Ida Paul & Kalle Lindroth image
Ida Paul & Kalle Lindroth
IDA PAUL & KALLE LINDROTH LÄHTEE TOISTAISEKSI VIIMEISELLE KIERTUEELLE – UUSI SINGLE ULKONA PERJANTAINA Suomen hurmaavin duo Ida Paul ja Kalle Lindroth julkaisee odotettua uutta musiikkia sekä syksylle sijoittuvan kiertueen, joka jää toistaiseksi duon viimeiseksi kiertueeksi. Kahdestaan, vielä kerran -kiertue on jatkoa keväällä suuren suosion saavuttaneelle Kahdestaan & Yhdessä -konseptikiertueelle. Syksyn kiertueella duo esiintyy nimensä mukaisesti kaksin, ilman bändikokoonpanoa.Kahden ihmisen välisestä voimakkaasta yhteydestä kertova Kahdestaan-single palaa soundiltaan Idan ja Kallen juurille ja antaa esimakua vielä ennen viimeistä kiertuetta julkaistavasta kokonaisuudesta.- "Kahdestaan" on meiltä pitkästä aikaa puhdas rakkauslaulu, joka jatkaa esimerkiksi Planeetat-kappaleen tematiikkaa ja tunnelmaa. Biisillä on myös toinen taso; olemme alusta asti tehneet kappaleita kahdestaan ja kiertäneet niin myös keikkalavoja. Vaikka matkan varrella kiertuekokoonpanoon ja biisien tuotantoon on liittynyt lisää ihmisiä, ydin on aina pysynyt samana, duo kertoo. Jatkuvaa livesuosiota nauttiva duo jää ensi vuonna pitkälle tauolle. Ennen taukoa saadaan kuitenkin vielä nauttia duon uudesta musiikista. - Ollaan tehty tätä yhdessä jo lähes kymmenen vuotta ja ollaan kiitollisia niistä upeista hetkistä mitä ollaan saatu kokea yhdessä meidän kuuntelijoiden kanssa. Tietyille asioille pitää kuitenkin laittaa pilkku tai piste, jotta voi tulla tilaa muulle. Tauolle jääminen on tietenkin yhdeksän vuoden yhteisen kirjoittamisen ja kiertue-elämän jälkeen valtava ja tunteikas päätös. Ollaan jaettu meidän kuuntelijoiden kanssa naurua ja kyyneleitä, ja meidän keikoilla on todistettu useita kihlautumisiakin – ympärille on muodostunut lämmin yhteisö joka on meille kovin tärkeä. Halutaan vaalia sitä kaikkea valoa ja kauneutta syksyn keikoilla ja uudella musiikilla. Meillä ois muutama tarina vielä kerrottavana, nähdään siis vielä kerran, Ida ja Kalle kertovat. Orgaanisesta soundistaan, isoista pop-melodioistaan ja samaistuttavista lyriikoistaan tunnetulla kaksikolla on taskussaan liuta yleisöään lähes vuosikymmenen ajan koskettaneita hittejä. Duon katalogista löytyykin lukuisia tuplaplatinaa, platinaa ja kultaa saavuttaneita singlejä, tuplaplatinarajan rikkonut Nää kaikki kertoo susta -debyyttialbumi, platinan ylittänyt kakkosalbumi Vuonna nolla ja kultarajan ylittänyt kolmas albumi Koko maailma meidät näkee. Lisäksi kaksikko on vuosien aikana saavuttanut neljä Emma-ehdokkuutta sekä loppuunmyydyt konserttisalit ja klubit ympäri Suomen. Toukokuussa 2022 duo konsertoi loppuunmyydyllä keikallaan Helsingin Jäähallilla.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
TOIVOLA  -festivaali image
TOIVOLA -festivaali
TOIVOLA -festivaali on taiteen, kulttuurin, musiikin, keskustelun ja erilaisten ihmisten kohtaamispaikka. Festivaali toteutetaan 21.10-3.11. Päänäyttämönä festivaaleilla toimii Kansallisteatterin tunnelmallinen Omapohja näyttämö. TOIVOLA on urbaani, rohkea, intiimi kaupunkifestivaali, joka pyrkii luomaan tilan, jossa jokainen voisi olla mahdollisimman kokonainen. Festivaali koostuu esitystaiteesta, musiikista, keskustelusta, elokuvista, kirjallisuudesta, sekä kuvataiteesta, hyviä makuelämyksiä unohtamatta. Festivaalilla ensi-esityksen saa myös Toivolan uutuusteos VALKOINEN TALO. Lavalla nähdään myös paljon ylistystä keränneet esitykset Rakkaudesta, sekä Pantteri ja minä, lumoavia vierailevia esityksiä, sekä yhteiskunnallisesti ajankohtainen Toivola Talk -keskustelusarja.Seuraava osa ohjelmistoa julkistetaan elokuussa 2024. Tervetuloa! www.toivolafestivaali.fiToivola festivaali / InstagramKansallisteatterin Omapohja-näyttämö sijaitsee Kansallisteatterin viereisessä talossa, katuosoite on Itäinen Teatterikuja 3C. Esteettömyystiedot: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, sähköpostitse osoitteeseen info@toivolafestivaali.fi Omapohjassa pyörätuolipaikka on lähellä katsomon sisäänkäyntiä.
STO: RIKOS JA RANGAISTUS image
STO: RIKOS JA RANGAISTUS
Suomen TeatteriopistoRIKOS JA RANGAISTUSEsitykset Juhlatalo Hovissa, Sukkavartaankatu 9Suomen Teatteriopisto juhlii tänä syksynä 30 toimintavuottaan.Varsinainen juhlapäivä on sunnuntaina 27.10.Juhlaesityksenä nähdään ohjaaja Antti Mikkolan valmistama klassikko Rikos ja rangaistus ja rooleissa Näyttelijäntyön Jatkolinjan nykyiset opiskelijat 2024-2025.Ensi-ilta su 20.10. klo 16Kesto avoinKöyhä ylioppilas Raskolnikov aikoo ryöstää ja murhata panttilainaajan. Hän perustelee tekoaan sillä, ettei panttilainaaja ole hyvä ihminen vaan pikemminkin täi, joka riistää toisia. Teko myös vapauttaisi velkakierteestä Raskolnikovin ja hänen perheensä. Esitys seuraa Raskolnikovin kuumeista kujanjuoksua läpi Pietarin. Teon seuraukset vainoavat vainoharhoihin asti ja syyllisyydentunto työntyy esiin väkisin.Tuomo Rämön sovituksessa Dostojevskin menestysteos on riisuttu kaikesta ylimääräisestä.Rämön aikaisemmin yhdelle näyttelijälle sovittama maailmankirjallisuuden klassikko saa uuden tulemisen 16 näyttelijäopiskelijan voimin Antti Mikkolan ohjaamana.Liput: 14,50 €opiskelijat/lapset 10 €Juhlapäivän 27.10. ohjelma:Klo 12.00 Rikos ja rangaistusKlo 15.00 Rikos ja rangaistusEsityspaikkana Juhlatalo Hovi, Sukkavartaankatu 9.Esityksen kesto maksimissaan ja väliaikoineen kaksi tuntia.Juhlaillanvietto klo 16-22 Tampereen Komediateatterin Juhlasalissa, Lapintie 3aOhjelma (klo 17 alkaen):Puheita, yllätysvieraita ja musiikkia. DJ tanssittaa.Pientä purtavaa. Baari on auki. Siisti, mutta rento pukeutuminen.Illanvietto 20 € Sisältää naulakkomaksun, tervetulomaljan, pienen purtavan ja ohjelman.Illanviettotapahtuma myynnissä omana tapahtumanaan - > STO 30-vuotisjuhla, illanvietto
Kari Antila Quartet - image
Kari Antila Quartet -
KARI ANTILAKari Antila on tehnyt pitkän uran jazzkitaristina ja säveltäjänä. Suomen lisäksi hän on esiintynyt useimmissa Euroopan maissa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa omien yhtyeidensä kanssa ja myös ”sideman” tehtävissä.Antila on esiintynyt monilla tärkeillä kotimaisilla ja ulkomaisilla festivaaleilla kuten mm. Pori Jazz, Gent Jazz ja esiintynyt monien suomalaisten ja kansainvälisten huippumuusikoiden kanssa, kuten Jukka Perkon, Severi Pyysalon, Manuel Dunkelin, Aili Ikosen, Will Vinsonin, Chad Lefkowitz-Brownin, Livio Almeidan, Teo Liman ja Eduardo Belon kanssa.Kari Antila on julkaissut tähän mennessä 5 soololevyä omalla nimellään, jotka kaikki ovat saaneet kotimaisessa ja kansainvälisessä jazzlehdistössä erinomaisia arvioita.Kajaanin konsertissa kuullaan Antilan Viimeisimmän levyn "DAHILL ROAD" ohjelmistoa. Dahill Road julkaistiin syksyllä 2023 ja se koostuu kokonaan Antilan sävellyksistä. Levy on musiikillisesti eräänlainen maailmanympärysmatka ja sen kappaleissa kuullaan vaikutteita eri maanosien musiikista Antilan jazzsävellysten siivittäminä.Kokoonpano:Kari Antila kitara ja voiceAlexi Tuomarila pianoJoonas Tuuri kontrabassoSeveri Sorjonen rummutwww.kariantila.com***KAIKUKORTTI käy vain Kajaani Infosta noudettaessa!Lipunmyynti:Kajaani Info (osoitteessa Pohjolankatu 13) kts. aukioloajat täältä: https://www.kajaani.fi/kaupunki-ja-hallinto/yhteystiedot-ja-asiointi/kajaani-info/Lipunmyynti tilaisuuksiin tuntia ennen esitystä myös ovella, jos lippuja jää.Lippuja myyvät myös Suomen muut Lippupisteen myyntipisteet, Lippupisteen verkkokauppa osoitteessa www.lippu.fi ja R-kioskit.Varaukset: Lippupiste, puh. 0600 900 900 (2 € min+ + mpm/pvm)Varatut liput on lunastettava Kajaani Infosta tai Lippupisteen toimipaikoista 14 päivän kuluessa varauksesta.Kajaani Infossa käy maksuvälineenä:- käteinen, pankki- ja luottokortit- Smartum-setelit, Smartum-mobiilimaksu (ei käy ovimyynnissä)- Virikesetelit ja -kortti (ei käy ovimyynnissä)- Tyky-setelit (ei käy ovimyynnissä)- ePassi (ei käy ovimyynnissä)- Eazybreak (ei käy ovimyynnissä)
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024 image
Antti Railio - Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024
Antti Railio juhlistaa uutta "Haaveista hulluuteen" -albumia mittavalla konserttisalikiertueella!Parhaillaan neljättä, 27. syyskuuta julkaistavaa ”Haaveista hulluuteen” -nimistä albumiaan viimeistelevä Antti Railio juhlistaa levyn julkaisua mittavalla, samannimisellä konserttisalikiertueella. Kiertue käynnistyy 9. lokakuuta Kokkolasta ja päättyy 26. lokakuuta Pieksämäelle.Kaksi tuntia kestävässä konsertissa kuullaan ennen kaikkea Antin tulevan albumin kappaleita, mutta myös vanhempia hittejä hänen uransa varrelta. Kokoonpanoon Antti on kerännyt vanhoja luottomuusikoitaan.”Aivan mahtavaa päästä tällä upealla kokoonpanolla liikenteeseen! Se kiteyttää jotenkin myös konsertin sisällön, sillä kiertueen kokoonpano koostuu vanhoista ja nykyisistä bändien jäsenistä. Rummuissa mahtavaakin mahtavampi Mirka ’Leka’ Rantanen ja koskettimissa ensimmäisen soololevyni aikaisen kokoonpanoni kosketintaiteilija Timo Pudas, joiden molempien kanssa olen saanut kiertää myös Raskasta Joulua- sekä Raskasta Iskelmää-kollektiiveissa. Kitarassa tuttuun tapaan oikea käteni tuottaja kitaristi JC Halttunen”, Antti kertoo ja jatkaa: ”Alataajuuksista ja kenties muistakin instrumenteista vastaa vertaansa vailla oleva maailmanluokan multi-instrumentalisti Olli Rantala, joka on myös aikaisemman kokoonpanoni sekä nykyisen kokoonpanoni virallinen jäsen.””Soittajien taso on sellainen, että emme halua kahlita elävää musiikkia vaan olemme päättäneet pitää yhdessä musiikin juhlaa yllä jokaisessa konsertissa, ja yllätyksiltä emme varmasti pääse näin välttymään”, Antti toteaa.Haaveista hulluuteen -konserttisalikiertue 2024Ke 09.10. Snellman-sali, KokkolaTo 10.10. Eino Säisä -sali, IisalmiPe 11.10. Riihivuori Areena, MuurameLa 12.10. Seinäjokisali, SeinäjokiSu 13.10. Promenadikeskus, PoriTi 15.10. Tampere-talo, TampereKe 16.10. Hyvinkääsali, HyvinkääTo 17.10. Mikaeli, MikkeliPe 18.10. Kankaanpääsali, KankaanpääLa 19.10. Louhisali, EspooKe 23.10. Akustiikka, YlivieskaTo 24.10. Raahesali, RaahePe 25.10. Pohjankartanon sali, OuluLa 26.10. Poleeni, PieksämäkiArkisin ja lauantaisin ovet aukeavat klo 18.30 ja konsertti alkaa klo 19.00.Sunnuntaisin ovet avataan klo 16.30 ja konsertti alkaa klo 17.00.Konsertit kestävät 2h sisältäen 30min väliajan. Konsertteihin ei ole ikärajaa.
