4210 result(s) found for ""

Angels in America image
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
Ursus Factory image
Ursus Factory
Ursus Factory on laulaja-kitaristi Jussi Pelkosen ja rumpali-laulaja Aleksi Ripatin muodostama duo, joka on perustettu vuonna 2013. Yhtye on tunnettu erityisesti riehakkaista keikoistaan ja onkin kehuttu usein olevan yksi Suomen parhaista livebändeistä. Ytimessä on duon saumaton yhteys, joka purkautuu soitossa puhtaana, vastustamattomana rock ’n’ rollin riemuna.Ursus Factory on poikkeuksellinen helmi suomalaisella musiikkikentällä, jonka riehakas neo-garagerock rämisee, mutta tinkimättömästi melodiat edellä. Yhtyeen yhdeksi tavaramerkiksi ovat nousseet Pelkosen pilke silmäkulmassa kirjailemat lyriikat, joissa poukkoileva tajunnanvirta ja veitsenterävät huomiot kulkevat rinta rinnan. Biisit ovat hillittömän energisiä ja oman hullaannuttavan silauksen antaa yhtyeelle ominainen tyyli, jossa toisella kädellä räjähtävät riffit mäiskii kuulijaa naamaan, samalla kun toisella kädellä laulujen aiheet silittävät herkästi poskea.Yleisön ja kriitikoiden pitkäaikainen suosikkibändi on julkaissut neljä albumia ja kerännyt matkansa varrella reilusti tunnustusta. Toistuvasti Suomen parhaaksi livebändiksi tituleerattu yhtye on myynyt laajalti loppuun keikkasaleja, joista mainittakoon kolme loppuunmyytyä Tavastiaa levynjulkkarien merkeissä. Vuonna 2021 yhtye mm. sai kolme ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden yhtye, Vuoden rock, Vuoden artisti -yleisöäänestys), esiintyi itsenäisyyspäivänä YLE:n Linnan jatkoilla sekä nostettiin Helsingin Sanomien ”Vuoden 2021 parhaimmat levyt” ja Soundi-musiikkilehden kriitikoiden ”Vuoden 2021 parhaat” listauksille. Albumi Onnellinen sukupolvi (2021) sijoittui julkaisuviikolla virallisen albumistan sijalle 6. ja fyysisen listan sijalle 2. Yhtye julkaisi neljännen albuminsa I maaliskuussa 2023.Showtime 21:00Suisto avoinna klo 16-02 Lippu sisältää eteispalvelumaksun.
Jesse Markin image
Jesse Markin
Jesse Markin on kiistatta yksi tämän hetken kiinnostavimmista suomalaisista artisteista. Markinin musiikissa yhdistyy uniikilla tavalla elementtejä rapista, indiestä, popista, soulista, R&Bsta, progressiivisesta rockista ja afrikkalaisesta rytmimusiikista. Markin itse sanoo, että musiikkinsa avulla hän tutkii esimerkiksi sellaisia teemoja kuten rakkaus, ksenofobia, toivo, yksinäisyys ja veljeys. Näitä syvällisiä, vakaviakin ja Markinin omassa elämässä läsnä olevia aiheita artisti lähestyy rehellisen tulkinnan kautta. Markinin ura lähti kovaan nousukiitoon 2019 julkaistun FOLK albumin myötä. Markin keräsi hyllyynsä niin kaksi Emma-pystiä, Teosto-palkinnon kuin myös Vuoden merkittävin artisti – palkinnon (Femma-Femma) Femma Gaalassa sekä Vuoden albumi -palkinnon Indie Awardseissa. Markinin kesäkuussa 2021 ilmestynyt, musiikin eri genrejä erittäin tyylitajuisesti yhdistelevä kakkosalbumi NOIR jatkoi debyyttialbumin viitoittamalla tiellä: kriitikoiden ylistämä, todellinen arvostelumenestys NOIR poiki Markinille