47 result(s) found for "Musiikkitalo"
MIKKO JOENSUU K-18
Mikko Joensuu on hehkutettu laulaja-lauluntekijä, jonka tuorein albumi Long Ark ilmestyi seitsemän vuoden tauon jälkeen tammikuussa 2024. Kymmenen kappaletta sisältävä 82-minuuttinen albumi on kerännyt ylistystä ulkomaita myöden. Albumin helmikuinen julkaisukonsertti Helsingin Musiikkitalolla oli loppuunmyyty. “Long Ark -teema tarkoittaa minulle kahta asiaa; ihmisen tietoisuuden isoa kaarta tai venettä, jossa jokainen ihminen voi pienen hetken olla tietoisena olentona ja käydä läpi yhteyttä ja merkitystä ja omaa olemassaoloansa.” – Mikko Joensuu Mikko Joensuun 2015-2017 vuosina ilmestynyt albumitrilogia Amen oli ainutlaatuinen kokonaistaideteos, joka poiki tekijälleen mm. Teosto-palkinnon. Artisti tunnetaan myös Joensuu 1685 -yhtyeen laulajana.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Rock The Opera
Rakastetuimmat rock-hitit suuren orkesterin tulkitsemina!
Rock The Opera -konsertissa yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla rockin energia ja suuren orkesterin vaikuttava sointi. Musiikkitalossa koetaan nyt ennennäkemätön konserttikokemus, joka on vakuuttanut rock-fanit ympäri Euroopan.
Konsertin kohokohtiin lukeutuvat mm: Pink Floyd – Shine On You Crazy Diamond, Comfortably Numb, Echoes, Another Brick In The Wall, Deep Purple – Highway Star, Fireball, Smoke On The Water, When A Blind Man Cries, Queen – The Show Must Go On, We Are The Champions, A Kind Of Magic, Led Zeppelin – Stairway To Heaven and Kashmir, U2 – With Or Without You ja Where The Streets Have No Name.
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Mikko Joensuu
Mikko Joensuu on hehkutettu laulaja-lauluntekijä, jonka tuorein albumi Long Ark ilmestyi seitsemän vuoden tauon jälkeen tammikuussa 2024. Kymmenen kappaletta sisältävä 82-minuuttinen albumi on kerännyt ylistystä ulkomaita myöden. Albumin helmikuinen julkaisukonsertti Helsingin Musiikkitalolla oli loppuunmyyty.
“Long Ark -teema tarkoittaa minulle kahta asiaa; ihmisen tietoisuuden isoa kaarta tai venettä, jossa jokainen ihminen voi pienen hetken olla tietoisena olentona ja käydä läpi yhteyttä ja merkitystä ja omaa olemassaoloansa.” – Mikko Joensuu
Mikko Joensuun 2015-2017 vuosina ilmestynyt albumitrilogia Amen oli ainutlaatuinen kokonaistaideteos, joka poiki tekijälleen mm. Teosto-palkinnon. Artisti tunnetaan myös Joensuu 1685 -yhtyeen laulajana.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää.
Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä.
Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Urut Soimaan: Sacred & Saariaho
Sacred & Saariaho -konsertissa laulu-urkuduo Anu Komsi ja Marzi Nyman heittäytyvät Duke Ellingtonin ja Kaija Saariahon universaaleihin äänimaisemiin.
Anu Komsin ja Marzi Nymanin laulu-urkuduo on vuodesta 2008 la?htien esiintynyt lukuisissa kirkoissa ympa?ri Suomen ohjelmiston ja tyylilajien sekoittuessa iloisesti klassisen, jazzin, gospelin, modernismin ja improvisaation hyva?nmielen ja ylla?tysten integraatioksi. Sacred & Saariaho -konsertin keskio?ssa? on Duke Ellingtonin sarja Sacred Concert, jonka ympa?rille rakentuu Saariahon universaaleja a?a?nia? viliseva?t laulut ja muun muassa Marzi Nymanin Leino-lauluja, joissa suomalainen virsiperinne kohtaa soulmusiikin tunteikkaan maanla?heisyyden. Duo valikoi Ellingtonin Sacred Concertista ne kappaleet, jotka antavat tilaa juuri heida?n na?ko?iselleen tulkinnalle ja jossa pa?hka?hullut ideat, instrumenttiosaaminen ja tyylintuntemus tuottavat innostuneen kokonaisuuden. Duo heitta?ytyy joka konsertissa vapaaseen, mutta vilpitto?ma?a?n uskallukseen, johon yleiso? on syda?mellisesti tervetullut mukaan.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
Klang-konserttisarja: Mitäs jos?
