upcoming

upcoming Events

View More
Hunajamelonit, Veijo Midi ja Modulit image
Hunajamelonit, Veijo Midi ja Modulit
Legendaarinen tyttöbändi Hunajamelonit palaa juurilleen ja esiintyy On The Rocksissa tammikuussa! Jo yli 33 vuotta toiminnassa ollut Hunajamelonit-yhtye tarjoilee elähdyttävää, jopa voimauttavaa showta, joka sisältää klassikkobiisien lisäksi glitteriä ja glamouria. Keikalla kuullaan rock- ja popbiisejä ironisin suomenkielisin sanoin ja iltaan sisältyy myös tyylikkäitä kitarasooloja sekä leveää stemmalaulantaa, koregrafioita unohtamatta. Illan aloittaa Veijo Midi ja Modulit-kokoonpano, jota kuvaillaan Tommi Lindellin luotsaamaksi elektroniseksi musiikki-iloitteluksi. Suomen pitkäaikaisin tyttöbändi Hunajamelonit perustettiin kesällä 1991 Popjazz –leirin yhteydessä. Jo alusta alkaen musiikin lisäksi tyyli oli tärkeää; kaikki asukokonaisuudet harkittiin tarkkaan, lähtökohtana oli hauskanpito, mahdollisimman hassut vaatteet, kimallus ja näyttävyys. Peruukit, irtoripset, koreografiat ja 60-70-lukujen käännöshitit muodostivat Hunajamelonien shown ytimen. Omia sanoituksia alkoi syntyä naisen elämän tärkeistä asioista kuten miehistä ja, noh, miehistä. Bändi nousi kulttimaineeseen pääkaupunkiseudulla ja kohta jo maakunnistakin soiteltiin keikoille. Yhtye julkaisi. ”Hedelmälihaa” nimeä kantavan levyn vuonna 1995, jonka myötä tahkottiin Lapin keikoista ja RockSM-kisojen finaalista aina Libanoninrauhanturvaajille suunnattuun viihdytyskiertueeseen. Matkan varrella Hunajamelonit yhtyeessä on ollut mukana, mm. Nina Tapio, Riikka Timonen, Hanna-Riikka Siitonen ja Maija Vilkkumaa. Nykyisessä kahdeksan naisen kokoonpanossa on soitettu jo yli viisitoista vuotta. Musiikissaan Hunajamelonit luottaa hyviksi havaittuihin biiseihin, jotka ovat jo nousseet aikoinaan listoille. Vahvasti huumorilla höystetyt sanoitukset kehitetään itse ja tarjoillaan yleisölle kimalluksen, koreografioiden ja levottomien spiikkien saattamana. Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: www.rocks.fi/infoTurvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
Taru sormusten herrasta image
Taru sormusten herrasta
Tampereen Teatteri & Tampere-talo ylpeänä esittävät: Taru Sormusten herrasta™Tampereen Teatteri ja Tampere-talo kutsuvat sinut elämäsi seikkailuun, kun J. R. R. Tolkienin rakastettu klassikko Taru Sormusten herrasta™ saa maailman kantaesityksensä Tampere-talon Ison salin näyttämöllä 23. elokuuta 2024. Esityksiä on aikavälillä 22.8.2024–11.1.2025 yhteensä 33.Kesto n. 4 tuntia sisältäen kaksi väliaikaa. Teosta suositellaan kouluikäisestä ylöspäin. Esityskieli on suomi. Esityksessä käytetään voimakkaita valoefektejä ja teatterisavua.LiputPerusliput 89/79/69 €Eläkeläiset 85/75/65 €Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat 79/69/59 €Työttömät 84/74/64 €Varauduthan esittämään alennuslippuun oikeuttavan todistuksen (esim. opiskelijakortti) Tampere-talon henkilökunnalle.Huomioithan, että pyörätuolipaikat on tarkoitettu ainoastaan henkilöille, jotka käyttävät pyörätuolia.Tampereen Teatterin Klubilaiset ja Tampere-talon kanta-asiakkaatPerusliput 85,50/75,50/65,50 €Eläkeläiset 84/74/64 €Opiskelijat ja alle 25-vuotiaat 75,50/65,50/55,50 €Tampereen Teatterin Klubilaisten erityishintaiset liput ovat ostettavissa ainoastaan Kulttuurimyymälä Aplodinlipunmyynnistä. Tampere-talon kanta-asiakkaiden erityishintaiset liput ovat ostettavissa ainoastaan Tampere-talon lipunmyynnistä.JoustoliputJoustoliput (valitsemasi lipputyyppi + 5 € joustomaksua) voi vaihtaa toiseen esitykseen vähintään viikkoa ennen alkuperäistä esityspäivää. Ilman joustolippua lipun vaihtomaksu on 10 €/lippu.Tracon-näytös pe 6.9.2024Anime- ja roolipelitapahtuma Tracon järjestetään Tampere-talossa viikonloppuna 6.–8.9.2024. Tapahtumaan osallistuvien on mahdollista ostaa tapahtumalippu, joka sisältää Taru Sormusten herrasta -näytöksen perjantaina 6. syyskuuta 2024 klo 18.Huomioithan, että kyseiseen näytökseen ei voi ostaa pelkkiä teatterilippuja, vaan lipun hintaan kuuluu aina joko perjantaipäivän tai koko viikonlopun sisäänpääsy Tracon-tapahtumaan. Hinnat ovat samat aikuisille, lapsille, opiskelijoille ja eläkeläisille.Taru Sormusten herrasta -lippu + Tracon-tapahtuman perjantailippu 84/94/104 €Taru Sormusten herrasta -lippu + Tracon-tapahtuman viikonloppulippu 109/119/129 €Ryhmäliput  Yli 10 hengen ryhmät voivat asioida suoraan Tampereen Teatterin tai Tampere-talon ryhmämyynnin kanssa. Myönnämme vähintään 30 hengen ryhmille tuntuvan ennakko-ostajan edun, kun lunastatte lippunne 31.12.2023 mennessä. Kysy meiltä lisätietoja!Tampereen Teatteri: myyntipalvelu@tampereenteatteri.fi tai puh. +358 10 346 2400 (ma–pe klo 9–16Tampere-talo: ryhmamyynti@tampere-talo.fi tai puh. +358 3 243 4501 (ma–pe klo 10–16)Taru Sormusten herrasta™Hobitit, haltiat, örkit, entit ja muut hahmot heräävät henkiin, kun englantilaisen J. R. R. Tolkienin eeppinen fantasiaseikkailu Taru Sormusten herrasta™ muuntuu näyttämölle täysin ennennäkemättömällä tavalla. Ainutlaatuisessa suurtuotannossa yhdistyvät ikimuistoinen teatteritaide, Tuomas Kantelisen teosta varten säveltämä ja Tampere Filharmonian tulkitsema musiikki sekä Sorin Sirkuksen hämmästyttävä sirkustaide.Tampereen Teatterin ja Tampere-talon tuottaman suurteoksen ohjaa Mikko Kanninen ja näyttämölle sovittaa Kersti Juvan suomennoksen pohjalta Sami Keski-Vähälä. Tampere Filharmoniaa johtaa Jonas Rannila. Päärooleissa loistavat mm. Ella Mettänen (Frodo), Antti Reini (Aragorn), Ville Majamaa (Gandalf) ja Risto Korhonen (Klonkku).Perustuu J. R. R. Tolkienin teokseen The Lord of the Rings™, jonka oikeudet on lisensoinut Middle-earth Enterprises. Teoksen esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner.Tuotanto Tampereen Teatteri & Tampere-talo

