Ässät - Pelicans image
Ässät - Pelicans
PARI SANAA PARISUHTEESTA Pari Sanaa Parisuhteesta tuo viriiliä materiaalia arkiseen taivallukseen! Esitys on Ilkka Heiskasen kirjoittama monologi, jossa komedian keskiössä on varsin tavallinen suomalainen mies. Tapio eli ystävien kesken Tapi on 61 vuotias. Hän on myös taitava nakuttelija. Kumivasaraa ja talttaa apuna käyttäen hänen käsissään valmistuu kädenkäänteessä ryhdikäs luumukuppi! Tapin verbaliikka on kehittynyt autotallissa vietettyjen harrastusten parissa ihmeen tarkaksi. Myös monivuotinen avioliitto on viime aikoina alkanut tuoda hänen eteensä aprikoitavaa. Esitys on alusta loppuun asti ”hand made by Ilu”, sillä Ilkka toimii sekä esityksen käsikirjoittajana, ohjaajana, lavastajana, pukusuunnittelijana, että näyttelijänä. Ilkka Heiskanen valmistui näyttelijäksi vuonna 1985, jonka jälkeen hän oli kiinnityksellä ensin Vaasan Kaupunginteatterissa 1985-1987 ja sen jälkeen Helsingin Kaupunginteatterissa 1987-1990. Tämän jälkeen vuodet freelancerina ovat vieneet Ilkan lukuisille teatterilavoille sekä elokuva- ja Tv-tuotantoihin. Omien sanojensa mukaan Ilkka on uransa aikana ollut mukana ”kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä”. Hän on toiminut myös teatteriohjaajana ja kiertänyt pitkin Suomea suosituilla monologeillaan, sekä ihastuttanut kahdentoista vuoden ajan Tampereen Teatterin Saiturin joulu-esityksen nimiroolissa. Ilkka omistaa myös kaksi Jussi- palkintoa, jotka hänelle myönnettiin parhaasta sivuosasta elokuvista Hiljaisuus (2012) ja Hetki lyö (2023).
Kymi Sinfonietta: TRUMPETTI SOIKOON! image
Kymi Sinfonietta: TRUMPETTI SOIKOON!
HOLLANTILAINEN FERRY CORSTEN SAAPUU MARRASKUUSSA ÄÄNIWALLIIN Elektronisen tanssimusiikin valovoimainen globaali tähti Ferry Corsten saapuu Suomeen! Hollantilaisartisti esiintyy Helsingin Ääniwallissa perjantaina 1.11.2024, ja luvassa on huikea kolmetuntinen setti. Liput keikalle tulevat myyntiin torstaina 16.5. klo 11 Ticketmasterissa. Yli kahden vuosikymmenen pituisen uransa aikana Ferry Corsten on jatkuvasti pysytellyt kansainvälisen tanssimusiikkiskenen etujoukoissa ja pioneerina kokeilevien äänimaailmojensa ansiosta. Hänet tunnetaan myös lukuisista aliaksistaan, kuten Gouryella, Moonman, FERR ja System F, joista viimeiseksi mainitun alla hän on julkaissut mm. klassikon asemaan nousseen kappaleensa Out of the Blue. Lisäksi yksi Corstenin tunnetuimmista hiteistä Carte Blanche on julkaistu Veracocha-nimisen projektin alla. Corstenin ajaton diskografia koostuu genrerajoja puskevista biiseistä, joista monet ovat saavuttaneet Top 20 -listasijoituksia mm. Isossa-Britanniassa. Kuusi studioalbumia julkaissut artisti on levyillään jatkuvasti keksinyt itsensä ja tyylinsä uudelleen. Hän etsii väsymättä uusia tapoja kaivaa esiin ajan hermolla olevia huippusoundeja sekä virtaviivaisen tyylikkäitä genreyhdistelmiä. Kansainvälisesti arvostettu Ferry Corsten on palkittu kahdesti Ibizalla järjestettävissä vuosittaisissa DJ Awardseissa vuoden parhaana trance-DJ:nä. Hänet on myös palkittu elämäntyöpalkinnolla International Dance Music Awardseissa, ja nimitetty Hollannin kuninkaan toimesta Orania-Nassaun ritarikuntaan merkittävistä ansioistaan musiikin saralla. Hänen lisäkseen ainoat vastaavan kunnian saaneet DJ:t ovat Tiësto ja Armin van Buuren. Omien kappaleidensa lisäksi Corsten on tuottanut virallisia remixejä lukuisille musiikkimaailman suurille nimille, kuten U2:lle, Mobylle, Boy Georgelle, Justin Bieberille, Duran Duranille, Public Enemylle ja The Killersille. Parhaillaan uutta Connect-albumia valmisteleva artisti on nähty pääesiintyjänä kaikkien elektronisen musiikkiskenen suurimpien festivaalien lavoilla ympäri maailmaa, kuten EDC, Creamfields, Ultra ja Tomorrowland.
