5455 result(s) found for ""

Irwin – Vain Elämää
Miia Nuutila, Antti Paavilainen ja Mika Räinä tähdittävät Irwin Goodmanin elämästä kertovaa kesäteatteriesitystä Turun Ruissalon Kansanpuistossa. Kesäkuun 9 päivänä ensi-iltansa saava Vain elämää -niminen musikaali kunnioittaa Irwinin uraa ja yksityiselämää seuraten niitä ensimmäisten biisien synnystä Irwinin kuolemaan saakka.Kansanpuistossa nähtävä hyväntuulinen näytelmä on tarina Irwinistä, mutta se on myös musiikkia, tanssia, huumoria eli kaikkea sitä mitä suomalainen kesäteatteri parhaimmillaan on.Irwinin roolissa nähdään näytelmän myös käsikirjoittanut Mika Räinä ja Vexi Salmena Antti Paavilainen. Miia Nuutila seikkailee Irwinin äidin ja vaimon rooleissa. Heidän lisäkseen mukana ovat lukuisissa eri rooleissaan Tanssii tähtien kanssa -kisasta tuttu tanssija Kia Lehmuskoski sekä muusikkona paremmin tunnettu Tuomo Sorri.– Vain elämää on hauska, koskettava ja peittelemätön kuvaus nuoren kapinallisen kasvusta filosofoivaksi Suomen kansan tunteiden tulkiksi. Musikaalissa kuullaan Irwinin rakastetuimpia kappaleita, kuten Ei tippa tapa, Vain elämää, Ryysyranta, St. Pauli ja Reeperbahn, Rentun ruusu, Viimeinen laulu ja lukuisia muita ikisuosikkeja, kertoo Mika Räinä.
FI
56 views
Buy Ticket
Read More

Fatboy (SE)
Fatboy tuo elokuussa nostalgiaa ja progressiivista rockabillya Ruotsista Tampereen G Livelabiin!
Fatboy on rikas sekoitus vaikutteita Faron Youngista, Stray Catsista, Johnny Cashista, Elviksestä ja Roy Orbisonista The Smithsiin, Tom Waitsiin ja The Crampsiin. Viisikymmentäluvun unelmat sekä country ja rockabilly tasapainottuvat nykypopilla ja indie-rockilla.Fatboy tarkoittaa vanhassa muusikkoslangissa kontrabassoa, ja sillä nimellä päätti tämä ruotsalaisen rock’n’roll-viidakon aluskasvillisuudessa marinoitunut kuusikko alkaa kutsua vuonna 1996 perustamaansa bändiä. Ajan oloon Fatboysta on tullut paitsi ruotsalaisten, myös suomalaisten suursuosikki.Fatboy ei ole tarkoituksellisesti retro tai vintage tai tyylillisesti tai soundillisesti tietyssä loukussa. Kuusi kaverusta vain toteuttaa intohimoaan musiikkiin.Jo uransa alussa bändi kiinnitettiin Pistolteaternin tuotantoon Kolmen pennin ooppera, joka on Bertolt Brechtin laulunäytelmä. Lavalla se esitti Puukko-Mackien rikollisjengiä, ja tulkitsi Kurt Weillin haastavaa musiikkia tavalla, joka sai lehdistön banaaneiksi. Tukholman näytäntökauden jälkeen ooppera kiersi Ruotsin teattereissa kokonaisen vuoden ajan 1998-1999.Myöhemmin urallaan Fatboy on esiintynyt – ja sen musiikkia on käytetty – paljon elokuvissa. Bändillä on myös voimakas Suomi-yhteys, mm. melankolisten kappaleidensa kautta. Sen uusimmalla levyllä Diggin’ The Scene vierailevat suomalaiskitaristit Esa Pulliainen ja Jo’ Buddy.Thomas Pareigis: lauluHannu Kiviaho: kitaratJan Lissnils: pedal steel -kitaraPontus Håkansson: bassoJohan Svensson: rummut
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Katsomo: salissa on sekä istuma- että seisomapaikkoja
OPISKELIJALIPUTMikäli tapahtuma ei ole
loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin
alkua hintaan 25 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti
tai muu opiskelutodistus.
Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle
lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei
ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiTila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan: ravintola.tampere@livelaboratorio.fi.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More

