131 result(s) found for "Aleksanterin teatteri"

TITANIQUE musikaaliparodia
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti OyJulistekuva: Nils KrogellTuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen KomediateatteriEsitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa
FI
25 views
Buy Ticket
Read More

19 views

21 views

23 views
Buy Ticket
Read More

Greta Tuotanto: Kabaree Berlin
Viekoitteleva ja ilkikurinen 20-luvun tyyliin rakennettu kabaree-esitys koostuu rakastetuista schlagereista, elokuvasävelmistä ja aikakauden kupleteista. Esitys lainailee Bertolt Brechtin ajatuksia teatterista ja rakkaudesta, päivänpolttavia asioita unohtamatta. Esitys on tyylikäs kokonaisuus, joka vie kuulijan Weimarin ajan tunnelmiin Max Raaben, Marlene Dietrichin ja Babylon Berliinin tapaan. Esityksessä kuullaan mm. Kurt Weillin ja Friedrich Holländerin säveltämiä rakastettuja schlagereita, elokuvasävelmiä ja aikakauden kupletteja Marko Puron upeasti soivina sovituksina. Solistina esiintyy säkenöivä Greta Kreuzberg eli Reetta Ristimäki kolmen muusikkokumppaninsa kanssa. "Kabaree Berlin on syntisen hauskaa musiikkiteatteria" - Helsingin Sanomat Esiintyjät: Reetta Ristimäki (laulu), Marko Puro (piano, laulu, musiikin johto), Jukka Ojala (harmonikka), Tarmo Anttila (kontrabasso) Käsikirjoitus: Reetta Ristimäki Musiikin sovitus: Marko Puro Tuotanto: Greta Tuotanto Liput: 44 / 40 / 28 € Ryhmä min. 10 hlöä 39,60 € Kesto n. 2 h, sis. väliajan. Esityskieli: suomi ja saksa Ikäsuositus: 15+
FI
20 views
Buy Ticket
Read More

World Dance On Stage- International Gaala
World Dance On Stage- International GaalaWorld Dance On Stage - Gaala tuo Helsinkiin tanssitaiteilijoita ja koreografeja maailman huipulta!Tässä ainutlaatuisessa Gaalassa lavalla nähdään nykytanssiteoksia kymmenestä eri maasta – Japanista, Etelä-Koreasta, Italiasta, Espanjasta, Taiwanista, Singaporesta, Hong Kongista, Macaosta ja Filippiineiltä. Suomesta mukana on kansainvälisesti tunnettu Tero Saarinen Company, jolta gaalassa nähdään Saarisen Suomen ensi-illan saava duetto. Gaalan juontajana toimii tanssitaiteilija Jorma Uotinen.Tämä on ilta, jonka täyttää huikea ilmaisuvoima, virtuoosimainen liike sekä ainutlaatuinen herkkyys ja elämän hauraus kriitikoiden ylistämien ja Grand Prix -palkintoja voittaneiden taiteilijoiden tulkitsemana.
Tähtisadetta ja taidetta, joka tuo tunteet pintaan ja saa sydämet sykkimään. Tule kokemaan, miten tanssi puhuu suoraan sielulle!Gaala juhlistaa kansainvälistä kulttuurivaihtoa: Suomi-Korea (International Seoul Choreography Festival), Suomi-Japani (SAI Festival), Hong Kong Dance Exchange ja Spring Board Macao.Ke 29.10.2025 klo 18.30To 30.10.2025 klo 18.30Kesto 2,5 tuntia, sisältäen väliajan. Liput: 69–43 €

31 views
Buy Ticket
Read More

Titanique-musikaaliparodia
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti Oy Julistekuva: Nils Krogell Tuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen Komediateatteri Esitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa
FI
19 views
Buy Ticket
Read More

