3468 result(s) found for ""

Angels in America image
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
Private Line, Star Crossed, Dharma Guns image
Private Line, Star Crossed, Dharma Guns
Kansainvälistä suosiota nauttinut rock-yhtye Private Linen tekee odotetun paluun keikkalavoille ja esiintyy On The Rocksissa marraskuussa! Private Line on helsinkiläinen melodista englanninkielistä rock-musiikkia soittava yhtye, joka ehti uransa aikana julkaista kolme studioalbumia, EP:n sekä useita singlejä ja musiikkivideoita. 2000-luvun alussa perustetun yhtyeen julkaisut ovat saavuttaneet Suomessa top 10-listasijoituksia ja keränneet loistavia arvosteluja kansainvälisissä musiikkimedioissa. Private Linen levyjä on julkaistu ympäri maailmaa, jonka myötä yhtye on kiertänyt mm. Kiinassa, Yhdysvalloissa, Japanissa, Venäjällä ja Euroopassa, sekä soittanut samoilla lavoilla mm. Mötley Cruen, Alice Cooperin ja D-A-D:n kanssa. Private Line soitti viimeisimmän keikkansa yhdessä vuonna 2015 ja yhtye tekee nyt näyttävän paluun takaisin keikkalavoille syksyllä 2024. Yhtye työskentelee parhaillaan studiossa uuden albumin parissa, jonka julkaisu on suunnitteilla keväälle 2025. Energiset ja mukaansatempaavat live-esiintymiset, uniikit sävellykset ja sovitukset sekä solisti Sammy Aaltosen tunnistettava lauluääni ovat Private Linen tavaramerkkejä. Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 23 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
Mansikkapaikka image
Mansikkapaikka
Sofi OksanenMansikkapaikkaTrillerimäinen draamaSofi Oksasen odotettu uutuusnäytelmä kantaesitetään Kansallisteatterissa maaliskuussa 2024. Mansikkapaikka on pelottavan ajankohtainen, trillerimäisten käänteiden draama, jossa ihmiset ajautuvat vihamielisen ideologian pelinappuloiksi.Suomalaisopiskelija Ville on joutunut hoitoon psykiatrian klinikalle vieraassa maassa.Samaan aikaan keskisuomalaisella luonnonmarjatilalla on paljastunut törkeä ulkomaalaisten marjanpoimijoiden hyväksikäyttötapaus. Villen poliisisisko Alina alkaa tutkia skandaalia, joka uhkaa tahrata maineen myös mansikkatilaa isännöivältä Keijolta, Villen ja Alinan isältä. Asiat mutkistuvat, kun kukaan ei näytä tietävän, missä Ville on. Alina ryhtyy selvittämään veljensä katoamista.Keijo on vakuuttunut, ettei hänen yrityksensä ole tehnyt mitään väärää. Jokin tuntuu kuitenkin olevan pahasti vialla. Ehkä oma maa ei olekaan mansikkaa? Ehkä vastoinkäymisten syyt ovat lähempänä kuin Keijo tai Alina kykenevät näkemään?Sofi Oksasen kirjoittama Mansikkapaikka kohdistaa katseen siihen järkyttävän syvään kuiluun, joka on jakanut maailman kahteen keskenään vihamieliseen leiriin. Globaalin maailman pimeät voimat eivät toimi vain jossakin epämääräisessä kaukaisuudessa, vaan meidän keskuudessamme. Ja siinä pelissä ovat panoksena perustavat arvot ‒ vapaus ja ihmisoikeudet.Sofi Oksanen on maailmanluokan kirjailija, jonka uuden näytelmän kantaesitys on odotettu kulttuuritapaus. Oksasen kirjoittaman uutuusdraaman ohjaa Mika Myllyaho. Edellisen kerran Myllyaho ohjasi Oksaselta Puhdistus-näytelmän (2007), josta tuli valtava menestys niin teatteriesityksenä kuin romaanina. Oksasen tuotannosta on Kansallisteatterissa aiemmin kantaesitetty myös teokset Kertomuksia keittiöstä (2011) ja Kun kyyhkyset katosivat (2013). Oksaselta on vastikään ilmestynyt tietokirja Samaan virtaan, Putinin sota naisia vastaan (2023, Like).Kantaesitys Suurella näyttämöllä 6.3.2024TyöryhmäRooleissa Wanda Dubiel, Maria Kuusiluoma, Petri Liski, Pirjo Luoma-aho, Wenla Reimaluoto, Janne Reinikainen ja Otto RokkaOhjaus Mika MyllyahoKäsikirjoitus Sofi Oksanen Lavastussuunnittelu Eliisa Rintanen ja Mika Myllyaho Pukusuunnittelu Auli Turtiainen Musiikki Samuli Laiho Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Äänisuunnittelu Grégory Maisse Naamioinnin suunnittelu Petra Kuntsi
