4715 result(s) found for ""
Tampere City Festival 2025
Nelinkertainen Grammy-voittaja Timbaland, Hurts, Rudimental ja Dash Berlin tähdittämään Tampere City Festivalia elokuussa – mukana lähes 50 esiintyjää
Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen alueelle rantautuu elokuussa uusi kansainvälinen jättifestivaali, jonka ulkomaisiksi päätähdiksi ovat saapumassa maailman tunnetuimpiin räpartisteihin lukeutuva yhdysvaltalainen Timbaland, brittiläiset elektroduo Hurts ja drum and bass -suosikki Rudimental sekä hollantilainen EDM-kaksikko Dash Berlin. Lisäksi Tampere City Festivaalin lavoille nousee suuri joukko kotimaisia huippuartisteja sekä muita ulkomaisia tähtiä, yhteensä kaiken kaikkiaan lähes 50.
Ensimmäistä kertaa nyt Suomessa nähtävä Timbaland tunnetaan lukuisista hiteistään ja yhteistöistään monien supertähtien, kuten Justin Timberlaken, Jay-Z:n, Snoop Doggin, Beyoncén, Madonnan ja Missy Elliottin kanssa. Hän onkin kerännyt menestystä paitsi artistina myös musiikkituottajana.
Tampere City Festivaali pidetään 8.–9. elokuuta, ja sen päälavojen artisteihin lukeutuvat Timbalandin, Hurtsin, Rudimentalin ja Dash Berlinin lisäksi Aqua (DK), Tinie Tempah (UK), DJ Bobo (SZ), Madcon (NO), Example (UK), The Veronicas (AU) ja Alexandra Stan (RO) sekä JVG, ABREU ja SANNI.
Festivaalilla on neljä lavaa, joista Dance Stagen valtaavat Mohombi (SE), 2 Unlimited (DK), Safri Duo (DK), Las Ketchup (ES), Akcent (RO), Alice DJ (NL), Princessa (ES), DJ Aligator (DK), Dr. Bombay (SE), Günther (SE), Lasgo (BE), Me & My (DK), Pandora (SE), Sak Noel (ES), Solid Base (SE) ja DJ Oku Luukkainen.
Kotimaisia comebackeja ja nostalgiaa tarjoavat omalla #THROWBACKBOX-lavallaan Indica, Kemopetrol, Kymppilinja, Mighty44, Movetron, Uniklubi, Skandaali, Waldo’s People, Pikku G, Technicolour ja Aikakone.
Lisää artistijulkaisuja on luvassa vielä lähempänä tapahtumaa.
Tampere City Festivaali on Helsingissä viime kesänä menestyksekkäästi järjestetyn Helsinki City Festivaalin sisartapahtuma. Luvassa on hyväksi todetun konseptin mukaisesti menestysartisteja 1990-luvulta nykypäivään monine elämyksien ja palveluineen.
Festivaali panostaa ainutlaatuisen musiikkikokemuksen lisäksi monipuoliseen alueohjelmistoon. Luvassa on lisäksi laaja-alaista ruoka- ja juomatarjontaa, eli kokonaisuudessaan kansainvälisen tason festivaalielämyksiä.
Tampere City Festivaalin järjestää maamme suurin yksityinen ja täysin kotimaisessa omistuksessa oleva festivaalijärjestäjä, Loud'n Live Promotions Oy, jonka muita kesätapahtumia ovat muun muassa Helsinki City Festival, Seinäjoen Vauhtiajot, Tapiola Festival ja Saaristo Festival.
TAMPERE CITY FESTIVAL INSTAGRAM ✨ TAMPERE CITY FESTIVAL FACEBOOK
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
50 Cent
Rap-maailman legendaarisiin artisteihin lukeutuva 50 Cent valtaa Tallinnan Laululavan elokuussa!50 Cent on tullut tunnetuksi paitsi rap-artistina myös näyttelijänä ja menestyneenä liikemiehenä. Hän syntyi New Yorkissa 1975 ja nousi musiikkimaailman tietouteen vuonna 2002 Eminemin huomattuaan hänen Guess Who's Back? –mixtapensa. Suomessa 50 Cent on nähty useita kertoja, mutta nyt hän nousee todelliselle jättiareenalle, eli kymmeniä tuhansia katsojia vetävälle Laululavalle. Samaisella paikalla nähdään kesällä myös muiden muassa Imagine Dragons ja Justin Timberlake.Laululavalla tullaan kuulemaan kaikki tähden suurimmat hitit ja keikkatunnelma tulee olemaan katossa, sillä mies ei ole vieraillut Virossa 2000-luvun alun jälkeen ja suomalaisille faneille Tallinnan Laululavalle saapuminen on helppoa hyvien laivayhteyksien ansiosta. Konsertin lämppäreistä tiedotetaan myöhemmin erikseen.Portit auki: 18:00-00:00Ikäraja: 3 vuotta, suositusikäraja 6+ vuotta
LIPPUTYYPPIEN SISÄLLÖT:
Konserttilippu:• Kertaluontoinen sisäänpääsy konserttialueelle.Fan Zone:• Pääsy varatulle alueelle, josta on hyvä näkyvyys päälavallePriority:• Erillinen nopea sisäänkäynti konserttialueelle• Oma erillinen alue, josta hyvä näkyvyys päälavalla• Alueella oma baari ja WC• Rajoittamaton kulku konserttialueelle tapahtuman ajanVIP:• Erillinen nopea sisäänkäynti konserttialueelle• Pääsy säänkestävälle VIP-katsomoon, josta näkyy päälava• Pysäköintipaikka Tiigi-parkkialueella• Erillinen baari• Ilmainen WC päärakennuksessa• Pääsy Fan Zone -alueelleTÄRKEÄÄ TIETOA JA SÄÄNNÖT:• Festivaalialue on avoinna perjantaina 8. elokuuta klo 18:00–00:00• Alaikäraja sisäänpääsyyn on 3 vuotta. Suositusikäraja on 6+. Kuulosuojaimia suositellaan alle 10-vuotiaille.• Jokaisella osallistujalla tulee olla voimassa oleva lippu tai ranneke.• Alkoholin myynti alle 18-vuotiaille on kielletty. Ota henkilöllisyystodistus mukaan välttääksesi hankaluuksia.• Selvästi päihtyneitä henkilöitä ei päästetä tapahtumaan.• Tapahtumassa hyväksytään sekä käteinen että korttimaksut.• Järjestäjällä on oikeus tehdä ohjelmaan muutoksia tarvittaessa.KIELLETYT ESINEET JA SISÄÄNPÄÄSYRAJOITUKSET:Alueelle ei saa tuoda:• Omat ruuat tai juomat, mukaan lukien tyhjät lasi- tai muovipullot• Lemmikkieläimiä tai lintuja• Lääkkeitä tai huumausaineita• Ampuma-aseita, veitsiä tai muita aseita• Reppuja, käsimatkatavaroita tai urheilulaukkuja• Sateenvarjoja• Taitto-, retki- tai muita tuoleja• Moottoroituja skoottereita, polkupyöriä tai tavallisia skoottereita• Ammattimaisia valokuvaus-, video- tai äänityslaitteita ilman ennakkoon saatua akkreditointia järjestäjältä.
Esteettömyys:Pyörätuoliliput myydään vain Piletilevi.ee kautta.
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Olavi Uusivirta
Alaikäisille on tapahtumissa oma sisäänkäynti ja katsomoalue (muu osa
katsomoa on anniskelualuetta ja K-18). Suositusikäraja ilman huoltajaa
on 12 vuotta, koska tilaisuudessa on seisomakatsomo.
Portit avautuvat klo 19:00Lämppäriesiintyjä alkaen klo 20:00Pääesiintyjä klo 21:30
A-oikeudet
Esteettömyys:
Piha-alue on esteetön. Sisällä inva-wc, johon pääsee rampilla.Avustaja pääsee ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.Ei induktiosilmukkaa.Pyörätuolia käyttävän asiakkaan on hyvä olla etukäteen yhteydessä: info@pyhtaankulttuuritalo.fi
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Katariina ja Munkkiniemen kreivi
"KATARIINA & MUNKKINIEMEN KREIVI" on lumoava tarina rakkaudesta ja vallasta. 1860-luvun Helsinkiin sijoittuvassa melodraamassa Katariinan ja Krevi Meuritzin yhteinen onni yritetään estää viekkaalla juonittelulla, sillä epäsäätyiset rakkaudet eivät ole ajalle soveliaita. Pääosissa nähdään Eeva Eloranta, Konsta Hietanen sekä Eleonoora Kauhanen.Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyKuvaajan nimi: Juha Jahkola
FI
22 views
Buy Ticket
Read More
Syksy ja rohkeuden ABC
Kesäloma on ohi ja Syksy on aloittanut ensimmäisen luokan Korpilaakson koulussa. Syksyn mielikuvitusystävä, maailman paras Kaarlo-leijona epäilee, onkohan koulussa tylsää. Pian asia todetaan vääräksi ja 1A:n kouluarki täyttyy vauhdista. Liikuntatunnilla hypitään narua, musiikkitunnilla soitetaan nokkahuilua, koulun discossa esitellään parhaimmat tanssiliikkeet ja onpa opettaja luvannut viedä lapset luokkaretkelle sirkukseen!Kouluarjen keskellä Syksy ja Kaarlo-leijona pohtivat tärkeitä kysymyksiä. Miksi joku haluaa kiusata toista, miten asiaan puututaan? Ehkä tulevaisuuden haaveammatti ei olekaan pop-tähti tai prinsessa, vaan kaikkia lapsia ja aikuisia auttava supersankari!Syksy ja Rohkeuden ABC kertoo rakkaudesta ja ystävyydestä, mielikuvituksen voimasta ja leikin riemusta. Siitä, miten saada oma ääni kuulumaan, miten uskaltaa puolustaa heikommassa asemassa olevia? Mistä löytää rohkeutta, miten saada toiset näkemään vääryys? Näytelmä sopii täydellisesti koko perheelle, mutta erityisesti lapselle, joka on uuden äärellä. Tarina on värikäs ja hauska tykitys hahmoja, kommelluksia, uutta livemusiikkia, upeita tansseja sekä näyttävää akrobatiaa ja sirkusta.Kesto n. 2h sis väliajanOhjaus ja käsikirjoitus: Matias HusgafvelKoreografia: Eryka SaksaPäärooleissa Onni Hänninen ja Mikko Semi
Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Ilmasta rahaa
Ilmasta rahaaIlmasta rahaa (Cash on delivery) on Michael Cooneyn hulvaton farssi, josta ei puutu väärinymmärryksiä ja valkoisia valheita.Mikko Laine (Eppu Salminen) on jäänyt työttömäksi ja koska palkkaa ei enää tule, niin rahaa tarvitsee saada hinnalla millä hyvänsä. Mikon hämmästykseksi sosiaaliviranomaisilta on tarjolla kaiken maailman avustuksia ja niitä tuntuu saavan varsin helposti. Keksityille henkilöille maksetaan tolkuttomia tukia ja rahat päätyvät Mikon taskuihin.Kaikki tuntuu menevän mallikkaasti, kunnes yhtenä päivänä Kelan tarkastaja Jantunen (Heidi Kiviharju) saapuu yllättäen tarkastuskäynnille. Tukalasta tilanteesta irti pyristelevä Mikko vetää keittämäänsä soppaan mukaan ystävänsä Otto Pellin (Janne Kataja). Ja ennen kuin tämä riemukas karuselli pysähtyy, on soppaa hämmentämässä nähty myös hautausurakoitsija, seksuaaliterapeutti ja monta muuta hervottoman hauskaa hahmoa.Päärooleissa hauskuuttavat Janne Kataja ja Eppu Salminen.Muissakin rooleissa näemme maamme eturivin koomikoita: Tom Lindholm, Petra Karjalainen, Jere Riihinen, Heidi Kiviharju, Aku Sajakorpi, Tuire Salenius, Maija Siljander sekä Idalilja Raipia.Ohjaus on Panu Raipian.Esityksen kesto on noin 2 h 10 min sis. väliajan.Hinnat:Peruslippu 44 €Eläkeläinen 42 €Opiskelija/lapsi 36 €Työtön 39 €Ryhmä min. 20 lippua 41 €Ryhmä min. 50 lippua 40 €Ryhmä min. 100 lippua 39 €Ryhmä min. 150 lippua 38 €Ryhmä min. 300 lippua 37 €Show & Dinner min. 20 lippua 75 €Show & Dinner min. 50 lippua 72 €Show & Paella min. 20 lippua 56 €Show & Paella min. 50 lippua 55 €SHOW & DINNERTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille.Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.SHOW & PAELLATeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia komediagrillin herkullisen kanapaellan ennen tai jälkeen esityksen. Ruokailuun varataan aikaa n. 1,5 h. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Paella-paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Ruokajuomiksi voi tilata esim. 2 kaatoa viiniä per henkilö. Ruokajuomat laskutetaan jälkikäteen käytön mukaan. Erityisruokavaliot voi ilmoittaa meille vahvistuksen yhteydessä ja myös kasvisvaihtoehto on saatavilla pyydettäessä.Jos haluatte tarjoilut (ei alkoholijuomat) samalle laskulle lippujen kanssa, niin tarjoilutilauksen voi tehdä varauksen vahvistusvaiheessa Lipputoimistomme kautta.VÄLIAIKATARJOILUTVäliaikatarjoilut tai muut tarjoilut esityksen yhteyteen voi tilata lippuvahvistuksen yhteydessä Lipputoimistostamme.Tai ne voi tilata viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai suoraan verkkokaupasta www.juhlatalonpalvelut.fiYLEISINFO KATETUSSA ULKOILMAKATSOMOSSAHUOM! Katsomolohkot A, B, G JA H ovat anniskelualuetta eli K18!Tarkoittaa, että ko. katsomoihin saa ottaa mukaan Ravintolastamme ostetun minkä tahansa juoman. Muihin katsomon osiin saa ottaa mukaan alkoholittomat juomat.
FI
13 views

12 views
Buy Ticket
Read More
Sitä saa mitä tilaa
Rauman kesäteatterissa musiikkinäytelmä Yölinnun hiteillä!Sitä saa mitä tilaa on kirjailija JP Koskisen ja Rauman teatterin taiteellisen johtajan Otto Kanervan käsikirjoittama uusi musiikkinäytelmä, jonka päähenkilö on Elmeri Aaro Pessi. Rock’n’ rollin kuninkaan innoittaman nimensä mukaisesti Elmeriä voisi luonnehtia ”ihan tavalliseksi Elvikseksi”. Päivisin Elmeri pukeutuu verkkokaupan varastomiehen haalareihin, mutta iltasin ”Elpee” säkenöi Rytmipojat-bändinsä solistina.Musiikkinäytelmän ohjaa Otto Kanerva. Musiikin sovituksesta vastaa Esa Nieminen, jonka työnjäljestä on Raumalla viime aikoina päästy nauttimaan suurmenestykseen nousseen Paula! -musikaalin myötä. Yölinnun musiikin kuljettaman näytelmän kapellimestarina toimii Aleksi Laukkonen, joka on muuan muassa valittu vuonna 2022 Vuoden Harmonikkataiteilijaksi. Rauman kesäteatterin tapaan esityksissä nähdään jälleen huippumuusikoista koostuva livebändi.ROOLEISSA: Patrik Hvitsjö, Heta Halonen, Jani Koskinen, Leena Rousti ja Tatu SiivonenSitä saa mitä tilaa -musiikkinäytelmä Rauman kesäteatterissa 12.6. – 9.8.2025.Rauman kesäteatteri sijaitsee Fåfängassa merenrannan tuntumassa, osoitteessa Suvitie 3, 26100 Rauma.Katsomo on katettu.

Liisa Ihmemaassa
Liisa IhmemaassaYksi askel kaninkoloon - ja mikään ei ole enää ennallaan. Vartiovuoren kesäteatterin Liisa Ihmemaassa on visuaalinen, yllätyksellinen ja leikillinen koko perheen musiikkinäytelmä, jossa Liisa lähtee elämänsä seikkailulle. Matkallaan hän tapaa mitä mielikuvituksellisimpia hahmoja ja otuksia, ja tutustuu siinä samalla itseensä.Liisa Ihmemaassa tarinan ainutlaatuinen tyyli ja kieli on tehnyt siitä klassikon. Esitystä on nähty ympäri maailmaa useassa eri teatterissa ja myös elokuvina. Vartiovuorella se nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Kimmo Virtasen sovitus vie katsojan eriskummalisen riemukkaalle matkalle, jossa kaikki on mahdollista.Taiteellinen työryhmäDramatisointi ja ohjaus: Kimmo VirtanenLavastus- ja pukusuunnittelu: Marjo HaapasaloNuket ja tarpeisto: Pia KaleniusKoreografia: Venla ViisanenSävellys: Kari MäkirantaÄänisuunnittelu: Mikko M. KoskinenMaskeeraus-kampaukset: Alisa OksanenRooleissaAnna-Sofia Tuominen, Marc Gassot, Helmi-Leena Nummela, Joonatan Perälä, Miia Wakonen, Jarkko Kallionpää, Vilja Aavikko, Olivia Dellinger, Helmi Henell, Aaron Kalliola, Urho Kallionpää, Kauko Luttinen, Ilona Petäjä, Eedi Roisko ja Enia Roisko#turunkesäteatteri #vartsikka #liisavartsikallaEsitykset: 10.6.-16.8.2025Ensi-ilta: 12.6.2025Linkit: www.turunkesateatteri.fihttps://www.facebook.com/TurunKesateatteri/
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Kotiteollisuus
Raskaamman suomirockin kovimpaan kärkeen kuuluva Kotiteollisuus esiintyy ensimmäistä kertaa Tampereen seudulla Laukon puistossa. Pitemmän kaavan kesäkeikka antaa odottaa mahtavaa meininkiä komeissa puitteissa. Kotiteollisuuden keulakuva Jouni Hynynen toimii paitsi yhtyeen laulajana, kitaristina ja sanoittajana myös säveltäjänä ja sovittajana. Ikonisen yhtyeen uusin albumi ”Susirajalla” julkaistiin syksyllä 2024. Tunnetuimmista kappaleista mainittakoon ”Minä olen”, ”Tuonelan koivut” ja ”Helvetistä itään”.
Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi ainutlaatuisissa puitteissa.
Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle.
Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit
herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta
historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät
ennakkolipun hintaan.
Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km
Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle
2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme.
Laukon kartano FacebookLaukon kartano InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Rannekkeita vaihdetaan klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.
Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12.
Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Alle 18-vuotiaat ainoastaan huoltajan seurassa. Alle 6-vuotiaat ilmaiseksi.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja
esteetömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä.
Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä.
Lisätietoa tapahtumaan saapuville:
Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta.
Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin.
Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää.
Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla.
Lapset: alle 18-vuotiaat voivat osallistua huoltajan seurassa. Ethän tuo pieniä lapsia puistoterasseille tai lavan eteen seisomakatsomoon.
(Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Jope - Matkiva kulkuri
FI
7 views
Buy Ticket
Read More
Lahjakortti 2025
Lahjakortti käy maksuvälineenä Teatterikesän pääohjelmiston ja TelttaLabin esitysten lippuihin Teatterikesän lipunmyynnissä ja Lippu.fi myyntipisteissä (ei R-kioskilla ja verkkokaupassa).Lahjakortteja voi ostaa seuraaville summille:Lahjakortti 10 €, lahjakortin hinta Lippu.fi kautta palvelumaksuineen 11,50 €Lahjakortti 20 €, lahjakortin hinta Lippu.fi kautta palvelumaksuineen 22,50 €Lahjakortti 50 €, lahjakortin hinta Lippu.fi kautta palvelumaksuineen 54,50 €Lahjakortti 100 €, lahjakortin hinta Lippu.fi kautta palvelumaksuineen 104,50 €Tampereen Teatterikesä on yksi Euroopan merkittävimmistä teatterifestivaaleista, jossa nähdään kotimaisen teatterin kiinnostavimmat ja ajankohtaisimmat esitykset sekä kansainvälisiä huippuvierailuja. Korkealaatuinen ohjelmisto sisältää mm. uutta draamaa, persoonallisia klassikkotulkintoja, nykytanssia ja -sirkusta.Pääohjelmiston ja musiikkipitoisen TelttaLabin esitykset julkistetaan vuosittain toukokuun alussa. Festivaali järjestetään aina elokuussa.Lisätietoja festivaalista: https://www.teatterikesa.fi/
FI
59 views
Buy Ticket
Read More
Katariina ja Munkkiniemen kreivi
"KATARIINA & MUNKKINIEMEN KREIVI" on lumoava tarina rakkaudesta ja vallasta. 1860-luvun Helsinkiin sijoittuvassa melodraamassa Katariinan ja Krevi Meuritzin yhteinen onni yritetään estää viekkaalla juonittelulla, sillä epäsäätyiset rakkaudet eivät ole ajalle soveliaita. Pääosissa nähdään Eeva Eloranta, Konsta Hietanen sekä Eleonoora Kauhanen.Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyKuvaajan nimi: Juha Jahkola
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
KARAVAANARI - kaikkien kaveri
Käsikirjoitus Heikki Syrjä & Riku SuokasOhjaaja Joonas SuominenLavalla mm. Esa Nummela, Hannamaija Nikander, Petteri Kallonen, Markku Mäkilä, Janne Lumme, Aira Sundberg, Johanna Laakso, Janne Niinivirta,Anu Hellsten, Fanni BlomqvistKaravaanari – kaikkien kaveri on komedia ennakkoluuloista, ikiaikaisesta hyvän ja pahan taistelusta sekä yhteisön silmittömästä voimasta.Päähenkilö on omasta mielestään menestynyt näyttelijä Mikko Aarnela. Hän palaa kesäteatterin ensi-iltajuhlista ja todistaa kotimatkallaan murhan.Hän tajuaa olevansa rikoksen silminnäkijänä hengenvaarassa ja joutuu pakenemaan. Mikko varastaa paniikissa matkailuauton ja joutuu keskelleelämänsä suurinta seikkailua. Hänen on pystyttävä sulautumaan monien karsastamaan, omalaatuiseen ja mystiseen heimoon: karavaanareihin.Karavaanari – kaikkien kaveri asettaa vastakkain stereotyyppiset mielikuvat eurooppalaishakuisesta trendi-Suomesta sekä siitä Suomesta, joka pystyy tyydyttämään päivittäiset tarpeensa yhdestä automarketista. Molemmat Suomet vieroksuvat toisiaan ja nauravat toisilleen halveksuvasti olematta syvimmiltään kuitenkaan kovinkaan kaukana toisistaan. Riku Suokas ja Heikki Syrjä ovat tulleet tunnetuiksi useiden menestysproduktioiden kuten Vuonna 85 -musikaalin sekä Koskinen ja Lahti 2001 -sarjojen käsikirjoittajina.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
Kolmen Kimppa
Rikalanmäen TeatterivinttiKolmen kimppaKäsikirjoitus Clément MichelSuomennos Reita LounatvuoriOhjaaja Saija-Reetta KotirintaLavalla Jerry Alajoki, Emilia Kilpiö ja Henrik Alm"Mä vaan en kestä tota enää!” Paulin rakkaus naisystäväänsä Sofiaa kohtaan ei enää kanna, ei sitten millään. Sofia on kyllä kaikin puolin hyvä nainen, mutta jotenkin homma ei vaan toimi. Niinpä Paul päättääkin,
että on aika erota. Mutta miten asian kertoisi Sofialle?Kylmien tosiasioiden kertominen on niin vaikeaa, että avoimuuden sijaan Paul panostaa luovuuteen. Hän kutsuu parhaan ystävänsä Martinin asumaan pariskunnan yhteiseen kotiin. Martinia ja kimppakämppäelämää ei kukaan
voi kestää viikkoa enempää, Sofiakin aivan varmasti nostaa kytkintä. Tai niin Paul toivoo..Kolmen kimppa on tarina kaikille niille, jotka ovat ihastuneet, rakastuneet, eronneet tai ajautuneet auttamaan kaveria parisuhdehädässä.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Syksy ja rohkeuden ABC