Solistiyhdistyksen Klang-konsertti on uuden musiikin juhlaa: kaikki sävellykset ovat kantaesityksiä ja kuultavista teoksista peräti kolme on suomalaisten nykysäveltäjien teoksia!Ohjelma:Juha T. Koskinen: Jaman-Pahta – vaellusteos (2023), kantaesitys Johdanto Tunturi Taivas Virta EpilogiMatilda Seppälä: Mitäs jos (2022), kantaesitysAsta Hyvärinen: Loss-Find/No One (2015/2024), kantaesitysEugene Birman: Otherhood (2022) laulusarja kahdelle laulajalle, pianolle ja bluetooth-kaiuttimille Taneli Viljasen tekstiin, kantaesitysEsiintyjät:Lauri Sallinen, klarinettiCharlotta Hagfors, folk-lauluJanne Valkeajoki, harmonikkaLauri Pekkarinen, lyömäsoittimetJuulia Salo, konserttikanteleEija Kankaanranta, konserttikanteleMartti Anttila, tenoriIris Oja, mezzosopraanoAnna Kuvaja, pianoKonsertin kesto n. 75 min (ei väliaikaa).Liput: 21/17/9 € (normaalihinta/eläkeläiset/ opiskelijat, työttömät, varusmiehet) Musiikkitalon verkkokaupasta sekä lipunmyyntipisteestä.Lisätietoa:Solistiyhdistyksen nettisivutKlangin nettisivutFacebook-tapahtuma
FI
0 views
Buy Ticket
Read More
Mikko Joensuu
Mikko Joensuu on hehkutettu laulaja-lauluntekijä, jonka tuorein albumi Long Ark ilmestyi seitsemän vuoden tauon jälkeen tammikuussa 2024. Kymmenen kappaletta sisältävä 82-minuuttinen albumi on kerännyt ylistystä ulkomaita myöden. Albumin helmikuinen julkaisukonsertti Helsingin Musiikkitalolla oli loppuunmyyty.
“Long Ark -teema tarkoittaa minulle kahta asiaa; ihmisen tietoisuuden isoa kaarta tai venettä, jossa jokainen ihminen voi pienen hetken olla tietoisena olentona ja käydä läpi yhteyttä ja merkitystä ja omaa olemassaoloansa.” – Mikko Joensuu
Tavastian turvallisuusohje
Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa
Saavutettavuus
Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta.
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi.
Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa
Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Ismo Alanko Yksin
ISMO ALANKO YKSIN KONSERTTISALI-KIERTUE KÄYNNISTYY LOKAKUUSSAMenestyksekäs Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue saa toivottua jatkoa tulevana syksynä. Keskiviikkona 23. lokakuuta Rovaniemen Kulttuuritalo Korundista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto tarjoaa kuulijoille rakastettuja klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä sekä myös uutta, ennen julkaisematonta musiikkia. Yhteensä 14 paikkakuntaa kattava Yksin-kiertue nähdään maamme suurimpien konserttisalien lisäksi pienempien teatterien intiimeissä puitteissa. Vangitsevasta livekarismastaan tunnetun artistin konserttisarja huipentuu Helsingin Musiikkitalolle sunnuntaina 17. marraskuuta.Kuluvan vuoden kesä-heinäkuun aikana lukuisissa loppuunmyydyissä kesäteattereissa kautta maan koetut Ismo Alanko Yksin-konsertit keräsivät ylistäviä arvioita läsnäolevasta ja koskettavasta tunnelmastaan. ”Syksyllä saa taas laulaa. Sisätiloissa. Sydämensä pohjasta. Kun rönsyt on riisuttu jää vain ydin: ääni ja sana”, suomalaista sielunmaisemaa musiikillaan jo viiden vuosikymmenen ajan kartoittanut laulaja-lauluntekijä tunnelmoi.
FI
8 views

10 views
Buy Ticket
Read More
Ismo Alanko Yksin
Ismo Alanko Yksin
ISMO ALANKO YKSIN KONSERTTISALI-KIERTUE KÄYNNISTYY LOKAKUUSSA
Menestyksekäs Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue saa toivottua jatkoa tulevana syksynä. Keskiviikkona 23. lokakuuta Rovaniemen Kulttuuritalo Korundista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto tarjoaa kuulijoille rakastettuja klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä sekä myös uutta, ennen julkaisematonta musiikkia. Yhteensä 14 paikkakuntaa kattava Yksin-kiertue nähdään maamme suurimpien konserttisalien lisäksi pienempien teatterien intiimeissä puitteissa. Vangitsevasta livekarismastaan tunnetun artistin konserttisarja huipentuu Helsingin Musiikkitalolle sunnuntaina 17. marraskuuta. Lipunmyynti käynnistyy kunkin esiintymispaikan omissa lipunmyyntikanavissa keskiviikkona 14. elokuuta klo 9.
