6310 result(s) found for ""

NORDIS LIVE: HEVISAURUS -S- image
NORDIS LIVE: HEVISAURUS -S-
Nordis Live julkistaa lisää keikkoja kesälle 2025Helsingin uuden ulkoilmakeikkapaikan, Nordis Liven, ohjelmisto kasvaa entisestään! Jo aiemmin julkaistujen konserttien rinnalle on nyt julkistettu joukko uusia keikkoja, joiden joukossa on mm. Ruotsin vuoden 2025 euroviisuedustaja KAJ, kaksipäiväinen Nordiksen juhannus, Averagekidluke, BESS, Costee, Mouhous, Semmarit, Stratovarius sekä elokuinen Rock Nordis Rock. Myös lapsille on luvassa viihdettä, kun Hevisaurus valtaa Nordiksen lavan elokuun alussa.Juhannuksena kahden päivän Nordiksen juhannus -juhlilla avattava Nordis Live tuo Helsingin ydinkeskustaan monipuolisen kattauksen livemusiikkia kesällä 2025. Jäähallin etupihalla sijaitseva keikkapaikka mahdollistaa suurten konserttien järjestämisen keskellä kaupunkia ja tarjoaa asiakkaille modernit puitteet, kuten ison lavan tekniikoineen ja screeneineen, suuren ulkoilmaterassin, kattavan ruoka- ja juomatarjonnan sekä esteettömät tilat.3 000 ihmistä vetävällä Nordis Livellä tullaan kesän aikana näkemään yli kolmekymmentä tapahtumaa. Ensimmäiset keikat julkistettiin joulukuussa, tänään julkistetut tapahtumat löydät alla olevasta listasta lihavoituna. Ensimmäisenä toimintavuotena Nordis Liven keikat jatkuvat syyskuuhun saakka.Nordis Liven takana ovat kokeneet tapahtuma-alan toimijat: Prodisco yhteistyössä Red Events Restaurants Oy:n ja Helsingin jäähallin kanssa.NORDIS LIVE 2025 JULKISTETUT KEIKATOvet aukeavat klo 18.00 Ikäraja: K-18 ( jos ei erillistä mainintaa keikan yhteydessä)Pe 20.6. NORDIKSEN JUHANNUS DAY 1 klo 19.00 julkaistaan myöhemmin ja klo 20.30 Mikael GabrielLa 21.6. NORDIKSEN JUHANNUS DAY 2 klo 19.00 Irina ja klo 20.30 Martti Servo & NapanderPe 27.6. klo 19.00 Emma & Matilda ja klo 20.30 YonaLa 28.6. klo 19.30 Costee ja klo 21.00 Mouhous (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)Ke 2.7. klo 20.00 KAJ (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja.)Pe 4.7. klo 18.30 St. Aurora, klo 19.30 Sonata Arctica ja klo 21.00 StratovariusLa 5.7. klo 20.00 KasevaKe 9.7. klo 19.00 Aliisa Syrjä klo 20.30 Ilta (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)To 10.7. klo 19.00 Virve Rosti, Freeman ja Menneisyyden vangit ja klo 20.30 PopedaPe 11.7. klo 20.30 Käärijä (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)La 12.7. klo 19.30 Oku Luukkainen ja klo 21.00 Pasi ja AnssiTo 17.7. klo 19.00 Honey B. & T-Bones ja klo 20.30 SF BluesPe 18.7. klo 20.00 Semmarit – Mammarit 35v-kesäkeikkaLa 19.7. klo 19.00 William ja klo 20.30 EttaTo 24.7. klo 20.30 Portion Boys (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)Pe 25.7. klo 19.30 Ahti ja klo 21.00 Hugo (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)La 26.7. klo 19.00 Stig ja klo 20.30 Neon 2Pe 1.8. klo 20.30 Samuli EdelmannLa 2.8.   