Scandinavian Music Group & Ikuiset ystävät image
Scandinavian Music Group & Ikuiset ystävät
Vielä kerran - Scandinavian Music Group & Ikuiset ystävät Tavastialla 16.11. Rakastettu Scandinavian Music Group on ihastuttanut kuulijoita omaäänisellä musiikillaan jo kaksikymmentä vuotta. Yhdeksän studioalbumia julkaissut yhtye ammentaa voimansa elämänmittaisista ystävyyssuhteista ja yhteisestä halusta luoda aina jotain uutta. Lopputuloksena on ollut pitkä ura, jonka aikana Scandinavian Music Group on kulkenut viileän kitararockin kautta folk-lauluihin ja jatkanut sitten eleganttiin taidepoppiin. Yhtyeen musiikin ytimessä ovat kuitenkin aina pysyneet kitaristi Joel Melasniemen melodiat ja solisti Terhi Kokkosen sanoitukset, joista kuulija ei voi erehtyä. Scandinavian Music Group & Ikuiset ystävät -keikalla normaalisti seitsemänhenkistä yhtyettä vahvistaa nimekkäistä huippumuusikkoystävistä koottu Ikuiset ystävät -puhallinkvartetti. Tavastian keikka on harvoja valittuja keikkoja tehneen, mm. Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-teltan loppuunmyyneen erikoiskokoonpanon viimeinen esiintyminen yhdessä tällä haavaa. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa. Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 45 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Brymir x Mors Subita image
Brymir x Mors Subita
BRYMIR JA MORS SUBITA KATTAVALLE YHTEISKIERTUEELLE SYKSYLLÄ! Melodisen death metalin nopeimmat, raskaimmat ja kauneimmat yhtyeet Brymir ja Mors Subita kiertävät Suomea perusteellisesti ”Trigger Wars 2024” -nimeä kantavalla rundilla tänä syksynä. Kaikkiaan 12 kaupunkiin jalkautuva blastbeat-iloittelu koetaan Helsingin Kuudennella Linjalla lauantaina 16. marraskuuta. Liput myynnissä nyt! Mahtipontisista melodioista, hengästyttävän nopeista tempoista ja sopivan typerästä hölmöilystä tunnettu BRYMIR julkaisi kehutun neljännen albuminsa "Voices In The Sky" elokuussa 2022. Albumin räjähtävä yhdistelmä melodiaa, melankoliaa ja armotonta nopeutta esittelee nälkäisen yhtyeen valmiina maailmanvalloitukseen. Napalm Recordsin nimekkääseen rosteriin kiinnitetty yhtye valmistelee uutta materiaalia kätevästi juuri syksyn kynnyksellä. Kiertueen toinen pääesiintyjä MORS SUBITA tunnetaan raskaasta ja aggressiivisesta melodeathista, joka on livenä yksi kotimaan vaikuttavimmista kokemuksista. Bändin dynaaminen ja jopa thrashinkatkuinen ulosanti on parhaimmillaan juuri keikoilla, etenkin uuden ”Origin of Fire” -albumin bändin juuria kunnioittavan soundimaailman myötä.Ovella peritään security fee 3,90 €. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
Arppa image
Arppa
ARPPAEnnen kaikkea energisistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan yhtyeessä vaikuttavat muusikot Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa.Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023.
