668 result(s) found for ""

Saiturin joulu
Charles DickensSaiturin jouluDickensin rakastettu joulutarinaCharles Dickensin klassikkosatu Saiturin joulu on vakiinnuttanut paikkansa länsimaisessa jouluperinteessä. Tarinan keskeinen teema, hyvyyden voima, on tarjonnut pohdittavaa yhteiskunnallisista arvoista ja moraalisista kysymyksistä vuosisadasta toiseen ja osoittaa ajankohtaisuutensa myös Oulun teatterin versiossa.Klassikkotarina sukeltaa kovana liikemiehenä ja saiturina tunnetun Ebenezer Scroogen henkiseen murtumiseen. Eristäytynyt ja kylmäkiskoisesti ympärillään oleviin ihmisiin suhtautuva mies saa jouluaattona vieraakseen samanlaisen elämäntavan jakaneen yhtiökumppaninsa Marleyn, joka kuolemansa jälkeen palaa varoittamaan Scroogea hirvittävästä kohtalosta, ellei tämä murra jäätä ja löydä uusia merkityksiä elämäänsä. Tästä käynnistyy matka, jossa päähenkilö Scrooge kohtaa elämänsä hauraita hetkiä menneisyyden ja nykyisyyden kautta aina viimeiseen tilinpäätökseen asti.Matka tähän mielenmaisemaan nousee Oulun teatterin lavalle unen logiikan johdattelemana. Tiheätunnelmaiset hetket konkretisoituvat näyttämökuviksi, joissa aika ja paikka assosioituu nykymaailman vilinästä menneiden joulujen dickensiläisiin maisemiin.Englantilainen kirjailija Charles Dickens (1812–1870) on tunnettu viktoriaanisen ajan kirjallisuuden tuotteliaimpana hahmona. Dickensin kynä oli voimakas työkalu, joka paljasti aikakauden luokkayhteiskunnan heikkoudet. Hänen omaperäinen tyylinsä, humoristinen otteensa ja tunteikkaat kuvaukset tekivät hänen teoksistaan kiinnostavia ja ajattomia.Näytelmän ohjaa Heta Haanperä ja Saiturina nähdään Janne Raudaskoski. Saiturin joulu on aikuisten joulusatu, eikä sovi perheen pienemmille.
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Greta Tuotanto: Saiturin joulu
Saiturin joulu on hurmaava jouluesitys sinulle, joka rakastat musiikkia, hersyvää naurua ja Charles Dickensin tarinoiden maailmaa.Englantilaisen Spymonkey-teatterin taiteellinen johtaja Toby Park teki paluunsa Suomeen ohjaamalla näyttämölle musiikillisen iloittelun yhdestä brittiläisen kulttuurin tunnetusta helmestä. Kekseliäs ja hulvaton esitys kiteyttää joulun ja ihmisyyden sanoman yhdistäen teatteria, fyysistä komediaa sekä musiikkia.Näyttämöllä taituroivat Fabulous Bäckström Brothers -tuotannoista tutut Jouni ja Petri Bäckström sekä Reetta Ristimäki, jotka ovat saaneet rinnalleen upeaäänisen ja hurmaavan laulaja-näyttelijä Emmi Hatjasalon. Tätä Greta Tuotannon esitystä muistellaan lämmöllä vielä tulevinakin jouluina.“Dickens-klassikko viihdyttää ja soi moniäänisenä. Taidokasta musisointia kuuntelee mielellään ja parhaimmillaan moniäänisinä soivat musiikkinumerot onnistuvat myös koskettamaan.” – Demokraatti“Vuoden lopun yksi onnistuneimpia joulutunnelmaan virittäjiä.” – Teatteri & Tanssi + Sirkus -lehti“Tarinan ympärille rakennetun joululaulujen potpurin vauhdissa on ilo olla." – Hanna Helavuori“Saiturin joulun magiikka lumoaa. Saamme kokea esityksen, jossa on tarjolla kaunista, moniäänistä musiikkia, hersyvää naurua ja dickensiläisen tarinan maagista maailmaa.” – Risto KolanenEsiintyjät: Jouni Bäckström, Petri Bäckström, Reetta Ristimäki, Emmi HatjasaloAlkuperäisteoksen dramatisointi: Reetta RistimäkiOsakäsikirjoitus: Jouni BäckströmMusiikkidramaturgia: Jouni Bäckström ja työryhmäSävellys ja sovitus: mm. Jouni Bäckström, Markus Fagerudd, Jukka NykänenOhjaus: Toby Park Apulaisohjaaja: Tommi BäckströmPukusuunnittelu: Marja UusitaloValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Max MarshallAlkuperäisteos: Charles Dickensin Saiturin jouluTuotanto: Greta TuotantoEsityksen ensi-ilta toteutettiin 5.11.2021 Greta Tuotannon, Fabulous Bäckström Brothersin ja Musiikkiteatteri Kapsäkin yhteistuotantona.Liput: 44/ 40/ 28 €Perhelippu neljälle 116 €Ryhmä min. 10 hlöä 39,60 €Kesto n. 1 h 40 min, sis. väliajan. Ikäsuositus:Yli 7-vuotiailleEsityskieli: suomi
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

