5352 result(s) found for ""

David Guetta
Tulevan kesän Pohjois-Euroopan suurin elektronisen tanssimusiikin tapahtuma Tallinnan Laululavalle elokuussa – päätähtenä megatähti David Guetta!
Maailman suurin elektronisen tanssimusiikin ikoni David Guetta valloittaa Laulavan lauantaina 23. elokuuta lavalle tuoden sinne jättimäisen The Monolith -konseptinsa, joka on yksi kunnianhimoisimmista tuotannoista, jota maailman tanssimusiikkikentällä on koskaan nähty. The Monolith - show esitellään Pohjois-Euroopan yleisölle nyt ensimmäistäkertaa. Kyseessä on samalla Guettan ainoa esiintyminen Pohjoismaissa ja Baltiassa tänä vuonna.The Monolith -live konsepti tarjoaa yleisölle ainutlaatuisen audiovisuaalisen elämyksen, joka yhdistää huipputason valaistuksen, äänen ja visuaaliset efektit sekä David Guettan klassikkobiisit ja tämän hetken kuumimmat hitit ennennäkemättömällä tavalla.David Guetta on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista DJ -tuottajista, ja hän on toiminut suunnannäyttäjänä elektronisen tanssimusiikin, pophittien ja visuaalisen näyttävyyden osalta jo kolmella eri vuosikymmenellä. Guettan hitit, kuten Titanium, When Love Takes Over, Without You, She Wolf ja Turn Me On, ovat valloittaneet listoja ympäri maailman ja tuoneet hänelle lukuisia tunnustuksia, kuten kaksi Grammy-palkintoa.LIPPUTYYPIT
Peruslippu:
Oikeuttaa kertasisäänpääsyn tapahtuma-alueelle.
Priority:
Erillinen pikasisäänkäynti konserttialueelle.Pääsy varatulle alueelle, josta on hyvät näkymät päälavalle.Erillinen baarialue ja wc-tilat.Rajoittamaton paluu konserttialueelle koko päivän ajan
Fan Zone:
Erillinen pikasisäänkäynti konserttialueelle.Seisomaalue päälavan edessä olevalla osastolla.Rajoittamaton paluu konserttialueelle koko päivän.
VIP:
Erillinen pikasisäänkäynti konserttialueelle.Pääsy sateenkestävälle VIP-tribüünille, josta on näkymä päälavalle.Pysäköinti Tiigin parkkipaikalla.Ainutlaatuinen baarialue ja erilliset wc-tilat VIP-asiakkaille.Pääsy fanialueelle.Rajoittamaton paluu konserttialueelle koko päivän ajan.
TÄRKEÄÄ TIETOA JA KONSERTIN SÄÄNNÖT
• Konserttialue on avoinna vierailijoille perjantaina 22. elokuuta klo 17.00-00.00.•
Sisäänpääsyn alaikäraja on 3 vuotta. Ikäsuositus on 6+. Alle
10-vuotiaille vierailijoille suositellaan vahvasti kuulosuojaimia.• Jokaisella osallistujalla tulee olla voimassa oleva lippu tai ranneke.• Alkoholin myynti alle 18-vuotiaille on kielletty. Pidä henkilöllisyystodistus mukanasi haittojen välttämiseksi.• Näkyvästi päihtyneitä ei päästetä tapahtumaan.• Tapahtumassa hyväksytään sekä käteinen että korttimaksut.• Järjestäjällä on oikeus tehdä muutoksia ohjelmaan tarpeen mukaan.KIELLETTYT TAVARAT JA SISÄÄNPÄÄSYRAJOITUKSET
Vierailijat eivät saa tulla sisään seuraavilla:• Ruoat tai juomat ulkona, mukaan lukien tyhjät lasi- tai muoviastiat.• Lemmikkieläimet tai linnut.• Lääkkeet ja huumausaineet.• Tuliaseet, veitset tai muut aseet.• Reput, käsimatkatavarat tai urheilukassit.• Sateenvarjot.• Kokoontaitettavat, retkeily- tai kaikenlaiset tuolit.• Moottorikäyttöiset skootterit, polkupyörät tai tavalliset skootterit.• Ammattimainen valokuva-, video- tai äänilaitteisto (ilman järjestäjän ennakkohyväksyntää).
ESTEETTÖMYYS
Esteetön pääsy pyörätuolilla. Inva-WC.
Pyörätuoliliput: info@piletilevi.eePyörätuoliasiakkaan avustaja veloituksetta.
Laululava: www.lauluvaljak.ee/en
FI
52 views
Buy Ticket
Read More