Cyrille Aimée (FR/US) & UMO image
Cyrille Aimée (FR/US) & UMO
UMO Helsinki Jazz Orchestra ja upea laulajatar Cyrille Aimée hurmaavat yhteisellä keikalla G Livelabissa marraskuussa! Cyrille Aimée (s. 1988) on yksi sukupolvensa hehkutetuimmista ja seuratuimmista jazzlaulajista, jonka musiikki on sekoitus jazzia, soulia, poppia ja ranskalaista chansonia. Montreux'n ja Sarah Vaughanin laulukilpailujen voittaja sekä Grammy-ehdokas hurmaa taidokkaalla improvisaatiollaan, ilmiömäisellä scat-laulullaan ja pehmeällä äänellään. Aiméeta on verrattu Michael Jacksoniin, Sarah Vaughaniin ja Erykah Baduun, mutta lopulta hän on oma, ainutlaatuinen ilmiönsä. Broadway-näyttelijänäkin tunnettu Aimée ammentaa inspiraatiota ranskalais-dominikaanisista sukujuuristaan ja intohimoisesta suhteestaan gypsy jazziin.Konsertissa kuullaan Cyrille Aiméen musiikkia uusina, tätä konserttisarjaa varten sovitettuina big band -versioina. Konsertin johtaa Teemu Takanen, joka debytoi UMOn kapellimestarina.Teemu Takanen (s. 1984) on kapellimestari, säveltäjä, sovittaja ja saksofonisti, jota musiikin johtamisen ja soittamisen lisäksi työllistävät säännöllisesti erilaiset sävellystilaukset. Takanen on tehnyt yhteistyötä useiden suomalaisten kaupunginorkesterien, big bandien ja teatterien kanssa. Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi valmistunut innovatiivinen musiikin moniottelija on palkittu moninkertaisesti erilaisissa sävellys- ja sovituskilpailuissa. www.teemutakanen.comUMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fiLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Konsertti on ikärajaton. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Aurinkoon juurrutettu image
Aurinkoon juurrutettu
Solistiyhdistyksen syyssarjan päätöskonsertin ohjelmistona kuullaan hyvin poikkeuksellisen 1100-luvulla eläneen abbedissa Hildegard Bingeniläisen hänen omiin runoihinsa säveltämiään villistikin polveilevia melodioita. Näiden lisäksi kuullaan ajanlaskun alun molemmin puolin sävellettyä antiikin kreikkalaista musiikkia anonyymeiltä säveltäjiltä Mesomedes Kreetalaiselta ja Romanos Melodokselta.Vanhan musiikin laulajana parhaiten tunnettu Anneliina Rif on esiintynyt vuosien varrella soolokonserteissa sekä eri yhtyeiden ja orkestereiden solistina. Tätä nykyä hän toimii aktiivisesti laulajana ja soittajana esimerkiksi yhtyeissä I Fortunati, Arpa Oscura ja Duo Medieval.Anneliina Rif, nokkahuilut, lyyrat, kellotOhjelma:Hildegard Bingeniläinen (1098–1179): O nobilissima viriditas Spiritus sanctus vivificans vita Aer enim volat Delfinen Paian I (n. 130 eKr, kiitoslaulu, instrumentaali) Delfinen paian II (kiitoslaulu, instrumentaali) Hildegard Bingeniläinen: O lux vivens angeli Mesomedes Kreetalainen (100-luvulta jKr.): Chionoblepharou Pater Aous 6 Hildegard Bingeniläinen: O coruscans lux 4 Ave Maria, o auctrix vite (instrumentaali) Mesomedes Kreetalainen: Nemesi pteroessa bioo ropa Romanos Melodos (500-luku jKr.): I parthinos simeron Hildegard Bingeniläinen: O orzchis ecclesia Hodie aperuit nobis Konsertin kesto n. 50 min (ei väliaikaa)Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €.Lisätietoa:Tapahtuma Solistiyhdistyksen nettisivuillaFacebook-tapahtuma
