan, jota ei ole vielä tehty. Musiikillisesti albumi sekoittelee jazzia, downtempoa ja monia muita genrejä keskenään. Tiedotteessa Viive kertoo, miten ”jokainen kappale sai alkunsa avoimista, improvisoiduista jameista koskettimien ja rumpujen välillä takan lämmössä, ja siitä musiikki jalostettiin myöhemmin lopulliseen muotoonsa.”Konsertti on ikärajaton.FacebookInstagramTwitter
FI
30 views
Buy Ticket
Read More

Michael Bleu + Pambikallio (duo)
Karismaattinen retromusiikin sanansaattaja Michael Bleu on viime vuosina noussut nostalgiannälkäisten musiikinystävien suosikiksi, hurmaten niin indie-musiikin, soulin kuin perinteisemmän iskelmänkin ystäviä. Bleun albumeilla on vieraillut artisteja aina Antti Autiosta Naliaan ja F:stä Pekka Laineeseen. Bleun toistaiseksi suurin hitti Oi Oi nousi Radio Suomen ja Radio Suomipopin soittolistoille sekä keikkui tovin Spotifyn viraalilistan kärjessä, kappale on striimannut Spotifyssä jo yli 700 000 kertaa. Livenä viisi miehinen orkesteri ampuu ilmoille hyvin värikkään paletin aina funk jameista megalomaanisiin soul räjäytyksiin unohtamatta pistosyöksyjä kitararockiin. Artisti julkaisi syyskuussa viidennen studiolevynsä Futuristik Soul. Albumi esittelee artistin soundin ver 2.0 tilassa kun retro soul ja moderni psykedelia lyövät yläfemmaa. Ensimmäinen single "Kaiken sais räjäyttää" julkaistiin toukokuun lopussa ja sitä seurasi ”Ikuisuus”, joka kuullaan tunnuskappaleena ”Lapua 1976”-elokuvassa, joka oli viime vuoden toiseksi katsotuin kotimainen elokuva.Illan avaa Pambikallio duona.Pambikallio on hurmannut suomenkielisellä psykedeliapopillaan heti ensijulkaisuistaan lähtien. Yhtye singahti indietaivaalle vuonna 2022 ja on rönsynnyt Pauliina Koivusaaren ja Lauri Kallion muodostamasta duosta viisihenkiseksi säkenöiväksi liveyhtyeeksi.Pambikallion utuisen ja kimaltelevan kaikuisan dreampop-rangan ympärille on kasvanut duon käsissä ilahduttavan svengaavat, määrätietoisesti surisevat ja psykedeelisen taianomaiset raajat. Lopputulos on universaalin suvereeni. Kaikki yksityiskohdat ovat loppuun asti mietittyjä ja sen huomaa löytäessään yhtyeen musiikista toistuvasti jotain uutta.Uusia tuulia yhtyeen sointiin puhalsi keväällä 2024 julkaistu EP ”Dekadentti / Florence”, jossa kuultiin house-ja discovaikutteista äänimaailmaa. Tällä keikalla kuullaankin poikkeuksellisesti sähköinen ja upea Pambikallio duo-kokoonpanolla.FacebookInstagramTwitter
FI
24 views
Buy Ticket
Read More

D.O.P.A + Viive
D.O.P.A. on kitaravirtuoosi Timo Kämäräisen perustama nelihenkinen yhtye, jota tähdittävät erityisesti jazzpiireistä tunnetut muusikot basisti Juho Kanervo, rumpali Tuomas Timonen ja pianisti Alexi Tuomarila. Kämäräinen on uransa aikana ehtinyt toimia freelancer-muusikkouden lisäksi myös säveltäjänä sekä taiteellisena tuottajana ja hänet tunnetaan muun muassa myös Olavi Uusivirran yhtyeen pitkäaikaisena kitaristina.Yhtyeen instrumentaalimusiikissa yhdistyvät muusikoiden moniulotteinen genretausta, joka tuo kappaleisiin soitannollisesti vaikuttavia elementtejä. Mukaansatempaavassa musiikissa on kuultavissa niin progea, jazzia kuin elektropoppia ja se tuo Suomen musiikkimarkkinoille kiehtovan ja ennakkoluulottoman uuden lisäyksen.Yhtyeen debyyttisingle Laertes in love julkaistiin 15.3.2024 ja esikoisalbumi Vivid Dreams ilmestyi 20.9.2024.Illan avaa Viive. Bändin ydinkaksikon muodostavat multi-instrumentalisti Antti Niiranen sekä laulaja ja kosketinsoittaja Riikka Suutari. Kaksikko tutustui toisiinsa kymmenen vuotta sitten lukiossa. Vuosien varrella he ovat muun muassa soittaneet indieyhtyeiden covereita pikkukaupunkien keikkapaikoilla, ja tästä kehittynyt ystävyys ja yhteinen rakkaus jazziin tuotti lopputulokseksi debyyttialbumin Sen jälkeen kun, jonka tamperelainen Mustik Motel -levy-yhtiö julkaisi lokakuussa 2024. Viive itse määrittelee musiikkinsa soundtrackiksi elokuvaan, jota ei ole vielä tehty. Sen jälkeen kun -albumi sekoittelee jazzia, downtempoa ja monia muita genrejä keskenään. Albumi on saanut haltioituneen vastaanoton, ja mm. Rumbassa sitä hehkutettiin yhtenä vuoden parhaista kotimaisista äänitteistä. Livenä Suutari ja Niiranen saavat rinnalleen Samuli Heikkisen (basso/kitara) ja Oula Karppisen (saksofoni).
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
24 views
Buy Ticket
Read More