Peltienkelit
PELTIENKELITArttu Soilumon sooloesitys muuttaa Tampereen keskustan queer-näyttämöksi. Teatterin, esitystaiteen ja kaupunkikierroksen yhdistävä Peltienkelit sukeltaa syvälle Tampereen sateenkaarihistoriaan.“Mä olen asunut lähes aina Tampereella. Tätä mä kutsun mun kotikaupungiksi. Mä en oo kuitenkaan koskaan aatellu että Tampere olis erityisen queer kaupunki. Täällä kaikkeen tuntuu liittyvän lätkäpukkarin tuoksu ja manserokin etäinen jytke. Tampereen sateenkaarihistoria on tuntunut olevan itelleni jotenkin piilossa, joten mä halusin alkaa tutustumaan siihen. Ja sit mä innostuinkin siitä ihan homona.Ai mitä on Peltienkelit? Tampereen vanhoja julkisia käymälöitä kutsuttiin Peltienkeleiksi. Ne olivat homomiesten suosittuja seuranetsimispaikkoja, joista löydettiin myös ystäviä, toisia kaltaisia.Mä toivon, että myös tää esitys muodostuu paikaksi, jossa me voidaan kohdata toisemme, historiamme ja katsoa Tamperetta jostain uudesta kulmasta. Ja kyllä, tähän esitykseen ovat myös heterot tervetulleita.” – Arttu SoilumoEsityksessä tutustutaan todellisiin paikkoihin ja ihmisiin ja kuljetaan kirjaimellisesti halki Tampereen keskustan ja vuosikymmenten, 30-luvulta tähän päivään asti.Kierros alkaa Eteläpuistosta Osuustoimintamuistomerkiltä ja päättyy monen mutkan kautta Tammelaan, yökerho Mixeihin. Väliaika on ravintola Tillikassa.Noin kolmen kilometrin pituinen reitti kuljetaan kävellen. Matkalla on rappuja ja portaikkoja, joista ei pääse pyörätuolilla. Varustaudu säänmukaisesti ja hyvillä kengillä.Ikäsuositus yli 16-vuotiaille.Kesto noin 3t (sis. väliajan)Yhteistyökumppanit Ravintola Mixei, Ravintola Tillikka, Tampereen Tuomiokirkkoseurakunta Sateenkaarihistorian ystävät ry, Sinuiksi ry, Transfeminiinit ry, Työväenmuseo Werstas
FI
6 views
Buy Ticket
Read More

Varusmiessoittokunta LIVE
Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan legendaarinen konserttisalikiertue on täällä taas! Varusmiessoittokunta LIVE nimeä kantava kiertue rantautuu tänä vuonna Hämeenlinnaan, Turkuun, Lahteen ja Kuopioon!Kiertueella esitämme kaikenkattavan läpileikkauksen vuoden 2025 ohjelmistostamme aina rumpusaluuteista fanfaarien ja marssien kautta rockin ja popin maailmaan. Konsertin kokoonpano koostuu sinfonisesta puhallinorkesterista, jousistosta sekä komppibändistä. Tule kokemaan ison orkesterin saundi ja nuoruuden into samassa konsertissa.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More

little_star95 - ooksä online?
Sara Koiranen, Iida Hägglund & työryhmäLITTLE_STAR95 – OOKSÄ ONLINE?little_star95 – ooksä online? on nostalgiatrippi, joka kutsuu matkalle teinitytön huoneeseen ja illanviettoon 2000-luvun alun internetissä. Offline- ja online-maailmojen välillä seikkaileva esitys kysyy, millaisia minäkuvia ja ihmissuhteita internet on synnyttänyt.Teinidraama löytää tiensä koulusta nettiin, meseen ja galtsuun. Kuka omistaa kenelle ja mitä, kuka on online ja kuka ihan vaan out? Tyttöjen väliset kipeät hierarkiat piirtyvät esiin herkkyydellä ja tarkkuudella tietokoneen näytölle. Elokuussa 2025 uuden sukupolven teatterintekijöistä koostuva työryhmä vie katsojat aikaan, jolloin internetissä ei oltu, vaan sinne piti mennä. Irc-galleria, MSN Messenger sekä demi.fi toimivat tämän esityksen ympäristöinä ja materiaaleina. Mitä 2000-luvun sosiaalinen media teki nollarinuorille – erityisesti tytöille ja naisille? Se selviää kirjautumalla sisään.Esiintyjä: Hilma KotkaniemiEsityskonsepti: Sara Koiranen, Iida Hägglund & työryhmäDramaturgi: Sara KoiranenLukeva dramaturgi: Mimmi AhonenSkenografi, puvustus ja naamiointi: Vera KotkaniemiValo- ja videosuunnittelu: Elli Maria KujansuuÄänisuunnittelu ja sävellys: Iida Hägglund
FI
0 views
Buy Ticket
Read More

Katariina ja Munkkiniemen kreivi
"KATARIINA & MUNKKINIEMEN KREIVI" on lumoava tarina rakkaudesta ja vallasta. 1860-luvun Helsinkiin sijoittuvassa melodraamassa Katariinan ja Krevi Meuritzin yhteinen onni yritetään estää viekkaalla juonittelulla, sillä epäsäätyiset rakkaudet eivät ole ajalle soveliaita. Pääosissa nähdään Eeva Eloranta, Konsta Hietanen sekä Eleonoora Kauhanen.Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyKuvaajan nimi: Juha Jahkola
FI
61 views
Buy Ticket
Read More

