4580 result(s) found for ""

Rytmis Band Jam 10 vuotta
RYTMIS BAND JAM TÄYTTÄÄ TÄNÄ KEVÄÄNÄ 10 VUOTTA JA SYNTTÄREITÄ JUHLITAAN 31.05.2025 - ESIINTYJÄHAKU ON AVATTU!Perinteeksi muodostuneessa klubikauden päätöstapahtumassa Rytmikorjaamon lavoilla nähdään toinen toistaan värikkäämmät ja moninaisemmat esiintyjäryhmät esittäen itse valitsemaansa bändiä tai artistia. Menneiden vuosien aikana tapahtumassa on esiintynyt jo reippaasti yli 100 esiintyjäkokoonpanoa.Tänä vuonna Band Jamin oheisohjelman teemana on 10-vuotissynttärit vietynä aikuisten maailmaan.Vielä emme paljasta sen enempää mitä oheisohjelma lopulta pitää sisällään!Sen kuitenkin paljastamme, että tapahtuma alkaa tällä kertaa ulkolavalta ilmaisella ja ikärajattomalla osuudella, mikäli ulkolavalle vain löydetään sopivia esiintyjiä! Vinkkinä voimme kertoa, että ulkolavalle sopii erityisen hyvin vaikkapa skeittipunk sekä räp ja sinne ovat erittäin tervetulleita myös alaikäisten kokoonpanot sekä myös omaa musiikkiaan soittavat alaikäisten kokoonpanot!Ole oman elämäsi rokkistara tai vaikka kansanmuusikko ja ilmoittaudu esiintyjäksi alla olevien ohjeiden mukaisesti:1. Ideoi ja kasaa oma unelmiesi kokoonpano.2. Valitse miltä bändiltä tai artistilta coveroitte 3-4 kappaletta.3. Lähetä vapaamuotoinen hakemus 21.04.2025 mennessä sähköpostitse: jaakko.erkinheimo@selmu.fiTapahtumaan valittuihin esiintyjäryhmiin ollaan yhteydessä 28.04.2025 mennessä.Tapahtuman tarkka aikataulu ja esiintyjät julkaistaan myöhemmin!Liput ovelta 15 €, mikäli jäljellä.
Rytmikorjaamo-klubilla maksuvälineenä käyvät vain yleiset maksukortit.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: kylläMuuta
huomioitavaa: Kulkureitit tiloissamme ovat esteettömiä.
Pyörätuoliasiakkaat ohjataan normaaleissa keikkailloissa
pyörätuolikorokkeelle. Numeroimattomissa istumakonserteissa paikan saa
vapaasti valita.
***
Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys Selmu Ry ja
Luonnonperintösäätiö ovat perustaneet keräyksen, jonka tarkoituksena on
etsiä ja rauhoittaa suojelualue Selmun toiminta-alueelta
Etelä-Pohjanmaalta.
Ympäristölipun +3€ lahjoitetaan lyhentämättömänä Luonnonperintösäätiön Rytmikorjaamon metsä -keräykseen.
Osallistu Rytmikorjaamon metsä -kampanjaan Luonnonperintösäätiön kampanjasivulla!
FI
1 views
Buy Ticket
Read More

Poleheels EGeneration Finland (K-18)
Poleheels EGeneration FinlandTankotanssi, se pyörittää rohkeudellaan ja henkeä salpaavilla tempuillaan. Tankotanssin sensuallisuus vangitsee katsojan mukaansa ja hurmaa teatraalisuudellaan. Tätä kaikkea on Poleheels EGeneration Finland, kansainväliset poleheels-kilpailut nyt ensimmäistä kertaa Suomessa.Koko päivän tapahtumassa lavalla nähdään yli kahdeksankymmenen upean ja ainutlaatuisen tanssijan kilpailu-esitykset, sekä maailmalla nimeä ansainneiden neljän kansainvälisen poleheels tanssijan tuomari-esitykset.Monipuolisten kategorioiden myötä esitykset tarjoavat laajan skaalan monen tasoisia esityksiä, aina aloittelijoista semi-pro sarjaan ja pro-tason tanssijoihin.Omina sarjoinaan nähdään myös teatteri sekä duetto ja ryhmäesitykset.Illan kruunaa spektaakkelimainen loppushow, jolla koet elämysmatkan usealta eri luovan alan artistilta. Illan viimeistelemme palkintojen jaolla. Uskaltaudutko heittämään ennakkoluulot narikkaan ja antautua tanssin lumoihin?Ikäsuositus: Aikuisille (K-18)Tapahtuma juonnetaan englannin kielellä.Kilpailut tullaan taltioimaan.Lauantai 31.5.2025 klo 10 (koko päivän tapahtuma).Kesto: 12 h, sisältäen väliajat (20 min) + yksi 45 min tauko.Liput: 69 € peruslippu/ 64 € alennusryhmätMalli Toxic Cherry @toxiccherryofficial Valokuvaaja Julia Svart @juliasvart Tapahtuman järjestäjä Kaisa Muhli @poleheelsegenerationfin
FI
29 views
Buy Ticket
Read More