Kesäloma on ohi ja Syksy on aloittanut ensimmäisen luokan Korpilaakson koulussa. Syksyn mielikuvitusystävä, maailman paras Kaarlo-leijona epäilee, onkohan koulussa tylsää. Pian asia todetaan vääräksi ja 1A:n kouluarki täyttyy vauhdista. Liikuntatunnilla hypitään narua, musiikkitunnilla soitetaan nokkahuilua, koulun discossa esitellään parhaimmat tanssiliikkeet ja onpa opettaja luvannut viedä lapset luokkaretkelle sirkukseen!Kouluarjen keskellä Syksy ja Kaarlo-leijona pohtivat tärkeitä kysymyksiä. Miksi joku haluaa kiusata toista, miten asiaan puututaan? Ehkä tulevaisuuden haaveammatti ei olekaan pop-tähti tai prinsessa, vaan kaikkia lapsia ja aikuisia auttava supersankari!Syksy ja Rohkeuden ABC kertoo rakkaudesta ja ystävyydestä, mielikuvituksen voimasta ja leikin riemusta. Siitä, miten saada oma ääni kuulumaan, miten uskaltaa puolustaa heikommassa asemassa olevia? Mistä löytää rohkeutta, miten saada toiset näkemään vääryys? Näytelmä sopii täydellisesti koko perheelle, mutta erityisesti lapselle, joka on uuden äärellä. Tarina on värikäs ja hauska tykitys hahmoja, kommelluksia, uutta livemusiikkia, upeita tansseja sekä näyttävää akrobatiaa ja sirkusta.Kesto n. 2h sis väliajanOhjaus ja käsikirjoitus: Matias HusgafvelKoreografia: Eryka SaksaPäärooleissa Onni Hänninen ja Mikko Semi
Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Irwin – Vain Elämää
Miia Nuutila, Antti Paavilainen ja Mika Räinä tähdittävät Irwin Goodmanin elämästä kertovaa kesäteatteriesitystä Turun Ruissalon Kansanpuistossa. Kesäkuun 9 päivänä ensi-iltansa saava Vain elämää -niminen musikaali kunnioittaa Irwinin uraa ja yksityiselämää seuraten niitä ensimmäisten biisien synnystä Irwinin kuolemaan saakka.Kansanpuistossa nähtävä hyväntuulinen näytelmä on tarina Irwinistä, mutta se on myös musiikkia, tanssia, huumoria eli kaikkea sitä mitä suomalainen kesäteatteri parhaimmillaan on.Irwinin roolissa nähdään näytelmän myös käsikirjoittanut Mika Räinä ja Vexi Salmena Antti Paavilainen. Miia Nuutila seikkailee Irwinin äidin ja vaimon rooleissa. Heidän lisäkseen mukana ovat lukuisissa eri rooleissaan Tanssii tähtien kanssa -kisasta tuttu tanssija Kia Lehmuskoski sekä muusikkona paremmin tunnettu Tuomo Sorri.– Vain elämää on hauska, koskettava ja peittelemätön kuvaus nuoren kapinallisen kasvusta filosofoivaksi Suomen kansan tunteiden tulkiksi. Musikaalissa kuullaan Irwinin rakastetuimpia kappaleita, kuten Ei tippa tapa, Vain elämää, Ryysyranta, St. Pauli ja Reeperbahn, Rentun ruusu, Viimeinen laulu ja lukuisia muita ikisuosikkeja, kertoo Mika Räinä.
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Katariina ja Munkkiniemen kreivi
"KATARIINA & MUNKKINIEMEN KREIVI" on lumoava tarina rakkaudesta ja vallasta. 1860-luvun Helsinkiin sijoittuvassa melodraamassa Katariinan ja Krevi Meuritzin yhteinen onni yritetään estää viekkaalla juonittelulla, sillä epäsäätyiset rakkaudet eivät ole ajalle soveliaita. Pääosissa nähdään Eeva Eloranta, Konsta Hietanen sekä Eleonoora Kauhanen.Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyKuvaajan nimi: Juha Jahkola
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Liisa Ihmemaassa
Liisa IhmemaassaYksi askel kaninkoloon - ja mikään ei ole enää ennallaan. Vartiovuoren kesäteatterin Liisa Ihmemaassa on visuaalinen, yllätyksellinen ja leikillinen koko perheen musiikkinäytelmä, jossa Liisa lähtee elämänsä seikkailulle. Matkallaan hän tapaa mitä mielikuvituksellisimpia hahmoja ja otuksia, ja tutustuu siinä samalla itseensä.Liisa Ihmemaassa tarinan ainutlaatuinen tyyli ja kieli on tehnyt siitä klassikon. Esitystä on nähty ympäri maailmaa useassa eri teatterissa ja myös elokuvina. Vartiovuorella se nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Kimmo Virtasen sovitus vie katsojan eriskummalisen riemukkaalle matkalle, jossa kaikki on mahdollista.Taiteellinen työryhmäDramatisointi ja ohjaus: Kimmo VirtanenLavastus- ja pukusuunnittelu: Marjo HaapasaloNuket ja tarpeisto: Pia KaleniusKoreografia: Venla ViisanenSävellys: Kari MäkirantaÄänisuunnittelu: Mikko M. KoskinenMaskeeraus-kampaukset: Alisa OksanenRooleissaAnna-Sofia Tuominen, Marc Gassot, Helmi-Leena Nummela, Joonatan Perälä, Miia Wakonen, Jarkko Kallionpää, Vilja Aavikko, Olivia Dellinger, Helmi Henell, Aaron Kalliola, Urho Kallionpää, Kauko Luttinen, Ilona Petäjä, Eedi Roisko ja Enia Roisko#turunkesäteatteri #vartsikka #liisavartsikallaEsitykset: 10.6.-16.8.2025Ensi-ilta: 12.6.2025Linkit: www.turunkesateatteri.fihttps://www.facebook.com/TurunKesateatteri/
FI
9 views
Buy Ticket
Read More
Irwin – Vain Elämää
Miia Nuutila, Antti Paavilainen ja Mika Räinä tähdittävät Irwin Goodmanin elämästä kertovaa kesäteatteriesitystä Turun Ruissalon Kansanpuistossa. Kesäkuun 9 päivänä ensi-iltansa saava Vain elämää -niminen musikaali kunnioittaa Irwinin uraa ja yksityiselämää seuraten niitä ensimmäisten biisien synnystä Irwinin kuolemaan saakka.Kansanpuistossa nähtävä hyväntuulinen näytelmä on tarina Irwinistä, mutta se on myös musiikkia, tanssia, huumoria eli kaikkea sitä mitä suomalainen kesäteatteri parhaimmillaan on.Irwinin roolissa nähdään näytelmän myös käsikirjoittanut Mika Räinä ja Vexi Salmena Antti Paavilainen. Miia Nuutila seikkailee Irwinin äidin ja vaimon rooleissa. Heidän lisäkseen mukana ovat lukuisissa eri rooleissaan Tanssii tähtien kanssa -kisasta tuttu tanssija Kia Lehmuskoski sekä muusikkona paremmin tunnettu Tuomo Sorri.– Vain elämää on hauska, koskettava ja peittelemätön kuvaus nuoren kapinallisen kasvusta filosofoivaksi Suomen kansan tunteiden tulkiksi. Musikaalissa kuullaan Irwinin rakastetuimpia kappaleita, kuten Ei tippa tapa, Vain elämää, Ryysyranta, St. Pauli ja Reeperbahn, Rentun ruusu, Viimeinen laulu ja lukuisia muita ikisuosikkeja, kertoo Mika Räinä.
