Antti Autio image
Antti Autio
Antti Autio Kalevan Navetassa 25.10.2024 Antti Autio on yksi Suomen rakastetuimmista uuden polven laulaja-lauluntekijöistä. Autio soittaa yhtyeensä kanssa raikkaaseen ja vahvaan laululyriikkaan sekä polveilevaan kitarointiin pohjautuvaa suomenkielistä musiikkia. Voimakkaat ja vilpittömät kappaleet kaipuusta ja rakkaudesta ovat lumonneet kuulijat ympäri Suomen. Ahkerasti keikkailevan artistin intensiiviset ja tunnelmalliset konsertit ovatkin useasti myyneet loppuun. Autiolla on poikkeuksellinen kyky vangita kuuntelija tilaan, jossa ajantaju sumenee. Aution kehutut pitkäsoitot Minä tuon mukanani sateet (2017), Pihalla tuulee taas (2019) ja Kaikki talot huojuu (2022) ovat vakiinnuttaneet artistin aseman Suomen musiikkikentällä. Autiolla on hurmaava taito onnistua maalaamaan esiin kuulijoiden tunteita hienovaraisen lohdullisesti. Pehmeyden ja tunnelmallisuuden sidosaineena toimii häkellyttävä intensiivisen rohkea voima ja määrätietoisuus. Ensisilmäyksellä anti voi vaikuttaa kepeän helpolta, mutta kun tarkemmin kuuntelee, etenkin lyyrinen ilmaisu on täynnä painavaa kuultavaa. Seinäjoelle Kalevan Navettaan Antti Autio saapuu perjantaina 25.10.2024. Tapahtuman järjestää Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu ry.Liput ovelta 28 €, mikäli jäljellä. Lippujen varausaika 2 päivää. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: kylläMuuta huomioitavaa: Lisätietoja esteettömyydestä https://www.kalevannavetta.fi/info/saavutettavuus
EASY 50 FLY EAGLE FLY (K-18) image
EASY 50 FLY EAGLE FLY (K-18)
EASY 50 FLY EAGLE FLYSuomen vanhin ja tunnetuin EAGLES tribuutti bändi juhlii kuluvana vuonna kolmea asiaa: 1. EASYN PERUSTAMISESTA ON KULUNUT 50 VUOTTA.2. EASYN COMEBACKISTÄ ON KULUNUT 10 VUOTTA. 3. EASY julkaisi juhlavuoden kunniaksi kolmen biisin DUSTY ROAD nimisen Maxi-Singlen. EASYBändi nimeltä Musakatit perustettiin vuonna 1974. Pian bändin jäsenet huomasivat, että nimi edusti huonosti yhtyeen tyyliä ja musiikkia. Suosikki-lehden nimiehdotuskilpailun tuloksena bändi sai nyt uuden nimen, EASY.Yhtye keikkaili ahkerasti seitsemän vuoden ajan tehden yli 400 keikkaa.Pitkän tauon jälkeen yhtye teki yllättävän comebackin esiintymällä kesällä 2014Tribute Band Festivaaleilla Helsingissä, esittäen Eagles-yhtyeen musiikkia. Menestyksekkään comebackin innostamana "pojat" päättivät jatkaa jälleen keikkailua.Nykyään EASY esittää konserteissa/ keikoilla palvomaansa Eagles-yhtyeen musiikkia, siksi nimeen on lisätty tarkennus ”The Eagles Tribute Band”.EASYn kokoonpanoon kuuluu nykyään kolme alkuperäisjäsentä: Petteri Kokljuschkin,Sami Javne, Roni Kamras, ja kaksi nuoremman polven huippu laulajakitaristia Lappe Holopainen ja Tomi Juustila sekä upeaääninen pianisti Katri Silolahti.EASY julkaisi joulukuussa kolmen kappaleen Maxi Singlen. "Halusimme hyödyntää korona -ajan ja Suomen ykkösriviin lukeutuvan kitaristimme tuottaja/äänittäjä Erno Laitisen ammattitaitoa asettumalla Inkfish studioon viikon ajaksi." Huom. kyseessä ei ole Eagles covereita.Keikoilla EASY keskittyy toki täysin Eagles musiikin esittämiseen!EASY THE EAGLES TRIBUTE BANDEASY tarjoaaa mahdollisuuden päästä nauttimaan ja fiilistelemään livenä Eaglesin suurimpia hittejä, jotka ovat suurimmaksi osaksi Yhdysvaltojen eniten myydyn (yli 100 miljoonaa levyä) The Greatest Hits 1971-1975 albumin poimintoja. EASY:n comebackista on kulunut yhdeksän vuotta. The Eagles Tribute Band EASY täyttää konserttisalit ja hullaannuttaa yleisönsä kerta toisensa jälkeen ihastuttavalla lavaesiinymisellään ja hätkähdyttävän tarkalla Eagles tulkinnoillaan.