APULANTA & SINFONIA LAHTI: VIPIN PÄÄLLÄ VIPPI K-18
YLISTETTY JYMYMENESTYS TEKEE PALUUN!- "Kylmiä väreitä ja kyyneleitä" -Aamulehti- "Huikea spektaakkeli" -Kaaoszine- "Apiksen paras keikka" -Tuukka Temonen____________________APULANTA JA SINFONIA LAHTI ESIINTYVÄT RATINAN STADIONILLA ELOKUUSSA 2025Suomen musiikkiskenen kiistaton ikoni, Apulanta-yhtye, jatkaa historiallisten konserttien sarjaa esiintymällä vielä kerran Sinfonia Lahden kanssa, tällä kertaa Tampereen Ratinan Stadionilla 23.8.2025.Elokuun konsertti on jatkoa Apulannan ja Sinfonia Lahden yhteistyölle, joka alkoi lokakuussa 2024 kahdella loppuunmyydyllä Nokia Arenan keikalla. Nokia Arenan keikat hurmasivat suuren yleisön ja saivat monet toivomaan jatkoa tälle suurenmoiselle yhteistuotannolle."Me ei aina tykätä omista tekemisistämme. Eikä meidän tekemisistä aina tykkää meidän fanitkaan. Mutta tuo viime lokakuun sinfoniapläjäys Nokia Arenalla oli jotain aivan muuta. Harvoista jutuista ollaan itse oltu noin ylpeitä, koskaan. Eikä me olla saatu noin härkäsen hyvä suitsutusta muutenkaan mistään. Siksi me haluttiin tehdä tämä vielä kerran ja tehdä se isolla. Pitäis potaista." sanoo Apulanta-yhtyeen laulaja-kitaristi Toni Wirtanen.Tuleva konsertti Tampereen Ratinan stadionilla tarjoaa entistäkin suuremmat puitteet yhdistää rock-musiikki ja sinfoninen ilmaisuvoima ainutlaatuisella tavalla. Yhteiskonsertin kapellimestarina toimii Erkki Lasonpalo. Illasta odotetaan unohtumatonta elämystä, joka ylittää musiikkityylien rajat ja jää elämään yhtenä vuoden 2025 kohokohdista."Silloin kun pärähtää, sen tietää ja tuntee. Tiedän jo nyt, että elokuun 23.pvä tulee jäämään ikuisesti mieleeni. Sinfonia Lahden kanssa tekemämme spektaakkelit viime lokakuussa olivat suorastaan epätodellisen hieno kokemus. Täysikokoisen sinfoniaorkesterin kanssa soittamista ei voi verrata mihinkään. Haluamme lisää ja niin haluaa kaikesta päätellen yleisökin. Teemme tämän siis kerran vielä, tuunatulla ohjelmistolla ja eeppisissä puitteissa. On suuri etuoikeus päästä Ratinan stadionille Sinfonia Lahden ja mestari Lasonpalon kanssa." kertoo Apulannan rumpali Sipe Santapukki.Sinfonia Lahti, yksi Suomen arvostetuimmista sinfoniaorkestereista, on jälleen valmis ylittämään musiikkityylien raja-aitoja yhteistyössä Apulannan kanssa."Ajatus yhteistuotannosta Apulannan ja Sinfonia Lahden välillä oli vähintäänkin eksoottinen ja muureja murtava. Uhka vai mahdolllisuus? Upean asenteen, yhteisen unelman ja rajoja rikkovan keskinäisen kunnioiytuksen tuloksena me, tuotanto ja yleisömme, saimme kokea ikimuistoisen elämyksen. Täydellinen osoitus musiikin ja yhteistyön voimasta." kommentoi kapellimestari Erkki Lasonpalo.Lisätietoja tapahtuman käytännöistä löydät osoitteesta: https://nelonenmedialive.fiTätä ainutkertaista konserttia ei kannata jättää väliin – tervetuloa kokemaan elämys, joka yhdistää rockin ja klassisen musiikin täysin uudella tavalla!Apulanta & Sinfonia Lahtila 23.8.2025Ratinan Stadion, Tampere
Portit klo 17, esiintymisaika varmistuu myöhemmin.Konsertissa on väliaika.Konsertti päättyy viimeistään klo 23:30 mennessä.Muutokset aikatauluun mahdollisia.Konsertti järjestetään yhteistyössä Nelonen Media Liven kanssa.
FI
85 views
Buy Ticket
Read More