Red Nose Company: Don Quijote
Don Quijote Lämminhenkinen komedia ystävyydestä ja idealismista!Miguel de Cervantesin klassikkoromaani on kaikkien road trippien esiäiti. Don Quijote hyökkää sankarillisesti kaikkia maailman vääryyksiä vastaan, seuranaan uskollinen aseenkantaja Sancho Panza. Maisemassa siintävät tuulimyllyt, ja matkantekoa säestää svengaava livemusiikki. Esityksen on ohjannut Otso Kautto, joka tuntee espanjalaisen kulttuurin kuin omat taskunsa. Esitys tarjoaa katsojalle aimo annoksen historiatietoa ja sivistystä – ja monet hyvät naurut.”★★★★ Teoksen syvempi analyysi kumpuaa juuri klovnien välisen suhteen dynamiikasta sekä esiintyjien oman elämän että Cervantesin tuotannon ristivalotuksesta. Kommenttiraitana kulkevat Miken ja Zinin tutusti kitaralla, ukulelella ja melodikalla säestämät kappaleet.” - HS”★★★★★ Näin välitöntä, estotonta ja ihmisellistä klovneriaa en ole aikaisemmin nähnyt. Esityksen jälkeen yleisö taputtaa seisaaltaan, tungeksii aulassa yhteiskuviin klovnien kanssa, ja ostaa heistä jokunen alkuteoksenkin matkaansa.” - Aamulehti”Vallattomuudellaan valloittava klovnipari” - KatsojakommenttiRooleissa: Timo Ruuskanen ja Tuukka VasamaOhjaus: Otso Kautto, Timo Ruuskanen ja Tuukka VasamaKäsikirjoitus: Otso Kautto, Timo Ruuskanen ja Tuukka Vasama. Perustuu Miguel de Cervantesin romaaniin ja Jyrki Lappi-Seppälän suomennokseen.Valosuunnittelu ja kiertuetekniikka: Jere KolehmainenKesto: 2 h 15 min, sis. väliajan.Ikäsuositus: Aikuisille (13+)Liput: Peruslippu 42 €, eläkeläinen 32 €, opiskelija, työtön ja varusmies 18 €
FI
136 views
Buy Ticket
Read More

Titanique-musikaaliparodia (K-18)
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti Oy Julistekuva: Nils Krogell Tuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen Komediateatteri Esitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa
FI
30 views

51 views

53 views
Buy Ticket
Read More

Balletto di Milano: La Dolce Vita
Balletto di Milano: La Dolce VitaElokuvan soundtrackillä on aina ollut ratkaiseva rooli tunteiden herättämisessä. Kuten suuri Ennio Morricone sanoi kerran: "Elokuvamusiikin on oltava musiikkia itsessään, ennen kuin se on elokuvaa." Musiikkia, joka saa meidät unelmoimaan, rakastumaan ja vahvistamaan tunteita, mikä edistää siihen liittyvien elokuvien menestystä.Baletti La Dolce Vita: Nino Rotasta Hans Zimmeriin on kunnianosoitus musiikin ja elokuvan voimakkaalle yhteydelle. Agnese Omodei Salèn koreografian kautta esitys vie katsojat jännittävälle matkalle elokuvahistorian ikonisimpien ääniraitojen läpi, juhlistaen legendaarisia säveltäjiä, jotka ovat voittaneet Oscar-, BAFTA- ja David di Donatello -palkinnot. Eloon herätetyt kohtaukset tuovat mieleen lähtemättömät kuvat ja hahmot kollektiivisesta muistista yhdistäen tanssin, musiikin ja elokuvan ainutlaatuiseksi ja ylivoimaiseksi kokemukseksi.Esitys tuo koettavaksi Nino Rotan sävellyksiä Federico Fellinin mestariteoksista La Dolce Vita, Amarcord, ja 8½ , Henry Mancinin musiikkia elokuvasta Aamiainen Tiffanyllä ja Ennio Morriconen eeppiset kappaleet elokuvissa Huuuliharppukostaja (Once Upon a Time in the West) ja Nuovo Cinema Paradiso.Lisäksi nautitaan Dario Marianellin (Anna Karenina), Elliot Goldenthalin (Frida Kahlo) sekä Clint Mansellin ja Hans Zimmerin sävellyksistä. Mukana on myös teoksia, joita ei ole kirjoitettu elokuviin, mutta jotka liittyvät siihen erottamattomasti, kuten Sway (Shall we dance?) ja Šostakovitšin valssi nro 2, joka on Giffoni-elokuvafestivaalin teemana ja Primo Carnera -elokuvan soundtrackina. Esityksen ensimmäinen osa päättyy hymniin ilolle ja elämälle Roberto Benignin La Vita è bella -kappaleen sävelissä.Toinen osa luo tunteiden crescendon Ravelin Bolérolla, joka on kuuluisa hypnoottisesta toistostaan ja pysäyttämättömästä orkesterikasvustaan. Claude Lelouchin vuonna 1981 ilmestyneessä elokuvassa "Bolero" käyttämä teos esitetään yksinoikeudella Balletto di Milanon koreografisena versiona. Jokainen ele ja liike heijastaa teoksen kasvavaa intensiivisyyttä herättäen henkiin voimakkaan visuaalisen tanssin.Tämä Balletto di Milanon uusi tuotanto avasi Med Film Festival Morocco 2024 -tapahtuman lokakuussa Italian Marokon suurlähetystön Italian kulttuuri-instituutin kutsusta.Esityksen kesto: 1 h 50 min, sis. väliajan Liput: 48 – 29 €
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

Opehuone-komediamusikaali
OPEHUONEkomediamusikaali opettajista, koululaisista ja kahvista!Jos olet joskus miettinyt, mitä opettajainhuoneessa oikeasti tapahtuu, vastaus on täällä. Opehuone -musikaali on Niina Lahtisen käsikirjoittama, Katja Lapin säveltämä sekä Jukka Kurosen ohjaama uusi hulvaton komediamusikaali, jossa koulun henkilökunta tasapainoilee opetusvelvollisuuksien, resurssipulan ja rehtorin kunnianhimoisten ideoiden keskellä. Ja kaikki tämä tietenkin vailla yhtään sisäilmaongelmaa.Kun koulun suurta musikaaliprojektia aletaan toteuttaa, vastassa ovat paitsi digiloikkaan hurahtanut mediaope, kahviin keskittynyt äikänope ja perinteistä kuria vaativa liikunnanopettaja. Haasteensa koulun arkeen tuovat myös opiskelijoiden vanhemmat, joiden kirjo on toisinaan sanoinkuvaamaton. Kun musikaalin päätähti katoaa kesken kaiken Alpeille, on koko show vaarassa.Niina Lahtinen, Ernest Lawson, Krisse Salminen ja Christoffer Strandberg marssittavat lavalle 40 roolia, salamannopeilla hahmovaihdoilla ja tuhdilla huumorilla varustettuina. Kouluarkea nerokkaasti parodioivat musiikkinumerot tekevät Opehuoneesta täydellisen elämyksen kaikille, jotka ovat joskus käyneet koulussa – tai toipuvat vieläkin siitä kokemuksesta.Tämä musikaali on ennenkaikkea ylistys opettajille, jotka tekevät maailman tärkeintä työtä.Syksyllä 2025 Aleksanterin teatterissa – hanki lippusi, ennen kuin resurssit loppuvat!Hinnat:Peruslippu 58/50 €Alennusryhmät 53/45 €Esitykset:To 6.11.2025 klo 18.30Pe 7.11.2025 klo 18.30La 8.11.2025 klo 14 klo 18Pe 14.11.2025 klo 18.30La 15.11.2025 klo 14 klo 18
FI
37 views

40 views

55 views

56 views
Buy Ticket
Read More

DAD HARMONY (SWE)
Sosiaalisessa mediassa ilmiöksi noussut Dad Harmony lähtee alkutalvesta 2025 kiertueelle, jossa keskitytään joululauluihin päivitetyllä ohjelmistolla unohtamatta myös vanhoja suosikkeja. Tällä kiertueella Dad Harmony haluaa tuoda yleisön takaisin olohuoneeseensa kaikkine siihen liittyvine tunnelmallisuuksineen ja joululauluineen. Kiertueella kuullaan uusia kappaleita, parempaa laulua ja enemmän koreografiaa pienten lasten isille suoraan olohuoneesta. Dad Harmony jatkaa menestyksekästä tietään sosiaalisessa mediassa julkaisemalla a cappella-lauluvideoita ja keräämällä miljoonia katsojia. DAD Harmony nimettiin viime vuonna Ruotsin suurimmaksi artistiksi TikTokissa. Heillä on tällä hetkellä noin 5 miljoonaa seuraajaa. Skellefteåsta kotoisin olevat isät tulivat kuuluisiksi yhdessä yössä, ja sittemmin he ovat vierailleet aamuohjelmissa ympäri maailmaa ja olivat hiljattain vieraana The Kelly Clarkson Show'ssa.
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

