7662 result(s) found for ""

Pari Sanaa Parisuhteesta image
Pari Sanaa Parisuhteesta
Pari Sanaa Parisuhteesta – Ilkka Heiskasen monologi Pari Sanaa Parisuhteesta tuo viriiliä materiaalia arkiseen taivallukseen! Esitys on Ilkka Heiskasen kirjoittama monologi, jossa komediankeskiössä on varsin tavallinen suomalainen mies. Tapio eli ystävien kesken Tapi on 61-vuotias. Hän on myös taitavanakuttelija. Kumivasaraa ja talttaa apuna käyttäen hänen käsissään valmistuu kädenkäänteessä ryhdikäs luumukuppi! Tapin verbaliikka on kehittynyt autotallissa vietettyjen harrastusten parissa ihmeen tarkaksi. Myös monivuotinen avioliitto on viime aikoina alkanut tuoda hänen eteensä aprikoitavaa. Esitys on alusta loppuun asti ”hand made by Ilu”, sillä Ilkka toimii sekä esityksen käsikirjoittajana, ohjaajana, lavastajana, pukusuunnittelijana, että näyttelijänä.Ilkka Heiskanen valmistui näyttelijäksi vuonna 1985, jonka jälkeen hän oli kiinnityksellä ensin Vaasan Kaupunginteatterissa 1985–1987 ja sen jälkeen Helsingin Kaupunginteatterissa 1987–1990. Tämän jälkeen vuodet freelancerina ovat vieneet Ilkan lukuisille teatterilavoille sekä elokuva- ja Tv-tuotantoihin. Omien sanojensa mukaan Ilkka on uransa aikana ollut mukana ”kaikessa mahdollisessa maan ja taivaan välillä”. Hän on toiminut myös teatteriohjaajana ja kiertänyt pitkin Suomea suosituilla monologeillaan, sekä ihastuttanut kahdentoista vuoden Teatterin Saiturin jouluesityksen nimiroolissa. Ilkka omistaa myös kaksi Jussi-palkintoa, jotka hänelle myönnettiin parhaasta sivuosasta elokuvista Hiljaisuus (2012) ja Hetki lyö (2023).
HELSINKI SERIÖS: Stephen Waarts, Jonathan Swensen & Juho Pohjonen image
HELSINKI SERIÖS: Stephen Waarts, Jonathan Swensen & Juho Pohjonen
08.09.2024 Viktoria Mullova, viulu & Alasdair Beatson, fortepianoL.v.Beethoven: Viulusonaatti A-duuri op.12/2 J.S.Bach: Chaconne---L.v.Beethoven: Viulusonaatti G-duuri op. 96Franz Schubert: Rondo h-molli, D.89522.09.2024Kamus-kvartetti & Caroline Shaw(Terhi Paldanius & Jukka Untamala, viulu, Jussi Tuhkanen, alttoviulu, Petja Kainulainen, sello)Caroline Shaw: Moss Josquin Desprez: Nymphes des bois Caroline Shaw: Cant voi l’aubeStem Alessandro Scarlatti: Sonata a Quattro nro 1 f-molli. Caroline Shaw: Entr'acte Will there be any Stars in my Crown ———L.v. Beethoven: La Malinconia: Adagio – Allegretto quasi Allegro jousikvartetosta op. 18/6Caroline Shaw: BlueprintCarolineShaw: WaterAnd SoRootOther Song13.10.2024Brentano-kvartetti (Mark Steinberg & Serena Canin, viulu, Misha Amory, alttoviulu, Nina Lee, sello)L.v.Beethoven: Jousikvartetto op. 18/6Lei Liang: uusi teos---Benjamin Britten: Jousikvartetto nro 217.11.2024 Ian Bostridge, tenori & Ralf Gothóni, pianoFranz Schubert: Winterreise15.12.2024Trio Gaspard (Jonian Ilias Kadesha, viulu, Vashti Hunter, sello, Nicholas Rimmer, piano)Joseph Haydn: Pianotrio B-duuri, Hob. XV: 38Johannes Brahms: Pianotrio nro 2 C-duuri---Olli Mustonen: Introduzione e Allegro alla polacca (Ek.S.)Sándor Veress: Tre QuadriFranz Liszt: Unkarilainen rapsodia nro 9 “Pestin karnevaali”  26.01.2025Castalian-kvartetti (Sini Simonen & Daniel Roberts, viulu, Ruth Gibson, alttoviulu, Steffan Morris, sello)Franz Schubert: Jousikvartetto nro 13 a-molli “Rosamunde”Thomas Adès: Arcadiana——L.v.Beethoven: Jousikvartetto Es-duuri op. 12709.02.2025Fleur Barron, mezzosopraano, Keval Shah, piano, Laura van der Heijden, selloJohannes Brahms: Zwei Gesänge op.91Manuel de Falla: Siete canciones populares espanolasKian Ravaei: Gulistan (Ek.S)Lauluja säveltäjiltä Antonín Dvořák, Dmitri Šostakovitš, Aleksandr Borodin, Maurice Ravel, Ralf Gothóni16.03.2025Lisa Ferschtman, viulu, Malin Broman, alttoviulu, Antoine Lederlin, sello & Jonathan Biss, pianoAntonín Dvořák: Pianokvartetto D-duuri op. 23Leoš Janáček: Viulusonaatti---Fanny Mendelssohn: Vier Lieder (sovitus alttoviululle ja pianolle)Johannes Brahms: Pianokvartetto c-molli op. 6013.04.2025Stephen Waarts, viulu, Jonathan Swensen, sello & Juho Pohjonen, piano Dmitri Šostakovitš: Trio nro 1, Op. 8Leoš Janáček: Pohádka sellolle ja pianolleBéla Bartók: Viulusonaatti nro 2---César Franck: Trio Op. 1/1 fis-molli11.05.2025 Meta4 -kvartetti & Reto Bieri, klarinetti(Minna Pensola & Antti Tikkanen, viulu, Atte Kilpeläinen, alttoviulu, Tomas Djupsjöbacka, sello)Joseph Kosma / Toru Takemitsu: Autumn Leaves, klarinetille ja jousikvartetilleKaija Saariaho: Terra MemoriaL.v.Beethoven: Heiliger Dankgesang eines Genesenen an die Gottheit, 3. kolmas osa jousikvartetosta a-molli op. 132---Gérald Pesson: Nebenstück (d'après la 4e Ballade op.10 de Johannes Brahms) pour clarinette et quatuor à cordesJohannes Brahms: Klarinettikvintetto op. 115
Maija Vilkkumaa - Se ei olekaan niin - 20v. Juhlakeikka image
Maija Vilkkumaa - Se ei olekaan niin - 20v. Juhlakeikka
MAIJA VILKKUMAA VIIMEISELLE KLUBIKIERTUEELLE ENNEN TAUKOA Viime viikolla täpötäyden Nokia Arenan energisellä keikallaan lumonnut suomirockin kuningatar Maija Vilkkumaa lähtee bändeineen pitkästä aikaa mittavalle klubikiertueelle. Kiertue starttaa tammikuussa Nokialta, ja päättyy huhtikuussa Helsingin Tavastialle Se ei olekaan niin -albumin 20v. juhlakeikalle. Liput kevään 2025 Klubit! -kiertueelle ovat nyt myynnissä. On ihanaa päästä hikisiin ja kiihkeisiin rockklubeihin. Niistä olen lähtenyt ja niihin aina palaan. Siellä, yleisön sylissä, on kotini, Maija intoilee. Klubit! -kiertueen jälkeen Maija Vilkkumaa jää ainakin vuoden mittaiselle tauolle keikkalavoilta. ”Olen kiertänyt monta vuotta putkeen. Se on ollut ihanaa, mutta nyt on aika vetäytyä luolaan, eli työhuoneeseen ja hotellihuoneisiin ja asuntoihin ympäri maailmaa, valmistamaan uutta levyä,” Maija kertoo. Maija Vilkkumaa on Suomen rakastetuimpia lauluntekijöitä ja esiintyjiä. Hänet on palkittu mm. merkittävälle sanoittajalle annettavalla Juha Vainio -palkinnolla, Teosto-palkinnolla sekä lukuisilla Emma-palkinnoilla. Hänen laulunsa, kuten Satumaa-tango, Ingalsin Laura, Ei, Lottovoitto ja Viimeinen elämä ovat nousseet hiteiksi jo neljällä vuosikymmenellä. Live-esiintyjänä Vilkkumaa