The Miracle - A Night With QUEEN image
The Miracle - A Night With QUEEN
The Miracle – A Night With Queen ”Live At Rainbow 1974-tour” Jo useamman vuoden ajan ympäri Suomen QUEENin musiikin ilosanomaa levittänyt “The Miracle - A Night With Queen” -musiikkishow palaa lavoille “Live At Rainbow 1974”-kiertueen kanssa. Keikoilla kuullaan musiikkia koko QUEEN-yhtyeen uran ajalta, mutta tällä kiertueella keskitytään erityisesti vuoteen 1974, jolloin aito ja alkuperäinen QUEEN esiintyi Suomessakin kolmannen studiolevynsä kiertueella ensimmäisen ja ainoan kerran. “Live At Rainbow 1974” on yksi QUEENIN legendaarisia keikkataltiointeja tuolta samalta kiertueelta ja se täyttää kunnioitettavat 50 vuotta tänä vuonna. QUEENIN alkuaikojen konserteissa esitettiin esimerkiksi yhtyeen tuoreita hittejä: “Killer Queen”, “Seven Seas of Rhye” ja “Keep Yourself Alive”. The Miracle - A Night With Queenin konserteissa tullaankin kuulemaan legendaarisia kappaleita yhtyeen alkuajoilta ja teatraaliselta 1970-luvulta. Queenin “Works” -albumi vuodelta 1984 juhlii myös pyöreitä 40-vuotisjuhliaan. Muistelemme konsertissa myös tuota legendaarista levyä, jolta löytyy useampikin tunnettu hitti: “Radio Ga Ga”, “Hammer to Fall” , “It’s a Hard Life” ja “I Want to Break Free”. Mukana ovat tietenkin muutkin tunnetut Queen-hitit! Kokonaisvaltaisiksi audiovisuaalisiksi elämyksiksi rakennetut show’t kuljettavat katsojan läpi Queen-yhtyeen ja Freddie Mercuryn historian. The Miracle -yhtye koostuu kokeneista, yli 10 vuotta Queen-tribuuteissa soittaneista muusikoista, jotka ovat tällä kokoonpanolla tehneet useamman konserttisalikiertueen ympäri Suomea ja täyttäneet muun muassa Helsingin Casinon toistuvasti. Yhtyeen keulilla nähdään nyt ensi kertaa Viljami Holopainen, joka on tullut alunperin tunnetuksi Arion-yhtyeen ja Uuden Musiikin kilpailun kautta. “Sunnuntai 31. maaliskuuta 1974 on maamerkkipäivä rock-musiikin historiassa. Silloin QUEEN esiintyi ensimmästä kertaa legendaarisella Lontoon The Rainbow'lla uutena, nousevan yhtyeenä. Harvat tähän ikoniseen esitykseen saapuneet olisivat voineet ennustaa, että heistä tulee kiistatta maailman paras ja menestynein rockyhtye, vaikka monet muut ovat saattaneet epäillä sitä jo tämän upean esityksen jälkeen. Sheer Heart Attack -albumin julkaisun jälkimainingeissa koettu keikka räväytti lavalle yhtyeen, joka on juuri löytänyt itsensä. Hardrockin, kabareen ja kokeellisen ilmaisun liitto hehkuu kekseliäisyyttä.” The Miracle - A Night With Queen on musiikkishow, joka pitää sisällään Queenin merkittävimmät kappaleet yhdistettynä Freddie Mercuryn elämäntarinasta tuttuihin elementteihin. Koe stadionkonsertin massiivisuus, herkemmät balladit, isot hitit, tunteisiin vetoavat hetket sekä musiikin ilosanoma. Kaikki tämä QUEEN-yhtyeen kappaleiden kautta kerrottuna! Kansainväliset