Emma-ehdokkuuden Vuoden rock- kategoriassa. Myös kansainvälinen media ja musiikkikenttä on noteerannut Markinin. Hänestä ovat kirjoittaneet mm. NPR, American Songwriter, KEXP, Fault Magazine, Afropunk, Complex, Clash Magazine sekä CQ Japan. Liverintamalla menestysalbumit ovat vieneet Markinin kotimaisten festivaalien ja klubien lisäksi myös ympäri Eurooppaa. Tällä hetkellä Markin työstää kolmatta albumiaan tuottaja Totte Rautiaisenkanssa. Uusi PUMP – nimeä kantava albumi julkaistaan syksyllä 2024. Albumin toisella singlelohkaisulla Glow Markin kisasi myös vuoden 2024 Uuden musiikin kilpailussa. Jesse Markin syntyi Liberiassa ja asui varhaislapsuutensa Ghanassa. Hän muutti isänsä kanssa Suomeen, pieneen 2500 asukkaan Viljakkalan kuntaan, ollessaan 6-vuotias. 90-luvun Viljakkala ei ollut helpoin paikka kasvaa ja pitkään Markin kamppaili identiteettikriisin kanssa, kunnes hän 12- vuotiaana löysi amerikkalaiseen rap-musiikkiin. Räppäreiden itseluottamus ja energia olivat jotain, mitä hän ei ollut koskaan kohdannut aiemmin. “Halusin olla juuri sellainen kuin nuo kaverit“, sanoo Markin. Markin ryhtyi tuumasta toimeen ja alkoi opiskella kaikkea, mitä hän saattoi löytää englanniksi. Syntymäpäivikseen hän pyysi sanakirjoja ja tallensi TV-ohjelmia sekä elokuvia VHS-nauhoille, joita hän saattoi kelata edestakaisin uudelleen ja uudelleen. Kaukosäädin toisessa kädessä ja sanakirjan toisessa, Markin alkoi opetella englantia. Mitä enemmän hän oppi, sitä enemmän hän halusi tietää. “Nykyäänkin minulla on outo tapa ottaa henkisiä muistiinpanoja uusista sanoista, joita kuulen“, selittää Markin. Noin 13-vuotiaana hän tarttui kynään ja kirjoitti ensimmäisen laulunsa. “Tyhjästä luominen käynnisti musiikillisen kunnianhimoni. Vielä tänäkin päivänä istuminen tyhjän paperin edessä ja löytää uusia tapoja kertoa tarina, on jotain, mikä ihastuttaa minua ikuisesti“, kertoo Markin.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 17:30. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
Isac Elliot image
Isac Elliot
Vuonna 2013 debyyttisinglensä New Way Home julkaissut Isac Elliot on nuoresta iästään huolimatta tehnyt jo pitkän ja vakuuttavan uran. Suomen suosituimpiin pop-tähtiin lukeutuvan Isac Elliotin kappaleet nousevat kerta toisensa jälkeen Spotifyn kärkisijoille ja niitä on kuunneltu suoratoistopalveluissa yhteensä lähes 400 miljoonaa kertaa. Lukuisten, menestyneiden englanninkielisten julkaisujensa jälkeen artisti julkaisi ensimmäisen suomenkielisen albuminsa Kävi Miten Kävi kesällä 2023, ja se nousi suoraan julkaisustaan virallisen albumilistan ykköseksi. Albumilta löytyvät muun muassa nelinkertaista platinaa striimanneet jättihitit 20min ja Makso Mitä Makso.Isac Elliotin toistaiseksi viimeinen englanninkielinen albumi FAITH oli kultaa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa heti julkaisupäivänä. Emma-palkittu artisti on voittanut lukuisia MTV Music Awards -palkintoja ja Kävi Miten Kävi -albumi huomioitiin viime Emma Gaalassa Vuoden pop -ehdokkuudella.Kunnianhimoinen Elliot on tehnyt uransa aikana vaikuttavan määrän yhteistyötä Suomen isoimpien artistien kanssa. Artistin kappaleilla ovat vierailleet muun muassa JVG, SANNI, Sexmane, Cledos, Costi ja ibe. Ruotsia toisena äidinkielenään puhuva artisti on tehnyt yhteistyötä myös ruotsalaisräppäri 1.Cuzin kanssa. Z-One Varkaus FacebookEteispalvelumaksu 2,50  €.Liput vaihdetaan rannekkeeseen. Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintola Z-One / Pub O'Harry's: 0458511172
John Paul White (US) image
John Paul White (US)
Nelinkertaisesti Grammy-palkittu roots-lauluntekijä John Paul White hurmaa intiimillä soolokeikalla Tampereen G Livelabissä sunnuntaina 3.11.!Alabamassa asuva John Paul White on taipunut uransa aikana moneen. Hän on oman menestyksekkään soolouransa lisäksi ollut osa Grammy-palkittua The Civil Wars -duoa, kirjoittanut hittejä muille Nashvillessä sekä julkaissut yhteisbiisin Taylor Swiftin kanssa.Musiikillisesti White on liikkunut sujuvasti niin folkin, americanan kuin indie rockinkin parissa. 2008–2014 toimineen, supersuositun The Civil Warsin lisäksi White on julkaissut kolme soololevyä. Lauluntekijän tuotantoa on voinut kuulla myös True Detective -sarjassa.Ensimmäisellä Suomen-vierailullaan White esiintyy soolona.Lipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 25 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
RETROJENGI: Danny, Frederik, Erkki Liikanen image
RETROJENGI: Danny, Frederik, Erkki Liikanen
RETROJENGI TIEN PÄÄLLE! – DANNY, FREDERIK & ERKKI LIIKANEN KEIKKAILEVAT NYT KIMPASSA!Sana retro määritellään aiempien vuosikymmenten tyyliksi, muodiksi tai – kuten tässä tapauksessa musiikiksi, jota sovelletaan uudelleen nykyaikana. Kyse on siis tietynlaisesta nostalgiasta eli menneitten aikojen muistelusta, ikävöinnistä, kaihosta ja haikeudesta.Kun menetyksellinen ura suomalaisen pop- ja iskelmämusiikin ykkösjoukoissa on alkanut jo 1960-luvulla eli kuutisenkymmentä vuotta sitten kuten Dannyllä, Frederikillä ja Erkki Liikasella niin voidaan suurella kunnioituksella ja arvostuksella todeta nyt tien päälle yhdessä lähtevän trion olevan retrojengin eliittiä.Ja kaikkien suomalaisen pop- ja iskelmämusiikin ystävien iloksi Retrojengin keikoilla kuullaan tuttuja, lämpimiä muistoja herättäviä hittejä vuosien varrelta.Musiikin johdosta vastaa musiikkituottajana, kapellimestarina ja kosketinsoittajana tunnettu Petri Kokko. Säestävänä yhtyeenä toimii pitkän linjan muusikoista koostuva sixties-bändi The Goldies. Yhtyeen solisti ja komppikitaristi Curre Andersén aloitti soittohommat jo 1960-luvun alussa yhtyeessä The Nameless. Basisti Masa Saari on soittanut vuosien varrella useassa eri kokoonpanossa, joista nimekkäimpänä ehkä Pohjois-Suomen ylpeys Battaglia. Rumpali Hate Sjöblom ja kitaristi Kimi Engström muistetaan muun muassa The Ronski Gangistä. The Goldies on suosittujen Back To The Sixties -tapahtumien vakioesiintyjä. Retrojengin kuorossa laulavat Katja Lukin ja Jennika Vikman.DANNY – ”EN VOI LOPETTAA LAULAMISTA…””Olen kuin hai, jonka on oltava