4229 result(s) found for ""
Kreivitär Amalien draamakierros
Hurmaavan kreivitär Amalien esitys jatkuu!Aleksanterin teatterin perustajan, kreivi Nikolai Adlerbergin puoliso kreivitär Amalie kierrättää yleisöä tunnin ajan Aleksanterin teatterissa ja kertoo niin rakkaasta teatteristaan kuin ihmeellisestaä elämästään Saksassa, Venäjällä ja Suomessa.Kreivitär Amalie oli poikkeuksellisen kaunis ja hänestä maalattu kuva on yksi niistä 36:sta, jotka Ludwig I tilasi Kaunotargalleriaansa. Amalie hurmasi ihmiset ympärillään. Hänestä ja hänelle kirjoitti runoja mm. nuori diplomaatti ja tuleva kuuluisuus F. Tjutchev eikä hän ollut yhdentekevä keisari Nikolai I:llekään, joka lahjoitti Amalielle arvokkaan turkin. Amalien kuva on esillä myös Mustion Linnassa. Teatterikierroksella kuulet miksi.Amalien roolissa Anastasia Trizna.“Aivan kertakaikkisen upea esitys. Faktaa erittäin viihdyttävässä muodossa. Ihastuttava nuori naisnäyttelijä, joka osasi hyvin ottaa yleisönsä. Pisteenä iin päällä hänen äärimmäisen kaunis soittonsa ja laulunsa.”“…ihastuttava, ammattitaitoinen ja jollain tapaa hellyyttävä... Varhaisteinitkin jaksoivat kuunnella historiantunnin näin mielenkiintoisesti esitettynä ja pitivät draamakierrosta hyvänä ideana.”Kesto noin 1 h 15 min.Kierros ei valitettavasti sovi liikuntarajoitteisille
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni on toista maata
Gilles DyrekVAIMONI ON TOISTA MAATANokkela ja vauhdikas farssikomedia täynnä väärinkäsityksiä Häitään suunnittelevat Janne ja Helena kutsuvat ystävänsä Riston ja hänen uuden tyttöystävänsä Veeran kylään. Veera on suuttunut Ristolle ajomatkan aikana eikä suostu puhumaan. Isäntäpari alkaa epäilemään Ristolle mököttävää Veeraa ulkomaalaiseksi ja väärinkäsitysten suma on valmis. Seuraa koko illan mittainen sekaannusten vyöry, jossa koetukselle joutuu niin parisuhteiden kestävyys, lähihistorian tuntemus kuin ennakkoluulotkin. Ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittama Vaimoni on toista maata on suosittu farssikomedia, joka tarjoaa hykerryttävän hersyvät naurut parhaaseen pikkujouluaikaan.Rooleissa Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme ja Antti Kyllönen.Käsikirjoitus Gilles DyrekSuomennos Reita LounatvuoriOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPukusuunnittelu Elina VaskoEsitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyEnsi-ilta 12.10.2024 Kemin Teatterissa
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni on toista maata
Gilles DyrekVAIMONI ON TOISTA MAATANokkela ja vauhdikas farssikomedia täynnä väärinkäsityksiä Häitään suunnittelevat Janne ja Helena kutsuvat ystävänsä Riston ja hänen uuden tyttöystävänsä Veeran kylään. Veera on suuttunut Ristolle ajomatkan aikana eikä suostu puhumaan. Isäntäpari alkaa epäilemään Ristolle mököttävää Veeraa ulkomaalaiseksi ja väärinkäsitysten suma on valmis. Seuraa koko illan mittainen sekaannusten vyöry, jossa koetukselle joutuu niin parisuhteiden kestävyys, lähihistorian tuntemus kuin ennakkoluulotkin. Ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittama Vaimoni on toista maata on suosittu farssikomedia, joka tarjoaa hykerryttävän hersyvät naurut parhaaseen pikkujouluaikaan.Rooleissa Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme ja Antti Kyllönen.Käsikirjoitus Gilles DyrekSuomennos Reita LounatvuoriOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPukusuunnittelu Elina VaskoEsitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyEnsi-ilta 12.10.2024 Kemin Teatterissa
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
SANNI
SANNI on syksyllä 2024 kiertueella ja saapuu Tampereen Tavara-Asemalle 7.12.2024!