Katariina ja Munkkiniemen kreivi
"KATARIINA & MUNKKINIEMEN KREIVI" on lumoava tarina rakkaudesta ja vallasta. 1860-luvun Helsinkiin sijoittuvassa melodraamassa Katariinan ja Krevi Meuritzin yhteinen onni yritetään estää viekkaalla juonittelulla, sillä epäsäätyiset rakkaudet eivät ole ajalle soveliaita. Pääosissa nähdään Eeva Eloranta, Konsta Hietanen sekä Eleonoora Kauhanen.Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyKuvaajan nimi: Juha Jahkola
FI
114 views
Buy Ticket
Read More

Paperi T: Malarian pelko X
MALARIAN PELKO TÄYTTÄÄ 10 VUOTTA – PAPERI T AINUTLAATUISELLE
KIERTUEELLE
Julkaisullaan suomalaista nykyräppiä uudelleen muovannut Paperi T:n
kulttialbumi Malarian pelko täyttää tänään kymmenen vuotta ja juhlan kunniaksi
artisti nähdään tulevana kesänä kiertueella. Viimeksi vuonna 2023 lavoilla
nähdyn artistin ainutlaatuinen kiertue kattaa sekä festivaaleja että klubeja
ympäri Suomen.
Huhtikuussa 2015 julkaistu Malarian pelko käänsi sivun kotimaisessa
hiphopissa esittelemällä Paperi T:n ainutlaatuista ja leimallista tapaa
käsitellä tarinoita ja kieltä. Albumi on jäänyt lukuisien fanien
kuuntelulistalle ja sen kappaleita on tähän päivään mennessä striimattu lähes
40 miljoonaa kertaa.
Saavutettavuus
Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta https://tavastiaklubi.fi/info/. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin.
Eteispalvelu
Eteispalvelusta veloitamme 4 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä.
TurvallisuusohjeTavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi!
YmpäristölippuYmpäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
54 views
Buy Ticket
Read More

TV Smith (UK), Jalla Jalla
The Adverts-yhtyeen perustaja ja brittipunkin suuri legenda TV Smith saapuu elokuussa minirundille Suomeen.Tim tulkitsee soolona viimeisimpien albumeidensa kappaleita sekä vanhempaa soolomateriaaliaan ja tietenkin The Advertsin klassisimmat biisit.’Punk-laulaja ja lauluntekijä Tim ”TV” Smith on ihailtavan aktiivinen ikiliikkuja, joka kirjoittaa väsymättä teräviä, rytmikkäitä ja tarttuvia protestilauluja, kiertää ankarasti kuritetun akustisen kitaransa kanssa maailmaa, levyttää yksin ja eri bändien kanssa sekä julkaisee seikkailuistaan päiväkirjoja. Valppaasti ajan ilmiöitä ruotivan artistin Adverts-syntyinen punk-uho välittyy yhä, esiintyipä hän Die Toten Hosenin keikalla 30 000 saksalaiselle tai tamperelaisessa olohuoneessa synttärivieraille.’ (SOUNDI)
TV Smith
Jalla Jalla on tunnettu rovaniemeläinen rock- ja punk-yhtye joka oli aktiivisimmillaan vuosina 1986–1997.Yhtyeen juuret on 70-80 -lukujen punk-liikkeessä ja se on saanut suurimmat vaikutteensa yhtyeiltä The Damned, Ramones, Rubettes, Iggy and the Stooges sekä Jason & the Scorchers. Jalla Jallan musiikillinen genre on indietyylinen kitararock. Tamperelainen Hiljaiset Levyt -yhtiö on julkaissut useita Jalla Jallan albumeita ja niitä on lisensoitu muun muassa Englantiin ja Yhdysvaltoihin. Yhtye teki useita kiertueita Euroopassa ja esiintyi 1990-luvulla useimmilla suomalaisilla rock-festivaaleilla. Nykyään harvemmin keikkaileva yhtye on nyt jälleen ilonamme Tampereen Telakalla!Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia
käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään
olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Esteettömyydestä voi olla etukäteen yhteydessä ravintolan yleiseen numeroon 03 2250700.
FI
57 views
Buy Ticket
Read More

