Tanssiteatteri MD: Juhla
Kaksinäytöksinen Juhla saa inspiraationsa Violeta Parran musiikista. Teos yhdistää nykytanssia, elävää musiikkia visuaalisuuteen ja myytteihin ja luo hypnoottisen sekä meditatiivisen teatteriaktin.Koreografia Ari NumminenTanssi Suvi Eloranta, Anniina Kumpuniemi, Samuli Roininen, Mari RosendahlMusiikki Minja Koski, Tuomas Luukkonen ja Petri TiainenPukusuunnittelu, visuaalisuus Tiina HelinValosuunnittelu, visuaalisuus Sari MayerÄänisuunnittelu Henri PuolitaivalEnnakkokuva Harri HinkkaRyhmäliput vähintään 5 hengen ryhmille sekä pyörätuolipaikkojen varaus Tanssiteatteri MD:n lipunmyynnistä liput(a)tanssiteatterimd.fi / 050 556 6025. Tanssiteatteri MD:n lipunmyynti palvelee ti-to klo 12-16 ja 1h ennen esityksiä.www.tanssiteatterimd.fi
FI
149 views
Buy Ticket
Read More
Ballet Finland: KEHÄ
KEHÄ kutsuu katsojan liikkeen ja ajan kiertoon – vuodenajoista inspiroituvaan kokonaisuuteen, jossa kohtaavat neljä omaleimaista koreografista ääntä. Ilta tuo yhteen neljä uutta kantaesitystä neljältä ainutlaatuiselta nykytanssin tekijältä: Atte Kilpiseltä, Reija Wäreeltä, Kenneth Kvarnströmiltä ja Jouka Valkamalta. Vuodenaikojen erilaiset tunnelmat rakentuvat näyttämölle neljän vahvan teoksen kautta. Atte Kilpisen talvinen Kirkastettu yö pysähtyy hiljaisuuteen ja sukupolvien väliseen yhteyteen, jossa liike kirkastuu kuunvalon tavoin. Reija Wäre tarkastelee keväässä yksilön ja ryhmän välistä jännitettä, yhdistäen baletin liikekieleen uusia sävyjä. Kenneth Kvarnströmin vallaton triotrio leikkii rakenteella, toistolla ja hienovaraisella mystiikalla kolmen tanssijan vuoropuhelussa. Jouka Valkaman syksyinen Varjojen muisti sukeltaa muistoihin, muutokseen ja luopumiseen, joissa varjot alkavat liikkua.– Atte Kilpinen: Kirkastettu yö Balettitanssija Atte Kilpisen uusi kantaesitys Kirkastettu yö vie katsojan talviseen metsään - hiljaiseen, kuun valaisemaan hetkeen, jossa aika tuntuu pysähtyvän ja jokainen liike kirkastuu. Duetto pohjautuu Arnold Schönbergin sävellykseen Kirkastettu yö (Verklärte Nacht, 1899). Alunperin rakastavaisten tarinaan pohjautuva musiikki saa Kilpisen tulkinnassa uuden merkityksen: näyttämöllä tarkastellaan äidin ja pojan välistä rakkautta, sukupolvien jatkumoa. Reija Wäre"Olen pohtinut yksilön suhdetta ryhmään: kuinka yhtä ihmistä saatetaan käyttää syntipukkina tai ukkosenjohdattimena muiden tunteille.Tulevassa teoksessa Ballet Finlandille minua kiinnostaa baletin linjakkuuden ja pehmeyden maustaminen muiden tanssilajien elementeillä. Tanssijoiden taito ja persoonallisuudet inspiroivat minua." - Reija Wäre Kenneth Kvarnström: triotrio Kolme tanssijaa.Kolme osaa.Kolmesataaviisikymmentä askelta, kolmekymmentä nostoa ja ripaus mystisyyttä. Jouka Valkama: Varjojen muisti Varjot luovat liikettä muistoista, muutoksesta ja luopumisesta.https://www.balletfinland.com/https://www.instagram.com/balletfinlandhttps://www.facebook.com/BalletFinlandOfficialKuvaaja: Jouka Valkama
FI
14 views
Buy Ticket
Read More
no-no
Helsinki Dance Company & Kenneth Kvarnströmno-noHelsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmä Helsinki Dance Company tuo pienelle näyttämölle yhden harvoista suomalaisen nykytanssin klassikkoteoksista. Kenneth Kvarnströmin no-no sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa syksyllä 1996 ja käynnisti uudenlaisen vahvan fyysisen nykytanssin aikakauden. Marraskuussa 2026 juhlistamme teoksen 30-vuotista elämää ja toteutamme siitä uuden version yhdeksälle tanssijalle.