KAUNOTAR JA HIRVIÖ
Kautta aikojen katsotuimpiin kuuluva musikaali TTT:ssä syksyllä 2025Ensi-ilta 22.10.2025 Suurella näyttämölläMusikaali Kaunotar ja Hirviö lumoaa Tampereen Työväen Teatterissa. Valloittava, hauska ja visuaalisesti vaikuttava musikaali vie meidät maailman rakastetuimman tarinan äärelle. Tarinan, joka on lumonnut sukupolven toisensa jälkeen.Omatoiminen Belle lähtee pelastamaan isäänsä, mutta joutuukin hirviöksi lumotun prinssin vangiksi tämän linnaan. Vain rakkaus voi muuttaa prinssin ja hänen koko hovinsa entiselleen. Mutta kello tikittää, aika on käymässä vähiin. Jos ruusun viimeinenkin terälehti ehtii pudota, ei taika murru koskaan. Kuinka paljon vaatiikaan, että uskaltaa rakastua ja saada vastarakkautta!Näyttämölle kohoaa satumainen linna. Hauskat hahmot, näyttävät tanssikohtaukset ja puvut sekä upea musiikki tempaisevat mukaansa.Tule vieraaksemme ja koe vuosisadan juhlat!Lippujen hinta normaalisti:88/84/66 € (peruslippu/eläkeläiset/lapset ja opiskelijat)VIP 129 € (liput premium-paikoilta, alkumalja, väliaikatarjoilu, käsiohjelma, vaatesäilytys)
FI
55 views
Buy Ticket
Read More

Flamingonpunainen unelma
Otto SandqvistFLAMINGONPUNAINEN UNELMAEnsi-ilta 20.11.2025Sisarukset Charlotte ja Adrian af Edward ovat vannoneet varastavansa pahamaineisen Vera Crawfordin punakorvakilpikonnan, eikä Veralla ole muita vaihtoehtoja kuin eliminoida heidät molemmat. Jotta Douglas – tuo jokamiehen eroottinen iltapäiväuni – voisi pelastaa rakkaan Adrianinsa, hän joutuu laskuvarjohyppäämään lentokoneesta pakottaen dramaattisia kohtauksia vihaavan palkkamurhaaja Vincentin tekemään samoin. Käynnistyy mystinen matka kohti tummenevia palmuja, rakkauden villeimpiä rantoja.Flamingonpunainen unelma on sukellus unenomaiseen populaarikulttuurin maailmaan, jossa tapahtumat ovat banaalisuudessaan syvällisiä. Palkitun näytelmäkirjailija Otto Sandqvistin elokuvalliset kohtauksen siirtyvät Teatteri Jurkan intiimille näyttämölle David Sandqvistin ja Tuomas Honkasen yhteisvoimin. Näyttämöllä nähdään valovoimaiset tähdet Saga Sarkola, Mimosa Willamo sekä Tobias Zilliacus.Kirjoittanut: Otto SandqvistOhjannut: David SandqvistNäyttämöllä: Saga Sarkola, Mimosa Willamo ja Tobias ZilliacusVisuaalinen suunnittelu: Tuomas HonkanenÄänisuunnittelu: Saku Kaukiainen
FI
30 views
Buy Ticket
Read More

