4210 result(s) found for ""

Misconduct (SWE), Jaakko & Jay, Bucket image
Misconduct (SWE), Jaakko & Jay, Bucket
Ruotsalainen pitkän linjan punk rock-yhtye MISCONDUCT saapuu Suomeen muutamalle keikalle ja 26.10. juhlitaan Bar Loosessa! Misconduct on lähes 30-vuotisen olemassaolonsa aikana soittanut genrensä kärkinimien (mm. Bad Religion, Rise Against) kanssa sekä tehnyt yhteistyötä Agnostic Front-legenda Roger Miretin kanssa, ja on tunnettu mm. ...United As Onen ja One Step Closerin kaltaisista klassikkolevyistä. Misconduct esiintyi Suomessa edellisen kerran viime vuonna HKI SKEPUFEST -tapahtuman pääesiintyjänä, eikä taatusti jättänyt yhtäkään katsojaa kylmäksi: yhtye ottaa yleisönsä erinomaisella ammattitaidon ja punk rockin hurmion yhdistelmällä, eikä yhtään vähempää tarvitse odottaa myöskään Loosessa. MISCONDUCT työstää uutta levyään, ja on julkaissut albumilta kaksi kehuttua singleä - tarttuvan, punk rockin eurooppalaista yhteishenkeä ylistävän Punk Rock Holiday-kappaleen sekä ensimmäisen ruotsinkielisen kappaleensa Stunder Som Har Flytt. Tapahtumassa mukana myös kotimaisen punk rock-skenen kestosuosikki Jaakko & Jay sekä vastikään kehutun kakkosalbuminsa julkaissut helsinkiläinen Bucket. MisconductJaakko & JayBucketJos tapahtumaan on lippuja jäljellä, niitä voi varata puhelinpalvelusta. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta varausaika 2 päivää. Liput ovelta 20 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@barloose.com Bar Loosessa noudetaan turvallisemman tilan periaatteita: barloose.com/turvallinen-tila/ NO NAZIS! NO BULLSHIT!
Wasted, Braineaters, Miettiin image
Wasted, Braineaters, Miettiin
Wasted on lukeutunut jo reilusti yli kahdenkymmenenviiden vuoden ajan Suomen suosituimpiin punk-bändeihin. Joensuussa vuonna 1996 perustettu yhtye oli yksi legendaarisen Combat Rock Industryn kolmesta kivijalasta yhdessä Endstandin ja Manifesto Jukeboxin kanssa, ja ainoa näistä yhtyeistä, joka on edelleen aktiivinen. Wasted palasi vuonna 2022 levytysrintamalle uudella Modern Lie -pitkäsoitolla, jolla kuullaan suoraviivaisen punkrockin ohella myös tummempia postpunk-vivahteita sekä melodisia hardcore-vaikutteita.Kaikkien näiden vuosien Wasted on edelleen vihainen, vilpitön, raaka, täynnä energiaa sekä erittäin kovassa keikkakunnossa. Odotettavissa on tuttuun tapaan yhteislaulua ja kollektiivista tuoppien kohottelua, kun The Corner, Concrete Wasteland, Heroes Amongst Thieves, Outsider By Choice ja muut klassikkokappaleet rävähtävät ilmoille. Braineaters WOO-O-OO-OOO!!!Ovella peritään security fee 3,90 €. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
Telecaster Master Blasters image
Telecaster Master Blasters
Jarmo Hynnisen ja Tuomas Metsbergin instrumentaalilevyn Telecaster Master Blasters nimi kertoo sekä millä kitaramallilla levyllä soitetaan, että itse osaamisesta. Fender Telecasterin tunnistettava sointi leimautui heti 1950-luvun alussa tunnusomaiseksi kantrille, ja soittimen sekä tyylinmukainen että virtuoosimainen hallinta muodostui yhdeksi sähkökitaransoiton kuninkuuslajiksi. Jarmo Hynninen ja Tuomas Metsberg kuuluvat tämän vaativan genren taitajiin, joiden taidot kestävät kansainvälisen vertailun. Vanhan polven kantriartisteilta poimittujen lainakappaleiden ohella ohjelmisto koostuu kitaristien omista sävellyksistä. Instrumentaalienkin takaa löytyy anekdootteja. Jarmo Hynninen (s. 1969) on musiikin maisteri Sibelius Akatemian jazzmusiikin osastolta ja Metropolia AMK popjazzkitaransoiton vastaava lehtori. Hän on julkaissut kitaransoiton opaskirjoja ja toiminut monen nuoremman kantrikitaristin henkilökohtaisena opettajana. Tuomas Metsberg (s. 1982) lienee Suomen ensimmäinen Telecaster-virtuoosi toisessa polvessa, sillä hän sai oppinsa isältään Jari Metsbergiltä, jota arvostetaan maan ensimmäisenä Albert Lee -koulukunnan opit sisäistäneenä mestaripikkaajana. Tuomas Metsberg on pyörittänyt bändiliiderinä monia viikoittaisia klubeja. Hän olisi mieluusti joka päivä ainakin yhdellä keikalla, ja kirjoittaa sointulappujakin Nashvillen studiomuusikkojen luomilla merkinnöillä.Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@remy.fi, p. 0409015181
