(26 Oct, 2024) Telecaster Master Blasters
Times
Description
Jarmo Hynnisen ja Tuomas Metsbergin instrumentaalilevyn Telecaster Master Blasters nimi kertoo sekä millä kitaramallilla levyllä soitetaan, että itse osaamisesta.
Fender Telecasterin tunnistettava sointi leimautui heti 1950-luvun alussa tunnusomaiseksi kantrille, ja soittimen sekä tyylinmukainen että virtuoosimainen hallinta muodostui yhdeksi sähkökitaransoiton kuninkuuslajiksi.
Jarmo Hynninen ja Tuomas Metsberg kuuluvat tämän vaativan genren taitajiin, joiden taidot kestävät kansainvälisen vertailun.
Vanhan polven kantriartisteilta poimittujen lainakappaleiden ohella ohjelmisto koostuu kitaristien omista sävellyksistä. Instrumentaalienkin takaa löytyy anekdootteja.
Jarmo Hynninen (s. 1969) on musiikin maisteri Sibelius Akatemian jazzmusiikin osastolta ja Metropolia AMK popjazzkitaransoiton vastaava lehtori. Hän on julkaissut kitaransoiton opaskirjoja ja toiminut monen nuoremman kantrikitaristin henkilökohtaisena opettajana.
Tuomas Metsberg (s. 1982) lienee Suomen ensimmäinen Telecaster-virtuoosi toisessa polvessa, sillä hän sai oppinsa isältään Jari Metsbergiltä, jota arvostetaan maan ensimmäisenä Albert Lee -koulukunnan opit sisäistäneenä mestaripikkaajana.
Tuomas Metsberg on pyörittänyt bändiliiderinä monia viikoittaisia klubeja. Hän olisi mieluusti joka päivä ainakin yhdellä keikalla, ja kirjoittaa sointulappujakin Nashvillen studiomuusikkojen luomilla merkinnöillä.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: ei
Tapahtumapaikalla on esteetön WC: ei
Tapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@remy.fi, p. 0409015181