(21 Dec, 2024) Henna Emilia Hietamäki + Kadonnut Manner
Times
Description
Henna Emilia Hietamäki juhlistaa uutta albumiaan G Livelabissa joulukuussa
Vaihtoehtomusiikin kentällä useissa eri yhtyeissä vaikuttaneen Henna Emilia Hietamäen soolotuotanto on inspiroitunut 1960-luvun folk-liikkeestä, meditatiivisista äänimaisemista, kantrista ja tee-se-itse-asenteesta.
G Livelabissa juhlistetaan useimmiten yksin esiintyvän Hietamäen tuoretta "Luutarha"-albumia harvinaisella yhtyekokoonpanolla: Juuli Jokinen (sello), Tytti Roto (basso), Hanna Perälä (rummut & urut).
Luutarha on kokoelma uusia tulkintoja vanhoista kansanlauluista ja kansanrunoudesta. Mukana on uusia käännöksiä ja sovituksia amerikkalaisista, englantilaisista ja suomalaisista 1600‒1800-lukujen lauluista sekä uusia sävellyksiä Kantelettaren runoihin.
Yhdistävä teema on kuolema, sen kohtaaminen tai sen kaipuu. Monet levyn kappaleet on tehty erityisesti hautajaisissa esitettäviksi. Luutarha oli Mikael Agricolan ehdotus hautausmaan suomenkieliseksi kutsumanimeksi.
Illan avaa Kadonnut manner
Kadonnut manner on suomussalmelaislähtöisen, nykyisin Rovaniemeltä käsin operoivan Lauri Mannerin soolokitarakeikoillaan käyttämä taiteilijanimi, jona esiintyessään hän ammentaa vaikutteensa American Primitive Guitar -koulukunnan fingerpicking-kitaroinnista, country bluesista, pohjoisista korpimaisemista ja vilkkaasta mielikuvituksestaan. Mannerin musiikillisesta taustasta löytyy myös pitkä historia punk rock -basistina.
Kadonnut manner on ehtinyt kiertää Eurooppaa yli 400 keikan verran sekä levyttää neljä albumillista omaa musiikkiaan, joista viimeisin "Finnish Primitive Guitar Vol. 4" julkaistiin keväällä 2023. Keikalla päästään kuulemaan musiikkia näiltä julkaisuilta sekä uuden materiaalin kenttätestausta.
Konsertti on ikärajaton.