klo 14.00 Hevisaurus (Ikärajaton keikka, myynnissä perhelippu. Ovet klo 13.00)La 2.8.   klo 19.30 Ares ja klo 21.00 Averagekidluke (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)Pe 15.8. klo 20.30 BESSLa 16.8. klo 19.00 The 69 Eyes ja klo 20.30 Michael MonroeTo 21.8. klo 20.30 Leavings-Orkesteri solistinaan Timo RautiainenLa 23.8. klo 20.30 Marcus & Martinus (Saatavilla sekä K18- että ikärajattomia lippuja)Ke 27.8. klo 20.30 Kaija KooLa 30.8. ROCK NORDIS ROCK klo 18.30 Wheel, klo 19.30 Marko Hietala ja klo 21.00 Lost SocietyLa 6.9. klo 20.30 Neljä Ruusuawww.nordislive.fiTervetuloa kokemaan Nordis Liven taikaa!NORDIS LIVENordenskiöldinkatu 11-13 / Helsingin jäähallin edustaPriority K-18 sisältää:- oma sisäänkäynti alueelle- suora näkyvyys lavalle omalta terassilta- priority passi ja kaulanauha- oma baari priority-alueella- saniteettitilat sisällä- pientä suolaista naposteltavaa buffasta
Hetki Lyö, Kirka-musikaalin 75v-juhlaesitykset image
Hetki Lyö, Kirka-musikaalin 75v-juhlaesitykset
Hetki Lyö, Kirka-musikaalin 75v-juhlaesitykset Musikaali kaikkien suomalaisten rakastamasta laulajasta ja musiikkimaailman ikonista. 75 vuotta sitten syntyi huikea laulajalahjakkuus, Kirill Babitzin. Tätä juhlimme koko vuoden 2025. Kirka Kirill Babitzin on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista. Hän oli maamme ensimmäinen oikea rocktähti, joka sai peräänsä villisti kirkuvat fanilaumat. Kirka oli venäläisen emigranttitaustansa vuoksi eksoottinen ilmestys tummine hiuksineen ja sinisine silmineen, hän oli täynnä karismaa ja kuin luotu tähdeksi. Oma suku ja perhe sisaruksineen olivat Kirkalle aina tärkeitä. Kirka lauloi persoonallisella äänellään tiensä suomalaisten sydämiin monipuolisesti rockilla, iskelmillä ja balladeilla heavyrockiakaan unohtamatta.Musikaali on matka Kirkan vanavedessä 60-luvulta lähtien aina 2000-luvulle asti. Kirkan ohella tapaamme suomalaisen kevyen musiikin merkkihenkilöitä kuten Sammyn, Muskan, Dannyn, Katri Helenan, Kassu Halosen, Hectorin ja Pave Maijasen. Koemme esityksessä laulajan pitkän uran eri vaiheita, Euroviisujen ja Syksyn sävelten huumaa, menestystä, rakkautta ja suuria suruja.Kirkaa esittää ylistystä saanut Ilari Hämäläinen. Musikaalissa kuullaan suuri joukko ikimuistoisia kappaleita, kuten Hetki lyö, Leijat, Hengaillaan, Surun pyyhit silmistäni, Kahden hullun matka, Daada Daada, Yli synkän virran, Puhelinlangat laulaa,, Krokotiilirock ja Kirjoita Postikorttiin.Käsikirjoitus: Katariina LeinoMuissa rooleissa mm. Elisa Lairikko, Sonja Lairikko/ Isabella Lairikko, Sammy Aaltonen, Jussi Ojanen, Petri Lairikko, Simo Stenman, Juha Kinnunen.
