4117 result(s) found for ""
Kalle Ahola & Puut
Puut-yhtye on Kalle Aholan (Don Huonot) ja Janne Halmkronan (CMX, Sapattivuosi) perustama uusi superkokoonpano. Yhtye syntyi Aholan ja Halmkronan törmätessä Jouko Lehtolan Rock-Finlandia -valokuvakirjan julkaisutilaisuudessa loppukeväästä 2022. Ensimmäiset puoli vuotta kaksikko työsti Aholan säveltämiä lauluja keskenään treenikämpällä, mutta syksyllä Puut rönsyi kvartetiksi. Bassoa bändissä soittaa suomirockin kultasormi, kahdesti tuottaja-Emmalla palkittu Kalle Chydenius ja rumpuja multi-instrumentalisti Olli-Matti Wahlström (mm. CMX, 51Koodia, Kumikameli).
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Huora LIVE @Bar M'Uki
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
NEØV
Lajissaan Suomen parhaaksi tituleerattu indieyhtye NEØV on tunnettu omaäänisestä, utuisesta ja melankolisesta musiikistaan. Juankoskelaislähtöiset veljekset ja multi-instrumentalistit Anssi ja Samuli Neuvonen nousivat kansainväliseen tietoisuuteen viimeistään Volant-albumillaan (2019), jonka myötä yhtye kiersi Eurooppaa, soitti loppuunmyytyjä keikkoja Berliinissä ja Hampurissa ja esiintyi muun muassa Saksan televisiossa. Hampurissa äänitetty Picture of a Good Life (2021) vankisti yhtyeen asemaa kriitikkojen suosikkina ja keräsi runsaasti radiosoittoa ulkomailla. NEØV on esiintynyt lukuisilla eurooppalaisilla festivaaleilla ja noteerattu Rolling Stonen, Q:n ja Visionsin kaltaisissa medioissa. Vuonna 2023 NEØV on työstänyt uutta materiaalia Islannissa legendaarisella Sundlaugin-studiolla yhteistyössä Birgir Jón Birgissonin (Sigur Rós, Jon Hopkins, Björk) kanssa. Paljon odotettu uusi albumi ilmestyy vuonna 2024.
SEMIFINALIN turvallisuusohje
Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 18€, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Sipoon Kellarin stand up -ilta
Sipoon Kellarin stand up -ilta tarjoaa hauskan parituntisen komedian parissa. Iltaa isännöi koomikko Jussi Lankoski ja lavalle nousevat myös koomikot Taina Törmänen ja Ville Kormilainen!Liput ovelta, jos jäljellä.
Paikat ovat numeroimattomia istumapaikkoja.
Esityksen kesto: 2 h.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
LOPPUKEVENNYS
FI
23 views
Buy Ticket
Read More
Koko kansan Firman Pikkujoulut: Lauantai
Koko kansan Firman Pikkujoulut: Lauantai
Koko kansan Firman Pikkujouluissa tullaan näkemään suosittuja kotimaisia esiintyjiä. Perjantaina 15. marraskuuta estradille nousevat Erika Vikman, Arttu Wiskari ja Ressu Redford. Lauantaina 16.11. vuoronsa saavat Bess, Pate Mustajärvi ja Pete Parkkonen. Keikkataukojen väliaika-DJ:nä tapahtumassa nähdään sekä perjantaina että lauantaina ihastuttava DJ Amanda Harkimo.
Turun Messukeskuksessa järjestetään perjantaista lauantaihin 15.-16.11. uusi tapahtuma Koko kansan Firman Pikkujoulut. Messukeskus luo pikkujoulujuhlille erinomaiset puitteet ja tilat tullaan somistamaan luomaan upeaa pikkujoulutunnelmaa. Artistit on tarkoin valittu pikkujoulujuhliin sopiviksi ja niin perjantaina kuin lauantainakin estradilla nähdään kolme hienoa kotimaista esiintyjää. Heidän lisäkseen molempina iltoina DJ Amanda Harkimo pitää tunnelmaa yllä artistien vaihtojen aikana. Paikalle voi tulla juhlimaan yrityksen henkilökunnan kanssa tai vaikka ystävien kesken. Pääasia on, että pikkujoulukausi avataan juhlavasti ja pikkujouluperinteitä kunnioittaen. Tapahtuman järjestää United Festivals Oy.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
Rokkia ja Rikoksia 2024
Jo perinteeksi muodostunut suosittu Rokkia ja Rikoksia – rikoskirjallisuutta ja musiikkia yhdistävä kirjallisuus- ja kulttuuritapahtuma järjestetään jo neljännen kerran Kuopiossa lauantaina 16.11.2024.