Äärimmäisen fyysisyyden sekä sensuellin runollisuuden välillä tasapainoileva no-no avautuu katsojalle intensiivisenä liikerituaalina, joka puhuttelee kehoa ja sielua. Se on tanssiteos, joka ei selitä teemojaan. Se luottaa tanssiin, joka ilmaisee itseään, itsessään.Kenneth Kvarnströmin liikekielen kanssa tasavahvoina osina tätä kokonaistaideteosta rakentavat Jens Sethzmanin valo- ja tilasuunnittelu sekä musiikki, joka kannattelee tanssijoita ekstaattisesta ruumiillisuudesta kohti pyhää kurottavaan herkkyyteen.Vuonna 1996 Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän kantaesittämä no-no uudisti suomalaista nykytanssia ja valloitti katsojat niin kotimaassa kuin Euroopan kiertueellakin. Teosta esitettiin edellisen kerran Helsingin Kaupunginteatterissa loppuunmyydyille katsomoille vuonna 2008.Koreografi: Kenneth KvarnströmLavastus ja valosuunnittelu: Jens SethzmanPukusuunnittelu: Sari SalmelaÄänisuunnittelu: Jyrki SandellNaamioinnin suunnittelu: Tuula KuittinenEsiintyjät: Matilda Bjärum Bengtsson, Sofia Hilli, Jyrki Kasper, Anni Koskinen, Aksinja Lommi, Pekka Louhio, Mikko Paloniemi, Justus Pienmunne, Inka Tiitinen
FI
39 views
Buy Ticket
Read More
Companía Kaari & Roni Martin goes ROOTS
To 3.12. klo 18 Pe 4.12. Klo 18 La 5.12. klo 15 ja klo 18 Ti 8.12. klo 18 Compañía Kaari & Roni Martin Goes ROOTS Compañía Kaari & Roni Martin Goes ROOTS -teos on kuin musiikillinen sulatusuuni, jossa arabi-, juutalais- ja romanimusiikki kohtaavat flamencon rytmit ja suomalaisen jouhikon. Compañía Kaari & Roni Martin on palkittu helsinkiläinen taiteilijaensemble, jonka juuret ovat flamencon ja nykytaiteen risteyksessä. Ryhmän teoksissa yhdistetään vapaasti eri musiikkiperinteitä ja -tyylejä, jotka rikastuttavat suomalaista kulttuurimaisemaa. Tuloksena on rohkeita, omaperäisiä ja monitaiteellisia näyttämötöitä, jotka puhuttelevat myös kansainvälisillä areenoilla. Compañía Kaari & Roni Martin Goes ROOTS -teos on kuin musiikillinen sulatusuuni, jossa arabi-, juutalais- ja romanimusiikki kohtaavat flamencon rytmit ja suomalaisen jouhikon. Ryhmän taiteilijat ovat useista eri maista ja kulttuureista; irakilainen Ali Saad hallitsee perinteisen arabialaisen musiikin, Roni Martin perheensä juutalaisen musiikkitradition, jouhikonsoittaja Pekko Käppi suomalaisen kansanmusiikin ja koreografi Kaari Martin flamencotanssin ja rytmiikan. Yhteistyössä Kanneltalon kanssa teoksen esiintyjäkaarti laajenee ja juuria etsimässä ja uudistamassa ovat mukana myös syyrialaistanssija Angela Aldebs, irakilainen näyttelijä-ohjaaja Bakr Hasan sekä romanimuusikot Miritza Lundberg ja Miska Lundberg sekä laulussa ja tanssissa Madiana Lundberg. Teoksessa lauletaan ainakin suomeksi, arabiaksi, hepreaksi, ladinoksi ja romanikielellä. Työryhmä: Pekko Käppi - jouhikko, laulu Roni Martin – piano, kitara, laulu Kaari Martin – tanssi, laulu Ali Saad – laulu Angela Aldebs - Tanssi, laulu Bakr Hasan - Runonlausunta, laulu Miritza Lundberg- Laulu Madiana Lundberg - Tanssi, laulu Miska Lundberg - Laulu Eppu Helle – äänisuunnittelu Kuvat Emilia Annala Liput: 24,8 / 20 / 15 €
FI
59 views
Buy Ticket
Read More
Arvo
Koreografi ja taiteilija Sonja Jokiniemen uusi näyttämöteos tutkii karjalaista itkuvirsiperinnettä ja itkun ruumiillista kokemusta nykytaiteen kontekstissa.Kun jotain suurta on poissaKarjalaisessa perinteessä siirtymäriitit, surun käsittely ja yhteisö kulkivat käsi kädessä. Arkinen ja pyhä elivät lähellä toisiaan. Arvo-teos on taiteellinen kunnianosoitus menetetyille perinteille, käsillä tekemiselle ja ruumiin työlle. Teos syntyy katkonaisen perinnön sirpaleista ja kurottaa kohti kulttuurisia haamuja sekä itkijöiden väkevyyttä ja henkistä voimaa.Tanssiteatteri Tsuumin ja Kulttuurikomppania Eloan näyttämölle tuoma Arvo on toinen osa Sonja Jokiniemen karjalaista kulttuuriperimää ja surua käsittelevää trilogiaa. Sarjan ensimmäinen osa Armo käsitteli kuolemaa, sanattomia tarinoita ja juurettomuuden kokemusta. Trilogian toinen osa keskittyy itkemisen ruumiillisuuteen, yhteisölliseen suremiseen ja ylisukupolviseen tietoon.Koreografia, taideteokset, teoksen lähtökohdat: Sonja JokiniemiTaiteellinen työryhmä: Reetta-Kaisa Iles, Tuomas Juntunen, Salla Korja, Leila Kourkia, Herman Nyby, Eetu Vekki, Anna PöllänenTuotanto: Tanssiteatteri Tsuumi, Kulttuurikomppania EloaYhteistyössä: Stoa, Baltic CircleTuotantoa tukee Uudet Klassikot -rahasto. Tanssiteatteri Tsuumin toimintaa tukevat Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Helsingin kaupunki. Kulttuurikomppania Eloan toimintaa tukevat Taide- ja kulttuurivirasto sekä Helsingin kaupunki.Teos on osa Baltic Circle -teatterifestivaalin ohjelmistoa.Kuva: Eva-Liisa Orupõldesitykset:la 28.11. ensi-ilta klo 15.00 (osa Baltic Circlen ohjelmistoa)su 29.11. esitys klo 15.00 (osa Baltic Circlen ohjelmistoa)ti 1.12. esitys klo 18.30ke 2.12. esitys klo 12.00 to 3.12. esitys klo 18.30pe 4.12. esitys klo 18.30la 5.12. esitys klo 15.00
FI
32 views

103 views
Buy Ticket
Read More
Tanssiteatteri ERI: Pinokkion joulu
Tanssiteatteri ERI tuo marras-joulukuussa näyttämölleen lasten ja koko perheen värikylläisen sadun, lastenkirjallisuuden klassikoihin kuuluvan Carlo Collodin Pinokkion.Teos on täynnä seikkailua, ihmetystä, jännitystä sekä luonnollisesti tanssin taikaa. Sisimmät tunteemme eivät aina käy yhteen sen kanssa miltä ulospäin näytämme. Kertomuksen kautta löydämme keinot raottaa ulkokuortamme ja löytää herkkyytemme, eroavaisuuksistamme huolimatta.Rakkaus, tuo katkeamaton side välillämme, on suurin lahja, jota edes Pinokkion narut eivät pidättele.Koreografia: James McNamaraTanssi: Toni Laakkonen, Laura Lehtonen, James McNamara, Laura Vahvaselkä, Nea VuorinenKesto 45 min (ei väliaikaa).Esitykset 21.11.–20.12.Ikäsuositus +4 vuotta

41 views

49 views

29 views

28 views

26 views

73 views

107 views

20 views
Buy Ticket
Read More
Leif Lindeman & Rosette K-18
Ikaalinen Spa & Resortin Tähtitansseissa pistetään jalalla koreasti!Keskiviikon Tähtitanssien lisäksi meiltä löytyy myös vaihtelevasti muita tansseja ja tapahtumia! Katso tapahtumatarjontamme ja tarkemmat tiedot tansseista osoitteesta www.ikaalinenspa.fiNähdään tansseissa!
FI
17 views
Buy Ticket
Read More
Ballet Finland: KEHÄ
KEHÄ kutsuu katsojan liikkeen ja ajan kiertoon – vuodenajoista inspiroituvaan kokonaisuuteen, jossa kohtaavat neljä omaleimaista koreografista ääntä. Ilta tuo yhteen neljä uutta kantaesitystä neljältä ainutlaatuiselta nykytanssin tekijältä: Atte Kilpiseltä, Reija Wäreeltä, Kenneth Kvarnströmiltä ja Jouka Valkamalta. Vuodenaikojen erilaiset tunnelmat rakentuvat näyttämölle neljän vahvan teoksen kautta. Atte Kilpisen talvinen Kirkastettu yö pysähtyy hiljaisuuteen ja sukupolvien väliseen yhteyteen, jossa liike kirkastuu kuunvalon tavoin. Reija Wäre tarkastelee keväässä yksilön ja ryhmän välistä jännitettä, yhdistäen baletin liikekieleen uusia sävyjä. Kenneth Kvarnströmin vallaton triotrio leikkii rakenteella, toistolla ja hienovaraisella mystiikalla kolmen tanssijan vuoropuhelussa. Jouka Valkaman syksyinen Varjojen muisti sukeltaa muistoihin, muutokseen ja luopumiseen, joissa varjot alkavat liikkua.– Atte Kilpinen: Kirkastettu yö Balettitanssija Atte Kilpisen uusi kantaesitys Kirkastettu yö vie katsojan talviseen metsään - hiljaiseen, kuun valaisemaan hetkeen, jossa aika tuntuu pysähtyvän ja jokainen liike kirkastuu. Duetto pohjautuu Arnold Schönbergin sävellykseen Kirkastettu yö (Verklärte Nacht, 1899). Alunperin rakastavaisten tarinaan pohjautuva musiikki saa Kilpisen tulkinnassa uuden merkityksen: näyttämöllä tarkastellaan äidin ja pojan välistä rakkautta, sukupolvien jatkumoa. Reija Wäre"Olen pohtinut yksilön suhdetta ryhmään: kuinka yhtä ihmistä saatetaan käyttää syntipukkina tai ukkosenjohdattimena muiden tunteille.Tulevassa teoksessa Ballet Finlandille minua kiinnostaa baletin linjakkuuden ja pehmeyden maustaminen muiden tanssilajien elementeillä. Tanssijoiden taito ja persoonallisuudet inspiroivat minua." - Reija Wäre Kenneth Kvarnström: triotrio Kolme tanssijaa.Kolme osaa.Kolmesataaviisikymmentä askelta, kolmekymmentä nostoa ja ripaus mystisyyttä. Jouka Valkama: Varjojen muisti Varjot luovat liikettä muistoista, muutoksesta ja luopumisesta.https://www.balletfinland.com/https://www.instagram.com/balletfinlandhttps://www.facebook.com/BalletFinlandOfficialKuvaaja: Jouka Valkama