Pokka Pitää
POKKA PITÄÄ (Keeping Up Appearances)Roy Clarken kirjoittama komedia perustuu hänen huippusuosittuun tv-sarjaansa. Maailman suosituimpiin komediahahmoihin kuuluva HYACINTH BUCKET – lausutaan Bukee – on hurmannut katsojansa Tampereella jo toista vuotta! Huippusuosittuun Pokka pitää -tv-sarjaan perustuva komedia on täyttänyt Tampereen Komediateatterin katsomon ennätykselliseen tahtiin.Näytelmässä Hyacinth (Minna Koskela) saa selville, että hänen naapurinsa Emmet (Jari Ahola/Tuukka Huttunen) on alkanut vetää näytelmäkerhoa. Kun soppaan pistävät lusikkansa vielä Hyacinthin värikylläiset sisarukset Rose (Hanna Gibson) ja Daisy (Leena Rousti) sekä karskin hurmaava Onslow (Aku Sajakorpi), alkaa teatterissa paikat toden teolla kuumentua. Emmetin siskoa, Elisabeth "Liz" Wardenia esittää Merja Koivula ja näyttelijäseurueen uutta jäsentä, Edward "Milly" Milsonia Jere Riihinen.Kesto: n. 2 h 10 min, sis. väliajanIkäraja: Ei rajoitustaKäsikirjoitus: Roy ClarkeSuomennos: Joel ElsteläOhjaus: Timo RissanenLavastus: Oskari LöytönenPukusuunnittelu: Marja Liukkonen (vier.)Rooleissa: Minna Koskela, Jari Ahola, Hanna Gibson, Tuukka Huttunen, Merja Koivula, Jere Riihinen, Leena Rousti ja Aku SajakorpiHuom! Emmetin roolissa vuorottelevat Jari Ahola ja Tuukka Huttunen.Syksystä 2025 alkaen Hyacinthin roolissa Leena Rousti ja Daisyn roolissa Sirke Lääkkölä.
Ensi-ilta 15.9. PäänäyttämölläHinnat ja muut lisätiedot: https://www.komediateatteri.fi/ohjelmisto/3339236/pokka-pitaa**VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä puh. 0207 288 388 tai www.juhlatalonpalvelut.fi.Show&dinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterista ja JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu norm. 10 € / lippuRyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta p. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
FI
99 views
Buy Ticket
Read More

The Addams Family- musikaali
Oletko valmis sukeltamaan kummalliseen ja huikeaan maailmaan, jossa perheen arki on kaikkea muuta kuin tavallista? Tule mukaan nauramaan ja ihmettelemään Addamsin perheen omituisia seikkailuja!The Addams Family -musikaali yhdistää klassisen tarinankerronnan ja upeat musiikki- ja tanssinumerot satumaiseen kokonaisuuteen, joka on täydellinen viihdepaketti koko perheelle! Lämpimästi tervetuloa kokemaan tämä Vantaan Näyttämön musikaalispektaakkeli Kulttuuritalo Martinuksen upeisiin puitteisiin.
FI
56 views
Buy Ticket
Read More

Ajan taika Brinkhallissa
Eri valtaa tanssilla koko Brinkhallin kartanon. Tiina Lindforsin teos sukeltaa epookkiin, mutta nyrjäyttää ajan raiteiltaan ainutkertaisessa tilaseikkailussa. Mukana tanssii koko Erin ensemble. Koreografia Tiina Lindfors Vain 15 henkeä / näytös.Tila ei ole esteetön.Huom! Esitys järjestetään Brinkhallin kartanossa. Osoite: Brinkhallin kartano, Brinkhallintie 414, 20960 TURKU
FI
89 views
Buy Ticket
Read More