Rokkia ja rikoksia tapahtuman pääajatus on nostaa esille suomalaisen rikoskirjallisuuden parhaimmistoa yhdistäen perinteinen kirjallisuustapahtuma ja menevä live-musiikki. Rokkia ja Rikoksia-kirjallisuustapahtuma järjestetään jälleen kerran Ohjelmaravintola Maximissa, mitä oivallisimmissa puitteissa ja tällä kertaa kirjailijavieraina ovat Martta Kaukonen, Jari Raatikainen, Jussi-Pekka Lämsä ja Satu Rämö.
Musiikillisesta annista vastaa kovan luokan kulttimainetta nautiskeleva Rakkauden ammattilaiset. Musiikkitarjonta tulee siten olemaan erityisen tasokasta ja viihdyttävää.
Tilaisuuden isäntänä ja tilaisuuden promoottorina toimii pitkän linjan kuopiolainen rikoskirjailija Marko Kilpi.
Merkillepantavaa tämän vuoden esiintyjissä on poikkeuksellisen suuri savolaisedustus. Asetelma on puhdas sattuma, mutta onko tällä tilanteella kenties joku syvällisempikin merkitys tai jopa merkki tulevasta?
Aikataulut:
klo 18.00 Kirjailijatklo 20.30 Rakkauden Ammattilaiset
***
Mitä olisi Rokkia ja Rikoksia -tapahtuma ilman upeaa illallista?
Sawohousen keittiömestari on loihtinut jälleen tapahtumavieraille upean
kolmen ruokalajin illallisen, joka on tarjolla klo 17.00-19.00. Tee illallisvaraus ennakkoon sähköpostitse sales@sawohouse.fi tai puhelimitse 010 338 9490.
Rokkia ja Rikoksia 2024 menu
Rapukeittoa, savukalamoussea ja briossiaAnkan rintaa ja koipea, selleriä ja karhunvadelmakastikettaMustikkatartaletti, paahdettua valkosuklaata ja marenkiaMaxim avautuu klo 15:00
Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 15:00.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Syys Grand Blues
SYYS GRAND BLUES
Perinteisen keväisen Grand Blues -festivaalin rinnalle Lahden Blues Mafia ry järjestää syksyisen Syys Grand Blues -tapahtuman. Uutena tapahtuma-areenana toimii tunnelmallinen Opiston Kunkku, jossa myös ensi kevään Grand Blues -festival tullaan järjestämään. Opiston Kunkku tarjoaa myös majoituspalveluja!
Syys Grand Bluesin avaa Ismo Haavisto & The Blues Government, joka koostuu osittain Lahden Blues Mafia ry:n hallituksen jäsenistä ja osittain lahtelaisista ”lainamuusikoista”. Bändi on kasattu tätä tilaisuutta varten. Yhtye soittaa blues-klassikoita ja Ismo Haaviston blues-sävellyksiä.
Pääesiintyjänä on amerikkalainen superblues-bändi, jonka solisteina ovat Mark Hummel & Anson Funderburgh. Myös yhtyeen muut jäsenet ovat kokeneita ja taitavia bluesmuusikoita. Rummuissa on Wes Starr, pianossa Bob Hall ja kontrabassossa Bill Stuve.
Tule kokemaan paikan päälle hienot puitteet, loistavat esiintyjät ja mahtava tunnelma. Blues on parasta livenä!
www.lahdenbluesmafia.comLiput ovelta, mikäli jäljellä.