other

other Events

View More
Combat Rock Industry 25 vuotta image
Combat Rock Industry 25 vuotta
Combat Rock Industry 25 vuotta:Endstand, Manifesto Jukebox, Abduktio ja Wasted Tampereen Tavara-asemalla juhlitaan toukokuussa 2025 Combat Rock Industryn 25-vuotista matkaa. 2000-luvun kenties merkittävimmän suomalaisen punk-lafkan kunniaksi sen kolme peruskiveä Endstand, Manifesto Jukebox ja Wasted nousevat vielä kerran yhdessä lavalle. Seuraan liittyy myös yhtiön myöhemmistä yhtyeistä merkittävin, Abduktio. Combat Rock Industryn perustajat Jani Koskinen (Manifesto Jukebox) ja Janne Tamminen (Endstand) kavereineen räjäyttivät bändinsä kotimaisen ja kansainvälisen punk/hardcore-skenen tietoisuuteen 2000-luvun alkuvuosina. Levyt liikkuivat kiihtyvällä tahdilla, ja pian olikin vaikea löytää kalenterista viikonloppua jolloin joku bändeistä ei olisi lavalla jossakin päin maailmaa - levy-yhtiön ja artistien yhteinen missio oli alusta pitäen musiikin ja viestin vieminen vaivoja säästämättä kaikkialle missä sitä haluttiin kuulla. Ja sitä haluttiin: yhtyeiden liekki paloi kirkkaana muutaman kiihkeän vuoden, kunnes useimpien tehtävä oli tehty ja oli aika siirtyä eteenpäin. Endstand ja Manifesto Jukebox lopettivat toimintansa, Abduktion taru päättyi kitaristi Jukka Laajakallion traagiseen kuolemaan. Janne siirtyi taustavoimaksi isommille musiikillisille areenoille Janin jatkaessa levy-yhtiötä ja kaksikon vuonna 2004 perustamaan Combat Rock Shop-levykauppaa. Illan pääesiintyjä Endstand soitti edellisen keikkansa vuonna 2010, silloin Combat Rock Industryn kymmenvuotisjuhlissa. Tuon latautuneen ja tyhjentävästi onnistuneen illan jälkeen oli pitkään mahdotonta kuvitella minkäänlaista jatkoa, paluun odotus olisi turhaa. Jannen kuultua Janin suunnittelevan yhtiön 25v-juhlia, ajatus kuitenkin heräsi. Heinäkuussa 2024 Endstandin jäsenet kokoontuivat Jyväskylässä Lutakon treenikämpälle kokeilemaan miltä musiikin soittaminen yhdessä kaikkien näiden vuosien jälkeen tuntuisi. Siellä vahvistui välittömästi tunne siitä että bändi pystyy edelleen tuomaan lavalle sen voiman ja vimman joista se muistetaan! Manifesto Jukebox kokosi rivinsä ensimmäisen kerran uudelleen vuonna 2015 ystävänsä syntymäpäiväjuhlissa ja on siitä asti esiintynyt säännöllisen epäsäännöllisesti, tehden myös loppuunmyytyjä kiertueita Saksassa kaveribändiensä kanssa. Toukokuussa 2025 edellisestä esiintymisestä on kuitenkin jo useita vuosia aikaa. Abduktio saattoi vuosien tauon jälkeen alkuperäisen työnsä päätökseen levyttämällä aikanaan kesken jääneet kappaleet Jotain Palaa-nimiselle julkaisulle vuonna 2017. Pian sen jälkeen julkaistiin myös yhtyeen taipaleesta kertova dokumenttielokuva, mutta varsinaista paluuta bändi ei ole koskaan tehnyt. Wasted, lafkan aloittaneesta bändikolmikosta ainoa säännöllisesti aktiivisena pysytellyt yhtye, on onnistunut liki mahdottomassa: sekä säilyttämään alkuperäisen asenteensa ja energiansa että luomaan uutta ja tuoretta musiikkia kaikki nämä vuodet, kasvattaen samalla yleisöään kaikkialla. Aikataulu:Ovet klo 18:00 Keikan aikataulu julkaistaan myöhemmin. Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan. Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. Lipun hinta ovien auettua 30 €. **** Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!

Categories

Categories

Partners

Our Partners