mitat täyttävä, täysin suomalaisin voimin tehty Queen - show on esiintynyt nyt useamman vuoden ajan maamme konserttisaleissa, kymmeniä kertoja loppuunmyydyllä Helsingin Casinolla, ympäri Suomen "show and dinner" - konseptin alla ja klubikeikoilla esimerkiksi QUEEN - yhtyeen jatkoilla. Viljami Holopainen - laulu (Freddie Mercury) Leo Kaukomies - kitara Tuomas Heikkinen - kitara Mikko Patama - koskettimet, laulu Heikki Venhola - basso Eero Kaukomies - rummut, laulu Mari Multanen - laulu, koskettimet. Liput: 38,50 € (sis. Tiketin lipunmyynnin palvelumaksu): Jos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää. Vammaisavustajalle / saattajalle ilmaislippu. Pyydämme esittämään vammaiskortin lipunmyynnin yhteydessä.www.vammaiskortti.fiTilauslupa - EU:n vammaiskorttia varten (kela.fi)Esityksen kesto noin 2,5 tuntia, väliaikaOvet avataan tuntia ennen esitystä. Järj. Marpoly Oy
Heikki Silvennoinen Band - 70v Juhlakonsertti image
Heikki Silvennoinen Band - 70v Juhlakonsertti
Suomalainen todellinen pitkän linjan blueskitaristi-laulaja Heikki Silvennoinen on tehnyt mittavan ja menestyksekkään päivätyön muusikkona ja myöhemmin näyttelijänäkin. Uransa alkupuolelta 1970- ja 1980- luvuilta hänet muistetaan useiden (mm. Tabula Rasa) legendaaristen yhtyeiden kitaristina ja lauluntekijänä. Heikki Silvennoinen oli myös perustamassa 1980-luvun lopulla ensimmäistä merkittävää englanninkielistä blues-rockia soittavaa Q. Stone -yhtyettä, joka noteerattiin myös maamme rajojen ulkopuolella. Samaan aikaan omaa vahvaa soolouraansa tehnyt Silvennoinen on kuulunut vuonna 2002 perustettuun SF- Blues -yhtyeprojektin peruskokoonpanoon. Suuren yleisön tietoisuuteen Heikki Silvennoinen nousi 1990-luvun alun Kummeli-ohjelman myötä, jossa hän näyttelemisen lisäksi kirjoitti sketsejä ja teki musiikkia.Heikki keikkailee myös aktiivisesti yhdessä muusikko-näyttelijä Heikki Helan kanssa. Yhtye kantaa ytimekkäästi nimeä Silvennoinen & Hela & Band.Silvennoinen & Hela & Bandin musiikillinen kirjo kuvastaa molempien muusikoiden lähtökohtia soittamiseen ja rakkaudesta musiikkiin. Silvennoisella enemmän brittiblues-vaikutteet jopa hänen suomenkielisissä biiseissään tuo yhtäläisyyden Claptonin ja Yardbirdsien kaltaisten nimien tuotantoon ja henkeen. Helalla enemmän ”Kaliforniaa” ja letkeyttä, joka paistaa läpi hänen tuotannostaan. ”Uneton yö, Kaikista kaikkein, Hillitön hopeinen kuu, Naisen hymy” muistuttaa suomalaisuudessaan kuitenkin niitä juuria, joista kaikki on lähtenyt.Heikki julkaisi 13.10.2023 ensimmäisen suomenkielisen sooloalbuminsa 20 vuoteen. Ylipäätään edellisestä levystä on jo vierähtänyt 13 vuotta.Kaiho-albumi tuo hienosti esiin kitaravirtuoosina ja koomiikona tunnetun Silvennoisen herkemmän puolen. Kaiho on levy joka täydentää artistin taiteilijakuvan kokonaiseksi.Uuden albumin lisäksi, ensi keväänä 70-vuotta täyttävää, Silvennoista pitää kiireisenä myös marras-joulukuun aikana tehtävä Kummelin Ensimmäinen jäähyväiskiertue, jota esitetään ympäri Suomen täysille saleille.