FI
6 views
Buy Ticket
Read More
Katariina ja Munkkiniemen kreivi
"KATARIINA & MUNKKINIEMEN KREIVI" on lumoava tarina rakkaudesta ja vallasta. 1860-luvun Helsinkiin sijoittuvassa melodraamassa Katariinan ja Krevi Meuritzin yhteinen onni yritetään estää viekkaalla juonittelulla, sillä epäsäätyiset rakkaudet eivät ole ajalle soveliaita. Pääosissa nähdään Eeva Eloranta, Konsta Hietanen sekä Eleonoora Kauhanen.Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyKuvaajan nimi: Juha Jahkola
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Irwin – Vain Elämää
Miia Nuutila, Antti Paavilainen ja Mika Räinä tähdittävät Irwin Goodmanin elämästä kertovaa kesäteatteriesitystä Turun Ruissalon Kansanpuistossa. Kesäkuun 9 päivänä ensi-iltansa saava Vain elämää -niminen musikaali kunnioittaa Irwinin uraa ja yksityiselämää seuraten niitä ensimmäisten biisien synnystä Irwinin kuolemaan saakka.Kansanpuistossa nähtävä hyväntuulinen näytelmä on tarina Irwinistä, mutta se on myös musiikkia, tanssia, huumoria eli kaikkea sitä mitä suomalainen kesäteatteri parhaimmillaan on.Irwinin roolissa nähdään näytelmän myös käsikirjoittanut Mika Räinä ja Vexi Salmena Antti Paavilainen. Miia Nuutila seikkailee Irwinin äidin ja vaimon rooleissa. Heidän lisäkseen mukana ovat lukuisissa eri rooleissaan Tanssii tähtien kanssa -kisasta tuttu tanssija Kia Lehmuskoski sekä muusikkona paremmin tunnettu Tuomo Sorri.– Vain elämää on hauska, koskettava ja peittelemätön kuvaus nuoren kapinallisen kasvusta filosofoivaksi Suomen kansan tunteiden tulkiksi. Musikaalissa kuullaan Irwinin rakastetuimpia kappaleita, kuten Ei tippa tapa, Vain elämää, Ryysyranta, St. Pauli ja Reeperbahn, Rentun ruusu, Viimeinen laulu ja lukuisia muita ikisuosikkeja, kertoo Mika Räinä.
FI
8 views
Buy Ticket
Read More
Soundbay Festival 2025
Soundbay Festival 2025 Blind Bird liput nyt myynnissä!Liput vaihdetaan rannekkeisiin.
EsteettömyysTapahtuma-alueelle on esteetön pääsy. Paikalle ei voi kuitenkaan saapua autolla.
Suosittelemme jättämään pyörät ja muut kevyen liikenteen kulkuvälineet
keskustaan. Parhaiten alueelle pääsee kävelemällä. Tapahtuma-alue on
todella lähellä Oulun keskustaa, eli hyvin saavutettavissa esim.
julkisen liikenteen kulkuvälineillä.
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
30 views
Buy Ticket
Read More
Olavi Uusivirta
Olavi Uusivirta tunnetaan suurista radiohiteistään ja armottomalla energialatauksella varustetuista keikoistaan. Palkitun laulaja-lauluntekijän tunnetuimpiin biiseihin lukeutuvat ”Viimeinen tanssi”, ”Kultaa hiuksissa”, ”Me ei kuolla koskaan” ja ”On niin helppoo olla onnellinen”. Valtakunnan parhaaksi livebändiksi tituleeratun yhtyeen riveissä vaikuttavat rumpali Olli Krogerus, basisti Jaakko Kämäräinen sekä ”Elämäni biisi” -ohjelmasta tuttu kitaristi Timo Kämäräinen. Laukon puistossa Olavi ja bändi vetävät tuttuun tapaan pitkän kaavan kesäkeikan.
Laukon puistossa näet ja koet suosikkiartistisi ainutlaatuisissa puitteissa. Laukon Kesän keikat ja palvelut on räätälöity aikuiselle yleisölle. Mukavasti alkuiltaan sijoittuvien puistokeikkojen lomassa nautit herkullisista tarjoiluista, lumoavasta taiteesta ja kiehtovasta historiasta. Vuosittain vaihtuvat mittavat nykytaidenäyttelyt sisältyvät ennakkolipun hintaan.
Laukon kartano sijaitsee Pyhäjärven rannalla 40 km Tampereen eteläpuolella. Ajoaika Helsingistä, Turusta ja Porista on alle 2 tuntia. Kartanolla on ilmaiset pysäköintialueet ja venesatama. Keikkalaivat ja -bussit löydät verkkosivuiltamme.
Laukon kartano FacebookLaukon kartano InstagramNettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Lippu vaihdetaan rannekkeeseen. Rannekkeita vaihdetaan klo 12 alkaen kartanon lippukassoilla. Keikkalippu sisältää pääsylipun Laukon suureen taidekesään.
Ovet näyttelyihin, ravintolaan, kahvilaan, puotiin ja terassille avautuvat klo 12.
Paikat ovat numeroimattomia seisoma- ja istumapaikkoja.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläLisätietoja
esteetömyydestä: Ravintola, kahvila, puoti ja puisto ovat esteettömiä.
Näyttelytilat ovat portaiden takia esteellisiä.
Lisätietoa tapahtumaan saapuville:
Saapumis- ja pysäköinti-info: Mittavat ilmaiset pysäköintialueet. Muista saapua vähintään 1 tunti ennen tapahtuman alkua, jotta ehdit rauhassa siirtyä keikkapuistoon. Ei julkista liikennettä, mutta eri puolilta Suomea saapuu keikkabusseja. Lisäksi pääsee Hopealinjojen laivalla Tampereelta. Lisätietoja verkkosivuilta.
Näyttelyinfo: ennakkolippuun sisältyy näyttelylippu, jolla pääsee klo 12-18 tutustumaan Laukon Kesän lukuisiin taidenäyttelyihin.
Ravintolapalvelut: Laukon kartanon pihapiirissä suosittu kesäravintola ja kahvila terasseineen. Keikkapuistossa mittavat anniskeluoikeuksilla varustetut terassit, joilta löytyy juomien lisäksi pientä syötävää.
Keikkapuisto: yli tuhat vapaamuotoista (ei katettua) istumapaikkaa, ei omia juomia, piknikviltit ja retkituolit sallittuja, sadesäällä varustaudu sadetakilla.
(Klikkaamalla kuvaa saat sen suurennettua)
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Viron draamateatteri: Mefisto
Viron draamateatteriKlaus MannMefistoHelsingin juhlaviikkojen vierailuHelsingin juhlaviikot tuo Kansallisteatterin suurelle näyttämölle Viron draamateatterin huikaisevan tulkinnan Klaus Mannin Mefisto-romaanista. Mannin yhä ajankohtainen teksti perkaa vallan, moraalin, politiikan ja taiteen ristiaallokkoa intensiivisellä otteella. Kertu Moppel sai Mefiston ohjaustyöstä Viron valtion kulttuuripalkinnon vuonna 2022 ja oli ehdolla Viron teatteriliiton ohjaajapalkinnon saajaksi. Juhan Ulfsak sai Mefiston pääosasta Viron valtion kulttuuripalkinnon.Ollaan 1930-luvun Saksassa. Hendrik Höfgen on loistava näyttelijä, yhdistelmä suurta taiteilijaa ja huikeaa showmiestä. Kun kansallissosialistit pääsevät valtaan, Höfgren joutuu vaikean valinnan eteen: jatkaisiko hän nousujohteista näyttelijänuraansa, vaikka se edellyttäisi yhteistyötä hänen vastustamiensa poliittisten tahojen kanssa, vai pysyisikö uskollisena periaatteilleen ja heittäisi uralleen hyvästit?Esitys perustuu Klaus Mannin romaaniin Mefisto (1936). Saksalainen Klaus Mann (1906–1949), kirjailija Thomas Mannin vanhin poika, aloitti kirjailijanuransa jo 19-vuotiaana ja kirjoitti näytelmiä, romaaneja ja esseitä. Mann viihtyi boheemeissa vasemmistolaispiireissä ja toimi 1930-luvulla poliittisessa kabareessa. Äitinsä puolelta juutalaista sukua ollut Mann pakeni Saksasta ensin Hollantiin ja sieltä Yhdysvaltoihin. Saksaan hän päätyi uudestaan vuonna 1945 palvellessaan Yhdysvaltojen asevoimissa.Hendrik Höfgenin esikuva oikeassa elämässä oli kuuluisa saksalainen teatterintekijä Gustaf Gründgens (1899–1963), joka muistetaan karismaattisena näyttelijänä. Gründgensin legendaarisia rooleja olivat Mefistoteles ja Hamlet, joissa hänet nähtiin satoja kertoja. Kaikkiaan hän ehti tehdä 250 roolia. Nuorena Gründgens oli Klaus Mannin läheinen ystävä (ja oli lyhyesti naimisissa tämän siskon Erikan kanssa). Henkilökohtaiset ja ideologiset hankaukset kuitenkin erottivat ystävykset. Natsihallinnon aikana Gründgens teki loistokasta uraa ja vietti ylellistä elämää. Hänet nähtiin usein kansallissosialistien juhlissa. Gründgens oli homoseksuaali, mutta välttyi vainoilta, sillä oli Göringin suojeluksessa. Vuonna 1933 Gründgensistä tuli Preussin valtionteatterin johtaja, kun taas Klaus Mann joutui pakenemaan Saksasta pelastaakseen henkensä.Vironkielinen esitys tekstitetään suomeksi.Vierailua tukee Viron kulttuuriministeriö sekä Viron suurlähetystö Helsingissä.Esityksessä käytetään savukkeen korvikkeita ja kirkasta valoa lyhyen hetken ajan.Suurella näyttämöllä pe 15.8. klo 19 ja la 16.8. klo 13.Ensi-ilta oli 12.2.2021 Viron draamateatterin Suurella näyttämöllä.TyöryhmäNäyttämöllä Sandra Ashilevi, Lauri Kaldoja, Guido Kangur, Markus Luik, Hilje Murel, Karmo Nigula, Merle Palmiste, Teele Pärn, Gert Raudsepp, Inga Salurand, Indrek Sammul, Britta Soll, Hendrik Toompere Jr ja Juhan Ulfsak sekä Viron kansallisooppera Estonian poikakuoro Juhanid,Kuoronjohtajat Jaanika Kuusik ja Maret PollOhjaus ja dramatisointi Kertu Moppel Alkuteos Klaus Mann Romaanin käännös saksasta viroon Rita Tasa Lavastussuunnittelu Arthur Arula Koreografia Jüri Nael Valosuunnittelu Priidu Adlas Äänisuunnittelu Lauri Kaldoja Videosuunnittelu Epp Kubu Esityksen suomennos ja tekstitys Varja Arola Järjestäjä Johannes Tammsalu Äänisuunnittelussa käytetyt tallenteet Joel Remmel, Heikko Remmel ja Ahto AbnerKesto 2 h 15 min (ei väliaikaa)
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Koiteli elää #suomenkauneinfestivaali
Lämpimästi tervetuloa 13. kerran järjestettävälle Suomen kauneimmalle festivaalille!