Tyrmiinan tyrmäys Ensi-ilta
Pieni suuri seikkailunäytelmäTyrmiinan Tyrmäys on itsenäinen jatko-osa rakastetulle Tanttarellan taruteltta -esitykselle. Tarinassa päästään matkalle satujen maailmaan, jossa koetellaan ystävyyttä ja pohditaan erilaisuutta.Tyrmiinan Tyrmäys on pieni suuri seikkailu, jossa Rilla, urhea mesiläinen, lähtee ratkomaan metsän väkeä uhkaavaa vaaraa. Matkallaan hän kohtaa hauskoja ja yllättäviä hahmoja.Samalla Rilla joutuu tutkimaan omia pelkojaan, asenteitaan ja selvittämään, kuinka ne päihitetään. Tyrmääkö Tyrmiina vai tyrmätäänkö Tyrmiina?Mitä kummaa metsässä tapahtuu?Onnistuuko rohkea Rilla selvittämään tilanteen?Taiteellinen suunnittelu ja käsikirjoitus Teija TöyryValosuunnittelu Henri PyyÄänisuunnittelu Sinikka IsoniemiVisuaalinen suunnittelu ja toteutus Teija Töyry, Soile Savela, Pirkko Paananen, Sanna Peltola, Harri Mölsä ja Marko HeikuraNäyttämöllä Teija Töyry ja Venla RoivainenKantaesityksen ensiaamu 23.8.2025 SissilinnassaKesto noin 30–35 minSuosittelemme 4–8-vuotiaille
FI
68 views
Buy Ticket
Read More

SATUMAAN KUNINGAS
"Satumaan kuningas" -laulunäytelmä kertoo tarinan siitä, kuinka maalaistilan pienestä pojasta kasvoi suosittu tanssilavojen kiintotähti. Esitys on kunnianosoitus Reijo Taipaleen levyttämälle ”Satumaa”-kappaleelle. Pienenä lapsena Reijo Taipale kuunteli ja ihaili lumoutuneena Olavi Virtaa. Hän sai siitä jotain, minkä alle haudata pula-ajan ja lapsuuskodin köyhyyden. Ikävuosien karttuessa Reijo ansaitsi taskurahaa halkomotteja tekemällä, päästäkseen Helsinkiin toteuttamaan unelmaansa laulajana. Helsingissä Reijo työskenteli aluksi rakennuksilla ja lauloi iltaisin naisorkesteri Rytmityttöjen solistina. Pian hänet pestattiin Kullervo Linnan orkesteriin. Esiintymislavat ja suosio kasvoivat vuosi toisensa jälkeen. Konstailematon ja vähäeleinen Reijo Taipale hurmasi vähitellen suomalaisten sydämet lauluäänellään ja karismaattisella olemuksellaan ja nousi koko kansan tuntemaksi huippusolistiksi. Hän oli tunnollinen ja luotettava esiintyjä, rehellinen oman tiensä kulkija. Hän oli aito ja helposti lähestyttävä ihminen. ”Satumaan kuningas” on Juse Venäläisen käsikirjoittama ja Jussi Myllymäen ohjaama nostalginen musiikkinäytelmä. Rooleissa nähdään rakastettu tangokuningas Kari Hirvonen, tangokuningatar Marita Taavitsainen, lapsitähti Eikka Eronen sekä viihteen moniosaajat Merja Kuisma, Diana Anttila, Arttu Eronen ja Juse Venäläinen. Musiikista vastaavat Kultaisen harmonikan mestari Jani Helenius sekä Onnentähti-orkesteri. KESTO: n. 2,5 h väliaikoineen (0,5 h)
FI
210 views
Buy Ticket
Read More

The Addams Family- musikaali
Oletko valmis sukeltamaan kummalliseen ja huikeaan maailmaan, jossa perheen arki on kaikkea muuta kuin tavallista? Tule mukaan nauramaan ja ihmettelemään Addamsin perheen omituisia seikkailuja!The Addams Family -musikaali yhdistää klassisen tarinankerronnan ja upeat musiikki- ja tanssinumerot satumaiseen kokonaisuuteen, joka on täydellinen viihdepaketti koko perheelle! Lämpimästi tervetuloa kokemaan tämä Vantaan Näyttämön musikaalispektaakkeli Kulttuuritalo Martinuksen upeisiin puitteisiin.
FI
67 views
Buy Ticket
Read More