Logomon terassikesä 2025: PAPERI T: MALARIAN PELKO X K-18
Logomon Terassikesän ohjelmisto laajenee viidellä uudella keikkapäivällä, jotka tuovat lavalle sekä rock-legendoja että tuoreita tähtiä.Lauantaina 2.8. Turun oma rock-legenda Michael Monroe saapuu kovassa liveiskussa olevan bändinsä kanssa soittamaan Logomon Terassikesään yhden harvoista kesän keikoistaan. Luvassa on niin vanhoja hittejä, Hanoi Rocksin materiaaleja kuin täysin uutta tuotantoa. Illan avaajaksi saapuu 2000-luvun alkupuolella menestystä niittänyt Sammy Aaltosen johtama Private Line, joka on tehnyt paluun estradeille.Torstaina 7.8. Logomon Terassikesässä päästään nauttimaan Suomen suosituimpiin rap-yhtyeisiin lukeutuvan Gasellien keikasta sekä illan avaajasta kovassa nosteessa olevasta Good Boysista.Keskiviikkona 13.8. on luvassa spesiaali-ilta, kun Paperi T esittää kokonaisuudessaan 10-vuotisjuhlavuotta viettävän ”Malarian Pelko” debyyttialbuminsa.Torstaina 21.8. Terassikesässä nähdään Suomen tämän hetken striimatuimpiin artisteihin lukeutuvan Turistin sekä tulokasartisti Senyan yhteisilta, joka on sallittu myös alaikäisille.Perjantaina 22.8. Terassikesän kauden päätösviikonlopun perjantaina on luvassa Suomirockin kaanoniin lukeutuvien Egotripin ja Neljän Ruusun yhteiskeikka.Uusien artisti-iltojen liput tulevat myyntiin ti 22.4. klo 10.00.Jo kuudetta kertaa järjestettävä Terassikesä tekee odotetun paluun Logomon Teatron laajennetulle terassialueelle 30.7.-23.8.2025. Luvassa on lähes toistakymmentä ikimuistoista iltaa, joiden esiintyjäkaartiin kuuluu sekä kotimaisia huippuartisteja että kansainvälisiä tähtiä.Logomon Terassikesässä nähdään tänä vuonna laaja kattaus eri musiikkigenrejä ja yleisön suosikkeja. Yksi kesän odotetuimmista esiintyjistä on ruotsalainen indie-rockin suurnimi The Sounds, joka saapuu tuomaan kansainvälistä säihkettä Turun kesään. Myös syksyllä 2023 Logomon ison salin loppuunmyynyt supersuosittu Joker Out palaa Turkuun ja yhtye tullaan näkemään elokuussa Logomon Terassikesässä keikalla, jonne on myynnissä myös ikärajattomia lippuja.Logomon Terassikesän monipuolisessa kotimaisessa artistikattauksessa nähdään mm. viraaliksi ilmiöksi noussut kotimainen huumoriyhtye KAJ, jonka Bara Bada Bastu -biisi voitti Ruotsin euroviisukarsinnat ja on tämän myötä noussut niin Suomen kuin Ruotsin Spotify-listojen kärkeen. Turkulaista taustaa omaava yksi Suomen historian kansainvälisesti menestynein yhtye Bomfunk MC’s tekee comebackin tulevana kesänä ja soittaa yhden harvoista Suomen keikoistaan Logomossa. Turun oma rock-legenda Michael Monroe saapuu kovassa liveiskussa olevan bändinsä kanssa soittamaan Logomon Terassikesään niin vanhoja hittejä, Hanoi Rocksin materiaaleja kuin täysin uutta tuotantoa. Luvassa on myös ikonisia kestosuosikkeja kuten BEHM, Sleepy Sleepers, J. Karjalainen, sekä Ismo Alanko. Terassikesän kauden päätösviikonlopun perjantaina on luvassa Suomirockin kaanoniin lukeutuvien Egotripin ja Neljän Ruusun yhteiskeikka. Indiemusiikin faneja hemmotellaan muun muassa Antti Aution ja Litku Klemetin yhteiskeikalla sekä kulttiyhtye Absoluuttisen Nollapisteen kesän ainoalla Turun keikalla.Terassikesässä nähdään myös Suomen tämän hetken striimatuimpiin artisteihin lukeutuvan Turistin sekä tulokasartisti Senyan yhteisilta, joka on sallittu myös alaikäisille.Suomen suosituimpiin rap-yhtyeisiin lukeutuvan Gasellit sekä kovassa nosteessa olevasta Good Boys esiintyvät yhteisillassa. Lisäksi luvassa on spesiaali-ilta, kun Paperi T esittää kokonaisuudessaan 10-vuotisjuhlavuotta viettävän ”Malarian Pelko” debyyttialbuminsa.Rajoitettu määrä kausikortteja! Suuren suosion saavuttaneet Logomon Terassikesän kausikortit tekevät paluun tänä vuonna. Myyntiin tulee vain 200 kappaletta 149,90 euron hintaisia kausikortteja, jotka oikeuttavat pääsyn kaikille Logomon Terassikesän keikoille. Poikkeuksena ovat mahdolliset yksittäiset myöhemmin julkistettavat erikoiskeikat, jotka eivät sisälly kausikorttiin. Näistä mahdollisista poikkeuksista viestitään erikseen. Kausikortti on henkilökohtainen. Mikäli ostat kausikortin lahjaksi, ensimmäisellä käyttökerralla kausikorttia käyttävän henkilön nimi kirjataan lopulliseksi kausikortin käyttäjäksi.
FI
9 views
Buy Ticket
Read More