Money For Nothing: Dire Straits Tribute
Money For Nothing: Dire Straits Tribute25th Anniversary TourEurope's number one Dire Straits Tribute ShowFeaturing all the hits from their first ever single ‘Sultans of Swing’ to ‘Brothers in Arms‘, ‘Walk of Life’ and their last single released in 1992 ‘The Bug', the abundant energy and the excellence and musicality of their performance makes Money For Nothing a “must see” for any rock enthusiast or Dire Straits fan.Duration about 2,5 h, including intermission.The stalls form a designated alcohol serving area for adults age 18 and older. The balcony is for people of all ages, no alcohol serving.money-for-nothing.co.uk/Production: Buzzard EntsSavoy-teatterin asiakkaille majoitukset Hotel Havenissa -30 % alennuksella päivän joustavasta hinnasta.ETUKOODI: PROSAVOYVaraa majoitus tästä
FI
53 views
Buy Ticket
Read More

HITES (EP-Julkkarit), Kyhiskessu, Suloiset
HITES
HITES on brittiläis-suomalainen anteeksipyytelemätön post-punk-yhtye Helsingistä. Vuonna 2023 perustettu monikansallinen bändi on saavuttanut kulttimainetta Helsingin underground-punk -skenessä latautuneiden ja humorististen live-esiintymistensä kautta.
Raaka, saranaton laulu karjuu suoraan leipäjonon vatsasta, kietoutuen ironiaan ja raskaaseen säröön. Musiikillisesti HITES sekoittaa mm. punk-, metalli- ja funk-vivahteita keskenään sopivalla määrällä kokeellisuutta. Näin syntyi ainutlaatuinen soundi, joka elää omaa elämäänsä.
KYHISKESSU
Kyhiskessu on Helsingissä vuonna 2022 Perustettu Punk, Hardcore ja rap elementtejä yhdistelevä bändi. Bändin sanoitus perustuu Punk-musiikille tyypillisesti yhteiskunnallisten aiheiden ympärille.
Kyhiskessu on julkaissut demo EP:n Syksyllä 2023 sekä ensimmäisen albuminsa joka kantaa nimeä ”KYHISKESSU” Tammikuussa 2024
SULOISET
Raivoa, rakkautta, suloisuutta! Suloiset seikkailee punkin ja indien rajamaastossa. Bändi tarjoilee vastustamattoman sekoituksen koukkuja ja aggressiota, unohtamatta ripausta herkkyyttä. Ei kovaa vaan täysillä.
SEMIFINALIN turvallisuusohje
Semifinalissa on nollatoleranssi seksuaaliselle häirinnälle, väkivallalle, rasismille, homo- ja transfobialle, misogynialle sekä vallan väärinkäytölle. Olethan viipymättä yhteydessä henkilökuntaan, mikäli kohtaat minkäänlaista huonoa käytöstä tapahtumassa.
Saavutettavuus: Tapahtumapaikka on esteellinen. Sisäänkäynti portaikon kautta.
Syömään ennen keikkaa? Varaa pöytä Ravintola Ilveksestä! www.ravintolailves.fi
Osta Ympäristölippu ja tue Tavastia Hall of Nature -hanketta!
Ympäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!
Liput ovelta 12€, mikäli jäljellä.
Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
FI
10 views
Buy Ticket
Read More