Niskavuoren nuori emäntä
Niskavuoren nuori emäntä”Meille on elämä annettu, jotta me puolustaisimme sitä nyrkeillämme ja nuijillamme.”Niskavuoren taloon on saatu nuori emäntä ja perhe valmistautuu ottamaan uuden askeleen: Juhani Niskavuoresta on tulossa valtiomies. Loviisa on neuvokas ja ahkera – ja mikä tärkeintä: varakkaan talon tytär.Hyvistä lähtökohdista huolimatta tulevaisuuden rakentaminen Niskavuorella on kaikkea muuta kuin helppoa. Perhe paljastaa pian todelliset kasvonsa. Vanhat kaunat ja katkeruudet nousevat pintaan ja yhteinen salaisuus paljastuu myös Loviisalle: Juhani Niskavuorella on toinen nainen ja lapsi.Uutuuttaan hohtavalla päänäyttämöllä Tampereen Teatterin naisnäyttelijöiden juhlaa!Niskavuoren nuori emäntä nähdään nyt ensi kertaa Tampereen Teatterissa, ja se avaa vastaremontoidun päänäyttämön. Annuska Hannula loistaa Loviisana ja Tuija Vuolle asettuu vanhan emännän roolin. 25 vuotta sitten Vuolle näytteli Loviisaa Niskavuoren naiset -näytelmässä. Hetan roolissa jatkaa Eeva Hakulinen, jonka tähdittämä Niskavuoren Heta oli muutama vuosi sitten Frenckell-näyttämön yleisömenestys.Hella Wuolijoen Niskavuori-sarja on osa kansallista identiteettiämme ja alitajuntaamme. Sen ihmiskäsitys ja henkilökuvien ja ihmissuhteiden tarkkuus todistavat ajattomuutensa ja ajankohtaisuutensa vuosikymmenestä toiseen. Niskavuoren nuori emäntä sijoittuu kronologisesti sukusarjan alkuun. Se on viiltävä näytelmä omien tunteiden ja rakkauden uhraamisesta lasten, tulevaisuuden ja yhteisön hyväksi.
FI
40 views
Buy Ticket
Read More

Tyrmiinan tyrmäys
Pieni suuri seikkailunäytelmäTyrmiinan Tyrmäys on itsenäinen jatko-osa rakastetulle Tanttarellan taruteltta -esitykselle. Tarinassa päästään matkalle satujen maailmaan, jossa koetellaan ystävyyttä ja pohditaan erilaisuutta.Tyrmiinan Tyrmäys on pieni suuri seikkailu, jossa Rilla, urhea mesiläinen, lähtee ratkomaan metsän väkeä uhkaavaa vaaraa. Matkallaan hän kohtaa hauskoja ja yllättäviä hahmoja.Samalla Rilla joutuu tutkimaan omia pelkojaan, asenteitaan ja selvittämään, kuinka ne päihitetään. Tyrmääkö Tyrmiina vai tyrmätäänkö Tyrmiina?Mitä kummaa metsässä tapahtuu?Onnistuuko rohkea Rilla selvittämään tilanteen?Taiteellinen suunnittelu ja käsikirjoitus Teija TöyryValosuunnittelu Henri PyyÄänisuunnittelu Sinikka IsoniemiVisuaalinen suunnittelu ja toteutus Teija Töyry, Soile Savela, Pirkko Paananen, Sanna Peltola, Harri Mölsä ja Marko HeikuraNäyttämöllä Teija Töyry ja Venla RoivainenKantaesityksen ensiaamu 23.8.2025 SissilinnassaKesto noin 30–35 minSuosittelemme 4–8-vuotiaille
FI
30 views
Buy Ticket
Read More