Ahti image
Ahti
AHTI JULKAISI LÄHES TUPLAPLATINAA ENNAKKOON STRIIMANNEEN TOISEN ALBUMINSA “AHTI” JA LEVYJULKKARIKEIKAN HELSINKIINTämän hetken striimatuimpiin artisteihin lukeutuva AHTI julkaisi odotetun kakkosalbuminsa “AHTI”. Albumin julkaisua juhlitaan Helsingissä Korjaamolla lauantaina 26.10. Albumilta löytyy triplaplatinaa striimannut Väärään aikaan feat. HUGO, joka nousi myös virallisen radiolistan sijalle 6 parhaimmillaan sekä tuplaplatinaa striimannut Kissa feat. Averagekidluke. Juuri julkaistulta albumilta löytyy kuusi täysin uutta kappaletta. Fokusbiisinä on kappale Sun luokse, jossa on mukana Suomen suosituimpien artistien joukkoon lukeutuva Isac Elliot. Albumin vastaavana tuottajana on Wille Mannila, jonka kädenjälkeä löytyy myös Costin ja williamin kappaleilta.Viime vuonna AHTI julkaisi tuplaplatinaa striimanneen debyyttialbuminsa Normijäbä, joka nousi viime vuonna Suomen 9. soitetuimmaksi albumiksi. Viime vuoden joulukuussa ja uudelta albumiltakin löytyvä hittisingle Väärään aikaan feat. HUGO nousi julkaisun jälkeen Spotifyn kuunnelluimmaksi kappaleeksi, ollen soitetuin kappale kuukauden putkeen. Virallisella singlelistalla kappale pysyi huikeat 36 viikkoa.AHTI on oman läpimurrossa olevan artistiuran lisäksi niittänyt menestystä biisinkirjoittajana. Hän on ollut mukana kirjoittamassa Robinin ja Tupe.n megahittiä Häitä pidelly, joka nousi juuri radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi. Aikaisemmin AHTI on ollut mukana kirjoittamassa Costin kappaletta Taulut (feat. HUGO), joka on striimannut viisinkertaista platinaa ja oli vuoden 2023 soitetuimpia kappaleita.Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä. Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää.
Jori Otsa & Mah’Orkka image
Jori Otsa & Mah’Orkka
Jori Otsa & Mah' Orkka julkaisee perjantaina 11.10.2024 neljännen albuminsa "Valikoituja lauluja sattumanvaraiselle elämälle”. Neljäs albumi sisältää upeita elämää käsitteleviä lauluja, sen kaihoisia hetkiä, tummia vesiä ja melankoliaa, kuitenkaan unohtamatta siihen olennaisena osana kuuluvaa roisia riemua ja hersyvää huumoria. Albumin laulut ovat muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta vanhoja Itämeren alueen kansanlauluja ja laulelmia, niitä monille tuttuja sävelmiä, mutta myös harvemmin kuultuja tuntemattomia helmiä. Aikaisemmin orkesteri on julkaissut Georg Otsin tunnetuksi tekemistä lauluista kolmen albumin trilogiasarjan: Georg, tule takaisin (tammikuu 2020), Harbor Georg (marraskuu 2020), St. Georg (maaliskuu 2022) Georg Ots lauloi itsensä lukuisien levytystensä kautta suomalaisten sydämiin. Kuuntelijoiden mieltymyksissä hän lunasti laulutaidoillaan ja tulkinnoillaan paikan Olavi Virran rinnalla. Saarenmaan valssi, Muuttuvat laulut, Rakastan sinua elämä, Unohtumaton ilta… muistattehan. Tämän soivan menneisyytemme kohtaat Jori Otsan ja Mah’Orkka -yhtyeen konsertissa Rientolassa. Juontajana Tarja Närhi, käsikirjoitus Heikki Kahila Levyt ja orkesterin tekemät konsertit ja keikat ovat ihastuttaneet niin kansaa kuin kriitikoitakin yli genrerajojen. “Solisti Jori Otsa on aiemmin tuttu esimerkiksi Mustat Silmät- yhtyeestä, ja hänen tulkintansa Otsin kappaleista on väkevää