Mouhous
Energisesta liveshowstaan tunnetun Mouhouksen musiikissa yhdistyvät ajankohtaiset soundit ja aikuistumisen aiheuttama maailmantuska. Monakosta, Valentinista ja Van Hegenistä koostuva Mouhous on alunperin Jyväskylästä ponnistava kolmihenkinen kokoonpano, jonka juuret ovat rap-musiikissa. Yhtye julkaisi helmikuussa 2020 platinaa striimanneen debyyttialbuminsa I Hate Mouhous, joka pysyi huikeat 72 viikkoa Suomen virallisella albumilistalla, joista 15 viikkoa TOP 10:ssä. Albumi keräsi Mouhoukselle peräti neljä Emma-ehdokkuutta ja siltä löytyvät muun muassa tuplaplatinaa striimanneet jättihitit Äänii sekä Poikien vessa feat. costee. Yhtyeen viimeisin albumi, syksyllä 2022 julkaistu Masennust & massii on striimannut kultaa ja sai kolme Emma-ehdokkuutta. Mouhous on valloittanut yleisön sydämet energiallaan ja noussut keikkalavojen suosikiksi ympäri Suomea.
FI
23 views
Buy Ticket
Read More

Made in 11 Days
Made in 11 Days – It’s all relativeKolme koreografia. Kolme tanssiteosta. Jokaisen tekemiseen yksitoista päivää.Made in 11 Days on konsepti, jonka Aurinkobaletin ensemble on luonut leikitelläkseen koreografioilla ja nykytanssin keinoilla. Se luotiin ennen kaikkea uusien ideoiden kokeilemiseen, eräänlaiseksi laboratorioksi, missä kaikki on mahdollista.Aurinkobaletin tanssijoiden Côme Calmelet-Pyykön, Linda Holmströmin ja Arttu Halmetojan pienteosten teemana on It’s alla relative – Kaikki on suhteellista. Yhdessätoista päivässä syntyneet kolme teosta kootaan yhteen tiiviiseen esitysiltaan, jonka ytimen muodostavat uteliaisuus ja tuoreet ideat.Tänä vuonna Made in 11 Days -kokonaisuuden teokset luodaan noudattamalla viittä sääntöä:1. Koreografilla on 11 päivää aikaa luoda teos ideasta lopulliseen versioon näyttämöllä, mukaan lukien visuaalinen suunnittelu.2. Jokaisen esityksen on kestettävä vähintään 11 minuuttia.3. Valosuunnittelijalla on yhteensä 11 päivää aikaa työskennellä kaikkien kolmen teoksen parissa.4. Äänisuunnittelijalla on yhteensä 11 päivää aikaa työskennellä kaikkien kolmen teoksen parissa.5. Taiteellisella johtajalla on yhteensä 11 päivää aikaa seurata koreografien ja tanssijoiden työskentelyä ja tarjota tarvittaessa apua ja ohjausta.Lisäksi koreografit pitävät jokaisesta työpäivästään päiväkirjablogia käyttäen videoita, valokuvia ja/tai tekstiä. Blogi julkaistaan Aurinkobaletin verkkosivuilla, jotta yleisö voi seurata ja kommentoida kunkin taiteilijan luovaa prosessia.TekijätKOREOGRAFIA Côme Calmelet-Pyykkö, Arttu Halmetoja ja Linda Holmström | TANSSI Aurinkobaletin tanssijat | VALOSUUNNITTELU Magnús Sigurðarson | ÄÄNISUUNNITTELU Valtteri Alanen | VALOKUVAT JA GRAAFINEN SUUNNITTELU Jussi Virkkumaa | TUOTANTO AurinkobalettiEnsi-ilta: 9.5.2025 | Aurinkobaletti, TurkuKesto: noin 1,5 hIkäsuositus: +12 vuotta
FI
24 views
Buy Ticket
Read More