Leavings-orkesteri & Timo Rautiainen
Leavings on suomalainen rock-yhtye, joka tunnetaan erityisesti tunteikkaista ja syvällisistä lauluistaan, joissa käsitellään elämän vaikeuksia, rakkauden kipuja ja elämän kipeitä totuuksia. Yhtyeen solistina ja lauluntekijänä toimii Timo Rautiainen, jonka voimakas ja karhea ääni tuo syvyyttä ja aitoutta Leavingsin musiikkiin. Rautiainen on ollut yhtyeen keulahahmo alusta alkaen, ja hänen sanoituksensa ovat koskettaneet suomalaisia kuulijoita ympäri maata.Leavingsin musiikki yhdistelee rockia, poppia ja iskelmää, mutta sen keskiössä on aina Timo Rautiaisen autenttinen tulkinta ja kyky välittää tunteita lauluissa. Hänen lauluäänensä on tunnistettavissa ja tuo esiin sekä haikeuden että voimakkaan tunteen. Rautiainen tunnetaan myös taitavana sanoittajana, joka osaa kertoa tarinoita, jotka koskettavat kuulijan sydäntä syvältä.
FI
82 views
Buy Ticket
Read More

Katariina ja Munkkiniemen kreivi
"KATARIINA & MUNKKINIEMEN KREIVI" on lumoava tarina rakkaudesta ja vallasta. 1860-luvun Helsinkiin sijoittuvassa melodraamassa Katariinan ja Krevi Meuritzin yhteinen onni yritetään estää viekkaalla juonittelulla, sillä epäsäätyiset rakkaudet eivät ole ajalle soveliaita. Pääosissa nähdään Eeva Eloranta, Konsta Hietanen sekä Eleonoora Kauhanen.Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner OyKuvaajan nimi: Juha Jahkola
FI
105 views
Buy Ticket
Read More

Ruokahissi
Ruokahissi -näytelmäklassikko on kiero trilleri, jossa tapahtumien arvaamattomuus säilyy koko esityksen ajan. Arkiset asiat alkavat saada outoja merkityksiä ja kasvavat mittasuhteisiin, jotka saavat ajoittain tunteet kiehahtamaan, vaikka roolihenkilöiden kommunikaatio on minimalistista. Ja väliin kireä tunnelma kääntyy komiikaksi ja monitasoinen huumori kukoistaa. Ohjaus Ari Wahlsten.Kesto 1 h, ei väliaikaa
FI
57 views
Buy Ticket
Read More

Seidr
Seidr on matka ajassa – se sitoo yhteen muinaisen magian ja tulevaisuuden musiikilliset mahdollisuudet. Jo sen nimi kantaa mukanaan menneiden aikojen loitsuja ja näkyjä huomisesta. Kivikautisessa Norjassa seidr oli taikuutta, jolla ennustettiin ja muokattiin kohtaloa. Nyt tämä ikiaikainen voima herää uudelleen elektroakustisessa teoskokonaisuudessa, joka sykkii menneen ja tulevan risteyskohdassa.Alttoviulisti Hanna Hohti on koonnut ympärilleen pohjoismaisia säveltäjiä – suomalaisen Perttu Haapasen, norjalaisen Tine Surel Langenin, ruotsalaisen Jesper Nordinin ja tanskalaisen Josefine Opsahlin. Näiden taiteilijoiden äänten kautta Seidr punoo yhteen Pohjoismaiden jaetun historian ja vahvat musiikilliset juuret. Esityksessä Hanna laajentaa alttoviulunsa ilmaisua elektroniikan avulla, kudelmaa täydentää ääniteknikko Anders Pohjola.Seidr ei vain heijasta klassisen musiikin tulevaisuutta – se muokkaa sitä. Se kutsuu kuulijan kokemaan, miten menneen ajan kaiku kohtaa tulevan tuntemattoman. Tämä on matka, joka ulottuu ajassa eteen- ja taaksepäin, mutta sykkii vahvasti juuri tässä hetkessä.
FI
85 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
84 views
Buy Ticket
Read More