The Addams Family- musikaali
Oletko valmis sukeltamaan kummalliseen ja huikeaan maailmaan, jossa perheen arki on kaikkea muuta kuin tavallista? Tule mukaan nauramaan ja ihmettelemään Addamsin perheen omituisia seikkailuja!The Addams Family -musikaali yhdistää klassisen tarinankerronnan ja upeat musiikki- ja tanssinumerot satumaiseen kokonaisuuteen, joka on täydellinen viihdepaketti koko perheelle! Lämpimästi tervetuloa kokemaan tämä Vantaan Näyttämön musikaalispektaakkeli Kulttuuritalo Martinuksen upeisiin puitteisiin.
FI
5 views
Buy Ticket
Read More

Arvo Pärt: Rakkauden kaava
Tässä konsertissa kohtaavat kaksi säveltäjää, joiden musiikki kumpuaa hiljaisuudesta ja puhuttelee syvällä inhimillisellä tasolla. Arvo Pärtin meditatiiviset sävelet ja Franz Schubertin lyyrinen melankolia kietoutuvat yhteen luoden ohjelman, jossa ajan kulku tuntuu hetkeksi pysähtyvän.Pärtin musiikki on täynnä haurasta kauneutta – yksinkertaisia, mutta merkityksellisiä ääniä, jotka antavat tilaa kuulijan omille tunteille. Hänen teoksissaan kuuluu rauha, mietiskelevä kirkkaus ja lohdullinen ajattomuus. Schubertin sonaatit taas avautuvat syvän tunteikkaana kerrontana, jossa hauraus ja voima vuorottelevat.Ohjelma liikkuu kevyistä, tanssillisista hetkistä syvälliseen pohdiskeluun, herkästä melodisuudesta intensiiviseen draamaan. Jokainen sävel on osa tarinaa, joka kuljettaa kuulijansa läpi valon ja varjon, hiljaisuuden ja soinnin.Konsertin yhteydessä avataan "Rakkauden kaava – Arvo Pärtin säveltuotannon jäljillä" -näyttely.
FI
15 views
Buy Ticket
Read More

Prima Facie
Suzie MillerPrima FacieTodistusvoimainen monologinäytelmä"Ei ole olemassa perimmäistä totuutta, on vain oikeudellinen totuus."Lontoolainen Tessa Ensler on lahjakkuutensa ja ahkeruutensa ansiosta tehnyt loikan työväenluokasta huippujuristiksi. Hän on nousukiidossa oleva alansa tähti, joka tuntee kuulustelutekniset niksit kuin omat taskunsa. Erityisesti hän on kunnostautunut seksuaalirikoksista syytettyjen puolustusasianajajana.Juuri kun Tessan ura on saamassa uutta nostetta, hänet raiskataan. Alkaa piinallinen oikeudenkäynti, jossa Tessa joutuu kohtaamaan edustamansa oikeusjärjestelmän ‒ tällä kertaa asianomistajan näkökulmasta. Ja se näkymä, mikä Tessalle avautuu, muuttaa hänen käsityksensä totuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.Suzie Millerin Prima Facie on väkevän todistusvoimainen monologinäytelmä seksuaalisesta väkivallasta ja yhteiskunnan valtarakenteista. Ennen kirjailijanuraansa asianajajana toimineen Millerin teksti valottaa oikeusjärjestelmän toimintaa ja oikeuden toteutumista terävästi ja asiantuntevasti eri näkökulmista. Samalla näytelmä muistuttaa, että laki on inhimillinen rakennelma; epätäydellinen, mutta korjattavissa – jos niin halutaan.Ajankohtainen tarina ensimmäistä kertaa näyttämöllä Suomessa.Australialaisyntyisen, nykyisin Lontoossa asuvan Millerin Prima Facie on ollut menestys sydneyläisen Griffin Theatren kantaesityksestä (2019) lähtien. Näytelmä on palkittu monilla palkinnoilla, käännetty liki kolmellekymmenelle kielelle ja esitetty lukuisissa teattereissa ympäri maailman. Prima facie -näytelmän pohjalta ollaan parhaillaan tekemässä elokuvaa; samannimisenä romaanina teos julkaistiin syksyllä 2023 (Pan Macmillan). Nyt teos on nähtävillä ensimmäistä kertaa näyttämöllä suomeksi Aleksi Milonoffin käännöksenä ja näyttelijä Annika Poijärven esittämänä. Esityksen ohjaa Susanna Kuparinen.”On ajankohtaista ja kiinnostavaa tuoda tämä tarina näyttämölle nyt, kun Suomessa on vuodenvaihteessa astunut voimaan uusi, suostumukseen perustuva laki seksuaalirikoksista”, kertoo Annika Poijärvi. ”Vaikka suomalainen ja brittiläinen oikeuslaitos käytäntöineen eroavat monin tavoin toisistaan, ovat Tessan tarina ja kokemus ehdottomasti universaaleja. Ne ansaitsevat tulla kerrotuiksi myös Suomessa”, Poijärvi toteaa.”Prima facie” on latinankielinen ilmaisu, joka merkitsee suomeksi ”ensi näkemältä”. Oikeustieteessä sillä tarkoitetaan todisteiden antamaa ensisijaista vaikutelmaa, joka voi muuttua todisteiden tarkemman tutkimuksen aikana.Suomen kantaesitys Maalaamosalissa 18.4.2024TyöryhmäNäyttämöllä Annika PoijärviOhjaus Susanna Kuparinen Suomennos Aleksi Milonoff Lavastus-, valo- ja videosuunnittelu Pyry Hyttinen Pukusuunnittelu Saara Ryymin Musiikki Meriheini Luoto Äänisuunnittelu Olli Valkola Esitysdramaturgi Akse Pettersson Dramaturgi Eva Buchwald
FI
14 views
Buy Ticket
Read More