Marksmen, NA3 image
Marksmen, NA3
Marksmen ja NA3 On The Rocksiin lokakuussa – rockin juhlaa ja hurmosta! Kotimainen Marksmen-yhtye tarjoaa juurimusiikin eri osa-alueiden miksauskokemuksen syvällä rintaäänellä. Tule On The Rocksiin kokemaan parhainta rockabillyä! NA3:n suomenkieliset kantrin huuruiset, rockabillyn katkuiset ja elämänmakuiset laulut vievät metsäpoluilta aamuiseen ravintolaan, Uutelasta merenpohjaan ja juna-asemalta... ei mihinkään. Jos ei tarvitse. Trion jäsenet ovat kokeneita keikkajyriä ja kiertäneet maata muun muassa Pelle Miljoonan, Marksmenin, Merkurius Bandin ja Yelmoren kanssa. Trio yhdistelee omaan tuotantoon lauluja muun muassa Marko Haavistolta, Baddingiltä, Agentsilta ja J. Karjalaiselta. NA3 ovat Nico Antero, Jukka Melametsä ja Arto Räsänen.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat Liput ovelta 15 €, mikäli jäljellä. Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €. --- Saavustettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/info/Turvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
Kuopus, Elia Lombardini image
Kuopus, Elia Lombardini
Kuopus levyjulkkarikeikalla Kuudes Linjalla to 24. lokakuuta! Lyyrisemmän vaihtoehtoräpin ja riimiittelevän spoken word -runouden sanansaattaja Kuopus julkaisee toisen pitkäsoittonsa Suku, suru jne. perjantaina 11. lokakuuta. Albumin julkkareita juhlitaan Helsingin Kuudes Linjalla torstaina 24. lokakuuta. Keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Kuopus julkaisi esikoisalbuminsa Luottamus, kuritus + pus vuonna 2020 ja on sen myötä vakiinnuttanut paikkansa Suomen rap- ja spoken word -kentällä herkän lyriikkansa, vahvan riimittelyn ja rohkeiden aihevalintojensa ansiosta. Kuun lopussa ilmestyvä uusi albumi Suku, suru jne. jatkaa esikoislevyn lyyristä linjaa sukeltaen syvemmälle muun muassa sukupuolen, sukupolven ja sukupolvia ylittävän surun teemoihin. Levyn päätuottaja on ensimmäisen levyn tapaan Elias Riipinen (Elia Lombardini). Lisäksi levyllä kuullaan Saana Pohjosen (YÖKKÖ) ja Ellen Virmanin (Eilien) tuotantoa.”Spoken wordia ja rapia yhdistelevä Kuopus eli Pietu Wikström on ehdottoman tervetullut artisti Suomen musaskeneen. Biisit fantasioivat, tutkivat ja ihastuvat, mutta kaikkein voimakkainta on läsnäolo. Erittäin queer ja kiihkeä levy saa hengen salpautumaan ja posket punastumaan. Leikkivät sanat kantavat musiikkia vahvasti kokonaisuudessa, joka jättää janoamaan lisää.” – Katariina Kauppila, Voima, 2020.Lokakuussa julkaistavalta albumilta on jo julkaistu sinkut Keväällä, Vuoksi, En osaa näytellä ja Mitä jos 2.Julkkarikeikalla juhlistetaan myös Kuopuksen PUSIKATTI-EP:n yksivuotissynttäreitä. Illan avaa Elia Lombardini.Ovella peritään security fee 3,90 €. Liput ovelta 17 €, jos jäljellä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Pyörätuolille käynti takaoven kautta, Hämeentie 13 B. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
Emilia Sisco image
Emilia Sisco
Rytmiklubin vieraileva artisti on kovassa nousussa oleva blueslady Emilia Sisco! Viime keväänä kolmella klubi-illalla startannut Maxim Rytmiklubi saa syyskaudella toivottua jatkoa. Ennen joulua Maximilla on luvassa neljä klubi-iltaa.Kerran kuussa torstai-iltaisin järjestettävää RytmiKlubia isännöi Maxim Rytmiklubi HouseBand, jonka vetovastuussa ovat Jarkka Rissanen ja Dave Forestfield. Rytmiklubin kolmantena seremoniamestarina toimii Olavi Rytkönen.Maxim Rytmiklubi on aivan kaikille avoin keikkaformaatti, mihinkään klubiin ei tarvitse liittyä eikä muitakaan kommervenkkejä musanautinnon hidasteena ole, päinvastoin. Kuopion kauppatorin pohjoiskulmassa, Haapaniemenkadulla sijaitsevan Maxim-ravintolan Rytmiklubit avaavat ovensa klo 16, josta alkaen iltaa starttaillaan aulabaarissa.Klo 20 salin puolella Rytmiklubi Houseband tai muu paikallinen kokoonpano soittaa yhden setin, tauon jälkeen illan vieraileva artisti esiintyy Housebandin kanssa. Luvassa on monenlaisia musiikillisia yllätyksiä ja koukkauksia tutun ja totutun ulkopuolelle. Maxim Rytmiklubi tarjoaa maksimaalisia juurimusiikin rytmielämyksiä bluesista rhythm &bluesin kautta rock´n rolliin!Maxim avautuu klo 16:00, ovet saliin avataan klo 19:00. Liput ovelta 25 €, mikäli jäljellä. Lipun hinta nousee Tiketissä ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. *** Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, info@maximkuopio.fi
Music Talsinki: Duo Ruut image
Music Talsinki: Duo Ruut