10-vuotisjuhlavuottaan viettävä SANNI on yksi suosituimpia
pop-artisteja Suomessa. Maamme seuratuimpiin ja kuunnelluimpiin
artisteihin jo vuosikymmenen ajan kuulunut SANNI on tunnettu
omaleimaisista lyriikoistaan ja isoista pop-melodioistaan, jotka
nostavat artistin kerta toisensa jälkeen suoratoistopalveluiden ja
radiolistojen kärkisijoille. SANNI on arvostettu ja palkittu
biisintekijä, joka on huomioitu uransa aikana kolmella Emmalla ja
Musiikkikustantajien Vuoden biisi -palkinnolla.
Artistin rakastettu hitti 2080-luvulla oli viime vuosikymmenen
soitetuin radiokappale Suomessa ja Että mitähän vittua rikkoi vuonna
2016 päivittäisen striimiennätyksen Spotifyssa yli 340 000 striimillä.
Ennätyksiä niin radio- kuin Spotify-listoilla takoneen SANNIn kaikki
neljä albumia ovat myyneet tripla- ja tuplaplatinaa.
Viime vuoden toukokuussa julkaistun kultaa striimanneen Kesken-EP:n
jälkeen SANNI on valmistellut viidennettä studioalbumiaan, jonka teossa
artisti on ottanut kirjoittamisen lisäksi myös ensimmäistä kertaa
tuottajan roolin.
Energisenä esiintyjänä tunnettu SANNI nähtiin omalla loppuunmyydyllä
Hartwall Arena -keikallaan vuonna 2018. Maan kovimpiin live-esiintyjiin
lukeutuva artisti villitsee vuosi toisensa jälkeen keikkalavoilla ympäri
Suomen ja on yksi kotimaan kiinnitetyimpiä festari-viihdyttäjiä.
SANNI: Facebook | InstagramEteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.
Lue lisätietoa esteettömyydestä!
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
emma & matilda
emma & matilda on ihastuttava duo, jonka herkkä musiikki välittää isoja tunteita pienissä lauluissa. Kaksikko luonnehtii musiikkiaan “bedroom folkiksi” ja toivoo kappaleidensa olevan kaunis paikka kipeille asioille. Duon debyytti-EP Siellä on kaikki niin ihanaa julkaistiin keväällä 2023 ja keräsi kolme Emma-ehdokkuutta. EP pitää sisällään muun muassa TikTokissa ilmiöityneet kappaleet Veronica ja Ikävä. emma & matilda julkaisi maaliskuussa 2024 toisen EP:nsä Toinen vuosi.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Steve ’n’ Seagulls
Steve ’n’ Seagulls Himoksella!Lippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 2 €.Esteettömyys:Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Nothing for Money plays Dire Straits
NOTHING FOR MONEY: ILTA DIRE STRAITS -MUSIIKIN PARISSANothing for Money on suomalainen, brittiläisen Dire Straits -yhtyeen musiikkia esittävä kokoonpano.1970-luvun lopun Lontoossa, keskellä kuuminta punk-aaltoa perustettu Dire Straits kipusi monista juurevista aineksista ammentaneella vastavirtamusiikillaan muutamassa vuodessa maailman suosituimpien aikuisrock-yhtyeiden eliittiin. Yhtyeellä oli oma tunnistettava soundinsa, eikä vähiten keulakuvansa Mark Knopflerin ansiosta.Nothing for Money esittää pieteetillä Dire Straitsin ohjelmistoa ja aivan erityisesti yhtyeen luovinta kautta edustavien ensimmäisten levyjen musiikkia. Monipuolisessa musiikkikattauksessa on paljon nautittavaa suoraviivaisista rock-vedoista progressiivisiin taideteoksiin. Konsertissa kuullaan monia tuttuja Dire Straits --klassikoita sekä livenä harvemmin kuultuja helmiä.Nothing for Money -muusikot:Juha Ahvenainen - koskettimetMikko Huotari – bassoJoonas Metsäniemi – kitaraJukka Metsäniemi – laulu, kitaraNiklas von Weissenberg - rummut
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Käärijä
Käärijä Piazzalla!