Paperi T & UMO Helsinki Jazz Orchestra image
Paperi T & UMO Helsinki Jazz Orchestra
Paperi T ja UMO Helsinki Jazz Orchestra jatkavat yhteistyötään, kaksi yhteiskeikkaa lokakuussa 2024!Lipunmyynti alkaa perjantaina 1.12. klo 9 osoitteessa Lippu.fiValtavirtahiphopin ulkopuolella suvereenisti kotimaisen musiikkikentän merkittävimpiin tekijöihin nousseen Paperi T:n biisit löytävät uuden muodon ja ulottuvuuden yhteiskeikalla UMO Helsinki Jazz Orchestran kanssa. Räppäri-runoilijan tuotanto saa elävän, orgaanisen sävyn kahdeksantoistahenkisen orkesterin käsittelyssä Helsingin Kulttuuritalolla perjantaina 25. lokakuuta ja Tampere-talolla lauantaina 26. lokakuuta 2024. Kollektiivin aiempi yhteiskonsertti Kultsalla 2019 myi loppuun hetkessä.Konserteissa kuullaan uusia big band -sovituksia keväällä 2023 julkaistulta albumilta Joka päivä jotain katoaa, ja jo aiemmilla yhteiskeikoilla kuultuja orkesterisovituksia Paperi T:n tuotannosta.– On upeeta päästä jatkamaan yhteistyötä ja kuulla, miltä uuden albumin kappaleet kuulostavat UMOn sovittamina ja soittamina, Paperi T tunnelmoi.Paperi T & UMO Helsinki Jazz OrchestraPe 25.10.2024 klo 19 Kulttuuritalo, HelsinkiLa 26.10.2024 klo 19 Tampere-taloLipunmyynti alkaa pe 1.12. klo 9 osoitteessa Lippu.fiPeruslippu 40 €, opiskelijat 35 €Tampereen-konsertti on kokonaan ikärajaton. Ovet klo 18.Helsingin-keikalla osa permannosta on ikärajaton ja muu katsomo K18. Ovet 17:30.Konsertin kesto 2 h sis. väliajanRap-artisti ja sanataiteilija Paperi T eli Henri Pulkkinen aloitti uransa kulttimainetta nauttivassa Ruger Hauerissa. Jättimenestykseksi muodostunut soolodebyytti Malarian pelko noteerattiin Teosto-palkinnolla ja kahdella Emmalla, ja kakkosalbumi Kaikki on hyvin jatkoi suosiota. Keväällä 2023 ilmestynyt Joka päivä jotain katoaa päätti lähes kolmen vuoden hiljaiselon ja täytti fanien odotukset jo singleillään Basilikanlehtiä, muuttolinnut, rantahiekkaa, ja Joo joo. Musiikin lisäksi artisti on julkaissut runoteoksen Post alfa, joka viimeisteli kirjoittajansa paikan yleisön suuresti arvostamana lyyrikkona.UMO Helsinki Jazz Orchestra on jazzin ja rytmimusiikin saralla ammattimaisesti toimiva orkesteri, joka esiintyy vuosittain noin sadassa konsertissa ja tapahtumassa. Vuodesta 1975 alkaen UMO Helsinki on julkaissut yli 60 albumia ja esiintynyt kotimaisten huippunimien lisäksi kansainvälisten jazztähtien kanssa. Orkesterin ohjelmisto ulottuu aina jazzista souliin ja klassiseen musiikkiin, yhdistäen yllätyksellisesti uutta ja vanhaa. www.umohelsinki.fiKuva: Tero AhonenVideothttps://youtu.be/gpAkekLGd1c?si=drbJ4JgPyvL_Larrhttps://youtu.be/hwqGEFasb10
Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin image
Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin
Ujuni Ahmed ‒ Elina HirvonenTytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin Esitys rohkeudesta ja nähdyksi tulemisesta Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin kertoo koskettavan ja ajatuksia herättävän tarinan, jossa nuori nainen etsii omaa tietään vapauteen keskenään ristiriitaisten yhteisöjen puristuksessa.Näyttämöteos kertoo oman yhteisönsä ankarien sääntöjen ja kantaväestön ennakkoluulojen alla elävästä nuoresta, joka livahtaa salaa leffan päivänäytökseen ja Tyttöjen talon turvaan. Myöhemmin tästä somalialaisesta tytöstä kasvaa arvostettu yhteiskunnallinen vaikuttaja. Tapahtumapaikkana on Helsinki, josta poiketaan niin Lontooseen kuin Mogadishuun. Tarinan päärooli on jaettu kahdelle loistavalle näyttelijälle: Safiya Mikander esittää päähenkilöä nuorena ja Emilia Neuvonen aikuisena.Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin pohjautuu suurelta osin Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen samannimiseen teokseen (WSOY, 2022). Näyttämöteos kuitenkin ottaa myös taiteellisia vapauksia ja luo aiheesta omalakisen fiktiivisen näkemyksen.Toiveikas ja samastuttava kasvutarina"Miltä tuntuisi olla muiden seurassa vapautuneesti?"Somaliasta kolmevuotiaana Suomeen muuttaneen Ujuni Ahmedin henkilökohtaisista kokemuksista kumpuava tarina on tunnistettava ja samastuttava kenelle tahansa, joka on joutunut kokemaan ulkopuolelle jättämistä, ennakkoluuloja, häpeää ja turvattomuutta. Kansallisteatterin kotikirjailijana toimiva Ahmed on palkittu ihmisoikeusvaikuttaja, joka on tehnyt aktiivista työtä tyttöjen sukuelinten silpomista sekä kunniaan liittyvää rajoittamista ja väkivaltaa vastaan. Myös nämä aiheet nousevat esiin Kansallisteatterin esityksessä, mutta ennen kaikkea kyseessä on kasvutarina, joka vakavista ja surullisista aiheistaan huolimatta säteilee vastaansanomatonta iloa ja toivoa.Tytöille, jota ajattelevat olevansa yksin on puheenvuoro kaikkien niiden puolesta, jotka tahtovat tanssia, ajatella ja elää itsenäisinä ja vapaina.Kaikkien niiden puolesta, joilta yhteiskunta on ummistanut silmänsä.Kaikkien niiden puolesta, joilla on oikeus kuulua johonkin ja tulla nähdyiksi, rakastetuiksi ja hyväksytyiksi sellaisina kuin he ovat.Kaikkien niiden puolesta, jotka eivät ole yksin, vaikka niin ajattelisivatkin.Esityksen ohjaa Satu Linnapuomi, jonka aiemmat Kansallisteatteriin ohjaamat näyttämöteokset Otteita (2019) ja Pakko jakaa (2021) keräsivät runsaasti kehuja ja kiitoksia. Tunnustettujen huipputekijöiden suunnitteleman esityksen näyttämökuvat, liikkeet ja äänet vangitsevat katsojan kauniiseen maailmaansa.Kantaesitys Suurella näyttämöllä 21.9.2023Esitystä suositellaan yli 13-vuotiaille.TyöryhmäRooleissa Amaal Ali, Safiya Mikander, Yasmin Ahsanullah, Elssa Antikainen, Jani Karvinen, Pirjo Määttä, Emilia Neuvonen, Jasir Osman ja Ilja Peltonen sekä Julianna Kauhaniemi ja Lilja KervinenOhjaus ja dramatisointi Satu Linnapuomi Dramaturgi Eva Buchwald Koreografi Ima Iduozee Lavastussuunnittelu Tinja Salmi Pukusuunnittelu Sanna Levo Äänisuunnittelu Moe Mustafa Valosuunnittelu Tomi Suovankoski Videosuunnittelu Ville Virtanen Naamioinnin suunnittelu Minttu Minkkinen Ohjaajan assistentti Isadora Brown
Kaaos kulisseissa image
Kaaos kulisseissa
Kaaos kulisseissaFarssi teatterin tekemisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Kun kirjoitat Googleen ”The funniest farce ever written” (suom. hauskin koskaan kirjoitettu farssi) saat hakutulokseksi Michael Fraynin vuonna 1982 kirjoittaman Noises off -komedian. Kouvolan Teatteriin näytelmä tulee nimellä Kaaos kulisseissa.Näytelmä kertoo teatteriryhmästä, joka epätoivon vimmalla koettaa saada esityskuntoon perinteistä ovifarssia. Milloin on hukassa repliikit ja rekvisiitat, milloin kokonainen näyttelijä. Eivätkä edes ovet aina toimi. Ohjaajan hermot ovat riekaleina sotkuisten ihmissuhteiden, temperamenttisen työyhteisön ja lähestyvän ensi-illan ristipaineessa.“Ja tämä kaikki on – hirvittävän hauskaa!” toteaa varsinaisen näytelmän ohjaaja Jukka Keinonen.“Jos teatterin tekeminen olisi niin kaoottista kuin tässä kuvataan, olisin jättänyt alan jo aikaa sitten. Samalla näytelmän ihmiset ovat tyyppeinä hyvin tunnistettavia ja rakastettavia. Kaaos kulisseissa on myös riemukas kuvaus työyhteisön erilaisista rooleista ja selviytymistaktiikoista.”Noises off on nähty suomalaisilla näyttämöillä vuosikymmenten varrella nimillä Ensimmäinen näytös, Ei ketään kotona, Saranat ja sardiinit, Tilanne päällään sekä Saako olla sardiini? Rakkaan lapsen nimilistaa täydentää Kouvolan Teatterin Kaaos kulisseissa, joka perustuu Mikko Koivusalon tuoreimpaan suomennokseen.Ensi-ilta 14.9.2024 suurella näyttämöllä.