Vitun iso rotsi
FI
1 views
Buy Ticket
Read More

Martin Garrix
MARTIN GARRIX IS COMING TO ESTONIA!
On Saturday, May 31, the world’s top DJ, Martin Garrix, will perform his first solo concert in Estonia at Raadi Airfield, behind the Estonian National Museum.
Martin Garrix - the name that belongs to one of the youngest and most successful DJ’s/producers championing the pop and electronic scene. Garrix has taken his expertise across the globe, by headlining festivals, breaking through territories, and collaborating with major stars including Dua Lipa, Bono and The Edge (U2), Khalid and Macklemore. Climbing yet another rung of his ladder to stardom, the hitmaker is now a founder of his very own label (STMPD RCRDS), an owner of a studio complex in Amsterdam and a mentor to upcoming artists.
https://www.instagram.com/psmusicagencyhttps://www.facebook.com/psmusicagencyVIP-liput vaihdetaan rannekkeisiin ovella.
VIP-lippu sisältää:Paras näkymä lavalle, erillinen sisäänkäynti, baarialue ja WC.
ESTEETTÖMYYSTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.Tapahtumapaikalla on esteetön WC.Tapahtumassa on pyörätuolikoroke.Avustajan on ostettava oma lippu.
FI
32 views
Buy Ticket
Read More

Robin Packalen
Merisärkän Halloween bileissä Robin PackalenEteispalvelumaksu sisältyy lipun hintaan.
Liput ovelta 37 €
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: eiTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@merisarkka.fi
FI
56 views
Buy Ticket
Read More

SÄHKÖINEN kausikortti - Tapiolan Honka 2024-2025
Korisliigakausi on täällä - kausikortilla näet 29 huippukorisottelua Tapiolassa kaudella 2024-25! Hankkimalla kausikortin pääset seuraamaan Tapiolan Hongan naisten ja miesten Korisliigan runkosarjan kotiottelut alkavalla kaudella. Kausikorttiin sisältyy sisäänpääsy otteluihin, ei numeroituja istumapaikkoja. Varmista paikkasi nyt ja liity mukaan kannustamaan espoolaisjoukkueita Suomen korkeimmalla sarjatasolla Korisliigassa! Tutustu Hongan joukkueisiin https://www.tapiolanhonka.fi/-uutisissa.Tapiolan Hongan ottelutapahtumissa ei ole ovilipunmyyntiä. Kausikortit ja myöhemmin myyntiin tulevat ottelukohtaiset liput myy Lippu.fi joko netissä tai myyntipisteissään. Ottelulippujen myynti käynnistyy syksyllä.Tervetuloa syttymään huippukoriksesta Tapiolan urheiluhallille!
FI
23 views
Buy Ticket
Read More

JOONAS KOKKONEN: VIIMEISET KIUSAUKSET
Kuopion tuomiokirkkoTo 29.5. klo 19Pe 30.5. klo 19La 31.5. klo 18JOONAS KOKKONEN: VIIMEISET KIUSAUKSETKaksinäytöksinen oopperaToteutetaan ohjattuna puolinäyttämöesityksenäEsityskieli suomiKesto noin 2 tuntia 30 minuuttia, sisältää lyhyen väliajan.Säveltäjä Joonas KokkonenLibretisti Lauri KokkonenKapellimestari Esa HeikkiläOhjaus Jukka SaarmanPuvustus Kaija El ibourkiKuopion kaupunginorkesteriVox Polaris –kuoroKuoron valmennus Jaana TurunenRooleissa:Paavo Ruotsalainen - Juha PikkarainenRiitta - Johanna RusanenSeppä - Raimo LaukkaJuhana – Olavi Salminen1. mies - Jukka Saarman2. mies - Jukka Lahtinen3. mies - Henri Jussila1. nainen - Minna-Leena Lahti2. nainen - Olivia Kyllönen3. nainen - Eeva SemerdijevAnna-Loviisa - Marja JäppinenAlbertiina - Silvia LuippunenJoonas Kokkosen säveltämä Viimeiset Kiusaukset on alkuvoimaisen henkinen kuvaus herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisesta ja se on noussut vuosien saatossa suomalaisen oopperan klassikoksi. Viimeisiä kiusauksia on esitetty liki 300 kertaa – ulkomaillakin Metropolitania myöten. Oopperan tapahtumat sijoittuvat Paavon ja hänen vaimonsa Riitan kotiin, Nilsiän Aholansaareen. Nilsiän ollessa nykyään osa Kuopiota voidaan siis sanoa, että ooppera palaa kotiseudulleen – tai ainakin Pohjois-Savon körttiläisseuduille.Viimeiset kiusaukset jäi säveltäjä Joonas Kokkosen ainoaksi oopperaksi. Samannimiseen näytelmään perustuvassa oopperassa Paavo Ruotsalainen makaa kuolinvuoteellaan ja elää houreissaan elämänsä ratkaisevimmat hetket uudelleen. Paavo joutuu valitsemaan maallikkosaarnaajan työnsä ja perheensä välillä. Hänen vaimonsa Riitta kuolee ja poikansa Juhana murhataan. ”Jumala on minua koiraa koko elämäni iän lyönyt rautaruoskalla: se on ollut minulle tarpeellista”, laulaa päähenkilö oopperan ensimmäisessä näytöksessä Paavon virrellä, tutulla kansankoraalilla, on teoksessa tärkeä merkitys.Järj. Kuopion kaupunginorkesteri
FI
39 views
Buy Ticket
Read More