Facebook | InstagramEnnakkolipulla jonon ohi ennen klo 23.
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu.
Avustaja
pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla
lipulla: kylläTapahtumaan
on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla
on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla
on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa
on pyörätuolikoroke: osa
asiakastilasta on korotettuna
***
Sinulla on mahdollisuus varata Piazzan VIP-pöytä, joka sisältää:
- Sisäänpääsyn VIP-alueelle ja oman pöydän
- VIP-alueen omat ravintolapalvelut
- VIP-juomatarjoilun- jonon ohi pääsyn, huom. tapahtumalippu ei sisälly hintaan
Lisätiedot ja varaukset täältä.
FI
24 views
Buy Ticket
Read More
Saimaa
Saimaa Korjaamon Vaunusalissa joulukuussa 2024!
Huippumuusikoista koostuvan Saimaan seikkailu musiikin parissa on vapautunutta ja rajoittamatonta. Vaikka yhtye ottaa vaikutteita niin classic rockista, progesta, folkista kuin iskelmästäkin, on lopputulos helposti lähestyttävä ja tarttuva kokonaisuus. Bändiin aivan uudenlaista syvyyttä tuovat myös uudet laulajat Unna Kortehisto, Liisa Anastasiadis, Nelli Saarikoski ja Kimmo Härmä. Suurin osa yhtyeen kevätkeikoista on ollut loppuunmyyty ja tunnelma keikoilla hurmoksellinen.
“…yhtye kuulostaa raikkaalta, tuoreelta ja tyylien kirjossaan niin uskomattomalta, ettei levyn toivoisi loppuvan ollenkaan.”*****/Etelä-Suomen Sanomat
“Samaan aikaan mahtipontista että juurevaa, populaaria että progea, laulettavaa että nörtteiltävää ja kaikkea siltä väliltä. Levy voisi samaan aikaan löytyä sekä jokaisen isän tai isoisän hyllystä että lukioikäisen Spotify-soittolistalta, mikä kertoo orkesterin kyvystä tehdä rajat ylittävää musiikkia jokaiselle helposti lähestyttävällä tavalla.”*****/Soundi
“On suorastaan fantastista, että yhtye on jälleen päättänyt laittaa kaiken likoon – omilla ehdoillaan ja kaikessa komeudessaan.”*****/Karjalainen
“Vol. 6 on klassinen laulukokoelma. Laulusolistit vievät homman kotiin harmonioita myöten. Sovitukset on tehty erittäin taitavasti, monipuolisesti ja kunnianhimoisesti perinteisenä käsityönä viimeistä piirtoa myöten. Ne ovat viiden tähden luokkaa.”*****/HS
“On selvää, että Saimaan paikka on ja pysyy suurten suomiyhtyeiden kärkikastissa.”*****/Keskisuomalainen
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella.
Lippujen varausaika 2 päivää.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Pekka Laine & The Enchanted + Tinyhawk Bizarro
FacebookInstagramTwitterKun suomalaisen instrumentaaliskenen kaksi kuumaa nimeä yhdistää vimmansa, tuloksena on yksi syksyn kiinnostavimmista live-kattauksista. Muusikko-toimittaja Pekka Laineen luotsaama lumottu kuusikko juhlistaa syyskuussa ilmestyvää Pekka Laine & The Enchanted in Slumberland-albumiaan syöksymällä soivaan avaruusseikkailuun Teosto-palkitun instrumentaalisensaatio Tinyhawk & Bizzarro:n kanssa.
Luvassa on sielun täydeltä hiekka-aavikoilta sateisen Tokion kautta Kalifornian rannoille ja hippiniityille ja sieltä kauhuelokuvalavasteiden kautta vieraisiin tähtiin kiirivää kitaraa. Rautalanka. Psykedelia. Hikinen tanssilattia. Kaikki käy. Näissä pirskeissä diskoillaan ja kitaroidaan huolella.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Äitiä ikävä
Äitiä ikävä on henkilökohtainen ja herkkä, riipaisevan kaunis muistelmateos, jossa Huovinen palaa lapsuutensa maisemiin ja 34-vuotiaana kuolleen äitinsä muistoon. Kaipauksen taival on pitkä. Nyt Huovinen on 79-vuotias, ja hänellä on yhä äitiä ikävä. Voiko äidin löytää uudelleen, ja jos voi, helpottaako ikävä koskaan?