Mentalisti Jose Ahonen image
Mentalisti Jose Ahonen
Telepatia, spiritismi, energiat, henget, meediot, selvänäkeminen, kaukokatsominen ja monet muut esoteeriset ilmiöt tulevat todeksi ainutkertaisessa illassa mentalisti Jose Ahosen kanssa. Vai onko kaikki sittenkin temppuja, taikuutta ja psykologiaa? Luvassa on hauska, jännittävä ja taatusti ajatuksia herättävä ilta, jossa kurkistetaan henkimaailman verhon taakse psykologisten illuusioiden mestarin johdolla. Ahonen julkaisi keväällä 2023 Yli luonnollisen -tietokirjan, jossa hän selvittää, mitä energiahoitajien ja meedioiden luona todella tapahtuu. Kirja sukeltaa pää edellä meedioiden, noitien, selvänäkijöiden ja uskomushoitojen maailmaan ja selvittää, mitä yliluonnollisten ilmiöiden takana piilee. Kaikki on varmasti selitettävissä – vai onko?Jose Ahonen on yksi harvoista suomalaisista ammattimentalisteista. Ahonen tunnetaan myös "Ajattele kuin mentalisti” -kirjasta ja hänen videoitaan on katsottu Youtubessa jo yli 50 miljoonaa kertaa. Suomen Taikapiiri ry myönsi helmikuussa 2024 Ahoselle Emeritus Reijo Salminen -trofee'n, joka annetaan pitkäjänteisesestä ja taidokkaasta työstä taikuuden parissa.Illan avaa fakiiri Raimo Lusma, jonka demonstraatioissa mielen voima ylittää kehon rajat. Jose Ahonen: WWW | Facebook | Instagram Komediatalo: WWW | Facebook | Instagram Netistä vain suoria ostoja. Puhelinpalvelussa varausaika 4 päivää. Liput ovelta 32 €, jos jäljellä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
Angels in America image
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
The Kinky Thing - A Tribute to Kingston Wall: II image
The Kinky Thing - A Tribute to Kingston Wall: II
Aikaisemmat keikkansa Helsingissä loppuunmyynyt The Kinky Thing soittaa vielä kertaalleen Kingston Wallin II-levyn kannesta kanteen pe 25.10.2024 Helsingissä Alakulttuuritila Alimuksessa. The Kinky Thing ei ole mikä tahansa tribuutti, vaan hurmoksellinen kokemus siitä, miltä Kingston Wall on kuulostanut II-levyn aikoihin. Keikoilla on nähtävissä ja kuultavissa mm. yhtyeen alkuperäisen rumpalin Sami Kuoppamäen Kingston Wall -aikainen rumpusetti, autenttiset kitarasoundit sekä lisäksi II-levyn alkuperäisiä raitoja. Tämän lähemmäs et alkuperäistä bändiä pääse vuonna 2024. 2023 syksyn ja talven I-levyn keikat olivat menestys, ja vuonna 2024 yhtyeen keikoilla soitetaankin Kingston Wallin II-levy kannesta kanteen. Yhtye on toistaiseksi myynyt suurimman osan keikoistaan hyvissä ajoin ennakkoon loppuun. THE KINKY THING:Lauri Leno: basso ja lauluPeter Salonen: kitara ja taustalauluErik Nickull: rummutTapahtumapaikalla veloitetaan eteispalvelumaksu 3,50 €. ---Esteettömyystiedot: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä, ota yhteys etukäteen sähköpostitse osoitteeseen info@alimus.fi Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, ota yhteys etukäteen sähköpostitse osoitteeseen info@alimus.fiLisätietoa tilan esteettömyydestä voi lukea oheisesta linkistä: https://www.alimus.fi/alakulttuuritila-alimuksen-esteettomyys-ja-saavutettavuustiedot/
Apulanta & Sinfonia Lahti - Teit meistä vipin K-18 image
Apulanta & Sinfonia Lahti - Teit meistä vipin K-18
APULANTA-YHTYE ESIINTYY ENSIMMÄISTÄ KERTAA SINFONIA LAHDEN KANSSA NOKIA ARENALLA LOKAKUUSSA 2024Apulannan parhaat biisit ennenkuulumattomina bändin ja täysikokoisen sinfoniaorkesterin suurversioina.Suomen musiikkiskenen kiistaton ikoni, Apulanta-yhtye, on ilmoittanut historiallisesta esiintymisestään Tampereen Nokia Arenalla yhteistyössä Sinfonia Lahden kanssa. Yhteiskonsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Ainutlaatuinen konsertti järjestetään 25.10.2024 Nokia Arenalla, ja se tulee olemaan ikimuistoinen hetki niin Apulanta-faneille kuin klassisen musiikin ystäville. Konsertti tarjoaa järkälemäisen kattauksen Apulannan parhaita kappaleita, jotka on sovitettu isolle sinfoniaorkesterille, tuoden uudenlaisen keikkaelämyksen."Konsertti on meille kerran elämässä -tyyppinen mahdollisuus. Kaikenlaista hienoa on tullut vuosien saatossa tehtyä, mutta ei vielä koskaan täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa. Kyseessä on niin ilmaisuvoimainen porukka, että illasta tulee kirjaimellisesti eeppinen. Sinfonia Lahti osoittaa mielestäni tämän myötä myös hienoa heittäytymiskykyä rikkoen kanssamme samalla eri musiikkityylien välille rakennettuja, keinotekoisen tuntuisia raja-aitoja. Biisit sovitetaan varta vasten tätä iltaa varten ja orkesteria johtaa Erkki Lasonpalo." kertoo Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki.Sinfonia Lahti on Suomen arvostetuimpia sinfoniaorkestereita, joka on vakuuttanut yleisönsä huippuluokan konserteilla. Tämä erityinen yhteistyö mahdollistaa