ja hänen energinen ja tyylikäs yhtyeensä ovat vertaansa vailla. Saavutettavuus Tavastian katutason kerros on esteetön. Sisäänkäynnillä on pieni kynnys, johon on saatavilla ramppi. Tilassa on esteetön wc-tila. Lue lisää saavutettavuudesta https://tavastiaklubi.fi/info/. Avustaja ei tarvitse erillistä lippua vaan pääsee avustettavan kanssa samalla normaalilipulla sisään. Esitäthän pyydettäessä EU:n vammaiskortin. Eteispalvelu Eteispalvelusta veloitamme 3,5 € per henkilö. Päällysvaatteet ja suuret laukut tulee jättää narikkaan turvallisuussyistä. Huomioithan, että pääsylipussa mainittu palvelumaksu tarkoittaa Tiketin lipunmyynnin palvelumaksua, eikä eteispalvelua paikan päällä. Turvallisuus ohjeTavastialla on nollatoleranssi kaikenlaiselle häirinnälle, kiusaamiselle, syrjinnälle, väkivallalle sekä vallan väärinkäytölle. Edellytämme jokaista meillä vierailevaa sitoutumaan turvallisemman tilan periaatteisiin. Huomioithan siis keikalla myös ihmiset ympärilläsi! YmpäristölippuYmpäristölipulla osallistut Tavastian ja Luonnoperintösäätiön metsäkeräykseen: 3€ osuus ohjataan metsäkeräykseen lokakuussa 2024 hankkimamme suojelualueen laajentamiseksi. Lisätietoja: Luonnonperintosaatio.fi/tavastian-metsa. Kiitos kun olet mukana rakentamassa kestävämpää Tavastiaa!Liput ovelta 45 €, mikäli jäljellä. Varmista soittoajat keikkapäivänä Tavastian sivuilta .
Elokuvamusiikkia Suomesta -konsertti image
Elokuvamusiikkia Suomesta -konsertti
Elokuvamusiikkia Suomesta- valkokankaan musiikkiaarteiden loisteessa Kari Hirvonen, Tarja Lunnas & Tomi MarkkolaSuomen ensimmäinen elokuva-esitys on järjestetty jo vuonna 1896. Kotimainen näytelmäelokuvatuotanto käynnistyi puolestaan vuonna 1907, josta elokuva lähti hiljalleen kohti nousevaa kukoistuskautta. Vanhoissa elokuvissa näyttelijät lauloivat paljon ja monet ikivihreiksi muodostuneet laulut levisivät elokuvien kautta suuren yleisön keskuuteen. Lauluista tuli klassikoita, jotka ovat jääneet soimaan mieliin ja sydämiimme.Musiikilla on merkittävä rooli tunnelman luomisessa, ja suomalaiset säveltäjät ovat onnistuneet työssään loistavasti. Tässä konsertissa kuullaan tuttuja, upeita klassikkokappaleita suomalaisista elokuvista aina 1930-luvulta alkaen. Lauluja, joita ovat elokuvissa esittäneet vuosien varrella muun muassa Olavi Virta, Tapio Rautavaara, Laila Kinnunen, Reijo Taipale, Ansa Ikonen, Vesa-Matti Loiri, Samuli Edelmann sekä monet muut tunnetut näyttelijät ja laulajat.Ohjelmistossa on mukana kaikkien tuntemat elokuvasävelmät kuten Kulkuri ja joutsen, Pohjolan yö, Balladi elokuvasta Klaani, Onnenmaa ja Tuomittuna kulkemaan.Konsertissa meitä saattelee valkokankaan aarteiden Äärelle yleisön kestosuosikit Tomi Markkola ja Kari Hirvonen ja valovoimainen Tarja Lunnas.Konsertin säestyksestä vastaa 6-henkinen Kipinä-orkesteri juhlakokoonpanossaan, kapellimestarinaan Mirka Dojan Balazs.Tämä konsertti on kaikille suomalaisen musiikin ja elokuvien ystäville, jossa todelliset klassikkoaarteet on koottu yleisön rakastamien suosikkien mukaan.