Beast Weekend MPO & FPO Area VIP-pass - Sat-Sun - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 image
Beast Weekend MPO & FPO Area VIP-pass - Sat-Sun - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025
Koe historiallinen MM-kisahuuma Suomessa! Tule seuraamaan maailman parhaita frisbeegolfareita Tampereelle ja Nokialle. Frisbeegolfin MM-kisat pelataan 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. MM-mitaleista pelataan avoimessa sekä naisten luokissa.Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävät MM-kisat ovat valtava merkkipaalu koko lajille, kun ammattilaisorganisaatio PDGA tuo maailman suurimman frisbeegolftapahtuman Suomeen. Kilpailusta vielä mielenkiintoisemman tekee se, että kilpailuun hallitsevana maailmanmestarina lähtee Suomen Eveliina Salonen, sekä maamme suosituin frisbeegolfari Niklas Anttila lähtee kirkastamaan viime vuoden MM-hopeaansa kotikisoihin. Tästä ei käsikirjoitus parane.5-päiväisen tapahtuman matkapaketit ja VIP-lippupaketit tulevat myyntiin ensimmäisessä vaiheessa torstaina 21.11. Valittavana on useita erilaisia vaihtoehtoja tosifaneille - parhaat paikat myydään nyt! Tapahtumaan odotetaan tuhansia katsojia, joten varaa lippusi ajoissa.Katso tapahtuman tarkempi aikataulu kilpailun virallisilta sivuilta https://discgolfworlds.com/fi/****2025 MM-kisojen VIP-liput jaetaan eri kategorioihin. Alla tarkemmat selitykset kategorioista, ja niihin kuuluvista palveluista. Huomioi nämä kun teet lipun valintaa.Luokkien ja termien selitykset:Front Row = Eturivin katselupaikkaFPO = Naisten luokkaMPO = Avoin luokkaLead Card = Kärkikortti, missä pelaa kyseisen luokan neljä parhaiten sijoittunutta pelaajaa.Front Row VIPHyvin rajallinen lipputyyppi. Paras katselukokemus. Front Row VIP -passin haltijoiden tulee seurata kilpailua ohjatusti joko FPO tai MPO -luokan viimeisen ryhmän mukana. Viimeisessä ryhmässä pelaa ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta kilpailussa parhaiten suoriutuneet heittäjät ja ryhmää seuraa tyypillisesti suurin katsojajoukko. Tästä syystä Front Row VIP-passin haltijat saavat oman MM-kisalogolla varustetun jakkaran, jota he käyttävät kierroksella ohjatusti. Nimensä mukaan Front Row VIP -passin haltija istuvat eturivissä ja täten aina parhailla paikoilla! Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Huom: Front Row VIP -passin ostaja voi seurata toisen luokan saman päivän kierrosta Fairway VIP -passin edellyttämällä kategorialla. Eli jos ostat MPO Front Row VIP-passin, voit seurata saman päivän FPO Lead Card:in peliä Fairway VIP -passilla.Front Row VIP -passilla pääset myös kaikkille Area VIP -alueille, sekä pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla.Front Row VIP -passilla pääset pysäköimään merkityille paikoille aivan kilpailukeskuksen tuntumaan.Fairway VIPFairway VIP -passi oikeuttaa pelaajien seuraamiseen toimitsijoiden takana väylillä. Tämä on erittäin autenttinen katselukokemus, missä lipun haltijat pääsevät hyvin lähelle seuraamaan rajatun fanijoukon kanssa FPO- ja MPO-luokkien Lead Card:ien peliä järjestäjien ohjaamana väyliä pitkin. Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Fairway VIP -passilla voi seurata myös muiden kun kärkiryhmän peliä molemmissa luokissa, ja sillä pääset myös kaikkille Area VIP -alueille.Fairway VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.Area VIPArea VIP -passilla pääset kaikille Area VIP -alueille sekä katsomotasanteille. Näissä katsomoalueissa ei ole nimettyjä paikkoja, vaan ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä.Area VIP -passilla ei pääse väylille, mutta peliä voi seurata kaikille merkityiltä yleisöalueilta. Area VIP -passilla pääset Nokialla Arboretum-väylille.Area VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.
Beast 4th Round Area VIP Pass - Nokia - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 image
Beast 4th Round Area VIP Pass - Nokia - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025

Väinö Festival image
Väinö Festival
Väinö Festival la 2.8.2025 Vuonna 2024 loppuunmyyty Väinö Festival tulee isompana, kuin koskaan aikaisemmin. Esiintymässä Tuure Kilpeläinen, Don Johnson Big Band ja Ressu Redford. Lippuja on myynnnissä jälleen vain rajoitettu erä, joten osta liput pian! Tapahtuma järjestetään idyllisellä Väinölänniemen uimarannalla palmujen katveessa. Cafe Väinön viereen Väinölänniemen uimarannalle rakennetaan iso esiintymislava, jossa artistit esiintyvät. Tapahtumassa on juomapisteitä ja ruokapalveluita. Tapahtumaan on 18 vuoden ikäraja. Tapahtumassa ei ole narikkaa ja pääsylippu on kertalippu.Lisätietoa tapahtumasta www.vainofestival.fi Tapahtuman järjestää kuopiolainen tapahtuma -ja elämysyhtiö Real Albert Promotion, joka tunnetaan Tahko Juhannuksen, Osuma Weekendin ja Kuopiorockin yhtenä tapahtumien tuottajista.Liput ovelta 50 €, jos jäljellä. Yritysliput suoraan osoitteesta info@realalbertpromotion.fi (minimitilaus 4 kpl) Väinö Festivalilla on majoituskiintiö Orginal Sokos Hotel Puijonsarvessa ja huoneet ovat varattavissa 2.- 3.8.2025 väliselle ajalle. Saat varattua huoneet koodilla BVAINO25 suoraan nettisivujen kautta www.sokoshotels.fi tai soittamalla Puikkarin myyntipalveluun puh. +358 10 7629 500.Hinnat huoneille,· standard 1hh 130€/vrk· standard 2hh 150€/vrkHuoneet varattavissa heti. Tarjoushintaisia huoneita rajoitettu määrä. --- Esteettömyystiedot:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@realalbertpromotion.fi Muita lisätietoja: Pyörätuolikatsomona toimii Cafe Väinön terassi, jossa rajoitettu näkyvyys lavalle.