Duo Ruut on yhteinen nimittäjä kahdelle hyvälle ystävälle ja muusikolle, jotka ammentavat inspiraatiota virolaisesta kansanperinteestä ja yhdistävät siihen vaikutteita eri kulttuurien uskomuksista sekä omasta nykyaikaisesta, tunteikkaasta laulunkirjoituksestaan. Heidän musiikkinsa on pohjimmiltaan minimalistista, mutta täynnä uusia ja kekseliäitä kokeiluja sekä erilaisia soittotekniikoita. Lyhyessä ajassa Duo Ruut (Ann-Lisette Rebane ja Katariina Kivi) on kiertänyt maailmaa esiintyen arvostetuilla festivaaleilla, kuten Womex, ESNS, Celtic Connections, Trans Musicales, PIN, TMW, Stimmen Festival ja du Bout du Monde. Duo on konsertoinut yli 20 maassa, ja heidän musiikkiaan ovat nostaneet esille kansainväliset mediat, kuten MOJO, BBC, Songlines, The Arts Desk, Louder Than War ja RFI. Vuosi 2023 alkoi live-esiintymisillä maailmankuululla KEXP-kanavalla sekä FIP Radion ja Culturebox TV:n lähetyksissä Ranskassa. ”Viro on pieni maa, mutta musiikkikenttämme luo jatkuvasti uusia, mielenkiintoisia kokeiluja ja tuo tuoreita tulokkaita. Olen innoissani siitä, että tämä klubisarja G Livelabissa tarjoaa suomalaisyleisölle mahdollisuuden tutustua maamme tuoreimpiin artisteihin ja yhtyeisiin.” - Grete Ahtola / Viron Suomen-suurlähetystö Konsertit järjestetään yhteistyössä Eesti Jazzliitin ja Viron Suomen-suurlähetystön kanssa. Tukevat Music Estonia ja Viron kulttuuriministeriö. FacebookInstagramTwitter
Olavin Huone image
Olavin Huone
On aamu. Kello on täsmälleen 8:45. Laskeudut portaita alas maan alle, käännyt oikealle ja näet auringon yrittävän ikkunasta sisään. Tämän ei pitäisi olla mahdollista, mutta Olavin huone on maan alla ja maan päällä samaan aikaan. Sumuisella säällä vastakohdat suutelevat — voin olla heikko ja vahva samassa hetkessä, pyöreä ja kulmikas, Pännäinen ja Pariisi. Tänään saat kuulla kevätlauluni, tänään avaan sinulle alimman laatikon, tänään kaikkiin oviin koputetaan kolmesti. Siitä eteenpäin olet omillasi. Tervetuloa Olavin huoneeseen! Palkittu laulaja-lauluntekijä Olavi Uusivirta tunnetaan armottomalla energialatauksella varustetuista keikoistaan, jossa nelihenkisen bändin vastustamaton liveshow on valloillaan. Nyt Uusivirralla on edessään uusi aluevaltaus, kun 14 paikkakuntaa kattava Olavin huone -kiertue käynnistyy lokakuussa. Kiertue tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen mahdollisuuden kurkistaa artistin uuden materiaalin tekoprosessiin sen hauraimmassa ja herkimmässä vaiheessa. Intiimit ja keskenään hyvin erilaiset illat avaavat uusien laulujen muotoutumista ennennäkemättömällä tavalla sekä antavat yleisön ja artistin vuorovaikutukselle aivan uudenlaisia mahdollisuuksia. Kuulemme myös tuttuja klassikkobiisejä sekä harvemmin kuultuja helmiä uusina riisuttuina versioina, yllätysvieraita unohtamatta.Konsertti sisältää väliajan.Varausaika 2 päivää. Liput ovelta, mikäli jäljellä. Saapumisohjeet tapahtumapaikalle näet Pensselitehtaan sivuilta. *** ESTEETTÖMYYS: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssasamalla lipulla: KYLLÄTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: KYLLÄTapahtumapaikalla on esteetön WC: KYLLÄTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: EITapahtumassa on pyörätuolikoroke: EIPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaaasiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: KYLLÄ (info@pensselitehdas.fi)
Mentalisti Jose Ahonen image
Mentalisti Jose Ahonen
Telepatia, spiritismi, energiat, henget, meediot, selvänäkeminen, kaukokatsominen ja monet muut esoteeriset ilmiöt tulevat todeksi ainutkertaisessa illassa mentalisti Jose Ahosen kanssa. Vai onko kaikki sittenkin temppuja, taikuutta ja psykologiaa? Luvassa on hauska, jännittävä ja taatusti ajatuksia herättävä ilta, jossa kurkistetaan henkimaailman verhon taakse psykologisten illuusioiden mestarin johdolla. Ahonen julkaisi keväällä 2023 Yli luonnollisen -tietokirjan, jossa hän selvittää, mitä energiahoitajien ja meedioiden luona todella tapahtuu. Kirja sukeltaa pää edellä meedioiden, noitien, selvänäkijöiden ja uskomushoitojen maailmaan ja selvittää, mitä yliluonnollisten ilmiöiden takana piilee. Kaikki on varmasti selitettävissä – vai onko?Jose Ahonen on yksi harvoista suomalaisista ammattimentalisteista. Ahonen tunnetaan myös "Ajattele kuin mentalisti” -kirjasta ja hänen videoitaan on katsottu Youtubessa jo yli 50 miljoonaa kertaa. Suomen Taikapiiri ry myönsi helmikuussa 2024 Ahoselle Emeritus Reijo Salminen -trofee'n, joka annetaan pitkäjänteisesestä ja taidokkaasta työstä taikuuden parissa.Illan avaa fakiiri Raimo Lusma, jonka demonstraatioissa mielen voima ylittää kehon rajat. Jose Ahonen: WWW | Facebook | Instagram Komediatalo: WWW | Facebook | Instagram Netistä vain suoria ostoja. Puhelinpalvelussa varausaika 4 päivää. Liput ovelta 32 €, jos jäljellä. *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä
The Kinky Thing - A Tribute to Kingston Wall: II image
The Kinky Thing - A Tribute to Kingston Wall: II