Taikatalvi
Tove Jansson – Jukka Heinänen Taikatalvi Jännittävä seikkailu taianomaisessa MuumilaaksossaTove Janssonin Taikatalvi on vuonna 1957 ilmestynyt rakastettu tarina. Siinä Muumipeikko herää kesken talviunen ja kohtaa ensimmäistä kertaa uuden ja salaperäisen vuodenajan, jonka tapahtumia ei ole ikinä aikaisemmin todistanut. Muu muumiperhe nukkuu ja tutut maisemat ovat peittyneet lumeen. Uimahuonetta asustavan Tuu-Tikin ja mäkeä villisti laskevan Pikku Myyn lisäksi Muumipeikko kohtaa myös muita sydäntalven asukkeja, meluisan Hemulin ja nurkissa rapisevan esi-isän, revontulten kauneuden sekä vaarallisen pakkasen. Talviset seikkailut läpikäytyään Muumipeikossa herää uudenlaista itsenäisyyttä ja rohkeutta – onhan hän nyt ensimmäinen muumi, jolla on kaikki vuodenajat."Pelottele niin paljon, kun haluat, hän ajatteli ihastuksissaan. Nyt minä olen päässyt sinusta perille. Sinä et ole sen pahempi, kuin kukaan muukaan, kun vain tutustuu sinuun." Tove Janssonin muumitarina herää eloon Oulun teatterin pienellä näyttämöllä nukketeatterin keinoin. Ilmeikkäät muumihahmot suunnittelee Helena Markku ja esityksen ohjaa Merja Pöyhönen, jotka ovat suomalaisen nykynukketeatterin kärkinimiä.Koko perheen Taikatalvi tarjoaa tuttuja hahmoja, jännittävän talviseikkailun ja upouusiin tunteisiin tutustumista leikkisässä nukketeatterimaailmassa.
FI
22 views
Buy Ticket
Read More

Bee
Suomen kiinnostavimpien artistitulokkaiden joukkoon sekä radioiden ja Spotifyn kärkisijoille noussut Bee (Bertta Seppälä) yhdistelee musiikissaan tummaa poppia ja soulia ja nivoo kaiken yhteen upealla ja tunnistettavalla laulusoundillaan. Been debyyttialbumi Hupsis julkaistiin syyskuussa 2023 ja se nousi heti ensimmäisellä viikollaan Suomen virallisen listan kärkipaikalle. Hupsis-albumi on striimannut jo tuplaplatinaan oikeuttavat huimat 40 miljoonaa kertaa ja sen yhdestätoista kappaleesta neljä on ylittänyt platinaan ja yksi kultaan oikeuttavan striimimäärän. Lisäksi levyn viides single Viimeisiä sanoja nousi Suomen radiolistan soitetuimmaksi kappaleeksi joulukuussa 2023. Levyn menestys noteerattiin myös Emma Gaalassa, jossa Bee kahmi yhteensä kolme ehdokkuutta (Vuoden tulokas, vuoden pop ja yleisöäänestys.) Hupsis-albumista julkaistiin myös toivottu vinyyliversio.
Bee nousi ison yleisön tietoisuuteen 2022 julkaistulla kolmannella singlellään Tequilakahvi, joka pysytteli Spotifyn Top 50 -listalla yhteensä 77 päivää ja nousi Suomen toiseksi striimatuimmaksi kappaleeksi. Ylex Läpimurto 2023 -voittajaksikin valittu Bee omaa omaperäisen soundin ja musiikillaan hän haluaa madaltaa ihmisten kynnystä kertoa ongelmistaan ääneen, mutta vastapainona myös saada kuulijansa viihtymään ja tanssimaan.
”Hupsis-albumin biisit on tarinoita ja kokemuksia elämästä. Elämästä, jossa sattuu ja tapahtuu, niin hyviä kuin huonojakin asioita. Biisejä levylle päätyi 11 kappaletta, joista osa on tehty lähempänä julkaisua ja osa taas kirjoitettu jo vuosia sitten, joten tekstejä on eri elämänvaiheista”, Bertta kertoo.
”Levyn tekeminen on ollut toisinaan ihanaa ja upeaa, usein kuitenkin myös raskasta, erityisesti henkilökohtaisimpien biisien kohdalla. Verta, hikeä ja kyyneleitä on vuodatettu, mutta nyt voin ylpeydellä julkaista upean albumin. Päällimmäinen tunne on kiitollisuus siitä että vihdoin biisit pääsevät kuunneltavaksi muillekin”, Bertta jatkaa.Eteispalvelumaksu sisältyy lipun hintaan.
Liput ovelta, mikäli jäljellä.
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelusta 0600-1-1616 varausaika 2 arkipäivää.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: eiTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@merisarkka.fi
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Greta Tuotanto: Saiturin joulu
Saiturin joulu on hurmaava jouluesitys sinulle, joka rakastat musiikkia, hersyvää naurua ja Charles Dickensin tarinoiden maailmaa.Englantilaisen Spymonkey-teatterin taiteellinen johtaja Toby Park teki paluunsa Suomeen ohjaamalla näyttämölle musiikillisen iloittelun yhdestä brittiläisen kulttuurin tunnetusta helmestä. Kekseliäs ja hulvaton esitys kiteyttää joulun ja ihmisyyden sanoman yhdistäen teatteria, fyysistä komediaa sekä musiikkia.Näyttämöllä taituroivat Fabulous Bäckström Brothers -tuotannoista tutut Jouni ja Petri Bäckström sekä Reetta Ristimäki, jotka ovat saaneet rinnalleen upeaäänisen ja hurmaavan laulaja-näyttelijä Emmi Hatjasalon. Tätä Greta Tuotannon esitystä muistellaan lämmöllä vielä tulevinakin jouluina.“Dickens-klassikko viihdyttää ja soi moniäänisenä. Taidokasta musisointia kuuntelee mielellään ja parhaimmillaan moniäänisinä soivat musiikkinumerot onnistuvat myös koskettamaan.” – Demokraatti“Vuoden lopun yksi onnistuneimpia joulutunnelmaan virittäjiä.” – Teatteri & Tanssi + Sirkus -lehti“Tarinan ympärille rakennetun joululaulujen potpurin vauhdissa on ilo olla." – Hanna Helavuori“Saiturin joulun magiikka lumoaa. Saamme kokea esityksen, jossa on tarjolla kaunista, moniäänistä musiikkia, hersyvää naurua ja dickensiläisen tarinan maagista maailmaa.” – Risto KolanenEsiintyjät: Jouni Bäckström, Petri Bäckström, Reetta Ristimäki, Emmi HatjasaloAlkuperäisteoksen dramatisointi: Reetta RistimäkiOsakäsikirjoitus: Jouni BäckströmMusiikkidramaturgia: Jouni Bäckström ja työryhmäSävellys ja sovitus: mm. Jouni Bäckström, Markus Fagerudd, Jukka NykänenOhjaus: Toby Park Apulaisohjaaja: Tommi BäckströmPukusuunnittelu: Marja UusitaloValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Max MarshallAlkuperäisteos: Charles Dickensin Saiturin jouluTuotanto: Greta TuotantoEsityksen ensi-ilta toteutettiin 5.11.2021 Greta Tuotannon, Fabulous Bäckström Brothersin ja Musiikkiteatteri Kapsäkin yhteistuotantona.Liput: 44/ 40/ 28 €Perhelippu neljälle 116 €Ryhmä min. 10 hlöä 39,60 €Kesto n. 1 h 40 min, sis. väliajan. Ikäsuositus:Yli 7-vuotiailleEsityskieli: suomi
FI
42 views
Buy Ticket
Read More