LAILA KINNUNEN 85-VUOTIS-JUHLAKONSERTTI/MILANA MISIC&TAPIOLA BIG BAND image
LAILA KINNUNEN 85-VUOTIS-JUHLAKONSERTTI/MILANA MISIC&TAPIOLA BIG BAND
Laila Kinnunen 85 vuotta -juhlakonserttikiertue Mukana Lailan tytär Milana Misic, Milanan isä ja Lailan ex-aviomies Milan (Miso) Misic sekä 55-juhlavuottaan viettävä nostalginen Tapiola Big Band Iskelmälaulaja Laila Kinnunen (8.11.1939 – 26.10.2000) täyttäisi tänä vuonna juhlavat 85 vuotta. Yksi 1950- ja 60-luvun valovoimaisimmista naislaulajista ansaitsee juhlakonserttinsa. Juhlakiertue on nimeltään Laila Kinnunen 85 vuotta ja sen solistina kuullaan itseoikeutetusti Lailan tytärtä, Milana Misiciä. Konsertin orkesterina toimii legendaarinen 17-miehinen Tapiola Big Band, joka itsekin juhlistaa pyöreitä vuosia: kokoonpano täyttää tänä vuonna 55 vuotta. Arvostettu Tapiola Big Band on nykyään yksi vanhimmista, aktiivisesti toiminnassa olevista big band -kokoonpanoista Suomessa. Lämminhenkisen yksityiskohdan konsertteihin tuo Milanan isä ja Lailan ex-aviomies, pianisti Milan "Miso" Misic, joka vierailee kaikissa konserteissa. Lailan muisto elää laulujen kautta, ja konsertin musiikki ja tunnelma vievät meidät aikaan, jolloin elettiin kotimaisen iskusävelten kultakautta. Radiossa ja tanssilavoilla soivat Laila Kinnusen tutut melodiat ja monet taidokkaan ja pehmeäänisen laulajattaren hiteiksi nousseet kappaleet...Lazzarella, Valoa ikkunassa, Lauluni... – Uskon, että tätä äitini olisi halunnut: Tuikkia tänäänkin tähtenä taivaalla ja katsoa alas, miten hänen tutuksi tekemät laulut soivat, kertoo tytär Milana Misic. – Olen aika ajoin laulanut näitä lauluja saamani perinnön siivittämänä, ja nyt se tuntuu erityisen tärkeälle, kun Laila olisi täyttänyt juhlavat 85 vuotta. Osa voi kuulla lauluissani sävyjä äitini tulkinnoista, mutta olen lavalla aina oma itseni, ja lauluissa on omaa tulkintaani mukana. Nämä ovat hienoja kappaleita, ja ne ansaitsevat tulla kuulluksi. On hienoa ensimmäistä kertaa päästä laulamaan näitä ison big bändin kanssa. Juhlakonsertin sovitukset on tehnyt keväällä Tapiola Big Bandin kapellimestariksi astunut musiikkialan moniosaaja Markku Renko. Kapellimestarin ja solistin lisäksi estradilla on 17 muusikkoa ja lisäksi Milan "Miso" Misic. – Orkestraatiossa on pyritty pitämään vanhojen levytysten originaalintunnelma, mutta ottaen mukaan tietenkin Big Bandin tyyliä ja roolia. Esim. saksofonit, trumpetit ja pasuunat pääsevät uljaasti esille, kertoo Renko. – Mukaan on valittu mm. Lailan ensihitti Lazzarella ja lisäksi Euroviisu-kappale Valoa ikkunassa, Illalla illalla sekä Tiet, josta voi löytää symboliikka Lailan omasta elämän polusta.