työtä” – Arttu Seppänen / Helsingin Sanomat *** “Jori Otsan tiivistunnelmaiset tulkinnat sekä slaavilaisen musiikin kotimaisesta kärkikas¬tista koostuvan Mah’ Orkan yhteistyön ikivihreitä hedelmiä parempaa kunnian¬osoitusta slaavi¬melankolian mestarille Georg Otsille on vaikea kuvitella. Tribuutti on antaumuksellinen, karismaattinen ja korkeatasoinen kulttuuriteko.” – Venla- Vanamo Asikainen / Savon Sanomat / Keskisuomalainen **** “Solisti Jori Otsa tuntee selvästi tulkit¬semansa materiaalin läpikotaisin ja omaa vielä kaiken päälle saman tyyppisen äänen kuin esikuvansakin.” – Mikko Siltanen / Keskisuomalainen **** “Levyn intensiivinen tunnelma tihkuu kaipaavaa haikeutta. Kun laulaja Jori Otsan muhkea ääni pääsee maalailemaan romanttisia maisemia, laineet yltyvät pakahduttaviksi.” – Juha Seitz / Ilkka- Pohjalainen **** Facebook | Facebook event | SpotifyNumeroimattomat istumapaikat. Kesto 2 tuntia, sis. väliaika 30 minuuttia. Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin. Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Kyllä. info@rientolavierema.fi KaikukorttiOnko käytössäsi Kaikukortti ja olet hankkimassa sillä lippua Rientolan tapahtumiin. Kaikukortilla pääset hankkimaan lipun täältä.
Arppa image
Arppa
Arppa Arppa lähtee ensimmäiselle konserttisalikiertueelleen syksyllä 2024.Kiertueen keikat ovat väliajallisia ja pääosin ikärajattomia. Konserteissa kuullaan musiikkia Arpan uudelta, järjestyksessään neljänneltä albumilta, joka julkaistaan syksyllä 2024. Lisäksi kuullaan musiikkia myös Arpan muilta albumeilta. Arpan aiemmat kiertueet ovat saaneet osakseen laajaa suosiota. Jo pitkään keikat ovat olleet pääosin loppuunmyytyjä, joten lippukaupoille kannattaa suunnata hyvissä ajoin. Lavalla musisoimassa Ville-Veikko Airaniemi, Eero Seppä ja Okko Saastamoinen. Energistä, improvisaatioon perustuvista keikoistaan tunnettu Arppa yhtyeineen on yksi tämänhetkisen Suomi-indien kärkinimistä. Arpan ihastuttava musiikki on ajatonta ja tekstit kuin liikkuvaa kuvaa – oivaltavat, vilpittömät ja tarkkanäköisesti kuvatut tunnelmat liikkuvat Kokkolan Ykspihlajasta aina öisen Helsingin kautta Laila Kinnusen kanssa salakapakkaan heinäkuuhun ’58.Arpan suosio perustuu ahkeraan keikkailuun ja tiheään julkaisutahtiin. Arppa on haalinut ympärilleen taitavat ja valovoimaiset muusikot, minkä ansiosta hänen tunnelmallisten tekstiensä ympärille on rakentunut kaunis ja eheä äänimaailma. Luontevan vaivaton olemus ja yhtyeen esiintymisistä huokuva vilpitön riemu ei voi olla tempaamatta läsnäolijoita mukaansa. Omakustanteisen debyyttialbuminsa Laavalamppuja elokuussa 2020 julkaissut artisti on kiivennyt hirmuvauhdilla lupaavan artistilupauksen maineesta suoraan maamme ajankohtaisimpien ja rakastetuimpien nimien joukkoon. Arppa julkaisi toisen albuminsa Kinovalon alla syyskuussa 2021, jonka ensimmäisen painoksen LP:t myytiin loppuun kolmessa viikossa. Albumi vetosi niin yleisöön kuin kriitikoihinkin, ja albumilta irrotetut singlet nousivat kaikki valtakunnalliseen radiosoittoon. Levynjulkaisua seurasi kiertue, jonka keikat olivat pitkälti loppuunmyytyjä useilla paikkakunnilla. Sama vuosi toi artistille mukanaan neljä ehdokkuutta Emma-gaalassa (Vuoden tulokas, Vuoden rock, Kriitikoiden valinta, Vuoden artisti -yleisöäänestys) sekä 3. sijan Soundin Vuoden 2021 Parhaat albumit -yleisöäänestyksessä. Arppa yhtyeineen julkaisi kolmannen odotetun albuminsa Valeria 10.3.2023. Liput: 34.90 € (sis. Tiketin lipunmyynnin palvelumaksu):Raahesalin lipunmyynti, Kirkkokatu 28. (2 krs.). Avoinna ma-pe klo 10-17 ja tuntia ennen tilaisuutta.Nettimyynti: tiketti.fi/raahesali Esityksen kesto noin 2 tuntia, väliaikaOvet avataan tuntia ennen esitystä.