Anitta Ahonen & Matti Patronen image
Anitta Ahonen & Matti Patronen
Kahden tähden stand up -ilta: Anitta Ahonen ja Matti Patronen Kahden tähden stand up -illassa parhaillaan omilla soolokiertueillaan olevien Anitta Ahosen ja Matti Patrosen tiet risteävät Kemin Teatterissa lauantaina 16. marraskuuta. Luvassa on takuuvarmat naurut kun kaksi oman persoonallisen tyylin omaavaa koomikkoa esittävät omat sooloesityksensä yhden illan aikana. Anitta Ahonen: 60 ja kuoleman välillä Stand up -koomikko, anarkistiorvokki Anitta Iso A Ahonen on tullut viimein naisen ikään! 60 ja kuoleman välillä on Iso A:n yli 20-vuotisen uran juhlakiertue, jossa ei haittaa vaikka juhlakalu potkaisisi tyhjää kesken kiertueen. Anitta Iso A Ahonen kutsuu katsojat jatkojen jatkoille juhlimaan elämää naurun merkeissä. Nauru ja uurna sisältävät samat kirjaimet ja Ahosen uurnasta tarjolla on dopamiinishotteja, oksitosiinipaukkuja ja muita hormonidrinkkejä katsojien maljoihin. Tarjolla on lääkkeetön resilienssipaukku pahimpaan elämäntuskaan. Kiroilevana rollaattorimummonakin tunnettu Iso A on heittänyt rollaattorinsa nurkkaan. Koomikon mieli on hänen itse tekemänsä haastattelun mukaan nuori, elämä maistuu makealta ja syövän kouraisema ja selkäbakteerin kampittama kroppakin on menossa mukana. Anitta Ahonen Matti Patronen: Kelpo versio itsestäni -stand up show Yli kymmenen vuotta komiikkaa ja yli viisikymmentä vuotta elämää on johtanut siihen, että on aika tuoda Matin stand up -show kaiken kansan nähtäväksi. Vuosi 2015 ja TV1:n Naurun tasapaino-ohjelma toi Matin koko kansan tietoisuuteen. Parhaimmillaan yli 200 keikkaa vuodessa tehnyt Patronen on vakiinnuttanut tyylinsä ja säilyttänyt oman poikamaisen otteensa näihin päiviin saakka. Naurulta ja aivastuksilta ei voi välttyä, eikä ole tarkoituskaan. Hyvän mielen show viihdyttää reilun puolentoista tunnin ajan sisältäen tauon, jolloin voi syödä vaikka kanelipullan. Show sisältää uusia tarinoita sekä vanhoja hassuiksi havaittuja juttuja. Matin omin sanoin: "Koskaan ei tiedä mitä päivät tuovat tullessaan. Mutta vaikka olisi varvas kipeänä, niin joka ilta yleisö saa kuulla ihan Kelpo version itsestäni”. Matti PatronenOvet avataan tuntia ennen esityksen alkua. Esityksen kesto 2h, sisältäen väliajan. Liput ovelta 34 €, mikäli jäljellä.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelusta 0600-1-1616 varausaika 2 arkipäivää. ***EsteettömyysAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT image
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT
Nämä onnemme päivät (These Halcyon Days)Suomen kantaesitys 10.9.2024 KellariteatterissaKoskettava näytelmä ystävyydestä ja elämänhalusta74-vuotias Séan istuu yksin hoivakodin viherhuoneessa, muistoihinsa uppoutuneena. Hänen synkän rauhansa keskeyttää 62-vuotias Patricia, elämäniloinen nainen, jolla on silmää komeille miehille. Arasti he alkavat keskustella toistensa kanssa elämästä ja menneistä kokemuksistaan, ja hiljalleen he lähentyvät toisiaan. Syvällisten puheenaiheiden, vitsailun ja kinastelun vuorotellessa heidän välilleen kehkeytyy odottamaton, lämmin ihmissuhde.Irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä on hauska, liikuttava ja nokkela kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Henkilöiden vähitellen kehittyvä suhde ja heidän pikkuhiljaa paljastuvat elämäntarinansa pääsevät yllättämään niin katsojan kuin henkilöt itsensä. Näytelmän lohdullinen viesti on, että merkityksellisiä kokemuksia voi löytää silloinkin, kun oman elämän parhaat vuodet tuntuvat olevan jo takanapäin.Näytelmä on palkittu Edinburghin Fringe-teatterifestivaalin parhaan uuden näytelmän Fringe First -palkinnolla vuonna 2013. Irish Echo -lehti kutsui sitä “pieneksi ihmeeksi”, ja Evening Heraldin mukaan se “kutkuttaa nauruhermoja samalla kun se koskettaa sydänjuuria myöten”.Näytelmäkirjailija Deirdre Kinahan Suomennos Juha Siltanen Ohjaus Marc Gassot Pukusuunnittelu Inessa Tapola ja työryhmä Visuaalinen suunnittelu Teemu Nurmelin Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Pentti Helin ja Minna Hokkanen