Liput vaihdetaan rannekkeisiin ovella.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Philomela 40
Philomela 40 – Kun yhtä aikaa läsnä on vain tämä hetki ja samalla kaikki hetket tätä ennen.Moniulotteisesta ilmaisustaan tunnettu Philomela juhlii 40 vuotta kestänyttä uraansa Musiikkitalon konserttisalissa. Juhlakonsertin ohjelmiston ytimen muodostavat pohjoismaisilta säveltäjiltä tilatut uudet teokset, joissa pohjolan kielet ja kansanmusiikkiperinteet kietoutuvat yhteen kiehtovilla tavoilla. Kantaesitysten säveltäjinä ovat uumajansaamelainen artisti Katarina Barruk, islantilaisyhtye Umbra sekä suomalaisesta kansanperinteestä ja runoudesta ammentavat säveltäjä-muusikot Anna Gallon, Aili Järvelä, Anna-Mari Kähärä ja Tellu Turkka. Artistivieraana elektronista ja nykykansanmusiikkia yhdistelevä Vilma jää. Konsertin johtaa Anna Gallon.Liput Musiikkitalon lippukaupasta.https://musiikkitalo.fi/tapahtumat/philomela-40/
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Scandinavian Music Group & Ikuiset ystävät
Vielä kerran - Scandinavian Music Group & Ikuiset ystävät Tavastialla 16.11.
Rakastettu Scandinavian Music Group on ihastuttanut kuulijoita omaäänisellä musiikillaan jo kaksikymmentä vuotta. Yhdeksän studioalbumia julkaissut yhtye ammentaa voimansa elämänmittaisista ystävyyssuhteista ja yhteisestä halusta luoda aina jotain uutta. Lopputuloksena on ollut pitkä ura, jonka aikana Scandinavian Music Group on kulkenut viileän kitararockin kautta folk-lauluihin ja jatkanut sitten eleganttiin taidepoppiin. Yhtyeen musiikin ytimessä ovat kuitenkin aina pysyneet kitaristi Joel Melasniemen melodiat ja solisti Terhi Kokkosen sanoitukset, joista kuulija ei voi erehtyä.
Scandinavian Music Group & Ikuiset ystävät -keikalla normaalisti seitsemänhenkistä yhtyettä vahvistaa nimekkäistä huippumuusikkoystävistä koottu Ikuiset ystävät -puhallinkvartetti. Tavastian keikka on harvoja valittuja keikkoja tehneen, mm. Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltan loppuunmyyneen erikoiskokoonpanon viimeinen esiintyminen yhdessä tällä haavaa.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 45 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Brymir x Mors Subita
BRYMIR JA MORS SUBITA KATTAVALLE YHTEISKIERTUEELLE SYKSYLLÄ!
Melodisen death metalin nopeimmat, raskaimmat ja kauneimmat yhtyeet Brymir ja Mors Subita kiertävät Suomea perusteellisesti ”Trigger Wars 2024” -nimeä kantavalla rundilla tänä syksynä. Kaikkiaan 12 kaupunkiin jalkautuva blastbeat-iloittelu koetaan Helsingin Kuudennella Linjalla lauantaina 16. marraskuuta. Liput myynnissä nyt! Mahtipontisista melodioista, hengästyttävän nopeista tempoista ja sopivan typerästä hölmöilystä tunnettu BRYMIR julkaisi kehutun neljännen albuminsa "Voices In The Sky" elokuussa 2022. Albumin räjähtävä yhdistelmä melodiaa, melankoliaa ja armotonta nopeutta esittelee nälkäisen yhtyeen valmiina maailmanvalloitukseen. Napalm Recordsin nimekkääseen rosteriin kiinnitetty yhtye valmistelee uutta materiaalia kätevästi juuri syksyn kynnyksellä.