Apulanta & Sinfonia Lahti - Vipit pimeyksien reunoilla - lisäkonsertti image
Apulanta & Sinfonia Lahti - Vipit pimeyksien reunoilla - lisäkonsertti
APULANTA-YHTYE ESIINTYY ENSIMMÄISTÄ KERTAA SINFONIA LAHDEN KANSSA NOKIA ARENALLA LOKAKUUSSA 2024Apulannan parhaat biisit ennenkuulumattomina bändin ja täysikokoisen sinfoniaorkesterin suurversioina.Suomen musiikkiskenen kiistaton ikoni, Apulanta-yhtye, on ilmoittanut historiallisesta esiintymisestään Tampereen Nokia Arenalla yhteistyössä Sinfonia Lahden kanssa. Yhteiskonsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Ainutlaatuinen konsertti järjestetään 25.10.2024 Nokia Arenalla, ja se tulee olemaan ikimuistoinen hetki niin Apulanta-faneille kuin klassisen musiikin ystäville. Konsertti tarjoaa järkälemäisen kattauksen Apulannan parhaita kappaleita, jotka on sovitettu isolle sinfoniaorkesterille, tuoden uudenlaisen keikkaelämyksen."Konsertti on meille kerran elämässä -tyyppinen mahdollisuus. Kaikenlaista hienoa on tullut vuosien saatossa tehtyä, mutta ei vielä koskaan täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa. Kyseessä on niin ilmaisuvoimainen porukka, että illasta tulee kirjaimellisesti eeppinen. Sinfonia Lahti osoittaa mielestäni tämän myötä myös hienoa heittäytymiskykyä rikkoen kanssamme samalla eri musiikkityylien välille rakennettuja, keinotekoisen tuntuisia raja-aitoja. Biisit sovitetaan varta vasten tätä iltaa varten ja orkesteria johtaa Erkki Lasonpalo." kertoo Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki.Sinfonia Lahti on Suomen arvostetuimpia sinfoniaorkestereita, joka on vakuuttanut yleisönsä huippuluokan konserteilla. Tämä erityinen yhteistyö mahdollistaa Apulannan musiikin yhdistämisen klassisen musiikin maagiseen maailmaan.Apulanta & Sinfonia Lahtipe 25.10.2024la 26.10.2024Nokia Arena, TampereOsa katsomoista on K-18 anniskelukatsomoita, permannolla suositusikäraja 12 vuotta.Myynnissä myös VIP-paketteja.Pyörätuoliliput ovat myynnissä verkkokaupassa ja palvelupisteissä, alkaen 59,90 eur + tilausmaksut (alk 1,50 eur/tilaus).Avustaja pääsee samalla lipulla. Pyörätuolipaikkoja on sekä ikärajattomalla että K-18 puolella.Lisätietoa esteettömyydestä Nokia Arenan sivuilla: nokiaarena.fi/saapuminen/esteettomyysMuusta syystä saattajan tarvitseville asiakkaille saattajaliput saatavilla numerosta 09 2314 3986 (pvm/mpm, avoinna ma-la 9–21, su 10–18), lippu.fin myyntipisteiltä ja R-kioskeilta kautta maan.
