3416 result(s) found for ""

Jerron Paxton (US) image
Jerron Paxton (US)
Maineikasta blueslaulaja-lauluntekijää, multi-instrumentalisti Jerron ” Blind Boy ” Paxtonia on kuvailtu käytännössä sukupolvensa ainoaksi musiikintekijäksi, joka soittaa muun muassa kitaraa, banjoa, pianoa ja viulua ja on täysin omaksunut 1920- ja 30-lukujen bluesin luonteen. 35-vuotiasta Paxtonia on verrattu muun muassa Robert Johnsonin, Lead Bellyn ja Mississippi John Hurtin kaltaisiin blues-legendoihin, mutta hänellä on kuitenkin täysin oma, tunnistettava tyylinsä. Paxton on lokakuussa 2024 julkaissut uuden albuminsa Things Done Changed (Smithsonian Folkways). Things Done Changed on Paxtonin ensimmäinen pelkästään alkuperäisiä kappaleita sisältävä äänite. Paxtonin juuret ovat Louisianassa, hän on syntynyt ja kasvanut Los Angelesissa ja asunut New Yorkissa vuodesta 2007.Things Done Changed on Paxtonin mukaan hänen kunnianosoituksensa kulttuurille, josta hän on lähtöisin.”Kasvoin soittamalla viimeiselle sukupolvelle ihmisiä, jotka kasvoivat kuunnellen mustia banjonsoittajia”, hän kertoo. Varhaisia vaikutteita Paxton on saanut muun muassa DeFord Baileylta, Sippie Wallacelta ja Stephen Fosterilta. Hän käyttää perinteisiä melodioita ja soittotyylejä, kuten 12-tahtista blues-rakennetta ja hyppivää näppäilytapaa. Paxtonin ääni ja tyyli nousevat lähes sata vuotta sitten syntyneestä bluesin, ragtimen, folkin ja vanhan ajan mustan musiikin tyylien keitoksesta. Hänen musiikkiaan kuvailtu näinkin: ”Jerron Paxtonin äänessä voi kuulla tuulen, tuntea keskipäivän auringon kuuman pistelyn ja haistaa viimeisiä kilometrejään kulkevan auton pakokaasun.”Things Done Changed -albumilla Paxton säilyttää ja elvyttää nuo historialliset äänet. Hän kertoo syviä, henkilökohtaisia tarinoita, jotka heijastelevat mustan väestön jokapäiväisiä kokemuksia Amerikassa.Tapahtuma toteutetaan pääosin istumakatsomolla. Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. *** G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus *** Esteettömyys: Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
Gabriel, tule takaisin image
Gabriel, tule takaisin
Mika Waltarin menestynein näytelmä Tampereen Komediateatteriin - Huijarikomedia Gabriel, tule takaisin mahtavalla roolituksella ensi-iltaan helmikuussa.Yksi kaikkien aikojen rakkaus- ja huijaritarinoista, Mika Waltarin klassikko Gabriel, tule takaisin nähdään kevään pääensi-iltana Tampereen Komediateatterin Päänäyttämöllä. Keväällä 2025 tulee täyteen 80 vuotta näytelmän kantaesityksestä Helsingin Kansanteatterissa.Nimiroolina Gabrielina taituroi karismaattinen Kristo Salminen, jolle tämä on ensimmäinen ensi-ilta tamperelaisessa teatterissa.Taitoa lavalla riittää, sillä herrasmiehen vauhdikkaaseen pyöritykseen joutuvia naisia tulkitsevat arvostetut huippunäyttelijät Sanna Majanlahti ja Karoliina Kudjoi sekä viime kesänä Dingo-musikaalin naisrooleissa yleisön hurmannut Matleena Junttanen.Intohimoisen veijaritarinan ohjaa Panu Raipia. Rakkaudennälkäinen näytelmä tulee viittaamaan kiinnostavasti myös meidän aikamme ”auervaaroihin”.Ohjaus ja lavastus Panu RaipiaPukusuunnittelu Elina VättöVideosuunnittelu Jussi KamunenÄänisuunnittelu Janne PärnänenEnsi-ilta 8.2.2025 klo 18 Tampereen Komediateatterin PäänäyttämölläKesto n. 2 h väliaikoineenHinnat:Katsomon rivit 2–11 / rivit 1, 12–13 Peruslippu 46,50 € / 41,50 € Eläkeläinen 44,50 € / 39,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 € / 33,50 €Työtön 41,50 € / 36,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 € / 38,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 € / 37,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 € / 72,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 € / 69,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & DinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
Dark Tranquillity (SWE), Moonspell (PRT), Hiraes (GER) image
Dark Tranquillity (SWE), Moonspell (PRT), Hiraes (GER)
Göteborgmetallin kantaisä Dark Tranquillity keväällä Suomeen! Ruotsalaisbändin kanssa saapuvat myös portugalilainen Moonspell ja saksalainen Hiraes. Melodista death metal -paahtoa vuodesta 1989 tarjonnut Dark Tranquillity julkaisi elokuussa kolmannentoista albuminsa Endtime Signals. Huhtikuussa 2025 bändi kiertää tuoreen musiikkinsa kanssa uudistuneena Suomea: laulaja Mikael Stanne joukkoineen nähdään 8.-12.4. Turussa, Tampereella, Vaasassa, Kuopiossa ja Helsingissä. Dark Tranquillity ja Mikael Stanne pitävät göteborgmetallin ensimmäistä aaltoa yhä vahvasti hengissä. Viime vuonna 50 vuotta täyttänyt Stanne kiinnittää yhtyeensä tiukasti kiinni nykypäivään. – Endtime Signalsilla on 12 vaikuttavaa biisiä sisäänpäin kääntyneistä sieluista, ihmisten itsekkäistä motiiveista ja keinoista kiilata pimeyden voimien sekaan. Dark Tranquillity ymmärtää "lopun enteet”, mutta kääntää ne vaikuttavaksi tunnelmaksi, Stanne miettii. Dark Tranquillityn seurana Suomessa huhtikuussa kiertävät Portugalin tumma metallisti, monelle suomalaiselle tuttu ja rakas Moonspell ja saksalainen, vuonna 2020 perustettu melodinen death metal -tykki Hiraes.Eteispalvelu sisältyy lipun hintaan. Konsertti on seisova tapahtuma, istuimia hyvin rajoitetusti. Lipunmyynti jatkuu Tiketin verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä. **** Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin. Lue lisätietoa esteettömyydestä!
Angels in America image
Angels in America
Tony KushnerAngels in AmericaSuurteos rakkaudesta ja toivosta maailmanlopun aattonaTony Kushnerin eeppinen mestariteos nähdään Kansallisteatterissa Linda Wallgrenin valovoimaisena ohjaustulkintana! Joulukuisena yönä New Yorkissa vuonna 1985 Prior Walterin makuuhuoneen katon läpi rysähtää ylimaallinen olento, joka lausuu hämmentävän julistuksen: aidsiin sairastunut, poikaystävänsä hylkäämä ja epätoivoinen Prior on profeetta. Samoihin aikoihin myös Roy Cohn, kovan linjan republikaanijuristi ja kulissientakainen vallankäyttäjä, jonka ura ja elämäntyö ovat vaakalaudalla rikostutkinnan takia, saa kuulla sairastavansa uutta tappavaa tautia. Hän on päättänyt lähettää Washingtoniin puolustajakseen suojattinsa