(07 Dec, 2024) SANNI
Times
Description
SANNI on syksyllä 2024 kiertueella ja saapuu Tampereen Tavara-Asemalle 7.12.2024!
10-vuotisjuhlavuottaan viettävä SANNI on yksi suosituimpia pop-artisteja Suomessa. Maamme seuratuimpiin ja kuunnelluimpiin artisteihin jo vuosikymmenen ajan kuulunut SANNI on tunnettu omaleimaisista lyriikoistaan ja isoista pop-melodioistaan, jotka nostavat artistin kerta toisensa jälkeen suoratoistopalveluiden ja radiolistojen kärkisijoille. SANNI on arvostettu ja palkittu biisintekijä, joka on huomioitu uransa aikana kolmella Emmalla ja Musiikkikustantajien Vuoden biisi -palkinnolla.
Artistin rakastettu hitti 2080-luvulla oli viime vuosikymmenen soitetuin radiokappale Suomessa ja Että mitähän vittua rikkoi vuonna 2016 päivittäisen striimiennätyksen Spotifyssa yli 340 000 striimillä. Ennätyksiä niin radio- kuin Spotify-listoilla takoneen SANNIn kaikki neljä albumia ovat myyneet tripla- ja tuplaplatinaa.
Viime vuoden toukokuussa julkaistun kultaa striimanneen Kesken-EP:n jälkeen SANNI on valmistellut viidennettä studioalbumiaan, jonka teossa artisti on ottanut kirjoittamisen lisäksi myös ensimmäistä kertaa tuottajan roolin.
Energisenä esiintyjänä tunnettu SANNI nähtiin omalla loppuunmyydyllä
Hartwall Arena -keikallaan vuonna 2018. Maan kovimpiin live-esiintyjiin
lukeutuva artisti villitsee vuosi toisensa jälkeen keikkalavoilla ympäri
Suomen ja on yksi kotimaan kiinnitetyimpiä festari-viihdyttäjiä.
Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan.
Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti.
Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
****
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin.