3983 result(s) found for ""

Erja Lyytinen
Erja Lyytisen uunituoretta studioalbumia ”Smell the Roses” juhlistetaan kattavalla Suomen kiertueella syksyllä 2025. Uusi albumi nojaa edeltäjiään vahvemmin kohti suoraviivaista rockia ja raskaampaa ilmaisua, tarjoillen groovaavia riffejä ja jalan alle menevää poljentoa – unohtamatta henkeäsalpaavia kitarasooloja! Kerubiin kiertue saapuu 2. lokakuuta. Lämmittelijänä toimii Airi’s, jonka musiikilliset vaikutteet tulevat etenkin 70- ja 90-luvuilta. Yhtyeen musiikissa on kuultavissa vivahteita mm. brittirockista, grungesta ja progesta. Kiittäviä arvioita kansainvälisessä musiikkimediassa saanut ”Smell the Roses” on Lyytisen studioalbumeista järjestyksessään kymmenes. Lyytinen itse toteaa tästä levystä: “Hain albumille fiiliksiä ja tunnelmaa 60–70-lukulaisesta rockista pitkine kitarasooloineen, sillä viihdyn kotonakin tuon aikakauden rock-vinyylien hengessä. Halusin albumille jykevää ja orgaanista saundia ja jätin turhat krumeluurit pois. "Smell the Roses on mahtava sekoitus bluesia, rockia ja souliakäärittynä vintage-henkiseen estetiikkaan, joka jättää kuulijallesekä nostalgisen että samalla myös freesin vaikutelman. Erja Lyytinen jatkaa kehitystään artistina, todistaen olevansaenemmän kuin vain ilmiömäinen kitaristi - hän on myösmuusikkona visionääri, jolla on järkkymätön luovuuden palo" -Jace Media Music 9/10”Smell the Roses on hänen [Lyytisen] raskain ja kaikkeinriffipainotteisin albumi tähän mennessä” - Guitarist Magazine
Aikataulu:18:00 ovet19:00-19:30 Airi's20:00 Erja LyytinenNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ovella peritään narikkamaksu 3 €.
Kerubin voimassaoleva kantiskortti on näytettävä sisääntulon yhteydessä. Kerubin mobiilikantiskortin saat hankittua osoitteesta kantis.kerubi.fi
Kerubin Sali on esteetön keväällä 2025, kun Kerubi avautuu.
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

Jarkko Tamminen - Lauluilta
"Näyttelijä Jarkko Tamminen tarjoilee yleisölle omaelämäkerrallisen lauluillan, jossa hän esittää livebändin kanssa omalla äänellään hänelle tärkeitä kappaleita. Mukaan mahtuu musiikkia Elviksestä Neljään Ruusuun, ja tyylilajeina kuullaan ainakin rockia, poppia, musikaalia ja iskelmää ja mahtuu mukaan myös klassinen tenoriaaria.Jarkko osallistui "Tähdet, Tähdet" -tv-laulukilpailuun keväällä 2023, jonka jälkeen usein on kysytty, tulisiko Jarkon laulaa enemmänkin omalla äänellään? Nyt Jarkko ottaa tämän haasteen vastaan. Entä onko illassa imitaatiota? Varsinaisesti ei, mutta jos "suklaa saattaa sisältää pähkinää", niin tämä ilta "saattaa sisältää pienen ripauksen imitaatiota.".Näitä esityksiä on syksyllä 2025 vain muutama."
FI
57 views
Buy Ticket
Read More

Näytelmä joka menee pieleen
Henry Lewis, Henry Shields ja Jonathan SayerNÄYTELMÄ JOKA MENEE PIELEENEnsi-ilta la 8.2.2025 Minna-näyttämölläPohjois-Savon Polytekninen draamaseura on vihdoinkin löytänyt ohjelmistoon heidän vahvuuksiinsa sopivan näytelmän, 'Murha Havershamin kartanossa'. Kaikki on valmista, ja ensi-ilta voi alkaa. Mutta kaikki, joka voi mennä pieleen, TODELLAKIN menee pieleen. Draamaseuran sinnikkäät ja nokkelat amatöörinäyttelijät tekevät kuitenkin kaikkensa, jotta ensi-illasta selvitään kunnialla - tai ainakin hengissä.'The Play That Goes Wrong' on Lontoon Westendissä pisimpään pyörinyt komedia. Oliver-palkitun komedian on Lontoossa nähnyt kymmenessä vuodessa jo 1658707 katsojaa.Näytelmä sai alkunsa näyttelijäopiskelijoiden (Henry Lewis, Henry Shields ja Jonathan Sayer) alun perin pubiin tekemästä murhakomediasta. Se kirjoitettiin teatterikoulun lopputyöksi, mutta suosion myötä se päätyi Iso-Britannian kiertueelle ja Westendiin. Sittemmin sitä on esitetty menestyksekkäästi yli kolmessakymmenessä maassa ja nyt vihdoin Pohjois-Savon Kuopiossa.'Näytelmä joka menee pieleen' on fyysisen komedian, tarkan ajoituksen ja näyttelijäntyön juhlaa.
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

Kesyn kesken
Miltä tuntuu, kun kokemusta on karttunut, mutta kilometrejä on vielä edessä? Millaisia päällystevaurioita ja töyssyjä kukin on kohdannut? Tule juhlimaan keskeneräistä elämää kaikkine mausteineen Kesyn KESKEN!Kesyn KESKEN on Teatteri Kesyn juhlavuoden esitys. Se on sisarteos 20 vuotta sitten syntyneelle Sitä en saanut -produktiolle, joka oli ensimmäinen kesyläisten itsensä kirjoittama esitys. Vaikka Kesyn KESKEN sukeltaa välillä syvään päätyyn, kaiken keskellä läikkyy yhdessä olemisen lämpö ja ilo, sekä tietenkin huumori, jonka turvin keskeneräisyyden sietäminen on ylipäätään mahdollista. Esitys on Lappeenrannan kaupunginteatterin ja Teatteri Kesyn yhteistuotanto.Käsikirjoitus: Susanna KauppiOhjaaja: Eppu PastinenNäyttelijät: Juha Härkönen, Susanna Kauppi, Tarja Kuorttinen, Mirkka Kuosmanen, Suvi Mikonsaari, Tero Penttilä, Leena SoikkeliMuu Kesyn työryhmä: Eevi Kareinen, Minna Mänttäri, Pasi ValkeilaKesto 1h 45 minTyylilaji: Tragediasta komediaanPieni näyttämöEnsi-ilta 2.10.2025 klo 18.30
FI
28 views
Buy Ticket
Read More