Kuluvan vuoden kesä-heinäkuun aikana lukuisissa loppuunmyydyissä kesäteattereissa kautta maan koetut Ismo Alanko Yksin-konsertit keräsivät ylistäviä arvioita läsnäolevasta ja koskettavasta tunnelmastaan. ”Syksyllä saa taas laulaa. Sisätiloissa. Sydämensä pohjasta. Kun rönsyt on riisuttu jää vain ydin: ääni ja sana”, suomalaista sielunmaisemaa musiikillaan jo viiden vuosikymmenen ajan kartoittanut laulaja-lauluntekijä tunnelmoi.
FI
12 views
Buy Ticket
Read More
LORDS OF THE SOUND "Music is Coming"
Lords of the Sound orkesteri esittää Musiikkitalossa maagisen “Music is Coming” konsertin.“Music is Coming” on taianomainen elävän orkesterin, vokaaliyhtyeen sekä elokuvista ja peleistä tutun fantasiamaailman yhdistelmä.Sykähdyttävä orkesterikonsertti sisältää musiikkia kuuluisista elokuvista ja tietokonepeleista, kuten Game of Thrones, The Mandalorian, Vikings, Dyyni, Harry Potter, The Witcher, Taru sormusten herrasta, Wonder Woman, Narnian tarinat, Avatar, Fantastic Beasts, Mad Max, Guardians of the Galaxy, Mortal Kombat, Star Wars, Matrix, The Fifth Element, Pirates of the Caribbean ja monet muut.Vaikka nämä monien rakastamat tarinat ovat genreiltään ja juoniltaan erilaisia, niitä kaikkia yhdistää taianomainen maailma, joka yltää Hogwartsiakin pidemmälle. Lords of the Sound -orkesteri kuljettaa kuulijat satujen, myyttien, lohikäärmeiden ja ihmeolentojen yliluonnolliseen maailmaan.“Music is Coming” -konsertissa esiintyvät Lord of the Sound -orkesterin muusikot, rockyhtye, laulusolistit ja vokaaliyhtye.Tule kokemaan mukaansatempaavan fantasiamaailman ja elävän musiikin voima!Lupaamme teille illan unohtumattomia vaikutelmia ja aitoa musiikillista taikaa!Suositusikäraja 12-vuotta.Konserttiohjelman kokonaiskesto on noin 2,5 tuntia, sisältäen väliajan.
FI
18 views

LORDS OF THE SOUND "Music is coming"
Lords of the Sound orkesteri esittää Musiikkitalossa maagisen “Music is Coming” konsertin.“Music is Coming” on taianomainen elävän orkesterin, vokaaliyhtyeen sekä elokuvista ja peleistä tutun fantasiamaailman yhdistelmä.Sykähdyttävä orkesterikonsertti sisältää musiikkia kuuluisista elokuvista ja tietokonepeleista, kuten Game of Thrones, The Mandalorian, Vikings, Dyyni, Harry Potter, The Witcher, Taru sormusten herrasta, Wonder Woman, Narnian tarinat, Avatar, Fantastic Beasts, Mad Max, Guardians of the Galaxy, Mortal Kombat, Star Wars, Matrix, The Fifth Element, Pirates of the Caribbean ja monet muut.Vaikka nämä monien rakastamat tarinat ovat genreiltään ja juoniltaan erilaisia, niitä kaikkia yhdistää taianomainen maailma, joka yltää Hogwartsiakin pidemmälle. Lords of the Sound -orkesteri kuljettaa kuulijat satujen, myyttien, lohikäärmeiden ja ihmeolentojen yliluonnolliseen maailmaan.“Music is Coming” -konsertissa esiintyvät Lord of the Sound -orkesterin muusikot, rockyhtye, laulusolistit ja vokaaliyhtye.Tule kokemaan mukaansatempaavan fantasiamaailman ja elävän musiikin voima!Lupaamme teille illan unohtumattomia vaikutelmia ja aitoa musiikillista taikaa!Suositusikäraja 12-vuotta.Konserttiohjelman kokonaiskesto on noin 2,5 tuntia, sisältäen väliajan.