Topi-ilta image
Topi-ilta
Topi-ilta: Seppo Alvari & The Hikers, AT's Roots & Ramblin', Free Shake Legendaarinen Topi-ilta saa jatkoa myös tänä vuonna! Lauantaina 26.10.2024 kokoonnutaan Ähtäriin Hotelli Mesikämmenen yhteydessä sijaitsevalle Äx-klubille kunnioittamaan edesmenneen ähtäriläisen Pekka Tammilehdon (1952–2011), alias Topi Sorsakosken syntymäpäivää. Varsinainen merkkipäivä on 27. lokakuuta. Hotelli Mesikämmen oli yksi Topin kantapaikoista. Matkailualueella Ähtäri-hallin edustalla sijaitsevat myös hänen muistomerkkinsä ja muistovitriininsä.Topi-illassa keskiössä on rautalankamusiikki ja rautalankamusiikin perintö, mutta Topinkin levyttämiä kappaleita illan aikana kuullaan. Lavalle nousee peräti kolme bändiä: Seppo Alvari & The Hikers, AT’s Roots & Ramblin´ ja houseband Free Shake. Ovet aukeavat jo klo 19 ja soitto alkaa klo 20. Illan soittoaikataulu julkaistaan myöhemmin.Seppo Alvari & The HikersSeppo Alvari Pohjolainen on jyväskyläläinen sooloartisti ja muusikko (ex-Trio Niskalaukaus, Aku Ankkuli). Seppo Alvari on julkaissut tähän mennessä kuusi soololevyä ja lukuisia singlejulkaisuja, jotka luottavat outlaw countryn ja iskelmän genreihin.The Hikers on neljän nuoren kaveruksen bändi Jyväskylästä. Yhtye jatkaa rautalankamusiikin perintöä ja kertoo ylläpitävänsä kadotetun Suomen aikaista musiikkikulttuuria. The Hikers on herättänyt ansaittua huomiota nuorten miesten taitavasti soittavana rautalankayhtyeenä. Yhtyeestä kuvatut videot ovat keränneet YouTubessa yli 100 000 katselukertaa.Seppo Alvari & The Hikers yhdistävät voimansa ja lähtevät yhteiskeikoille 2023, joissa kuullaan sekä The Hikersin että Seppo Alvarin tuotantoa. Ohjelmisto koostuu myös Rauli Badding Somerjoesta Topi Sorsakoskeen ja Marko Haavistosta Kaarle Viikatteeseen.***AT´s Roots & Ramblin’AT’s Roots & Ramblin’ on nuori ja energinen trio, omalla uniikilla soundillaan ja freshillä kosketuksellaan rock’n’rolliin. Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa ”Notes From The Backwoods” toukokuussa 2019 ja he kiersivät kotimaan lisäksi mm. Ruotsissa Fatboyn kanssa sekä Englannissa Rockabilly Rave -festareilla.Vuoden 2021 lopussa yhtye julkaisi toisen albuminsa ”Golden Lane”, joka on ehjä kokonaisuus perinteikästä rock-, swing-, jazz-, big band-, roots-, country ja rhythm’n’blues - musiikkia. Levy nojaa isoihin sovituksiin ja pelkistettyyn, mutta samaan aikaan massiiviseen, soundimaailmaan.Albumilta julkaistut singlet ”Sticks & Stones with Hannu Kiviaho from FATBOY”, ”New Doll”, ”Smokey Page Bettie” ja ”House of the Grooves” ovat päätyneet sekä kotimaan että ulkomaiden isoimmille Spotify-soittolistoille (mm. useasti puolimiljoonaa kuuntelijaa omaavalle ”Rockabilly Mania” -listalle) ja soineet ympäri maailmaa radiokanavilla.Jouluksi 2022 AT’s Roots & Ramblin’ julkaisi myös omaa musiikkia sisältäneen neljän biisin joulu-EP:n, joka on kuunneltavissa suoratoistopalveluissa. Viimeisimpinä bändi on julkaissut singlet ”Ideas of Love”, ”King John” sekä tuplasinglen ”Whole Lot of Tricks/Didn’t Ask Much”. Nämä löytyvät Spotifysta ym. suoratoistopalveluista.