Aikaisemmat keikkansa Helsingissä loppuunmyynyt The Kinky Thing soittaa vielä kertaalleen Kingston Wallin II-levyn kannesta kanteen pe 25.10.2024 Helsingissä Alakulttuuritila Alimuksessa. The Kinky Thing ei ole mikä tahansa tribuutti, vaan hurmoksellinen kokemus siitä, miltä Kingston Wall on kuulostanut II-levyn aikoihin. Keikoilla on nähtävissä ja kuultavissa mm. yhtyeen alkuperäisen rumpalin Sami Kuoppamäen Kingston Wall -aikainen rumpusetti, autenttiset kitarasoundit sekä lisäksi II-levyn alkuperäisiä raitoja. Tämän lähemmäs et alkuperäistä bändiä pääse vuonna 2024. 2023 syksyn ja talven I-levyn keikat olivat menestys, ja vuonna 2024 yhtyeen keikoilla soitetaankin Kingston Wallin II-levy kannesta kanteen. Yhtye on toistaiseksi myynyt suurimman osan keikoistaan hyvissä ajoin ennakkoon loppuun. THE KINKY THING:Lauri Leno: basso ja lauluPeter Salonen: kitara ja taustalauluErik Nickull: rummutTapahtumapaikalla veloitetaan eteispalvelumaksu 3,50 €. ---Esteettömyystiedot: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä, ota yhteys etukäteen sähköpostitse osoitteeseen info@alimus.fi Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: kyllä, ota yhteys etukäteen sähköpostitse osoitteeseen info@alimus.fiLisätietoa tilan esteettömyydestä voi lukea oheisesta linkistä: https://www.alimus.fi/alakulttuuritila-alimuksen-esteettomyys-ja-saavutettavuustiedot/
Kaaos kulisseissa image
Kaaos kulisseissa
Kaaos kulisseissaFarssi teatterin tekemisen ihanuudesta ja kamaluudesta. Kun kirjoitat Googleen ”The funniest farce ever written” (suom. hauskin koskaan kirjoitettu farssi) saat hakutulokseksi Michael Fraynin vuonna 1982 kirjoittaman Noises off -komedian. Kouvolan Teatteriin näytelmä tulee nimellä Kaaos kulisseissa.Näytelmä kertoo teatteriryhmästä, joka epätoivon vimmalla koettaa saada esityskuntoon perinteistä ovifarssia. Milloin on hukassa repliikit ja rekvisiitat, milloin kokonainen näyttelijä. Eivätkä edes ovet aina toimi. Ohjaajan hermot ovat riekaleina sotkuisten ihmissuhteiden, temperamenttisen työyhteisön ja lähestyvän ensi-illan ristipaineessa.“Ja tämä kaikki on – hirvittävän hauskaa!” toteaa varsinaisen näytelmän ohjaaja Jukka Keinonen.“Jos teatterin tekeminen olisi niin kaoottista kuin tässä kuvataan, olisin jättänyt alan jo aikaa sitten. Samalla näytelmän ihmiset ovat tyyppeinä hyvin tunnistettavia ja rakastettavia. Kaaos kulisseissa on myös riemukas kuvaus työyhteisön erilaisista rooleista ja selviytymistaktiikoista.”Noises off on nähty suomalaisilla näyttämöillä vuosikymmenten varrella nimillä Ensimmäinen näytös, Ei ketään kotona, Saranat ja sardiinit, Tilanne päällään sekä Saako olla sardiini? Rakkaan lapsen nimilistaa täydentää Kouvolan Teatterin Kaaos kulisseissa, joka perustuu Mikko Koivusalon tuoreimpaan suomennokseen.Ensi-ilta 14.9.2024 suurella näyttämöllä.
Angels in America image
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valo- ja videosuunnittelu Ville Virtanen Musiikki Stina Koistinen ja Joonas Outakoski Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
Yona: Eden-levynjulkaisukiertue image
Yona: Eden-levynjulkaisukiertue
Yona julkaisee yhdeksännen sooloalbuminsa ja lähtee mittavalle konserttisalikiertueelle Laulaja- ja lauluntekijä Yona julkaisee syksyllä yhdeksännen studioalbuminsa ja suuntaa levynjulkaisukiertueella konserttisaleihin ympäri Suomen. Eden-nimeä kantava albumi julkaistaan 20. syyskuuta ja kiertue starttaa lokakuussa. ”Eden kertoo sisäisestä turvapaikasta, kaiken läpäisevästä rakkaudesta ja irtipäästämisestä. Levy on tehty yhdessä tuottaja Mauri Syrjälän, sekä mun rakkaan yhtyeeni kanssa. Eden on Yonan soinnille tutusti orgaaninen, mutta aikaisemmista levyistä poiketen konemusavaikutteisempi, biitimpi ja mystisempi”, Yona kertoo tulevasta levystä. Julkaisukiertueen keikat ovat kaksiosaisia. Uuden levyn lisäksi konserteissa tullaan kuulemaan myös useita rakastetuimpia kappaleita Yonan aikaisemmilta levyiltä. ”Meidän jokainen keikka on uniikki ja annamme aina kaikkemme musiikille. Odotan suurella jännityksellä ja innolla, että pääsemme sukeltamaan yhdessä Edeniin”, Yona fiilistelee kiertuetta. Yona tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä taiteessaan eri musiikkigenrejä. Yonan kappaleille on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet. Artisti palkittiin edellisestä albumistaan Uni johon herään Kriitikoiden valinta -Emmalla ja Teosto-palkinnolla. Yonan ilmaisuvoimaisessa yhtyeessä soittavat Juhani Grönroos (kitara), Juho Kanervo (sello), Antti Kujanpää (koskettimet), Tuomas Timonen (rummut), Antti Kivimäki (basso), Paavo Malmberg (ääni) sekä Jaakko Peltonen (valot). soldoutmanagement.fi yona.fi Yona Facebook Yona InstagramKesto n. 2 h, sisältäen väliajan Numeroidut istumapaikat Esitys Promenadikeskuksen Promenadisalissa. Esteettömyys:Avustaja veloituksetta. Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.Tapahtumapaikalla on esteetön WC.Muuta huomioitavaa: Pyörätuolipaikat sijaitsevat parvella C (3kpl) & E (3 kpl) katsomoon kulku hissillä.Pyörätuolipaikan yhteyteen on varattu lisäistuin avustajalle, jonka paikka sisältyy pyörätuolilipun hintaan.