Gabriel, tule takaisin
Mika Waltarin menestynein näytelmä Tampereen Komediateatteriin - Huijarikomedia Gabriel, tule takaisin mahtavalla roolituksella ensi-iltaan helmikuussa.Yksi kaikkien aikojen rakkaus- ja huijaritarinoista, Mika Waltarin klassikko Gabriel, tule takaisin nähdään kevään pääensi-iltana Tampereen Komediateatterin Päänäyttämöllä. Keväällä 2025 tulee täyteen 80 vuotta näytelmän kantaesityksestä Helsingin Kansanteatterissa.Nimiroolina Gabrielina taituroi karismaattinen Kristo Salminen, jolle tämä on ensimmäinen ensi-ilta tamperelaisessa teatterissa.Taitoa lavalla riittää, sillä herrasmiehen vauhdikkaaseen pyöritykseen joutuvia naisia tulkitsevat arvostetut huippunäyttelijät Sanna Majanlahti ja Karoliina Kudjoi sekä viime kesänä Dingo-musikaalin naisrooleissa yleisön hurmannut Matleena Junttanen.Intohimoisen veijaritarinan ohjaa Panu Raipia. Rakkaudennälkäinen näytelmä tulee viittaamaan kiinnostavasti myös meidän aikamme ”auervaaroihin”.Ohjaus ja lavastus Panu RaipiaPukusuunnittelu Elina VättöVideosuunnittelu Jussi KamunenÄänisuunnittelu Janne PärnänenEnsi-ilta 8.2.2025 klo 18 Tampereen Komediateatterin PäänäyttämölläKesto n. 2 h väliaikoineenHinnat:Katsomon rivit 2–11 / rivit 1, 12–13 Peruslippu 46,50 € / 41,50 € Eläkeläinen 44,50 € / 39,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 € / 33,50 €Työtön 41,50 € / 36,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 € / 38,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 € / 37,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 € / 72,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 € / 69,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & DinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

UKK
UKK UKK on Sirpa Kähkösen käsikirjoittama ja Taru Mäkelän ohjaama karnevalistinen musiikkinäytelmä Suomesta, vahvan johtajan kaipuusta ja ilmiöstä nimeltä Kekkonen. Greta Tuotannon ja Musiikkiteatteri Kapsäkin uutuus saa ensi-iltansa 3.10.2024! On vuodenvaihde 1972-1973 ja Suomessa otetaan merkittävä askel, kun päätetään vahvistaa presidentti Kekkosen valinta jatkokaudelle poikkeuslailla, ilman vaaleja. Energiakriisi on ovella ja kansalaisia kehotetaan säästämään sähköä. Jopa katuvaloista sammutetaan joka toinen, mutta myös presidentin aivosähköissä alkaa tapahtua katkoksia, onhan hän Maan Pää. Railakkaasti Suomen lähihistoriaa ravistelevan komedian keskeinen henkilö on itsevaltiasta hallitsijaansa ihaileva kansa. Mukana karkeloissa pyörivät myös valtapeleissä syrjään sysätyt UKK:n kilpailijat sekä tarinan viehko kertoja, Lottotyttö. UKK:n ytimessä ovat lokakampanjat, hähmäiset salaisuudet sekä hyssyttely ja hillittömyys. Esitys on suomettumisen kauden ajankuvaa ja kiteyttää samalla ikuisen totuuden: on harhaista takertua valtaan ja kuvitella voivansa pelata ihmiskohtaloilla. UKK-musiikkinäytelmän takana on mm. ylistetystä Brechtiä jokanaiselle -musiikkinäytelmästä (2022) tuttu kolmikko; kirjailija ja käsikirjoittaja Sirpa Kähkönen, ohjaaja Taru Mäkelä sekä Reetta Ristimäki, joka vastaa teoksen taiteellisesta konseptista. Rooleissa: Paavo Kerosuo, Juha Pulli, Reetta Ristimäki ja Hanna Vahtikari sekä muusikot Niko Kumpuvaara ja Jusu Berghäll / Sara Puljula Käsikirjoitus: Sirpa KähkönenOhjaus: Taru MäkeläKonseptisuunnittelu: Reetta RistimäkiSävellys: Niko Kumpuvaara ja Aili JärveläMusiikin sovitus ja johtaminen: Niko KumpuvaaraKuva- ja videosuunnittelu: Pietu PietiäinenÄänisuunnittelu: Max MarshallPukusuunnittelu: Marja UusitaloTuotanto: Greta Tuotanto ja Musiikkiteatteri KapsäkkiKuva: Nils Krogell Näytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy. Liput: 48€/44€/34€ Kesto: n. 2 h 15min (sis. väliajan)Täydennä teatterielämyksesi ja osta Show&Dinner-lippu.Kolmen ruokalajin illallinen ravintola Bistro K:ssa tarjoillaan keväällä 2025 ennen UKK-iltaesityksiä.KATSO MENU TÄSTÄ
Lisätietoja: Bistro K, bistrok@marcante.fi
FI
51 views
Buy Ticket
Read More