Michael Bleu + Pambikallio (duo)
G Livelab is a chance to experience live music in a context which enables the performance to succeed beyond expectations. We have followed this ethos in practice since August 2016. Welcome aboard.G Livelab on mahdollisuus nauttia musiikista siihen sopivassa ympäristössä, joka antaa esitykselle edellytykset onnistua yli odotusten. Tätä ajatusta olemme toteuttaneet elokuusta 2016 alkaen. Tervetuloa mukaan.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More

Kalle Kinos + NeliKasi
Yli 25 vuoden ajan suomiräpin parissa meritoitunut Kalle Kinos tuo karismansa ja kattavan kataloginsa Tampereen G Livelabin lavalle helmikuussa! Erityinen ilta tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden osallistua illan kulkuun - settilista rakentuu yleisön äänestämistä suosikeista! Linkistä pääset äänestämään suosikkibiisiäsi, jonka haluaisit päästä kuulemaan keikalla: docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSc4APPbSTFCl58fpk9dOFvgTyfnBjPky5lz_YfWZSRsbqBjyQ/viewform?usp=share_linkIllan avaa nouseva artistitulokas NeliKasi, joka herätteli rap-yleisöä syyskuussa julkaistulla Ei liksoi -mixtapella!
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.Keikka on ikärajaton ja järjestetään pääosin seisomakatsomolla.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.Tapahtumapaikalla on esteetön WC.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More

Silmien Takana: Rättö ja Lehtisalo – Taide
Porin kulttihahmot Rättö ja Lehtisalo saapuvat Silmien Takana -klubille sekä haastatteluun että keikalle.Rättö ja Lehtisalo on porilaisten Mika Rätön ja Jussi Lehtisalon muodostama kokeellinen krautrock-yhtye. Muun muassa Circlestä ja Kuusumun Profeetasta tuttujen vaikuttajien projektiluontoiseksi kuvattu surrealistinen ja hyvällä tavalla nyrjähtänyt yhtye on pökerryttävän moniaistillinen kokemus, jossa Rätön uskomattoman epämääräiset lyriikat poikkelehtivat piippailevien kasarisoundien, groovaavien bassojen ja minimalististen musiikillisten kudosten keskushermostossa. Tähtisumun ja lasersäteiden raamittama, häikäilemättömäksi hittitehtaaksi tarkoitettu projekti ei liene uransa aikana päätynyt radiosoittoon kertaakaan, mutta ajattoman tyylikäs tapaus jatkaa kulttimaineen porealtaassa uiskentelua sitäkin innokkaampana ja kiinnostavampana.Mikäs muukaan näiden herrojen illan teema voisi olla kuin taide?Vaihtuviin teemoihin, kiehtoviin haastatteluihin ja intiimiin tunnelmaan perustuvan Silmien Takana -klubikonseptin johtoajatus on syventyä kiinnostavien artistien tuotantoon. Luvassa on erikoiskeikkoja, joille artistit räätälöivät illan teemaa myötäilevän settilistan. Silmien Takana -klubin promoottori Mika Niemi kuvailee klubia näin: ”Laulunkirjoittamisen tekniikkaa enemmän minua kiinnostaa se, mikä artistit saa tarttumaan kynään ja mistä näkökulmasta kukin artisti maailmaa katsoo. Niinpä haastattelunikin kurottavat kohti sitä leikkauskohtaa, jossa lauluntekijä, luomisprosessi ja valmis kappale kohtaavat. Välillä surkeasti hapuillen, toisinaan taas jotain olennaista tavoittaen – kuin elämässä konsanaan.”FacebookInstagramTwitter
FI
18 views
Buy Ticket
Read More

VIRTA
G Livelab is a chance to experience live music in a context which enables the performance to succeed beyond expectations. We have followed this ethos in practice since August 2016. Welcome aboard.G Livelab on mahdollisuus nauttia musiikista siihen sopivassa ympäristössä, joka antaa esitykselle edellytykset onnistua yli odotusten. Tätä ajatusta olemme toteuttaneet elokuusta 2016 alkaen. Tervetuloa mukaan.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More

