3414 result(s) found for ""

Nälkävuosi, ennakkoesitys image
Nälkävuosi, ennakkoesitys
Aki Ollikainen – Oxi Koskelainen  NälkävuosiVisiönääristä selviytymistä dystooppisessa lähitulevaisuudessa Eletään vuotta 20X6 ja Suomessa on puhjennut ensimmäinen kansallinen vesikriisi, kun kyberhyökkäys on saastuttanut kaiken pohjaveden. Seuraa suurin nälänhätä sitten 1800-luvun suurten nälkävuosien. Kriisissä yhteiskunta jakautuu yhä raadollisemmin voittajiin ja häviäjiin. Kodin luhistuessa Marjan ja hänen lastensa on lähdettävä vimmaiselle retkelle, jossa hätä ja haavekuvat kerrostuvat. Spekulatiivinen sci-fi-tarina tempaa katsojan mukaansa julman kauniiseen maailmaan, jossa ihmiset, köyhistä selviytyjistä vaikutusvaltaisiin ja etuoikeutettuihin, taistelevat eloonjäämisestä äärimmäisissä olosuhteissa. Vaikka puute ja kylmyys koettelevat, ihmiset löytävät voimaa toisistaan.Nälkävuosi on eeppinen ja ihon alle menevä teos elämänhalusta, rakenteiden hauraudesta, yhteiskunnallisesta epätasa-arvoisuudesta ja kamppailun tarpeellisuudesta. Teos perustuu Aki Ollikaisen vuonna 2012 ilmestyneeseen samannimiseen romaaniin. Sen sovittaa ja ohjaa Oulun teatteriin Oxi Koskelainen. Teoksen maailma rakentuu Oulun teatterissa ennennäkemättömillä keinoilla. Syvyysvaikutelmaltaan pitkälle viety lavastus ja siihen projisoidut visuaalit luovat pienestä näyttämöstä lumoavan ja futuristisen tilan. Työryhmä luo immersoivan kokonaistaideteoksen, joka ammentaa inspiraationsa muun muassa videopelimaailmasta, käsitetaiteesta ja populaarikulttuurista.Aki Ollikaisen Nälkävuosi on vuonna 2012 julkaistu esikoisromaani, joka sai ilmestyessään laajasti kiitosta kriitikoilta ja lukijoilta. Kirja on saanut useita palkintoja ja tunnustuksia, muun muassa Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja Finlandia-palkintoehdokkuuden vuonna 2012 sekä Man Booker International -palkintoehdokkuuden englanninkielisellä käännöksellään White Hunger vuonna 2016. 
Hevisaurus Jurahevimusikaali	 ENSI-ILTA image
Hevisaurus Jurahevimusikaali ENSI-ILTA
Koko perheen Hevisaurus JurahevimusikaaliTempaudu mukaan hauskaan ja jännittävään seikkailuun! Hevisaurus -bändi kiertää taikakeikkabussilla ympäri maailmaa ja tapaa matkalla mitä ihmeellisimpiä otuksia.Mutta mitä ihmettä? Jokuhan yrittää selvästi hankaloittaa Hevisauruksien maailmankiertuetta. Kuka pihisti Komppi Mompin rumpukapulat? Ja missä ihmeessä on Muffi Puffin lempipähkinä? Mihin katosi Herra Hevisauruksen sävelkorva? Onko mahdollista, että mukaan on eksynyt ilkikurinen salamatkustaja, jolla on näppinsä pelissä? Ratkaiseeko Herra Hevisaurus ystävineen tämänkin arvoituksen? Ukulipöllöllä on ainakin suurtakin suurempi salaisuus kerrottavanaan.Varmaa on, että tässä ratkiriemukkaassa Jurahevimusikaalissa viihtyy koko perhe. Maailmankiertueella löydetään uusia ystäviä, kuullaan hittibiisejä ja uusia kappaleita. Jurahevimusikaali saa ensi-iltansa keväällä 2025. Räyh!Suomen Komediateatterin Peacock-näyttämön valloittaa neljän dinosauruksen ja yhden lohikäärmeen muodostama koko perheen suosikkiyhtye Hevisaurus. Bändi syntyi vuonna 2009 ajatuksesta tehdä laadukasta hevimusiikkia lapsille ja lapsenmielisille. Räyhäkäs juraheviyhtye on julkaissut kahdeksan studioalbumia ja palkittu kaksi kertaa parhaan lastenmusiikkilevyn Emmalla. Kysymyksessä on pitkän tauon jälkeen yhtyeen odotettu ja toivottu kahdeksas musikaali yhdessä Suomen Komediateatterin kanssa.Esityksen kesto noin 55 minuuttia (ei väliaikaa)Ikäsuositus 4-100+Näyttämöllä Olavi Tikka (Herra Hevisaurus), Ville Siuruainen (Komppi Momppi), Maija Heikkilä (Milli Pilli), Kimmo Nissinen (Riffi Raffi), Vesa Kuhlman (Muffi Puffi), Kiti Kokkonen, Ella Pyhältö ja Tatu Siivonen.