Ransu ja Operaatio Joulu
Ransu ja Operaatio JouluJoulupukki on avun tarpeessa ja pyytää Karvakuonoja – Ransua, Eno-Elmeriä ja Rikua avukseen. Seikkailu vie selvittämään löytyykö Tampereelta kilttejä lapsia. Tarinaan sotkeutuu myös yksinäisyyttä poteva pitkäkyntinen, joka loppujen lopuksi osoittautuukin ihan mukavaksi joulun ystäväksi.NÄYTTELIJÄT Harri Helin, Katariina Stycz ja Jere RiihinenÄÄNINÄYTTELIJÄT Pertti Nättilä, Panu Raipia ja Pekka SaloKÄSIKIRJOITUS, OHJAUS JA LAVASTUS Panu RaipiaPUKUSUUNNITTELU Kaisa SavolainenKesto n. 40 min, ei väliaikaaHinnat:Peruslippu 25,50 €Lapsi/opiskelija 22,50 €Perhelippu 21,50 € (min. 4 hlöä)Ryhmä 20 hlö 20,50 eRyhmä 50 hlö 19,50 €Koululaisnäytökset arkipäivien aamupäiväesitykset koululais- ja lapsiryhmät 11 €PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua.Vaihtomaksu ilman joustoa 8€ / lippu.RyhmätKoululaisryhmien sekä muiden ryhmien lippuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388.
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
51 views

52 views

48 views

49 views

63 views
Buy Ticket
Read More

Veljeni Leijonamieli
Astrid LindgrenVELJENI LEIJONAMIELI”Nyt me kerromme tarinan veljeksistä, Kaarle ja Joonatan Leijonasta, ja siitä kuinka heistä tuli Leijonamieliä. Tämä tarina on niin kuin satu, ja vähän myös kummitusjuttu, mutta kaikki on kuitenkin totta.” Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli on rakastettu klassikkosatu, maaginen fantasia veljeksistä, jotka kantavat toisiaan vaikeuksien yli. Se on tarina rohkeudesta, veljeydestä ja rakkaudesta. Se on huikea seikkailu, jossa jokainen löytää rohkeutensa.Veljeni Leijonamieli kertoo kahdesta veljeksestä, Korpusta (Alexander Wendelin) ja Joonatanista (Mikko Kauppila). Isoveli Joonatan kuolee pelastaessaan sairasta veljeään Korppua tulipalolta, ja pian menehtyy myös Korppu. Veljekset matkaavat lyhyen maanpäällisen elämänsä jälkeen kauniiseen maahan, Nangijalaan, jossa he taistelevat yhdessä pahan voimia vastaan. Matkasta tulee huima ja jännittävä seikkailu, jonka aikana pelokkaasta Korpusta kasvaa rohkea Leijonamieli.Veljeni Leijonamieli kertoo surusta kauniisti ja kasvaa maagiseksi fantasiaseikkailuksi, joka on täynnä rohkeutta ja toivoa. Se kertoo valtavasta rakkaudesta, joka voittaa pelot ja jopa kuoleman.Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamielen suurelle näyttämölle ohjaa Jakob Höglund. Esitys yhdistelee musiikkiteatteria, nukketeatteria ja koreografiaa fantastiseksi, visuaalisesti henkeäsalpaavaksi kokonaisuudeksi.Rooleissa: Mikko Kauppila, Alexander Wendelin, Ulriikka Heikinheimo, Sofia Hilli, Tuukka Leppänen, Lasse Lipponen, Pekka Louhio, Kai Lähdesmäki, Sanna Majuri, Kari Mattila, Reetta Moilanen, Unto Nuora, Samuli Pajunen, Mikko Paloniemi, Tiina Peltonen, Elena Rekola, Inka Tiitinen, Riina TikkanenMuusikko: Senni ValtonenDramatisointi: Alexander Mørk-EidemOhjaus: Jakob HöglundKoreografia: Jakob Höglund & työryhmäOhjaajan ja koreografin assistentti: Johanna ElovaaraTekstin sovitus, käännös ja laulutekstit: Rasmus ArikkaSävellys ja äänisuunnittelu: Stefan JohanssonLavastus: Vilma MattilaPukusuunnittelu: Heidi WikarValo- ja videosuunnittelu: Toni Haaranen ja William IlesNaamioinnin suunnittelu: Milja MensonenNukkien suunnittelu: Heini MaaranenDramaturgi: Ari-Pekka LahtiLauluvalmennus: Jukka NylundApulaislavastaja: Riku Suvitie