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Erika Vikman
Erika Vikman joulukuussa Leikarissa!Liput vaihdetaan rannekkeisiin ovella.
Liput ovelta 38 €, mikäli jäljellä.
Lipunhinta sisältää eteispalvelumaksun.
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä: info@hotellileikari.com
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Litku Klemetti K18
Litku Klemetti on lauluntekijä Sanna Klemetin rohkea alter ego, sekä 2015 perustettu ja kahdesti Emma-palkittu yhtye. Litku Klemetti teki läpimurtonsa 2017 hittilevyllään Juna Kainuuseen. 2022 syksyllä julkaistiin Litku Klemetin seitsemäs albumi Asiatonta oleskelua, jonka Soundin kriitikot valitsivat vuoden suomalaiseksi albumiksi. Tuhansia albumeita myyneen ja miljoonia kuunteluita suoratoistopalveluissa keränneen Litku Klemetin musiikki on omaehtoista, hauskaa ja koskettavaa. Kriitikoiden ja yleisön rakastaman Litkun keikoilla käyvät niin musadiggarit kuin heidän mutsitkin.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Ässät - Jukurit
Porin Venetsialaiset bailataan 30.–31.8.2024 Kirjurinluoto Arenalla elokuun viimeisenä viikonloppuna. Nämä juhlat juhlitaan taatusti sateelta suojassa ja kuumissa tunnelmissa – jättimäisen iso ja lämmin tapahtumateltta takaa viihtyvyyden, pitää jalat kuivana ja fiiliksen katossa. Molemmat illat kruunaa näyttävä ilotulitus!
Tunnelmaa nostattavat muun muassa nämä huippuesiintyjät: Erika Vikman, Modern Talking Realoaded, Movetron, Jean S., Kake Randelin ja Eini.
FI
26 views
Buy Ticket
Read More
King Satan, The Abbey, Miseria Ultima
KING SATAN LEVYJULKKARIT - Support by The Abbey & Miseria Ultima
Ilkikurisesta äärimetallistaan ja räjähtävästä lavakarismastaan tunnettu industrial metal -yhtye KING SATAN julkaisee odotetun neljännen albuminsa ”The Devil’s Evangelion” Marraskuussa 2024. Levyjulkkareita juhlitaan Helsingin Kuudennessa Linjassa Joulukuun alussa.Euroopassakin kovassa nosteessa olevan yhtyeen tarkkoja genremääritelmiä kaihtava ”death metal disco” yhdistelee musiikissaan vaikutteita muun muassa industrialista, death metallista, elektronisesta tanssimusiikista sekä sinfonisesta black metallista. Energisillä live-esiintymisillään orkesteri on valloittanut Suomen rock-klubien sekä mm. Tuskan, Nummirockin ja SaariHelvetin lauteiden lisäksi myös Euroopan kiertueillaan keikkalavoja 17 eri maassa.
King Satan | The Faces of the Devil | New Aeon Gospel
Lämmittelijöinä julkkareilla nähdään doom metal -yhtye The Abbey ja dark electro -duo Miseria Ultima.
The Abbeyn vuonna 2023 julkaistu debyyttialbumi ”Word of Sin” on herättänyt kiinnostusta kansainvälisessä rocklehdistössä ja vienyt yhtyeen mm. Tuskan lauteille ja kiertämään Eurooppaa kahdesti.
The Abbey | StarlessIllan avaajana toimii metallikansaankin vahvasti uppoava, Belgialaiselle Alfa Matrix levy-yhtiölle kiinnitetty Miseria Ultima.
Miseria Ultima | Omega TransmissionOvella peritään security fee 3,90 €.