Thelma ja Loviisa image
Thelma ja Loviisa
Monumenttien laaksossaThelma & Loviisa on eeppinen western ja henkeäsalpaava roadnäytelmä kahdesta ystävyksestä pakoretkellä halki Suomen - aina kaukaiseen Arizonaan asti.Thelma ja Loviisa ovat kaksi aivan tavallista naista, jotka lähtevät kauan odotetulle lomamatkalle. Heti reissun alkuvaiheessa käynnistyy kuitenkin tapahtumaketju, jonka jälkeen paluuta entiseen elämään ei enää ole. Puolustaessaan henkeään he päätyvät lain nurjalle puolelle ja alkaa loputon pakomatka maailmassa, jossa oikeus on aina voittajien puolella. Matkallaan he kohtaavat kaltaisiaan, historian saatossa vailla oikeutta jääneitä naisolentoja, jotka kutsutaan liittymään mukaan porukkaan. Lopulta kaikki entinen palaa savuna ilmaan. Naisilla ei ole enää kuin toisensa, kaiken kestävä ystävyytensä, vuoden 1966 Ford Thunderbird ja tulitikut, jolla sytyttää tuleen kaikki se, minkä alta he paetessaan vapautuvat. Luvassa on katkeransuloinen tragikomedia, monumentaalinen kostoilottelu, pyro-ooppera ja eloonjäämisnäytelmä. Se on surutyö, kutsuhuuto ja slide-kitaralta kuulostava feministinen western aivan kaikille, jotka ovat joskus saaneet elämältä turpiinsa. Thelma ja Loviisa monumenttien laaksossa on saanut innoituksensa legendaarisesta Ridley Scottin 1991 ohjaamasta ja Callie Khourin käsikirjoittamasta Thelma ja Louise- elokuvasta. Näytelmän kirjoittaa sekä ohjaa useita menestysteoksia tehnyt, teatterikorkeakoulun ohjaajantyön entinen lehtori Minna Harjuniemi, joka ohjaa nyt ensimmäistä kertaa Lahden kaupunginteatteriin. KANTAESITYS 12.10.2024 SUURI NÄYTTÄMÖ OHJAUS Minna Harjuniemi LAVASTUS- JA PUKUSUUNNITTELU Paula Koivunen VALOSUUNNITTELU Jyri Suominen ÄÄNISUUNNITTELU Tommi Raitala NAAMIOINNIN SUUNNITTELU Eija Nurminen ROOLEISSA Annukka Blomberg, Tapani Kalliomäki, Tuomas Korkia-Aho, Sara Paasikoski (vier.), Teemu Palosaari, Anna Pitkämäki, Mikko Pörhölä, Jari-Pekka Rautiainen, Nenne Tyni, Liisa Vuori ja Henna Wallin
Saa rumiakin tanssittaa IKÄRAJATON image
Saa rumiakin tanssittaa IKÄRAJATON
Saa rumiakin tanssittaa – Siiri Angerkosken opissaEnsi-ilta 4.3.2025, esitykset 4.3.–10.5.2025Siiri Angerkoski on suomalaisen elokuvamaailman legenda. Hän näytteli elämänsä aikana ennätysmäärän elokuvarooleja: yli sadalla roolilla Angerkoski jätti Taunon ja Ansan kauas taakseen. Hän koki elämänsä aikana niin suomifilmin nousun ja tuhon kuin kansakunnan suuret mullistukset. Suomalaisten mielissä Siiri on ikuisesti tuikeailmeinen, kaulinta heiluttava Justiina, mutta koomikon roolin taakse kätkeytyi myös katkeria kyyneleitä ja hartaita haaveita. Vaikka sanavalmis, ronski Angerkoski tehtaili sivuosia kuin liukuhihnalta, hän ei koskaan lakannut toivomasta sitä ”kunnon roolia”. Sitä roolia, jossa saisi kerrankin näyttää kykynsä ja tulla nähdyksi kokonaisena ihmisenä.Näyttelijä Pinja Hahtolan monet muistavat menestysmonologistaan Eino Leinon eksät ja tässä uudessa teoksessaan hän sukeltaa suomifilmin suurnaisen mukana aikamatkalle kotimaisen elokuvan kulta-aikaan. Aikaan, jossa kamera rakasti nuoruutta ja kauneutta, eikä heinälatoromantiikkaan pirttihirmut mahdu.Käsikirjoitus Pinja HahtolaOhjaus Olka HorilaRooleissa Pinja HahtolaLavastus ja puvustus Olka Horila ja työryhmäÄänisuunnittelu Kari PaukolaValosuunnittelu Jere KolehmainenTarpeisto Karita Fallström-AutioVideosuunnittelu Jere Kolehmainen ja Pinja HahtolaGraafinen suunnittelu Susanna ZographosTuotanto Riihimäen Teatteri ja Teatteri Avoimet OvetSuurin osa näytännöistä on anniskelunäytäntöjä K18, joissa lasin saa viedä saliin. Ikärajattomia näytäntöjä ovat to 13.3. klo 19, pe 14.3. klo 14, to 3.4. klo 19, pe 4.4, klo 14, pe 11.4. klo 14 ja pe 2.5. klo 14.Näytännöissä, joiden yhteydessä on Tekijät tutuiksi – tai Näytelmä tutuksi -esittelyt (n. 20 min), on korotetut lippuhinnat. Lipun hintaan sisältyy käsiohjelma (norm. 4 €).
Pari sanaa parisuhteesta image
Pari sanaa parisuhteesta
Pari Sanaa Parisuhteesta – Ilkka Heiskasen monologi Pari Sanaa Parisuhteesta tuo viriiliä materiaalia arkiseen taivallukseen! Esitys on Ilkka Heiskasen kirjoittama monologi, jossa komediankeskiössä on varsin tavallinen suomalainen mies. Tapio eli ystävien kesken Tapi on 61-vuotias. Hän on myös taitavanakuttelija. Kumivasaraa ja talttaa apuna käyttäen hänen käsissään valmistuu kädenkäänteessä ryhdikäs luumukuppi! Tapin verbaliikka on kehittynyt autotallissa vietettyjen harrastusten parissa ihmeen tarkaksi. Myös monivuotinen avioliitto on viime aikoina alkanut tuoda hänen eteensä aprikoitavaa. Esitys on alusta loppuun asti ”hand made by Ilu”, sillä Ilkka toimii sekä esityksen käsikirjoittajana, ohjaajana, lavastajana, pukusuunnittelijana, että näyttelijänä.Ilkka Heiskanen valmistui näyttelijäksi vuonna 1985, jonka jälkeen hän oli kiinnityksellä ensin Vaasan Kaupunginteatterissa 1985–1987 ja sen jälkeen Helsingin Kaupunginteatterissa 1987–1990. Tämän jälkeen vuodet freelancerina ovat vieneet Ilkan lukuisille teatterilavoille sekä elokuva- ja Tv-tuotantoihin. Omien sanojensa mukaan Ilkka on uransa aikana ollut mukana ”kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä”. Hän on toiminut myös teatteriohjaajana ja kiertänyt pitkin Suomea suosituilla monologeillaan, sekä ihastuttanut kahdentoista vuoden Teatterin Saiturin jouluesityksen nimiroolissa. Ilkka omistaa myös kaksi Jussi-palkintoa, jotka hänelle myönnettiin parhaasta sivuosasta elokuvista Hiljaisuus (2012) ja Hetki lyö (2023).