FI
21 views
Buy Ticket
Read More
no-no
Helsinki Dance Company & Kenneth Kvarnströmno-noHelsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmä Helsinki Dance Company tuo pienelle näyttämölle yhden harvoista suomalaisen nykytanssin klassikkoteoksista. Kenneth Kvarnströmin no-no sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa syksyllä 1996 ja käynnisti uudenlaisen vahvan fyysisen nykytanssin aikakauden. Marraskuussa 2026 juhlistamme teoksen 30-vuotista elämää ja toteutamme siitä uuden version yhdeksälle tanssijalle.Äärimmäisen fyysisyyden sekä sensuellin runollisuuden välillä tasapainoileva no-no avautuu katsojalle intensiivisenä liikerituaalina, joka puhuttelee kehoa ja sielua. Se on tanssiteos, joka ei selitä teemojaan. Se luottaa tanssiin, joka ilmaisee itseään, itsessään.Kenneth Kvarnströmin liikekielen kanssa tasavahvoina osina tätä kokonaistaideteosta rakentavat Jens Sethzmanin valo- ja tilasuunnittelu sekä musiikki, joka kannattelee tanssijoita ekstaattisesta ruumiillisuudesta kohti pyhää kurottavaan herkkyyteen.Vuonna 1996 Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän kantaesittämä no-no uudisti suomalaista nykytanssia ja valloitti katsojat niin kotimaassa kuin Euroopan kiertueellakin. Teosta esitettiin edellisen kerran Helsingin Kaupunginteatterissa loppuunmyydyille katsomoille vuonna 2008.Koreografi: Kenneth KvarnströmLavastus ja valosuunnittelu: Jens SethzmanPukusuunnittelu: Sari SalmelaÄänisuunnittelu: Jyrki SandellNaamioinnin suunnittelu: Tuula KuittinenEsiintyjät: Matilda Bjärum Bengtsson, Sofia Hilli, Jyrki Kasper, Anni Koskinen, Aksinja Lommi, Pekka Louhio, Mikko Paloniemi, Justus Pienmunne, Inka Tiitinen
FI
31 views
Buy Ticket
Read More
Traces of Your Skin
Amanda ja Lydia:Traces of Your Skin Nykytanssiteos kahden transnaisen siskoudesta. Kehojen dialogi, kannattelu ja samaistuva katse painavat ihoon jälkiä läheisyydestä, lohdusta ja kivusta.Siskous ei ole annettu. Se syntyy katseessa, joka tunnistaa. Kosketuksessa, joka jää. Päätöksessä olla toiselle lähellä, yhä uudelleen, vaikka läsnäolo ei ole koskaan yksiselitteistä.Traces of Your Skin on nykytanssiteos kahden transnaisen välisestä siskoudesta. Se tarkastelee valittua perhettä suhteena, joka syntyy tekemisessä: koskettamisessa, kannattelussa ja katseessa. Siskous ei perustu yhteiseen lapsuuteen, vaan jaettuihin kokemuksiin, samaistumiseen ja päätökseen olla toiselle olemassa.Esityksessä kehot koskettavat, kannattelevat ja ohjaavat toisiaan. Ne silittävät, harovat, pitävät kiinni ja irrottavat. Liike rakentuu suhteesta, jossa toinen keho on samanaikaisesti tuttu ja muuttuva. Iho toimii pintana, johon muistot ja odotukset jättävät jäljen. Turva ja lohtu kietoutuvat pelkoon, kateuteen ja kipuun. Feminiinisyys näyttäytyy jaettuna kokemuksena ja materiaalina, joka tuntuu omalta, mutta on muotoutunut muistojen ja odotusten kautta. Näyttämöllä se saa levätä ilman ulkopuolista määrittelyä, asettuen syliin ja lempeään läheisyyteen. Teoksen koreografit ja esiintyjät Amanda 007 ja Lydia Ofi Teresia ovat työskennelleet yhdessä yli 15 vuoden ajan ystävinä, siskoina ja taiteellisina kumppaneina Amanda & Lydia -duona. Heidän yhteinen liikekielensä on syntynyt pitkäkestoisessa vuoropuhelussa ja jaetuissa kokemuksissa transtaustaisina esiintyjinä. Teos liikkuu nykytanssin, performatiivisuuden ja ballroomin vaikutteiden risteyksessä, mutta rakentuu ennen kaikkea esiintyjien välisestä suhteesta. Työryhmään kuuluvat lisäksi äänisuunnittelija Olli Lautiola, valosuunnittelija Kristian Palmu, pukusuunnittelija Joona Huotari-Andreou sekä skenografi Landys Roimola, joiden työ kytkeytyy osaksi teoksen liikettä, kehoa ja tilaa. Traces of Your Skin viipyy siinä, mitä kahden kehon välillä tapahtuu, kun ei tarvitse selittää tai esittää.Koreografia, tanssi: Lydia Ofi Teresia Koreografia, tanssi: Amanda 007Äänisuunnittelu: Olli Lautiola Valosuunnittelu: Kristian PalmuPukusuunnittelu: Huotari-Andreou JoonaSkenografia: Landys Roimola Sisältöhuomio: Esitys sisältää alastomuutta, kovaa ääntä, teatterisavua ja välkkyviä valoja. Ikäraja: 18Ei kielisidonnainenKuva: Saara Taussi
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Tanssiteatteri ERI: Pinokkion joulu
Tanssiteatteri ERI tuo marras-joulukuussa näyttämölleen lasten ja koko perheen värikylläisen sadun, lastenkirjallisuuden klassikoihin kuuluvan Carlo Collodin Pinokkion.Teos on täynnä seikkailua, ihmetystä, jännitystä sekä luonnollisesti tanssin taikaa. Sisimmät tunteemme eivät aina käy yhteen sen kanssa miltä ulospäin näytämme. Kertomuksen kautta löydämme keinot raottaa ulkokuortamme ja löytää herkkyytemme, eroavaisuuksistamme huolimatta.Rakkaus, tuo katkeamaton side välillämme, on suurin lahja, jota edes Pinokkion narut eivät pidättele.Koreografia: James McNamaraTanssi: Toni Laakkonen, Laura Lehtonen, James McNamara, Laura Vahvaselkä, Nea VuorinenKesto 45 min (ei väliaikaa).Esitykset 21.11.–20.12.Ikäsuositus +4 vuotta
FI
59 views
Buy Ticket
Read More
Traces of Your Skin
Amanda ja Lydia:Traces of Your Skin Nykytanssiteos kahden transnaisen siskoudesta. Kehojen dialogi, kannattelu ja samaistuva katse painavat ihoon jälkiä läheisyydestä, lohdusta ja kivusta.Siskous ei ole annettu. Se syntyy katseessa, joka tunnistaa. Kosketuksessa, joka jää. Päätöksessä olla toiselle lähellä, yhä uudelleen, vaikka läsnäolo ei ole koskaan yksiselitteistä.Traces of Your Skin on nykytanssiteos kahden transnaisen välisestä siskoudesta. Se tarkastelee valittua perhettä suhteena, joka syntyy tekemisessä: koskettamisessa, kannattelussa ja katseessa. Siskous ei perustu yhteiseen lapsuuteen, vaan jaettuihin kokemuksiin, samaistumiseen ja päätökseen olla toiselle olemassa.Esityksessä kehot koskettavat, kannattelevat ja ohjaavat toisiaan. Ne silittävät, harovat, pitävät kiinni ja irrottavat. Liike rakentuu suhteesta, jossa toinen keho on samanaikaisesti tuttu ja muuttuva. Iho toimii pintana, johon muistot ja odotukset jättävät jäljen. Turva ja lohtu kietoutuvat pelkoon, kateuteen ja kipuun. Feminiinisyys näyttäytyy jaettuna kokemuksena ja materiaalina, joka tuntuu omalta, mutta on muotoutunut muistojen ja odotusten kautta. Näyttämöllä se saa levätä ilman ulkopuolista määrittelyä, asettuen syliin ja lempeään läheisyyteen. Teoksen koreografit ja esiintyjät Amanda 007 ja Lydia Ofi Teresia ovat työskennelleet yhdessä yli 15 vuoden ajan ystävinä, siskoina ja taiteellisina kumppaneina Amanda & Lydia -duona. Heidän yhteinen liikekielensä on syntynyt pitkäkestoisessa vuoropuhelussa ja jaetuissa kokemuksissa transtaustaisina esiintyjinä. Teos liikkuu nykytanssin, performatiivisuuden ja ballroomin vaikutteiden risteyksessä, mutta rakentuu ennen kaikkea esiintyjien välisestä suhteesta. Työryhmään kuuluvat lisäksi äänisuunnittelija Olli Lautiola, valosuunnittelija Kristian Palmu, pukusuunnittelija Joona Huotari-Andreou sekä skenografi Landys Roimola, joiden työ kytkeytyy osaksi teoksen liikettä, kehoa ja tilaa. Traces of Your Skin viipyy siinä, mitä kahden kehon välillä tapahtuu, kun ei tarvitse selittää tai esittää.Koreografia, tanssi: Lydia Ofi Teresia Koreografia, tanssi: Amanda 007Äänisuunnittelu: Olli Lautiola Valosuunnittelu: Kristian PalmuPukusuunnittelu: Huotari-Andreou JoonaSkenografia: Landys Roimola Sisältöhuomio: Esitys sisältää alastomuutta, kovaa ääntä, teatterisavua ja välkkyviä valoja. Ikäraja: 18Ei kielisidonnainenKuva: Saara Taussi