Tuomari Nurmio & Luupäät
"Dumari" palaa G Livelabiin helmikuussa yhdessä rumpali Markku "Tohtori" Hillilän sekä basisti Jukkis Kiviniemen kera.
Yli neljänkymmenen vuoden mittaisella urallaan Tuomari Nurmio on jättänyt merkittävän kädenjälkensä kotimaiseen rock-kaanoniin lukeutuvilla lauluillaan kuten Oi mutsi, mutsi, Lasten mehuhetki ja Punainen planeetta. Matkan varrella ylistetty muusikko on myös pokannut Juha Vainion sanoittajapalkinnon (1999), Eino Leinon palkinnon (2003), sekä Teosto-pystin albumistaan Kinaporin kalifaatti (2005). G Livelabin keikalla on odotettavissa Dumarin rakastetuimpia kappaleita Luupäät-trion esittämänä.Tuomari Nurmio; kitara & lauluTohtori Hillilä, rummutJukkis Kiviniemi, basso
Spotify | Tuomari NurmioLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 25 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
23 views
Buy Ticket
Read More

Tuomari Nurmio & Luupäät (lisäkeikka)
Lisäkeikka suuren kysynnän vuoksi! Tuomari Nurmion 22.2. illan keikka on loppuunmyyty, mutta bändi esiintyy myös iltapäiväkeikalla G Livelabissa samana päivänä klo 16."Dumari" palaa G Livelabiin helmikuussa yhdessä rumpali Markku "Tohtori" Hillilän sekä basisti Jukkis Kiviniemen kera, mukaan saadaan myös kitaristi Miikka Paatelainen. Yli neljänkymmenen vuoden mittaisella urallaan Tuomari Nurmio on jättänyt merkittävän kädenjälkensä kotimaiseen rock-kaanoniin lukeutuvilla lauluillaan kuten Oi mutsi, mutsi, Lasten mehuhetki ja Punainen planeetta. Matkan varrella ylistetty muusikko on myös pokannut Juha Vainion sanoittajapalkinnon (1999), Eino Leinon palkinnon (2003), sekä Teosto-pystin albumistaan Kinaporin kalifaatti (2005). G Livelabin keikalla on odotettavissa Dumarin rakastetuimpia kappaleita Luupäät-kvartetin esittämänä. Tuomari Nurmio; kitara & lauluTohtori Hillilä, rummutJukkis Kiviniemi, bassoMiikka Paatelainen, kitara
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
14 views
Buy Ticket
Read More

VIRTA
Erik Fräkin, Antti Hevosmaan ja Heikki Selamon muodostama VIRTA tunnetaan elämyksellisistä keikoistaan sekä omintakeisesta äänipaletistaan, jota on vaikea ahtaa yhteen tyylilokeroon. Bändin uniikki tapa yhdistellä ambienttia elektronista musiikkia pohjoismaiseen jazzperinteeseen, post-rockiin ja psykedeliaan on vailla vertaansa.Yhtyeen uusin albumi "Horros", jatkaa yhtyeen musiikillista tutkimusmatkaansa yhä syvemmälle hämärän rajamaille.
FacebookInstagramTwitter
FI
14 views
Buy Ticket
Read More

Wilma: Claudius-spesiaalikeikka
Wilma juhlistaa Claudius-klassikkoalbuminsa uudelleenjulkaisua G Livelabissa spesiaalikeikalla!Anna Kuoppamäen ja Hans Anderssonin perustama Wilma-yhtye soitti itsensä musadiggarien ja kriitikoiden sydämiin heti Pölyä kuusta -debyyttisalbuminsa myötä vuonna 1992. Jo ensimmäinen single Lautalla antoi lupauksen, että Suomi-rock -maaperään oli halkeamassa ihana railo. Sieltä hohkasi Wilman lempeän haikeasti leijuva, mutta tyylikkäillä kitaran särähdyksillä ja psykedelian suuntaan kumartavilla urkuriffeillä ryyditetty musiikki. Biisejä saattoi häpeilemättä verrata sellaisiin britti-indien ja dream-popin uranuurtajiin kuin The Primitives, Cocteau Twins ja Lush.Claudius-albumillaan vuonna 1993 Wilma sukelsi syvemmälle kokeelliseen, My Bloody Valentine -tyyppiseen kitaravallitaivaaseen. Kolmas, Suuri Valkea -albumi vuodelta 1996 tavoitti isompiakin yleisöjä. Levyn kone- ja elektrovaikutteisia soundeja oli tuottamassa nimekäs joukko, johon kuului muun muassa A.W. Yrjänä. Lovestore-albumi vuodelta 2000 sisältää puolestaan jopa kuusikymmenlukulaisia tyttöbändi-tunnelmia ja esimerkiksi sofistikoituneesti rokkaavaa singlehittiä Siskot on verrattu Blondieen. Pian neljännen albumin ja sitä seuranneiden keikkojen jälkeen Wilman bänditoiminta hiipui. Keikkalavoille yhtye palasi uudestaan vuonna 2024.Kevään 2025 Claudius-spesiaalikeikoilla Wilma juhlistaa alunperin vuonna 1993 julkaistun ja sittemmin kotimaiseksi indie-klassikoksi muodostuneen Claudius-albumin uudelleenjulkaisua. Albumista julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa vinyylipainos erikoisliitteineen. Yhtye soittaa spesiaalikeikoilla Claudius-albumin kokonaan sekä joitakin valittuja biisejä yhtyeen muilta albumeilta.WILMA:Anna Kuoppamäki (laulu)Hans Andersson (kitara)Marko Nyberg (basso)Anssi Sopanen (rummut)Mia Keurulainen (laulu, koskettimet)Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 20 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.Tapahtumassa on sekä seisoma- että istumapaikkoja.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
24 views
Buy Ticket
Read More

