Private Line, Star Crossed, Dharma Guns
Source : Tiketti
Organizer : On the Rocks
Address : Mikonkatu 15, 00100 Helsinki, FI

Tags Times Description More Images Write a Review Videos Maps

Tags

N/A

Times

Starts at: Ends at:

Description

Kansainvälistä suosiota nauttinut rock-yhtye Private Linen tekee odotetun paluun keikkalavoille ja esiintyy On The Rocksissa marraskuussa!

Private Line on helsinkiläinen melodista englanninkielistä rock-musiikkia soittava yhtye, joka ehti uransa aikana julkaista kolme studioalbumia, EP:n sekä useita singlejä ja musiikkivideoita. 2000-luvun alussa perustetun yhtyeen julkaisut ovat saavuttaneet Suomessa top 10-listasijoituksia ja keränneet loistavia arvosteluja kansainvälisissä musiikkimedioissa. Private Linen levyjä on julkaistu ympäri maailmaa, jonka myötä yhtye on kiertänyt mm. Kiinassa, Yhdysvalloissa, Japanissa, Venäjällä ja Euroopassa, sekä soittanut samoilla lavoilla mm. Mötley Cruen, Alice Cooperin ja D-A-D:n kanssa.

Private Line soitti viimeisimmän keikkansa yhdessä vuonna 2015 ja yhtye tekee nyt näyttävän paluun takaisin keikkalavoille syksyllä 2024. Yhtye työskentelee parhaillaan studiossa uuden albumin parissa, jonka julkaisu on suunnitteilla keväälle 2025.

Energiset ja mukaansatempaavat live-esiintymiset, uniikit sävellykset ja sovitukset sekä solisti Sammy Aaltosen tunnistettava lauluääni ovat Private Linen tavaramerkkejä.



Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat

Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä.

Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.

---

Saavustettavuus ja esteettömyys
On The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla.

Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/

Turvallisemman tilan periaatteet
On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.

More Images

Private Line, Star Crossed, Dharma Guns

Reviews (0)

Please login to write a review.
No Reviews yet...