p r i s m, ensi-ilta
Ellen Reidin ja Roxie Perkinsin kiitelty kamariooppera p r i s m värjyy traumaattisten muistojen ja toipumisen rajoilla.
Miten särkynyt mieli kurotaan jälleen ehjäksi?Amerikkalaisen nykysäveltäjän Ellen Reidin ja libretisti Roxie Perkinsin kaleidoskooppinen kamariooppera p r i s m käsittelee traumaa, mielen järkkymistä ja toipumisen hajanaista prosessia. Tekijöidensä omista kokemuksista heijastuva teos kertoo nuoren Bibin ja hänen omistautuvan äitinsä elämästä, jossa molemmat yrittävät etsiä keinoja käsitellä menneisyyttä.Vuonna 2019 Pulitzer-palkitun teoksen viiltävä ja toisena hetkenä impressionistisen lyyrinen sävelkieli liikkuu runollisen abstraktion ja sydäntäsärkevän realismin välillä rikkoontuen hetkittäin modernin teknomusiikin raakaan äänivalliin. Lavalla nähdään Bibin ja äidin lisäksi kolme tanssijaa, ja teoksen vaikuttavasta äänimaailmasta vastaavat 14-henkinen kamariorkesteri sekä 12 laulajan vokaaliensemble.Oopperan ohjaaja ja koreografina toimii Petri Kekoni, ja sen johtaa kapellimestari Kaapo Ijas. Bibin roolissa loistaa nouseva koloratuurisopraano Jhanna Takalo ja äidin roolin tulkitsee mezzosopraano Essi Luttinen.
Tuotanto Ooppera SkaalaKesto 1 h 40 min, sis. väliajan.Liput: 52/48/25 €
FI
22 views
Buy Ticket
Read More

p r i s m

18 views
Buy Ticket
Read More

p r i s m
Ellen Reidin ja Roxie Perkinsin kiitelty kamariooppera p r i s m värjyy traumaattisten muistojen ja toipumisen rajoilla.
Miten särkynyt mieli kurotaan jälleen ehjäksi?Amerikkalaisen nykysäveltäjän Ellen Reidin ja libretisti Roxie Perkinsin kaleidoskooppinen kamariooppera p r i s m käsittelee traumaa, mielen järkkymistä ja toipumisen hajanaista prosessia. Tekijöidensä omista kokemuksista heijastuva teos kertoo nuoren Bibin ja hänen omistautuvan äitinsä elämästä, jossa molemmat yrittävät etsiä keinoja käsitellä menneisyyttä.Vuonna 2019 Pulitzer-palkitun teoksen viiltävä ja toisena hetkenä impressionistisen lyyrinen sävelkieli liikkuu runollisen abstraktion ja sydäntäsärkevän realismin välillä rikkoontuen hetkittäin modernin teknomusiikin raakaan äänivalliin. Lavalla nähdään Bibin ja äidin lisäksi kolme tanssijaa, ja teoksen vaikuttavasta äänimaailmasta vastaavat 14-henkinen kamariorkesteri sekä 12 laulajan vokaaliensemble.Oopperan ohjaaja ja koreografina toimii Petri Kekoni, ja sen johtaa kapellimestari Kaapo Ijas. Bibin roolissa loistaa nouseva koloratuurisopraano Jhanna Takalo ja äidin roolin tulkitsee mezzosopraano Essi Luttinen.
Tuotanto Ooppera SkaalaKesto 1 h 40 min, sis. väliajan.Liput: 52/48/25 €
FI
25 views
Buy Ticket
Read More

Titanique-musikaaliparodia
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti Oy Julistekuva: Nils Krogell Tuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen Komediateatteri Esitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa
FI
33 views
Buy Ticket
Read More

