4210 result(s) found for ""

Ahti image
Ahti
AHTI JULKAISI LÄHES TUPLAPLATINAA ENNAKKOON STRIIMANNEEN TOISEN ALBUMINSA “AHTI” JA LEVYJULKKARIKEIKAN HELSINKIINTämän hetken striimatuimpiin artisteihin lukeutuva AHTI julkaisi odotetun kakkosalbuminsa “AHTI”. Albumin julkaisua juhlitaan Helsingissä Korjaamolla lauantaina 26.10. Albumilta löytyy triplaplatinaa striimannut Väärään aikaan feat. HUGO, joka nousi myös virallisen radiolistan sijalle 6 parhaimmillaan sekä tuplaplatinaa striimannut Kissa feat. Averagekidluke. Juuri julkaistulta albumilta löytyy kuusi täysin uutta kappaletta. Fokusbiisinä on kappale Sun luokse, jossa on mukana Suomen suosituimpien artistien joukkoon lukeutuva Isac Elliot. Albumin vastaavana tuottajana on Wille Mannila, jonka kädenjälkeä löytyy myös Costin ja williamin kappaleilta.Viime vuonna AHTI julkaisi tuplaplatinaa striimanneen debyyttialbuminsa Normijäbä, joka nousi viime vuonna Suomen 9. soitetuimmaksi albumiksi. Viime vuoden joulukuussa ja uudelta albumiltakin löytyvä hittisingle Väärään aikaan feat. HUGO nousi julkaisun jälkeen Spotifyn kuunnelluimmaksi kappaleeksi, ollen soitetuin kappale kuukauden putkeen. Virallisella singlelistalla kappale pysyi huikeat 36 viikkoa.AHTI on oman läpimurrossa olevan artistiuran lisäksi niittänyt menestystä biisinkirjoittajana. Hän on ollut mukana kirjoittamassa Robinin ja Tupe.n megahittiä Häitä pidelly, joka nousi juuri radioiden soitetuimmaksi kappaleeksi. Aikaisemmin AHTI on ollut mukana kirjoittamassa Costin kappaletta Taulut (feat. HUGO), joka on striimannut viisinkertaista platinaa ja oli vuoden 2023 soitetuimpia kappaleita.Liput ovelta 27 €, mikäli jäljellä. Eteispalvelumaksu 3,50 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää.
STO: RIKOS JA RANGAISTUS image
STO: RIKOS JA RANGAISTUS
Suomen TeatteriopistoRIKOS JA RANGAISTUSEsitykset Juhlatalo Hovissa, Sukkavartaankatu 9Suomen Teatteriopisto juhlii tänä syksynä 30 toimintavuottaan.Varsinainen juhlapäivä on sunnuntaina 27.10.Juhlaesityksenä nähdään ohjaaja Antti Mikkolan valmistama klassikko Rikos ja rangaistus ja rooleissa Näyttelijäntyön Jatkolinjan nykyiset opiskelijat 2024-2025.Ensi-ilta su 20.10. klo 16Kesto avoinKöyhä ylioppilas Raskolnikov aikoo ryöstää ja murhata panttilainaajan. Hän perustelee tekoaan sillä, ettei panttilainaaja ole hyvä ihminen vaan pikemminkin täi, joka riistää toisia. Teko myös vapauttaisi velkakierteestä Raskolnikovin ja hänen perheensä. Esitys seuraa Raskolnikovin kuumeista kujanjuoksua läpi Pietarin. Teon seuraukset vainoavat vainoharhoihin asti ja syyllisyydentunto työntyy esiin väkisin.Tuomo Rämön sovituksessa Dostojevskin menestysteos on riisuttu kaikesta ylimääräisestä.Rämön aikaisemmin yhdelle näyttelijälle sovittama maailmankirjallisuuden klassikko saa uuden tulemisen 16 näyttelijäopiskelijan voimin Antti Mikkolan ohjaamana.Liput: 14,50 €opiskelijat/lapset 10 €Juhlapäivän 27.10. ohjelma:Klo 12.00 Rikos ja rangaistusKlo 15.00 Rikos ja rangaistusEsityspaikkana Juhlatalo Hovi, Sukkavartaankatu 9.Esityksen kesto maksimissaan ja väliaikoineen kaksi tuntia.Juhlaillanvietto klo 16-22 Tampereen Komediateatterin Juhlasalissa, Lapintie 3aOhjelma (klo 17 alkaen):Puheita, yllätysvieraita ja musiikkia. DJ tanssittaa.Pientä purtavaa. Baari on auki. Siisti, mutta rento pukeutuminen.Illanvietto 20 € Sisältää naulakkomaksun, tervetulomaljan, pienen purtavan ja ohjelman.Illanviettotapahtuma myynnissä omana tapahtumanaan - > STO 30-vuotisjuhla, illanvietto
Telecaster Master Blasters image
Telecaster Master Blasters