FI
18 views
Buy Ticket
Read More
Traces of Your Skin
Amanda ja Lydia:Traces of Your Skin Nykytanssiteos kahden transnaisen siskoudesta. Kehojen dialogi, kannattelu ja samaistuva katse painavat ihoon jälkiä läheisyydestä, lohdusta ja kivusta.Siskous ei ole annettu. Se syntyy katseessa, joka tunnistaa. Kosketuksessa, joka jää. Päätöksessä olla toiselle lähellä, yhä uudelleen, vaikka läsnäolo ei ole koskaan yksiselitteistä.Traces of Your Skin on nykytanssiteos kahden transnaisen välisestä siskoudesta. Se tarkastelee valittua perhettä suhteena, joka syntyy tekemisessä: koskettamisessa, kannattelussa ja katseessa. Siskous ei perustu yhteiseen lapsuuteen, vaan jaettuihin kokemuksiin, samaistumiseen ja päätökseen olla toiselle olemassa.Esityksessä kehot koskettavat, kannattelevat ja ohjaavat toisiaan. Ne silittävät, harovat, pitävät kiinni ja irrottavat. Liike rakentuu suhteesta, jossa toinen keho on samanaikaisesti tuttu ja muuttuva. Iho toimii pintana, johon muistot ja odotukset jättävät jäljen. Turva ja lohtu kietoutuvat pelkoon, kateuteen ja kipuun. Feminiinisyys näyttäytyy jaettuna kokemuksena ja materiaalina, joka tuntuu omalta, mutta on muotoutunut muistojen ja odotusten kautta. Näyttämöllä se saa levätä ilman ulkopuolista määrittelyä, asettuen syliin ja lempeään läheisyyteen. Teoksen koreografit ja esiintyjät Amanda 007 ja Lydia Ofi Teresia ovat työskennelleet yhdessä yli 15 vuoden ajan ystävinä, siskoina ja taiteellisina kumppaneina Amanda & Lydia -duona. Heidän yhteinen liikekielensä on syntynyt pitkäkestoisessa vuoropuhelussa ja jaetuissa kokemuksissa transtaustaisina esiintyjinä. Teos liikkuu nykytanssin, performatiivisuuden ja ballroomin vaikutteiden risteyksessä, mutta rakentuu ennen kaikkea esiintyjien välisestä suhteesta. Työryhmään kuuluvat lisäksi äänisuunnittelija Olli Lautiola, valosuunnittelija Kristian Palmu, pukusuunnittelija Joona Huotari-Andreou sekä skenografi Landys Roimola, joiden työ kytkeytyy osaksi teoksen liikettä, kehoa ja tilaa. Traces of Your Skin viipyy siinä, mitä kahden kehon välillä tapahtuu, kun ei tarvitse selittää tai esittää.Koreografia, tanssi: Lydia Ofi Teresia Koreografia, tanssi: Amanda 007Äänisuunnittelu: Olli Lautiola Valosuunnittelu: Kristian PalmuPukusuunnittelu: Huotari-Andreou JoonaSkenografia: Landys Roimola Sisältöhuomio: Esitys sisältää alastomuutta, kovaa ääntä, teatterisavua ja välkkyviä valoja. Ikäraja: 18Ei kielisidonnainenKuva: Saara Taussi
FI
38 views

34 views
Buy Ticket
Read More
no-no
Helsinki Dance Company & Kenneth Kvarnströmno-noHelsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmä Helsinki Dance Company tuo pienelle näyttämölle yhden harvoista suomalaisen nykytanssin klassikkoteoksista. Kenneth Kvarnströmin no-no sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa syksyllä 1996 ja käynnisti uudenlaisen vahvan fyysisen nykytanssin aikakauden. Marraskuussa 2026 juhlistamme teoksen 30-vuotista elämää ja toteutamme siitä uuden version yhdeksälle tanssijalle.Äärimmäisen fyysisyyden sekä sensuellin runollisuuden välillä tasapainoileva no-no avautuu katsojalle intensiivisenä liikerituaalina, joka puhuttelee kehoa ja sielua. Se on tanssiteos, joka ei selitä teemojaan. Se luottaa tanssiin, joka ilmaisee itseään, itsessään.Kenneth Kvarnströmin liikekielen kanssa tasavahvoina osina tätä kokonaistaideteosta rakentavat Jens Sethzmanin valo- ja tilasuunnittelu sekä musiikki, joka kannattelee tanssijoita ekstaattisesta ruumiillisuudesta kohti pyhää kurottavaan herkkyyteen.Vuonna 1996 Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän kantaesittämä no-no uudisti suomalaista nykytanssia ja valloitti katsojat niin kotimaassa kuin Euroopan kiertueellakin. Teosta esitettiin edellisen kerran Helsingin Kaupunginteatterissa loppuunmyydyille katsomoille vuonna 2008.Koreografi: Kenneth KvarnströmLavastus ja valosuunnittelu: Jens SethzmanPukusuunnittelu: Sari SalmelaÄänisuunnittelu: Jyrki SandellNaamioinnin suunnittelu: Tuula KuittinenEsiintyjät: Matilda Bjärum Bengtsson, Sofia Hilli, Jyrki Kasper, Anni Koskinen, Aksinja Lommi, Pekka Louhio, Mikko Paloniemi, Justus Pienmunne, Inka Tiitinen