Kiertueen toinen pääesiintyjä MORS SUBITA tunnetaan raskaasta ja aggressiivisesta melodeathista, joka on livenä yksi kotimaan vaikuttavimmista kokemuksista. Bändin dynaaminen ja jopa thrashinkatkuinen ulosanti on parhaimmillaan juuri keikoilla, etenkin uuden ”Origin of Fire” -albumin bändin juuria kunnioittavan soundimaailman myötä.Ovella peritään security fee 3,90 €.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Jarkko Tamminen - Kuuleeko Lohja? -imitaatioshow
Imitaattori Jarkko Tamminen lähtee syksyllä 2024 soolokiertueelle ympäri Suomea.Jarkko lähtee kiertämään Suomenmaata jo suosituksi tulleella konseptilla: päivitetyllä "Kuuleeko.."-esityksellään.Show koostuu sekä puhe- että lauluimitaatioista. Esityksessä Jarkko esittää yli 40 hahmoa. Lavalla nähdään ja kuullaan imitaatioita Kape Aihisesta Kaija Koohon, Pasi Rautiaisesta Stigiin ja Olli Jokisesta Käärijään. Myös yleisöllä on mahdollisuus vaikuttaa esityksessä nähtäviin hahmoihin toiveiden kautta. Illan aikana käydään läpi ajankohtaisia aiheita ja lisäksi kunkin kiertuepaikkakunnan paikallisuutiset saavat osansa, kun hahmot ottavat esille aina kullakin paikkakunnalla puhuttavia aiheita.Esityksessä Jarkko on lavalla yksin ja esityksessä käytetään vain pientä rekvisiittaa: lakkeja, peruukkeja ja takkeja. Lauluosuudet esitetään taustanauhojen kera. Esityksen sisältö on pääosin parhaita paloja Jarkon edelliskiertueiden jutuista, mutta mukaan mahtuu myös runsaasti uutta materiaalia.Ilta koostuu kahdesta noin 45min setistä, joiden välissä on väliaika.Esityksen kesto on siis 2h, sisältäen puolen tunnin mittaisen väliajan.Katso kiertuepaikkakunnat, liput ja lisätiedot osoitteesta: www.jarkkotamminen.com "
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Heikki Silvennoinen Band - 70v Juhlakonsertti
Suomalainen todellinen pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoinen on tehnyt mittavan ja menestyksekkään päivätyön muusikkona ja myöhemmin näyttelijänäkin. Uransa alkupuolelta 1970- ja 1980- luvuilta hänet muistetaan useiden (mm. Tabula Rasa) legendaaristen yhtyeiden kitaristina ja lauluntekijänä. Heikki Silvennoinen oli myös perustamassa 1980-luvun lopulla ensimmäistä merkittävää englanninkielistä blues-rockia soittavaa Q. Stone -yhtyettä, joka noteerattiin myös maamme rajojen ulkopuolella. Samaan aikaan omaa vahvaa soolouraansa tehnyt Silvennoinen on kuulunut vuonna 2002 perustettuun SF- Blues -yhtyeprojektin peruskokoonpanoon. Suuren yleisön tietoisuuteen Heikki Silvennoinen nousi 1990-luvun alun Kummeli-ohjelman myötä, jossa hän näyttelemisen lisäksi kirjoitti sketsejä ja teki musiikkia.Heikki keikkailee myös aktiivisesti yhdessä muusikko-näyttelijä Heikki Helan kanssa. Yhtye kantaa ytimekkäästi nimeä Silvennoinen & Hela & Band.Silvennoinen & Hela & Bandin musiikillinen kirjo kuvastaa molempien muusikoiden lähtökohtia soittamiseen ja rakkaudesta musiikkiin. Silvennoisella enemmän brittiblues-vaikutteet jopa hänen suomenkielisissä biiseissään tuo yhtäläisyyden Claptonin ja Yardbirdsien kaltaisten nimien tuotantoon ja henkeen. Helalla enemmän ”Kaliforniaa” ja letkeyttä, joka paistaa läpi hänen tuotannostaan. ”Uneton yö, Kaikista kaikkein, Hillitön hopeinen kuu, Naisen hymy” muistuttaa suomalaisuudessaan kuitenkin niitä juuria, joista kaikki on lähtenyt.Heikki julkaisi 13.10.2023 ensimmäisen suomenkielisen sooloalbuminsa 20 vuoteen. Ylipäätään edellisestä levystä on jo vierähtänyt 13 vuotta.Kaiho-albumi tuo hienosti esiin kitaravirtuoosina ja koomiikona tunnetun Silvennoisen herkemmän puolen. Kaiho on levy joka täydentää artistin taiteilijakuvan kokonaiseksi.Uuden albumin lisäksi, ensi keväänä 70-vuotta täyttävää, Silvennoista pitää kiireisenä myös marras-joulukuun aikana tehtävä Kummelin Ensimmäinen jäähyväiskiertue, jota esitetään ympäri Suomen täysille saleille.