Ida Paul & Kalle Lindroth image
Ida Paul & Kalle Lindroth
IDA PAUL & KALLE LINDROTH LÄHTEE TOISTAISEKSI VIIMEISELLE KIERTUEELLE – UUSI SINGLE ULKONA PERJANTAINA Suomen hurmaavin duo Ida Paul ja Kalle Lindroth julkaisee odotettua uutta musiikkia sekä syksylle sijoittuvan kiertueen, joka jää toistaiseksi duon viimeiseksi kiertueeksi. Kahdestaan, vielä kerran -kiertue on jatkoa keväällä suuren suosion saavuttaneelle Kahdestaan & Yhdessä -konseptikiertueelle. Syksyn kiertueella duo esiintyy nimensä mukaisesti kaksin, ilman bändikokoonpanoa.Kahden ihmisen välisestä voimakkaasta yhteydestä kertova Kahdestaan-single palaa soundiltaan Idan ja Kallen juurille ja antaa esimakua vielä ennen viimeistä kiertuetta julkaistavasta kokonaisuudesta.- "Kahdestaan" on meiltä pitkästä aikaa puhdas rakkauslaulu, joka jatkaa esimerkiksi Planeetat-kappaleen tematiikkaa ja tunnelmaa. Biisillä on myös toinen taso; olemme alusta asti tehneet kappaleita kahdestaan ja kiertäneet niin myös keikkalavoja. Vaikka matkan varrella kiertuekokoonpanoon ja biisien tuotantoon on liittynyt lisää ihmisiä, ydin on aina pysynyt samana, duo kertoo. Jatkuvaa livesuosiota nauttiva duo jää ensi vuonna pitkälle tauolle. Ennen taukoa saadaan kuitenkin vielä nauttia duon uudesta musiikista. - Ollaan tehty tätä yhdessä jo lähes kymmenen vuotta ja ollaan kiitollisia niistä upeista hetkistä mitä ollaan saatu kokea yhdessä meidän kuuntelijoiden kanssa. Tietyille asioille pitää kuitenkin laittaa pilkku tai piste, jotta voi tulla tilaa muulle. Tauolle jääminen on tietenkin yhdeksän vuoden yhteisen kirjoittamisen ja kiertue-elämän jälkeen valtava ja tunteikas päätös. Ollaan jaettu meidän kuuntelijoiden kanssa naurua ja kyyneleitä, ja meidän keikoilla on todistettu useita kihlautumisiakin – ympärille on muodostunut lämmin yhteisö joka on meille kovin tärkeä. Halutaan vaalia sitä kaikkea valoa ja kauneutta syksyn keikoilla ja uudella musiikilla. Meillä ois muutama tarina vielä kerrottavana, nähdään siis vielä kerran, Ida ja Kalle kertovat. Orgaanisesta soundistaan, isoista pop-melodioistaan ja samaistuttavista lyriikoistaan tunnetulla kaksikolla on taskussaan liuta yleisöään lähes vuosikymmenen ajan koskettaneita hittejä. Duon katalogista löytyykin lukuisia tuplaplatinaa, platinaa ja kultaa saavuttaneita singlejä, tuplaplatinarajan rikkonut Nää kaikki kertoo susta -debyyttialbumi, platinan ylittänyt kakkosalbumi Vuonna nolla ja kultarajan ylittänyt kolmas albumi Koko maailma meidät näkee. Lisäksi kaksikko on vuosien aikana saavuttanut neljä Emma-ehdokkuutta sekä loppuunmyydyt konserttisalit ja klubit ympäri Suomen. Toukokuussa 2022 duo konsertoi loppuunmyydyllä keikallaan Helsingin Jäähallilla.Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelun kautta lippujen varausaika 2 päivää. Ennakkomyynti jatkuu Tiketissä klo 24:00 asti. Lipunhinta nousee ovimyyntihinnaksi tapahtumapäivänä klo 18:00. Olympian ovella ei ole lipunmyyntiä. Tarkista aikataulu osoitteesta: www.olympiakortteli.fi Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 3 €.
VII  PIKKU AASI   INTERNATIONAL  PUPPET  THEATRE  FESTIVAL VAASA 25-27.10.2024 image
VII PIKKU AASI INTERNATIONAL PUPPET THEATRE FESTIVAL VAASA 25-27.10.2024
NUKKETEATTERIFESTIVAALI LAPSILLE JA AIKUISILLE Festivaali järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2015. Tervetuloa kuudennelle Pikku Aasin Kansainväliselle Nukketeatterifestivaalille! PIKKU AASIN Nukketeatterifestivaali kestää 3 päivää, Lokakuussa viikko 43 (Pe-Su 25.-27.10.2024) 5 nukketeatteriryhmää: ALL´InCIRCO (ITA) NUKKETEATTERI REAKTORI (FIN) NUKKETEATTERI SAMPO (FIN) JAANI-KLOVNI (FIN) PIKKU AASIN NUKKETEATTERI - LASTENKONSERTTI (FIN) Festivaali sisältää myös yksi workshop lapsille (ilmainen) Festivaali toteutetaan tässä: VAASAN KIRJASTON DRAAMASALI, Kirjastonkatu 13, Vaasa Pääsylippu 10 € (NetTicket.fi) Tapahtuman järjestäjä on vaasalainen Pikku Aasin Nukketeatteri. Teemme yhteistyötä Vaasan kulttuurikeskuksen kanssa. DOCKTEATERFESTIVAL FÖR BARN OCH... VUXNA Festivalen hölls för första gången år 2015. Välkommen till den sjätte Lilla Åsnans Internationella Dockteaterfestivalen! LILLA ÅSNANS Dockfestivalen pågår i 3 dagar,I oktober vecka 43 (fre-sön 25-27.10.2024) 5 dockteatergrupper ALL´InCIRCO (ITA) NUKKETEATTERI REAKTORI (FIN) NUKKETEATTERI SAMPO (FIN) JAANI-KLOVNI (FIN) DOCKTEATERN LILLA ÅSNAN - BARNKONSERT (FIN) Festivalen innehåller också ett workshop (gratis) för barn Festivalen äger rum här: DRAMASALEN I VASA HUVUDBIBLIOTEK, Biblioteksgatan 13,Vasa Inträdesbiljett 10 € (NetTicket.fi) Arrangör för evenemanget är Dockteatern Lilla Åsnan i Vasa. Vi samarbetar med Vasa Kulturcentrum. Ciaooo, Cosimo Galiano (art director) FESTIVAL LINK:www.pikkuaasi.org/international-puppet-theatre-festival/