YLPEYS & ENNAKKOLUULO* (* TAVALLAAN)
Isobel McArthurYlpeys & ennakkoluulo* (*tavallaan)Ei mitään siistiä AusteniaSuomen kantaesitys 9.9.2025 Eino Salmelaisen näyttämölläMiltä Jane Austenin rakastetuin tarina näyttää, jos sen kertoo sivukeittiössä herrasväen suhdekiemuroista keskenään supiseva palvelusväki? Tähän kysymykseen vastaa Isobel McArthurin vauhdikas romaanisovitus, joka ylsi jättimenestykseen Lontoossa, voittaen himotun Olivier-palkinnon – West Endin teatterimaailman Oscarin – vuoden parhaana ensi-iltana. Nyt tähän musiikkiteatterileikkiin päästään sukeltamaan Suomessa!Kaikki Austenin klassikon tutut roolit jakautuvat viidelle upealle naisnäyttelijälle. He pääsevät revittelemään niin palvelijoiden kuin yläluokkaisten päähenkilöiden rooleja. Tampereella Darcyn legendaarinen kartano ja Lady Catherinen ylevä eleganssi saavat kunnon ravistelun, kun näyttämöllä hurvitellaan mm. Aikakoneen, Nylon Beatin ja Kaija Koon tahtiin. Odotettavissa kesytöntä naisenergiaa!Kukapa ei haluaisi heittäytyä romantiikan pyörteisiin ja larpata 1800-luvun viktoriaanista tunnelmaa? Palveluskunta halusi ja niin haluamme mekin. Tervetuloa juhlimaan!”Tämä on balladi duunareille, siistijöille ja kaikille palveluammateissa raataville”, sanoo esityksen ohjaaja Laura Mattila.Käsikirjoitus Jane Austenia mukaillen Isobel McArthurSuomennos Myy LohiOhjaus Laura MattilaKoreografia Jenni NikolajeffMusiikin tuotanto ja score-musiikin sävellys Pekka SiistonenPukusuunnittelu Marjaana MutanenLavastussuunnittelu Alisha DavidowValosuunnittelu Kyösti KallioÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Kristiina Hakovirta, Emmi Kaislakari, Eriikka Väliahde, Karoliina Vanne, Maija RissanenLiput 55/53/50 €Koululaisryhmät opettajan johdolla 30 €
FI
37 views
Buy Ticket
Read More

Tootsie
JOONAS NORDMAN TOOTSIENA PORIN TEATTERISSA SYKSYLLÄ 2025!Joukkohurmaajaksikin kutsutussa Tootsie, lyömätön lyyli –musikaalissa on klassisen komedian piirteet: alituisesti pulaan joutuva päähenkilö kikkailee itsensä aina vaan syvemmälle omien valheidensa syövereihin! Hillittömät muut hahmot ja huumorintäyteiset laulunumerot ja 8-henkinen liveorkesteri säestävät vauhdikasta menoa.Michael/Dorothy-pääroolissa nähdään Joonas Nordman (vier.).Musikaalikomedian Porin Teatteriin ohjaa Christian Lindroos ja se saa ensi-iltansa lauantaina 6. syyskuuta 2025 Porin Teatterin päänäyttämöllä.
FI
79 views
Buy Ticket
Read More

TFO & RED NOSE COMPANY
to 2.10. | 19.00pe 3.10. | 18.00KonserttitaloRED NOSE COMPANY:SOIVAN SUOMEN HISTORIAAntti Tikkanen, musiikin johto, viuluRed Nose Company, Timo Ruuskanen & Tuukka VasamaTurun filharmoninen orkesteriLähde Turun filharmonisen orkesterin ja Red Nose Companyn kyytiin läpi soivan Suomen historian! Red Nose Company on teatteriklovnerian uranuurtaja Suomessa ja juhlii kuluvana vuonna 20-vuotista taivaltaan. Soivan Suomen historia on ainutlaatuinen aikamatka ja tarinallinen konsertti, joka käy läpi orkesterimusiikin historian Suomessa 1700-luvulta tähän päivään. Vauhdikas kokonaisuus nostaa kuuluisien säveltäjien lisäksi valokeilaan myös harvemmin kuultuja helmiä meiltä ja muualta. Konsertti avaa hauskalla ja innostavalla taidemusiikin vaiheita Suomessa – ja kuka vaiheita olisikaan parempi kuvaamaan, kuin Suomen vanhin orkesteri! Hyppää mukaan tarinaan, joka alkoi vuonna 1790!
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

Jami Faltin
Pe 3.10.2025 klo 19.30 (ovet auki klo 19)Jami FaltinPieni sali, Tampere-taloLiput 29,90 €, lapset (16-v. asti), opiskelijat ja eläkeläiset 24,90 €Jami Faltinin tarina on ainutlaatuinen. Hän on kasvanut kahdessa maassa, Suomessa ja Ruotsissa. Ruotsin kielellä alkoi myös riimittely. Hän kirjoitti runoja elämästään Tukholman lähiöissä.Vuonna 2017 hän voitti Ortens bästa poet -lavarunouskilpailun ja päätyi kiertämään naapurimaan lavoja runojaan lausuen. Urapolku ruotsiräppiin oli avautumassa, mutta sitten elämän pyörteet toivat hänet takaisin Suomeen.Nykyään Tampereella vaikuttava räppäri on pitänyt homman aitona. Hänen musiikkinsa käsittelee usein elämän nurjaa puolta, rikollisuutta sekä taistelua köyhyyttä ja syrjintää vastaan, näitä asioita kuitenkaan ylistämättä.Kummallakin kielellä taitavasti kirjoittava räppäri on valloittanut kuulijoitaan suoralla ja itsevarmalla ulosannillaan. Hän kertoo kirjoittavansa tekstinsä aina siten, että pystyy räppäämään ne livenä samalla tavalla.Kesto n. 1 h. Ei ikärajaa.Keikan jälkeen järjestetään meet & greet.Muutokset mahdollisia.Tuotanto: Tampere-talo
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