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Ismo Alanko Yksin
ISMO ALANKO YKSIN KONSERTTISALI-KIERTUE KÄYNNISTYY LOKAKUUSSAMenestyksekäs Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue saa toivottua jatkoa tulevana syksynä. Keskiviikkona 23. lokakuuta Rovaniemen Kulttuuritalo Korundista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto tarjoaa kuulijoille rakastettuja klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä sekä myös uutta, ennen julkaisematonta musiikkia. Yhteensä 14 paikkakuntaa kattava Yksin-kiertue nähdään maamme suurimpien konserttisalien lisäksi pienempien teatterien intiimeissä puitteissa. Vangitsevasta livekarismastaan tunnetun artistin konserttisarja huipentuu Helsingin Musiikkitalolle sunnuntaina 17. marraskuuta.Kuluvan vuoden kesä-heinäkuun aikana lukuisissa loppuunmyydyissä kesäteattereissa kautta maan koetut Ismo Alanko Yksin-konsertit keräsivät ylistäviä arvioita läsnäolevasta ja koskettavasta tunnelmastaan. ”Syksyllä saa taas laulaa. Sisätiloissa. Sydämensä pohjasta. Kun rönsyt on riisuttu jää vain ydin: ääni ja sana”, suomalaista sielunmaisemaa musiikillaan jo viiden vuosikymmenen ajan kartoittanut laulaja-lauluntekijä tunnelmoi.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
LORDS OF THE SOUND "Music is Coming"
Lords of the Sound orkesteri esittää Musiikkitalossa maagisen “Music is Coming” konsertin.“Music is Coming” on taianomainen elävän orkesterin, vokaaliyhtyeen sekä elokuvista ja peleistä tutun fantasiamaailman yhdistelmä.Sykähdyttävä orkesterikonsertti sisältää musiikkia kuuluisista elokuvista ja tietokonepeleista, kuten Game of Thrones, The Mandalorian, Vikings, Dyyni, Harry Potter, The Witcher, Taru sormusten herrasta, Wonder Woman, Narnian tarinat, Avatar, Fantastic Beasts, Mad Max, Guardians of the Galaxy, Mortal Kombat, Star Wars, Matrix, The Fifth Element, Pirates of the Caribbean ja monet muut.Vaikka nämä monien rakastamat tarinat ovat genreiltään ja juoniltaan erilaisia, niitä kaikkia yhdistää taianomainen maailma, joka yltää Hogwartsiakin pidemmälle. Lords of the Sound -orkesteri kuljettaa kuulijat satujen, myyttien, lohikäärmeiden ja ihmeolentojen yliluonnolliseen maailmaan.“Music is Coming” -konsertissa esiintyvät Lord of the Sound -orkesterin muusikot, rockyhtye, laulusolistit ja vokaaliyhtye.Tule kokemaan mukaansatempaavan fantasiamaailman ja elävän musiikin voima!Lupaamme teille illan unohtumattomia vaikutelmia ja aitoa musiikillista taikaa!Suositusikäraja 12-vuotta.Konserttiohjelman kokonaiskesto on noin 2,5 tuntia, sisältäen väliajan.
FI
16 views

9 views

Ismo Alanko
ISMO ALANKO YKSIN -KONSERTTISALIKIERTUE KÄYNNISTYY LOKAKUUSSA
Menestyksekäs Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue saa toivottua jatkoa tulevana syksynä. Keskiviikkona 23. lokakuuta Rovaniemen Kulttuuritalo Korundista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto tarjoaa kuulijoille rakastettuja klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä sekä myös uutta, ennen julkaisematonta musiikkia. Yhteensä 14 paikkakuntaa kattava Yksin-kiertue nähdään maamme suurimpien konserttisalien lisäksi pienempien teatterien intiimeissä puitteissa. Vangitsevasta livekarismastaan tunnetun artistin konserttisarja huipentuu Helsingin Musiikkitalolle sunnuntaina 17. marraskuuta. Lipunmyynti käynnistyy kunkin esiintymispaikan omissa lipunmyyntikanavissa keskiviikkona 14. elokuuta klo 9.