Opehuone-komediamusikaali
OPEHUONEkomediamusikaali opettajista, koululaisista ja kahvista!Jos olet joskus miettinyt, mitä opettajainhuoneessa oikeasti tapahtuu, vastaus on täällä. Opehuone -musikaali on Niina Lahtisen käsikirjoittama, Katja Lapin säveltämä sekä Jukka Kurosen ohjaama uusi hulvaton komediamusikaali, jossa koulun henkilökunta tasapainoilee opetusvelvollisuuksien, resurssipulan ja rehtorin kunnianhimoisten ideoiden keskellä. Ja kaikki tämä tietenkin vailla yhtään sisäilmaongelmaa.Kun koulun suurta musikaaliprojektia aletaan toteuttaa, vastassa ovat paitsi digiloikkaan hurahtanut mediaope, kahviin keskittynyt äikänope ja perinteistä kuria vaativa liikunnanopettaja. Haasteensa koulun arkeen tuovat myös opiskelijoiden vanhemmat, joiden kirjo on toisinaan sanoinkuvaamaton. Kun musikaalin päätähti katoaa kesken kaiken Alpeille, on koko show vaarassa.Niina Lahtinen, Ernest Lawson, Krisse Salminen ja Christoffer Strandberg marssittavat lavalle 40 roolia, salamannopeilla hahmovaihdoilla ja tuhdilla huumorilla varustettuina. Kouluarkea nerokkaasti parodioivat musiikkinumerot tekevät Opehuoneesta täydellisen elämyksen kaikille, jotka ovat joskus käyneet koulussa – tai toipuvat vieläkin siitä kokemuksesta.Tämä musikaali on ennenkaikkea ylistys opettajille, jotka tekevät maailman tärkeintä työtä.Syksyllä 2025 Aleksanterin teatterissa – hanki lippusi, ennen kuin resurssit loppuvat!Hinnat:Peruslippu 58/50 €Alennusryhmät 53/45 €Esitykset:To 6.11.2025 klo 18.30Pe 7.11.2025 klo 18.30La 8.11.2025 klo 14 klo 18Pe 14.11.2025 klo 18.30La 15.11.2025 klo 14 klo 18
FI
35 views
Buy Ticket
Read More

Titanique-musikaaliparodia (K-18)
TITANIQUE-MUSIKAALIPARODIAMikään ei voi tulla Jackin ja Rosen väliin - paitsi Celine Dion! Oletko koskaan miettinyt, mitä olisi tapahtunut, jos Celine Dion olisi itse astunut Titanicin kyytiin? No emme mekään, mutta nyt se selviää! Ainakin viulistit saavat väistyä, sillä niiden sijasta kuulemme musikaaliversioita Celine Dionin rakastetuista hiteistä, kuten My Heart Will Go On, All By Myself ja I Drove All Night, niin suomeksi kuin englanniksikin. Tämä esitys on täynnä suuria eleitä, yllättäviä kohtaamisia, liioiteltuja tunteita sekä syvänmeren kimallusta!Palkittu Titanique-musikaaliparodia on paitsi parodia Titanic-elokuvasta myös kunnianosoitus Celine Dionin ikoniselle musiikille. Maailmalla suuren suosion saanut musikaali yhdistää elokuvan tunnetun tarinan ja Dionin suuria tunteita herättävät balladit toisiinsa jäätävän hauskalla ja itseironisella tavalla. Lavalla seilaavat tutut Titanic-elokuvan hahmot aivan uudessa valossa, eivätkä parodisen suurennuslasin alta pakene muutkaan aikamme yllättävät kulttuuri-ilmiöt! Lavalle ankkuroi itsensä seitsemän näyttelijän huikea kaarti: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija Siljander.Hyppää kyytiin ja anna Titanique-musikaaliparodian iskeä tajuntaasi kuin jäävuori laivaan! Tämän valtamerialuksen neitsytmatka koittaa syksyllä 2025!ps. Paikka pelastusveneessä ei sisälly lipun hintaan…Kesto: n. 2 h (sis. väliajan)Ikäsuositus: yli 12 v.Jäiden lähtö:Riihimäen Teatterissa 18.9.2025, esitykset 15.11.2025 asti.Aleksanterin teatterissa 25.9.2025, esitykset 13.12.2025 asti.sekä Tampereen Komediateatterissa keväällä 2026Lavalla: Jon-Jon Geitel, Hanna Kaila, Lauri Ketonen, Sanni Lehto, Juha-Pekka Mikkola, Ushma Olava ja Maija SiljanderKäsikirjoitus: Marla Mindelle, Constantine Rousouli, Tye BlueMusiikin ohjaus, orkestroinnit ja sovitukset: Nicholas James Connell Ohjaus: Olka HorilaTekstin käännös: Katja PeacockLaulujen käännös: Hanna KailaMusiikkituotanto: Joona KukkolaKapellimestari: Maritta MannerKoreografia: Osku HeiskanenLavastus- ja videosuunnittelu: Janne TeivainenPukusuunnittelu: Jarkko ValteeTarpeistosuunnittelu: Karita Fallström-AutioMaskien ja kampausten suunnittelu: Niko SahlmanValosuunnittelu: Tuittu TeivainenÄänisuunnittelu: Fabian MäkiläTuotantoassistentti: Janita JuvonenPukuompelu: Minna KiiskinenLavasterakennus: Petri Mäkelä / Lavasteverstas Graniitti Oy Julistekuva: Nils Krogell Tuotanto: Aleksanterin teatteri, Riihimäen Teatteri ja Tampereen Komediateatteri Esitetään yhteistyössä Music Theatre Internationalin kanssa
FI
32 views