Huvila 30 vuotta – Taianomaisia iltoja Tokoinrannassa K-18
Huvila 30 vuotta – Taianomaisia iltoja TokoinrannassaJuhlakonsertti: Mirella, Pepe Willberg, Arppa, Emilia Sisco, Hassan Maikal ja Risto Niinikosken juhlayhtyeVuonna 1995 Helsingin juhlaviikot teki rohkean päätöksen. Suomi toipui lamasta, ovet avautuivat Eurooppaan ja kulttuurinnälkä oli valtava. Helsinki tarvitsi paikan, jossa uudet ja suuret ideat voisivat kohdata yleisön – syntyi Huvila-teltta, intiimi mutta samalla kunnianhimoinen konserttiareena Hakaniemen Tokoinrantaan.Kolmen vuosikymmenen ajan Huvila on ollut upeiden elämysten näyttämö, jossa kansainväliset ja kotimaiset huiput ovat loihtineet unohtumattomia iltoja. Huvilassa koetut Radioheadin ja Massive Attackin kaltaisten kokoonpanojen konsertit uransa nousukiidossa ovat jättäneet pysyvän jäljen maamme musiikkihistoriaan. Tänään nämä yhtyeet kuuluvat maailman suurimpiin ja arvostetuimpiin – ja Huvila saa olla osa heidän tarinaansa.Lukuisat maailmantähdet ovat rakastuneet Huvilaan – sen tunnelmaan, akustiikkaan ja yleisöön. Monelle artistille se on ollut yksi ikimuistoisimmista keikkapaikoista. Huvila on ollut myös suomalaisen musiikin suurten hetkien näyttämö. Lavalla ovat loistaneet kotimaiset legendat ja nousevat tulevaisuuden tähdet.Sunnuntaina 24. elokuuta tämä ikoninen konserttipaikka juhlii 30-vuotista taivaltaan erityislaatuisella juhlakonsertilla. Suomen eturivin artistit Mirella, Pepe Willberg, Arppa, Emilia Sisco ja Hassan Maikal esittävät uusia tulkintoja kappaleista, joita on esitetty Huvilassa sen historian aikana. Tähtiartisteja säestää Vain elämää, Tähdet, tähdet ja SuomiLOVE -tv-ohjelmista tutun rumpali Risto Niinikosken juhlaorkesteri, jota vahvistetaan torvisektiolla ja jousilla. Illan aikana kuullaan myös nostoja solistien omasta tuotannosta.Väliajallisen juhlakonsertin on kuratoinut ja juontaa Karri “Paleface” Miettinen, jonka syvä tuntemus suomalaisesta musiikkikentästä ja Huvilan historiasta varmistaa, että Huvilan 30-vuotisjuhlassa menneisyys yhdistyy nykyisyyteen unohtumattomalla ja Juhlaviikoille ominaisella tavalla.***Huomaathan, että teknisistä syistä johtuen lippuja ei voi myydä fanSalessa.
FI
59 views
Buy Ticket
Read More

Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia
Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteilläMusikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi.Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua. Miten Eino selviää tehtävästään, hän kun on juppi, inhoaa rock-musiikkia ja haluaa mennä aikaisin nukkumaan? Kiertueella Eino kohtaa mm. Juicen, Martti Syrjän ja Ismo Alangon. Einon matkaa rock-muusikoiden seurassa kuitenkin helpottaa ihana laivaemäntä Tia.Tuuliajolla -kiertueella seurataan suomalaisten rock-muusikoiden elämää ja keikkailua. Hulvaton laivamatka tehdään Suomen suvessa yhden viikon aikana. Einon juppimainen elämä ja arvomaailma mullistuvat laivamatkalla täydellisesti, eikä vähiten ihastuttavan laivaemännän ansiosta. Miten kiertueen manageri selviää rock-muusikoiden kanssa, entä laivan kapteeni? Mitä Eino ajattelee kohdatessaan Andy McCoyn, Armi Aavikon ja Dannyn? Musikaalissa kuullaan supersuosittujen Juicen, Hassisen Koneen ja Eppu Normaalin hittejä 80-luvun alusta.Rooleissa mm. Tatu Mönttinen, Elisa Lairikko/ Mirjam Paaso, Ilpo Kaikkonen, Jussi Ojanen, Timo Järvensivu, Kasperi Kinnunen/ Juha Kinnunen, Simo Stenman.Käsikirjoitus: Katariina LeinoOhjaus: Petri LairikkoPuvustus ja lavastus: Katariina LeinoRyhmämyynti vain myynti@musiikkiteatteri.fi ja 044-3466713
FI
72 views
Buy Ticket
Read More