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI image
PMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI
PMMP:N PALUUVUOSI HUIPENTUU VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEESEENTänä kesänä valtavaksi ilmiöksi noussut, vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva PMMP nousee suuren kysynnän vuoksi loppuvuodesta vielä viimeistä kertaa keikkalavoille. Viimeinen valitusvirsi -areenakiertue nähdään neljällä paikkakunnalla: Tampereella, Oulussa, Turussa ja Helsingissä. Kiertue alkaa perjantaina 8. marraskuuta Nokia Arenalta ja päättyy lauantaina 23. marraskuuta Helsingin Jäähalliin. Areenakiertueen lisäksi bändi esiintyy neljällä klubikeikalla. PMMP:n comeback-vuosi päättyy kahteen pieneen hyväntekeväisyyskeikkaan, jotka toteutetaan loppuvuodesta Miran ja Paulan kotipaikkakunnilla. Hyväntekeväisyyskeikoille ei ole myynnissä lippuja.Helsingin Olympiastadionilla nähdyt ainutlaatuiset Koko Show -spektaakkelit tarjosivat yleisölle ennennäkemättömän PMMP-shown ja sinetöivät bändin legendaarisen aseman 2000-luvun isoimpana yhtyeenä. Stadionin kaikkien aikojen myydyimmät kotimaisen artistin keikat keräsivät 85 000 ihmisen jättiyleisön. Olympiastadionin konsertteja edelsivät vuolaasti ylistetyt esiintymiset Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa."On ollut ihanaa viettää tämä kesä PMMP-perheen kanssa. Kesän keikkojen vastaanotto on saanut meidän sydämet täyteen! Mutta myös keikat meni niin täyteen, että kun festivaalipäivät sekä molemmat Stadikat myytiin loppuun, päätimme tehdä vielä areenakiertueen, jotta varmasti kaikki halukkaat ehtisivät keikoille nyt kun me niitä tehdään. Moni on ollut niin harmissaan, kun ei ole päässyt vielä mukaan meidän hullutuksiin, joten ollaan todella iloisia, että areenakiertue toteutuu ja odotetaan innolla näkevämme teidät siellä! Comeback-keikkojen koko kaari menee isosta ihan pieneen: Areenojen jälkeen tehdään klubikeikkoja pienissä musaklubeissa vain neljä, vähän kuin paluu yhtyeen alkuaikoihin. Tärkeää meille kuitenkin on lopettaa kahteen yksityiseen hyväntekeväisyyskeikkaan Turussa ja Kärsämäellä", PMMP kertoo.Vuonna 2003 perustettu PMMP teki kymmenen vuoden aikana poikkeuksellisen menestyksekkään uran. Vuosituhannen alun merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuva yhtye on tunnettu muun muassa hiteistään Rusketusraidat, Lautturi, Joutsenet, Oo siellä jossain mun, Joku raja, Kesäkaverit ja Matkalaulu. Bändi on palkittu yhdeksällä Emma-palkinnolla ja se on julkaissut vuosien aikana yhteensä seitsemän albumia, joita on myyty satoja tuhansia kappaleita. PMMP on tunnettu hittiensä lisäksi energisistä keikoistaan, jotka olivat loppuunmyytyjä kiertue toisensa jälkeen.PMMP:Paula Vesala, lauluMira Luoti, lauluJuho Vehmanen, bassoMikko Virta, kitaraHeikki Kytölä, rummutPMMP - VIIMEINEN VALITUSVIRSI -AREENAKIERTUEPe 8.11. Tampere, Nokia ArenaPe 15.11. Oulu, OuluhalliLa 16.11. Turku, Gatorade CenterPe 22.11. Helsinki, Jäähalli (lisäkonsertti)La 23.11. Helsinki, JäähalliOvet klo 18.00 (Oulussa klo 17.30)Liput alk. 59,90€ + tilausmaksut (alk. 1,50€ www.lippu.fi)VIP-liput alk. 129,00€ + alv.