Asuntomessut Oulussa
Tervetuloa Asuntomessuille Ouluun 18.7.-17.8.2025Liput Asuntomessuille Ouluun myydään päiväkohtaisesti ja niitä on rajallisesti saatavilla. Suosittelemme siis lippujen hankkimista hyvissä ajoin ennakkoon! Tapahtuma on avoinna päivittäin ma-ke & pe-su klo 10.00–18.00, torstaisin klo 12.00–20.00.SaapuminenMessulippu sisältää matkustusoikeuden Oulun Seudun Liikenteen linja-autoissa. Matkustusoikeus on voimassa 24 tuntia ensimmäisestä leimauksesta. Bussissa lipunlukijalle voi näyttää joko printattua tai mobiililippua. Mikäli saavut omalla autolla, aseta navigaattoriin osoitteeksi Merivirrantie 7, Oulu (P1) tai Korjaamontie 4, Oulu (P2) ja seuraa parkkialueiden opasteita. Pysäköintialueelta on maksuton bussikuljetus messuportille. Esteetön pysäköinti sijaitsee osoitteessa Lipporannantie 4–6, Oulu. Lipporannantie 4-6 on oikea osoite myös takseille.Asuntomessujen sovellus ja virtuaaliset AsuntomessutOstamalla messulipun verkosta saat pääsykoodin myös Asuntomessujen sovellukseen, jossa pääset tutustumaan mm. messukotien virtuaaliesittelyihin sekä hyödyntämään messualueen interaktiivista karttapalvelua. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Apple Storesta sekä Google Play Storesta.Lipun vaihtaminenOstettu lippu käy vain lippuun merkitylle päivälle. Vierailupäivän voi muuttaa 24 tuntia aikaisemmin Lippu.fi:n puhelinpalvelussa: 0600 900 900 (Puhelun hinta 2€/alk.min + mpm/pvm. Jonotuksesta peritään normaali puhelumaksu oman liittymäsopimuksen mukaisesti.). Huomioithan, ettei lippu ole henkilökohtainen, esteen sattuessa voit siis halutessasi luovuttaa lipun eteenpäin.Ryhmävierailuihin liittyen olethan yhteydessä asuntomessut@ouka.fiLue lisää tapahtumasta täältä.
FI
7 views
Buy Ticket
Read More

Outsider Art Festival 2025
Outsider Art Festival OAF järjestetään 14.-24.8.2025!
Outsider Art Festival OAF on Helsingin juhlaviikkojen ystäväfestivaali, joka järjestetään elokuussa 14.-24.8.2025 Helsingissä ja Espoossa. Vuoden 2025 ohjelma tarjoilee omaäänisiä ja rohkeita festivaalielämyksiä ja käsittelee monialaisesti ulkopuolisuuden teemaa.
Festivaalin avajaisia juhlitaan elokuussa Taiteiden yönä 14.8. Helsingin Leipätehtaalla Kulttuurikeskus Caisassa ja Tekstin talolla. Taidenäyttelyt ovat esillä Caisan ja Pertin Valinnan gallerioissa ja Länsimetrossa. Elokuvaohjelma esitetään yhdessä Espoo Cinén kanssa ja kirjallisuusohjelmaa kuullaan livenä ja Radio Helsingissä. Pertin Valinta ja Minna Records järjestävät yhteisen konsertin 15.8. Caisa-salissa, missä esiintyvät Aatos Ketvel ja Takay-Sin. Pertin Valinnan ja All Dayn yhteistyö kokoaa Cepan Maailman johdolla kattauksen kuuminta suomiräppiä 21.8. Louhisaliin, missä lavalle nousevat good boys, Cepan Maailma, MC KOO ja spoken word -artisti Vapaa Sana. Festivaalin ohjelma täydentyy kevään aikana.
OAF valtaa tilaa outsider-taiteelle sekä antaa äänen taidekentän ja yhteiskunnan ulkopuolisille. OAF 2025 esittää monialaisen taideohjelman kaupunkitiloissa, radiossa ja verkossa. Festivaalin tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta tuomalla ihmisiä yhteen ja mahdollistamalla uusia kohtaamisia. OAF tukee vaikeasti työllistyvien taiteilijoiden asemaa ja luo uusia työllistymisen polkuja. Festivaalin tuottaa outsider-taiteen tuotantotalo Pertin Valinta. Järjestäjäkumppaneina toimivat Kukunori ry ja Autismisäätiö.
Lue lisää osoitteesta www.outsiderart.fi
Seuraa meitä somessa: Facebook, Instagram #outsiderart #outsiderartfestival #outsiderartfestival2025 #outsiderartfinlandSaavutettavuus:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
Kulttuurikeskus Caisa: osittain esteetön. Sisäänkäynnin ovet ovat vaikeasti havaittavat. Oven ulkopuolella on riittävästi vapaata tilaa liikkumiselle esim. pyörätuolin kanssa. Ovi on raskas tai muuten vaikeasti avattavissa. Tarkemmat info: Kulttuurikeskus Caisa/esteettömyys
FI
8 views
Buy Ticket
Read More