Apulannan musiikin yhdistämisen klassisen musiikin maagiseen maailmaan.Apulanta & Sinfonia Lahtipe 25.10.2024la 26.10.2024Nokia Arena, TampereOsa katsomoista on K-18 anniskelukatsomoita, permannolla suositusikäraja 12 vuotta.Myynnissä myös VIP-paketteja.Pyörätuoliliput ovat myynnissä verkkokaupassa ja palvelupisteissä, alkaen 59,90 eur + tilausmaksut (alk 1,50 eur/tilaus).Avustaja pääsee samalla lipulla. Pyörätuolipaikkoja on sekä ikärajattomalla että K-18 puolella.Lisätietoa esteettömyydestä Nokia Arenan sivuilla: nokiaarena.fi/saapuminen/esteettomyysMuusta syystä saattajan tarvitseville asiakkaille saattajaliput saatavilla numerosta 09 2314 3986 (pvm/mpm, avoinna ma-la 9–21, su 10–18), lippu.fin myyntipisteiltä ja R-kioskeilta kautta maan.
Apulanta & Sinfonia Lahti - Vipimpi toistaan image
Apulanta & Sinfonia Lahti - Vipimpi toistaan

Apulanta & Sinfonia Lahti image
Apulanta & Sinfonia Lahti

Apulanta & Sinfonia Lahti - Vipit pimeyksien reunoilla image
Apulanta & Sinfonia Lahti - Vipit pimeyksien reunoilla

Yona: Eden-levynjulkaisukiertue image
Yona: Eden-levynjulkaisukiertue
Yona julkaisee yhdeksännen sooloalbuminsa ja lähtee mittavalle konserttisalikiertueelle Laulaja- ja lauluntekijä Yona julkaisee syksyllä yhdeksännen studioalbuminsa ja suuntaa levynjulkaisukiertueella konserttisaleihin ympäri Suomen. Eden-nimeä kantava albumi julkaistaan 20. syyskuuta ja kiertue starttaa lokakuussa. ”Eden kertoo sisäisestä turvapaikasta, kaiken läpäisevästä rakkaudesta ja irtipäästämisestä. Levy on tehty yhdessä tuottaja Mauri Syrjälän, sekä mun rakkaan yhtyeeni kanssa. Eden on Yonan soinnille tutusti orgaaninen, mutta aikaisemmista levyistä poiketen konemusavaikutteisempi, biitimpi ja mystisempi”, Yona kertoo tulevasta levystä. Julkaisukiertueen keikat ovat kaksiosaisia. Uuden levyn lisäksi konserteissa tullaan kuulemaan myös useita rakastetuimpia kappaleita Yonan aikaisemmilta levyiltä. ”Meidän jokainen keikka on uniikki ja annamme aina kaikkemme musiikille. Odotan suurella jännityksellä ja innolla, että pääsemme sukeltamaan yhdessä Edeniin”, Yona fiilistelee kiertuetta. Yona tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä taiteessaan eri musiikkigenrejä. Yonan kappaleille on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet. Artisti palkittiin edellisestä albumistaan Uni johon herään Kriitikoiden valinta -Emmalla ja Teosto-palkinnolla. Yonan ilmaisuvoimaisessa yhtyeessä soittavat Juhani Grönroos (kitara), Juho Kanervo (sello), Antti Kujanpää (koskettimet), Tuomas Timonen (rummut), Antti Kivimäki (basso), Paavo Malmberg (ääni) sekä Jaakko Peltonen (valot). soldoutmanagement.fi yona.fi Yona Facebook Yona InstagramKesto n. 2 h, sisältäen väliajan Numeroidut istumapaikat Esitys Promenadikeskuksen Promenadisalissa. Esteettömyys:Avustaja veloituksetta. Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.Tapahtumapaikalla on esteetön WC.Muuta huomioitavaa: Pyörätuolipaikat sijaitsevat parvella C (3kpl) & E (3 kpl) katsomoon kulku hissillä.Pyörätuolipaikan yhteyteen on varattu lisäistuin avustajalle, jonka paikka sisältyy pyörätuolilipun hintaan.
Pari sanaa parisuhteesta image
Pari sanaa parisuhteesta
Pari Sanaa Parisuhteesta – Ilkka Heiskasen monologi Pari Sanaa Parisuhteesta tuo viriiliä materiaalia arkiseen taivallukseen! Esitys on Ilkka Heiskasen kirjoittama monologi, jossa komediankeskiössä on varsin tavallinen suomalainen mies. Tapio eli ystävien kesken Tapi on 61-vuotias. Hän on myös taitavanakuttelija. Kumivasaraa ja talttaa apuna käyttäen hänen käsissään valmistuu kädenkäänteessä ryhdikäs luumukuppi! Tapin verbaliikka on kehittynyt autotallissa vietettyjen harrastusten parissa ihmeen tarkaksi. Myös monivuotinen avioliitto on viime aikoina alkanut tuoda hänen eteensä aprikoitavaa. Esitys on alusta loppuun asti ”hand made by Ilu”, sillä Ilkka toimii sekä esityksen käsikirjoittajana, ohjaajana, lavastajana, pukusuunnittelijana, että näyttelijänä.Ilkka Heiskanen valmistui näyttelijäksi vuonna 1985, jonka jälkeen hän oli kiinnityksellä ensin Vaasan Kaupunginteatterissa 1985–1987 ja sen jälkeen Helsingin Kaupunginteatterissa 1987–1990. Tämän jälkeen vuodet freelancerina ovat vieneet Ilkan lukuisille teatterilavoille sekä elokuva- ja Tv-tuotantoihin. Omien sanojensa mukaan Ilkka on uransa aikana ollut mukana ”kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä”. Hän on toiminut myös teatteriohjaajana ja kiertänyt pitkin Suomea suosituilla monologeillaan, sekä ihastuttanut kahdentoista vuoden Teatterin Saiturin jouluesityksen nimiroolissa. Ilkka omistaa myös kaksi Jussi-palkintoa, jotka hänelle myönnettiin parhaasta sivuosasta elokuvista Hiljaisuus (2012) ja Hetki lyö (2023).
Sweatmaster, Goblin Shark image
Sweatmaster, Goblin Shark
Perjantaina 25.10. Kuudes Linja tarjoaa aimo annoksen rosoista ja tarttuvaa garagerockille haiskahtavaa jytää! Illan pääesiintyjäksi on pestattu vuosituhannen vaihteessa kotimaisen vaihtoehtorockin kärkeen salamanlailla noussut Sweatmaster, joka ehti uransa aikana kietoa pikkurillinsä ympäri yleisön ja kriitikot ympäri maailman. Vuonna 2011 itsensä telakoinut yhtye kaivoi pari vuotta sitten soittimet naftaliinista ja kannattajakuntaa on yhteislaulatettu kotimaisilla festareilla sekä kansainvälisillä klubeilla kiihtyvään tahtiin. Röökipaikan isot pojat ovat myös kertoneet, että viime konserteissa on myös kuultu upouusia kappaleita, joten kannattaa tulla väijymään mitä Kerttulinkadun luolaverkostossa on saatu aikaan. Illan aloittava Goblin Shark puristaa toisensa kohtaavien mannerlaattojen lailla alkukantaisesta rock’n’rollista, hieman nyrjähtävistä tahtilajeista ja mahtavasti svengaavasta kitarajyrästä boogietimantin, jonka voima auttaa lonkkavikaista löytämään tanssiinsa uuden sykkeen, kolmiloikkaajaa löytämään oikeat askelmerkit ja musiikkiteollisuutta löytämään siinä itsessään piilevät viat. Nämä miehet eivät ole eilisen teeren poikia, vaan soittokokemusta löytyy naapurikuppilan nurkista festivaalilavoille. Yhtyeen kitaristilaulaja Faarao Pirttikangas on soolouransa lisäksi soittanut yhtyeissä kuten Cosmo Jones Beat Machine sekä Astro Can Caravan. Toinen kitaristilaulaja Taskinen on levyttänyt ja kiertänyt maailmaan eri yhtyeissä, joista mainittakoon Black Magic Six. Rytmiikasta pitää huolen Neuvonen, jonka vyöllä on mittava läjä projekteja sekä edustuksia erilaisten orkestraatioiden kanssa, kuten Elephant Bell sekä Peijas. Yhtyeen uusi levy Rat Bone ilmestyi elokuussa legendaarisen sveitsiläisen rytmimusiikkifirma Voodoo Rhythm Recordsin julkaisemana. Sweatmaster: Animal (Virallinen video) https://www.youtube.com/watch?v=pAs1sYKe9rk https://www.facebook.com/sweatmaster Goblin Shark: Genghis Khan (Virallinen video) https://www.youtube.com/watch?v=GedvhoCJx4g https://www.facebook.com/thegoblinsharkOvella peritään security fee 3,90 €. Liput ovelta 20 €, mikäli jäljellä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
Misconduct (SWE), Ville Leinonen, Braineaters, Bucket image
Misconduct (SWE), Ville Leinonen, Braineaters, Bucket
Misconduct (swe), Ville Leinonen plays Songs of G.Danzig, Braineaters plays Misfits, Bucket Tampereen Vastavirta-Klubilla MISCONDUCT (SWE)Misconduct on lähes 30-vuotisen olemassaolonsa aikana soittanut genrensä kärkinimien (mm. Bad Religion, Rise Against) kanssa sekä tehnyt yhteistyötä Agnostic Front-legenda Roger Miretin kanssa, ja on tunnettu mm. ...United As Onen ja One Step Closerin kaltaisista klassikkolevyistä. Misconduct esiintyi Suomessa edellisen kerran viime vuonna HKI SKEPUFEST -tapahtuman pääesiintyjänä, eikä taatusti jättänyt yhtäkään katsojaa kylmäksi: yhtye ottaa yleisönsä erinomaisella ammattitaidon ja punk rockin hurmion yhdistelmällä, eikä yhtään vähempää tarvitse odottaa myöskään Vastavirralla.Misconduct työstää uutta levyään, ja on julkaissut albumilta kaksi kehuttua singleä - tarttuvan, punk rockin eurooppalaista yhteishenkeä ylistävän Punk Rock Holiday-kappaleen sekä ensimmäisen ruotsinkielisen kappaleensa Stunder Som Har Flytt. Aikataulut: klo 21.00 VILLE LEINONEN plays Samhain & songs of Glenn Danzigklo 22.00 Bucketklo 23.00 BRAINEATERS plays Misfitsklo 00.00 MISCONDUCT (SWE) *** Vastavirralla noudetaan turvallisemman tilan periaatteita. NO NAZIS! NO BULLSHIT!Liput ovelta 15 €, jos jäljellä. *** Esteetömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: rokataoy@gmail.com
KWAN image
KWAN
Marikon ja Tidjânin vuonna 2000 perustama Kwan nousi lyhyessä ajassa suursuosioon. Kwan julkaisi neljä studioalbumia, jotka poikivat yhtyeelle tuplaplatinalevyn, platinalevyn ja kultalevyn, sekä neljä Emma-palkintoa. Muun muassa Tainted Love, Shine, Unconditional Love ja Late -hiteistään tunnettu Kwan on saavuttanut Suomen virallisella listalla seitsemän Top 3 -sijaa. Suomen lisäksi yhtye keikkaili myös maailmalla, ja saavutti menestystä erityisesti Kreikassa. Vuonna 2008 yhtye ilmoitti jäävänsä luovalle tauolle, jonka jälkeen yhtyettä ei ole nähty esiintymislavoilla vuoden 2009 Euroviisukarsintoja ja Ylen vuoden 2014 We Want More -ohjelmaan liittynyttä esiintymistä lukuun ottamatta. Vuonna 2024 yhtye palaa keikkalavoille ja tullaan näkemään alkuperäiskokoonpanossaan noin kymmenellä kesäfestivaalilla. Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi Tavastian turvallisuusohje Tavastialla on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, ableismille, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa Saavutettavuus Tapahtumapaikka on esteetön. Avustaja veloituksetta. Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta! Tavastia Hall of Nature -hanke tähtää vastuullisempaan ja kestävämpään Tavastiaan. Yksi hankkeen tavoitteista on tulla hiilineutraaliksi livekentän toimijaksi. Tavastia Hall of Nature -keräyksen myyntituotot menevät lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Tavastian metsä -kampanjaan, jonka tavoitteena on hankkia oma suojeltu metsä päästöjen kompensoimiseksi. Käy tutustumassa kampanjaan: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 40 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Westend Indians kausikortti 2024-2025 image