kaiken aikaa liikkeessä tai muuten hapensaanti loppuu. En minäkään voi lopettaa liikkumista ja laulamista. Jatkan siis hain tapaan ja pyrähdän välillä pintaan esiintymään”, runsas vuosi sitten 80-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Danny on kertonut.Dannyn hittiputki alkoi jo vuonna 1964. – ”East Virginia”, "Piilopaikka", ”Vähän ennen kyyneleitä”, ”Rebecca”, ”Salattu suru", "Kesäkatu", "Se eikö todista että muutuin", ”Tuuliviiri", "Piilopaikka", "Maantieltä taloon", "Vähän ennen kyyneleitä", "Kauan", "Hiljainen kitara", "Aaveratsastajat", ”Amarillo”, "Seitsemän kertaa seitsemän", "Tuulensuojaan", ”Kuusamo”, "Ninja", "Tämä taivas, tämä maa", ”Pieni sana”, ”Elä ja anna toisten kuolla”, ”Don Juan” ja niin edelleen.Vuonna 1977 Danny löysi duettoparikseen Armi Aavikon, jonka kanssa Danny levytti muun muassa sellaiset hitit kuin ”Tahdon olla sulle hellä", ”Me vain” ja ”Kaiken sulle antaisin". Kaiken kaikkiaan suomalaiseen sielunmaisemaan jääneitä listahittejä uralle mahtuu satakunta.Danny on tunnettu myös show-kiertueistaan, joita hän on järjestänyt 1960-luvulta saakka, ja hänen onkin katsottu aloittaneen show-kulttuurin Suomessa.Danny on toiminut esiintyviä taiteilijoita edustavan Solo ry:n puheenjohtajana ja Gramexin hallituksen jäsenenä. Hänelle on myönnetty Suomen Leijonan ritarimerkki vuonna 1996 ja Iskelmä-Finlandia-palkinto vuonna 2018 sekä taiteilijaeläke maaliskuussa 2022.FREDERIK – JUNTTIDISCON KUNINGASFrederik on syntynyt helmikuussa 1945 Helsingissä. Reetuna ja junttidiscon kuninkaanakin tunnettu laulaja on värikäs ja suorasanainen persoona.Frederikin ensimmäinen singlelevy ”Kaukana pohjoisessa”, kääntöpuolella ”Sääli on sairautta” julkaistiin taiteilijanimellä Anssi Savioja vuonna 1968. Myöhemmin taiteilijanimi muuttui Tanskan silloisen kruununprinssin, nykyisen kuninkaan mukaan Frederikiksi.Läpimurtoa ei tarvinnut kauan odottaa. Se tapahtui vuonna 1970 Syksyn sävel -kilpailussa Kari Kuuvan sävelmällä ”Jos jotain yrittää”, joka tunnetaan ehkä paremmin nimellä”Harva meistä on rautaa”.Ensimmäisen kultalevynsä hän sai albumista Tsingis Khan vuonna 1979. Albumin nimiraita oli suomalainen versio Länsi-Saksan vuoden 1979 euroviisukappaleesta ”Dschinghis Khan”. Kerrotaan, että laulun säveltäjä Ralph Siegel oli soittanut Suomeen ja kehunut Frederikin versiota jopa alkuperäistä paremmaksi. Samalla Siegel oli tarjonnut levytettäväksi kappaletta ”Hadschi Halef Omar”, joka tunnetaan Suomessa nimellä ”Sheikki Ali Hassan”.Vuonna 1980 Esa Nieminen sävelsi ja Raul Reiman sanoitti kappaleen ”Kolmekymppinen”, joka muodostui todelliseksi ikivihreäksi. Vuonna 1981 Frederik osallistui Suomen Euroviisukarsintaan Jori Sivosen säveltämällä ja Raul Reimanin sanoittamalla kappaleella ”Titanic”.Hitit seurasivat toisiaan. – ”Ramaya”, ”Nakurantaa”, ”Miesstrippari”, ”Hafanana”, ”Tuu jo tangoon”, ”Linda Linda”, ”Taka takata”, ”Stenka Rasin”, ”Kung Fu taistelee”, ”Tule tyttö kyytiin”, ”Volga”, ”Hei Beibi”, ”Rio”, ”Rasputin”, ”Seksipommi” (”Sex Bomb”) ja monia muita.Vuonna 2004 