Joe Pittin.Joe ja Harper Pittin avioliitto on jo pitkään ollut onneton. Masentunut Harper on jäänyt koukkuun Valiumiin ja poistuu kotoaan tuskin koskaan. Asianajajana työskentelevä Joe on ristivedossa seksuaalisuutensa, uransa ja mormonitaustansa välillä. Nyt molemmat joutuvat tekemään suuren valinnan: elämä valheessa vai hyppy tuntemattomaan?Hallusinaatiot ovat tottaLukuisten henkilöiden tarinat kietoutuvat toisiinsa kiehtovalla tavalla Tony Kushnerin huikeassa suurteoksessa Angels in America. Moderniksi klassikoksi kohonnut näytelmä on ollut jättimäinen menestys kantaesityksestään lähtien, eikä ihme. Sen naamiot riisuva rehellisyys on ajatonta, ja sen yhtymäkohdat myös tämän päivän poliittiseen todellisuuteen ilmeiset.Yhtä aikaa hillittömän hilpeä ja syvän surumielinen tarina kertoo identiteeteistä, valinnoista, vallasta ja rakkaudesta ‒ ja ennen kaikkea toivosta, joka elää synkkien tulevaisuudenkuvien ja kollektiivisen pelon piinaamien ihmisten sydämissä. Tapahtumien taustalla kuohuu kylmän sodan, aids-epidemian, rasismin ja homofobian reaganilainen Amerikka, jossa hallusinaatiot ovat totta. Sovituksen on Tony Kushnerin alkuperäisnäytelmän pohjalta tehnyt Linda Wallgren, joka myös ohjaa esityksen. Kansallisteatterin kotiohjaajana toimiva Wallgren on tehnyt monia kiitettyjä esityksiä kotimaisissa teattereissa. Juho Gröndahlin uusi suomennos tuo alkuteoksen monet sävyt ja kerrokset esiin tuoreella tavalla.Ensi-ilta Pienellä näyttämöllä 9.10.2024TyöryhmäRooleissa Kristiina Halttu, Markku Haussila, Aleksi Holkko, Leo Ikhilor, Aksa Korttila, Inke Koskinen, Otto Rokka ja Timo TuominenMuusikko Stina KoistinenOhjaus ja sovitus Linda Wallgren Käsikirjoitus Tony Kushner Suomennos Juho Gröndahl Lavastus- ja pukusuunnittelu Tarja Simone Valosuunnittelu Ville Virtanen Videosuunnittelu Ville Virtanen ja Linda Wallgren Musiikki Joonas Outakoski ja Stina Koistinen Äänisuunnittelu Joonas Outakoski Koreografi, näyttämöruumiillinen ajattelu Suvi Kemppainen Naamioinnin suunnittelu Saara HuuhtanenNäytelmän esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.Angels in America on kaksiosainen, kahdeksannäytöksinen näytelmä, jonka kesto on noin kuusi tuntia ja neljäkymmentä minuuttia. Kirjailija on antanut suostumuksensa sille, että tässä tuotannossa (ja ainoastaan tässä tuotannossa) käytetään lyhennettyä käsikirjoitusta, joka on tehty ilman hänen suoraa osallistumistaan siihen.Kesto ja lipunhinnatKestoarvio n. 4 h (sisältäen väliajan)
Gabriel, tule takaisin image
Gabriel, tule takaisin
Mika Waltarin menestynein näytelmä Tampereen Komediateatteriin - Huijarikomedia Gabriel, tule takaisin mahtavalla roolituksella ensi-iltaan helmikuussa.Yksi kaikkien aikojen rakkaus- ja huijaritarinoista, Mika Waltarin klassikko Gabriel, tule takaisin nähdään kevään pääensi-iltana Tampereen Komediateatterin Päänäyttämöllä. Keväällä 2025 tulee täyteen 80 vuotta näytelmän kantaesityksestä Helsingin Kansanteatterissa.Nimiroolina Gabrielina taituroi karismaattinen Kristo Salminen, jolle tämä on ensimmäinen ensi-ilta tamperelaisessa