Lyttä & Tohtori Getto
Lyttä & Tohtori Getto Himoksella!Lippujen varausaika 2 päivää.
Liput ovelta, jos jäljellä.
Lipun hintaan sisältyy eteispalvelumaksu 2 €.Esteettömyys:Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläAvustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
47 views
Buy Ticket
Read More

Ylöjärven Klubi : JAYHO
Polkaistaan kesälomat käyntiin kunnon bileillä!JAYHOn bileet ovat tunnettuja hurjasta menosta, joissa ei yhteislaulua säästellä. Bändi koostuu pitkän linjan ammattilaisista, jotka ovat tuttuja Suomen eturivin artistien kokoonpanoista. Kun kyse on viihteestä ja musiikista, JAYHO tietää, mitä tekee.Tervetuloa jayhojengiin – sinne, missä bileet saavat uuden merkityksen!
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Blue Öyster Cult
Blue Öyster Cultin Euroopan kiertue saapuu Tampereelle!Blue Öyster Cult (USA)Tampere-talon Isossa salissa lauantaina 31.5. klo 20.00.Esityksen kesto n. 2h (ei väliaikaa).Liput alkaen: 69,90 €Yhdysvaltalainen rocksuuruus Blue Öyster Cult esiintyy Tampere-talossa lauantaina 31.5.2025.New Yorkissa vuonna 1967 perustettu Blue Öyster Cult palaa Suomeen yhdeksän vuoden jälkeen harvinaiselle keikalle. Yhtye esiintyy Tampere-talon Isossa salissa lauantaina 31. toukokuuta osana Euroopan kiertuettaan. Blue Öyster Cult on ihastuttanut älykkään hard rockin faneja ympäri maailman jo yli viiden vuosikymmenen ajan. Yhtye mainitaan usein hard rockin uranuurtajana sekä erilaisten heavy metal -genrejen pioneerina. Pitkän uransa aikana BlueÖyster Cult on julkaissut useita kriitikoiden ylistämiä ja kaupallisesti menestyneitä klassikkoalbumeita. Yhtyeen nimeä kantava debyyttialbumi Blue Öyster Cult (1972) teki vaikutuksen rock-yleisöön tarttuvan koukuttavalla, mutta samalla säröisen raskaalla musiikilla sekä provokatiivisilla ja monitulkintaisilla lyriikoilla. Blue Öyster Cultin katalogista löytyy useita rock-historiaan kanonisoituja kappaleita, kuten HIM-yhtyeen versioima (Don’t Fear) The Reaper, Metallican coveroima Astronomy tai 70- ja 80-lukujen hitit: Godzilla, Burnin’ For You, Flaming Telephats, In Thee ja Veteran of the Psychic Wars.Blue Öyster Cultin sävellyksistä, sanoituksista ja taiteellisesta suunnasta vastaa johtokaksikko Donald ”Buck Dharma” Roeser (laulu & kitara) sekä Eric Bloom (laulu & kitara). Tampere-taloon saapuvan nykykokoonpanon täydentävät kitaristi-kosketinsoittaja Richie Castellano sekä pitkään mukana ollut rytmiryhmä Danny Miranda (basso) ja Jules Radino (rummut).”Tajusimme olevamme klassinen rock-yhtye. Sitä olemme aina olleet ja sen tyylin hallitsemme parhaiten. Olemme ylpeitä yhtyeen omalaatuisesta, klassisesta saundista ja laajasta biisikatalogista, joka on luotu sellaisille musiikin rakastajille, jotka eivät välitä keinotekoisesta keskenään samalta kuulostavasta musiikista, joka tänä päivänä dominoi radion soittolistoja.”, bändin perustajakaksikko Roeser ja Bloom kuvailee saavutustaan ja missiotaan. Blue Öyster Cult keikkailee ja levyttää uutta musiikkia aktiivisesti. Yhtye saapuu Tampereelle taskussaan tuore keväällä 2024 julkaistu albumi Ghost Stories.Tiesitkö, että tässä esityksessä voit nauttia virvokkeita katsomossa!Esityksessä on K-18-alue Ison salin aitioissa A ja B. Aitioon lipun ostanut voi viedä mukanaan katsomoon joko ennen esitystä tai väliajalla ostamansa juoman. Huomioithan, että anniskelukatsomon 18 vuoden ikäraja on ehdoton, joten alaikäiset eivät pääse katsomoon.Tapahtuman muutokset mahdollisia.Tuotanto Tampere-talo
FI
50 views
Buy Ticket
Read More