***Free ShakeTopi-illan housebandina taituroi itseoikeutetusti ähtäriläinen Free Shake. Tältä pitkän linjan bändiltä taipuu perinteinen rautalanka modernein twistein. Free Shake säesti aikoinaan myös Topi Sorsakoskea. Facebook / Äx-klubiInstagram / Äx-klubi www.hotellimesikammen.fi/fi/ravintola/ax-klubi Äx-klubi sijaitsee Hotelli Mesikämmenen yhteydessä, aivan Ähtärin matkailualueen ytimessä. Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Esteettömyystiedot:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Jaska Lukkarinen Trio - Textures image
Jaska Lukkarinen Trio - Textures
Jaska Lukkarinen Trion uusi Textures -konsertti sisältää rumpali/säveltäjä Mikko Hassisen säveltämää musiikkia. Sävellykset mahdollistavat erilaisten rumpusetin sointivärien käyttöä saksofoni-basso-rummut kokoonpanossa. Musiikillinen värimaailmaa liittyy osaltaan Lukkarisen taiteelliseen tohtoritutkintoon, joka tarkastelee musiikillisen energian luomisen, ylläpitämisen ja purkamisen näkökulmaa. Yhtyeen sisäinen vuorovaikutus muuttuu pianon, kitaran tai vastaavan harmoniasoittimen puuttuessa ja haastaa rumpalin ottamaan suuremman vastuun kokonaisuudesta ja yhtyeen sointiväristä. “ Säestäessäni olen usein soittimen luonteen ja siihen liittyvien toiveiden puolesta hyvin myötäilevässä roolissa. Textures -konseptin ja Hassisen sävellysten myötä haluan kuitenkin säestää rohkean haastavasti, tuottaen musiikillista energiaa rytmisesti eri värein. ” Konsertin musiikillisen inspiraation lähteinä Lukkarisella ovat olleet useat saksofonitrio levytykset. Jaska Lukkarisen (rummut) lisäksi triossa soittavat Jussi Kannaste (saksofoni) sekä Antti Lötjönen (basso). Lämmittelybändi klo 21:00Jaska Lukkarinen Trio klo 22:00Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@lobbymyyrmaki.fi / 0505543666.
Pambikallio + Sonja Selene image
Pambikallio + Sonja Selene
PAMBIKALLIO JA SONJA SELENE YHTEISKEIKALLA HELSINGISSÄ LOKAKUUSSAPambikallio on hurmannut suomenkielisellä psykedeliapopillaan heti ensijulkaisuistaan lähtien. Yhtye singahti indietaivaalle vuonna 2022 ja on rönsynnyt Pauliina Koivusaaren ja Lauri Kallion muodostamasta duosta viisihenkiseksi säkenöiväksi liveyhtyeeksi. Uusia tuulia yhtyeen sointiin puhalsi keväällä 2024 julkaistu EP  ”Dekadentti / Florence”, jossa kuultiin house-ja discovaikutteisempaa äänimaailmaa. Yhtyeen toinen albumi, Parc de Pambi julkaistiin lokakuussa 2023 Helmi Levyjen toimesta. Parc de Pambi -albumi kasvatti yhtyeen musiikkia soinnillisesti aiempaa suuremmaksi jadramaattisemmaksi. Levyn tyylilaji ja viittaukset poukkoilevat vinhasti paikasta toiseen; tunnelma polveilee dramaattisen pompöösistä eteeriseen ajelehdintaan ja lapsellisesta riehakkuudesta toismaalliseen hurmokseen. Yhtye julkaisi debyyttialbuminsa maaliskuussa 2022. Pambikallio-albumi sai innostuneen vastaanoton niin yleisöltä kuin kriitikoiltakin. Yhtye on nostettu mm. YleX Läpimurto 2022 -listaukseen ja ollut ehdolla niin Emma Gaalassa (2024), Indie Awardseissa (2022) kuin Femma-gaalassakin (2022). Sonja Selenen musiikissa yhdistyvät iskelmä, rock ja maailmanmusiikki ainutlaatuisella tavalla. Tarinat sitovat kappaleet vieden kuulijan leikkisästi katsomaan ihmisyyttä pyrkimättä