JUMPPATYTÖT
Jumppatytöt on esitys joukkuevoimistelusta.Se on entisten voimistelijoiden matka menneisiin ja nykyisiin kehoihin – harjoittelun, kilpailun, vertailun, arvioinnin, ilon, kauneuden, yhteisöllisyyden ja vertaisuuden äärelle.Esitys on oodi tyttöydelle, suomalaiselle naisvoimistelulle ja kaikille, jotka ovat joskus harjoitelleet niin, että suussa maistuu metalli.Erityiskiitos päiväkirjoille vuosina 1998–2008 ja tytöille, jotka niitä jaksoivat raapustaa ja häpeästä huolimatta säilyttää.“Nauttikaa!”Ikäraja tai -suositus aikuisille (teineille) 12+
Jumppatytöt esitetään Leppävaarassa Koulukeskus Monikossa (Veräjäpellonkatu 2
- 4, 02650 Espoo) autenttisessa jumppasalimiljöössä.
FI
32 views
Buy Ticket
Read More

ANI
ANIn lavapreesens, sanoitukset ja tarttuvat melodiat ovat luoneet hänestä yhden tämän hetken mielenkiintoisimmista pop-lupauksista. Artistin musiikissa suomalainen sielunmaisema ja poeettisuus yhdistyvät nuorekkaaseen soundiin ja huippuluokan tuotantoon. Laulaja-lauluntekijän osuutta tuotannossa on kuultu lukuisilla kultaa ja platinaastriimanneilla kappaleilla, joilla esiintyy muun muassa JVG, BESS, BEHM sekä Evelina. ANIn luovuus ja lahjakkuus on huomioitu myös kriitikoiden toimesta Emma-ehdokkuuksilla: 2022 Vuoden musiikintekijä sekä 2023 ja 2024 Vuoden pop!
ANI julkaisi vuoden 2023 elokuussa kultaa striimanneen albumin Virgin, joka summaa laulajan taitoa pop-hookkien pioneerina. Artistilta ilmestyi alkuvuodesta 2024 jättihitti, tuplaplatinaa striimannut Jos puhutaan totta, joka nousi virallisella radiolistalla soitetuimmaksi kappaleeksi usean viikon ajaksi. Samaisen vuoden keväällä artisti julkaisi toisen Spotifyn listaykkösen Odota sua, sekä Lupaa et sä lähet (feat. VIIVI), joka sijoittui Top 50 -listalla kuudenneksi. Kappaleet kuuluvat viime marraskuussa ilmestyneeseen jo ennakkoon vakuuttavan määrän kuunteluita haalineeseen Sadekehä-albumikokonaisuuteen.
Live-esiintymisessään ANI sulauttaa taitavasti yhteen lavakarismansa ja upean äänenkäytön, taaten energisen ja vuorovaikutteisen elämyksen kuulijoille. ANIn palo musiikkia kohtaan välittyy kappale kappaleelta yleisölle, tehden jokaisesta liveshowsta ainutkertaisen.Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä.
Tiedustelut ja pöytävaraukset seurueille (4-20 hlö.) apollo@nightclub.fi
Tiedustelut apollo@nightclub.fi
FI
32 views
Buy Ticket
Read More

Kuningatarnäytelmä
Jussi Moila - Sini PesonenKUNINGATARNÄYTELMÄKuningatarnäytelmä kertoo Kristinasta, joka oli Ruotsin kuningatar vuodesta 1632 vuoteen 1654. Jussi Moilan kirjoittama ja Sini Pesosen ohjaama historiallinen nykydraama hengittää vahvasti tätä päivää teemoillaan vallasta, sukupuolesta ja rakkaudesta.Nuoreen Kristinaan kohdistuu järkälemäisiä odotuksia. Hän on tyttö, jota kasvatetaan kuninkaaksi. Nainen, jonka tulee turvata kuningassuku avioitumalla ja synnyttämällä perillinen. Hallitsija, jonka täytyy olla sodassa ryvettyneen kansakuntansa keulakuva ja johtaja.Mutta Kristina haluaa jotain aivan muuta. Hän haluaa tehdä synkästä ja sivistymättömästä Ruotsista tieteen ja taiteen johtotähden, eurooppalaisen vapauden ja sivistyksen valtakunnan. Ja Kristina haluaa hovineitonsa Bellen.Ristipaine julkisen roolin ja yksityiselämän välillä synnyttää hurjaa, hauskaa ja koskettavaa draamaa. Anarkistisen kuningatar Kristinan kiehtovassa roolissa nähdään Elsi Sloan. Belleä näyttelee Aino Sirje.Rooleissa: Rauno Ahonen, Pekka Huotari, Vappu Nalbantoglu, Aino Seppo, Aino Sirje, Elsi Sloan, Alvari Stenbäck, Kaisa Torkkel, Mikko Vihma, Joachim WigeliusOhjaus: Sini PesonenKoreografia: Kaisa TorkkelLavastus: Tinja SalmiPukusuunnittelu: Henna-Riikka TaskinenSävellys ja äänisuunnittelu: Aleksi SauraValosuunnittelu: Kari LeppäläVideosuunnittelu: Tinja SalmiNaamioinnin suunnittelu: Pia MalmbergTarpeiston suunnittelu: Mira RokkanenDramaturgi: Henna PiirtoEsitysoikeuksia valvoo: Nordic Drama Corner
FI
26 views
Buy Ticket
Read More