Jarmo Hynnisen ja Tuomas Metsbergin instrumentaalilevyn Telecaster Master Blasters nimi kertoo sekä millä kitaramallilla levyllä soitetaan, että itse osaamisesta. Fender Telecasterin tunnistettava sointi leimautui heti 1950-luvun alussa tunnusomaiseksi kantrille, ja soittimen sekä tyylinmukainen että virtuoosimainen hallinta muodostui yhdeksi sähkökitaransoiton kuninkuuslajiksi. Jarmo Hynninen ja Tuomas Metsberg kuuluvat tämän vaativan genren taitajiin, joiden taidot kestävät kansainvälisen vertailun. Vanhan polven kantriartisteilta poimittujen lainakappaleiden ohella ohjelmisto koostuu kitaristien omista sävellyksistä. Instrumentaalienkin takaa löytyy anekdootteja. Jarmo Hynninen (s. 1969) on musiikin maisteri Sibelius Akatemian jazzmusiikin osastolta ja Metropolia AMK popjazzkitaransoiton vastaava lehtori. Hän on julkaissut kitaransoiton opaskirjoja ja toiminut monen nuoremman kantrikitaristin henkilökohtaisena opettajana. Tuomas Metsberg (s. 1982) lienee Suomen ensimmäinen Telecaster-virtuoosi toisessa polvessa, sillä hän sai oppinsa isältään Jari Metsbergiltä, jota arvostetaan maan ensimmäisenä Albert Lee -koulukunnan opit sisäistäneenä mestaripikkaajana. Tuomas Metsberg on pyörittänyt bändiliiderinä monia viikoittaisia klubeja. Hän olisi mieluusti joka päivä ainakin yhdellä keikalla, ja kirjoittaa sointulappujakin Nashvillen studiomuusikkojen luomilla merkinnöillä.Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@remy.fi, p. 0409015181
Brymir x Mors Subita + Enemies Everywhere image
Brymir x Mors Subita + Enemies Everywhere
BRYMIR JA MORS SUBITA KATTAVALLE YHTEISKIERTUEELLE SYKSYLLÄ! Melodisen death metalin nopeimmat, raskaimmat ja kauneimmat yhtyeet Brymir ja Mors Subita kiertävät Suomea perusteellisesti ”Trigger Wars 2024” -nimeä kantavalla rundilla tänä syksynä. Kaikkiaan 12 kaupunkiin jalkautuva blastbeat-iloittelu koetaan Kuopion Sawohouse Undergroundissa lauantaina 26. lokakuuta. Liput myynnissä nyt! Mahtipontisista melodioista, hengästyttävän nopeista tempoista ja sopivan typerästä hölmöilystä tunnettu BRYMIR julkaisi kehutun neljännen albuminsa "Voices In The Sky" elokuussa 2022. Albumin räjähtävä yhdistelmä melodiaa, melankoliaa ja armotonta nopeutta esittelee nälkäisen yhtyeen valmiina maailmanvalloitukseen. Napalm Recordsin nimekkääseen rosteriin kiinnitetty yhtye valmistelee uutta materiaalia kätevästi juuri syksyn kynnyksellä. Kiertueen toinen pääesiintyjä MORS SUBITA tunnetaan raskaasta ja aggressiivisesta melodeathista, joka on livenä yksi kotimaan vaikuttavimmista kokemuksista. Bändin dynaaminen ja jopa thrashinkatkuinen ulosanti on parhaimmillaan juuri keikoilla, etenkin uuden ”Origin of Fire” -albumin bändin juuria kunnioittavan soundimaailman myötä. Eikä siinä vielä kaikki: keikkaillan aloittaa Kuopion-debyyttinsä tekevä, kotimaisen deathcoren uudeksi sensaatioksi nopeasti noussut ENEMIES EVERYWHERE. Aikataulu:20:30 Enemies Everywhere21:30 Mors Subita23:00 Brymir *** TRIGGER WARS TOUR 2024: To 10.10.2024 Lutakko, Jyväskylä Pe 11.10.2024 Louhisali, Espoo (S/K18)Pe 25.10.2024 Kulttuuritalo Tempo, MikkeliLa 26.10.2024 Sawohouse Underground, Kuopio Pe 1.11.2024 Rock House Kulma, Kajaani La 2.11.2024 Kantakrouvi, Oulu To 7.11.2024 Klubi, Tampere Pe 8.11.2024 Kaaoszine 20 v, VaasaLa 9.11.2024 Utopia, Turku La 16.11.2024 Kuudes Linja, HelsinkiPe 29.11.2024 House of Rock, Kouvola La 30.11.2024 Suisto, Hämeenlinna Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä. Sawohouse Underground VIP-pöytä Sawohouse Undergroundiin voi tehdä pöytävarauksia kaikkiin keikkailtoihin. Vietätpä polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tai asiakasiltaa tai muuten vaan haluat nauttia korkeatasoisesta palvelusta, niin VIP-pöytä tekee illanvietostasi nautinnollisen helppoa! VIP-pöytävaraukseen sisältyy oma pöytä seurueellenne, sisäänpääsy jonon ohi, eteispalvelumaksu sekä yksi pullollinen kuohuvaa valmiiksi jäähdytettynä per pöytä. VIP-alueella on oma baaritiski, joka on vain vippiläisten käytettävissä. Tiskiltä voi tilata juomat tai pyytää virvokkeet pöytiin tarjoiltuna, joten seurueesi voi keskittyä hauskanpitoon. Varaa pöytä seurueellesi ja vietä naurettavan hauska ilta! VIP-pöytä on varattavissa vain Tiketin kautta. Pöytään mahtuu maksimissaan 6 henkilöä. Jos haluat varata useamman pöydän, niin valikoi haluamasi määrä pöytä ostoskoriin. Pöytiä on saatavilla 4 kpl. Huom! Keikkaliput eivät kuulu VIP-pöydän hintaan, joten ne ovat ostettava erikseen iltakohtaisesti. Sisäänpääsy on jonon ohi ja saapuessanne Sawohouselle teidät ohjataan pöytäänne. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
INFECTED MUSHROOM (DJ Set)  – Re:Born World Tour image
INFECTED MUSHROOM (DJ Set) – Re:Born World Tour
PSYTRANCEN PIONEERI INFECTED MUSHROOM OULUN TULLISALIIN LOKAKUUSSA Energisistä esiintymisistään tunnettu, pitkän linjan psytrance-musiikin pioneeri Infected Mushroom esiintyy Oulun Tullisalissa 26. Lokakuuta osana Re:Born World Tour -kiertuettaan. Jo yli kaksi vuosikymmentä elektronisen tanssimusiikin sääntöjä rikkonut ja uusiksi kirjoittanut Infected Mushroom on Erez Eisenin ja Amit Duvdevanin muodostama duo, joka yhdistää psytrancen perinteisiä elementtejä progressiivisiin vaikutteisiin. Mittavalla urallaan yhdeksi elektronisen musiikin kivijaloista muodostunut duo tunnetaan paitsi omaperäisestä ja innovatiivisesta tuotannostaan, myös ilmiömäisistä keikoistaan. Infected Mushroom on sijoittunut kahdesti DJ Magazinen listaamien maailman 100 parhaan DJ:n joukkoon. Duon albumien kuten "The Gathering", "Classical Mushroom" ja "Legend of the Black Shawarma suoratoistomäärät liikkuvat kymmenissä miljoonissa ja faneista hartaimmat seuraavat kaksikkoa ympäri maailmaa. Infectedin live-esiintymiset ovat tunnettuja intensiivisyydestään ja visuaalisuudestaan, ja niiden vuoksi yhtye on saavuttanut poikkeuksellisen suuren kannattajakunnan myös elektronisen musiikin ulkopuolelta. Yhtye julkaisi uusimman albuminsa REBORN helmikuussa 2024. Albumilla kuullaan uusia versioita heidän klassikkokappaleistaan. Lähes poikkeuksetta maailmalla loppuunmyytyjä saleja vetävän bändin kaikki aiemmat Suomen-keikat aina Suvilahdesta The Circuksen kautta Vanhalle Ylioppilastalolle ovat olleet loppuunmyytyjä.
Pari sanaa parisuhteesta image
Pari sanaa parisuhteesta
PARI SANAA PARISUHTEESTA Pari Sanaa Parisuhteesta tuo viriiliä materiaalia arkiseen taivallukseen! Esitys on Ilkka Heiskasen kirjoittama monologi, jossa komedian keskiössä on varsin tavallinen suomalainen mies. Tapio eli ystävien kesken Tapi on 61 vuotias. Hän on myös taitava nakuttelija. Kumivasaraa ja talttaa apuna käyttäen hänen käsissään valmistuu kädenkäänteessä ryhdikäs luumukuppi! Tapin verbaliikka on kehittynyt autotallissa vietettyjen harrastusten parissa ihmeen tarkaksi. Myös monivuotinen avioliitto on viime aikoina alkanut tuoda hänen eteensä aprikoitavaa. Esitys on alusta loppuun asti ”hand made by Ilu”, sillä Ilkka toimii sekä esityksen käsikirjoittajana, ohjaajana, lavastajana, pukusuunnittelijana, että näyttelijänä. Ilkka Heiskanen valmistui näyttelijäksi vuonna 1985, jonka jälkeen hän oli kiinnityksellä ensin Vaasan Kaupunginteatterissa 1985-1987 ja sen jälkeen Helsingin Kaupunginteatterissa 1987-1990. Tämän jälkeen vuodet freelancerina ovat vieneet Ilkan lukuisille teatterilavoille sekä elokuva- ja Tv-tuotantoihin. Omien sanojensa mukaan Ilkka on uransa aikana ollut mukana ”kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä”. Hän on toiminut myös teatteriohjaajana ja kiertänyt pitkin Suomea suosituilla monologeillaan, sekä ihastuttanut kahdentoista vuoden ajan Tampereen Teatterin Saiturin joulu-esityksen nimiroolissa. Ilkka omistaa myös kaksi Jussi- palkintoa, jotka hänelle myönnettiin parhaasta sivuosasta elokuvista Hiljaisuus (2012) ja Hetki lyö (2023).