FI
49 views
Buy Ticket
Read More
Tanssiteatteri ERI: Pinokkion joulu
Tanssiteatteri ERI tuo marras-joulukuussa näyttämölleen lasten ja koko perheen värikylläisen sadun, lastenkirjallisuuden klassikoihin kuuluvan Carlo Collodin Pinokkion.Teos on täynnä seikkailua, ihmetystä, jännitystä sekä luonnollisesti tanssin taikaa. Sisimmät tunteemme eivät aina käy yhteen sen kanssa miltä ulospäin näytämme. Kertomuksen kautta löydämme keinot raottaa ulkokuortamme ja löytää herkkyytemme, eroavaisuuksistamme huolimatta.Rakkaus, tuo katkeamaton side välillämme, on suurin lahja, jota edes Pinokkion narut eivät pidättele.Koreografia: James McNamaraTanssi: Toni Laakkonen, Laura Lehtonen, James McNamara, Laura Vahvaselkä, Nea VuorinenKesto 45 min (ei väliaikaa).Esitykset 21.11.–20.12.Ikäsuositus +4 vuotta
FI
46 views
Buy Ticket
Read More
no-no
Helsinki Dance Company & Kenneth Kvarnströmno-noHelsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmä Helsinki Dance Company tuo pienelle näyttämölle yhden harvoista suomalaisen nykytanssin klassikkoteoksista. Kenneth Kvarnströmin no-no sai ensi-iltansa Helsingin Kaupunginteatterissa syksyllä 1996 ja käynnisti uudenlaisen vahvan fyysisen nykytanssin aikakauden. Marraskuussa 2026 juhlistamme teoksen 30-vuotista elämää ja toteutamme siitä uuden version yhdeksälle tanssijalle.Äärimmäisen fyysisyyden sekä sensuellin runollisuuden välillä tasapainoileva no-no avautuu katsojalle intensiivisenä liikerituaalina, joka puhuttelee kehoa ja sielua. Se on tanssiteos, joka ei selitä teemojaan. Se luottaa tanssiin, joka ilmaisee itseään, itsessään.Kenneth Kvarnströmin liikekielen kanssa tasavahvoina osina tätä kokonaistaideteosta rakentavat Jens Sethzmanin valo- ja tilasuunnittelu sekä musiikki, joka kannattelee tanssijoita ekstaattisesta ruumiillisuudesta kohti pyhää kurottavaan herkkyyteen.Vuonna 1996 Helsingin Kaupunginteatterin tanssiryhmän kantaesittämä no-no uudisti suomalaista nykytanssia ja valloitti katsojat niin kotimaassa kuin Euroopan kiertueellakin. Teosta esitettiin edellisen kerran Helsingin Kaupunginteatterissa loppuunmyydyille katsomoille vuonna 2008.Koreografi: Kenneth KvarnströmLavastus ja valosuunnittelu: Jens SethzmanPukusuunnittelu: Sari SalmelaÄänisuunnittelu: Jyrki SandellNaamioinnin suunnittelu: Tuula KuittinenEsiintyjät: Matilda Bjärum Bengtsson, Sofia Hilli, Jyrki Kasper, Anni Koskinen, Aksinja Lommi, Pekka Louhio, Mikko Paloniemi, Justus Pienmunne, Inka Tiitinen
FI
45 views
Buy Ticket
Read More
Hyvää joulua Sanni ja Samuli!
Hyvää joulua Sanni ja Samuli!
''Joulumaa on muutakin kuin tunturi ja lunta. Joulumaa on ihmismielen rauhan valtakunta. Eikä sinne matka silloin kovin kauan kestä. Joulumaa, jos jokaiselta löytyy sydämestä.” - Juha Vainio, 1978
Apua! Joulu on jälleen kahlinnut Sannin ja Samulin syövereihinsä! Sanni ja Samuli ovat vankeina joulumaassa, jossa tuttu joulun tunnelma ja ainaiset vaatimukset pursuavat sisään joka tuutista.
''Jos hyvän mielen paketois, se kaikkein paras lahja ois.''- Sanni & Samuli, 2024
Pääsevätkö Sanni ja Samuli koskaan ulos? Pystyykö mikään vapauttamaan Sannin ja Samulin joulun kahleista? Miten Sannin ja Samulin lopulta käy?
Suursuosion Zodiakin näyttämöllä syksyllä 2025 saanut esitys nähdään nyt uudestaan Tanssiteatteri Hurjaruuthin näyttämöllä. Aloita joulunvietto Sannin ja Samulin seurassa 15.-19.12. lisäesityksissä!