ISU World Synchronized Skating Championships - Official Practice Thursday image
ISU World Synchronized Skating Championships - Official Practice Thursday
Liput Muodostelmaluistelun MM-kisoihin myydään pian!Maailman parhaat muodostelmaluistelujoukkueet saapuvat huhtikuussa Helsinkiin, kun Suomi isännöi maailmanmestaruuskilpailuja 4.-5.4.2025. Tule katsomaan, kuka nousee huikean kamppailun päätteeksi korkeimmalle korokkeelle Helsingin jäähallissa.  MM-kisasta odotetaan erittäin jännittävää, sillä Suomi lajin menestyneimpänä maana taistelee jopa kahdesta mitalista. Tehtävä ei ole kotijoukkueille todellakaan helppo, sillä heitä vastaan kentälle astuvat hallitseva maailmanmestari Kanada sekä viime vuoden hopeamitalisti Yhdysvallat. Saako Pohjois-Amerikan joukkueiden voittokulku jatkoa Helsingissä, vai nouseeko korkeimmalle korokkeelle Suomi ensimmäistä kertaa seitsemään vuoteen?  Toimi siis nopeasti ja tule kannustamaan suomalaiset huippujoukkueet voittoon kotiyleisön edessä. Nämä liput viedään käsistä.Lisätietoja:  helsinki2025.comLiput myydään All Event -pakettina, joka sisältää pääsylipun sekä perjantaille että lauantaille.Liput torstain harjoituksiin myydään erikseen.Lapset alle 4v. sylissä veloituksetta. Mikäli lapsi tarvitsee oman istumapaikan, hänelle tulee ostaa lastenlippu.Ostorajoitus max 10 lippua/asiakas.Myynnissä myös Event Lounge VIP -paketti! Tule kokemaan kahden päivän mestaruuskisat tyylillä ja kannusta joukkueesi korkeimmalle korokkeelle! Event Lounge VIP tarjoaa loistavaa palvelua ja suussa sulavaa ruokaa upeissa puitteissa!2 PÄIVÄN EVENT LOUNGE VIP PAKETTI SISÄLTÄÄ:Liput parhailta paikoilta alakatsomon keskeltä perjantaille sekä lauantailleHuippuasiantuntijan tervehdys VIP-vieraille molempina päivinä!Herkulliset ja laajat buffetpöydät tunnelmallisessa Event Lounge -ravintolassa!Erilaiset menut kummallekin päivälle.Oma VIP-sisäänkäynti Event Lounge -ravintolaanVIP-henkilökunnan palvelut koko tapahtuman ajanVIP-tilasta oma nimetty pöytäpaikka seurueellenne molemmille päiville, koko tapahtuman ajaksi!VIP-tunnisteet muistoksi tapahtumastaJuomatilaukset tehdään erikseen paikan päällä – voit myös tilata juomat etukäteen pöytääsi täältä:Red Events Restaurants+358 50 475 1093ravintola@redevents.fiPöytävaraukset tehdään automaattisesti lipputilausten perusteella – tilaathan koko seurueesi liput kerralla.Lähetämme menun, lisätiedot aikataulusta sekä saapumisohjeet lähempänä tapahtumaa lipun ostaneille henkilökohtaisesti.Tervetuloa nauttimaan!***Tickets for the ISU World Synchronized Skating Championships 2025 will go on sale soon! The world's best Synchronized Skating teams will come to Helsinki in April when Finland hosts the World Championships from 4-5 April 2025. Come and see who will rise to the highest podium at the end of a spectacular battle in the Helsinki Ice Hall.The World Championships are expected to be very exciting. The reigning world champions from Canada won their third consecutive title last spring. The United States took silver and Finland bronze during the tight battle in Zagreb. Will the North American teams continue their winning run in Helsinki, or will Finland take the brightest medal for the first time in seven years?Come and see who will be the next World Champion of Synchronized Skating.Tickets are sold as an All Event -package, including general access for both Friday and Saturday.Tickets for Official Practice on Thursday are sold separately.Children under 4 years enter free if they don't need their own seat. A children's ticket must be bought if they need their own seat.Max 10 tickets / customer.For Sale: Event Lounge VIP package!THE 2-DAY EVENT LOUNGE VIP PACKAGE INCLUDES:Tickets in the best seats in the center of the lower stands for Friday and SaturdayGreeting from a top expert to the VIP guests on both daysDelicious and extensive buffets in the atmospheric Event Lounge restaurant!Two different menus, one for each dayExclusive VIP entrance to Events Lounge restaurantVIP staff services throughout the eventA dedicated table in the VIP area for your group for both days throughout the eventVIP badge as a memento of the eventTable reservations are made automatically based on ticket orders – please order all tickets for your group in one purchase.Drink orders are made separately on-site – you can also pre-order drinks here:Red Events Restaurants+358 50 475 1093ravintola@redevents.fiWe will send the menu, additional schedule details, and arrival instructions closer to the event to all the ticket holders. Welcome!