Gasthaus Orkesteri: David Lynch -muistokonsertti
David Lynch (1946-2025) oli rakastettu elokuvaohjaaja, jonka taiteilijuus ulottui myös kuvataiteeseen ja musiikkiin. Erityisen hyvin tunnetaan hänen pitkä ja hedelmällinen yhteistyönsä säveltäjä Angelo Badalamentin kanssa. Elokuvamusiikin ohella Lynch ehti julkaista useita levytyksiä, joista viimeiseksi jäi pitkäsoitto 2024 Chrystabellin kanssa.Gasthaus Orkesterin ainutlaatuinen muistokonsertti kunnioittaa ohjaajalegendan musiikillista antia. Konsertissa kuullaan tunnettujen elokuvasävelten lisäksi harvinaisuuksia David Lynchin musiikkiuran varrelta.Konsertissa on kaksi settiä.Lisätiedot yhtyeestä:www.gasthausorkesteri.fi
Facebook Instagram TwitterLipun hinta sisältää 3 € eteispalvelumaksun.
Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus.
***
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE
Tutustu ajantasaisiin turvallisuusohjeisiin täällä: www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kyllä Tapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
36 views
Buy Ticket
Read More

Tuska KVLT Klubi
Tuska KVLT Klubi: Satra, Slash the Smile, Agarwaen
Tuska KVLT Klubi tuo 31.5. Kuudennelle linjalle kolme tummanpuhuvaa ja omaleimaista metalliyhtyettä! Illan aikana kuullaan sinfonisia elementtejä metallisoundiin yhdistelevä Satra, elektronista rockia ja metallia tarjoava Slash the Smile, sekä tärähtäneitä äänimaisemia tarttuvilla riffeillä tarjoileva Agarwaen. Luvassa on synkkää tunnelmaa, tarttuvia riffejä ja visuaalista tykitystä — tätä iltaa et halua missata!
Satra
Satra on suomalainen metalliyhtye, joka yhdistelee sinfonisia ja klassisia elementtejä raskaampiin metallisoundeihin. Satra perustettiin vuonna 2020, ja se julkaisi ensimmäisen albuminsa helmikuussa 2024. Pian albumin julkaisun jälkeen Satra lähti ensimmäiselle Euroopan kiertueelleen yhdessä Therionin kanssa, ja sai paljon uusia kuuntelijoita eri puolilta Eurooppaa. Nyt Satra valmistelee toista studioalbumiaan, joka on määrä julkaista vuoden 2025 lopussa.
www.facebook.com/Satrabandwww.instagram.com/satra_band/
Slash the Smile
Slash the Smile on Jyväskylässä vuonna 2018 perustettu elektroninen rock/metalliyhtye, jonka musiikille ominaista ovat äkkiväärä kierous, melodinen tarttuvuus sekä energisyys. Yhtyeen keikoilla käsitellään Smile-nimisen keskushahmon traagista tarinaa elokuvamaisella otteella. Bändin sarjakuvamainen olemus ja koukuttavat kappaleet takaavat ainutlaatuisen live-elämyksen!
www.facebook.com/SlashtheSmileBandwww.instagram.com/slashthesmile_band/
Agarwaen
Eurooppaakin keväällä 2024 kiertänyt ja TUSKA:ssa samana kesänä täydelle tuvalle soittanut Agarwaen tarjoaa raakoja ja tärähtäneitä äänimaisemia tarttuvilla riffeillä ja tyrmäävällä tunnelmalla. Keikat ovat kuin kohtauksia kauhuelokuvasta, joka sijoittuu mielisairaalaan! Alkukeväästä 2025 bändi astui studioon äänittämään kolmatta albumiaan, josta maistiaisia on luvassa tällä keikalla!
www.facebook.com/Agarwaenband/www.instagram.com/agarwaen_official/ Tuska KVLT -yhteisö kokoaa yhteen festivaalien, metallimusiikin sekä -kulttuurin ystävät. Osana Tuska KVLT -yhteisöä sinulla on mahdollisuus olla tärkeä osa Tuska-festivaalin toteuttamista. Lisätietoja löydät Tuskan verkkosivuilta: tuska.fi/tuskakvlt/Ovella peritään security fee 3,90 €.
Liput ovelta 10,50 €, mikäli jäljellä.
***
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kyllä (lukollinen, ravintolan henkilökunta avustaa oven avauksessa)Pyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: Ravintolapäällikkö Amanda Kiviniemi, amanda@kuudeslinja.comMuuta huomioitavaa: Esteetön sisäänpääsy Kuudennelle Linjalle tapahtuu Hämeentien puoleisesta sisäänkäynnistä. Tarkka osoite on Hämeentie 13 B (n. 50 metriä Siltasesta Hakaniemen suuntaan). Ovesta pystyy liikkumaan pyörätuolilla suoraan sisään ilman käännöksiä. Olettehan ajoissa yhteydessä ravintolapäällikköön sähköpostitse halutessanne käyttää esteetöntä sisäänkäyntiä.
FI
0 views
Buy Ticket
Read More