60 views

Pokka Pitää
POKKA PITÄÄ (Keeping Up Appearances)Roy Clarken kirjoittama komedia perustuu hänen huippusuosittuun tv-sarjaansa. Maailman suosituimpiin komediahahmoihin kuuluva HYACINTH BUCKET – lausutaan Bukee – on hurmannut katsojansa Tampereella jo toista vuotta! Huippusuosittuun Pokka pitää -tv-sarjaan perustuva komedia on täyttänyt Tampereen Komediateatterin katsomon ennätykselliseen tahtiin.Näytelmässä Hyacinth (Minna Koskela) saa selville, että hänen naapurinsa Emmet (Jari Ahola/Tuukka Huttunen) on alkanut vetää näytelmäkerhoa. Kun soppaan pistävät lusikkansa vielä Hyacinthin värikylläiset sisarukset Rose (Hanna Gibson) ja Daisy (Leena Rousti) sekä karskin hurmaava Onslow (Aku Sajakorpi), alkaa teatterissa paikat toden teolla kuumentua. Emmetin siskoa, Elisabeth "Liz" Wardenia esittää Merja Koivula ja näyttelijäseurueen uutta jäsentä, Edward "Milly" Milsonia Jere Riihinen.Kesto: n. 2 h 10 min, sis. väliajanIkäraja: Ei rajoitustaKäsikirjoitus: Roy ClarkeSuomennos: Joel ElsteläOhjaus: Timo RissanenLavastus: Oskari LöytönenPukusuunnittelu: Marja Liukkonen (vier.)Rooleissa: Minna Koskela, Jari Ahola, Hanna Gibson, Tuukka Huttunen, Merja Koivula, Jere Riihinen, Leena Rousti ja Aku SajakorpiHuom! Emmetin roolissa vuorottelevat Jari Ahola ja Tuukka Huttunen.Syksystä 2025 alkaen Hyacinthin roolissa Leena Rousti ja Daisyn roolissa Sirke Lääkkölä.
Ensi-ilta 15.9. PäänäyttämölläHinnat ja muut lisätiedot: https://www.komediateatteri.fi/ohjelmisto/3339236/pokka-pitaa**VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai www.juhlatalonpalvelut.fi.Show&dinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterista ja JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu norm. 10 € / lippuRyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta p. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
46 views
Buy Ticket
Read More

The Addams Family
Rickman - Elice - LippaTHE ADDAMS FAMILYTervetuloa perheeseen!Uuden vävykokelaan esittely on aina jännittävää, mutta etenkin kun perhe on Addams. Haudanhauska musiikkikomedia Turussa syksyllä 2025!Addamsien sukupuu kasvoi vinoon jo esi-isien aikaan, mutta tämä perhe pitää silti yhtä. Kunnes tyttären naima-aikeet tuovat yllättäen taloon uuden vävykokelaan vanhempineen. Voivatko perheet olla kauempana toisistaan? Ja voisiko Addamsin perhe, edes tämän yhden kerran, käyttäytyä ihan normaalisti, jotta Wednesday saisi satuhäänsä?The Addams Family on alun perin Charles Addamsin sarjakuvana ilmestynyt tarina synkistelyyn ja suoranaiseen makaaberiuteen taipuvasta perheestä. Sen jäsenet elävät palvelijoiden ja kummittelevien esi-isien keskellä kartanossaan välittämättä muissa ihmisissä herättämästään oudoksunnasta ja pelosta. Sittemmin tämä ylpeästi omanlaisensa perhe on tullut tunnetuksi televisiosarjoina, elokuvina, videopeleinä, fanituotteina – ja fantastisen viihdyttävänä musikaalikomediana.
FI
56 views
Buy Ticket
Read More