Hovimäki image
Hovimäki
HOVIMÄKIKäsikirjoitus ja ohjaus: Hanna Ojala (vier.)Lavastussuunnittelu: Teemu LoikasPukusuunnittelu: Tiina ValkamaKoreografi: Petri Kauppinen (vier.)Valosuunnittelu: Reijo NieminenÄänisuunnittelu: Riku Metsä-Ketelä (vier.)Ensi-ilta Porin Teatterin päänäyttämöllä 7.9.2024Esitysoikeudet: Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner OyHovimäki -esitys on raikas ja moderni tulkinta rakastetusta historiallisesta tv- ja kirjasarjasta. Hovimäki -näytelmä sijoittuu vuoteen 1808, jolloin Ruotsi ja Venäjä kävivät Suomesta sotaa. Teos käsittelee suomalaisten isänmaanrakkauden ja lojaliteetin tunteita silloin, kun suomalaisilla ei vielä ollut isänmaata. Tarkastellessaan varhaista suhdettamme sekä länteen että itään teos on ajankohtainen ja tärkeä. Sen keskeinen aihe on, miten sorron päälle voi rakentaa sovintoa. Hovimäen kartanon tuore isäntä Magnus joutuu naurunalaiseksi yrittäessään värvätä renkejään mukaansa Ruotsin armeijaan. Armeija perääntyy, ja taistelukentiltä olisi viimeinkin lunastettava kunniaa. Mutta mikä on suomalaisen paikka? Sitä ihmettelee myös sepänpoika Aaron, kun Hovimäkeen karauttaa kasakkalauma johtajanaan upseeri Ignatiew, joka kiinnostuu Aaronin siskosta. Nuori emäntä Johanna jää kartanosta vastuuseen isännän lähtiessä sotaan. Rinnallaan Johannalla on katkera talousmamselli Frieda, josta ei ota selvää, onko tämä vihollinen vai ystävä. Piika Anna ei luota säätyläisnaisiin, mutta säätyläisnaiset tarvitsevat Annaa. Kun venäläiset miehittävät kartanon, eripuraiset naiset punovat yhteisen juonen. Hovimäki -esitys liikkuu sekä Suomen sodan taistelukentillä että Hovimäen kartanossa, missä se nostaa esiin naisten tarinat. Esitys tutkii ihmisten välistä hierarkiaa ja ihmissuhteita silloin, kun taloudellinen ja juridinen eriarvoisuus on laein suojattua, kun naiset joutuvat herkästi kritiikin kohteiksi, ja kun valtiot katsovat oikeudekseen miehittää toisia. Hovimäki -esityksen kerronta on nopeatempoista ja nokkelaa. Se on paitsi vetävä draama, myös tanssillinen ja audiovisuaalinen elämys.Päärooleissa: Aija Pahkala (vier.), Heidi Rantakeisu ja Maria Pere.Alkuperäinen käsikirjoitus: Carl Mesterton, Anna-Lisa Mesterton, Jussi-Pekka Aukia, Kirsti Manninen. ******************************************* Vieraileva koreografi Petri Kauppinen (mm. Oulun kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri) vastaa esityksen liikekielestä. Vieraileva säveltäjä-äänisuunnittelija Riku Metsä-Ketelä (mm. Seinäjoen, Vaasan kaupunginteatteri) luo esityksen äänimaailman. Pääroolissa Johannana vierailee näyttelijä Aija Pahkala (mm. Teatteri Jurkka, Kansallisteatteri, Lahden kaupunginteatteri). Kaikki ovat ohjaaja Hanna Ojalan yhteistyökumppaneita aiemmista kiitetyistä produktioista.********************************************Tiesitkö? • Hovimäki -sarjan luoja Carl Mesterton menehtyi vuonna 2021.• Hovimäki-sarjan kohtauksia on kuvattu Porin teatterissa.• Teatterialalla on sanonta, että jokainen ennen vuotta 1980 syntynyt näyttelijä on vieraillut Hovimäessä. Se ei aivan pidä paikkaansa.• Porin Teatterin Hovimäessä ei nähdä yhtään alkuperäissarjan näyttelijää.• Upseeri Ignatiewia näyttelee teatterinjohtaja Christian Lindroos, joka tekee paluun näyttämölle 20 vuoden jälkeen!