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Aurinkoon juurrutettu
Solistiyhdistyksen syyssarjan päätöskonsertin ohjelmistona kuullaan hyvin poikkeuksellisen 1100-luvulla eläneen abbedissa Hildegard Bingeniläisen hänen omiin runoihinsa säveltämiään villistikin polveilevia melodioita. Näiden lisäksi kuullaan ajanlaskun alun molemmin puolin sävellettyä antiikin kreikkalaista musiikkia anonyymeiltä säveltäjiltä Mesomedes Kreetalaiselta ja Romanos Melodokselta.Vanhan musiikin laulajana parhaiten tunnettu Anneliina Rif on esiintynyt vuosien varrella soolokonserteissa sekä eri yhtyeiden ja orkestereiden solistina. Tätä nykyä hän toimii aktiivisesti laulajana ja soittajana esimerkiksi yhtyeissä I Fortunati, Arpa Oscura ja Duo Medieval.Anneliina Rif, nokkahuilut, lyyrat, kellotOhjelma:Hildegard Bingeniläinen (1098–1179):
O nobilissima viriditas
Spiritus sanctus vivificans vita
Aer enim volat
Delfinen Paian I (n. 130 eKr, kiitoslaulu, instrumentaali)
Delfinen paian II (kiitoslaulu, instrumentaali)
Hildegard
Bingeniläinen:
O lux vivens angeli
Mesomedes Kreetalainen (100-luvulta jKr.):
Chionoblepharou Pater Aous 6
Hildegard
Bingeniläinen:
O coruscans lux 4
Ave Maria, o auctrix vite (instrumentaali)
Mesomedes Kreetalainen:
Nemesi pteroessa bioo ropa
Romanos Melodos (500-luku jKr.):
I parthinos simeron
Hildegard
Bingeniläinen:
O orzchis ecclesia
Hodie aperuit nobis
Konsertin kesto n. 50 min (ei väliaikaa)Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €.Lisätietoa:Tapahtuma Solistiyhdistyksen nettisivuillaFacebook-tapahtuma
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Ihan pienet luut - ensi-ilta
IHAN PIENET LUUTKantaesitys 16.11.2024Ihan pienet luut on rosoisen kaunis riemunkiljahdus itsetunnolle ja sen rakentumiselle. Se sijoittuu 1980–1990-luvuille, tunnustuksellisten päiväkirjamerkintöjen aikaan. Se sukeltaa ikuiseen iltapäivään, Fii-deodorantin ja hajukumien tuoksuun, fataalin häpeän kokemukseen ja seksuaalisen uteliaisuuden heräämiseen.Esityksen pääkallopaikkana toimii Tytön huone, jonka suojissa kasvetaan ihmisiksi. Sinne ei aikuisten katse ulotu. Sen maailma on hempeän vaaleanpunainen ja viiltävän vaarallinen. Ihan pienet luut kertoo tyttöjen kokemasta syyllisyydestä, näkymättömyydestä sekä eräästä ystävyydestä. Se kysyy, mitä tapahtuisi, jos uskaltaisimme lausua ääneen suuret salaisuutemme. Millaisen ihmisen kohtaisimme, jos katsoisimme itseämme hellyydellä? Entä jos se häpeällisin asia onkin lopulta se, joka meitä eniten yhdistää?Tyttöjen rooleissa nähdään Pihla Penttinen ja Hanna Vahtikari, jotka ovat kirjoittaneet näytelmän yhdessä ohjaaja Ria Katajan kanssa.Kirjoittaneet: Ria Kataja, Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariOhjannut: Ria KatajaNäyttämöllä: Pihla Penttinen ja Hanna VahtikariLavastus: Annukka PykäläinenPukusuunnittelu: Riitta RöpelinenValo- ja äänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
Musiikin sävellys: Marzi Nyman
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Private Line, Star Crossed, Dharma Guns
Kansainvälistä suosiota nauttinut rock-yhtye Private Linen tekee odotetun paluun keikkalavoille ja esiintyy On The Rocksissa marraskuussa!
Private Line on helsinkiläinen melodista englanninkielistä rock-musiikkia soittava yhtye, joka ehti uransa aikana julkaista kolme studioalbumia, EP:n sekä useita singlejä ja musiikkivideoita. 2000-luvun alussa perustetun yhtyeen julkaisut ovat saavuttaneet Suomessa top 10-listasijoituksia ja keränneet loistavia arvosteluja kansainvälisissä musiikkimedioissa. Private Linen levyjä on julkaistu ympäri maailmaa, jonka myötä yhtye on kiertänyt mm. Kiinassa, Yhdysvalloissa, Japanissa, Venäjällä ja Euroopassa, sekä soittanut samoilla lavoilla mm. Mötley Cruen, Alice Cooperin ja D-A-D:n kanssa.