47 views

27 views
Buy Ticket
Read More

Luolamies
Onhan se nyt vaan aivan uskomatonta ja hienoa, että Luolamiehen tarina jatkaa juoksuaan kuin vanha kunnon suomenhevonen. Ja silti tarina on aina hieman erilainen, omin, päivän maustein. Suosalon stand up –komiikka on ilmiömäistä ja riemastuttavaa.Esitys on naurattanut ja itkettänyt yleisöä jo seitsemäntoista vuoden ajan. Se herättää oivalluksia tyypillisistä parisuhteista, ja on hellyttävä tutkimusmatka miehen ja naisen sielunmaisemaan.Sopii katsottavaksi yksin ja yhdessä, parisuhteellisena ja -suhteetta, ja vaikka pariin kertaan.Hyvää mieltä ja ajatuksia meitä kaikkia koskettavasta aiheesta!Alkuperäisversion ensi-ilta San Franciscossa vuonna 1991Suomennos ja ohjaus: Ville VirtanenPääosassa Martti SuosaloProduced by Aleksanterin teatteri and THEATER MOGUL
FI
77 views
Buy Ticket
Read More

GRAND PIANO - Cinematic Legends
GRAND PIANO. CINEMATIC LEGENDS. MUSIC BY HANS ZIMMER · RAMIN DJAWADI · JOHN WILLIAMS · ENNIO MORRICONECINEMATIC LEGENDS on pianomusiikkikonsertti, jossa kuullaan elokuvamusiikin ikonisimpia sävelmiä.Konserttiohjelma:- Hans Zimmer – musiikkia elokuvista «Inception», «Interstellar», «Pirates of the Caribbean»- Ramin Djawadi – teemoja sarjasta «Game of Thrones»- John Williams – legendaarisia melodioita elokuvista «Harry Potter», «Star Wars»- Ennio Morricone – «The Mission»- ja muita elokuvamusiikin mestariteoksiaMusiikki esitetään pianolle sovitettuina versioina, mikä tuo tuttuihin sävelmiin uudenlaista syvyyttä ja ilmaisuvoimaa.Konsertti järjestetään vaikuttavassa Helsingin tuomiokirkossa, jonka upea akustiikka ja juhlava tunnelma tekevät elämyksestä ainutlaatuisen.Kesto:- Kaksi osaa, 30–40 minuuttia kutakin- Väliaika – 20 minuuttiaKonsertissa esiintyy GLOBAL SYMPHONY -orkesterin solisti Alisa Sapega.CINEMATIC LEGENDS tarjoaa mahdollisuuden kuulla rakastetuimpia elokuvasävelmiä uudessa, koskettavassa pianotulkinnassa.
FI
29 views
Buy Ticket
Read More