Revive Conference image
Revive Conference
Revive Conference kokoaa nuoria aikuisia yhteen pohtimaan yhteyden ja rakkauden merkitystä Helsingin Korjaamolla 25.10.2024 järjestettävä tapahtuma yhdistää nuoria aikuisia kautta maan yli seurakuntarajojen. Jo toista kertaa järjestettävän tapahtuman keskiössä on rohkaista ja innostaa nuoria aikuisia elämään merkityksellistä elämää. Tapahtuman pääteemana on yhteys. Teema kantaa nimeä Yksi sydän – monta tarinaa. Tämän teeman äärellä tullaan tapahtumassa olemaan niin musiikin, puheiden, paneelikeskustelun kuin työpajojenkin muodossa. Artisteina tapahtumassa nähdään Immanuel, Beige, Juhani Tikkanen band, Northwind Collective sekä Eve & Ossi band. Puheita tullaan kuulemaan muun muassa pastori Pietu Korpelaiselta sekä perheterapeutti Elli Mekliniltä. Meklin johtaa ohjelmassa paneelikeskustelua aiheesta: Mitä rakastaminen on? Paneelikeskustelu johdattaa kuulijat pohtimaan muun muassa rakkauden, yhteyden, aitouden sekä erilaisuuden merkitystä ja tärkeyttä ihmissuhteissa. Keskustelijoina paneelissa on muun muassa terapeutti Neea Perho sekä Valo-deittisovelluksen mediavastaava Kristiina Fekete. ”Kokemus rakkaudesta on ihmisen mielenterveyden tärkein perusta. Sen kokemiseen tarvitaan aina kuitenkin suhde – itseen, toisiin ihmisiin, Jumalaan. Ihminen ei voi kasvaa ihmiseksi ilman suhteita, me kasvetaan ihmisiksi ihmisten kanssa. Se on kaiken lähtökohta jo syntymästä asti ja jatkuu läpi elämän. Meidät on luotu niin hengellisesti, fyysisesti kuin psyykkisestikin elämään suhteissa.” - Perheterapeutti ja kirjailija Elli Meklin Lisäksi ohjelmassa on mahdollisuus osallistua erilaisiin työpajoihin, joissa pääsee edelleen syventymään yhteyden merkitykseen omassa elämässä. ”Odotan, että Revive Conference -tapahtumassa me voitais tulla yhteen oltiin me sit mistä taustasta tahansa. Kaikilla näyttää erilaiselta se, missä vaikuttaa tai palvelee, mut silti me ollaan kaikki yhtä sydäntä ja arvokkaita juuri sellaisina. Meidät on luotu yhteyteen, jossa saadaan kokea rauhaa ja turvaa jopa niinä hetkinä, kun ei itse voi tehdä mitään sen eteen.” - - Artisti Joel ”Beige” Peltoniemi Juontajina Korjaamon Vaunusalin päälavalla nähdään Rohkaisuryyppy -podcastista ja sosiaalisesta mediasta tuttu Lidia Bogale sekä laulaja-lauluntekijä Jesse de Jong. Tapahtuman tuottaa Ohjelmatoimisto Kristalli. Eteispalvelumaksu 3,5 € peritään ovella. Lippujen varausaika 2 päivää. Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä
Bloodred Hourglass image
Bloodred Hourglass
Bloodred Hourglass & Balance Breach yhteiskeikalla House of Olafissa perjantaina 25.10.2024! BLOODRED HOURGLASSBloodred Hourglass on ansainnut paikkansa kotimaisen metallin eturivissä kovalla työllä, päättäväisyydellä ja poikkeuksellisella biisinkirjoitustaidolla. Viimeisimmän albuminsa, "How's The Heart" (2023), myötä yhtye käynnisti pitkän ja perusteellisen kotimaankiertueen, joka on täyttänyt suurimmat rockklubit ympäri maan. BALANCE BREACHKotimaan lupaavimpiin metalliyhtyeisiin kuuluva Balance Breach tekee matkaansa Mikkelistä maailmanmaineeseen, eikä sitä tunnu pysäyttävän enää mikään. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät haikeat melodiat, raivokas energia ja isot kertosäkeet niin vastustamattomalla tavalla, että se on huomattu kotimaan lisäksi myös Keski-Euroopassa. Balance Breachin vuonna 2020 julkaistu debyyttialbumi “Dead End Diaries” keräsi runsaasti kehuja luvaten yhtyeelle kirkasta tulevaisuutta. Odotetun toisen albuminsa “ABYZMAL” yhtye julkaisi toukokuussa 2023 saaden erinomaisen vastaanoton niin faneilta kuin kriitikoilta. Ylistäviä arvioita keränneen uutuusalbuminsa myötä Balance Breach jatkaa vakuuttavaa nousuaan kohti suomimetallin parhaimmistoa. Helmikuussa 2024 Balance Breach julkaisi uuden singlen "Maniacs", joka esittelee entistäkin aggressiivisemman, mutta tarttuvamman yhtyeen.Liput ovelta 32,50 €, mikäli jäljellä. Olaf Burger Olaf Burger + ranskalaiset (L, G), tarjolla keikkailtoina 20.00-21.15. Osta ruokailu House of Olafin keikan yhteyteen joko lipunoston yhteydessä tai erikseen täältä.