Kuluvan vuoden kesä-heinäkuun aikana lukuisissa loppuunmyydyissä kesäteattereissa kautta maan koetut Ismo Alanko Yksin -konsertit keräsivät ylistäviä arvioita läsnäolevasta ja koskettavasta tunnelmastaan. ”Syksyllä saa taas laulaa. Sisätiloissa. Sydämensä pohjasta. Kun rönsyt on riisuttu jää vain ydin: ääni ja sana”, suomalaista sielunmaisemaa musiikillaan jo viiden vuosikymmenen ajan kartoittanut laulaja-lauluntekijä tunnelmoi.Liput ovelta, mikäli jäljellä.
Kesto n. 2h 30min sis. väliajan.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
FI
15 views
Buy Ticket
Read More
Cory Henry
Virtuoosimainen soulin, funkin ja jazzin tähti Cory Henry syksyllä Helsinkiin Pori Jazzin päälavalla tänä kesänä esiintynyt Cory Henry saapuu ensimmäiselle omalle keikalleen Helsinkiin, kun maineikas säveltäjä, tuottaja, multi-instrumentalisti ja kosketinsoitinvirtuoosi konsertoi Helsingin Kulttuuritalossa torstaina 7.11.2024. Konsertin liput tulevat myyntiin Lippu.fi:ssä torstaina 25.7. klo 11.Cory Henry on Grammy-palkittu artisti, joka on tehnyt jo pitkään uraa jazzin, soulin ja funkin ihailtuna tähtenä. Huipputaitava muusikko tunnetaan karismaattisena taiteilijana ja viihdyttäjänä, joka on tehnyt vaikutuksen rytmimusiikin ystäviin niin konserteissaan kuin sosiaalisessa median kanavissakin. Ainutkertaisen soittotaitonsa ohella Henry tunnetaan sielukkaasta lauluäänestään.Cory Henryn albumi “Something to Say” oli vuonna 2022 ehdolla parhaan proggressiivisen R&B-albumin kategoriassa, ja vuotta myöhemmin hänen “Operation Funk” -albuminsa oli ehdolla samassa kategoriassa. Viime vuonna Cory Henry oli ehdokkaana parhaan vaihtoehtoisen jazz-albumin kategoriassa pitkäsoitollaan “Live at the Piano”, jolla artisti soitti sävellyksiään pelkän pianon säestyksellä. Grammy - ja Latin Grammy -palkintoehdokkuuksia Cory Henry on kerännyt myös Eric Bellingerin “New Light” -albumin tuottajana sekä yhtenä Rosalían “Motomami”-albumin tekijänä.Cory Henry on tehnyt uransa varrella yhteistyötä muun muassa Imagine Dragonsin, Sminon ja Lucky Dayen kanssa. Takavuosina hänet tunnettiin myös yhtenä Snarky Puppyn jäsenenä, ja noina vuosina hän vastaanotti yhdessä maineikkaan bändin kanssa yhteensä kolme Grammy-palkintoa.Kulttuuritalossa Cory Henry konsertoi soolona flyygelin äärellä. Helsingissä hänet on nähty aiemmin loppuunmyydyssä Helsingin Musiikkitalossa vuonna 2017, jolloin yhdysvaltalaisartisti konsertoi UMOn vieraana yhdessä Cory Henryn kanssa.Kesällä 2024 Cory Henry esiintyi yhtyeineen Pori Jazzin päälavalla. Aiemmin artisti oli esiintynyt festivaalilla kesällä 2017.KEIKKA:Cory Henry To 7.11.2024Kulttuuritalo, HelsinkiOvet klo 18.30LIPUT:Myynnissä to 25.7. klo 11Palvelumaksuineen alkaen 39 € + tilausmaksu alk. 1,50 € (www.lippu.fi)
FI
13 views
Buy Ticket
Read More
Ismo Alanko Yksin
ISMO ALANKO YKSIN KONSERTTISALI-KIERTUE KÄYNNISTYY LOKAKUUSSAMenestyksekäs Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue saa toivottua jatkoa tulevana syksynä. Keskiviikkona 23. lokakuuta Rovaniemen Kulttuuritalo Korundista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto tarjoaa kuulijoille rakastettuja klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä sekä myös uutta, ennen julkaisematonta musiikkia.