Ismo Leikolan - Ajatusleikki K-18
ISMO LEIKOLA - AjatusleikkiNyt olisi tarjolla uusi matka Ismon kanssa hänen omaperäiseen maailmaansa, jossa näet niin arkiset asiat kuin oudot ilmiötkin ihan uudesta vinkkelistä. Luvassa yllättävää käännettä käänteen perään, terävää sanailua ja ennen kaikkea hervotonta naurua.Ismo Leikola, tuo Suomen lahja suurelle maailmalle, saapuu kotimaahan vain piipahduksen verran vuonna 2025. Kiertueen kruunaa megakokoinen show Tampereen Nokia Arenalla! Seuraavan kerran mies nähdään Suomessa vasta kaukaisessa tulevaisuudessa…Keikkoja on Suomessa huomattavasti vähemmän kuin aiemmin, joten annettakoon loppuunmyyntivaroitus.Vikkelyyttä suositellaan.
FI
6 views
Buy Ticket
Read More

Jenni Vartiainen
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

Lauantain toivotut: Jyrki Anttila, Anu Kosonen, Petri Ikkelä
Lauantain toivotut - Vuosikymmenten rakkaimmat laulut on hyväntuulinen romanttisten melodioiden konsertti.Tenori Jyrki Anttila laulaa mm. kappaleet Niin paljon kuuluu rakkauteen, Be my love, Con te partiro, Delilah, Muistathan kai, Rakastaa voi monta kertaa sekä sikermän Kipparikvartetin parhaista. Konserttia säestävät pianisti Anu Kosonen ja harmonikkataiteilija Petri Ikkelä. Konserttikokonaisuus juhlistaa osaltaan OperArt Jyrki Anttila Oy:n 20-vuotisjuhlavuotta!
FI
4 views
Buy Ticket
Read More

Lutakon Lippa LIVE: STAM1NA + HUORA
LUTAKON LIPPA TULEE TAAS – STAM1NA JA HUORA ENSIMMÄISET JULKAISTUT BÄNDITLutakon Lippa -ulkoilmakonserttien sarja toteutuu jälleen 13.-17. elokuuta. Torstaina 14.8. Tanssisali Lutakon pihalla esiintyvät Stam1na ja Huora. Lutakon Lipan muu ohjelma julkaistaan myöhemmin, seuraava julkistus on luvassa jo ensi viikolla.Lemiläislähtöinen metalliyhtye Stam1na on epävirallisesti Lutakon kaikkien aikojen suosituin yhtye: Lutakon keikkoja on kertynyt vuosien varrella yli 30 ja niistä suuri osa on ollut loppuunmyytyjä. Muillakin mittareilla Stam1na on sementoinut paikkansa kotimaisen musiikkihistorian menestyneimpien raskaan musiikin nimien joukossa. Mittavan uransa aikana lukuisia Emma-palkintoja ja jalometallilevyjä ansainnut kokoonpano on niittänyt mainetta alati uudistuvalla ja silti tunnistettavalla soundillaan.Tarttuvilla biiseillä ja energisellä livemeiningillä läpimurron tehnyt punkrock-yhtye Huora on myös ehtinyt vakiinnuttaa asemansa Lutakon yleisön kestosuosikkina. Lipan torstai-illan avaava Huora levyttää Stam1nankin kotina tunnetulle Sakara Recordsilla ja vaikka bändit musiikillisesti eroavatkin selkeästi toisistaan on heillä paljon yhteisiä faneja, joille tämän kaksikon yhteisilta Lutakon Lipalla tulee olemaan kesän 2025 ehdottomia kohokohtia.LUTAKON LIPPA 2025:Ke 13.8. TBATo 14.8. STAM1NA + HUORA -S/K18- portit klo 18Pe 15.8. TBALa 16.8. TBASu 17.8. TBATo 14.8.2025 Lutakon Lippa: STAM1NA + HUORAOvet klo 18:00Ei ikärajaa / Rajattu anniskelualue K18Saattajat veloituksetta saatettavan kanssa.
FI
21 views
Buy Ticket
Read More

Katariina ja Munkkiniemen kreivi
"KATARIINA & MUNKKINIEMEN KREIVI" on lumoava tarina rakkaudesta ja vallasta. 1860-luvun Helsinkiin sijoittuvassa melodraamassa Katariinan ja Krevi Meuritzin yhteinen onni yritetään estää viekkaalla juonittelulla, sillä epäsäätyiset rakkaudet eivät ole ajalle soveliaita. Pääosissa nähdään Eeva Eloranta, Konsta Hietanen sekä Eleonoora Kauhanen.Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyKuvaajan nimi: Juha Jahkola
FI
62 views
Buy Ticket
Read More