EASY 50 FLY EAGLE FLY (K-18) image
EASY 50 FLY EAGLE FLY (K-18)
EASY 50 FLY EAGLE FLYSuomen vanhin ja tunnetuin EAGLES tribuutti bändi juhlii kuluvana vuonna kolmea asiaa: 1. EASYN PERUSTAMISESTA ON KULUNUT 50 VUOTTA.2. EASYN COMEBACKISTÄ ON KULUNUT 10 VUOTTA. 3. EASY julkaisi juhlavuoden kunniaksi kolmen biisin DUSTY ROAD nimisen Maxi-Singlen. EASYBändi nimeltä Musakatit perustettiin vuonna 1974. Pian bändin jäsenet huomasivat, että nimi edusti huonosti yhtyeen tyyliä ja musiikkia. Suosikki-lehden nimiehdotuskilpailun tuloksena bändi sai nyt uuden nimen, EASY.Yhtye keikkaili ahkerasti seitsemän vuoden ajan tehden yli 400 keikkaa.Pitkän tauon jälkeen yhtye teki yllättävän comebackin esiintymällä kesällä 2014Tribute Band Festivaaleilla Helsingissä, esittäen Eagles-yhtyeen musiikkia. Menestyksekkään comebackin innostamana "pojat" päättivät jatkaa jälleen keikkailua.Nykyään EASY esittää konserteissa/ keikoilla palvomaansa Eagles-yhtyeen musiikkia, siksi nimeen on lisätty tarkennus ”The Eagles Tribute Band”.EASYn kokoonpanoon kuuluu nykyään kolme alkuperäisjäsentä: Petteri Kokljuschkin,Sami Javne, Roni Kamras, ja kaksi nuoremman polven huippu laulajakitaristia Lappe Holopainen ja Tomi Juustila sekä upeaääninen pianisti Katri Silolahti.EASY julkaisi joulukuussa kolmen kappaleen Maxi Singlen. "Halusimme hyödyntää korona -ajan ja Suomen ykkösriviin lukeutuvan kitaristimme tuottaja/äänittäjä Erno Laitisen ammattitaitoa asettumalla Inkfish studioon viikon ajaksi." Huom. kyseessä ei ole Eagles covereita.Keikoilla EASY keskittyy toki täysin Eagles musiikin esittämiseen!EASY THE EAGLES TRIBUTE BANDEASY tarjoaaa mahdollisuuden päästä nauttimaan ja fiilistelemään livenä Eaglesin suurimpia hittejä, jotka ovat suurimmaksi osaksi Yhdysvaltojen eniten myydyn (yli 100 miljoonaa levyä) The Greatest Hits 1971-1975 albumin poimintoja. EASY:n comebackista on kulunut yhdeksän vuotta. The Eagles Tribute Band EASY täyttää konserttisalit ja hullaannuttaa yleisönsä kerta toisensa jälkeen ihastuttavalla lavaesiinymisellään ja hätkähdyttävän tarkalla Eagles tulkinnoillaan.
Infected Mushroom image
Infected Mushroom
PSYTRANCEN PIONEERI INFECTED MUSHROOM TAMPEREEN TAVARA-ASEMALLE JA OULUN TULLISALIIN LOKAKUUSSA Energisistä esiintymisistään tunnettu, pitkän linjan psytrance-musiikin pioneeri Infected Mushroom esiintyy DJ-setillään Tampereen Tavara-asemalla 25. lokakuuta ja Oulun Tullisalissa 26. Lokakuuta osana Re:Born World Tour -kiertuettaan. Liput tulevat myyntiin perjantaina 5.7. klo 10. Jo yli kaksi vuosikymmentä elektronisen tanssimusiikin sääntöjä rikkonut ja uusiksi kirjoittanut Infected Mushroom on Erez Eisenin ja Amit Duvdevanin muodostama duo, joka yhdistää psytrancen perinteisiä elementtejä progressiivisiin vaikutteisiin. Mittavalla urallaan yhdeksi elektronisen musiikin kivijaloista muodostunut duo tunnetaan paitsi omaperäisestä ja innovatiivisesta tuotannostaan, myös ilmiömäisistä keikoistaan. Infected Mushroom on sijoittunut kahdesti DJ Magazinen listaamien maailman 100 parhaan DJ:n joukkoon. Duon albumien kuten "The Gathering", "Classical Mushroom" ja "Legend of the Black Shawarma" suoratoistomäärät liikkuvat kymmenissä miljoonissa ja faneista hartaimmat seuraavat kaksikkoa ympäri maailmaa. Infectedin live-esiintymiset ovat tunnettuja intensiivisyydestään ja visuaalisuudestaan, ja niiden vuoksi yhtye on saavuttanut poikkeuksellisen suuren kannattajakunnan myös elektronisen musiikin ulkopuolelta. Yhtye julkaisi uusimman albuminsa REBORN helmikuussa 2024. Albumilla kuullaan uusia versioita heidän klassikkokappaleistaan. Lähes poikkeuksetta maailmalla loppuunmyytyjä saleja vetävän bändin kaikki aiemmat Suomen-keikat aina Suvilahdesta The Circuksen kautta Vanhalle Ylioppilastalolle ovat olleet loppuunmyytyjä. Live NationKonsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. Lipun hinta sisältää eteispalvelun 3 €. VIP-lippu sisältää:- Sisäänpääsy VIP-jonon kautta- Käytössä VIP-tila Tavara-aseman parvella- Erillinen maksullinen baari- Erillinen WC-tila- Myynnissä rajoitettu määrä- VIP-liput vaihdetaan rannekkeisiin ovella. VIP-lipuilla ei ole palautusoikeutta. Tapahtuman peruuntuessa normaalit peruutusehdot pätevät. VIP-liput ovathenkilökohtaisia. VIP-lippuun sisältyvä ranneke, jonka saat tapahtumapaikalta, oikeuttaa pääsyyn VIP-alueelle, eikä oikeuta sellaisenaan sisäänpääsyyn konserttiin tai backstage-alueelle. **** Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!
Jackie - Tyttö ja kuolema IV IKÄRAJATON image
Jackie - Tyttö ja kuolema IV IKÄRAJATON
Jackie – Tyttö ja kuolema IVSuurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat la 12.10. klo 16, pe 25.10. klo 14, ke 30.10. klo 19.Suomen kantaesitys 1.10.2024 Myllyteatterin ja Teatteri Avoimien Ovien yhteistuotantona!Kirjallisuuden nobelisti Elfriede Jelinekin näytelmä Jackie – Tyttö ja kuolema IV on postuumi syväsukellus Yhdysvaltain ikonisimman ”ensimmäisen naisen” Jaqueline Kennedyn mieleen. Viiltävän humoristinen teksti rakentuu hänestä otettujen, maailmaa vavahduttaneiden valokuvien varaan. Huolitellun kuvan syvyyksistä vyöryy kuitenkin esiin koko eletyn elämän spektri: roolit, riippuvuudet ja ruumiin rapistuminen, makea elämä, mustasukkaisuus, menetetyt miehet ja lapset.Jackie – tyttö ja kuolema IV lihallistaa näyttämölle Jackie Kennedystä otetut, maailmaa vavahduttaneet ikoniset kuvat pop-taiteesta tutuin, sykkivin sävyin. Samalla esitys luotaa aikamme huomiotalouden äärimmäisen yksilökeskeistä maailmaa. Näyn, siis olen?Jackien näyttämölle tuo ohjaajapari, nukketeatteritaiteilija Maiju Tainio ja Myllyteatterin taiteellinen johtaja, näyttelijä-ohjaaja Jaakko Kiljunen. Tulos on nykynukketeatterilla maustettua fyysisen näyttelijäntyön juhlaa. Esityksessä Jaquelinea näyttämällä ruumiillistavat kaksi upeaa naisnäyttelijää, Mirva Kuivalainen ja Yuko Takeda.