Joona Toivanen trio + Pauli Lyytinen
G Livelab is a chance to experience live music in a context which enables the performance to succeed beyond expectations. We have followed this ethos in practice since August 2016. Welcome aboard.G Livelab on mahdollisuus nauttia musiikista siihen sopivassa ympäristössä, joka antaa esitykselle edellytykset onnistua yli odotusten. Tätä ajatusta olemme toteuttaneet elokuusta 2016 alkaen. Tervetuloa mukaan.
FI
6 views
Buy Ticket
Read More

Joona Toivanen Trio + Pauli Lyytinen
Joona Toivanen Trio juhlistaa uutta albumiaan G Livelabissa!
Joona Toivanen Trio julkaisee keväällä 2025 odotetun uuden albuminsa Gravity. Trion edellinen levy Both Only saavutti suurta kansainvälistä menestystä: se sai Jazz-Emma-ehdokkuuden ja painos myytiin loppuun levykaupoista. Uusi albumi vie trion entistä syvemmälle Both Onlyn viitoittamaan musiikilliseen maailmaan, jossa kolmikko tutkii ennakkoluulottomasti perinteisen pianotrion ilmaisukeinoja. Akustinen triojazz ja elektroniset elementit kutoutuvat orgaanisesti yhteen, ja musiikkia voi kuvata elokuvalliseksi, ambientiksi ja surrealistiseksi.Kokoonpano:Joona Toivanen - pianoTapani Toivanen - bassoOlavi Louhivuori - rummutIllan avaa saksofonisti Pauli Lyytinen sooloesityksellään.Pauli Lyytinen sooloprojekti rakentuu tekstuurisävellyksiin, kenttä-äänitteisiin, laajennettuihin saksofonitekniikoihin sekä elektroakustisiin äänimaisemiin ja kerroksiin. Suuressa osassa ohjelmistoa Lyytinen käyttää live-efektejä äänimaiseman laajentamiseen ja musiikin orkestroimiseen. Improvisaatio on jatkuvasti läsnä tällä musiikillisella matkalla.Uudella Lehto / Korpi - sooloalbumillaan (We Jazz) saksofonisti Pauli Lyytisen yhdistää vaivattomasti saksofonit, elo-elektroniikan, kenttääänitteet ja laajennetun instrumentaation. Lyytisen teosten juuret ovat suomalaisessa luonnossa ja ne yhdistävät ulko- ja sisätilat saumattomaksi kokonaisuudeksi. Lopputuloksena syntyy mystiikan sävyttämää arktista ambientia, joka liukuu orgaanisen pelkistetyistä kuulokuvista majesteettisiin äänimailmoihin.Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 20 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

Topi Saha + Kaita Isari Seppälä
Kaustisella syntynyt Topi Saha on väkevistä sanoituksistaan ja
vähäeleisistä kappaleistaan tunnettu laulaja-lauluntekijä. Helsingin
Sanomat on tituleerannut tätä osan vuodesta Hongkongissa viettävää
artistia kotimaisen folkin toivoksi.
Tammikuussa 2025 ilmestyy Sahan viides sooloalbumi Öitä, joka on
soundtrack illan hämärästä sydänyön säkkipimeään. Sinisävyisen albumin
on tuottanut edellisen tapaan Julius Mauranen ja albumin julkaisee Soit
Se Silti. Albumilta julkaistiin tuplasingle Neuvonantaja / Iso kirkko
palaa lokakuussa 2024.
Illan avaa jytärokin tuleva pelastaja Kaita Isari Seppälä.
Useiden yhtyeiden kanssa samoissa lakanoissa kasvanut Harri Lind
perusti yhtyeen, kun muut bändit jossa hän siihen aikaan vaikutti
alkoivat hiipua ja omia kappaleita alkoi syntymään huimalla tahdilla.
Kerrasta päähän jäävät kertosäkeet tuovat väkisinkin hymyn huulille ja
saavat hikisimmätkin sukat pyörimään jaloissa vakavampaa puolta
unohtamatta.
Väsymättömän maailmanmatkaajan, 2024 ilmestyneellä Korpit kyselevät
debyyttialbumilla soittavat maamme svengaavimmat ja mukavimmat muusikot.
Hauholla varttuneen Harri Lindin säveltämät kappaleet soivat täten kuin
sähkösaha työvoimatoimiston kuvitteellisessa auladiskossa.
Konsertti on ikärajaton.
FacebookInstagramTwitter
FI
25 views
Buy Ticket
Read More