Suuret Oluet - Pienet Panimot 2025 Turku
Suuret Oluet – Pienet Panimot (SOPP) Turku 2025
Brahenpuisto / Tuomiokirkontori
To 14.8.2025 klo 15.00 – 23.00
Pe 15.8.2025 klo 15.00 – 23.00
La 16.8.2025 klo 12.00 – 00.00
SOPP järjestettiin Turussa ensimmäisen kerran vuonna 2012!
Miltä kuulostaisi kesä, pienpanimofestarit, juomat oikeista laseista, rento tunnelma ja laaja juomavalikoima? SOPP eli Suuret Oluet – Pienet Panimot on vastaus tähän kaikkeen. Kesällä 2024 kymmenettä kertaa Turussa järjestettävä Suuret Oluet – Pienet Panimot -festivaali järjestetään Turun keskustan alueella.
Alueelle vapaa pääsy päivittäin klo 18:00 asti.
Tapahtumassa käytetään pestäviä SOPP -laseja. Voit ostaa lasin sisääntulon lasipisteeltä.
Ovelta lasimaksu on 5,00 €.
Ennakko- ja pääsylippuihin sisältyy lasi.
Voit myös käyttää aiempaa virallista SOPP -lasia.
Liput ovelta klo 18:00 alkaen
Liput ovelta klo 18:00 alkaen 16,00 € / hlö.
Sisältää sisäänpääsyn ja SOPP -lasin.
Ennakkoliput ja tarjoukset
Vain ennakkoon ostetut liput takaavat sujuvan sisäänpääsyn alueelle jonon ohi.
Kaikki ennakkoon ostetut liput sisältävät SOPP -lasin ja sujuvan sisäänpääsyn tapahtuma-alueelle.
Ennakkolippuja on myynnissä rajoitetusti.
Ennakkoliput myy Tiketti
JONON OHI (8,00 €)
Voimassa lippuun merkittynä päivänä klo 18:00 asti.
Sisältää SOPP -lasin ja sujuvan sisäänpääsyn päiväsaikaan tapahtuma-alueelle.
Myynti lippukaupassa päättyy tapahtumapäivänä klo 18:00.
PÄÄSYLIPPU YHDELLE – ENNAKKOLIPPU (16,00 €)
Myynti päättyy tapahtumapäivänä klo 22:00.
Voimassa lippuun merkittynä päivänä.
Sisältää SOPP -lasin ja sujuvan sisäänpääsyn yhdelle henkilölle.
Pääsylippu vaihdetaan rannekkeeseen.
PÄÄSYLIPPU KAHDELLE – ENNAKKOLIPPU (25,00 €)
Myynti päättyy tapahtumapäivänä klo 15:00.
Voimassa lippuun merkittynä päivänä.
Sisältää kaksi SOPP -lasia ja sujuvan sisäänpääsyn kahdelle samaan aikaan saapuvalle henkilölle.
Pääsyliput vaihdetaan rannekkeisiin.
PÖYTÄVARAUS PÄIVÄ – max. 8 hlö (90,00 €)
Huom.! Päiväpöytä otettava käyttöön kolmen ensimmäisen aukiolotunnin kuluessa.
Yksi pöytävarauslippu sisältää sujuvan sisäänpääsyn ja rannekkeet 8 henkilölle, SOPP -lasit ja vesipullot.
Oma pöytä seurueenne käyttöön erilliseltä pöytävarausalueelta.
Pöytä on käytössänne alueella oleskelunne ajan. Rannekkeilla
voitte poistua välillä tapahtuma-alueelta ja tulla takaisin
myöhemmin saman päivän aikana.
Riittää, että lipun haltija saapuu ajoissa ja ottaa pöydän
käyttöönsä sekä ilmoittaa mahdollisesti myöhemmin saapuvien
henkilöiden nimet portille.
Mikäli seurueenne ostaa useamman pöydän, niin tilaattehan
kaikki liput samalla nimellä, jotta osaamme sijoitella varaamanne
pöydät lähekkäin.
Myynti lippukaupassa päättyy tapahtumapäivänä klo 11:00.
Pöytävaraus ILTA – max. 8 hlö (160,00 €)
Huom.! Saapuminen ja pöydän käyttöönotto joustavasti oman aikataulunne mukaan, kuitenkin viimeistään 1 h ennen sulkemisaikaa.
Yksi pöytävarauslippu sisältää sujuvan sisäänpääsyn ja rannekkeet max. 8 henkilölle, SOPP -lasit ja vesipullot.
Oma pöytä seurueenne käyttöön erilliseltä pöytävarausalueelta.
Pöytä on käytössänne alueella oleskelunne ajan. Rannekkeilla
voitte poistua välillä tapahtuma-alueelta ja tulla takaisin
myöhemmin saman päivän aikana.
Riittää, että lipun haltija saapuu ajoissa ja ottaa pöydän
käyttöönsä sekä ilmoittaa mahdollisesti myöhemmin saapuvien
henkilöiden nimet portille.
Mikäli seurueenne ostaa useamman pöydän, niin tilaattehan
kaikki liput samalla nimellä, jotta osaamme sijoitella varaamanne
pöydät lähekkäin.
Myynti lippukaupassa päättyy tapahtumapäivänä klo 11:00.
FI
41 views
Buy Ticket
Read More