Sirkus Finlandia - OULU
FI
16 views
Buy Ticket
Read More

Saanarock
Kuopion Saanalla tapahtuu jälleen.
Järjestämme 30.-31.5. Saanarock nimisen tapahtuman, jossa perjantai on suunnattu ala-ikäisille nuorille sekä perheille. Perjantain tilaisuus on ilmainen kaikille ja myös päihteetön. Musiikista vastaa Kuopio Rock Academy ja lavalle nousevatkin Jatkoroikka666, HaloShade ja Self Enslaved.
Lauantai on pääsymaksullinen ja musiikista vastaavat Rakkauden Ammattilaiset, Steve´n Seagulls sekä Peer Gynt.Liput ovelta 45 €, mikäli jäljellä.
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kylläTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: kylläTapahtumapaikalla on esteetön WC: kylläTapahtumapaikalla on mahdollisuus induktiosilmukan käyttöön: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: ei
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

Kahden Keikka - Saariluoma & Wickström stand up -kiertue K-16
Kahden Keikka - Saariluoma & Wickström stand up -kiertueKaksi stand up -esitystä yhden hinnalla!Jaakko Saariluoma ja André Wickström lähtevät keväällä 2025 laajalle Suomen-kiertueelle, joka kattaa yli 30 paikkakuntaa. Tämä on tilaisuutesi kokea kaksi huippuesitystä yhden illan aikana ja naurutakuu on taattu!Jaska ja André ovat viihdyttäneet suomalaisia jo yli 20 vuoden ajan, tultuaan tunnetuiksi supersuositusta W-tyyli-ohjelmasta sekä lukuisista muista TV-ohjelmista. Mitä vuodet viihteen parissa ovat heille opettaneet ja miltä ystävysten huumori kuulostaa tänä päivänä?Jaakko Saariluoma ja André Wickström ovat suomalaisen stand up -komiikan pioneereja, olivathan he ensimmäisiä jotka alkoivat kokeilemaan lajia Suomessa. Kumpikin katsoo elämää omalta kantilta ja juuri tämä sekoitus tyylissä, jutuissa ja maailmankatsomuksessa tekevät tästä illasta mielenkiintoisen ja tietenkin ratkiriemukkaan.Osta lippusi ja tule viettämään iltaa kahdelle keikalle!· Show’n kesto n. 2 h sisältäen tauon· Ikäraja 16 vuotta· Esityksen video- ja äänitallentaminen on kiellettyä.· Mahdollinen eteispalvelumaksu ei sisälly pääsylippujen hintaan· Alennuksiin oikeuttavat kortit ja todistukset tarkastetaan ovellaOikeudet muutoksiin pidätetään.Järjestäjä: Suomen Stand Up Club
FI
31 views
Buy Ticket
Read More