Westend Indians kausikortti 2024-2025
Westend Indians kausikortit F-liigan runkosarjaan 2024-2025 Varmista paikkasi Heimon kotiotteluissa hankkimalla kausikortti alkavalle F-liigakaudelle! Kausikortti: 95,50 € (Henkilökohtainen)Heimolaisen kausikortti (pelaajat, toimihenkilöt ja valmentajat): 32,50 € (Henkilökohtainen)Heimolaisen kausikortti (pelaajien perheenjäsenet): 63,50 € (Henkilökohtainen) Kausikortit toimivat kaikissa Otahallilla pelattavissa kotiotteluissa. HUOM! Heimon kausikortilla myös yhteistyöseura Kirkkonummi Rangersin kotipeleihin veloituksetta.KAUSIKORTTIEN TOIMITUS: Voit tilata kausikorttisi muovikorttina tai mobiilikorttina. Muovikortti Muovikortit on noudettavissa kotiotteluiden lipunmyynnistä Otahallilta. HUOM! Muovikortin oston yhteydessä valitsemasi toimitustapa koskee ainoastaan väliaikaisen kausikortin toimitusta!  Saat heti tilauksesi jälkeen väliaikaisen kausikortin, joka oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin määritettyihin peleihin ennen varsinaisen muovikausikortin noutamista. Voit valita väliaikaisen kausikortin toimitustavaksi noudon toimipisteestä, jolloin saat väliaikaisen kausikortin tilausta lunastaessasi. Noudosta veloitetaan hinnaston mukainen maksu. Vaihtoehtoisesti voit valita toimitustavaksi PDF-lipun, jolloin saat väliaikaisen kausikortin suoraan sähköpostiisi. Mobiilikortti Toimitamme sähköpostiisi PDF-muotoisen kausikortin, jonka voit tallentaa puhelimesi Wallet-sovellukseen. Näin kortti on aina helposti käsillä pelipäivän koittaessa. Mobiilikausikortti esitetään portilla älypuhelimesta. *** Esteettömyys: Sisäänkäynti on Otahallin pääovi (parkkipaikoilta asti opasteet) ja siitä on opastettu reitti lipunmyynnin läpi pelikentälle. WC:t löytyvät myös tämän saman reitin varrelta suoraan lipunmyynnin välittömästä läheisyydestä. Pyörätuolipaikat löytyvät lattiatasosta katsomon vierestä. Halli ei tarjoa esteetöntä kulkua, mutta pyörätuoliasiakas on järjestettävissä järjestyksenvalvojan avulla halliin. Hallista ei myöskään löydy inva WC:n kriteereitä täyttävää WC:tä.
Yrjänä + Figaro image
Yrjänä + Figaro
Yrjänä ja Figaro julkaisevat molemmat uutta musiikkia ja juhlistavat tapausta G Livelabissa.Monilahjakkuutena tunnettu artisti ja tuottaja Yrjänä on solminut levytyssopimuksen ja julkaisi PME-debyyttisinglensä cray perjantaina 5.4.! Single on ensimmäinen irroitus tulevalta kokonaisuudelta ja antaa kuulijoille riemukkaita välähdyksiä tulevasta.“Tää ei oo mikään sanoma-biisi. Tää on keho-biisi, irtiottoa, hölmöksi mut leijasti… v*tun crayy!”, Yrjänä luonnehtii.Kesällä 2022 debyyttisinglensä Ruudun taa julkaissut Yrjänä on noussut omintakeisilla visuaalisilla sinkuillaan nopeasti yhdeksi mielenkiintoisimmista uusista artisteista Suomessa. Todellisena moniosaajana tunnettu taiteilija kirjoittaa, tuottaa, äänittää ja miksaa kappaleensa itse.Maaliskuussa 2023 ilmestyneellä Sulle rakas -debyyttialbumilla kuultiin modernia R&B:tä, jossa poikkeuksellisen vetävän lauluflown välittämät rehelliset, vahvat tunteet yhdistyvät kansainvälisen tason soundimaailmaan.Yrjänä tunnetaan soolomateriaalinsa lisäksi huippuluokan tuottajana, jonka kädenjälkeen ovat luottaneet mm. Yeboyah, Isaac Sene, Hassan Maikal ja Sexmane. Artisti on lyhyen soolouransa aikana ehditty nähdä jo mm. Flow Festivalin, Ruisrockin ja Tavastian lavoilla.Illan avaa Figaro! Laulaja-lauluntekijä Figaro julkaisi kesäkuussa 2022 debyyttialbuminsa Näin mä haluun sut muistaa. Lukuisien eri artistien kanssa biisejä tehneen Figaron levyllä vierailevat Sexmane, Vesala ja ABREU. Koko levyn konseptilla artisti halusi luoda fiiliksen nuoruuden ikuisilta tuntuvista kesistä ja huolettomuudesta, joihin kaipaa yhä useammin.Figaro on musiikillinen monilahjakkuus, jonka herkkä tuotanto yhdistelee elementtejä eri genreistä. Figaro kirjoittaa mielenmaisemistaan tarinoita, joihin kuulija voi upota sisään. Kappaleet käsittelevät nuoren aikuisen ahdistuksia, ihmissuhteita ja ympäröivää maailmaa. Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Kalle Ahola & Puut image
Kalle Ahola & Puut