Prinsessa Pikkiriikki valloittaa maailman
PRINSESSA PIKKIRIIKKI VALLOITTAA MAAILMANTÖTTÖRÖTÖÖTÖTÖÖ!Tervetuloa maailman ihanimman, tuhmimman ja kilteimmän Prinsessa Pikkiriikin kesäisille synttäreille! Pikkiriikki saa vanhemmiltaan lahjoista suurimman: hän saa ensimmäistä kertaa IKINÄ lähteä (LUVAN KANSSA) seikkailulle oman pihansa ulkopuolelle. On siis aika pakata kimpsut ja kampsut uutuuttaan hehkuvaan reppuun, napata ihana lelukoira-Makkara sekä paras kaveri Pöjöläinen kainaloon ja aloittaa (pieni) suuri seikkailu, jonka vaatimattomana tavoitteena on valloittaa maailma.MUTTA miksi ihmeessä Hissunkissunkartano hihittelee? JA TÄRKEIMPÄNÄ: osaavatko aikuiset totella itse laatimiaan sääntöjä?Prinsessa Pikkiriikki valloittaa maailman on valloittava koko perheen näytelmä täynnä prinsessaenergiaa, anarkiaa ja ystävyyden riemua. Hannele Lampelan ihastuttaviin lastenkirjoihin pohjautuvan näytelmän uuden kantaesityksen Järvenpään Teatterille dramatisoi ja ohjaa Janne Jämsä.Alkuperäisteos Hannele LampelaDramatisointi ja ohjaus Janne JämsäNäytelmän tekijänoikeuksia valvoo Agency North.Kantaesitys Järvenpään kesäteatterissa 7.6.2025.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More

Prima Facie
Suzie MillerPrima FacieTodistusvoimainen monologinäytelmä"Ei ole olemassa perimmäistä totuutta, on vain oikeudellinen totuus."Lontoolainen Tessa Ensler on lahjakkuutensa ja ahkeruutensa ansiosta tehnyt loikan työväenluokasta huippujuristiksi. Hän on nousukiidossa oleva alansa tähti, joka tuntee kuulustelutekniset niksit kuin omat taskunsa. Erityisesti hän on kunnostautunut seksuaalirikoksista syytettyjen puolustusasianajajana.Juuri kun Tessan ura on saamassa uutta nostetta, hänet raiskataan. Alkaa piinallinen oikeudenkäynti, jossa Tessa joutuu kohtaamaan edustamansa oikeusjärjestelmän ‒ tällä kertaa asianomistajan näkökulmasta. Ja se näkymä, mikä Tessalle avautuu, muuttaa hänen käsityksensä totuudesta ja oikeudenmukaisuudesta.Suzie Millerin Prima Facie on väkevän todistusvoimainen monologinäytelmä seksuaalisesta väkivallasta ja yhteiskunnan valtarakenteista. Ennen kirjailijanuraansa asianajajana toimineen Millerin teksti valottaa oikeusjärjestelmän toimintaa ja oikeuden toteutumista terävästi ja asiantuntevasti eri näkökulmista. Samalla näytelmä muistuttaa, että laki on inhimillinen rakennelma; epätäydellinen, mutta korjattavissa – jos niin halutaan.Ajankohtainen tarina ensimmäistä kertaa näyttämöllä Suomessa.Australialaisyntyisen, nykyisin Lontoossa asuvan Millerin Prima Facie on ollut menestys sydneyläisen Griffin Theatren kantaesityksestä (2019) lähtien. Näytelmä on palkittu monilla palkinnoilla, käännetty liki kolmellekymmenelle kielelle ja esitetty lukuisissa teattereissa ympäri maailman. Prima facie -näytelmän pohjalta ollaan parhaillaan tekemässä elokuvaa; samannimisenä romaanina teos julkaistiin syksyllä 2023 (Pan Macmillan). Nyt teos on nähtävillä ensimmäistä kertaa näyttämöllä suomeksi Aleksi Milonoffin käännöksenä ja näyttelijä Annika Poijärven esittämänä. Esityksen ohjaa Susanna Kuparinen.”On ajankohtaista ja kiinnostavaa tuoda tämä tarina näyttämölle nyt, kun Suomessa on vuodenvaihteessa astunut voimaan uusi, suostumukseen perustuva laki seksuaalirikoksista”, kertoo Annika Poijärvi. ”Vaikka suomalainen ja brittiläinen oikeuslaitos käytäntöineen eroavat monin tavoin toisistaan, ovat Tessan tarina ja kokemus ehdottomasti universaaleja. Ne ansaitsevat tulla kerrotuiksi myös Suomessa”, Poijärvi toteaa.”Prima facie” on latinankielinen ilmaisu, joka merkitsee suomeksi ”ensi näkemältä”. Oikeustieteessä sillä tarkoitetaan todisteiden antamaa ensisijaista vaikutelmaa, joka voi muuttua todisteiden tarkemman tutkimuksen aikana.Suomen kantaesitys Maalaamosalissa 18.4.2024TyöryhmäNäyttämöllä Annika PoijärviOhjaus Susanna Kuparinen Suomennos Aleksi Milonoff Lavastus-, valo- ja videosuunnittelu Pyry Hyttinen Pukusuunnittelu Saara Ryymin Musiikki Meriheini Luoto Äänisuunnittelu Olli Valkola Esitysdramaturgi Akse Pettersson Dramaturgi Eva Buchwald
FI
17 views
Buy Ticket
Read More

BEE GEES & BEYOND
FI
32 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
38 views