Beast Final Round Area VIP Pass - Nokia - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 image
Beast Final Round Area VIP Pass - Nokia - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025
Koe historiallinen MM-kisahuuma Suomessa! Tule seuraamaan maailman parhaita frisbeegolfareita Tampereelle ja Nokialle. Frisbeegolfin MM-kisat pelataan 30.7.–3.8.2025. Kilpailupaikkoina toimivat legendaarinen Nokian Beast sekä Tampereen Frisbeegolfkeskus. MM-mitaleista pelataan avoimessa sekä naisten luokissa.Ensimmäistä kertaa Pohjois-Amerikan ulkopuolella järjestettävät MM-kisat ovat valtava merkkipaalu koko lajille, kun ammattilaisorganisaatio PDGA tuo maailman suurimman frisbeegolftapahtuman Suomeen. Kilpailusta vielä mielenkiintoisemman tekee se, että kilpailuun hallitsevana maailmanmestarina lähtee Suomen Eveliina Salonen, sekä maamme suosituin frisbeegolfari Niklas Anttila lähtee kirkastamaan viime vuoden MM-hopeaansa kotikisoihin. Tästä ei käsikirjoitus parane.5-päiväisen tapahtuman matkapaketit ja VIP-lippupaketit tulevat myyntiin ensimmäisessä vaiheessa torstaina 21.11. Valittavana on useita erilaisia vaihtoehtoja tosifaneille - parhaat paikat myydään nyt! Tapahtumaan odotetaan tuhansia katsojia, joten varaa lippusi ajoissa.Katso tapahtuman tarkempi aikataulu kilpailun virallisilta sivuilta https://discgolfworlds.com/fi/****2025 MM-kisojen VIP-liput jaetaan eri kategorioihin. Alla tarkemmat selitykset kategorioista, ja niihin kuuluvista palveluista. Huomioi nämä kun teet lipun valintaa.Luokkien ja termien selitykset:Front Row = Eturivin katselupaikkaFPO = Naisten luokkaMPO = Avoin luokkaLead Card = Kärkikortti, missä pelaa kyseisen luokan neljä parhaiten sijoittunutta pelaajaa.Front Row VIPHyvin rajallinen lipputyyppi. Paras katselukokemus. Front Row VIP -passin haltijoiden tulee seurata kilpailua ohjatusti joko FPO tai MPO -luokan viimeisen ryhmän mukana. Viimeisessä ryhmässä pelaa ensimmäistä kierrosta lukuunottamatta kilpailussa parhaiten suoriutuneet heittäjät ja ryhmää seuraa tyypillisesti suurin katsojajoukko. Tästä syystä Front Row VIP-passin haltijat saavat oman MM-kisalogolla varustetun jakkaran, jota he käyttävät kierroksella ohjatusti. Nimensä mukaan Front Row VIP -passin haltija istuvat eturivissä ja täten aina parhailla paikoilla! Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Huom: Front Row VIP -passin ostaja voi seurata toisen luokan saman päivän kierrosta Fairway VIP -passin edellyttämällä kategorialla. Eli jos ostat MPO Front Row VIP-passin, voit seurata saman päivän FPO Lead Card:in peliä Fairway VIP -passilla.Front Row VIP -passilla pääset myös kaikkille Area VIP -alueille, sekä pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla.Front Row VIP -passilla pääset pysäköimään merkityille paikoille aivan kilpailukeskuksen tuntumaan.Fairway VIPFairway VIP -passi oikeuttaa pelaajien seuraamiseen toimitsijoiden takana väylillä. Tämä on erittäin autenttinen katselukokemus, missä lipun haltijat pääsevät hyvin lähelle seuraamaan rajatun fanijoukon