Kalle Aholan (Don Huonot) ja Janne Halmkronan (CMX, Sapattivuosi) perustama Puut-yhtye juhlii uuden albuminsa levynjulkaisua On The Rocksissa lokakuuss! Liput keikalle ovat myynnissä nyt ennakkoon Tiketissä. Yhtye julkaisi elokuussa neljännen singlensä “Tanssi tyttö tanssi” hyvinvarustetuissa suoratoistopalveluissa. Aholan säveltämän ja sanoittaman kesäisen ja tarttuvan pop-kappaleen teksti vie kuulijan tanssimaan ja karkoittamaan huolensa Atlantin rannalle.“Tanssi tyttö tanssihan, niin kuin muutkin uuden albumin avainbiisit, ovat muistoja ja tunteita jotka on dokumentoitu biiseiksi. Biisin sanat ei oo kryptiset vaan liikutaan kauniissa hetkessä jollaisia lauluihin on aina yritetty tallentaa: aurinko, meri, aallot, ranta, tuuli ja toive että aika pysähtyisi”, kommentoi patikkaretkeltä Porkkalaniemeltä tavoitettu solisti Ahola.”Ehdin jo luulla aavistuksen venähtäneen studiosessiomme perusteella, että heittäydymme vallan leavingseiksi, mutta onneksi päädyin vahingossa Flow-festivaaleille. Siellä muutama artisti onnistui esityksellään injektoimaan sellaisen dopaaminiannoksen, että tajusin lavalle pääsyn välttämättömyyden. Jos ei muuten niin vaikka PJ Harveyn tai James Blaken teenkeittäjäksi. Onneksi keikkamowgli Koskinen sai tiristettyä meiltä muutaman päivän kalenterista jo tälle syksylle, että pääsemme jakamaan ilo- ja surusanomaa kansalle.”, toteaa modulaarisyntetisaattorin syleilystä löydetty kitaristi Halmkrona.Jouko Lehtolan Rock-Finlandia -valokuvakirjan julkaisutilaisuudessa keväällä 2022 alkunsa saaneen Puut-yhtyeen muodostavat Aholan ja Halmkronan lisäksi basisti Kalle Chydenius (Samuli Edelmann, Kemopetrol) ja rumpali Olli-Matti Wahlström (CMX, 51Koodia). Kotimaisen rock-kentän ravinteikkaasta maaperästä versonut Puut luo jäsentensä syväjuurisesta menneisyydestä uutta, vehreää ja monihaaraista pop-rock-musiikkia. Puiden debyyttialbumi “Meri josta elän” ilmestyy 12. lokakuuta 2024.Uuden singlen ja koko albumin upeasti soivasta tuotannosta vastaa Emma-palkittu Kalle Chydenius, jonka meriittilistalta löytyy liuta kotimaan kärkinimiä Don Huonoista Egotrippiin.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
Revive Conference image
Revive Conference
Revive Conference kokoaa nuoria aikuisia yhteen pohtimaan yhteyden ja rakkauden merkitystä Helsingin Korjaamolla 25.10.2024 järjestettävä tapahtuma yhdistää nuoria aikuisia kautta maan yli seurakuntarajojen. Jo toista kertaa järjestettävän tapahtuman keskiössä on rohkaista ja innostaa nuoria aikuisia elämään merkityksellistä elämää. Tapahtuman pääteemana on yhteys. Teema kantaa nimeä Yksi sydän – monta tarinaa. Tämän teeman äärellä tullaan tapahtumassa olemaan niin musiikin, puheiden, paneelikeskustelun kuin työpajojenkin muodossa. Artisteina tapahtumassa nähdään Immanuel, Beige, Juhani Tikkanen band, Northwind Collective sekä Eve & Ossi band. Puheita tullaan kuulemaan muun muassa pastori Pietu Korpelaiselta sekä perheterapeutti Elli Mekliniltä. Meklin johtaa ohjelmassa paneelikeskustelua aiheesta: Mitä rakastaminen on? Paneelikeskustelu johdattaa kuulijat pohtimaan muun muassa rakkauden, yhteyden, aitouden sekä erilaisuuden merkitystä ja tärkeyttä ihmissuhteissa. Keskustelijoina paneelissa on muun muassa terapeutti Neea Perho sekä Valo-deittisovelluksen mediavastaava Kristiina Fekete. ”Kokemus rakkaudesta on ihmisen mielenterveyden tärkein perusta. Sen kokemiseen tarvitaan aina kuitenkin suhde – itseen, toisiin ihmisiin, Jumalaan. Ihminen ei voi kasvaa ihmiseksi ilman suhteita, me kasvetaan ihmisiksi ihmisten kanssa. Se on kaiken lähtökohta jo syntymästä asti ja jatkuu läpi elämän. Meidät on luotu niin hengellisesti, fyysisesti kuin psyykkisestikin elämään suhteissa.” - Perheterapeutti ja kirjailija Elli Meklin Lisäksi ohjelmassa on mahdollisuus osallistua erilaisiin työpajoihin, joissa pääsee edelleen syventymään yhteyden merkitykseen omassa elämässä. ”Odotan, että Revive Conference -tapahtumassa me voitais tulla yhteen oltiin me sit mistä taustasta tahansa. Kaikilla näyttää erilaiselta se, missä vaikuttaa tai palvelee, mut silti me ollaan kaikki yhtä sydäntä ja arvokkaita juuri sellaisina. Meidät on luotu yhteyteen, jossa saadaan kokea rauhaa ja turvaa jopa niinä hetkinä, kun ei itse voi tehdä mitään sen eteen.” - - Artisti Joel ”Beige” Peltoniemi Juontajina Korjaamon Vaunusalin päälavalla nähdään Rohkaisuryyppy -podcastista ja sosiaalisesta mediasta tuttu Lidia Bogale sekä laulaja-lauluntekijä Jesse de Jong. Tapahtuman tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli. Eteispalvelumaksu 3,5 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
NOKIA ARENAN AITIOT: Apulanta & Sinfonia Lahti image
NOKIA ARENAN AITIOT: Apulanta & Sinfonia Lahti