SOMEONE LIKE YOU - THE ADELE SONGBOOK
Kehuttu Adele-tribuuttishow kymmeneen suomalaiskaupunkiinMaailmalla kehuja kerännyt Someone Like You - The Adele Songbook –livekonsertti järjestetään lokakuussa Oulussa, Tampereella, Joensuussa, Kuopiossa, Helsingissä, Hyvinkäällä, Turussa, Porissa, Mikkelissä ja Lappeenrannassa. Konsertin taitavana solistina laulaa itsensä Adelen kehuma brittiläinen Katie Markham, musiikista vastaa nelihenkinen livebändi.Viime vuonna loppuunmyydyille saleille esitetty Someone Like You – The Adele Songbook tarjoaa upean live-esityksen, joka juhlistaa yhden aikamme hienoimman laulaja-lauluntekijän musiikkia. Konserteissa lavalla loistaa brittiläinen X-Factor -finalisti Katie Markham sekä taitava ja yhteen hitsautunut livebändi. Esitys sisältää musiikkia Adelen neljältä ennätyksiä rikoneelta albumilta. Mukana on myös uuden 30-albumin tuoreita biisejä kuten Easy On Me, I Drink Wine ja Oh My God.Katie Markhamin matka menestyneen Someone Like You - The Adele Songbook -kiertueen solistiksi alkoi vuonna 2015 Adelen itsensä valittua Katien esiintymään Graham Nortonin juontaman BBC:n Adele Special -ohjelmaan. Katie ei olisi koskaan voinut kuvitella, että hän päätyisi ensin laulamaan idolinsa kanssa samalle lavalle Lontoossa ja olisi vuoden sisään käynnistämässä menestyksekästä kansainvälistä kiertuetta.- Ensimmäisestä esityksestämme lähtien kaikki on ollut yhtä pyörremyrskyä. Nyt usean vuoden jälkeen myymme loppuun yhä useampia esityksiä, enkä vaihtaisi tätä mihinkään On etuoikeus saada esittää Adelen kappaleita viikoittain. Rakastan erityisesti hänen uusinta tuotantoaan. Uusimman albumin henkilökohtaisuus – itsensä kasaaminen uudelleen vaikean eron jälkeen ja rakkauden etsiminen – on uskomattoman rehellistä ja koskettavaa, Katie sanoo.Someone Like You – The Adele Songbook on täydellinen elämys kaikille Adele-faneille. Esitys sisältää Adelen suurimmat hitit, kuten Rolling in the Deep, Make You Feel My Love, Someone Like You ja Skyfall. Maailmanluokan show on saavuttanut menestystä ympäri maailmaa, Kanadasta Irlantiin, ja sitä on esitetty useilla arvostetuilla näyttämöillä Isossa-Britanniassa.Konsertista sanottua:"Suosittelisin tätä esitystä sataprosenttisesti, mutta kun Adele itse on sitä jo suositellut, tiedät, että olet kokemassa upean show'n. Ja vielä päiviä myöhemmin huomaat laulavasi Adelen kappaleita, aivan kuten minullekin kävi!" thelivereview.co.uk“Katie Markham on uskomaton laulaja, ja hänen esiintymisensä vangitsee yleisön täysin. Hänen tulkintansa Adelen kappaleista on sekä voimakas että tunteikas.”whatsgoodtodo.comSOMEONE LIKE YOU - THE ADELE SONGBOOKKonsertit alkavat klo 19.00Kesto 2 x 45 min, välissä 30 min väliaikaEi ikärajaa
FI
63 views
Buy Ticket
Read More

Kaaos
KAAOSSuuren suosion saavuttanut Kaaos palaa ohjelmistoon!Kaaos on näytelmä kolmesta ystävästä yhteiskunnan paineissa. Opettaja Sofia, terapeutti Julia ja toimittaja Emmi yrittävät parhaansa mukaan selviytyä työ- ja yksityiselämänsä ristiaallokossa. Naiset rakastuvat, riitelevät, eroavat ja taistelevat arvojensa puolesta. He tasapainoilevat arjen ruuhkavuosissa oman mielenrauhansa kustannuksella. Kun yöunet jäävät vähiin ja asiat uhkaavat kasaantua, harmonian ja kaaoksen maailmat alkavat liukua toisiaan kohti. Muutosten keskellä on yksi asia, joka ei horju tiukoissakaan tilanteissa, ystävyys. Se on vankkaa ja pysyvää, vaikka elämä ympärillä tuntuu olevan yhtä myllerrystä.Mika Myllyahon kirjoittama tragikomedia kuvaa tarkkanäköisesti tätä aikaa ja sen vaatimuksia. Näytelmän teemat ovat tunnistettavia, kaoottisuudessaan huvittavia, mutta myös syvältä riipaisevia.Karnevalistisen näytelmän kaikista 17 roolista vastaa virtuoosimaisesti työryhmän näyttelijäkolmikko.Käsikirjoitus Mika MyllyahoOhjaus Tapani KalliomäkiLavastus, pukusuunnittelu, valosuunnittelu Tiina Hauta-ahoÄänisuunnittelu Jukka VierimaaProjisoinnit, videot Jussi VirkkiNaamiointisuunnittelu Kati KeronenRooleissa Laura Huhtamaa, Anna Pitkämäki ja Liisa VuoriValokuva Antti SepponenEsityksen kesto 2h 10 min, sisältää väliajanEnsi-ilta 30.8.2022 Lahden kaupunginteatteri, kantaesitys 16.2.2008 Ryhmäteatteri, Helsinki
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Timo Lassy trio
Timo Lassy Trio on yksi Suomen rakastetuimmista ja valovoimaisimmista jazz-yhtyeistä. Saksofonisti Timo Lassyn, basisti Ville Herralan ja rumpali Jaska Lukkarisen muodostaman bändin soundi livenä on energinen, tarttuva ja tarjoilee sopivasti yllätyksiä. Trion musiikin ytimessä on soittajien välinen ystävyys – he eivät vain soita yleisölle, vaan myös toisilleen, haastaen ja inspiroiden toisiaan uusiin suuntiin.FacebookInstagramTwitter
FI
19 views
Buy Ticket
Read More