Yhteensä 14 paikkakuntaa kattava Yksin-kiertue nähdään maamme suurimpien konserttisalien lisäksi pienempien teatterien intiimeissä puitteissa. Vangitsevasta livekarismastaan tunnetun artistin konserttisarja huipentuu Helsingin Musiikkitalolle sunnuntaina 17. marraskuuta. Kuluvan vuoden kesä-heinäkuun aikana lukuisissa loppuunmyydyissä kesäteattereissa kautta maan koetut Ismo Alanko Yksin-konsertit keräsivät ylistäviä arvioita läsnäolevasta ja koskettavasta tunnelmastaan. ”Syksyllä saa taas laulaa. Sisätiloissa. Sydämensä pohjasta. Kun rönsyt on riisuttu jää vain ydin: ääni ja sana”, suomalaista sielunmaisemaa musiikillaan jo viiden vuosikymmenen ajan kartoittanut laulaja-lauluntekijä tunnelmoi.Olaf Burger
Olaf Burger + ranskalaiset
(L, G), tarjolla Ismo Alanko Yksin -illassa klo 18:00-19:00. Osta ruokailu House of
Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
Lipun ostaneiden asiakkaiden yhteystiedot luovutetaan järjestäjälle tiedottamista/ ohjeistamista varten.
FI
10 views
Buy Ticket
Read More
Ismo Alanko Yksin
ISMO ALANKO YKSIN KONSERTTISALI-KIERTUE KÄYNNISTYY LOKAKUUSSAMenestyksekäs Ismo Alanko Yksin -konserttikiertue saa toivottua jatkoa tulevana syksynä. Keskiviikkona 23. lokakuuta Rovaniemen Kulttuuritalo Korundista käynnistyvän kiertueen ohjelmisto tarjoaa kuulijoille rakastettuja klassikkohittejä ja harvoin livenä kuultuja helmiä sekä myös uutta, ennen julkaisematonta musiikkia. Yhteensä 14 paikkakuntaa kattava Yksin-kiertue nähdään maamme suurimpien konserttisalien lisäksi pienempien teatterien intiimeissä puitteissa. Vangitsevasta livekarismastaan tunnetun artistin konserttisarja huipentuu Helsingin Musiikkitalolle sunnuntaina 17. marraskuuta.Kuluvan vuoden kesä-heinäkuun aikana lukuisissa loppuunmyydyissä kesäteattereissa kautta maan koetut Ismo Alanko Yksin-konsertit keräsivät ylistäviä arvioita läsnäolevasta ja koskettavasta tunnelmastaan. ”Syksyllä saa taas laulaa. Sisätiloissa. Sydämensä pohjasta. Kun rönsyt on riisuttu jää vain ydin: ääni ja sana”, suomalaista sielunmaisemaa musiikillaan jo viiden vuosikymmenen ajan kartoittanut laulaja-lauluntekijä tunnelmoi.
FI
11 views
Buy Ticket
Read More
Urut Soimaan: Klang-konsertti, Franz Danksagmüller, urut
On loppukesän viimeinen hellepäivä, kun Karunlahden seurakunnan työntekijät suuntaavat Hotelli Tunturipuron parkkipaikalta erämaahan. Kirkkoherra Terhi Porolalla on visio pyhiinvaelluksesta, mutta virkistyspäivät on maksettu hiippakunnan työyhteisökehittämisen määrärahoista, joten mukana on myös piispa Järvstrandin lähettämä työnohjaaja tarkoituksenaan edistää seurakunnan taloudenhoidolle asetettuja uusia tavoitteita. ”Tää on merkki. Me ei voida hajaantua. Meidän täytyy pysyä yhdessä. Yhdessä me ollaan vahvempia, mitä tahansa ulkopuolista uhkaa vastaan, ja myös kaikkia meidän sisäisiä vihollisia vastaan.” Kun seurue joutuu luonnonvoimien armoille, työyhteisön sisäiset ristiriidat ovat äkkiä vain pintaa, jonka alta yksilöiden padotut tunteet ja tarpeet alkavat purkautua esiin: Mitä tapahtuu, kun hallinta pettää? Mitä tehdä, kun kännykässä ei ole kenttää? Miten olla ihmisten kanssa, joista ei pidä tai pitää liikaa? Miten kohdata kuoleman vaara? Ja ennen muuta: Miten pääsee perille? Mikä reitti pitäisi valita? Anna Krogeruksen kirjoittama ja Laura Jäntin ohjaama Vaellus on itkettävän hauska ja viisas uusi kotimainen näytelmä ihmisestä, joka luulee olevansa oman elämänsä herra. Krogeruksen edellinen kantaesitys Ryhmäteatterissa 9 hyvää syytä elää oli suuri yleisö- ja arvostelumenestys. Rooleissa Ryhmäteatterin vakituiset näyttelijät Santtu Karvonen, Minna Suuronen ja Robin Svartström sekä vierailijat Lassi Alhorinne, Sari Mällinen ja Pihla Penttinen
FI
231 views
Buy Ticket
Read More