Topi Saha + Kaita Isari Seppälä
G Livelab is a chance to experience live music in a context which enables the performance to succeed beyond expectations. We have followed this ethos in practice since August 2016. Welcome aboard.G Livelab on mahdollisuus nauttia musiikista siihen sopivassa ympäristössä, joka antaa esitykselle edellytykset onnistua yli odotusten. Tätä ajatusta olemme toteuttaneet elokuusta 2016 alkaen. Tervetuloa mukaan.
FI
6 views
Buy Ticket
Read More

Jaakko Laitinen & Väärä Raha
Maailman paras Lapland-Balkan-musiikkiorkesteri julkaisi syksyllä 2024 haltioituneen vastaanoton saaneen seitsemännen pitkäsoittonsa nimeltään Äyskäri! Levy oli tuotannollinen uudelleenkäynnistys bändin ensimmäisten levyjen akustisiin maailmoihin, mutta viidentoista vuoden varrella kertyneellä soittotaidolla ja itsevarmuudella tarkasteltuna.Lauluja ovat säveltäneet kaikki orkesterin jäsenet, ja niissä helkkyvät kaikkien omien taiteilijapersoonien kautta suodattuneet monimuotoiset vaikutteet,sanoituksetkin ovat loikanneet kauas ensilevyjen haikeista lemmenlauluista ulkoavaruuttakin kohti kurkotteleviin sfääreihin, todelisuuden reunojen riekaleita värisytellen, henkilökohtaista kuitenkaan unohtamatta, ja kaikesta tästä on sovitettu uutta ja ainutlaatuista Väärä Raha -soundia. Musiikillisena perusinnoittajana orkesterilla on aina Balkan, vaikka höysteitä ja mausteita onkin otettu vaikka ja mistä!Ennen kaikkea yhtye tunnetaan hurmoksellisista keikoistaan, ja mainetta on ylläpidetty ympäri Suomen 70 keikan vuositahdilla, ulkomaitakaan unohtamatta, missä Väärää Rahaa on kuultu keikoilla jo yli 20 eri maassa. On aika siis pistää rusetti ojennukseen, laittaa tanssikengät jalkaan ja heittäytyä Lapland-Balkan musiikin pyörteisiin!Tapahtuma toteutetaan pääosin seisomakatsomolla, salissa on myös istumapaikkoja.
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 20 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
26 views
Buy Ticket
Read More

Younghearted
Younghearted juhlii ensi vuonna 10-vuotista taivaltaan ja esiintyy sen myötä Korjaamolla 28.2.!
Lämminhenkisistä, tunnelmallisista keikoistaan tunnettu Younghearted juhlii ensi vuonna 10-vuotista taivaltaan. Helsinkiläisyhtye koostuu laulaja Reetta Huotarisesta sekä kitaristi Atte Rannasta ja Emil Korkiakoskesta, jotka yhdessä perustivat Youngheartedin vuonna 2015.
Kulta- ja platinarajoja ylittänyt sekä Emma-ehdokkuudella muistettu yhtye tunnetaan etenkin kappaleistaan Hetkeksi, Tässä ja nyt ja Sun numero. Vuonna 2023 julkaistua albumia Rakkaus on kaikki, mitä me tarvitaan seurasi loppukesästä uusi single Mustangi II, joka oli ensimmäinen singlejulkaisu tulevalta albumilta. Perjantaina 22. marraskuuta julkaistaan tulevan albumin toinen single Täysikuu.
- ”Täysikuu” on rakkauslaulu luottamuksen löytämisestä. Laulussa kuullaan rakastettuja ja tunnistettavia soundeja, joista on tullut kuulijalle tuttuja yhtyeen 10-vuotisella urataipaleella, yhtye kertoo.
Akustisempaan soundiin luottava trio nähdään 10-vuotisjuhlavuotensa kynnyksellä keikoilla mm. Tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla, Korjaamolla sekä Helsingin ja Tampereen G Livelabissa.
- On mahtavaa päästä toteuttamaan 10-vuotiskeikkoja puhtaalta pöydältä. Luvassa on entistä huolitellumpi Younghearted, joka säilyttää livemusiikin aitouden ja pitää kiinni jokaisen keikan uniikkiudesta, Younghearted lupaa.Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Liput ovelta 29 €, jos jäljellä.
Lippujen varausaika 2 päivää.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
FI
28 views
Buy Ticket
Read More