Liput ovelta 18 €, mikäli jäljellä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Pyörätuolille käynti takaoven kautta, Hämeentie 13 B. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Pekka Laine & The Enchanted
Kun suomalaisen instrumentaaliskenen kaksi kuumaa nimeä yhdistää vimmansa, tuloksena on yksi syksyn kiinnostavimmista live-kattauksista. Muusikko-toimittaja Pekka Laineen luotsaama lumottu kuusikko juhlistaa syyskuussa ilmestyvää Pekka Laine & The Enchanted in Slumberland-albumiaan syöksymällä soivaan avaruusseikkailuun Teosto-palkitun instrumentaalisensaatio Tinyhawk & Bizzarro:n kanssa. Luvassa on sielun täydeltä hiekka-aavikoilta sateisen Tokion kautta Kalifornian rannoille ja hippiniityille ja sieltä kauhuelokuvalavasteiden kautta vieraisiin tähtiin kiirivää kitaraa. Rautalanka. Psykedelia. Hikinen tanssilattia. Kaikki käy. Näissä pirskeissä diskoillaan ja kitaroidaan huolella. ------- When two hot names of the Finnish instrumental scene combine their frenzy, the result is one of the most interesting live covers of the fall. Piloted by musician-journalist Pekka Laine, the enchanted six-piece celebrates its Pekka Laine & The Enchanted in Slumberland album, which will be released in September, by plunging into a sounding space adventure with Teosto-awarded instrumental sensation Tinyhawk & Bizzarro. There will be a guitar that rushes from soulful sandy deserts through rainy Tokyo to the beaches and hippy meadows of California and from there through horror film sets to alien stars. Wire. Psychedelia. Sweaty dance floor. Everything goes. In these lively discos and guitars are played with care.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Blind Channel (-S-)
BLIND CHANNEL HARVINAISELLE KOTIMAAN KIERTUEELLE!Uuden sukupolven rock-suuruus Blind Channel lähtee odotetulle Suomen-kiertueelle loppuvuodesta. Yhdeksän keikan Final Emotions Tour alkaa 16. marraskuuta Leviltä ja päättyy 21. joulukuuta Oulun Tullisaliin. Kiertue on ainutkertainen mahdollisuus nähdä pääosin ulkomailla keikkaileva yhtye livenä kotimaassa.- Suomalaisille on luvassa vihdoin ja viimein hyvin harvinaista herkkua, sillä edellisestä kotimaan klubikiertueesta on ehtinyt kulua jopa kolme pitkää vuotta. Näin intiimeillä keikoilla bändiä ei ole Suomessa nähty koskaan aiemmin. Nyt on aika palata juurille ja kiertueen setissä on mukana myös sellaista materiaalia mitä emme ole soittaneet koko vuonna tai jopa vuosikausiin. Yksi aikakausi päättyy, joten näillä harvinaislaatuisilla keikoilla kannattaa olla mukana, nimittäin näistä puhutaan ja pitkään, bändi fiilistelee.
Blind Channel esiintyi huhtikuussa omalla keikalla Nokia Arenalla. Lisäksi bändi nähtiin kesän isoimmilla festareilla kuten Ruisrockissa, Provinssissa ja Ilosaaressa.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Blind Channel (K-18)
BLIND CHANNEL HARVINAISELLE KOTIMAAN KIERTUEELLE!Uuden sukupolven rock-suuruus Blind Channel lähtee odotetulle Suomen-kiertueelle loppuvuodesta. Yhdeksän keikan Final Emotions Tour alkaa 16. marraskuuta Leviltä ja päättyy 21. joulukuuta Oulun Tullisaliin. Kiertue on ainutkertainen mahdollisuus nähdä pääosin ulkomailla keikkaileva yhtye livenä kotimaassa.- Suomalaisille on luvassa vihdoin ja viimein hyvin harvinaista herkkua, sillä edellisestä kotimaan klubikiertueesta on ehtinyt kulua jopa kolme pitkää vuotta. Näin intiimeillä keikoilla bändiä ei ole Suomessa nähty koskaan aiemmin. Nyt on aika palata juurille ja kiertueen setissä on mukana myös sellaista materiaalia mitä emme ole soittaneet koko vuonna tai jopa vuosikausiin. Yksi aikakausi päättyy, joten näillä harvinaislaatuisilla keikoilla kannattaa olla mukana, nimittäin näistä puhutaan ja pitkään, bändi fiilistelee.