Täällä Pohjantähden alla
Väinö Linna ‒ Lauri MaijalaTäällä Pohjantähden allaSuomen suvi on kaunis. Mutta lyhyt.Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla on vastaansanomattoman väkevä prologi nyky-Suomelle: kuinka olemme kansakuntana tulleet tähän, missä nyt olemme. Lauri Maijalan ohjauksessa Linnan rakastetusta romaanitrilogiasta syntyy intensiivinen, kaunis ja koskettava historiallinen draama kansakunnan synnystä ja kasvukivuista.Nälkä ja näköalattomuus, katkeruus epäoikeudenmukaisesta tulonjaosta, äärimmilleen kärjistynyt poliittinen vastakkainasettelu, kaoottinen maailmantilanne... Muun muassa näistä aineksista sai alkunsa tapahtumien vyöry, joka kulminoitui keväällä 1918 Suomen sisällissodaksi. Sodaksi, joka oli lajissaan yksi Euroopan verisimpiä. Tragediaksi, jonka haavat yhä uudestaan avautuvat, kun niistä yritetään vaieta.Pohjantähden lukuisten, värikkäiden henkilöiden kohtaloista piirtyy esiin yli puoli vuosisataa suomalaista historiaa, joka ulottuu Venäjän suurruhtinaskunnasta sotienjälkeiseen itsenäiseen Suomeen. Valokeilaan nousevat erityisesti kaksi perhettä, Koskelat ja Salpakarit, joiden tarinoiden kautta kansakunnan kohtalonhetket nähdään sekä rahvaan että eliitin näkökulmasta.Maijalan ohjaama suuri suomalainen klassikko seisoo jalat suossa, mutta katse tähtitaivaan kirkkaudessa. Se muistuttaa, järkyttää ja lohduttaa myös meitä nykyisen maailmanajan eläjiä, kuinka pieni ja avuton yksittäinen ihminen on historian suurissa murroskohdissa.Pohjantähti on Lauri Maijalan ensiohjaus KansallisteatterissaEnsimmäistä kertaa Kansallisteatterissa työskentelevä Lauri Maijala on Suomen maineikkaimpia nykyohjaajia, jonka ansioluetteloon lukeutuu kiitettyjen teatteritöiden lisäksi myös elokuvia ja televisiosarjoja. Hänen ohjaustöitään ovat olleet mm. sisällissotaa ja sen seurauksia käsittelevät Veriruusut (KOM-teatteri, 2018) ja Punaorvot (Helsingin Kaupunginteatteri, 2020). Linnan Tuntemattoman sotilaan Maijala on ohjannut oopperateoksena Oulun Kaupunginteatteriin (2014).”Olen ylpeä voidessani tuoda oman sovitukseni Pohjantähden kaikista kolmesta kirjasta Kansallisteatterin Suurelle näyttämölle. Luvassa on esitys, jossa vuorottelevat rakkaus ja viha, työ ja toivo – kuolema ja syntymä. Se on traditiotietoinen historiallinen draama modernille ihmiselle.” Lauri MaijalaEnsi-ilta Suurella näyttämöllä 24.9.2025TyöryhmäRooleissa Katariina Kaitue, Jani Karvinen, Kasper Korpela (Näty), Aksa Korttila, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Esa-Matti Long, Pirjo Luoma-aho, Petri Manninen, Pirjo Määttä, Toni Nikka (TeaK), Pyry Nikkilä, Harri Nousiainen, Helmi-Leena Nummela, Lauri Qvick (TeaK), Sulo Rahman (Näty), Wenla Reimaluoto, Otto Rokka, Paula Siimes, Timo Tuominen ja Juha VarisOhjaus ja sovitus Lauri Maijala Lavastussuunnittelu Kati Lukka Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Valosuunnittelu Kalle Ropponen Musiikin sävellys Markus Fagerudd Äänisuunnittelu ja musiikki Jani Rapo Videosuunnittelu Pyry Hyttinen, Kati Lukka ja Kalle Ropponen Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen Dramaturginen assistentti ja ohjaajan assistentti Ada Sallinen
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Rouva C.
Minna RytisaloRouva C.Ensi-ilta ke 5.2.2025 Maria-näyttämölläRouva C kertoo Minna Johanssonin tarinan nuoresta tyttärestä opiskelijaksi, ystäväksi, vaimoksi; Rouva C:ksi, äidiksi ja kirjailijaksi asti. Millaisia käännekohtia Minnan elämässä oli? Miten hän luovi erilaisissa rooleissa, jotka tuntuvat ahtailta, kapeilta eikä omilta? Minnan täytyi tehdä tilaa! Rouva C tekee sukelluksen sinne mitä tunnetun kivipatsaan takana mahdollisesti oli: herkkyyttä, kipuja, kasvuja, riemuja ja intoa.Esitys perustuu Minna Rytisalon Rouva C -romaanin pohjalta tehtyyn näyttämöversioon, joka pohjaa Minna Canthin elämään. Näytelmä keskittyy Minnan elämän ajanjaksoon ennen hänen uraansa yhteiskunnallisena vaikuttajana ja kirjailijana. Mikä oli Minnaa ajava voima?
FI
23 views
Buy Ticket
Read More

Jarkko Tamminen - Lauluilta
"Näyttelijä Jarkko Tamminen tarjoilee yleisölle omaelämäkerrallisen lauluillan, jossa hän esittää livebändin kanssa omalla äänellään hänelle tärkeitä kappaleita. Mukaan mahtuu musiikkia Elviksestä Neljään Ruusuun, ja tyylilajeina kuullaan ainakin rockia, poppia, musikaalia ja iskelmää ja mahtuu mukaan myös klassinen tenoriaaria.Jarkko osallistui "Tähdet, Tähdet" -tv-laulukilpailuun keväällä 2023, jonka jälkeen usein on kysytty, tulisiko Jarkon laulaa enemmänkin omalla äänellään? Nyt Jarkko ottaa tämän haasteen vastaan. Entä onko illassa imitaatiota? Varsinaisesti ei, mutta jos "suklaa saattaa sisältää pähkinää", niin tämä ilta "saattaa sisältää pienen ripauksen imitaatiota.".Näitä esityksiä on syksyllä 2025 vain muutama."
FI
58 views
Buy Ticket
Read More