Pasi ja Anssi
Pasi ja Anssi Merisärkässä!
Koulunpäättäjäisiä juhlistavat Suomen keikkaklubien suosikit Pasi ja Anssi! Eteispalvelumaksu sisältyy lipun hintaan.
Liput ovelta 26 €
Nettisivuilta vain suoria ostoja. Puhelinpalvelusta 0600-1-1616 varausaika 2 arkipäivää.
***
Esteettömyys:Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: eiTapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla: eiTapahtumapaikalla on esteetön WC: eiTapahtumassa on pyörätuolikoroke: eiPyörätuolia käyttävää tai erityistä avustusta tarvitsevaa asiakasta pyydetään olemaan etukäteen yhteydessä sujuvan sisäänpääsyn varmistamiseksi: info@merisarkka.fi
FI
7 views
Buy Ticket
Read More

Culture Pass
Culture Pass - TOP 3 kohdetta Rovaniemellä. Sisältää: • Arktikum pääsylippu • Kulttuuritalo Korundi pääsylippu • Tiedekeskus Pilke pääsylippu Culture Pass on henkilökohtainen ja voimassa 7 päivää. Tarkistathan aukioloajat: www.korundi.fi www.arktikum.fi www.tiedekeskus-pilke.fi
FI
32 views
Buy Ticket
Read More

Sirkus Finlandia - OULU
FI
16 views
Buy Ticket
Read More

Litku Klemetti, Jukka Nousiainen trio, Jytää ja iskelmää, Kukko & Koira
MAAKUNTAILMIÖ31.5. Vesantalo, Kuhmo
Maakuntailmiö on kiertue, joka tuo omaehtoiset huippuyhtyeet kauas kaupunkien klubeilta ei niin tavallisiin keikkapaikkoihin.Kiertue järjestää ikimuistoiset iltamat kuudessa maakunnassa ja kutsuu myös paikalliset tekijät mukaan juhliin.
Esiintyjät:Litku Klemetti, Jukka Nousiainen trio, Jytää ja iskelmää, Kukko & Koira
Esteettömyys:Tapahtumapaikalle ei ole esteetöntä pääsyä pyörätuolilla.Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla: kyllä
FI
20 views
Buy Ticket
Read More

Deathchain + Demilich + Ashen Tomb
Päivää että pätkähti! Nimittäin ruumis lattiaan. Death Metal legenda Demilich ja Death/Thrash ikoni Deathchain tuulettavat kalmanlöyhkäisiä arkkujaan 31.5. On The Rocksissa harvinaisella yhteisellä klubikeikalla. Kuopion lahjat maailman karkeakulttuurin ystäville lämmittelee helsinkiläisen Death Metalin kryptan raikas aamunkoitto Ashen Tomb.
Liput keikalle myy Tiketti.fi. Liput ennakkoon 28€ sisältäen Tiketin palvelumaksun ja ovelta 31€. Tapahtumaan on saatavilla myös kahden päivän lippu, joka sisältää myös 30.5. ...And Oceans keikan.Varmista soittoajat keikkapäivänä On The Rocksin sivuilta: www.rocks.fi/tapahtumat
Liput ovelta 31 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3,50 €.
---
Saavutettavuus ja esteettömyysOn The Rocksin tapahtumiin pääsee myös liikkumisen apuvälineillä. Tila ei ole täysin esteetön - tiloissa sijaitsee rappusia sekä kynnyksiä. Henkilökunta avustaa alakerran klubille pääsyssä hissin kautta. Avustaja pääsee tapahtumaan veloituksetta avustettavan kanssa samalla lipulla. Katso tarkemmat tiedot: https://www.rocks.fi/infoTurvallisemman tilan periaatteet On the Rocks on sitoutunut järjestämään turvallisia tapahtumia. Lue lisää turvallisemman tilan periaatteista täältä.
FI
14 views
Buy Ticket
Read More