teatterissa.Taitoa lavalla riittää, sillä herrasmiehen vauhdikkaaseen pyöritykseen joutuvia naisia tulkitsevat arvostetut huippunäyttelijät Sanna Majanlahti ja Karoliina Kudjoi sekä viime kesänä Dingo-musikaalin naisrooleissa yleisön hurmannut Matleena Junttanen.Intohimoisen veijaritarinan ohjaa Panu Raipia. Rakkaudennälkäinen näytelmä tulee viittaamaan kiinnostavasti myös meidän aikamme ”auervaaroihin”.Ohjaus ja lavastus Panu RaipiaPukusuunnittelu Elina VättöVideosuunnittelu Jussi KamunenÄänisuunnittelu Janne PärnänenEnsi-ilta 8.2.2025 klo 18 Tampereen Komediateatterin PäänäyttämölläKesto n. 2 h väliaikoineenHinnat:Katsomon rivit 2–11 / rivit 1, 12–13 Peruslippu 46,50 € / 41,50 € Eläkeläinen 44,50 € / 39,50 €Opiskelija/lapsi 38,50 € / 33,50 €Työtön 41,50 € / 36,50 €Ryhmä min. 20 lippua 43,50 € / 38,50 €Ryhmä min. 50 lippua 42,50 € / 37,50 €Show & Dinner min. 20 lippua 77,50 € / 72,50 €Show & Dinner min. 50 lippua 74,50 € / 69,50 €VaatesäilytysVaatesäilytysmaksu lippuun ostettuna 2€/hlö, ovelta 2,50€/hlö.VäliaikatarjoilutVarattava viimeistään kolme arkipäivää ennen esitystä Komediateatterin Lipputoimistosta puh. 0207 288 388 tai Juhlatalon palveluiden sivustolta.Show & DinnerTeatteriesityksen lisäksi ryhmät voivat nauttia laadukkaan noutopöytäruokailun ennen tai jälkeen esityksen. Teatterilipun ja ruokailun sisältävä Show & Dinner -paketti on tarkoitettu vähintään 20 hengen ryhmille. Pakettien hinnat ovat esityskohtaisia. Paketit ovat saatavilla Tampereen Komediateatterin Lipputoimistosta.PyörätuolipaikatSaliin pääsee pyörätuolilla. Pyörätuoli- ja avustajaliput myydään vain Komediateatterin Lipputoimistosta ja Kulttuurimyymälä Aplodista!JoustolippuViiden euron lisähinnalla voi ostaa joustolipun. Joustolippu oikeuttaa vaihtamaan lipun samanhintaisen hintaryhmän lippuun vielä esitystä edeltävänä päivänä ilman vaihtomaksua. Vaihtomaksu ilman joustoa 10€/lippu.RyhmätRyhmien lippu- ja ruokailuvaraukset vain Komediateatterin lipunmyynnin kautta puh. 0207 288 388. Ryhmäalennukset ja -ruokailut yli 20 hengen ryhmille.
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT image
NÄMÄ ONNEMME PÄIVÄT
Nämä onnemme päivät (These Halcyon Days)Suomen kantaesitys 10.9.2024 KellariteatterissaKoskettava näytelmä ystävyydestä ja elämänhalusta74-vuotias Séan istuu yksin hoivakodin viherhuoneessa, muistoihinsa uppoutuneena. Hänen synkän rauhansa keskeyttää 62-vuotias Patricia, elämäniloinen nainen, jolla on silmää komeille miehille. Arasti he alkavat keskustella toistensa kanssa elämästä ja menneistä kokemuksistaan, ja hiljalleen he lähentyvät toisiaan. Syvällisten puheenaiheiden, vitsailun ja kinastelun vuorotellessa heidän välilleen kehkeytyy odottamaton, lämmin ihmissuhde.Irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä on hauska, liikuttava ja nokkela kuvaus kahden varttuneen, elämää nähneen ihmisen kohtaamisesta. Henkilöiden vähitellen kehittyvä suhde ja heidän pikkuhiljaa paljastuvat elämäntarinansa pääsevät yllättämään niin katsojan kuin henkilöt itsensä. Näytelmän lohdullinen viesti on, että