Blind Channel esiintyi huhtikuussa omalla keikalla Nokia Arenalla. Lisäksi bändi nähtiin kesän isoimmilla festareilla kuten Ruisrockissa, Provinssissa ja Ilosaaressa.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
31 views
Buy Ticket
Read More
Turmion Kätilöt - Raskaampaa joulua
Turmion Kätilöt on suomalainen metalliyhtye, jolla on uransa alusta asti ollut maine mahtavana livebändinä. Yhtyeen musiikissa on raakaan metalliin yhdistettyä 90-luvun disco-biittiä yhdistettynä tarttuviin melodioihin. Yleisön toiveesta, vihdoinkin Hotelli Alavuden lavalla
Hotelli AlavusFacebookLippujen varausaika 2 päivää.
Narikkamaksu 2 €.
Showtime noin 23:00 ja jatkot perinteisesti alakerrassa klo 04:30 saakka.
Huonevaraukset www.hotellialavus.fi.Sauna- ja karaokeloungevaraukset numerosta p. 010 770 7003 tai hotellialavus@tuuri.fi.
Show & dinner -liput:Sis. buffetin klo 19-21, lipun ja jatkot discossa vain myyntipalvelusta ennakkovarauksella p. 010 770 7013,myyntipalvelu@tuuri.fi.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Sami Saari & Jazzpojat
Toivottu
esiintyjä, suomi-soulin kuningas Sami Saari tulee ilahduttamaan Lobbyn pikkujoulukautta! Saari on julkaissut useita sooloalbumeita, ja hänet tunnetaan hiteistään ”Ainutkertainen”, ”Sen luonteinen mies”, ”Mä teen oikein”, ”Onnen kyyneleet” ja ”Iisimmin”. Monet
muistavat hänet myös Veeti & The Velvets ja Dallapé -kokoonpanoista.
Sami
Saari ja Jazzpojat soittavat 60-luvun jazzia ja omia biisejä. Luvassa on siis korvia hivelevää ja tanssittavan svengaavaa jazzia ja soulia meiltä ja muualta. Suomalaisen soulmusiikin pienviljelijänä ja suurkuluttajana tunnettu Saari on aina ollut sielultaan
jazzmies. Siitä syystä hän on koonnut rinnalleen Jazzpojat-yhtyeen, jossa vahva, karsimaattinen solismi sekä pettämätön svengi yhdistävät voimansa.
Kokoonpano:
Sami
Saari - laulu ja kitaraMikael
Myrskog - pianoEero
Seppä - bassoVille
Pynssi - rummut
Lämmittelybändi klo 21:00Sami Saari & Jazzpojat klo 22:00Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@lobbymyyrmaki.fi / 0505543666.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Happoradio
Äx-live: Happoradio
Nyt on kova – nimittäin Happoradio saadaan Äx-klubille Ähtäriin lauantaina 7.12.2024!Happoradion suosio on kasvanut vuodesta toiseen. Vuonna 2001 perustettu yhtye on nauttinut jatkuvaa keikkasuosiota, ja yhtyeen uralle on mahtunut lukuisia kulta- ja platinalevyjä sekä listaykkösiä. Sen tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa Tavikset, Puhu äänellä jonka kuulen, Che Guevara, Pelastaja ja Tehdään jotain kaunista. Vankan fanikannan taakseen jo varhain saaneen Happoradion solisti Aki Tykki hurmasi katsojat Nelosen suositussa Vain Elämää -ohjelmassa keväällä 2018.
Facebook | Instagram | Spotify
Facebook / Äx-klubiInstagram / Äx-klubi
www.hotellimesikammen.fi/fi/ravintola/ax-klubi
Äx-klubi sijaitsee Hotelli Mesikämmenen yhteydessä, aivan Ähtärin matkailualueen ytimessä.