APULANTA-YHTYE ESIINTYY ENSIMMÄISTÄ KERTAA SINFONIA LAHDEN KANSSA NOKIA ARENALLA LOKAKUUSSA 2024Apulannan parhaat biisit ennenkuulumattomina bändin ja täysikokoisen sinfoniaorkesterin suurversioina.Suomen musiikkiskenen kiistaton ikoni, Apulanta-yhtye, on ilmoittanut historiallisesta esiintymisestään Tampereen Nokia Arenalla yhteistyössä Sinfonia Lahden kanssa. Yhteiskonsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Ainutlaatuinen konsertti järjestetään 25.10.2024 Nokia Arenalla, ja se tulee olemaan ikimuistoinen hetki niin Apulanta-faneille kuin klassisen musiikin ystäville. Konsertti tarjoaa järkälemäisen kattauksen Apulannan parhaita kappaleita, jotka on sovitettu isolle sinfoniaorkesterille, tuoden uudenlaisen keikkaelämyksen."Konsertti on meille kerran elämässä -tyyppinen mahdollisuus. Kaikenlaista hienoa on tullut vuosien saatossa tehtyä, mutta ei vielä koskaan täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa. Kyseessä on niin ilmaisuvoimainen porukka, että illasta tulee kirjaimellisesti eeppinen. Sinfonia Lahti osoittaa mielestäni tämän myötä myös hienoa heittäytymiskykyä rikkoen kanssamme samalla eri musiikkityylien välille rakennettuja, keinotekoisen tuntuisia raja-aitoja. Biisit sovitetaan varta vasten tätä iltaa varten ja orkesteria johtaa Erkki Lasonpalo." kertoo Apulanta-yhtyeen rumpali Sipe Santapukki.Sinfonia Lahti on Suomen arvostetuimpia sinfoniaorkestereita, joka on vakuuttanut yleisönsä huippuluokan konserteilla. Tämä erityinen yhteistyö mahdollistaa Apulannan musiikin yhdistämisen klassisen musiikin maagiseen maailmaan.Apulanta & Sinfonia Lahtipe 25.10.2024la 26.10.2024Nokia Arena, TampereOsa katsomoista on K-18 anniskelukatsomoita, permannolla suositusikäraja 12 vuotta.Myynnissä myös VIP-paketteja.Pyörätuoliliput ovat myynnissä verkkokaupassa ja palvelupisteissä, alkaen 59,90 eur + tilausmaksut (alk 1,50 eur/tilaus).Avustaja pääsee samalla lipulla. Pyörätuolipaikkoja on sekä ikärajattomalla että K-18 puolella.Lisätietoa esteettömyydestä Nokia Arenan sivuilla: nokiaarena.fi/saapuminen/esteettomyysMuusta syystä saattajan tarvitseville asiakkaille saattajaliput saatavilla numerosta 09 2314 3986 (pvm/mpm, avoinna ma-la 9–21, su 10–18), lippu.fin myyntipisteiltä ja R-kioskeilta kautta maan.
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA image
KUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTA
Juho GröndahlKUMMITUSJUTTUJA TAMPEREELTAKantaesitys 17.10.2024 Eino Salmelaisen näyttämölläKaupunkimme legendoja ja teatterin taikaa!Tampere – tuo selkäpiitä karmivien tarinoiden kehto. Tummina kohoavat savupiiput ja ikuinen sumu. Kaiken nähnyt kaupunki, sen historia, nykyisyys ja tulevaisuus. Menneen elämän ja kuoleman muistot näkyvät seinien luodinrei’issä, hautakivissä, museoksi muutetun kartanon autioissa makuuhuoneissa.Työväentalon näyttämöllä kaksi teatterin valomestaria valmistelee tulevaa ensi-iltaa myöhään illalla. Kello lyö kaksitoista. Onko tuolla joku? Mikä liikahti? Uskaltaako täällä ylipäänsä olla?Aavemaista tunnelmaa torjuakseen valomestarit alkavat kertoa toisilleen kummitusjuttuja. Teatterilla on omat haamunsa, mutta entä Finlaysonin tehdas? Pakkahuone? Milavida? Delfinaario? Ilta alkaa saada yhä eriskummallisempia piirteitä. Työn raskaan raatajat sukeltavat paitsi paikallishistorian outoihin kertomuksiin, myös oman itsensä ytimeen. Lopulta nimikkonäyttämöllään kuolemastaan asti kummitellut entinen teatterinjohtaja Eino Salmelainenkin pääsee puhumaan suunsa puhtaaksi.Kummitusjuttuja Tampereelta on kutkuttava tarina menneisyyden haamuista, työnteosta ja kuoleman kohtaamisesta. Se on nauruntäyteinen rakkauskirje teatterin maagiselle voimalle ja kaikille niille ajan kerrostumille, joista paikat ja ihmiset koostuvat.Esitystä suositellaan aikuisille sekä vähintään yläkouluikäisille nuorille.Käsikirjoitus Juho GröndahlDramaturgi Hanna SuutelaOhjaus Esa-Matti SmolanderLavastus Reeta TuoresmäkiPukusuunnittelu Marjaana MutanenValosuunnittelu Jaakko SirainenÄänisuunnittelu Niklas VainioRooleissa Teija Auvinen, Pentti Helin, Janne Kallioniemi, Samuli Muje, Hiski Vihertörmä, Eriikka VäliahdeLiput 42/40/20 €
Jackie - Tyttö ja kuolema IV IKÄRAJATON image
Jackie - Tyttö ja kuolema IV IKÄRAJATON
Jackie – Tyttö ja kuolema IVSuurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat la 12.10. klo 16, pe 25.10. klo 14, ke 30.10. klo 19.Suomen kantaesitys 1.10.2024 Myllyteatterin ja Teatteri Avoimien Ovien yhteistuotantona!Kirjallisuuden nobelisti Elfriede Jelinekin näytelmä Jackie – Tyttö ja kuolema IV on postuumi syväsukellus Yhdysvaltain ikonisimman ”ensimmäisen naisen” Jaqueline Kennedyn mieleen. Viiltävän humoristinen teksti rakentuu hänestä otettujen, maailmaa vavahduttaneiden valokuvien varaan. Huolitellun kuvan syvyyksistä vyöryy kuitenkin esiin koko eletyn elämän spektri: roolit, riippuvuudet ja ruumiin rapistuminen, makea elämä, mustasukkaisuus, menetetyt miehet ja lapset.Jackie – tyttö ja kuolema IV lihallistaa näyttämölle Jackie Kennedystä otetut, maailmaa vavahduttaneet ikoniset kuvat pop-taiteesta tutuin, sykkivin sävyin. Samalla esitys luotaa aikamme huomiotalouden äärimmäisen yksilökeskeistä maailmaa. Näyn, siis olen?Jackien näyttämölle tuo ohjaajapari, nukketeatteritaiteilija Maiju Tainio ja Myllyteatterin taiteellinen johtaja, näyttelijä-ohjaaja Jaakko Kiljunen. Tulos on nykynukketeatterilla maustettua fyysisen näyttelijäntyön juhlaa. Esityksessä Jaquelinea näyttämällä ruumiillistavat kaksi upeaa naisnäyttelijää, Mirva Kuivalainen ja Yuko Takeda.