Jaakko Laitinen & Väärä raha
Maailman paras Lapland-Balkan-musiikkiorkesteri julkaisi syksyllä 2024 haltioituneen vastaanoton saaneen seitsemännen pitkäsoittonsa nimeltään Äyskäri! Levy oli tuotannollinen uudelleenkäynnistys bändin ensimmäisten levyjen akustisiin maailmoihin, mutta viidentoista vuoden varrella kertyneellä soittotaidolla ja itsevarmuudella tarkasteltuna.Lauluja ovat säveltäneet kaikki orkesterin jäsenet, ja niissä helkkyvät kaikkien omien taiteilijapersoonien kautta suodattuneet monimuotoiset vaikutteet, sanoituksetkin ovat loikanneet kauas ensilevyjen haikeista lemmenlauluista ulkoavaruuttakin kohti kurkotteleviin sfääreihin, todelisuuden reunojen riekaleita värisytellen, henkilökohtaista kuitenkaan unohtamatta, ja kaikesta tästä on sovitettu uutta ja ainutlaatuista Väärä Raha -soundia. Musiikillisena perusinnoittajana orkesterilla on aina Balkan, vaikka höysteitä ja mausteita onkin otettu vaikka ja mistä!Ennen kaikkea yhtye tunnetaan hurmoksellisista keikoistaan, ja mainetta on ylläpidetty ympäri Suomen 70 keikan vuositahdilla, ulkomaitakaan unohtamatta, missä Väärää Rahaa on kuultu keikoilla jo yli 20 eri maassa. On aika siis pistää rusetti ojennukseen, laittaa tanssikengät jalkaan ja heittäytyä Lapland-Balkan musiikin pyörteisiin!FacebookInstagramTwitter
FI
21 views
Buy Ticket
Read More

Jaakko Laitinen & Väärä raha
G Livelab is a chance to experience live music in a context which enables the performance to succeed beyond expectations. We have followed this ethos in practice since August 2016. Welcome aboard.G Livelab on mahdollisuus nauttia musiikista siihen sopivassa ympäristössä, joka antaa esitykselle edellytykset onnistua yli odotusten. Tätä ajatusta olemme toteuttaneet elokuusta 2016 alkaen. Tervetuloa mukaan.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More

Sara Siipola
Sara Siipola nähdään bändeineen intiimillä ja ikärajattomalla keikalla G Livelabissa!
Hätkähdyttävän upealla lauluäänellään lumoava Sara Siipola on noussut nopeasti yhdeksi Suomen kuunnelluimmista naisartisteista. Hänen debyyttialbuminsa Kaunis kun itken julkaistiin vuonna 2019, jonka jälkeen ura on ollut yhtä nousukiitoa; hänet valittiin YleX Läpimurto -kärkiviisikkoon vuonna 2024, hän oli vuoden googlatuin naisartisti ja loisti Uuden musiikin kilpailussa Paskana-hitillään. Pohjanmaan Laihialla varttunut artisti tunnetaan myös erityisen vahvana live-esiintyjänä, joka syttyy entisestään yleisön edessä.Syksylla 2024 Sara Siipola julkaisi uuden albuminsa Sanon sen nyt ääneen, joka striimasi platinaa jo ennen julkaisuaan. Vaikeitakin aiheita käsittelevä albumi sisältää järkälemäisen suosion saavuttaneet kappaleet Paskana ja Juostaan feat. Sexmane, Rakasta mua, rakasta mua, rakasta ja Susta tulee tähti.Sony Musicille levyttävä ja Hannu Sormusen manageroima artisti aloitti Syyskuussa Rakasta mua, rakasta mua, rakasta -kiertueensa, joka huipentuu uudenvuodenaaton juhlakonserttiin. Siipolan musiikissa yhdistyvät soulin, popin ja rapin sävyt, jotka tekevät hänen tuotannostaan ainutlaatuisen ja ajattoman.Sara Siipola on ehdolla Vuoden Tulokas -kategoriassa Emma Gaalassa 2025!
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Opiskelijalipun voi ostaa myös alaikäiselle.
Keikka järjestetään pääosin seisomakatsomolla.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.Tapahtumapaikalla on esteetön WC.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More

Marquis Hill Composers Collective
G Livelab is a chance to experience live music in a context which enables the performance to succeed beyond expectations. We have followed this ethos in practice since August 2016. Welcome aboard.G Livelab on mahdollisuus nauttia musiikista siihen sopivassa ympäristössä, joka antaa esitykselle edellytykset onnistua yli odotusten. Tätä ajatusta olemme toteuttaneet elokuusta 2016 alkaen. Tervetuloa mukaan.
FI
7 views
Buy Ticket
Read More

Marquis Hill Composers Collective (US)
Chicagosta kotoisin oleva trumpetisti Marquis Hill lukeutuu
kansainvälisen jazzkentän eturiviin. Palkitun Hillin sävellykset
yhdistävät post-bopin, hiphopin ja R&B:n maailmoja, ja esimerkki
hänen luomisvoimastaan on uusin "Composers Collective: Beyond The
Jukebox" jossa Marquis kunnioittaa useita alan isoimmista tähdistä
yhdessä ammattimuusikoiden kuten Jeff Parkerin, Joel Rossin ja Makaya
McCravenin kanssa.
Nyt Marquis Hill saapuu G Livelabiin uuden quartetinsa kanssa.
Konsertti on ikärajaton.
Lineup:Marquis Hill: TrumpetMike King: Keys/pianoJunius Paul: BassKendrick Scott: Drums
FacebookInstagramTwitter
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