Private Line soitti viimeisimmän keikkansa yhdessä vuonna 2015 ja yhtye tekee nyt näyttävän paluun takaisin keikkalavoille syksyllä 2024. Yhtye työskentelee parhaillaan studiossa uuden albumin parissa, jonka julkaisu on suunnitteilla keväälle 2025.
Energiset ja mukaansatempaavat live-esiintymiset, uniikit sävellykset ja sovitukset sekä solisti Sammy Aaltosen tunnistettava lauluääni ovat Private Linen tavaramerkkejä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
4 views
Buy Ticket
Read More
Tyttö ja varis
Tyttö ja Varis on pieni suuri tarina odottamattomasta ystävyydestä. Se kertoo ihmisistä, joiden ohi niin helposti kävelemme ja joiden ongelmat eivät kosketa meitä. Näytelmä muistuttaa, että näidenkin ihmisten ympärillä on äidit ja lapset ja elämänkokoiset kysymykset siitä, miten elämää täällä eletään.Sirkku Peltolan nerokas ja tarkka dialogi valottaa eri ikäisten ja eri taustoista tulevien ihmisten ajatuksia kirkkaasti ja lämpimällä huumorilla höystettynä. Henkilöt ovat omalla tavallaan kadottaneet elämänsä kompassin ja kaipaavat kipeästi pelastamista. Siihen tarvitaan aina toista ihmistä.Käsikirjoitus: Sirkku PeltolaOhjaus: Markus JärvenpääLavastus: Samuli HallaPuvustus: Päivi Hanttu-LindströmNäyttelijät: Leena Nuora, Helka-Maria Kinnunen, Aino Sirje, Eppu PastinenEsitysoikeudet: Agency NorthEnsi-ilta 21.9. klo 16, Pienellä näyttämöllä Kesto 2h 10min Kotimainen draama
FI
16 views
Buy Ticket
Read More
Hildur
Satu Rämö - Satu RasilaHILDURVuonojen varjoisalla puolenMenestyskirjasarja ensi kertaa näyttämöllä! Satu Rämön supersuosittu dekkari vie Islannin jäätiköille, kaltevalle pinnalle, jossa harha-askeliin ei ole varaa.Hildur painautuu vasten surffilautaansa ja kauhoo petroolinsinistä vettä, yhä kauemmas rannalla odottavasta todellisuudesta. Rikosetsivän työ Islannin kadonneiden lasten yksikössä ei ole sattumaa, vaan omien pikkusisarusten kohtalon johdattamaa. Nyt työ on tuonut selvitettäväksi raakoja murhia, joita tuntuu yhdistävän vain vanha kansansatu 13 joulupukista. Pahaenteiset näyt tulevaisuudesta ahdistavat Hildurin mieltä kuin lumihuippujen ylle raskaana valuvat pilvet. Mutta yhtä varmasti, kuin suomalaiskollega Jakobin kutoma kirjoneule etenee kohti viimeistä silmukkaa, Hildurin menneisyydestä nousee uusia johtolankoja ja salaisuuksien kerä aukeaa."Mun siskot on lähempänä kuin koskaan. Ratkaisu on ihan lähellä, pienen sumuverhon takana."- HildurKantaesitys näyttää ensi kerran HildurinIslannissa asuvan kirjailija Satu Rämön kolmiosainen dekkarisarja, Hildur (2022), Rósa & Björk (2023) ja Jakob (2023), nähdään ensimmäisen kerran Satu Rasilan dramatisoimana näytelmänä. Sen ohjaa Anne Rautiainen ja reipasotteiseksi rikosetsivä Hildur Rúnarsdóttiriksi muuntautuu Turun Kaupunginteatterin uusi kiinnitys Asta Sveholm. Oman näkemyksensä Islannin vuonoista ja jäätiköistä tarjoilee Norjassa asuva lavastaja Milja Salovaara.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Vaimoni on toista maata