merkityksellisiä kokemuksia voi löytää silloinkin, kun oman elämän parhaat vuodet tuntuvat olevan jo takanapäin.Näytelmä on palkittu Edinburghin Fringe-teatterifestivaalin parhaan uuden näytelmän Fringe First -palkinnolla vuonna 2013. Irish Echo -lehti kutsui sitä “pieneksi ihmeeksi”, ja Evening Heraldin mukaan se “kutkuttaa nauruhermoja samalla kun se koskettaa sydänjuuria myöten”.Näytelmäkirjailija Deirdre Kinahan Suomennos Juha Siltanen Ohjaus Marc Gassot Pukusuunnittelu Inessa Tapola ja työryhmä Visuaalinen suunnittelu Teemu Nurmelin Äänisuunnittelu Kyösti Kallio Rooleissa Pentti Helin ja Minna Hokkanen
NEITI MARPLE JA TUIJOTTAVA KATSE image
NEITI MARPLE JA TUIJOTTAVA KATSE
Neiti Marple ja tuijottava katseMestariteos yllättää ja koukuttaaPohjoismainen kantaesitys 7.11.2024 Suurella näyttämölläDekkarikuningatar Agatha Christien rakastettu etsivä ratkaisee TTT:ssä! Jännitys, kuiva brittihuumori ja koukeroiset ihmissuhteet kohtaavat yllättävässä rikostarinassa.Tuijottava katse on klassista Marplea — 60-luvun alun englantilainen maalaiskylämiljöö, lempeäntarkkoja kysymyksiä ja veitsenteräviä havaintoja tekevä harmaapäinen harrastajasalapoliisi, kirjava epäiltyjen galleria. Tällä kertaa Neiti Marple joutuu rikosta ratkoessaan kohtaamaan myös oman menneisyytensä. Tarina käynnistyy, kun nilkkansa nyrjäyttänyt Marple palkkaa avukseen nuoren Cherryn. Samaan aikaan kylässä kuhisee. Kuuluisa Hollywood-näyttelijätär Marina Gregg on saapunut lähistölle kuvaamaan uutta elokuvaansa, ja siitä kaavaillaan varttuneen tähden comeback-teosta.Näyttelijättären kartanossa cocktail-kutsut saavat yllättävän lopun, kun paikallinen yhdistystoimija Heather Leigh kupsahtaa kuolleena maahan. Kuka hänet tahtoisi tappaa? Ja miksi Marplen vanha tuttu, ylikomisario Craddock, on kutsuttu Scotland Yardista selvittämään tuikitavallisen keski-ikäisen murhaa? Nimiroolissa nähdään Miia Selin. Rachel Wagstaffin tuore, kekseliäs dramatisointi on samaan aikaan perinteitä kunnioittava ja notkeasti nykydekkarin keinoja hyödyntävä.Agatha ChristieTHE MIRROR CRACK'DNäyttämösovitus Rachel WagstaffSuomennos Juho GröndahlOhjaus Samuli ReunanenLavastussuunnittelu Aili OjaloPukusuunnittelu Riitta RöpelinenValosuunnittelu Juha HaapasaloÄänisuunnittelu Jarkko TuohimaaTuottaja Heidi KollanusApulaistuottaja Elise RichtRooleissaMiia Selin (Neiti Jane Marple), Esme Kaislakari (Cherry Baker), Johannes Korpijaakko (Dermot Craddock), Kristiina Hakovirta (Heather Leigh), Mika Honkanen (Cyril Leigh), Kaisa Sarkkinen (Dolly Bantry), Petra Ahola (Marina Gregg), Jari Ahola (Jason Rudd), Maiju Saarinen (Ella Zielinski), Pihla Pohjolainen (Lola Brewster), Juha-Matti Koskela (Giuseppe Renzo)Esitysoikeuksia valvoo Nordic Drama Corner Oy.The Mirror Crack’d © 2016, 2022 Agatha Christie Limited. All rights reserved. Adapted from The Mirror Crack’d From Side to Side © 1962 Agatha Christie LimitedAGATHA CHRISTIE, MARPLE, the Agatha Christie Signature and the AC Monogram Logo are registered trademarks of Agatha Christie Limited in the UK and elsewhere. All rights reserved.