SAIMAA @ Kantakrouvi Oulu image
SAIMAA @ Kantakrouvi Oulu
Saimaa julkaisee uuden albuminsa ”Vol. 7” ikonisen Love Recordsin kautta syyskuun 6. päivä. Matti Mikkolan kipparoima bändi levytti kahden albumin kokonaisuuden viime syksynä. Kokonaisuuden ensimmäinen osa ”Vol. 6” julkaistiin tänä keväänä ja se sai runsaasti suitsutusta osakseen mediassa:“…yhtye kuulostaa raikkaalta, tuoreelta ja tyylien kirjossaan niin uskomattomalta, ettei levyn toivoisi loppuvan ollenkaan.” *****/Etelä-Suomen Sanomat“Samaan aikaan mahtipontista että juurevaa, populaaria että progea, laulettavaa että nörtteiltävää ja kaikkea siltä väliltä. Levy voisi samaan aikaan löytyä sekä jokaisen isän tai isoisän hyllystä että lukioikäisen Spotify-soittolistalta, mikä kertoo orkesterin kyvystä tehdä rajat ylittävää musiikkia jokaiselle helposti lähestyttävällä tavalla.” *****/SoundiHuippumuusikoista koostuvan Saimaan seikkailu musiikin parissa on vapautunutta ja rajoittamatonta. Vaikka yhtye ottaa vaikutteita niin classic rockista, progesta, folkista kuin iskelmästäkin, on lopputulos helposti lähestyttävä ja tarttuva kokonaisuus. Bändiin aivan uudenlaista syvyyttä tuovat myös uudet laulajat Unna Kortehisto, Liisa Anastasiadis, Nelli Saarikoski ja Kimmo Härmä. Suurin osa yhtyeen kevätkeikoista on ollut loppuunmyyty ja tunnelma keikoilla hurmoksellinen. SAIMAA La 26.10.2024 Kantakrouvi Oulu Liput ennakkoon 28,00 e, ovelta 35,00 e K-18
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA image
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
Kaaos kulisseissa image
Kaaos kulisseissa
Kaaos kulisseissaFarssi teatterin tekemisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Kun kirjoitat Googleen ”The funniest farce ever written” (suom. hauskin koskaan kirjoitettu farssi) saat hakutulokseksi Michael Fraynin vuonna 1982 kirjoittaman Noises off -komedian. Kouvolan Teatteriin näytelmä tulee nimellä Kaaos kulisseissa.Näytelmä kertoo teatteriryhmästä, joka epätoivon vimmalla koettaa saada esityskuntoon perinteistä ovifarssia. Milloin on hukassa repliikit ja rekvisiitat, milloin kokonainen näyttelijä. Eivätkä edes ovet aina toimi. Ohjaajan hermot ovat riekaleina sotkuisten ihmissuhteiden, temperamenttisen työyhteisön ja lähestyvän ensi-illan ristipaineessa.“Ja tämä kaikki on – hirvittävän hauskaa!” toteaa varsinaisen näytelmän ohjaaja Jukka Keinonen.“Jos teatterin tekeminen olisi niin kaoottista kuin tässä kuvataan, olisin jättänyt alan jo aikaa sitten. Samalla näytelmän ihmiset ovat tyyppeinä hyvin tunnistettavia ja rakastettavia. Kaaos kulisseissa on myös riemukas kuvaus työyhteisön erilaisista rooleista ja selviytymistaktiikoista.”Noises off on nähty suomalaisilla näyttämöillä vuosikymmenten varrella nimillä Ensimmäinen näytös, Ei ketään kotona, Saranat ja sardiinit, Tilanne päällään sekä Saako olla sardiini? Rakkaan lapsen nimilistaa täydentää Kouvolan Teatterin Kaaos kulisseissa, joka perustuu Mikko Koivusalon tuoreimpaan suomennokseen.Ensi-ilta 14.9.2024 suurella näyttämöllä.