kaunisteluun. Sonja Selene luo musiikillaan pohjan, jonka äärelle voi pysähtyä kokemaan ihmisyyttä kokonaisvaltaisesti. Teksteissä nousee esille ihmissuhteiden kiemurat, itseksi kasvamisen haasteet, sekä käsitellään yhteiskunnassamme vallitsevaa puutteellista tasa-arvoa. Vaikeita teemoja värittävät ilo ja toivo. Musiikissa kuuluu omakohtaiset tarinat sekä juuret. Helmi Levyt julkaisee Sonja Selenen debyyttialbumin keväällä 2025.Pambikallio Sonja SeleneTapahtumapaikalla veloitetaan eteispalvelumaksu 3,50 €. Liput ovelta 20 €, jos jäljellä. ---Esteettömyystiedot: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä, ota yhteys etukäteen sähköpostitse osoitteeseen info@alimus.fi Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, ota yhteys etukäteen sähköpostitse osoitteeseen info@alimus.fiLisätietoa tilan esteettömyydestä voi lukea oheisesta linkistä: https://www.alimus.fi/alakulttuuritila-alimuksen-esteettomyys-ja-saavutettavuustiedot/
Live is Life: THE HOLY (jäähyväiskiertue) K-18 image
Live is Life: THE HOLY (jäähyväiskiertue) K-18
Suomen parhaaksi livebändiksikin hehkutettu The Holy lopettaa - jäähyväiskiertue kaartaa Jyväskylän Musta Kynnykseen lokakuussaValovoimaisista live-esiintymisistään tunnettu rock-yhtye The Holy lopettaa. Yhtyeen jäähyväiskiertue kaartaa Jyväskylän Musta Kynnykseen 26. lokakuuta.Kansainvälisestikin arvostettu yhtye on päättänyt tulevan syksyn kiertueen jälkeen nauttia mahdollisuudesta pysähtyä: “Holy on ollut osa meidän päivittäistä elämää viimeiset 10 vuotta ja meillä on ollut ihan mielettömän hauskaa yhdessä. Halutaan lopettaa myös niin, että homma on edelleen hauskaa ja nyt tuntuu, että on siihen sopiva hetki.” Yhtye on julkaissut uransa aikana kolme albumia ja EP:n: Ländmark (2024), Mono Freedom (2020), Daughter (2018) ja More Escher and Random Notes (2016).“Ollaan kierretty ympäri maailmaa. Istuttu satoja tunteja keikkapakuissa. Herätty yhdessä aivan liian vähillä yöunilla lähtemään uuteen paikkaan. Venattu lentoasemien nurkissa ja erinäisillä bäkkäreillä lukemattomia hetkiä. Ollaan naurettu ja itketty yhdessä. Hakattu päätä seinään ja sitten löydetty ratkaisuja. Ollaan kasvettu yhdessä kymmenen vuoden ajan.”Vuonna 2014 perustettu The Holy on ollut pohjoismaisen melankolisen post-punkin ja krautrockin sanansaattaja ja valloittanut yleisön sydämiä ympäri maailman. Yhtyeen debyyttialbumi Daughter keräsi laajaa huomiota ja kiitosta niin kotimaisella kuin kansainväliselläkin kentällä ja nappasi Helsingin Sanomien arvioinnista komeat neljä tähteä sekä Emma -ehdokkuuden kategoriassa Kriitikoiden valinta. The Holy on tehnyt yhtenä harvoista suomalaisbändeistä legendaarisen yhdysvaltalaisen KEXP-radiokanavan livetaltioinnin ja kiertänyt laajasti Suomen ja Euroopan festareilla.The HolyEetu Henrik Iivari | Laulu & KitaraPyry Peltonen | KitaraLaura Kangasniemi | BassoMikko Maijala | RummutEero Jääskeläinen | RummutThe Holy lähtee jäähyväiskiertueelleen syksyllä: “Me soitetaan syksyllä vielä yksi rundi ja se tulee olemaan todella hauskaa, vapautunutta ja haikeaa meille kaikille. Toivottavasti nähdään mahdollisimman monet teistä vielä kerran syksyn keikoilla.”