Gilles DyrekVAIMONI ON TOISTA MAATANokkela ja vauhdikas farssikomedia täynnä väärinkäsityksiä Häitään suunnittelevat Janne ja Helena kutsuvat ystävänsä Riston ja hänen uuden tyttöystävänsä Veeran kylään. Veera on suuttunut Ristolle ajomatkan aikana eikä suostu puhumaan. Isäntäpari alkaa epäilemään Ristolle mököttävää Veeraa ulkomaalaiseksi ja väärinkäsitysten suma on valmis. Seuraa koko illan mittainen sekaannusten vyöry, jossa koetukselle joutuu niin parisuhteiden kestävyys, lähihistorian tuntemus kuin ennakkoluulotkin. Ranskalaisen Gilles Dyrekin kirjoittama Vaimoni on toista maata on suosittu farssikomedia, joka tarjoaa hykerryttävän hersyvät naurut parhaaseen pikkujouluaikaan.Rooleissa Laura Eskola, Olli Halttu, Suvi Hurme ja Antti Kyllönen.Käsikirjoitus Gilles DyrekSuomennos Reita LounatvuoriOhjaus Petri JäärniLavastus Kaisa NivaPukusuunnittelu Elina VaskoEsitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyEnsi-ilta 12.10.2024 Kemin Teatterissa
FI
19 views
Buy Ticket
Read More
Lemminkäisen äiti
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Pala palalta pois
FI
89 views
Buy Ticket
Read More
Pala palalta pois
FI
80 views
Buy Ticket
Read More
Ritari Siniparta
Yksi murha on rikos, miljoona sankaruutta. Numerot pyhittävät. Ritari Siniparta (engl. Monsieur Verdoux) kertoo suuren laman seurauksena työttömäksi jäävästä pankkivirkailija Henri Verdoux´sta (Seppo Kaisanlahti). Hän pyrkii kekseliäästi elättämään itsensä ja perheensä viettelemällä varakkaita naisia ja huijaamalla heidän omaisuutensa. Näytelmän teemat ovat sekä ajattomia että äärimmäisen ajankohtaisia. Teos on kuvaus kyynisyyden ja katkeruuden tuhoavasta voimasta sekä epätoivon synnyttämästä väkivallasta. Teos sijoittuu pörssikeinottelun ja itsekkyyden aikaan ja on väistämättä myös yltiökapitalismin kritiikki. Ritari Siniparta on merkittävä elokuva Chaplinin uralla. Vuonna 1947 valmistunut teos oli Chaplinin ensimmäinen elokuva, jossa hän ei esiintynyt legendaarisessa Kulkuri-hahmossaan. Elokuvaa on pidetty eräänä Chaplinin uran hienoimmista teoksista. Käsikirjoitus: Charles Chaplin Ohjaus ja dramatisointi: Juha Luukkonen Lavastus: Juho Lindström Puvustus: Noora Salmi Näyttelijät: Seppo Kaisanlahti, Volter Putro, Jussi Johnsson, Anna-Kaisa Makkonen, Samuli Punkka, Netta Salonsaari, Noora Koski, Sanna Kemppainen, Jisook Kim Esitysoikeudet: Nordic Drama Corner Oy Ensi-ilta 7.9. klo 16, Suurella näyttämöllä Kesto 2 h 20 min Rikosdraama
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Nukkekodin jälkeen – Ibsenin pään sisään
Henrik Ibsenin Nukkekoti. Täydellinen draama suurennuslasin alle!Huijaus, kiristys, lainat, lumeavioliitto, naisen asema, miehen rooli. Nukkekoti on yksi parhaimmista kirjoitetuita tragedioista ja ansaitsee 1800-luvulta päivittämistä kaikilla mahdollisilla teatterin tekemisen muodoilla!Vantaan Näyttämön opetusteatterina toteutettu "Nukkekodin jälkeen" tutkii tämän klassikkoteoksen teemoja syventyen niihin uusin työryhmän tarjoamin tavoin. Opetusteatterin työryhmä on sukeltanut Ibsenin pään sisään ja pureskelee näytelmän teemat pala palalta yleisölle tarjoiltaviksi. Lopputuloksena on näytelmällinen tutkielma Ibsenin klassikkoteoksesta.Nukkekoti ja sen teemat ovat ikuisia ja haastavat katsojat pohtimaan yhteiskunnallisia muutoksia viimeisen vuosisadan aikana. "Nukkekodin jälkeen" antaa katsojalle hienon mahdollisuuden kurkistaa Ibsenin teemoihin rikkaalla ja uudella tavalla.
FI
17 views
Buy Ticket
Read More