Niskavuoren nuori emäntä
Niskavuoren nuori emäntä”Meille on elämä annettu, jotta me puolustaisimme sitä nyrkeillämme ja nuijillamme.”Niskavuoren taloon on saatu nuori emäntä ja perhe valmistautuu ottamaan uuden askeleen: Juhani Niskavuoresta on tulossa valtiomies. Loviisa on neuvokas ja ahkera – ja mikä tärkeintä: varakkaan talon tytär.Hyvistä lähtökohdista huolimatta tulevaisuuden rakentaminen Niskavuorella on kaikkea muuta kuin helppoa. Perhe paljastaa pian todelliset kasvonsa. Vanhat kaunat ja katkeruudet nousevat pintaan ja yhteinen salaisuus paljastuu myös Loviisalle: Juhani Niskavuorella on toinen nainen ja lapsi.Uutuuttaan hohtavalla päänäyttämöllä Tampereen Teatterin naisnäyttelijöiden juhlaa!Niskavuoren nuori emäntä nähdään nyt ensi kertaa Tampereen Teatterissa, ja se avaa vastaremontoidun päänäyttämön. Annuska Hannula loistaa Loviisana ja Tuija Vuolle asettuu vanhan emännän roolin. 25 vuotta sitten Vuolle näytteli Loviisaa Niskavuoren naiset -näytelmässä. Hetan roolissa jatkaa Eeva Hakulinen, jonka tähdittämä Niskavuoren Heta oli muutama vuosi sitten Frenckell-näyttämön yleisömenestys.Hella Wuolijoen Niskavuori-sarja on osa kansallista identiteettiämme ja alitajuntaamme. Sen ihmiskäsitys ja henkilökuvien ja ihmissuhteiden tarkkuus todistavat ajattomuutensa ja ajankohtaisuutensa vuosikymmenestä toiseen. Niskavuoren nuori emäntä sijoittuu kronologisesti sukusarjan alkuun. Se on viiltävä näytelmä omien tunteiden ja rakkauden uhraamisesta lasten, tulevaisuuden ja yhteisön hyväksi.
FI
45 views
Buy Ticket
Read More

Naisia hermoromahduksen partaalla
NAISIA HERMOROMAHDUKSEN PARTAALLANaisia hermoromahduksen partaalla (Women on the Verge of a Nervous Breakdown) on värikäs ja elämäniloinen espanjalaisen Pedro Almodóvarin huippusuosittuun elokuvaan perustuva Broadway-musikaali vuodelta 2010.Farssimainen musikaali täynnä rakkautta, intohimoa, latinorytmejä ja valiumilla terästettyä gazpachoa*Madrid, 1980-luku. Dubbaaja-näyttelijä Pepan elämä suistuu kaaokseen, kun poikaystävä Iván jättää hänet lankapuhelimen vastaajaan jätetyllä eroviestillä. Lähdön syiden selvittelystä alkaa kohtaamisten, väärinkäsitysten ja takaa-ajojen vuoristorata. Useampikin Ivánin elämään liittyvä nainen alkaa olla hermoromahduksen partaalla.Mihin kaikkeen hulluuteen rakkaus voikaan ihmisen ajaa ja kuinka kaoottisen ihanaa elämä voikaan olla!Palkitun musikaalin työryhmässä nähdään koko Joensuun kaupunginteatterin näyttelijäkunta, Outokummun Riverian nykytanssin opiskelijoita sekä Eve Pietarisen johtama 5-henkinen orkesteri.*Gazpacho on perinteinen espanjalainen kylmänä tarjoiltava tomaatti-paprikakeitto. Viileä keitto raikastaa olotilaa kuumana kesäpäivänä.Naisia hermoromahduksen partaalla -musikaali perustuu Pedro Almodóvarin elokuvaan,teksti Jeffrey Lane, sävellys ja sanoitus David Yazbeck ja ohjaus Sarianne Tursas.Ensi-ilta 27.9.2025 Esitysoikeudet Music Theatre International.SUURI NÄYTTÄMÖRantakatu 20, JoensuuKestoarvio noin 2 t 30 min, sisältäen väliajanLiput alkaen42 e perushinta40 euroa eläkeläinen16 e lapsi, opiskelija, työtön, varushenkilö ja siviilipalvelusvelvollinenYksityisnäytäntö 5.600 e (max 267 henkilöä, a 21 e/hlö)
FI
49 views
Buy Ticket
Read More

Hyenans dagar
Saara TurunenHYENANS DAGARHyenans dagar baserar sig delvis på Saara Turunens roman med samma nam.Föreställningen skildrar en kvinnas erfarenhet av fertilitetsbehandlingar och vägen till att få barn. Med ett dokumentärartat grepp skildras en tidsperiod i livet där gränsen mellan det privata och det samhälleliga suddas ut. Under ytan behandlar verket frågor om kroppslighet, kontroll och att alltid behöva klara sig själv. Dramat utspelar sig inte bara på scenen, utan också i åskådarens egna tankar och reflektioner. Föreställningen ger inga färdiga svar, utan bjuder istället på scener och ögonblick som publiken får tolka på sitt eget sätt.Musiken och bildspråket spelar en central roll, precis som i Saara Turunens tidigare föreställningar.Hyenans dagar riktar sig till alla som någonsin strävat efter något, upplevt motgångar eller kastats in i en okänd värld.******Hyenans dagar (Hyeenan päivät) perustuu osittain Saara Turusen samannimiseen romaaniin.Teos uppoutuu erääseen lisääntymiskertomukseen, se valottaa yhden naisen tarinaa hedelmöityshoidoista lapsen saamiseen. Esitys on raportinomainen seurantakertomus sekä yhden ajanjakson kuvaus, jossa yksityinen ja yhteiskunnallinen risteytyvät ja menevät sekaisin. Pinnan alla teos käsittelee kehollisuutta, kontrollia ja pärjäämisen kulttuuria. Draama sijaitsee kuvien ulkopuolella, osittain katsojan omassa mielessä. Esitys ei tarjoile valmiita vastauksia, pikemminkin se vain näyttää kohtauksia, hetkiä ja tilanteita, joista katsoja voi tehdä omat tulkintansa.Kuten Turusen aiemmissakin töissä, myös Hyenans dagar -esityksessä musiikilla ja kuvallisuudella on keskeinen osansa.Hyenans dagar on suunnattu kaikille, jotka ovat joskus tavoitelleet jotakin, kohdanneet vaikeuksia tai tulleet sysätyiksi itselleen tuntemattomaan maailmaan.Aktörer: Kreeta Salminen, Elmer Bäck, Katja Küttner, Pia Runnakko, Alexander WendelinManus och regi: Saara TurunenÖversättning: Kasimir KoskiScenografi: Milja AhoDräktdesign: Liisa PesonenLjusdesign: Ainu PalmuLjuddesign: Tuuli KyttäläMaskdesign: Jaana NykänenDramaturg: Ari-Pekka Lahti
FI
24 views
Buy Ticket
Read More