emma & matilda
Lisäkeikka suuren kysynnän vuoksi!
emma & matilda palaavat G Livelabiin maaliskuussa!emma & matilda on ihastuttava duo, jonka herkkä musiikki välittää isoja tunteita pienissä lauluissa. Kaksikko luonnehtii musiikkiaan “bedroom folkiksi” ja toivoo kappaleidensa olevan kaunis paikka kipeille asioille. Duon debyytti-EP Siellä on kaikki niin ihanaa julkaistiin keväällä 2023 ja se keräsi yli 10 miljoonaa striimiä sekä kolme Emma-ehdokkuutta. emma & matilda julkaisi maaliskuussa 2024 toisen EP:nsä Toinen vuosi, joka sisältää TikTokissa ilmiöityneet kappaleet Joku muu ja Kauan. Muun muassa Ruisrockin rantalavalla esiintynyt kaksikko luo keikoillaan ainutlaatuisen herkän ja intiimin tunnelman.Konsertti on ikärajaton.
FacebookInstagramTwitter
FI
14 views
Buy Ticket
Read More

Marquis Hill Composers Collective
Chicagosta kotoisin oleva trumpetisti Marquis Hill lukeutuu kansainvälisen jazzkentän eturiviin. Palkitun Hillin sävellykset yhdistävät post-bopin, hiphopin ja R&B:n maailmoja, ja esimerkki hänen luomisvoimastaan on uusin "Composers Collective: Beyond The Jukebox", jossa Marquis kunnioittaa useita alan isoimmista tähdistä yhdessä ammattimuusikoiden kuten Jeff Parkerin, Joel Rossin ja Makaya McCravenin kanssa.Nyt Marquis Hill saapuu G Livelabiin uuden kvartettinsa kanssa.Kokoonpano:Marquis Hill: TrumpettiMike King: KoskettimetJunius Paul: BassoKendrick Scott: Rummut
Spotify | Facebook | Instagram
Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 30 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
27 views
Buy Ticket
Read More