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyystiedot:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
FLAME JAZZ: : Aurora Hentunen Quintet
Flame Jazz: Aurora Hentunen QuintetAurora Hentunen är en respekterad och mångsidig pianist och kompositör, som kommer att presentera material från sitt nya album ”Little Further” med sitt kvintett på Café Tiljan under Flame Jazz-kvällen. I låtarna på Hentunens tredje album, som släpps i oktober 2024, kombineras akustiska och elektroniska ljudlandskap som rör sig inom nordisk jazz och pop-ambientproduktionens genre. Aurora Hentunen – piano, keyboardUkko Heinonen – tenorsaxofon, effekterJoona Kilponen – trumpetVeli-Matti Silanterä – basVille Luukkonen – trummor DATUM 7.12 kl. 19 på Tiljan
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
PMMP
PMMP MÖSSÖLLÄ 7.12.
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENAREENAKIERTUEEN LISÄKSI BÄNDI TEKEE NELJÄ KLUBIKEIKKAA - KEIKKOJEN LIPUNMYYNTI ALKAA MA 2.9. KLO 9
Tänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. Keikkojen lipunmyynti alkaa ensi viikon maanantaina 2.9. klo 9. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja. Viime viikonloppuna Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa.On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluuna yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa hyväntekeväisyyskeikkoihin Turussa ja Kärsämäellä, PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutTo 5.12. Tuusula, Krapin paja La 7.12. Lahti, Möysän musaklubiPe 13.12. Jyväskylä, LutakkoLa 14.12. Joensuu, Kerubi
Möysä: Instagram | Facebook | X | YoutubeOstorajoitus 2 lippua / asiakas.
Klubikatsomo-lippu (sisältää keikkalipun) - narikka sisältyy hintaan - paikka klubikatsomosta josta erinomainen näkyvyys lavalle, halutessasi istumapaikka - lippu vaihdetaan rannekkeeseen
⭐️ Aitiovaraukset keikalle tästä ⭐️
Z-YÖJUNA HELSINKIIN
Nyt pääset viikonloppuisin Helsingistä junalla sujuvasti Möysän musaklubin eli Mössön keikoille Lahteen ja heti keikan jälkeen takaisin.
Viimeinen Z-juna perjantaisin ja lauantaisin lähtee Lahdesta Helsinkiin klo 00.30 ja on perillä Helsingissä klo 01.30. Jatkossa helsinkiläisetkin ehtivät siis katsomaan Mössön perjantain ja lauantain keikan rauhassa loppuun asti. Virvoittava viiden minuutin kävely Mössöltä Lahden rautatieasemalle ja VR hoitaa loput!
Tarkista juna-aikataulut täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista / ohjeistamista varten.
Pyörätuolilla kulku Mössölle tapahtuu henkilökunnan avustamana sisäpihan kautta. Klubilla pääsee liikkumaan pyörätuolilla rajoitetusti.
FI
24 views
Buy Ticket
Read More
Neljä Ruusua
Neljä Ruusua joulukuussa Sawouhouse Undergroundissa!Liput ovelta 35 €, mikäli jäljellä.
Haluatko tulla illalliselle ennen keikkaa tai varata VIP -paikat Underground venuelta:Varaa ennakkoon info@sawohouse.fi tai puh. 010 3389490
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Bee
Bee Z-Onessa Varkaudessa joulukuussa!
Z-One Varkaus FacebookEteispalvelumaksu 2,50 €.Liput vaihdetaan rannekkeeseen.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintola Z-One / Pub O'Harry's: 0458511172
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Apulanta Oire jostakin -kiertue 2024 K18
Suomen suosituin rockyhtye Apulanta tekee syksyllä kattavan Oire jostakin -nimisen kiertueen uuden, marraskuussa julkaistavan ep:n tiimoilta. Lukuisista hiteistä tunnettu Apulanta julkaisi viimeisimmän, platinaa myyneen albumin Sielun kaltainen tuote syksyllä 2022 ja bändi valloitti tämän kesän festarilavat pääesiintyjän roolissa. Yhtyeeltä on luvassa uutta musiikkia myös myöhemmin ensi vuonna, joten fanien kannattaa olla kuulolla.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More