Vuoden 2025 elokuussa Koitelissa nautitaan jälleen upea kattaus suomalaista musiikkia. Koitelin upea luonto antaa meille jälleen mahdollisuuden nauttia taiteen ja luonnon yhteydestä, kauniissa maisemassa ja hyvässä seurassa.
Perjantain esiintyjinä ihastuttavat mm. Egotrippi, Laura Voutilainen, Ursus Factory, Irina, Malla ja Lyyti. Lauantaina Koiteliin saapuvat mm. Juha Tapio, Suurlähettiläät, Waldo´s People, Saimaa, Asa, Frans Harju ja Rebekka Holi.
”Kaikki aiemmat festivaalit ovat olleet unohtumattomia elämyksiä, mutta ensi vuodelle meillä on tulossa jo pitkään Koiteliin odotettuja artisteja, joten olemme enemmän kuin innoissamme festivaalivieraiden ja itsemmekin puolesta ” toteaa festivaalijohtaja Mari Järvinen.
Koiteli elää -festivaalialue koostuu Koitelin Sahasaaressa sijaitsevista kahdesta lavasta sekä Koitelinkoskentien puoleiselle alueelle rakentuvasta sisääntulo- ja loungealueesta. Koiteli elää -loungessa nautitaan DJ-vetoisesta musisoinnista ja loungen ympärille rakentuu myös upea alueohjelma, jossa festivaalikävijät voivat kohdata
Facebook | InstagramPortit
Pe klo 16:00La klo 14:00
Molempina iltoina tapahtuman päättyessä Koitelista on ilmainen bussikuljetus Kiiminkiin, Jääliin ja Oulun keskustaan.
Lippu vaihdetaan rannekkeeseen ennakkoon tai tapahtuman porteilla.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@koitelielaa.fi
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Stratovarius
Liput ovelta 52,50 €, jos jäljellä.
Olaf Burger
Olaf Burger + ranskalaiset
(L, G), tarjolla keikkailtoina ennen keikkaa. Osta ruokailu House of
Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
FI
5 views
Buy Ticket
Read More
Backas Kesäteatteri Show Must Go On
Kesällä Backas Kesäteatterissa nähdään jälleen upea musikaali, kun näyttämölle nousee Queenin musiikkiin perustuva Show Must Go On.Myynnissä on teatterilippujen lisäksi myös Show & Dinner -paketteja. Show & Dinner -paketit sisältävät sekä ruokailun Kartanolla, että upean näytöksen kesäteatteria. Kartano ja Puimala sijaitsevat noin 200 metrin päässä toisistaan, Kartano on mäen päällä ja rakennusten välillä on soratie. Tarkempia tietoja teatterista sekä herkullisen kesäbuffetin menun löydät ravintolan omilta sivuiltaTeatterista nautitaan Tapahtumakeskus Puimalan katetuissa tiloissa ja katsojia ilahduttavat myös ilmainen pysäköintimahdollisuus, hyvät kulkuyhdet sekä a-oikeudet katsomossa. Puimalaan ovet avautuvat klo 17.30 eli 1,5 tuntia ennen näytöstä. Myynnissä juotavaa ja pientä purtavaa. Ennakkoon varattavat väliaikatarjoilut tulevat myyntiin kevään aikana.Kysy myös mahdollisuutta yksityisnäytökseen myynti@ravintolabackas.fi. Kesäteatterin yksityisnäytös soveltuu hienosti suuremmille yritysryhmille. Puimalassa on paikkoja usealle sadalle.Show Must Go On on Queen-yhtyeen musiikkiin perustuva show huippulaulajineen, bändin tyylille uskollisine pukuineen ja valoineen. Esitys on samalla kunnianosoitus kaikkien aikojen karismaattisimman laulajan, Freddie Mercuryn muistolle.Mercuryä esittää Mikael Saari, jonka hurmaavaa Queen-tulkintaa on kuultu aiemmin muun muassa Tähdet Tähdet -laulukilpailussa. Suuri yleisö muistaa Mikaelin myös UMK-kilpailun finaalista, jossa hän on ollut mukana jo peräti kaksi kertaa. Lisäksi Mikael on tullut katsojille tutuksi Suomen isoimpien teatterien lavoilla esiintyen ja useita musikaalirooleja tehden.Queen-yhtyeen rinnalla kulkee myös tarina suomalaisen Bohemians-yhtyeen hullunkurisesta retkestä maailmanvalloitukseen. Bohemians tulkitsee upeasti Queenin musiikkia, mutta muutoin ei Lontoon matkalta kommelluksia puutu.Mukana on Queenin värikylläiseen soundimaailmaan ammattimaisesti heittäytyvä yhtye! Esityksen on nähnyt jo yli 100.000 katsojaa ja sitä os esitetty vuodesta 2012!Showssa kuullaan Queenin elämää suuremmat hitit kuten I Want It All, Bohemian Rhapsody, We Are The Champions, Show Must Go On, Under Pressure, ja monta muuta.Teatterin aikatauluklo 17.00 Show & Dinner- ruokailu Kartanollaklo 17.30 Puimalan ovet aukiklo 19.00 Showtimen. klo 20.00 Väliaika (n. 30 min)n. klo 22.00 Teatteri päättyyPidätämme oikeuden aikataulumuutoksiin.
FI
1 views
Buy Ticket
Read More
Kyröfest 2025
Kyröfest 2025 Early Bird -liput nyt myynnissä!
Kyröfest palaa jälleen vuonna 2025 suurempana ja elämyksellisempänä
kuin koskaan! Suomen ainutlaatuisin tislaamofestivaali, joka yhdistää
musiikin, taiteen ja paikallisen ruoka- ja juomakulttuurin, järjestetään
Kyrö Distilleryn tislaamolla Isossakyrössä!
Early bird -liput ovat nyt saatavilla, ja tämän edullisemmin ei
lippua saa! Nämä rajoitetun ajan tarjolla olevat liput ovat paras
mahdollisuus varmistaa paikkasi festivaalille ja samalla säästää rahaa.
Liput myydään nopeasti, joten toimi heti.
Nähdään Kyröfesteillä myös ensi vuonna!Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävä tai erityistä avustusta tarvitseva asiakas voi olla etukäteen yhteydessä järjestäjään: tonto@kyrodistillery.com
FI
48 views
Buy Ticket
Read More