Brymir x Mors Subita + Enemies Everywhere image
Brymir x Mors Subita + Enemies Everywhere
BRYMIR JA MORS SUBITA KATTAVALLE YHTEISKIERTUEELLE SYKSYLLÄ! Melodisen death metalin nopeimmat, raskaimmat ja kauneimmat yhtyeet Brymir ja Mors Subita kiertävät Suomea perusteellisesti ”Trigger Wars 2024” -nimeä kantavalla rundilla tänä syksynä. Kaikkiaan 12 kaupunkiin jalkautuva blastbeat-iloittelu koetaan Kuopion Sawohouse Undergroundissa lauantaina 26. lokakuuta. Liput myynnissä nyt! Mahtipontisista melodioista, hengästyttävän nopeista tempoista ja sopivan typerästä hölmöilystä tunnettu BRYMIR julkaisi kehutun neljännen albuminsa "Voices In The Sky" elokuussa 2022. Albumin räjähtävä yhdistelmä melodiaa, melankoliaa ja armotonta nopeutta esittelee nälkäisen yhtyeen valmiina maailmanvalloitukseen. Napalm Recordsin nimekkääseen rosteriin kiinnitetty yhtye valmistelee uutta materiaalia kätevästi juuri syksyn kynnyksellä. Kiertueen toinen pääesiintyjä MORS SUBITA tunnetaan raskaasta ja aggressiivisesta melodeathista, joka on livenä yksi kotimaan vaikuttavimmista kokemuksista. Bändin dynaaminen ja jopa thrashinkatkuinen ulosanti on parhaimmillaan juuri keikoilla, etenkin uuden ”Origin of Fire” -albumin bändin juuria kunnioittavan soundimaailman myötä. Eikä siinä vielä kaikki: keikkaillan aloittaa Kuopion-debyyttinsä tekevä, kotimaisen deathcoren uudeksi sensaatioksi nopeasti noussut ENEMIES EVERYWHERE. Aikataulu:20:30 Enemies Everywhere21:30 Mors Subita23:00 Brymir *** TRIGGER WARS TOUR 2024: To 10.10.2024 Lutakko, Jyväskylä Pe 11.10.2024 Louhisali, Espoo (S/K18)Pe 25.10.2024 Kulttuuritalo Tempo, MikkeliLa 26.10.2024 Sawohouse Underground, Kuopio Pe 1.11.2024 Rock House Kulma, Kajaani La 2.11.2024 Kantakrouvi, Oulu To 7.11.2024 Klubi, Tampere Pe 8.11.2024 Kaaoszine 20 v, VaasaLa 9.11.2024 Utopia, Turku La 16.11.2024 Kuudes Linja, HelsinkiPe 29.11.2024 House of Rock, Kouvola La 30.11.2024 Suisto, Hämeenlinna Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä. Sawohouse Underground VIP-pöytä Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta, niin VIP-pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa! VIP-pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska ilta! VIP-pöytä on varattavissa vain Tiketin kautta. Pöytään mahtuu maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl. Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti. Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA image
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT image
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT
Nämä onnemme päivät (These Halcyon Days)Suomen kantaesitys 10.9.2024 KellariteatterissaKoskettava näytelmä ystävyydestä ja elämänhalusta74-vuotias Séan istuu yksin hoivakodin viherhuoneessa, muistoihinsa uppoutuneena. Hänen synkän rauhansa keskeyttää 62-vuotias Patricia, elämäniloinen nainen, jolla on silmää komeille miehille. Arasti he alkavat keskustella toistensa kanssa elämästä ja menneistä kokemuksistaan, ja hiljalleen he lähentyvät toisiaan. Syvällisten puheenaiheiden, vitsailun ja kinastelun vuorotellessa heidän välilleen kehkeytyy odottamaton, lämmin ihmissuhde.Irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä on hauska, liikuttava ja nokkela kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Henkilöiden vähitellen kehittyvä suhde ja heidän pikkuhiljaa paljastuvat elämäntarinansa pääsevät yllättämään niin katsojan kuin henkilöt itsensä. Näytelmän lohdullinen viesti on, että merkityksellisiä kokemuksia voi löytää silloinkin, kun oman elämän parhaat vuodet tuntuvat olevan jo takanapäin.Näytelmä on palkittu Edinburghin Fringe-teatterifestivaalin parhaan uuden näytelmän Fringe First -palkinnolla vuonna 2013. Irish Echo -lehti kutsui sitä “pieneksi ihmeeksi”, ja Evening Heraldin mukaan se “kutkuttaa nauruhermoja samalla kun se koskettaa sydänjuuria myöten”.Näytelmäkirjailija Deirdre Kinahan Suomennos Juha Siltanen Ohjaus Marc Gassot Pukusuunnittelu Inessa Tapola ja työryhmä Visuaalinen suunnittelu Teemu Nurmelin Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Pentti Helin ja Minna Hokkanen