Tanssiteatteri MD: Tanssiva Muumilaakso
Ympäri maailmaa kiertäneen ja palkitun kestosuosikin hersyvän pyöreät muumihahmot on kuin luotu tanssimaan. Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teoksen pohjalta käsikirjoitetussa koreografiassa taidokas tanssi, musiikki ja visuaaliset elementit punovat kokonaisvaltaisen ja lumoavan maailman. Tanssin kielellä teos kertoo Janssonille tärkeistä teemoista, ystävyydestä, suvaitsevaisuudesta ja rohkeudesta olla oma itsensä.Tanssiva Muumilaakso -teos ja sen vuorovaikutteinen pikkusisar Kurkistuksia Tanssivaan Muumilaaksoon esitettiin Shanghain EXPOSSA vuonna 2010 ja palkittiin myös Shanghai EXPO 2010 Kulttuuripalkinnolla. Tanssivan Muumilaakson 200. esitystä juhlittiin syyskuussa 2015 kiertueella Shanghai Children’s Art Theatressa Kiinassa. Nyt 2025 juhlistamme ensimmäisen muumitarinan Muumit ja suuri tuhotulva 80. juhlavuotta.Matka tanssivien Muumien kanssa jatkuu yhä. Hurraa! Onnea Muumit.Käsikirjoitus, ohjaus ja koreografia Samuli RoininenKäsikirjoitus, sävellys ja äänisuunnittelu Heikki MäenpääPukusuunnittelu ja visuaalinen toteutus Carmela WagerProjisointi- ja visuaalinen toteutus Sanna MalkavaaraValosuunnittelu Sari MayerLavasteiden toteutus Matias Palo ja Riina KuusistoPukujen toteutus Osk Työhuone HengariPeruukit ja hatut Anni HiroOrkesteri Heikki Mäenpää & Moominvalley Orchestra (Suomi), yhteistyössä Ringing Bells Rondo Club (Japani)Valokuvat Ari Ijäs © Moomin Characters™Tuotanto Tanssiteatteri MD sekä vastaava tuottaja Heikki MäenpääEsitysoikeudet Agency North / © Moomin Characters™Perustuu Tove Janssonin Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia -teokseenKesto 60 minuuttiaSuositusikä yli 3-vuotiailleRyhmäliput vähintään 5 hengen ryhmille sekä pyörätuolipaikkojen varaus Tanssiteatteri MD:n lipunmyynnistä liput(a)tanssiteatterimd.fi / 050 556 6025. Tanssiteatteri MD:n lipunmyynti palvelee arkisin klo 12-16 ja 1h ennen esityksiä.Tanssiteatteri MD, Hällä-näyttämö, Hämeenkatu 25, 33200 Tamperehttps://tanssiteatterimd.fi/
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

ROMEO OCH JULIA
ROMEO OCH JULIARomeo ja Julia ovat rajun rakkauden vallassa. He haluavat saada äänensä kuuluviin, vanhemmistaan poikkeavan. He toimivat impulsiivisesti, elävät hetkessä. Nuoret etsivät yhteenkuuluvuutta maailmassa, jossa peritty perheriita ja polarisaatio myrkyttää heidät - kohtalokkain seurauksin.Tekstitetään suomeksi.Subtitles in English.
FI
115 views
Buy Ticket
Read More

Jarkko Martikainen
Arvostetun laulaja-lauluntekijän Jarkko Martikaisen 20 vuotta kestänyt sooloura jatkuu konsertoiden
”Pyrkimyksenä on voimistaa soittaen ja laulaen niitä juurisyitä, jotka ovat olleet kulloisenkin laulun synnyn taustalla. Se kysyy kosolti pohjatöitä, mutta palkitsee ja luo merkityksellisyyden tunteita. Uskon illoista muotoutuvan hyvin erikoisia, tärkeitä myös.”, kertoo Martikainen.Martikainen esiintyy yhdessä pitkäaikaisimman soittotoverinsa, kosketinsoittaja Petri Tiaisen kanssa.Kiertuekokoonpano:Jarkko Martikainen: laulu ja kitaratPetri Tiainen: kosketinsoittimet ja taustalauluJanne Teuronen: valotaideVesa Laasanen: miksausEsityksen kesto on n. 3 tuntia, sisältäen väliajan.Tuotanto: Dex Viihde OyLisäpalvelutNaulakkopalvelumaksu 2,50 €Ravintolan palvelutTule virittäytymään illan tunnelmaan jo ennakkoon! Ravintolapalvelut avautuvat tuntia ennen konserttia. Tutustu Kulttuuriravintola Jalmarin palveluihin ›Kimmo Pyykkö -taidemuseoKangasala-talossa sijaitseva taidemuseo on avoinna konsertin alkuun saakka.Tutustu näyttelyihin ›SaapuminenKangasala-talo sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella ja meille saavut helposti myös bussilla, pyörällä tai kävellen! Lue lisää saapumisesta ja pysäköinnistä täältä ›
FI
43 views
Buy Ticket
Read More

Timo Lassy trio
G Livelab is a chance to experience live music in a context which enables the performance to succeed beyond expectations. We have followed this ethos in practice since August 2016. Welcome aboard.G Livelab on mahdollisuus nauttia musiikista siihen sopivassa ympäristössä, joka antaa esitykselle edellytykset onnistua yli odotusten. Tätä ajatusta olemme toteuttaneet elokuusta 2016 alkaen. Tervetuloa mukaan.
FI
19 views
Buy Ticket
Read More