Frederik juhlisti 35 vuotta kestänyttä uraansa konserttikiertueella ja tuplakokoelmalla. Vuotta myöhemmin Frederik nimettiin Iskelmä-Finlandia-palkinnon saajaehdokkaaksi.Vuoden 2012 lopulla Frederik esiintyi Tapani Kansan, Dannyn, Einin ja Virve Rostin kanssa laajalla Finnhits 2012 -konserttikiertueella. Ja muutamaa vuotta myöhemmin Frederik kiersi Suomea yhdessä Dannyn ja Tapani Kansan kanssa Finnhittien kuninkaat -turneella.ERKKI LIIKANEN – SYKSYN SÄVEL TOI TUNNETTAVUUTTA…Erkki Liikanen oli 1970-luvun lopulla suosituimpia suomalaislaulajia Syksyn sävel -kilpailussa saavutetun menestyksen myötä. Hän osallistui kilpailuun vuosina 1975, 1976, 1977, 1983, 1984 ja 1989. Liikanen voitti humoristisilla, pilke silmäkulmassa tehdyillä iskelmillään kilpailun vuosina 1975 ja 1976 ja sijoittui toiseksi muilla osallistumiskerroillaan.Voittajakappaleet ”Evakkoreki” (1975) ja ”Jokkantii” (1976) olivat kumpikin Erkki Liikasen itse säveltämiä ja sanoittamia. Toiseksi sijoittuneet kappaleet olivat "Kolmen konstin timpermanni" vuonna 1977, ”Reikani, Reikani” vuonna 1983, ”Tuttu mies, putkimies” vuonna 1984 ja ”Taikuri itämaan” vuonna 1989.–  Olin ollut ennenkin televisiossa, mutta Syksyn sävel toi kaikista eniten tunnettavuutta. Ensimmäisen voiton jälkeen tuli töitä ihan hirveästi. Ja edelleen Evakkoreki pitää vetää aina jokaisella keikalla. Näin se on, Eki Liikanen kertoi Ilta-Sanomien haastattelussa vuonna 2018.Huhtikuussa 1943 Viipurissa syntynyt sympaattinen Erkki Liikanen tunnetaan laulajana, lauluntekijänä, näyttelijänä ja rumpalina. Ensi askeleitaan laulajana hän aloitti harmonikkataiteilija Veikko Ahvenaisen orkesterin riveissä 1960-luvun alussa. Ensilevytys vuodelta 1962 oli ”Hiiri Gonzales” (”Speedy Gonzales”). Samoihin aikoihin hän toimi niin Erik Lindströmin kuin Pertti Metsärinteenkin yhtyeitten rumpalina.1960-luvun tunnetuimmat levytykset olivat duetto ”Manzanilla” yhdessä Arja Tuomarilan kanssa ja ”Kun hämärtää”.Kuusikymmentäluvun puolivälissä levytetty kantrihenkinen balladi ”Mua älä hylkää” toi kantrimusiikin olennaiseksi osaksi Liikasen tuotantoa. Siitä esimerkkinä ”Kuljen kuljen” (”Proud Mary”) vuodelta 1971 ja ”Meiä Veera” (”Arms Full of Empty”).Tv-näyttelijänä Erkki Liikanen kunnostautui 1970-luvun alussa Mainos-TV:n viihdeohjelmasarjassa ”Katapultti”. Muina vakiovieraina ohjelmassa esiintyivät muun muassa Kalle Holmberg, Matti ”Mölli” Keinonen, Marjatta Leppänen. Sarjaa käsikirjoittivat Seppo Ahti, Olli Alho, Matti Kuusla, Jaakko Salo ja Jukka Virtanen. Katsojia ohjelma keräsi yli 1,7 miljoonaa. Jatkoa Erkki Liikasen esiintymisille tv-ruuduissa seurasi Ylen TV1 komediasarjassa ”Merirosvoradio” vuosina 1974 – 1976. Ohjaajina toimivat Pertsa Reponen ja Vesa Nuotio. Päätehtävissä nähtiin Liikasen lisäksi muun muassa Heikki Kinnunen, Leo Lastumäki, Risto Mäkelä, Esko Roine ja Leena Uotila.Liikasen viimeisimmät albumit ovat olleet teemakokonaisuuksia: ”Juha Vainion lauluja” vuodelta 1997 ja ”Lapin lentojätkä rento” vuodelta 2002, joka sisältää Lappi-aiheisia lauluja.