''Joulun aika ei ole vain iloitsemista. Se on myös reflektiota.''- Winston Churchill, 24.12.1941
Hyvää joulua!
Työryhmä
Koreografia ja esiintyminen: Samuli Emery, Sanni KriikkuÄänisuunnittelija: Henia NikkiläValosuunnittelija: Ada HalonenPukusuunnittelija: Virpi NieminenLavastaja: Virpi Nieminen ja Ada HalonenTuotanto: Zodiak – Uuden tanssin keskus, Samuli Emery & Sanni Kriikku, Eloa ry, Tanssiteatteri TsuumiEnnakkokuvat: Haliz YosefEsitys on suunnattu aikuisille ja sisältää tuotesijoittelua.
Esityksessä on teatteriusvaa ja -savua sekä kovia ääniä.
Esitys sisältää alastomuutta ja seksuaalissävytteistä sisältöä.
Kesto: noin 2 tuntia (sis. väliaika)
Esityksen kielet: suomi, englanti, ruotsi.
Vapaaehtoinen pukukoodi: ”Jouluinen asu juhlamielen tuo, vaan valinnan vapaus itsellesi suo”.
Esteettömyystiedot:
Esteetön kulku Tanssiteatteri Hurjaruuthin näyttämölle:
Kulje Lasipihan läpi Kaapelitehtaan sisäpihalle. Pääset B-portaan hissillä 2. kerrokseen. Ovien avauduttua kulje lasiovien läpi ja käänny oikealle. Jatka käytävän päähän.
Kulku onnistuu myös Tallberginkadun porttikongin kyljessä sijaitsevan Kaapelitehtaan Kahvibaarin kautta. Porttikongista on luiska kahvilaan. Kulkemalla kahvilan läpi pääsee hissille. Nouse 2. kerrokseen. Huom! Voit kysyä neuvoa kahvilatyöntekijöiltä.
WC-tilat: Narikan vieressä on yhdistetty lastenhoitohuone ja esteetön wc sekä muita unisex-wc-tiloja.
Muuta esteettömyydestä: Katsomon eturivissä on pyörätuolipaikkoja (2 kpl). Käytössä on induktiosilmukka kuulolaitetta käyttäville. Avustajan saa mukaan maksutta.
FI
29 views
Buy Ticket
Read More
Hysteria Mundi - Improvisaatiota maailmanmenosta
Hysteria Mundi – Improvisations on Global Politics / Improvisaatioita maailmanmenosta on K&C Kekäläinen & Companyn uusi 30-vuotisjuhlateos.Teos jatkaa tanssi- ja esitystaiteilija Sanna Kekäläisen yli neljän vuosikymmenen ajan jatkunutta työtä ruumiillisuudesta, sukupuolen moninaisuudesta ja yhteiskunnallisesta muutoksesta.Nykytanssin uranuurtajan Sanna Kekäläisen teos Studien über Hysterie vuodelta 1991 on Suomen nykytanssi- ja esitystaidekentän historian kiistaton klassikko. Kiivasta julkista polemiikkia herättäneessä teoksessa konkretisoitui jyrkkä paradigman muutos suomalaisessa esittävässä taiteessa samoin kuin Sanna Kekäläisen perustavanlaatuinen merkitys paradigman muuttajana. Jälkeenpäin voi vain hämmästellä millaista vastustusta herätti feministisesti ja psykoanalyyttisesti katseen kohteeksi hahmotettu hysteerinen ja alaston keho vuonna 1991.Nyt klassinen alkuperäisteos tuodaan nykyhetkeen aivan uudella tavalla.K&C rakentaa uuden ensi-iltateoksen, joka ottaa syleilyynsä klassisen alkuperäisteoksen siten että se on uuden Hysteria Mundi -teoksen sisällä.Teoksen ympärille kytkeytyvät uudet materiaalit ja eri taidemuotojen laaja fyysinen ja emotionaalinen ilmaisuskaala kasvattavat kerroksittain uusia merkityksiä, jotka tuovat alkuperäisteoksen tähän aikaan. Näin syntyy uusi, jännittävä ja yllätyksellinen teos, joka peilaa alkuperäisteoksen 35-vuotista historiaa maailman tilaan sekä maapallon ja biosfäärin muuttumiseen tänä aikana.Mielenkiintoinen ja monialainen työryhmä törmäyttää nautinnollisesti eri taiteenaloja klassisesta musiikista konemusiikin ja fyysisen esitystaiteen kautta suomalaiseen iskelmään ja lavarunouteen. Ja kaiken takana on global politics.Käsikirjoitus, koreografia ja ohjaus: Sanna KekäläinenTeksti: Kari HukkilaEsiintyjät:Lea PekkalaJanne Marja-ahoEero VesterinenSanna KekäläinenMusiikki : J.S.Bach, Aulis Sallinen, SurmaValosuunnittelu: Tuittu Teivainen
FI
8 views
Buy Ticket
Read More