Juhamatti - Laulajan laulut 75-vuotisjuhlakonsertti image
Juhamatti - Laulajan laulut 75-vuotisjuhlakonsertti
Juhamatti juhlistaa ensi vuonna 75-v. syntymäpäiväänsä Laulajan laulut -juhlakonserttikiertueellaJuhamatti viihtyi musiikin parissa jo lapsuudessa. Kitaran- ja pianonsoiton opiskelut alkoivat 10-vuotiaana ja samoihin aikoihin yhdistyy ensimmäisen oman bändin kokoaminen. Koulun jälkeen työt veivät rakennusalalle, mutta musiikkiala veti vahvasti puoleensa. Vuoteen 1968 osuu ensimmäinen osallistuminen laulukilpailuun, josta alkoi määrätietoinen eteneminen musiikin saralla. Todelliseksi läpimurroksi voidaan määritellä Apu-lehden järjestämän Iskelmähaavi-kisan voitto 1975. Matka suuren yleisön tietoisuuteen sinetöityi vuonna 1977 julkaistulla Fanny, Fanny -laululla. Vähintään yhtä suosituksi kohosi Juhamatin kolme vuotta myöhemmin laulama Volga. Uusi vuosikymmen oli vahvaa jatkumoa menestykseen, 1980-luku toi lisää musiikin helmiä ja Juhamatin oma tyyli vahvistui entisestään. Pieni ja lämpöinen, Mikä sulle oikein tuli, Rakkaudella ja Vain rakkaus (suomennos Lemmenlaiva-TV-sarjan tunnusmelodiasta) nousivat välittömästi ilmestyttyään soittolistoille.Lehtimäellä syntynyt, 55 vuotta Lapualla asunut Juhamatti oli hyvin otettu, kun häntä pyydettiin, syksyllä 2023 ensi-iltaan tulleen, Lapua 1976 -nimisen elokuvan soundtrack-levylle, jolla Juhamatti tulkitsee kappaleen Kivet. Kyseisen elokuvan pitkäsoiton ilmestyminen siirsi Juhamatin omaa albumia juhlavuoteen 2025.Vuosikymmenet Juhamatti on kuulunut maamme suosituimpien laulajien kaartiin. Ensi vuonna tulee täyteen 50 vuotta esiintyvänä taiteilijana ja samaan vuoteen sijoittuu myös 75-vuotissyntymäpäivän myötä Juhamatti - Laulajan laulut juhlakonserttikiertue. Kouvolan Kuusankoskitalolta 14. maaliskuuta alkavalla Laulajan laulut -kiertueella kuullaan koko uran tärkeimmät laulut. Konserttien säestyksestä vastaa Rami Loukolan orkesteri ja vierailevana tähtenä on tangokuningatar 2023 Charlotta Saari.Juhamatin virallinen 75-v. syntymäpäivä on 11. maaliskuuta 2025._________________Juhamatti - Laulajan laulut 75-vuotisjuhlakonserttipe 14.3. Kouvola, Kuusankoskitalola 15.3. Pieksämäki, Poleenisu 16.3. Kiuruvesi, Kiurusalito 20.3. Huittinen, Risto Ryti -salipe 21.3. Kaustinen, Kaustinen-salila 22.3. Oulu, Pohjankartanon salito 27.3. Kangasala, Kangasala-talope 28.3. Suolahti, Suolahtisalila 12.4. Turku, Sigyn-salisu 13.4. Pori, PromenadikeskusKonsertit klo 19, Kiuruvesi ja Pori 15liput 49,90 sisältää palvelumaksunVierailijana Charlotta SaariSäestys Rami Loukolan orkesteri