Kimmo Pohjonen & Eric Echampard (FR)
Harmonikkataiteilija Kimmo Pohjonen ja ranskalainen rumpali Eric Echampard soittivat ensimmäisen duokonserttinsa keväällä 2001. Pitkän yhteistyön myötä tiiviiksi yksiköksi hioutunut kaksikko luottaa improvisaation voimaan ja luo musiikkinsa konserttitilanteessa. Kaksikymmentäneljä vuotta myöhemmin heidän innostuksensa palata yhdessä konserttilavoille on vain kasvanut entisestään. Paljon on tapahtunut sitten edellisen kiertueen, joten odotettavissa on yllätyksellinen ja riemukas jälleennäkeminen.Kimmo Pohjonen (s. 1964) on yksi niistä harvoista artisteista, joka on onnistunut luomaan sävellyksillään ja näkemyksellisillä projekteillaan oman genren. Pohjosen tapaa soittaa ja tuottaa ääntä harmonikastaan voidaan pitää maailmaanlaajuisesti hyvin poikkeuksellisena. Tämän johdosta Pohjonen on esiintynyt säännöllisesti viimeiset 30 vuotta omilla projekteillaan ympäri maailmaa merkittävillä maailmanmusiikin, jazzin, elektronisen ja taidemusiikin festivaaleilla. Hän on työskennellyt muun muassa King Crimson -yhtyeen rumpalisti Pat Mastelotton ja Warr-kitaristi Trey Gunnin sekä Kronos Quartetin kanssa. Pohjonen on myös tehnyt yhteistyötä maineikkaiden koreografi-tanssijoiden Tero Saarisen ja Minna Tervamäen kanssa sekä säveltänyt paljon elokuvamusiikkia. Vuonna 2012 Pohjonen sai tasavallan presidentin myöntämän Pro Finlandia -kunniamerkin työstään suomalaisen taiteen parissa. Pohjosen tunnetuin fani lienee ollut David Bowie, joka kutsui hänet esiintymään kuratoimalleen festivaalille 2002.Eric Echampard (s. 1970) on ranskalainen rumpali, joka innovatiivisella soittotyylillään on ollut mukana näyttämässä uutta suuntaa rumputyöskentelylle europalaisen jazzmusiikin kentällä. Klassisen musiikin lyömäsoittajan opinnot menestyksekkäästi suorittanut Echampard on samalla luottanut omaan vaistoonsa ja pysynyt avoimena populaarimusiikin laajalle kirjolle. Tämän ansiosta hän valmistuttuaan pääsi nopeasti tekemään yhteistyötä jazzmusiikin edelläkävijöiden, kuten saksofonisti François Corneloupin ja kitaristi Marc Ducretin, kanssa. Juuri näiden molempien muusikkojen kanssa häntä kuultiin ensimmäisen kerran Suomessa kiertueilla vuosina 1999 ja 2000. Myös Kimmo Pohjonen oli osaksi kiertueilla mukana, ja tuolloin syntyi ajatus yhteistyöstä kaksikon välillä. Vuodesta 2001 duona soittaneet Pohjonen ja Echampard ovat esiintyneet noin 50 konsertissa Suomessa ja Ranskassa sekä ympäri Eurooppaa.Kiertueen tuotanto: Vapaat ÄänetYhteistyökumppanit: Compagnie Aime l’air, Kumu drums
Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla.
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 25 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Topi Saha: Öitä + Kaita Isäri Seppälä
Kaustisella syntynyt Topi Saha on väkevistä sanoituksistaan ja vähäeleisistä kappaleistaan tunnettu laulaja-lauluntekijä. Helsingin Sanomat on tituleerannut tätä osan vuodesta Hongkongissa viettävää artistia kotimaisen folkin toivoksi.Sahan neljäs albumi, vuoden 2018 maaliskuussa ilmestynyt Lopunajan rakastavaiset on saanut osakseen kauttaaltaan kiittäviä arvioita. Julius Maurasen tuottamaa albumia on luonnehdittu pysäyttäväksi ja ikiaikaiseksi. Soundi-lehden mukaan Sahan toiminta ”melko marginaalisen musiikin alalla ja sitä kautta isompiin kuvioihin päätyminen antaa uskoa vanhan liiton tapaan tulla tunnetuksi levy levyltä, ajan myötä”. Savon Sanomien mukaan ”tuntuu, kuin Topi Saha olisi ollut olemassa aina”.Tammikuussa 2025 ilmestyy Sahan viides sooloalbumi Öitä, joka on soundtrack illan hämärästä sydänyön säkkipimeään. Sinisävyisen albumin on tuottanut edellisen tapaan Julius Mauranen ja albumin julkaisee Soit Se Silti. Albumilta julkaistiin tuplasingle Neuvonantaja / Iso kirkko palaa lokakuussa 2024.Topi Sahan kanssa lavalla:Tero Hyväluoma: rummut, viuluJaakko Murros: sähkökitaraJoni Teirikangas: basso, taustalauluMatias Tyni: koskettimetIllan avaa jytärokin tuleva pelastaja Kaita Isari Seppälä.Useiden yhtyeiden kanssa samoissa lakanoissa kasvanut Harri Lind perusti yhtyeen, kun muut bändit jossa hän siihen aikaan vaikutti alkoivat hiipua ja omia kappaleita alkoi syntymään huimalla tahdilla. Kerrasta päähän jäävät kertosäkeet tuovat väkisinkin hymyn huulille ja saavat hikisimmätkin sukat pyörimään jaloissa vakavampaa puolta unohtamatta.Väsymättömän maailmanmatkaajan, 2024 ilmestyneellä Korpit kyselevät debyyttialbumilla soittavat maamme svengaavimmat ja mukavimmat muusikot. Hauholla varttuneen Harri Lindin säveltämät kappaleet soivat täten kuin sähkösaha työvoimatoimiston kuvitteellisessa auladiskossa.Kaita Isari Seppälä:Harri Lind - Kitara, LauluJarkko Kumpulainen - Kitara, taustalauluArttu Hasu - BassoSampsa Väätäinen - Rummut
Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Konsertti järjestetään pääosin istumakatsomolla, salissa on myös seisomapaikkoja. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
28 views
Buy Ticket
Read More

emma & matilda
emma & matilda palaavat G Livelabiin maaliskuussa!emma & matilda on ihastuttava duo, jonka herkkä musiikki välittää isoja tunteita pienissä lauluissa. Kaksikko luonnehtii musiikkiaan “bedroom folkiksi” ja toivoo kappaleidensa olevan kaunis paikka kipeille asioille. Duon debyytti-EP Siellä on kaikki niin ihanaa julkaistiin keväällä 2023 ja se keräsi yli 10 miljoonaa striimiä sekä kolme Emma-ehdokkuutta. emma & matilda julkaisi maaliskuussa 2024 toisen EP:nsä Toinen vuosi, joka sisältää TikTokissa ilmiöityneet kappaleet Joku muu ja Kauan. Muun muassa Ruisrockin rantalavalla esiintynyt kaksikko luo keikoillaan ainutlaatuisen herkän ja intiimin tunnelman.Konsertti on ikärajaton.FacebookInstagramTwitter
FI
18 views
Buy Ticket
Read More

Kemopetrol
Kemopetrol tekee paluun uuden albumin kanssa yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Yhtye julkaisee uuden pitkäsoiton tammikuussa ja lähtee sen myötä kiertueelle. Edellinen albumi A Song & A Reason bändi julkaisi vuonna 2011.Tulevalta albumilta julkaistut singlet ovat jo todistaneet, että Kemopetrol on edelleen suunnannäyttäjä, jossa solisti Laura Närhen ja biisintekijä Kalle Koiviston luoman soundimaailman ainutlaatuinen yhteiskemia on poikkeuksellisen luovuuden lähde.