VVO: The Music of Star Wars
La 27.12.2025 klo 19VVO: The Music of Star WarsIso sali, Tampere-taloLiput 79,90/69,90/59,90 €Lapset (16-v. asti) 74,90/64,90/54,90 €Opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varus- ja siviilipalvelushenkilöt 76,40/66,40/56,40 €John Williamsin upea musiikki vie kuulijat unohtumattomalle galaksien väliselle matkalleStar Wars on valtavan suureksi ilmiöksi kasvanut, sukupolven toisensa jälkeen lumonnut tarina – mutta mitä se olisi ilman John Williamsin musiikkia? Vantaan Viihdeorkesterin supersuosittu The Music of Star Wars -konsertti esitetään nyt ensimmäistä kertaa Tampere-talossa. Illan aikana kuullaan Star Wars -elokuvien hienoimmat hitit, mutta myös vähemmän soitetut, musiikillisesti upeat helmet.Konsertin johtaa orkesterin ylikapellimestari Nick Davies, ja juontajana toimii elokuvaohjaaja Timo Vuorensola. Konsertissa ei esitetä otteita elokuvista vaan keskitytään itse musiikkiin.John Williams on yksi aikamme arvostetuimmista elokuvasäveltäjistä. Hän on työskennellyt useiden ohjaaja legendojen kanssa ja tehnyt musiikin lukuisiin menestyselokuviin Schindlerin listasta Harry Pottereihin, Tappajahaista Indiana Jonesiin ja Jurassic Parkista Pelastakaa sotamies Ryaniin.Williams on säveltänyt musiikin myös kaikkiin yhdeksään Skywalker-saagan Star Wars -elokuvaan. Näistä ensimmäinen ilmestyi vuonna 1977, viimeinen vuonna 2019. Taidokasta ja tunteisiin vetoavaa musiikkia syntyi 42 vuoden aikana yli kaksikymmentä tuntia.Elokuvia katsoneilla on lähtemätön tunnejälki musiikin teemoista. Alkutekstien fanfaari sykähdyttää vuosikymmenestä toiseen, ja yli kuusikymmentä musiikillista hahmotelmaa kuljettaa henkilöitä ja tarinaa läpi koko saagan. Luken, Leian ja Voiman teemat muistuttavat tarinan tapahtumista, mutta myös siitä, mitä me olimme kuullessamme ne ensi kertaa. Jo pieni viittaus Darth Vaderin synkkään ja ankaraan Imperial Marchiin seisauttaa veren.Williamsin musiikki koskettaa tunteita, jotka ovat aina aitoja ja totta. Sen ansiosta olemme valmiit uskomaan kaiken, mitä elokuvissa tapahtuu. Eikä haittaa, vaikka Star Warsit olisivat jääneet näkemättä – Williamsin upea, taidokas ja ajaton musiikki vie kuulijat joka tapauksessa unohtumattomalle galaksien väliselle matkalle.OhjelmaMain TitleAnakin's themeBattle of the HeroesYoda's themeMarch of the ResistancePrincess Leia's themeRey’s themeImperial March***Cantina BandForest BattleLuke and LeiaScherzo for X-WingsThe Asteroid FieldThe Jedi Steps and FinaleKonsertin kesto on n. 2 tuntia sisältäen väliajan.Muutokset mahdollisia.Tuotanto: Tampere-talo
FI
34 views
Buy Ticket
Read More