Pori Big Band: TÄHTIHETKIÄ - sävellyskonsertti image
Pori Big Band: TÄHTIHETKIÄ - sävellyskonsertti
Pori Big Band: TÄHTIHETKIÄ - sävellyskonsertti Su 3.11.2024, klo 16.00 Promenadikeskus, Yrjönkatu 17, 28100 Pori Järjestää: Pori Big Band -yhdistys ry Juha Unkilan ja Tuomo Vähä-Pesolan sävellyksiä Vierailevat tähdet: Päivi Lepistö (voc), Miina Mikkonen (voc), Heta Halonen (voc), Harri Hautaniemi (voc), Esa Eloranta (voc), Anssi Nykänen (dr) ja Mikko ”Gunu” Karjalainen (trp) Johtaa: Mikko ”Gunu” Karjalainen Orkesterina: Pori Big Band Konsertissa kuullaan Pori Big Bandin pitkäaikaisten jäsenien, Juha Unkilan ja Tuomo Vähä-Pesolan, sävellyksiä Pori Big Bandin ja monipuolisten vierailevien tähtien Päivi Lepistön, Miina Mikkosen, Heta Halosen, Harri Hautaniemen ja Esa Elorannan tulkitsemana. Erikoisvieraana rummuissa, legendaarinen Anssi Nykänen. Pori Big Bandia johtaa myös solistina toimiva Mikko ”Gunu” Karjalainen. Unkilan sävellykset edustavat useita rytmimusiikin tyylejä eri vuosikymmeniltä ja ne esitetään kantaesityksinä. Teosten aiheet ovat syntyneet pienistä arjen asioista ja ne on kirjoitettu Erik Lindströmin, Frank Fosterin ja Thad Jonesin hengessä. Vähä-Pesolan sävellykset ovat saaneet inspiraatiota 1970-luvun Yhdysvaltain länsirannikon musiikista, ja ne ovat saaneet viime aikoina mukavasti radiosoittoaikaa. Muun muassa ”Sisko hei!”-kappale on ollut Radio Suomen soittolistalla. Tapahtuman kesto: 2h 30min Väliaika: 20 min Ikärajaton Lisätietoja: http://poribigband.fi
Jokeri Pokeri Box - DeLuxe Show - Lisänäytös image
Jokeri Pokeri Box - DeLuxe Show - Lisänäytös
Jokeri pokeri Box - DeLuxe SHOWLasten ja aikuisten legendaarinen kestosuosikki ja TV:stä tuttu maailmanmestari-taikuri Simo Aalto juhlii 45-vuotista uraansa esiintyvänä taiteilijana. Simo ja avustajavaimonsa Kirsti juhlivat merkkipaalua Jokeri Pokeri Box DeLuxe Show -kiertueella ympäri Suomen.Uudessa iloisessa showssa on ihmeteltävää koko perheelle. Simo tarjoilee maailman parhaita taikatemppuja ryyditettynä hyväntuulisella lavashowlla. Mukana ovat tietenkin Simon ja Kirstin kivat eläinkaverit Erkki-kani ja Paloma-kyyhkynen. Ja toki lapset saavat auttaa taikuria kiperissä tilanteissa. Kaksikon mukaansatempaava esiintyminen takaa, että taikapölyn vaikutus säilyy pitkään, mieli virkistyy ja arjen pyöritys unohtuu. Sanalla sanoen luvassa on laadukasta estradiviihdettä kaiken ikäisille!Simo iloitsee kiertueesta: “On todella hienoa lähteä 45-vuotisjuhlakiertueelle, kun salit täyttyvät joka puolella Suomea. On suuri ilo, että voin viihdyttää jo kolmatta sukupolvea taikuudella.Hienoa, että voin tuoda iloa ihmisille tässä maailmantilanteessa. Lapsissa kasvaa tulevaisuus ja siksi on niin tärkeää antaa juuri heille kokemus live-esityksen taiasta. Uskon, että lapsena koettu elämys kantaa läpi koko elämän. Ja nythän juuri tämä näkyykin meidän kiertueella: 90-luvun lapset ja heidän vanhempansa, nyt jo mummut ja papat, tuovat nyt omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan katsomaan Jokeri Pokeri Boxia!www.taikurisimoaalto.comAlle 2-vuotiaat pääsevät maksutta sylissä.