kanssa FPO- ja MPO-luokkien Lead Card:ien peliä järjestäjien ohjaamana väyliä pitkin. Kierrosta ohjaa asiantunteva henkilöstö sekä englanniksi että suomeksi.Fairway VIP -passilla voi seurata myös muiden kun kärkiryhmän peliä molemmissa luokissa, ja sillä pääset myös kaikkille Area VIP -alueille.Fairway VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.Area VIPArea VIP -passilla pääset kaikille Area VIP -alueille sekä katsomotasanteille. Näissä katsomoalueissa ei ole nimettyjä paikkoja, vaan ne täyttyvät saapumisjärjestyksessä.Area VIP -passilla ei pääse väylille, mutta peliä voi seurata kaikille merkityiltä yleisöalueilta. Area VIP -passilla pääset Nokialla Arboretum-väylille.Area VIP -passilla pääset myös Area VIP-ravintoloihin Tampereella sekä Nokialla sekä pääset pysäköimään merkityille paikoille kilpailukeskuksen tuntumaan.
Asuntomessut Oulussa image
Asuntomessut Oulussa
Tervetuloa Asuntomessuille Ouluun 18.7.-17.8.2025Liput Asuntomessuille Ouluun myydään päiväkohtaisesti ja niitä on rajallisesti saatavilla. Suosittelemme siis lippujen hankkimista hyvissä ajoin ennakkoon! Tapahtuma on avoinna päivittäin ma-ke & pe-su klo 10.00–18.00, torstaisin klo 12.00–20.00.SaapuminenMessulippu sisältää matkustusoikeuden Oulun Seudun Liikenteen linja-autoissa. Matkustusoikeus on voimassa 24 tuntia ensimmäisestä leimauksesta. Bussissa lipunlukijalle voi näyttää joko printattua tai mobiililippua. Mikäli saavut omalla autolla, aseta navigaattoriin osoitteeksi Merivirrantie 7, Oulu (P1) tai Korjaamontie 4, Oulu (P2) ja seuraa parkkialueiden opasteita. Pysäköintialueelta on maksuton bussikuljetus messuportille. Esteetön pysäköinti sijaitsee osoitteessa Lipporannantie 4–6, Oulu. Lipporannantie 4-6 on oikea osoite myös takseille.Asuntomessujen sovellus ja virtuaaliset AsuntomessutOstamalla messulipun verkosta saat pääsykoodin myös Asuntomessujen sovellukseen, jossa pääset tutustumaan mm. messukotien virtuaaliesittelyihin sekä hyödyntämään messualueen interaktiivista karttapalvelua. Sovellus on ladattavissa ilmaiseksi Apple Storesta sekä Google Play Storesta.Lipun vaihtaminenOstettu lippu käy vain lippuun merkitylle päivälle. Vierailupäivän voi muuttaa 24 tuntia aikaisemmin Lippu.fi:n puhelinpalvelussa: 0600 900 900 (Puhelun hinta 2€/alk.min + mpm/pvm. Jonotuksesta peritään normaali puhelumaksu oman liittymäsopimuksen mukaisesti.). Huomioithan, ettei lippu ole henkilökohtainen, esteen sattuessa voit siis halutessasi luovuttaa lipun eteenpäin.Ryhmävierailuihin liittyen olethan yhteydessä asuntomessut@ouka.fiLue lisää tapahtumasta täältä.
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia image
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.Käsikirjoitus: Katariina LeinoOhjaus: Petri LairikkoPuvustus ja lavastus: Katariina LeinoRyhmämyynti vain myynti@musiikkiteatteri.fi ja 044-3466713
Beast 18th Hole Private Skybox VIP - Sunday - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025 image
Beast 18th Hole Private Skybox VIP - Sunday - PDGA Pro Disc Golf Worlds 2025