Uljas Eurooppa image
Uljas Eurooppa
Uljas Eurooppa Oopperamusiikista cembalokonserttoon Blow–Purcell–Poglietti–Corrette–Campra Anna-Maaria Oramo, cembalo ja liidaus Suomalainen barokkiorkesteri Anna-Maaria Oramo, ohjelmasuunnittelu Konserttiohjelma Uljas Eurooppa makustelee täysbarokin ajan instrumentaalimusiikkia Euroopan eri laidoilta. Nimi tulee André Campran oopperasta L’Europe Galante (1697), joka esittelee rakkauden kiemuroita neljästä eri Euroopan maasta. Konsertin nimikkokappaleena kuullaan instrumentaalisarja tästä oopperasta. Englannin, Itävallan, Italian ja Ranskan tyylit pirskahtelevat omaleimaisesti Anna-Maaria Oramon luotsaaman Suomalaisen barokkiorkesterin tulkinnoissa. Englantia edustavat John Blow (1648/9–1708) ja Henry Purcell (1659–1695). Blow kohosi parikymppisenä kuuluisuuteen varsinkin kirkkomusiikillaan. Alkusoitto ensimmäisenä englantilaisena oopperasta pidetystä Venuksesta ja Adoniksesta (1684) on runsas, ja lumoava Chaconne esittelee polyfonian taitoa. Näyttämön mestari Purcellilta kuullaan riipaiseva Pavane (n. 1680). Englantilaisessa teatterissa oopperaa edelsi puhetta hyödyntävä puoliooppera ja mimiikan sekä tanssin värittämä naamioteatteri. Itävallasta näyttämölle astuu italialainen Alessandro Poglietti (k. 1683). Mahdollisesti Toscanassa syntynyt säveltäjä toimi Leopold I:n hovissa urkurina ja aateloitiin ansioistaan muusikkona. Monipuolinen Balletto ilmentää barokin tanssisarjan eri kansallisia tyylejä yhdistelevää luonnetta. Ranskalaisvaikutteista edetään Michel Corretten (1707–1795) vetävään kosketinsoitinkonserttoon. Corrette sävelsi lähes koko pitkän elämänsä. Hän jätti jäljen toimiessaan opettajana, soittajana ja tutkijana ympäri Pariisin. L’Europe Galante käynnisti Notre Damen musiikinjohtaja Campran (1660–1744) menestyksekkään näyttämöuran. Teosta pidetään useimmiten ensimmäisenä balettioopperana. Tässä tyylilajissa juoneltaan itsenäiset näytökset tarjosivat tanssin hurmaa ja laulunumeroita kantavan teeman ympärillä. Lemmen kilvat heijastuvat instrumentaalisarjan värikkäissä, villeissä, hersyvissä ja herkissä kappaleissa.
Elderbrook (UK) image
Elderbrook (UK)
Elektronisen tanssimusiikin tähti Elderbrook saapuu Suomeen! Englantilainen multi-instrumentalisti, tuottaja, laulaja-lauluntekijä ja live-ilmiö omaa synnynnäisen taidon luoda tunnerikasta musiikkia, joka tutkii identiteetin ja henkisen hyvinvoinnin herkkiä ja pohdiskelevia teemoja. Lontoosta kansainvälisille lavoille ponnistanut DJ esiintyy Helsingin Korjaamolla sunnuntaina 3.11.2024. Elderbrook, oikealta nimeltään Alexander Kotz nousi suurenyleisön tietoisuuteen vuonna 2017 julkaistuaan Camelphatin kanssa globaalin hitin Cola. Yhteistyöprojekti myi yli seitsemän miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti, ansaiten Grammy ja Ivor Novello -ehdokkuudet sekä halutun ykkössijan Yhdysvaltain Dance Airplay -listalla. Tämän jälkeen Elderbrook on julkaissut kaksi kriitikoiden ylistämää albumia, Why Do We Shake in the Cold? vuonna 2020 ja Little Love –albumin vuonna 2023. Näistä ensimmäinen oli tutkimus ihmisten välisestä yhteydestä ja jälkimmäinen albumi sai inspiraationsa artistin siirtymisestä isyyteen. Vuoden 2017 kansainvälisen läpimurron jälkeen Elderbrook on kerännyt yli 1,5 miljardia striimausta maailmanlaajuisesti, tehnyt kiertueita Junglen, Rüfüs Du Solin ja Odeszan kanssa sekä tehnyt yhteistyötä Diplon, Clean Banditin, Black Coffeen ja Rudimentalin kanssa. Dynaamisista live-esiintymisistään tunnettu Elderbrook on yksi harvoista artisteista Iso-Britanniasta, joka on kyennyt kiertämään laajalti Yhdysvalloissa 2020 luvulla. Merkittäviä keikkoja Elderbrookin uranvarrella ovat olleet muun muassa pääesiintyminen ikonisessa Red Rocks Coloradossa ja hänen upea esityksensä Coachellan Sahara-lavalla, sekä lukuisat muut esiintymiset ympäri Yhdysvaltoja, Australiaa ja Eurooppaa.Eteispalvelumaksu 3 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiMuuta huomioitavaa: Lisätietoja voi kysyä osoitteesta info@korjaamo.fi
Jokeri Pokeri Box - DeLuxe Show image
Jokeri Pokeri Box - DeLuxe Show
Jokeri pokeri Box - DeLuxe SHOWLasten ja aikuisten legendaarinen kestosuosikki ja TV:stä tuttu maailmanmestari-taikuri Simo Aalto juhlii 45-vuotista uraansa esiintyvänä taiteilijana. Simo ja avustajavaimonsa Kirsti juhlivat merkkipaalua Jokeri Pokeri Box DeLuxe Show -kiertueella ympäri Suomen.Uudessa iloisessa showssa on ihmeteltävää koko perheelle. Simo tarjoilee maailman parhaita taikatemppuja ryyditettynä hyväntuulisella lavashowlla. Mukana ovat tietenkin Simon ja Kirstin kivat eläinkaverit Erkki-kani ja Paloma-kyyhkynen. Ja toki lapset saavat auttaa taikuria kiperissä tilanteissa. Kaksikon mukaansatempaava esiintyminen takaa, että taikapölyn vaikutus säilyy pitkään, mieli virkistyy ja arjen pyöritys unohtuu. Sanalla sanoen luvassa on laadukasta estradiviihdettä kaiken ikäisille!Simo iloitsee kiertueesta: “On todella hienoa lähteä 45-vuotisjuhlakiertueelle, kun salit täyttyvät joka puolella Suomea. On suuri ilo, että voin viihdyttää jo kolmatta sukupolvea taikuudella.Hienoa, että voin tuoda iloa ihmisille tässä maailmantilanteessa. Lapsissa kasvaa tulevaisuus ja siksi on niin tärkeää antaa juuri heille kokemus live-esityksen taiasta. Uskon, että lapsena koettu elämys kantaa läpi koko elämän. Ja nythän juuri tämä näkyykin meidän kiertueella: 90-luvun lapset ja heidän vanhempansa, nyt jo mummut ja papat, tuovat nyt omia lapsiaan ja lapsenlapsiaan katsomaan Jokeri Pokeri Boxia!